Part 3
"Enhän minä, Janne, mitenkään jouda ... kuulithan sen, että potut pitää kuorituksi saada." Elli oli taas saanut pikku Erkin asettumaan ja työhönsä ryhtyi.
"Kauanko noita nyt?... Tule nyt vaan, saatammehan sitten auttaa sinua", lupaili Janne.
"Tokkohan rupeatte? Lupaatko sinäkin, Kalle?"
"No, jos tuota!..." äyhkäsi Kalle suu täynnä voileipää ja kylmää pottuvoita.
Mielihän se Ellilläkin teki ja niin lähdettiin miehissä myllyjä rantteelle katsomaan. Pirtin edessä jo kuunneltiin kuuluiko lorina sinne asti. Kuuluihan se ... ihan selvään vielä, kummankohan se sitten lie ollutkin. Rantteelle tullessa seisoi Reeta keppi kädessä puron reunalla ja "tervahanhea" myötävirtaa kuletteli. Puron suussa oli "Tervahovi" ja sinne kun päästiin, niin taas uudestaan aitovierestä lähtein!...
"Heeluveei!... Pyhäkoskesta" ... riemuitsi Reeta ja kepin päällä lastun palasta virran mukaan autteli.
Elli oli niin iloissaan, että sydän hypähteli. Tarkasti hän vesimyllyjä katseli ja puheli ... ensin yläpuolelta "visinteerasi", sitten alapuolelta ... hyppäsipä vielä toiseltakin puolen puroa ihmettelemään Jannen mestarityötä.
"Olet sinä koko mestari, Janne!" täytyi vihdoin sanoa ja ihmetellen Janneen katsahtaa.
Janne seisoi siinä niin mahtavana, kädet housuntaskuissa ja sääret hajallaan niin kuin hänen oli tapansa tärkeissä tilaisuuksissa.
"No mitäs sinä minun myllystä sanot, Elli?" kysäsi Kalle hiukan nyreissään, kun hänen teostaan ei muistettukaan.
Elli tarkasteli nyt Kalienkin työtä ... vaan ei se hänestä niin hyvä ollut: siipikin oli väärässä ... ja muutenkin se oli törkeämpi-tekoinen...
"Ole vaiti, sen ruotilainen! Kaikkipa tässä sitten ovat tietävinäänkin!" sanoi Kalle niipastuksissaan ja rentona pirttiin päin kävelemään lähti. "Tule nappipotasille pirtin kupeelle, Reetu", huusi hän mennessään.
Reetu oli juuri saanut "tervansa hoviin" eikä hänellä mitään ollut Kallen ehdotusta vastaan. Hän viskasi keppinsä puron rannalle ja juoksi Kallen perään, joka "seinärahalla" ja "potasilla" voitettua nappinauhaansa kädessään heilutteli ja viheltämään opetteli.
Nyt Ellikin muisti, että työ oli kesken ja pikku Erkki yksinään pirttiin jäänyt.
"En minä enää jouda ... tule nyt potun raapuusen niin kuin lupasit, Janne!" toimitti Elli ja lähtöä teki.
"En minä, kosk'ei Kallekaan", ynähti Janne istahtaen puron laidalle 'lussia' laittamaan jokiveneitä varten, ett'ei myllyjen kohdalla tarvitsisi maata myöten vedättää.
"No, vaan lupasithan sinä!"
"Mikä sitten ... ei lupa taloa hävitä", tiuskasi Janne työstään. Elliä suututti mokomat valehtelijat, mutta minkäpä hän niille teki? Pirttiin hänen joutua täytyi ja sinne hän lähtikin juoksemaan, ett'ei Erkki herätä kerkeisi, Pirtin kupeella sulalla maalla Kalle "potasilla" Reetan kanssa oli eikä kuulevinaankaan ollut, kun Elli sivu mennessään häntäkin potun kuorintaan tahtoi.
