Part 67

"Siten, lapseni, on hän sinuun luottava ja on kuunteleva neuvojasi, on kysyvä mielipidettäsi omissa asioissaan, mitään ratkaisematta ilman että on neuvotellut kanssasi. Siten voit palauttaa hänet järkiinsä, jos hän hairahtuu, lempeällä kehottelulla jälleen johtaa hänet oikealle tielle, siten voit osottautua rakastettavaksi, häntä hyödyttääksesi, käyttää keikailua hyveen palveluksessa ja rakkautta järjen eduksi."

"Älä kuitenkaan luule, että edes tämäkään taito aina voisi sinua hyödyttää. Mihin varokeinoihin ryhtynemmekin, niin nautinto kuluttaa mielihyvän tunteen, ennen kaikkea se kuluttaa rakkauden. Mutta kun rakkautta on kestänyt kauan, niin miellyttävä tottumus täyttää sen jättämän tyhjyyden, ja luottamuksen viehkeys astuu intohimon hurmauksen sijaan. Lapset solmivat vanhempiensa välille yhtä suloiset ja usein vahvemmatkin siteet kuin itse rakkaus. Kun lakkaat olemasta Émilen lemmitty, olet oleva hänen vaimonsa ja ystävättärensä; olet oleva hänen lastensa äiti. Silloin tulee sinun entisen pidättäymisesi asemesta antaa välillänne vallita mitä läheisimmän tuttavallisuuden; silloin on luopuminen eri vuoteista, kieltäytymisestä, oikuista. Sinun tulee siihen määrin muuttua hänen toiseksi puolekseen, ettei hän enää voi tulla toimeen ilman sinua, ja että hän, heti kun sinut hylkää, tuntee olevansa kaukana poissa itsestään. Sinä, joka niin hyvin saatoit kotoisen elämän sulouden vallitsemaan synnyinkodissasi, tee se samoin vallitsevaksi teidänkin elämässänne. Jokainen mies, joka viihtyy kodissaan, rakastaa vaimoaan. Muista, että olet onnellinen aviovaimo, jos miehesi tuntee itsensä onnelliseksi kotonaan."

"Mitä nykyhetkeen tulee, niin älä ole niin ankara lemmityllesi. Hän on ansainnut suurempaa ystävällisyyttä ja loukkautuisi varovaisuudestasi. Älä säästä hänen terveyttään ylenmäärin hänen onnensa kustannuksella, ja nauti myös sinä onnestasi. Ei pidä odottaa kyllästymistä, mutta ei myöskään tukahuttaa halua. Ei pidä kieltäytyä kieltäymyksen vuoksi, vaan sentähden että se, minkä myöntää, saisi suuremman arvon."

Kun täten olen palauttanut sovun heidän välilleen, sanon Sophien läsnäollessa hänen nuorelle puolisolleen: "Sitä iestä, jonka on ottanut hartioilleen, tulee kantaa. Saata itsesi ansaitsemaan sitä, että se sinulle tehdään kevyeksi. Ennen kaikkea tulee sinun uhrata sulottarille, äläkä luule, että juropäisyydellä teet itsesi rakastettavammaksi. Eihän ole vaikeata palauttaa rauhaa, ja kukin voi helposti huomata, millä tavoin se on palautettavissa." Rauhansopimus vahvistetaan suudelmalla; senjälkeen sanon oppilaalleni: "Rakas Émile, ihminen tarvitsee koko ikänsä neuvoja ja ohjausta. Olen koettanut parastani tähän asti täyttääkseni tämän velvollisuuden teitä kohtaan. Tähän päättyy minun pitkä tehtäväni; nyt alkaa toisen tehtävä. Luovun tänään siitä ohjausvallasta, jonka olet minulle uskonut; tuossa on tuleva ohjaajasi."

