Part 5

"Me emme nyt tällä kertaa vaadi hänelle edesvastuuta väärästä valasta", virkkoi asianajaja, "vaan eräästä toisesta rikoksesta, jota pyydämme käsittelemään heti, että omistaja saisi takaisin varastetun omaisuutensa. Minä nimittäin syytän, että hän palvellessaan Darrock Hallissa varasti emännältään kaksi rannerengasta, kolme sormusta sekä puolentusinaa pitsinenäliinoja. Mainitut tavarat löydettiin tänä aamuna hänen vuoteestaan patjojen välistä, ja oli siellä myöskin kirje, joka selvästi osottaa, että hän oli ilmottanut tavarat omikseen ja koettanut myydä ne Lontooseen."

Samassa otti herra Dark esiin koristeet, nenäliinan ja kirjeen, jotka hän antoi tuomarille.

Vihdoinkin näytti Josephine masentuvan. Kuultuaan syytteen puristi hän suonenvedontapaisesti kätensä nyrkkiin, puri yhteen teräviä valkoisia hampaitaan ja päästi sitten suustaan sanatulvan vieraalla kielellä, jota minä en ymmärtänyt, enkä siis voi sitä tässä toistaa.

"Luulenpa että neitokainen vihdoinkin on täydellisesti voitettu", kuiskasi herra Dark minulle ja hymyili.

"Menkää nyt kotiin Darrock Halliin, William, ja päästäkää tuoppi täyteen sitä mainiota väkevää oluttanne. Minä tulen perässä viiden minuutin kuluttua."

Kun minä sitten olin paluumatkalla Darrock Halliin, oli minun melkein vaikea käsittää, että nyt olin vapaa mies.

Vähän ajan päästä saapui herra Dark ja nautti minun onnekseni ja terveydekseni senkin seitsemän kulausta. Hän nyökäytti päätään ja naureskeli hiljaa, niin että minun oikein täytyi kysyä, miksi hän oli niin hyvällä tuulella.

"Se on tuon jutun vuoksi, William, sen ihmeellisen selvyyden vuoksi, mihin siinä lopultakin päästiin. Oh, on sentään suuri onni saada olla mukana tällaisissa asioissa!" huudahti hra Dark ja hykerteli lihavia käsiään.

Minä olin kyllä aivan toista mieltä; minä olin liiaksi utelias saamaan kuulla, millä tavoin herra James Smith oli löydetty ja pakotettu saapumaan oikeuteen, antautuakseni puhelemaan mistään muusta. Herra Dark arvasi ajatusjuoksuni, ja pyytäen minua istuutumaan kertoi hän minulle hyväntahtoisesti kaikki mitä halusin tietää.

"Saatuani toimintaohjeeni ja tultuani tuntemaan jutun kaikki yksityiskohdat", alkoi hän, "ei minua ollenkaan kummastuttanut, että herra Smith oli palannut takaisin; mainitsinhan minä siitä teillekin erotessamme. Kuitenkin kummastutti minua suuresti se käänne, minkä asia oli saanut, ja minun täytyy myöntää, ettei minulla ollut paljon toivoa saada käsiini tuota miestä. Minä noudatin päämieheni kehotusta ja panin lehtiin hyvin varovaisesti laaditun ilmotuksen. Ilmotus oli osotettu herra James Smithille. Kaksi päivää senjälkeen kuin ilmotus oli ollut lehdissä saapui konttoriimme naisen käsialalla kirjoitettu kirje. Minun tehtävänäni oli avata kaikki kirjeet, ja niinpä minä siis avasin senkin. Kirje oli hyvin lyhyt ja varovainen; sen kirjoittajatar oli lukenut ilmotuksen ja pyysi, että joku konttorimme henkilöistä saapui kello kahden ja neljän välillä siihen paikkaan, mikä osote kirjeessä ilmotettiin. Tietystikin lähdin sinne minä. En juuri paljon toivonut, sillä Lontoossahan on kovin paljon James Smith nimisiä henkilöitä. Saavuttuani perille vietiin minut erääseen huoneeseen, missä leposohvalla makasi aamupuvussaan tavattoman kaunis nuori nainen, joka nähtävästi hiljakkoin oli toipunut jostain taudista. Hänellä oli vieressään sanomalehti ja hän meni heti suoraa asiaan. 'Minun mieheni nimi on James Smith', virkkoi hän, 'ja minulla on syytä saada tietää, onko hän se, jota etsitte.' Minä kuvailin hänelle hra James Smithin Darrock Hallista Cumberlannista. 'Minä en tunne ketään sellaista miestä', sanoi nainen..."