Oven kun aukasi, niin heti Erkin huuto korviin kävi... Erkki oli taas päässyt alkuun ja Luoja ties', milloin hänet asettumaan sai. Ei hän Ellin hussaamisesta ja heiluttamisesta mitään pitänyt, huuti vaan ja potki, että Ellin täytyi hänet syliinsä ottaa ja siinä viihdytellä ... mutta ei sittenkään ... vaikka mitä olis tehnyt!...
Kartanolta kuului hevosen hirnunta. Hyväpä se oli, että ne toki jo tulivat... Erkki olikin varmaan jo nälissään ja äitiään odotti.
"Täytistäkö se tuosta lapsesta huudattaa? ... läkähtyyhän se", ärjäsi Mattilan emäntä jo ovelta niin kovasti, että Elli koko olemuksen oli käsistään pudottaa.
"Niin kuin se heräsi" ... sopersi Elli hämillään.
"Heräsi?" Ei emäntä siihen muuta virkkanut ... otti Erkin käsivarrelleen ja toisella Ellin käsipuolesta pottusangon luo heilautti, että kolisi. Sitten hän likemmäksi tuli ja katsoi, millä kannalla kuorinta oli.
"Vielähän sinulla on puolet kuorimatta, tyttö; mitä sinä täällä oikeastaan olet tehnyt sillä aikaa? ... hääh?"
"Lastahan minun on täytynyt..."
"Neen, koetahan tuossa valeella päästä ... rantteellahan tuo Jannen kanssa puolen rupeamaa oli", sanoi Kalle sisään kompuroiden.
"Onko se tosi, Elli? ... eläkä nyt mutkaile, tyttö!"
"Kävinhän minä siellä, kun pojat kutsuivat" -- -- --
"Vai niin, vai siellä sinä päivän laukkaat ja sitten minulle toimitat, että 'niin kuin heräsi' ... ja vielä valehtelet, luntus!" -- Emäntä laski Erkin sängyn päälle, "Minä olen pastorille luvannut, että niin pian kuin vilpin oireitakaan sinussa ilmestyy, ne juurta myöden pois repiä ... eikä sinusta hyvällä äitivainajasi perintö näy lähtevänkään."..
"Vieläkö sinä valehtelet, häh ... vieläkö, sanotko sinä ... häh, vieläkö ... valehtelet, häh!" ja emäntä retuutti Elli-raukkaa, että hiukset pitkin lattiaa pölisivät.
Kallestakin tuo jo ilkeältä kuului. "Kah, Erkki putoaa sängyn päältä ... elkää enää, äiti, kah! jo putoaa!"
"Pidä suusi, Kalle, eläkä puoltele! Kyllä minä tiedän miten äpärästä äidin viat otetaan", sanoi emäntä ja sormiensa välistä hiustukot lieteen heitti ja Erkin luo kiiruhti. Erkki oli aivan äänettömäksi tyrehtynyt kuullessaan toisen itkevän ja voivottavan, niin että pian hänet emäntä taas nukkumaan sai.
Karsinaloukon rahille Elli taas istahti ja kapperasti puukon terä potun kylkeen raaputti. Ei hän kumminkaan nyyhkämästä niin äkkiä heretä saattanut ja vyöliinan nurkalla täytyi vesiä silmistä kuivailla.
"Oletko nyyhkämättä siinä, että lapsi saapi nukkua!" ärähti emäntä Elliin tuimasti katsahtaen.
Väkisellä täytyi Ellin nyyhkytyksensä niellä, mutta nenän kautta se sentään korahtelemaan mieli. Ja rinnan sisässä, tuolla rikkinäisen karttuuniröijyn alla, se niin kuumalta tuntui ja katkeralta... Tuntui siltä kuin taaskin olis tuo tuonoinen uhka noussut, että odottakaahan, kunhan minäkin isoksi kasvan ... ja emännän kokoiseksi, niin tulkaapa sitten tukasta repimään tuon vertaisen asian tähden ... melkein syyttömästi!...
IV.