Vähitellen ensimäinen hurmaus tyyntyy ja he saavat rauhassa nauttia uuden tilansa tarjoamaa viehätystä. Oi te onnelliset rakastavat, te kelpo puolisot! Jotta voisi osottaa heidän hyveilleen niille tulevaa kunniaa ja kuvata heidän onneansa, pitäisi kirjoittaa heidän elämänsä historia. Monasti, kun tarkastan sitä työtä, jonka heihin nähden olen toteuttanut, tunnen itseni ihastuksen valtaamaksi, joka panee sydämeni sykkimään! Monasti puristan heidän yhdistyneitä käsiään, siunaten kaitselmusta ja päästäen hehkuvia huokauksia. Kuinka monta suudelmaa painan noille yhteen liittyneille käsille! Kuinka usein he tuntevatkaan, että ilokyyneleeni niitä kostuttavat! He puolestaan heltyvät tuntien samaa iloa kuin minä. Heidän kunnianarvoiset vanhempansa nauttivat vielä kerran nuoruudesta, nähdessään lastensa nuoruuden; he alkavat, niin sanoakseni, uudelleen elää lapsissaan tai oikeammin sanoen, he tuntevat ensi kerran elämän arvon. He kiroavat entisiä rikkauksiaan, jotka estivät heitä, heidän ollessa samassa iässä, nauttimasta yhtä suloista onnea. Jos yleensä maan päällä on onnea, niin se on löydettävissä siitä tyyssijasta, jossa me elämme.

Muutaman kuukauden kuluttua Émile eräänä aamuna astuu huoneeseeni ja sanoo minulle minua syleillen: "Opettajani, onnitelkaa lastanne; hän toivoo pian saavansa nauttia isäniloja. Oi kuinka suurta huolta ja intoa meiltä siiloin vaaditaan ja kuinka suuresti silloin kaipaamme neuvojanne. Jumala minua estäköön antamasta teille kasvatettavaksi poikaa, kun jo olette kasvattanut hänen isänsä! Jumala estäköön toista kuin minua täyttämästä niin pyhää ja mieluista velvollisuutta, vaikkapa minun onnistuisikin valita yhtä onnellisesti, kuin mitä minun suhteeni on valittu. Mutta pysykää edelleen nuorten opettajien opettajana. Neuvokaa meitä, ohjatkaa meitä; me olemme olevat ohjauksellenne alttiit. Koko elinaikani olen tarvitseva teidän apuanne. Tarvitsen sitä enemmän kuin koskaan nyt, kun miehen-tehtäväni alkavat. Te olette täyttänyt tehtävänne. Ohjatkaa minua, että voisin noudattaa teidän esimerkkiänne, ja levätkää, sillä onhan teidän jo aika levätä."

VIITESELITYKSET:

[1] Rouva de Chenoncaux'ta. Suoment. huom.

[2] Ensi vuosina tapahtuva kasvatus on tärkein; ja tämä ensimäinen kasvatus kieltämättä on naisten suoritettava. Jos Luoja olisi tahtonut sitä miesten tehtäväksi, hän olisi antanut heille maitoa lasten ravitsemista varten. Puhukaa siis kasvatusopillisissa tutkimuksissanne etupäässä naisille, sillä ensinnäkin heillä on parempi tilaisuus valvoa lasten kasvatusta lähempää kuin miehillä ja heillä on suurempi vaikutusvalta lapsiin nähden, ja lisäksi kasvatuksen hyvät tulokset heille ovat monta vertaa tärkeämmät, kun näet useimmat lesket ovat melkein lastensa mielivallan alaisina, jolloin nämä antavat heidän tuntuvalla tavalla -- joko miellyttävällä tai vastenmielisellä -- kokea saamansa kasvatuksen vaikutuksia, Lait, jotka aina niin paljon pitävät huolta ihmisten omaisuudesta ja niin vähän itse ihmisistä, niiden tarkoituksena kun on turvallisuuden ylläpitäminen, eikä hyveen edistäminen, eivät anna äideille tarpeeksi valtaa. Ja kuitenkin äitiys on jotakin paljon vahvempaa kuin isyys; äitien velvollisuudet ovat vaivalloisemmat: heidän huolenpitonsa on tärkeämpi perheen hyvän järjestyksen ylläpitämiselle; yleensä he ovat enemmän kiintyneet lapsiin. On olemassa asianhaaroja, joiden nojalla voi jossakin määrin puolustaa poikaa, joka ei isälleen osota hänelle tulevaa kunnioitusta; mutta jos minkä olosuhteiden vallitessa tahansa lapsi olisi kyllin luonnoton sitä kieltämään äidiltänsä, häneltä, joka on kantanut häntä kohdussaan, ravinnut häntä maidollaan, ja joka monina vuosina on unhottanut itsensä yksinomaan pitäessään huolta lapsestaan, niin kiireisesti pitäisi hankkia pois maailmasta tällainen kurja olento, hirviönä, joka ei ansaitse nähdä päivän valoa. Äidit, näin sanotaan, hemmottelevat lapsiaan. Siinä he epäilemättä menettelevät väärin; mutta vähemmin väärin ehkä kuin te, jotka heidät turmelette. Äiti tahtoo että hänen lapsensa olisi onnellinen, ja onnellinen nykyhetkestä alkaen. Siinä hän on oikeassa; kun hän erehtyy keinojensa suhteen, tulee häntä opastaa. Isän kunnianhimo, saituus, liika ankaruus, väärä huolenpito, hänen huolimattomuutensa ja kovasydäminen välinpitämättömyytensä ovat sata kertaa turmiollisemmat lapsille kuin äidin sokea hellyys. Muuten minun on tekeminen selkoa siitä, mitä tarkoitan käsitteellä äiti, ja sen olen myöhemmin tekevä.