"Se ei siis ollut hänen rouvansa n:o 2", keskeytin minä.

"Odottakaa vähän", sanoi herra Dark. "Minä mainitsin nyt herra Smithin huvialuksen nimen, ja silloin nainen nousi äkkiä sohvalta, 'luulenpa teidän menneen naimisiin Skotlannissa', virkoin minä. Hän tuli kuoleman kalpeaksi ja sanoi: 'Se on minun mieheni! Hyvä herra, mitä on tapahtunut? Mitä te hänestä tahdotte? Onko hänellä velkoja?' Minä tuumin silmänräpäyksen ja päätin sitten kertoa hänelle totuuden, sillä minä pidin asialle hyödyllisenä pelottaa häntä. Voitte arvata, William, että siitä tuli hauska hetki, kun hän sai kuulla miehensä kaksoisnaimisesta. Hän huusi ja pyörtyi ja itki ja moitti minua -- ikäänkuin minussa olisi ollut jotain moitittavaa. Sitten saapui herra James Smith kotiin. Käsitätte kai, ettei se ollenkaan parantanut asiaa. Hän löysi minut hoitamassa rouvaansa vesivaleluilla ja hajusuolalla; ja minä olen varma, että hän olisi hetimiten heittänyt minut ovesta ulos, ellen minä olisi oitis astunut hänen eteensä ja masentanut hänet sillä ilmotuksella, että hänen vaimoaan syytetään murhasta. Se sai hänet hillitsemään itsensä. Hän pyysi minun menemään viereiseen huoneeseen ja sanoi tulevansa itse kohta perässä."

"Ja te menitte?"

"Luonnollisesti", virkkoi herra Dark. "Minä tiesin, ettei hän päässyt ulos salin ovesta ja että minä voin häntä hyvin vartioida; hän siis jäi kahden rouvansa kanssa, joka ei suinkaan häntä säästänyt, sen kuulin viereiseen huoneeseen. Mutta kaikki kiivaatkin kohtaukset maailmassa loppuvat sentään aina joskus, ja mies, joka ei ole vallan järin tyhmä, voi menetellä sellaisen naisen kanssa, joka häntä rakastaa, miten vaan tahtoo. Niinpä kuulin minäkin pian tuon naisen itkien suutelevan herra Smithiä.

"'Minä en voi palata kotiin', virkkoi nuori rouva. 'Sinä olet käyttäytynyt minua kohtaan kurjasti ja häpeällisesti, -- mutta voi, minä en voi kuitenkaan luovuttaa sinua toiselle. Älä palaa vaimosi luokse! Älä palaa, älä palaa!' -- 'Sitä sinun ei tarvitse pelätä', virkkoi herra Smith. 'Minun vaimoni ei huolisi minusta, vaikka hänen luokseen menisinkin.' Senjälkeen kuulin, että ovi avattiin, minä lähdin huoneesta ja tapasin hänet eteisessä. Huomattuaan minut alkoi hän kiroilla, ikäänkuin se olisi jotain auttanut. 'Asiat ensin, jos saan luvan, hyvä herra', sanoin minä, 'sitten voitte huvitella itseänne kiroilemisella niin paljon kuin haluatte.' Minä mainitsin hänelle ehtomme ja pyysin häntä vaihtelun vuoksi tekemään minulle seuraa matkatoverina Cumberlantiin. Hän näytti ensin hyvin epäluuloiselta, mutta minä lupasin laatia laillisen asiapaperin -- roskapaperi ilman muuta merkitystä kuin että se rauhoitti häntä -- joka takaisi hänelle, ettei hänelle tapahtuisi mitään pahaa oikeudessa. Sitäpaitsi kuvailin minä hänelle, missä suuressa vaarassa hänen vaimonsa oli."

"Eikö rouva n:o 2 ollut hänen lähtemistään vastaan?" kysyin minä.

"Ei ollenkaan", vastasi herra Dark.