Pehkolassa oli ilmoisen ikänsä perittyjä esi-isäin tapoja pyhinä pidetty. Niinpä se oli aina sekin tapa noudatetuksi tullut, että keväällä maan sulattua ja koivun hiirenkorvalle jouduttua tanssit ulkoilmassa pidettiin. Mistä astihan lie tavaksi tullut, mutta niin kauan kuin vanhimmat ihmiset muistivat oli sitä säännöllisesti noudatettu. Soiluan niemi se tavallisesti kokouspaikkana oli, siihen kun paras pääsy oli ... veneellä ja jalkasessa.
Loistipa taaskin luonto heleän vihreässä verhossaan ja tummana laiteena järven rantoja varjosteli. Koivut ne eivät vielä oikein paraillaan olleet ... tuskinpa olivat lehdet vielä laskoksistaan oijenneet, mutta sievältä ne siltä näyttivät tummempien kuusten ja vaalakkaampien mäntyjen välissä.
Niemen takaa Kautisista päin laskea höllötteli kaksi venettä laitatuulessa kolminurkka-purjeella. Iloisena istui Pehkolan nuoriso ja joutessaan tuon tuostakin raikkaaksi lauluksi kajahutti. Paljo siinä pilkkaakin toisistaan laskettiin, mutta ei kukaan närkästyä kehdannut ... anteli vaan samalla mitalla toisille ja härnäili.
Perämiehenä huopari kädessä rentoili Purolan Aatu ja sahviaanireunaisia kengänvarsiaan pitkin morsiameensa tiirotti.
"Onpa Aatulla nyt rahoja ollut, koska anturan varret on punaisen vasikan nahkalla vuorannut!" ivaili Toivos-Juho pappilan karjakolle.
Mutta Aatupa vähätteli muiden kuiskeista -- tiesihän hän, että kateeksihan niillä raukoilla vaan kävi. Siksipä hän vaan kahta rennommaksi selkäkenoon ojensihe ja jalkansakin vielä veneen laidalle nosti. Vahingossako lie takkikin auki pyörähtänyt, että verkaliivi näkymään pääsi ja valkoinen rinta. Hentoihan tuon aukikin pitää, kun liivin ylälakkarissa kevätmarkkinoilta tuotu ankkurikello pullotti ja pronssi-perät auringon paisteessa välkähteli!
"Kummapa kuin Mattilan pojatkaan eivät vielä ole lähteneet ... venekinhän tuo näkyy kuivalla kankaalla olevan", tuomasi Aatu morsiamelleen, kun Mattilan pellon alatse laskettiin.
"Tokkopa tullevatkaan, Reetuhan kuuluu sairastavan."
"Niinhän se kuului tekevän, vaan saattaisivathan ne siltä tulla, kun muuten halu lienee."..
"Ja onhan tuolla sekin Emmalan Elli ... alkaisi tuo hänkin jo kynnelle kyetä", sanoi pappilan karjakko.
"Ellikö? Niinkö luulet, että Mattilan emäntä Elliä päästäisi ... erehdys se on, Kaisa! Ja tuskinpa ne Mattilankaan pojat juuri ruotilaisista."..
Kautisten Mari se oli, joka joka paikassa synnystään ylpeili ... olihan muka isontalon tyttö, että kannattihan se toki! Vaan pappilan karjakkoa se aina pisteli tuo Kautisten Marin röyhkeily eikä hän nytkään suutansa tupessa malttanut pitää.
"Eihän ne kaikki ole Kautisissa kasvaneet ... mutta ihmisiä ne sentään luulevat olevansa. On tuo Emmalan Elli mielestäni yhtä hönkä tyttö, kuin eräs toinenkin ... ja vieläköhän tuolle Mattilankin Jannelle parempi pitäisi olla? Eihän nuo ole kovin kummat hänenkään vanhukset olleet."
"No, ei ne ruotilais-äpäröitä kumminkaan" ... virkki Kautisten Mari ja ylpeästi niskojaan nakkasi.
"Ei juuri ruotilaisia, vaan yksiäpä ne huutolaisetkin ... sama virka, sama virka!..." nauroi karjakko, sillä nyt hän sen vasta oikein muisti, että Mari Mattilaan miniäksi pakkausi. "Tehdään ruojalle kiusaa palanen, koskahan aina on tässä rönkyilemässä", kuiskutteli hän Soivion Ellille.