[3] Minulle vakuutetaan, että herra Formey on luullut minun tässä tahtoneen puhua omasta äidistäni, ja että hän sen on sanonut jossakin teoksessa. Tämä on julmaa pilantekoa joko herra Formeyn tai minun suhteeni.

(Heti Émilen ilmestyttyä Pariisissa v. 1762 julkaisi J. Neaulme siitä Haagissa tarkan kopion. Se herätti hollantilaisten vallanpitäjien paheksumisen, ja julkaisija oli vähällä saada ankaran rangaistuksen, mutta sai kuitenkin armahduksen sillä ehdolla, että heti julkaisisi uuden painoksen, joka "olisi puhdistettu kaikesta, mikä saattaisi herättää pahennusta". Hän kääntyi silloin Formeyn puoleen, joka jo 1763 oli julkaissut "Anti-Émilen", ja joka nyt suostui puhdistamaan itse Émile kirjaa. "Puhdistettu" painos ilmestyi pian ja sen nimenä oli: "Kristitty Émile, yleishyödyksi julkaissut M. Formey." Siinä tietysti oli tehty koko joukko muutoksia. Suoment. huom.)

[4] Ollen ulkomuodoltaan heidän kaltaisensa, mutta puhumisen taitoa sekä sen ilmaisemia käsitteitä vailla, hän olisi kykenemätön ilmaisemaan tarvitsevansa heidän apuansa, eikä hän millään muullakaan tavalla voisi heille sitä selvittää.

[5] Herra Formey vakuuttaa meille, ettei tahdota sanoa juuri tätä. Mutta tämä ajatus näyttää olevan tarkoin lausuttuna seuraavassa säkeessä, johon olen päättänyt vastata.

Ei luonto muuta oo, se uskokaa, kuin tapa vaan.

Herra Formey, joka ei tahdo tehdä kanssaihmisiään ylpeiksi, mittaa, vaatimattomasti kyllä, inhimillistä järkeä omien aivojensa mukaan.

[6] Tasavaltojen käymät sodat ovat tämän vuoksi julmemmat kuin yksinvaltojen. Mutta vaikka kuningasten sodat ovatkin maltillisia, niin heidän rauhansa on hirvittävä; on parempi olla heidän vihollisensa kuin heidän alamaisensa.

[7] On olemassa useissa kouluissa ja etenkin Pariisin yliopistossa opettajia, joista pidän, joita suuresti kunnioitan, ja joiden luulen olevan hyvin kykeneviä etevästi opettamaan nuorisoa, ellei heidän olisi pakko noudattaa voimassa olevaa opetustapaa. Kehotan yhtä heistä julkaisemaan suunnittelemansa parannusehdotuksen. Ehkäpä vihdoin viimeinkin ihmisissä herää halu parantaa vallitsevaa pahaa, kun huomaavat ettei se ole auttamaton.

[8] Tuscul. V. Merkitsee: olen päässyt valtiaaksesi, kohtalo ja olen sinulta sulkenut kaikki ovet, niin ettet voi päästä taokseni. Suoment. huom.

[9] Non. Marcell.

[10] Buffon, Hist. Nat. IV, s. 190 in -- 12.

[11] Naisten ja lääkärien välistä omituista liittoa olen aina pitänyt Pariisin hullunkurisimpiin seikkoihin kuuluvana. Naisia lääkärit saavat kiittää maineestaan ja lääkärien avulla naiset toteuttavat haluamansa seikat. Tästä saattaa päättää mitä taitoa vaaditaan pariisilaiselta lääkäriltä, jotta hän tulisi kuuluisaksi.

[12] Manalan kuuluisimpia jokia. Suoment. huom.