"Minä kerroin asian niinkuin se todellisuudessa oli, ja vakuutin, ettei herra James Smith'ille tapahtuisi mitään pahaa. Kuultuaan kaiken kehotti hän miestään tekemään velvollisuutensa ja valitti emäntänne surullista kohtaloa. Kun tuo nainen oli näin ryhtynyt minua auttamaan, en enää pelännyt, ettei herra Smith olisi seurannut minua. Varmuuden vuoksi annoin minä kuitenkin vartioida koko seuraavan yön ja kun aamulla saavuin hänen luokseen, oli hän valmis matkalle, ja niin me lähdimme. Herra Smith ja minä tulimme hyvin toimeen toistemme kanssa, ikäänkin olisimme olleet vanhoja ystäviä. Minä kerroin hänelle, miten me olimme saaneet hänestä tiedon pohjois-Skotlannissa ja hän taas puolestaan selvitteli minulle pakonsa Darrock Hallista. Se on aika lysti juttu, William, tahdotteko kuulla sen?"

Sanoin herra Darkille, että olin juuri sitä aikonut kysyä.

"No, niin", virkkoi hän, "se tapahtui seuraavalla tavalla. Alkaakseni alusta niin lähti hra Smith vaimonsa n:o 2:n kanssa Skotlannista Välimerelle; hän purjehti ensin pitkin Espanjan rannikkoa ja pysähtyi viimein Cannesissa, joka on satamakaupunki Ranskassa. Siellä hän huomasi erään talon, joka oli myytävä, ja joka oli erittäin sopiva piilopaikka hänelle ja hänen vaimolleen n:o 2. Siihen tarvittiin ainoastaan rahoja ja siksi herra James Smith päätti lähteä kiristämään niitä ensimäiseltä vaimoltaan. Vaimo n:o 2 ei kuitenkaan tahtonut jäädä yksinään Cannesiin vaan seurasi häntä aina Lontooseen saakka. Siellä hän valehteli vaimolleen menevänsä nostamaan erään maa-alueensa vuokrarahoja ja lähti suoraa päätä Darrock Halliin. Hänen aikomuksensa oli saada emäntänne taipumaan suosiolla antamaan hänelle rahaa, mutta kuten tiedätte, esiintyi hän heti alussa sangen epäonnistuneesti..."

"Niin niin, sen historian minä tunnen täydellisesti", sanoin minä kun huomasin herra Darkin aikovan ruveta kuvailemaan herra Smithin riitaa emäntäni kanssa. "Kertokaa minulle sensijaan mitä hän teki senjälkeen kuin oli jäänyt yksinään punaiseen huoneeseen."

"Mitäkö hän teki?" virkkoi herra Dark. "Mitäpähän muuta kuin laskeutui vuoteeseen tietoisena siitä epämiellyttävästä asiasta, että teidän emäntänne oli saanut selvän hänen toisesta naimisestaan, eikä hänellä ollut muuta lohdutusta kuin konjakkipullo. Viruessaan sängyssä tuli hän siihen johtopäätökseen, että emäntänne aikoi syyttää häntä kaksoisnaimisesta. Hän päätti senvuoksi, niinkauvan kun vielä oli aikaa, paeta lain kouraa. Kun hän arveli, että ehkä oli luvattu joku palkinto hänen kiinniottamisestaan, päätti hän tehdä ne muutokset ulkomuotoonsa, mitkä oikeudessa antoivat todistajille niin paljon päänvaivaa. Hän leikkasi tukkansa ja ajeli pois leukapartansa. Hänellä ei ollut käytettävänään lämmintä vettä, joten hänen täytyi laittaa kylmää vaahtoa, ja osaksi siksi, ja osaksi myös senvuoksi, että oli hyvin hermostunut veti hän pienen haavan leukaansa..."

"Ja pyyhkäsi veren yöpaidallaan", sanoin minä.

"Aivan niin", myönsi herra Dark. "Ja nyt seuraa paras kaikista. Kun hän oli leikannut tukkansa ja ajellut partansa, ei hän löytänyt sopivaa paikkaa, mihin kätkeä nuo jäännökset. Kamiinissa ei ollut tulta, eikä hänellä ollut tulitikkuja, joten hän ei voinut niitä polttaa. Ilmitulemisen pelosta ei hän uskaltanut heittää niitä mihinkään talon läheisyyteen. Senvuoksi kääri hän ne paperiin, pisti paketin taskuunsa, ja ajatellen heittää sen pois sittenkun oli päässyt jonkun matkan päähän Darrockista, tarttui matkalaukkuunsa, hyppäsi ulos ikkunasta, sulki sen hiljaa jälkeensä ja riensi tiehensä niin nopeaan kuin pitkillä koivillaan suinkin pääsi. Lontoossa sattui hänelle uusi onnettomuus: vaimo n:o 2 oli sairastunut. Herra James Smith löysi hänet vuoteesta ja tohtori kielsi kiven kovaan sairasta matkustamasta. Ei siis jäänyt muuta neuvoksi kuin pysähtyä Lontooseen siksi kuin nuori rouva paranisi. Onneksi se ei tapahtunut varsin pian, joten emäntänne voi hyvän nimensä ja kunniansa takaisin saamisesta kiittää etupäässä juuri tuota naista."