"Mitä huutolaisia? Ahoniemen Tervolastahan Mattilan emäntä on ... niitä Ison Jussin tyttöjä", puuttui Purolankin Aatu taas puheesen, "tiedänhän minä ... ja hyvinkin tarkkaan!"
"Tiedäpä jos tahasi, vaan tiedetään se täälläkin, että Mattilan isäntä ennen vanhaan kontti selässä lautamiehen vasikoita vahtasi ... eikä ollut silloin sen kummempi kalu kuin huutolainen!..." Karjakko otti punaruusuisen karttuunihuivinsa, joka olkapäille oli livahtanut, heilautti sen kaksin kerroin ja päähänsä kiivakasti sitasi. "Kysykääpä Niittyniemen vaarilta ... kyllä se ne ajat muistaa kuin eilisen päivän!"
Mari ei enää puhunut mitään, punaltihan vaan päätänsä epäilevästi.
"Taisipa särellä sappeet käydä!... Hyvin se toki sietikin, sillä joka paikassa se on muita ihmisiä panettelemassa. Mattilan miniäksihän se mieli tekisi, näkyy se päällekin päin, vaan kukapa tuonkaan vielä tiennee?" ... naureskeli Soivion Elli karjakolle.
Kotvilleen ei sitten puhuttukaan mitään -- noin yleisesti. Tytöt ne kyllä toisessa päässä venettä supattivat ja toisinaan nauruun purskahtelivat, mutta ei sitä poikain puolelle kuulunut, mille ne nauroivat. Eikä se monikaan siitä piittaavan näyttänyt ... kaivoi vaan povilakkaristaan punaletkaisen, keltakoppaisen piippunykänsä ja nahkaisen tupakkakukkaronsa takintaskusta veti. Vakavana hän piipun kopan kukkaroon upotti, etusormellaan täyteen paineli ja tarjosipa vielä likimmäisille kumppaleillekin: "Heh, onko sitä piippua?"
Olihan niillä useammilla piiput muassa ... ja pian öyhkysikin savupilvi nenäin alla ja kesäiseen ilmaan hajausi. Purolankin Aatulle alkoi aika pitkäksi käydä ... täytyi hänenkin toisella kädellä "syöskomin-koppainen peslapiippunsa" savuamaan laittaa. Rennoksi hän sitten selkäkenoon ojentautui ja henkisavut saatuaan hampaittensa välistä vihelteli:
Rosvo, rosvo olit sinä, kun varastit mun kultani: Minä luulen rallallaaa j.n.e. -- -- --
* * * * *
Tuolla Mattilan luhdin kynnyksellä pihlajan varjossa istui Emmalan Elli, entinen ruotilaistyttö. Matin päivän aikoina hän jo ruotilais-ijästä oli päässyt ja viistoista täyttänyt, vaan kun paikkaakaan ei ollut tiedustelluksi tullut ja emäntä oli Mattilaan vielä Kekriin asti jäämään pyytänyt, niin ei ollut Ellilläkään lähdetyksi tullut. "Kerettäneenhän tässä vielä palkoista sopia", oli emäntä vielä sanonut ... ja niille puheillepa se oli jäänyt.
Siinä hän nyt istui kynnyksellä sukankudelma kädessä, vaikka sunnuntai oli. Kalisten siinä tikut liikkuivat ja vikkelästi sormetkin sukkelehtivat, vaan ei se tainnut ajatus kumminkaan kudelmassa olla. Tuossa oli pellon alatse vasta edellimmäinen vene Soiluan niemelle luijottanut ... ja se se taisi olla, joka se paremminkin ajattelutti...