[13] Kun lukee Plutarkoksen teoksista, miten sensori Cato, joka hallitsi Roomaa niin kunniakkaasti, itse kasvatti poikaansa kehdosta alkaen, jopa lisäksi niin huolellisesti, että hylkäsi kaikki toimensa ollakseen läsnä, kun imettäjä, s.o. äiti sitä kapaloitsi ja pesi; kun Suetonius kertoo, että Augustus tuo maailman valtias, maailman, jonka hän itse oli valloittanut ja jota itse hallitsi, itse opetti pojanpoikiaan kirjoittamaan ja uimaan ja perehdytti heidät tieteiden alkeisiin, ja että hän alati piti heitä luonaan, niin ei voi olla nauramatta noille menneiden aikojen pikkusieluille, jotka huvittelivat itseänsä moisilla lapsellisuuksilla; he olivat epäilemättä liian typerät voidakseen harrastaa meidän aikamme suurten miesten suuria asioita!

[14] "Arcadie" teoksensa esipuheessa kertoo kirjailija Bernardin de Saint-Pierre Rousseaun eräänä päivänä sanoneen hänelle: "Jos toimittaisin uuden painoksen teoksiani, keventäisin arvosteluni lääkäreistä. Ei ole yhtään säätyä, joka vaatisi niin perinpohjaisia opintoja kuin heidän säätynsä. Joka maassa tulevat he kuulumaan oppineimpiin ja sivistyneimpiin miehiin." Suoment. huom.

[15] Tässä seuraa muuan englantilaisista lähteistä noudettu esimerkki, jota en malta olla mainitsematta, se kun tarjoaa niin paljon aiheita ainettani koskeviin mietteisiin.

"Yksityishenkilö nimeltä _Patrice Oneil_, yntynyt v. 1647, on juuri äsken, v. 1760, mennyt seitsemännen kerran uusiin naimisiin. Hän palveli rakuunana Kaarle II:n hallituksen 17:ntenä vuotena, ja sitten eri sotaväenosastoissa aina vuoteen 1740, jolloin pyysi eron. Hän oli mukana kaikilla Wilhelm kuninkaan ja Marlboroughin herttuan sotaretkillä. Tämä mies ei koskaan ole juonut muuta kuin kaljaa; hän käytti aina ravintonaan kasviksia ja söi lihaa ainoastaan muutamissa perheensä keskuudessa toimeenpanemissaan aterioissa. Hänellä on aina ollut tapana nousta ja panna maata auringon mukana, elleivät hänen velvollisuutensa ole häntä siinä estäneet. Hän käy nyt 113:tta vuottaan, kuulee hyvin, voi hyvin ja astuu ilman sauvaa. Huolimatta korkeasta iästään hän ei pysy ainoatakaan hetkeä joutilaana, ja joka sunnuntai hän menee synnyinpitäjänsä kirkkoon lastensa, lastenlastensa ja lastenlastenlastensa seurassa."

[16] Vaimot syövät leipää, vihanneksia, maitoruokia; nartut ja naaraskissat niinikään; naarassudetkin syövät ruohoa. Niistä ne saavat kasvinesteitä maitoansa varten. Lopuksi olisi vielä tutkittava sellaisten eläinlajien maitoa, jotka yksinomaan voivat ravita itseään lihalla, jos sellaisia on olemassa, jota epäilen.

[17] Joskohta meitä ravitsevat ruokamehut ovat juoksevassa muodossa, niin täytyy niiden olla muodostuneita tiviistä ruoka-aineista. Työmies, joka ravinnokseen käyttäisi pelkkää lihalientä, riutuisi pian. Hän pysyisi paljon paremmin voimissaan juomalla maitoa, se kun näet happanee.

[18] Ne, jotka pitemmältä tahtovat punnita pytagoralaisen elintavan etuja ja haittoja voivat tutustua niihin tutkimuksiin, jotka tohtori Cocchi ja hänen vastustajansa tohtori Bianchi ovat tästä tärkeästä seikasta julaisseet.

[19] Kaupungeissa tukehdutetaan lapset pitämällä niitä huoneeseen suljettuina ja vaatteisiin käärittyinä. Niiden kasvattajien pitäisi tietää, ettei kylmä ilma suinkaan vahingoita, vaan että se päinvastoin vahvistaa niitä, ja että lämmin ilma niitä heikontaa, tuottaa niille kuumetta ja suorastaan tappaa ne.