"Suokaa minun kysyä, mistä saitte käsiinne hänen leikatun tukkansa?" virkoin minä.

"Siitäkin on meidän kiittäminen vaimoa n:o 2:ta", vastasi herra Dark; "puhuessani hänen kanssaan ennen mainitusta sanomalehti-ilmotuksesta, otin minä vapauden kysyä, miten hän tuli ajatelleeksi, että hänen miehensä ja se hra James Smith, jota me haimme, mahdollisesti oli sama henkilö. Sitä ei aiheuttanut sen ihmeellisempi seikka, vastasi hän, mutta kun hän palasi kotiin tukka leikattuna, parta ajettuna, rupesin minä ajattelemaan, että hänelle mahdollisesti oli tapahtunut jotain ja teidän ilmoituksenne vahvisti epäluuloni. Minäkin tulin sitten ottaneeksi huomioon että häntä ehkä olisi vaikea tuntea oikeudessa, jonka vuoksi minä kysyin herra Smithiltä ennenkuin lähdimme Lontoosta, minne hän oli pannut tukkansa ja partansa. Hän oli unohtanut paketin matkatakkinsa taskuun ja luonnollisesti minä otin sen heti haltuuni. Niin, tämä on ollut kerrassaan kaunis juttu! Ammattinäkökannalta katsoen olemme me hoitaneet asian loistavasti. Me olimme saaneet hänet käsiimme oikeaan aikaan ja oikeaan aikaan olemme myöskin päässeet hänestä. Ja tänä iltana on hän matkalla vaimonsa n:o 2:n kanssa ulkomaille, eikä hän ikänä astu jalallaan Englannin manterelle, vaikka hän eläisi vanhaksi kuin Metusalem."

Minä tunsin todellista kevennystä kuullessani kaiken tämän, ja tyytyväisyyttäni lisäsi sekin herra Darkin vakuutus ettei emäntäni koskaan enään tarvitsisi pelätä Josephinenkaan konnan kujeita.

"Lyhyesti sanoen", virkkoi herra Dark ja nousi lausuakseen jäähyväiset, "on emäntänne kamarineiti nyt täydellisesti voitettu. Hänet lähetetään sellaiseen paikkaan mistä hänen paha tahtonsa ei pääse tekemään mitään tekoja. Hän kyllä menetteli varsin ymmärtäväisesti siinä, että hankki itselleen asunnon kylässä sekä saapui säännöllisesti oikeuden istunnoihin. Se näytti varsin viattomalta ja kunnioittavalta. Mutta kätkeä varastetut tavarat patjojen väliin -- ensimäinen paikka, mistä jokainen järkevä ihminen niitä hakisi -- se oli jotain hämmästyttävän tyhmää, eikä sitä voi selittää muuten kuin että se vaikea juoni, jonka hän oli ottanut ajaakseen perille, vaivasi aivan liikaa hänen aivojaan. Pyydän että lausutte emännällenne kunnioittavammat terveiseni. Sanokaa hänelle etteivät herra James Smith ja Josephine Durand koskaan enää tule häiritsemään hänen rauhaansa. Hänen täytyy nyt vain virkistyä ja koettaa etsiä onnea. Emäntänne malja! Teidän maljanne, William! Ja pohjasakka minun omaksi kunniakseni!"

Herra Dark laski tuopin pöydälle, pirahutti nokkaansa aika annoksen nuuskaa ja lähti vihellellen Darrock Hallista. Sen perästä emme ole toisiamme tavanneet.

* * * * *

Vielä muutama sana emännästäni sekä muista päähenkilöistä tässä kertomuksessa.

Mitä tulee emäntäparkaani pelkäsimme me, hänen sukulaisensa, ystäväni ja minä itse, useiden kuukausien aikana pahinta. Oli vaikeata uskoa, että niin tunteellinen luonne kuin hänen, saattoi kestää nämä kovat iskut. Mutta ihmisen kyky kantaa kaikkia niitä taakkoja, jotka hänen harteilleen sälytetään, on minun kokemukseni mukaan paljon suurempi kuin hän itse luuleekaan. Olen nähnyt monen parantuvan sairaudesta jonka varmasti on luultu tuottavan pikaisen kuoleman -- ja minä olen nähnyt emäntäni virkistyvän sen surun ja säikähdyksen jälkeen, jonka luultiin musertavan hänet kokonaan.