Taas kajahti järveltä säveleitä ... viulun luikkaita säveliä ne nyt olivat. Elli vetäsi huivin enemmän silmilleen, ett'ei auringon kilo solasta katsoessa häikässyt. Sielläpähän juuri nuotta-ulkujen kohdalla toinen vene höllötteli valkeissa purjeissa ... ja korkealla kokkakaaren päällä istui peli-Jussi viuluineen "Porilaista" kallella päin vedellen, minkä jaksoi ja kerkesi. Kesken jäi Ellin sukankudelma siksi aikaa, kuin pirtin ja aitan solasta venettä näkyi, vaan sitten hän taas huokasten työhönsä ryhtyi ja peli-Jussin soitantoa kuunteli.
Paraiksi hän taas oli työhönsä kerennyt, kun emäntä pihan poikki häntä kohti mustissaan tulla keputteli ... silkkihuivi oikein kiilteli ilta-aurinkoa vasten ja uusi musliinihame kävellessä kahisemaan mieli.
"Kovinpa sinä nyt olet ahkeraksi ruvennut, Elli! ... et taida enää lepopäivääkään muistaa? Hyvähän se on, että ihminen ahkera on eikä kylää juokse, mutta saattaisihan sunnuntai-iltoina Raamattua lukea eli virsikirjaa... Ja liekö noilla sukillasikaan semmoinen kiire?"
"Janne näitä kiirehti ... mihin huomenna lähtenee?"
"Vai niin, no, kudo häntä sitten, koska niillä semmoinen hätä on."
Emäntä yritti jo lähteä, vaan muutaman asian vielä muisti.
"Tuonne pirtin loukkoon minä jo eväskontin laitoin, että sinäkin huomen-aamulla saat Likopurolle niitynperkkaajien luo lähteä, ... ja kontin laitaan pistin kukkaroon särvinrahoja, jotka saat isännälle viedä... Mutta katsokin, ett'et tielle tiputa!..."
Tanhuan kautta emäntä kujalle oijusti ja kujan suusta jalkatietä myöden Kautisiin aikoi. Kautisten emäntä se aina niin höyli oli ja puhelijas ... ja missäpä hän talossa lie tälläkin kylällä sen selvempi kahve ollut, kuin Kautisissa?... Oli se emäntä pari kertaa sikuria myllymiehen kanssa kauppijaasta tuottanut, vaan äkin niistä hommista oli loppu tullut, kun vaari oli tiedon saanut. Kartanolle oli sikuripötkyt viilettänyt ja emännälleen sanonut, että "jos tässä talossa ei kahve selviltään juotane, niin ollaan sitten ilman kerrassaan!..." Ja siihenpä se oli sikurin pito loppunut.
Elli hymähti itsekseen ja vetäsi juuri viidennen tikun kudelmasta irti.
"Saipa se 'pitkän nenän' kerrankin toki ... onkin se aina muistuttelemassa ... milloin paljo, milloin vähän, paraiksi sitä ei koskaan tehdä arvaa!"
Etäisiä säveliä vielä peli-Jussin viulusta kuului ja niiden haihtumista Elli taas kyynärpään varassa kuunteli... On niillä taas siellä aika remakat ... ja kun Tuovilankin kylästä kuuluvat tulevan! Mahtaa sinne Kantolankin Pertti mennä ... ja Saara, missäpä he muuallakaan?... Ja siitä se mieleen johtui, että saattaisi tuolla joskus ... vaan mitäpä tuolla, eipä siellä kumminkaan muut tanssittaisi, kuin Kantolan Pertti ... ja tytötkin, Kautisten Mari varsinkin, karsain silmin katsoisi, että tännekö tuokin mukamasti...
Rannasta venehuoneelta päin asteli polkua ylös talon Janne. Kummapa, ett'ei hänkään muiden joukossa ollut, vaikka olihan tuo jo parissa kymmenissä.
"Niitäkö sinä minun sukkiani, Elli?" ... kysäsi hän ja Ellin eteen pysähtyi.
"Niitä, itsehän sanoit niillä kiireen olevan", virkkoi Elli vähän ivallisesti.
"Ei niillä nyt semmoista kiirettä ole, että pyhänä ... en minä sitä niin meinannut."