[20] Sanon _kehtoon_, käyttääkseni tunnettua sanaa paremman puutteessa; muuten minulla näet on se varma vakaumus, ettei koskaan ole tarpeellista keinutellen tuudittaa lasta, vaan että tämä tapa sille usein on hyvin haitallinen.

[21] "Muinaiset perulaiset jättivät hyvin avaraan kapaloon käärittyjen lastensa käsivarret vapaiksi; päästettyään ne kapaloista panivat he ne vallan vapaina maahan kaivettuun ja liinavaatteella sisustettuun kuoppaan, johon lapsi upposi vyötäisiin asti; täten niillä oli käsivarret vapaina ja ne saattoivat liikuttaa päätään ja taivuttaa ruumistaan kaatumatta kumoon ja satuttamatta itseään. Niin pian kuin ne oppivat ottamaan ensi askeleensa, näytettiin niille nisää matkan päästä, ikäänkuin kiihokkeena astumaan. Neekerilapset ovat joskus paljoa väsyttävämmässä asennossa nisää imiessään. Ne takertuvat polvillaan ja säärillään äidin toiseen kylkeen ja puristavat sitä niin lujasti, että pysyvät siinä ilman äidin käsivarren apua. Ne pitävät käsillään kiinni nisästä ja imevät sitä lakkaamatta kaikessa mukavuudessa ja putoamatta, huolimatta äidin eri liikkeistä, joka sillävälin tekee työtä kuten muulloinkin. Nämä lapset alkavat kävellä toisella kuukaudellaan tai oikeammin ryömiä polvilla ja käsillä. Tämä harjotus tuottaa niille myöhemmin taidon juosta tässä asennossa pysyen melkein yhtä nopeasti kuin jos olisivat pystyssä jaloillaan." (Hist. Nat. IV, 120, s. 192.)

Näihin esimerkkeihin Buffon olisi voinut lisätä sen tosiseikan, että Englannissa tuo järjetön ja raaka tapa kapaloida lapsia päivä päivältä yhä enemmän katoaa. Vertaa myös _La Loubère'n_ teosta: Matka Siamissa ja _Le Beau'n_ teosta: Matka Kanadassa, y.m. Voisin täyttää kaksikymmentä sivua sitaateilla, jos olisi tarpeellista vahvistaa tätä kysymystä tosiseikoilla.

[22] Haju on kaikista aisteista se, joka lapsissa kehittyy viimeksi. Kahden tai kolmen vuoden ikään asti ne eivät näy kykenevän tuntemaan hyviä eivätkä pahoja hajuja. Ne ovat tässä suhteessa välinpitämättömät tai pikemmin tunnottomat, kuten useimmat eläimet.

[23] = kynnet, käpälät. Suoment. huom.

[24] Tämä ei ole poikkeuksetta totta; usein lapset, jotka alussa ovat olleet kaikkein hiljaisimmat, muuttuvat sitten kaikkein meluavimmiksi, kun ovat alkaneet kohottaa ääntänsä. Mutta jos minun tulisi syventyä kaikkiin näihin pikkuseikkoihin, en koskaan pääsisi loppuun. Jokainen arvostelukykyinen lukija kyllä huomaa että saman väärinkäytöksen aiheuttama liiottelu ja vika poistetaan samalla tavoin minun metodini mukaan. Pidän näitä kahta ohjesääntöä erottamattomina: _aina tarpeeksi_ ja _ei koskaan liiaksi_. Jos edellistä hyvin noudatetaan, niin toisenkin noudattaminen siitä välttämättömästi johtuu.

[25] Ovid. Trist. I. 3. (Elää, eikä ole tietoinen omasta elämästään).

[26] Ei ole mitään naurettavampaa ja epävarmempaa kuin niiden henkilöiden astunta, joita lapsina on liiaksi pantu astumaan talutusnauhojen varassa. Tämäkin on noita huomautuksia, jotka ovat jokapäiväisiä sen tähden, että ovat oikeat, ja oikeat useassa merkityksessä.

[27] Noct. Attic. Lib. IX, cap. 8.

[28] On luonnollista, että puhun tässä järkevistä ihmisistä enkä yleensä kaikista.