Viipyi kauvan ennenkuin hän jälleen kulki pää pystyssä, mutta hellä huolenpito, ystävällinen kohtelu, aika ja elämänvaihtelu vaikuttivat lopultakin häneen. Hän ei kuitenkaan ole eikä tule koskaan olemaan sama nainen kuin ennen; hänen käytöstapansa on muuttunut ja hän näyttää monta vuotta vanhemmalta kuin hän todellisuudessa on. Mutta hänen terveydentilansa ei enää huolestuta meitä, hänen mielenlaatunsa on rauhallinen ja tasainen, ja minä toivon saavani palvella vielä monta vuotta. Minä itse olen mennyt naimisiin tänä pitkänä aikana, josta nyt vain näin ohimennen mainitsen. Ei olisi kai syytä koskea siihen seikkaan muun vuoksi kuin siksi, että minun kaksi pientä lastani ovat hänen suuria suosikkejaan, joihin hän on kohdistanut suurta mielenkiintoa, ja minä luulen että nuo pikku palleroiset saavat hänet unohtamaan monta ikävää muistoa ja ajatusta. Mitä kertomuksen muihin henkilöihin tulee, niin mainitsen ensinnäkin Josephinen. Herra Darkin arvelu, että hänen tyhmyytensä varastetun tavaran kätkemisessä johtui siitä, että hän kantoi aivoissaan paljon tärkeämpää asiaa, osottautui täysin todeksi. Kun hänet oli tuomittu varkaudesta seitsemäksi vuodeksi karkotettavaksi, antoi kaikkein korkein tuomioistuin hänelle vielä suuremman rangaistuksen: Hän tuli hulluksi vielä ollessaan piirikunnan vankilassa. Hänen tilansa selitettiin toivottomaksi, hänet vietiin sairaalaan, ja siellä hän saa olla elämänsä loppuun saakka.

Herra James Smith, joka minun vaatimattoman mielipiteeni mukaan olisi pitänyt laillisesti tuomita hirtettäväksi tai olisi hän ainakin saanut kuolla tapaturmaisesti, eleli rauhallisesti skotlantilaisen vaimonsa kanssa ulkomailla noin kaksi vuotta, jonka jälkeen hän kuoli sangen mukavasti, nimittäin vuoteessa lyhyen sairauden jälkeen. Hänen loppunsa kuvattiin minulle jotenkin merkilliseksi, hän kun vähän ennen kuin ummisti silmänsä ikuisesti, sanoi antavansa anteeksi emännälleni, joten hän siis piti, että hän heistä kahdesta oli kärsinyt vääryyttä. Siksi täytyy minun rohjeta uskoa, että hän oli kuollessaan yhtä suuri lurjus kuin eläissäänkin. Hänen skotlantilainen leskensä on mennyt uusiin naimisiin ja asuu nyt Lontoossa. Minä toivon että hän nyt on saanut miehen, joka on yksinomaan hänen.

Myöskään ei saa unohtaa herra Meekeä, joskaan hänen nimeään ei ole mainittu kertomukseni loppupuolella, siitä syystä, ettei hän sekaantunut millään tavoin niihin kauheisiin tapahtumiin, jotka seurasivat Josephinen väärästä ilmiannosta. Muuttaessamme pois paikkakunnalta emme silloisessa hämmennyksessä ja kaikista ikävyyksistä masentuneena tulleet ollenkaan muistaneeksi häntä. Myöhemmin saimme kuulla, että vietettyään vielä jonkun aikaa yksitoikkoista elämäänsä autiossa pappilassa, sai hän jonkunlaisen apulaissaarnaajan paikan eräässä englantilaisessa seurakunnassa ulkomaalla. Hän tiedustelee emäntäni vointia pari kertaa vuodessa ja emäntäni vastaa hänen kirjeisiinsä. Se on ainoa yhdysside, mikä heillä tulee olemaan toistensa kanssa. Ne sävelet, joita he kerran yhdessä soittivat, eivät helähdä enää koskaan. Niiden viimeinen kaiku on kuollut jo aikoja sitten -- samoinkuin kuolevat tämänkin kertomuksen viimeiset sanat kertojansa huulilla.