"Pyhä tai arki ... yksiinpä ne minulla käyvät, ja pitäneekö tuo Luojakaan niin tarkkaa lukua ruotilaisista ja -- äpäristä!"
Elli oli tänään tavallista pistelijäämmällä tuulella eikä hän oikein käsittänyt, mikä nuo sanat suuhun toi. Ja silmissäkin alkoi niin kostealta tuntua, että hian suulla piti pyyhkästä ja pää alemmaksi painaa.
Hämilleen Jannekin joutui eikä oikein tiennyt, mitä sanoa, sillä olihan hän ennen pienempänä näillä nimillä monestikin Elliä nimitellyt. Heinän kortta hän suussaan vähän aikaa pureksi ja pikkukiviä aitan seinää vasten potkiskeli ennen kuin taas sanoa jotakin saattoi.
"Näitkö sinä kyläläisiä, Elli? Kolme venettä laski tuosta meidän pellon alatse ... edellimmäisessä näkyi Purolan Aatu perässä istuvan, kuka lie jälkimmäisessä ollut? ... ja Toivos-Juho näkyi kanssa olevan ja pappilan karjakko Aatun veneessä. Näit kaiketi sinä sen, joka nyt vasta tästä laski, ja lienethän toki viulun äänen kuullut?"
"Eihän sillä peli-Jussilla huono-ääninen viulu ole", sanoi Elli välinpitämättömästi.
"No ei, sitä minä aina olen sanonut, että selvä-äänisempi se Jussilla on, kuin Lepikön Kustulla!..."
Janne nakkausi nurmikolle aitan viereen ja heinän korrella muurahaista tavotteli seivästääkseen.
"On niillä siellä taas aika iloinen ilta, kun Tuovilankin kylältä olivat aikoneet tulla, vaikk'eivät ennen suinkaan koskaan ole olleet... pelimanninkin olivat luvanneet tuoda tullessaan, että useampi olisi! Mahtaa siellä Soiluan niemellä multa pölistä tämän yön seutuna!..."
"Eikö tuolla pölisse.".. Elli ei pitkältä vastaamaan ruvennut; vihaksi kävi koko puhelu ja toimessaan hän kudelmaansa neuloi.
"Ei mahda sinulla mieli tehdä, Elli?" kysäsi Janne häneen katsahtaen.
"Mikäpä tuonne niin erittäin.".. Ikävähän sinne oli, vaan kun sinne ei kumminkaan päässyt, niin samapa se oli, mitä sanoi. "Sinulla tuonne paremminkin yty lienee?"
"Ei tuo juuri ytykään ... onhan tuon kumman ennenkin nähnyt! ... vaikka sama tuo olis, jos kumppalin saisi." Janne oikaisihe kentälle oikein pitkälleen ja järvelle päin katseli. "Eikä ole tuosta Reetustakaan ... päätä kuului särkevän ja vilustavan yhä niin kuin ennenkin!"
"Ei suinkaan se Reeta toki, vaan onhan tuo Kalle toiseksi."
"Kalle oli jo puolisilta Kantolaan lähtenyt ja eikö tuo sieltä pitäen lie mennyt jo ... Pertin kanssa!"
Elli ei siihen mitään virkkanut. Kyllähän hän jo melkein ymmärsi, miksi Janne näin kautta rantain puheli ... ja olihan tuolla Perttikin, niin että olisihan tuonne ehkä saanut lähteäkin. Mutta ei hän sentään ymmärtävinään ollut, kutoi vaan niin kuin ennenkin ja vanhan tavan mukaan aina langan tikun yli heitti.
"Etkö lähde, Elli, mukaan, niin käydään hänessä mekin? Petoako sinä tuosta kudelmastakaan ... ei sillä semmoista hätää ole!" sanoi Janne äkkiä.
"Minäkö mukaan? Hupsuatko sinä, Janne? ... vähemmästäkin tässä myötäänsä torataan, saati sitten kylänjuoksusta."
"Kovahan se äiti kyllä on, tosi se on... Vaan nyt ei torata, usko minua, Elli, ja jos äiti yrittelisikin, niin puhukoon minulle."