[29] Tuo pieni poika, jonka näette tuossa -- sanoi Themistokles ystävilleen -- on Kreikan valtias; sillä hän hallitsee äitiänsä, hänen äitinsä hallitsee minua, minä hallitsen atenalaisia ja atenalaiset hallitsevat kreikkalaisia. Mitkä pienet johtajat tapaisikaan usein mitä suurimmissa valtioissa, jos ruhtinaasta asteittain astuttaisiin alas sitä ensimäistä kättä, joka panee valtiokoneiston liikkeelle!

[30] "Valtio-oikeuden periaatteissani" olen todistanut, ettei mikään yksityistahto pääse oikeuksiinsa yhteiskuntajärjestelmässä.

[31] Tulee huomata, että kuten mielipaha samoin joskus mielihyväkin usein on välttämätön. On siis oikeastaan yksi ainoa lasten haluama seikka, jota ei koskaan pidä tyydyttää, nimittäin se, että ne saavat toiset tottelemaan itseään. Siitä seuraa, että joka kerta kun ne jotakin pyytävät tulee etupäässä kiinnittää huomiotaan niiden pyynnön vaikuttimeen. Myöntäkää niille, mikäli mahdollista, kaikki, mikä voi tuottaa niille todellista mielihyvää, kieltäkää niiltä aina se, mitä ne pyytävät pelkästä oikullisuudesta tai halusta harjottaa itsevaltaisuutta.

[32] Voi olla varma siitä, että lapsi pitää oikkuna jokaista tahdonilmausta, joka on vastainen sen tahdolle, ja jonka järkevää syytä se ei käsitä. Eikä se huomaa mitään järkevää vaikutinta yhdelläkään seikalla, joka vastustaa sen omia oikkuja.

[33] Ei pidä koskaan kärsiä sitä, että lapsi loukkaa aikaihmisiä, palkollisia tai vertaisiaankaan. Jos se rohkenisi todenteolla lyödä palvelijaansa tai edes telottajaa, niin antakaa sen saada nämä iskut korkoineen takaisin ja tavalla, joka riistää siltä halun toiste tehdä samoin. Olen nähnyt varomattomien lastenhoitajattarien kiihottavan lapsen itsepäisyyttä, yllyttävän sitä lyömään, antavan sen lyödä heitä itseään ja sitten nauravan sen heikoille iskuille, ajattelematta että raivostunut pienokainen luuli antavansa murhaiskuja ja että se, joka lapsena tahtoo lyödä, suureksi vartuttuaan tahtoo tappaa.

[34] Senpä tähden useimmat lapset tahtovat ottaa takaisin antamansa esineen ja itkevät, jos ei sitä niille tahdota antaa. Näin ne eivät enää menettele, kun hyvin käsittävät mitä lahja merkitsee; mutta silloin ne eivät enää ole yhtä valmiita lahjaa antamaan.

[35] Jos ei tämä lupauksiensa pitämisen velvollisuus olisi juurtunut lapsen sydämeen hyödyllisyyden pakosta, sisäinen tunne, joka alkaa herätä, tekisi sen sille välttämättömäksi omantunnon lakina, kuten synnynnäinen taipumus ainakin, joka kehittyäkseen ainoastaan odottaa tarpeellisia tietoja. Tämä ensi piirre ei ole ihmiskäden painama, vaan sen on sydämiimme piirtänyt kaiken oikeuden Luoja. Lakkauttakaa alkuperäinen sopimusten laki ja sen synnyttämä velvollisuus, ja kaikki inhimillisessä yhteiskunnassa muuttuu horjuvaksi ja turhaksi. Ken pitää lupauksensa ainoastaan hyötynsä vuoksi, ei ole sen enempi sidottu, kuin jos ei olisi luvannut ollenkaan; tai enintään sen rikkomismahdollisuuden laita olisi sama kuin pelaajilla, jotka antavat vastapelaajalleen hiukan etumatkaa, salaten alussa taitonsa ainoastaan saavuttaakseen sopivana hetkenä sen käyttämisestä suuremman edun. Tämä näkökohta on erittäin tärkeä ja ansaitsee perinpohjaista tutkistelua. Sillä juuri tässä suhteessa ihminen alkaa muuttua itselleen ristiriitaiseksi.

[36] Tämä sattuu, kun syyllinen, jota syytetään pahasta teosta, kieltää sen tehneensä, sanoen itseänsä kunnialliseksi mieheksi. Silloin hän valhettelee sekä tosiseikkoihin että tarkotukseen nähden.