"Sinulle? Johan nyt uskaltaisit emännälle vastustella? Eikä se toki kannattaisikaan tämmöisen hetaleen vuoksi ... mokomankin ruotilaisen!" Oikein kyynelet Ellille silmiin herahtivat.
Janne hyppäsi seisoalleen. "Elä nyt myötäänsä tuota vatkuta, Elli! Taidettiinhan sitä ennen pienempinä välistä siitäkin nykkiä, vaan nehän ovat menneitä asioita ... eihän toinen ole toistaan kummempi syntyessään -- eikä kuollessaankaan!"
"Niinhän sinä nyt sanot, Janne, vaan erilainen se sinustakin on isontalon tyttö, niin kuin Kautisten Mari, ja tämmöinen ruotilaiskutale."..
"Eiköstä vaan vielä ... mitä kummempi se Marikaan olisi? ... ihminen kuin ihminen! Heitä nyt vaan joutava kinastaminen pois, Elli, ja lähdetään mekin."
"Eipä siellä minusta ... kaikki vaan vierastelisivat ja siitä mahtailisivat, että tuonkin tänne päästä piti!"
"Eikö mitä, eivät ne semmoista tohdikaan toki, kun minun kanssani tulet. Varokoot korvuksiaan, jos paljo turisevat." Janne oli oikein innostunut ja näyttikin aika miehevältä Ellin silmissä, ja Ellikin oli taas kuin eri tyttö ja kulmain alta leimahti niin vilpittömän ilon liekki, kuin lassa ollessa marjanpoiminnassa tai rannassa Tuuteron Matleenan kanssa polskaroidessa.
"No olisiko tuonne sitten?" ... sanoi Elli ja kudelmaansa kokoili, "ei sinun kaukaista tarvitse minua odottaa, Janne!"
Ketterästi hän kynnyksen yli hyppäsi, kudelmansa nurkkaan viiletti ja portaita myöden yläluhtiin kapusi vaatteitaan muuttamaan. Janne katseli hetkisen Ellin perään ja lähti sitten kodan eteisestä purjetta ja airoja hakemaan.
"On, peto vieköön, siinä tyttöä kerraksi tuossa Ellissä! Vahinko se on, että se ruodille joutui ... ja ikänsä on haukuttavana ollut! Tarvitsisi se hänkin muiden seuraa ja huvitusta ... nuorihan tuo on hänkin vielä!"
Janne otti purjeen ja airot olalleen. "Huoparit nuo näkyvät olevankin venehuoneella! -- Niin, saapa nähdä, mitä sanovat, kun minä Ellin kanssa tulen. Mahtaa Kautisten Marin harmajat silmät oudosti paistaa ja malttaneeko Purolankaan Aatu mahtailematta olla? Vaan ruvetkootpa he paljo herjailemaan, niin -- -- en tosiaankaan tiedä, mutta siitä tuntuu, ett'en alallani pysyisi... Eipä sillä, että minä hänestä juuri niin paljo piittaan, vaan syntihän tuo tyttöä ... nuorihan tuo on ja -- hm! -- niin, kaunis kanssa, ei sitä kieltää saata!"
Tuskin oli Janne purjeen, airot ja huoparimet sijoilleen saanut, kun Elli karttuunipuvussaan jo rantaan tulla humisti. Ei Ellillä peiliä ollut, mutta ei hänen sitä hävetäkään olis tarvinnut: tuossa siniraitaisessa läningissään hän oikein näppärältä näytti ja tummanruskea tukkansa riippui olkapäällä niin paksuna palmikkona, että monenkin tytön olis kateeksi käynyt.
"Mitä sinä tuosta kontista muassasi laahaat?" kysyi Janne kummissaan, kun Ellin näki kontti selässä tulevan.
"Minä menenkin jo tältä tieltäni Likopurolle, niin ei tarvitse kahakäsin kulkea", sanoi Elli iloisesti ja konttinsa veneen keulaan laski.