[37] Ei mikään ole sopimattomampaa kuin tuollainen kysymys, etenkin jos lapsi on syyllinen. Jos se näet silloin luulee teidän tietävänne mitä on tehnyt, se arvelee teidän virittävän sille ansan, ja tämä luulo ehdottomasti saattaa sen katkeraksi teitä kohtaan. Jos ei se niin luule, se ajattelee: miksi ilmaisisinkaan vikani! Siten syntyy ensimäinen kiusaus valheeseen varomattoman kysymyksenne johdosta.

[38] On luonnollista etten ratkaise näitä kysymyksiä silloin kun sitä miellyttää, vaan silloin kuin itse haluan. Muuten tekisin itseni riippuvaiseksi sen tahdosta ja saattaisin siis itseni vaarallisimpaan riippuvaisuuteen, johon kasvattaja voisi joutua oppilaaseensa nähden.

[39] Käsky: älä koskaan vahingota lähimäistäsi, sisältää toisenkin, nimittäin: kiinny yhteiskuntaan niin vähä kuin suinkin; yhteiskuntaoloissa näet se, mikä toiselle tuottaa etua, välttämättömästi toiselle tuottaa vahinkoa. Tämä johtuu olojen luonnosta, eikä sitä missään suhteessa voi muuttaa. Koetettakoon tämän periaatteen mukaan ratkaista kumpi on parempi ihminen, yhteiskunnallisessa elämässä liikkuva vai yksinäisyyteen antautuva. Muuan kuuluisa kirjailija sanoo, että ainoastaan häijy ihminen elää yksin; minä puolestani sanon, että ainoastaan hyvä ihminen on yksinänsä. Jos tämä väite kuuluukin vähemmin syvämietteiseltä, on se kuitenkin todempi ja järkevämpi kuin edellinen. Jos häijy olisi yksin, mitä pahaa hän silloin voisi tehdä? Yhteiskunnassa hän virittää ansansa, jolla vahingoittaa toisia ihmisiä. Jos tahdotaan kohdistaa tämä todistusperuste hyvään ihmiseen, vastaan selityksellä, johon tämä muistutus liittyy.

[40] Abotti de Condillac. Suoment. huom.

[41] "Nihil liberos suos docebant, quod discendum esset iacentibus." Seneca, Epist. 88. Suoment. huom.

[42] Olen monta monituista kertaa kirjoittaessani tullut huomanneeksi, että laajassa teoksessa on mahdotonta aina antaa samaa merkitystä samoille sanoille. Ei ole niin rikasta kieltä, että se voisi tarjota tarpeeksi sanoja, käänteitä ja lausetapoja ilmaisemaan kaikkia käsitteidemme eri vivahduksia. Tapa määritellä kaikkien sanojen merkitys ja aina panna määritys määritellyn sijaan olisi kyllä hyvä, mutta on mahdoton käytännössä toteuttaa. Sillä miten välttää kehäpäätelmää! Määritelmät voisivat olla hyvät, ellei niitä varten käytettäisi sanoja. Kuitenkin olen varma siitä, että voi selvästi ilmaista ajatuksensa, huolimatta kielemme köyhyydestä; tosin ei voi aina antaa samaa merkitystä samalle sanalle, mutta tulee menetellä niin, että sitä merkitystä, joka sille kulloinkin annetaan, riittävästi määräävät ne ajatukset, jotka ovat sen yhteydessä, ja että jokainen lause, jossa tuo sana esiintyy, ikäänkuin muodostaa sen määrityksen. Milloin sanon, että lapset ovat kykenemättömät arvostelemaan, milloin taas sanon niiden olevan varsin tarkkoja arvostelultaan. En luule täten ajatuksieni olevan ristiriitaisia, mutta en voi kieltää, että sanontatapani usein on ristiriitaista.

[43] Tässä tarkotetaan kertomusta siitä, miten Aleksanteri Suuri oli saanut kirjeen, jossa häntä varotettiin lääkärinsä Filippoksen suhteen. Tämän muka piti antaa Aleksanterille myrkynsekaista lääkettä. Varotuksesta huolimatta Aleksanteri tyhjensi lääkärinsä ojentaman lääkepikarin ja antoi samalla hänelle luettavaksi tuon kirjeen. -- Tapauksen on kertonut Quintus Curtius, lib. III. cap. 6. Suoment. huom.

[44] Senna-pensaan (Cassia senna) lehtiä käytetään lääkkeenä ja niillä on vahvasti ulostava vaikutus. Suoment. huom.