Ei se oikein Jannen mieleen ollut ... nauroivathan ne, kun kontin kanssa. -- -- Vaan samahan tuo sentään oli ... ja niin lykkäsi hän veneen vesille ja perään itse kömpi. Pian oli purjekin reilassa ja vene laitatuulta mennä huhkasi, että vaahto keulassa porisi.
V.
"Osaatko sinä ranseesia, Jussi?"
"Eikö vielä! ... mistäpä ne semmoiset herrastanssit?..."
"Entäs Hollolan polskaa? ... sama se on, kunhan on."
"Olenhan minä sitä joskus ... mitenkäs se alkoikaan?" Jussi veteli muutamia rallatuksia, vaan ei alkua muistanut; "mitenkä se alusta?..."
"Tiilu-rallal lallal-lallaa-lali-luli-lei -- -- sillä nuotilla sen alkaa pitäisi."..
Purolan Aatu se oli, joka kerrassaan riivaunut oli tanssin intoon ja hommasi nyt oikein ranseesiksi pistää, niin kuin kasarmillakin ollessa joskus tehtiin. On häntä joskus muka herroiksikin!...
Polkat ja "kalopit" oli jo pantu ja vanhan tavan mukaan olis "purppuri" seurannut. Vaan sitä ei Purolan Aatu tahtonut: pannaan oikea herrasranseesi, oli hän sanonut eikä siinä auttanut vastustelukaan. Koettivathan ne Tuovilan kyläläiset yhdestä suusta selvittää, "etteivät he mokomia vikuroimisia ja herrasrenkutuksia osaa", vaan Aatu oli kerran kimpaunut eikä hänelle hyvästä apua ollut!
"Piti näet saada morsiamelleen niitä kasarmin luikerruksia näyttää", nauroi pappilan karjakko tyttöjoukolle.
Siinä seisoi nyt Pehkolan ja Tuovilan nuori väki ja Purolan Aatun komentoja odotti. Oli heistä jotkut ennenkin ranseesia vilskuttaneet, mutta useat eivät, eivätkä edes nähneetkään... Peli-Jussikin oli alkuun päässyt ja kaikki he sen hyvin tiesivät, että se poika kun kerran lie ralliin osaunut, niin tuli sieltä sitten, että helisi vaan! "Kas nyt, pojat, tällä lailla.".. Purolan Aatu astua teppaili ja mielissään oli, kun täällä kotikylässään ensimmäissä olla sai ja muita opetella. Kallelleen oli lakki vasemmalle korvalliselle lipunut ja leveä sahviaanireunus kengänvarsissa silmiä huikasi. Ja takki kun auki oli ja kahden puolen heilahteli, niin liivikin näkymään pääsi ja kellon perät vilahtelemaan ja kilajamaan...
"No vedähän, Jussi, vaan Hollolaista! Sama se on, sama se on... rallattakaahan lisäksi!"
Jussi veti, että silmät sirralleen kävivät ja niin ne rallattivatkin, että korvia särki ... miehenpuolet karkeammasti ja kehnommasti töryyttäen, vaimonpuolet kimakammasti ja paremmin nuotilleen luikasuttaen. Kangas oikein jytäjämään mieli ja yhtenä pilvenä pelmusi hiekka tyttöjen humahtelevissa hameenliepeissä. Korvalliselle muuttuivat poikain lakit ja lipuipa monen tytön huivikin niskemmaksi, että otsat paljaiksi jäivät ja hiusten jakaus näkyi. Mikä sen tiesi menikö se edes osapuillekaan ranseesin mukaan -- ei ainakaan siltä näyttänyt -- mutta toimessaan vaan oli Purolan Aatu morsiamineen. Eikä hän sitäkään huomannut, että kaikki hänelle selän takana nauroivat ja pilkkaa tekivät.
"Nyt tulee kalopaati, pojat! Vaan elkää luulkokaan, että se sama on, kuin kaloppi ... ei sinne päinkään! Soitahan, Jussi, jotakin, polkkaa, Porilaista eli mitä tahansa, niin minä näytän teille Maija-Liisan kanssa, minkälainen se kalopaati on!"