Part 40

Kuinka monta suurta kansaa onkaan, jotka eivät ollenkaan painata kirjoja ja jotka eivät lue meidän kirjojamme. Miten he voivat saada käsitystä meidän mielipiteistämme? Ja miten me puolestamme heidän mielipiteistään? Me teemme heistä pilkkaa ja he meistä. He eivät tunne meidän perusteitamme emmekä me heidän perusteitaan. Ja jos meidän matkustajamme tekevät niistä pilkkaa, ei heidän tarvitse muuta kuin matkustaa meidän maahamme, maksaakseen meille samalla mitalla. Missä maassa ei olisi järkeviä, rehellisiä ja kunnon ihmisiä, totuuden ystäviä, jotka sitä tunnustaakseen eivät pyydä muuta kuin että oppisivat sen tuntemaan. Mutta kuitenkin jokainen luulee löytävänsä sen ainoastaan omasta uskonnostaan ja pitää muiden kansakuntien uskontoja mielettömyyksinä. Eivät siis nuo vieraat uskonnot ole niin nurinkurisia kuin miltä ne meistä näyttävät, tai sitten se järjellisyys, jota me huomaamme omassa uskonnossamme, ei todista mitään.

Meillä on Euroopassa kolme pääuskontoa. Yksi uskoo yhteen ainoaan ilmestykseen, toinen kahteen, kolmas kolmeen. Kukin kammoaa ja kiroaa noita toista kahta, syyttää niitä sokeudesta, paatumuksesta, itsepäisyydestä ja valheesta. Kuka puolueeton ihminen uskaltaa mennä ratkaisemaan niiden välistä riitaa, ellei hän ensin tarkoin ole punninnut niiden todistuksia ja kuunnellut niiden perusteluja? Se niistä, joka uskoo yhteen ainoaan ilmestykseen, on vanhin ja näyttää olevan varmin; se, joka uskoo kolmeen, on nykyaikaisin ja tuntuu johdonmukaisimmalta; se, joka uskoo kahteen ilmestykseen ja hylkää kolmannen, voi kyllä olla paras kaikista, mutta sillä on varmaan kaikki ennakkoluulot vastassaan. Sen epäjohdonmukaisuus on silmäänpistävä.

Kaikkea kolmea ilmestystä esittävät pyhät kirjat ovat kirjoitetut vierailla kielillä, joita näihin ilmestyksiin uskovat kansat eivät ymmärrä. Juutalaiset eivät enää ymmärrä hepreankieltä, kristityt eivät ymmärrä hepreaa eivätkä kreikkaa, turkkilaiset ja persialaiset eivät ymmärrä arabiankieltä, ja nykyiset arabialaiset itse eivät enää puhu Muhammedin kieltä. Eikö ole todellakin yksinkertainen tuo tapa opettaa ihmisiä, puhua heille aina nojautumalla kieleen, jota he eivät ollenkaan ymmärrä? Käännetäänhän nuo kirjat, näin minulle sanotaan. Kauniisti sanottu! Kuka voi minulle vakuuttaa, että nuo kirjat on oikein käännetty ja että edes on mahdollista niitä oikein kääntää? Ja koska Jumala kerran niin paljon tekee, että puhuu ihmisten kanssa, niin miksi hän tarvitsee tulkkia?

Minä en koskaan pääse käsittämään, että se, minkä jokainen ihminen on velvollinen tietämään, olisi suljettuna kirjoihin ja että se ihminen, jolla ei ole tilaisuutta oppia tuntemaan näitä kirjoja eikä niitä ymmärtäviä henkilöitä, saisi kärsiä rangaistuksen tietämättömyydestään, joka ei ole tahallinen. Aina vaan kirjoja! Mikä vimma! Siitä syystä, että Eurooppa on täynnä kirjoja, eurooppalaiset pitävät niitä välttämättöminä, ajattelematta, että on olemassa kolme neljäsosaa maapallosta, joissa semmoisia ei koskaan ole nähty. Eivätkö kaikki kirjat ole ihmisten kirjoittamia? Mitenkä siis ihminen niitä tarvitsisi oppiakseen tuntemaan velvollisuutensa ja miten hän on oppinut tuntemaan ne ennenkuin nuo kirjat olivat kirjoitetut? Hän joko itsestään oppii ne tuntemaan tai on vapaa niitä tuntemasta.

Meidän katolilaisemme pitävät suurta melua kirkon mahtivallasta. Mutta mitä he sillä voittavat, jos heillä pitää olla yhtä paljon todistuksia lujentaakseen samaista mahtivaltaa kuin muilla opeilla niitä on hankkiakseen opetuksilleen luottamusta. Kirkko määrää, että sillä on määräämisvalta. Eikö se ole oikein erinomaisesti todistettu auktoriteetti? Jos ette pysähdy tähän, palaatte takaisin kaikkeen, mistä äsken olemme keskustelleet ja väitelleet.

Tunnetteko monta kristittyä, jotka olisivat vaivanneet itseään tarkoin tutkimalla sitä, mitä juutalaiset tuovat esiin heitä vastaan? Jos muutamat siltä ovat saaneet vihiä, on tämä tapahtunut kristittyjen kirjoittamien teosten kautta. Todella oiva tapa oppia tuntemaan vastustajiensa perusteluja! Mutta mitä tehdä? Jos joku uskaltaisi meidän keskuudessamme julkaista kirjoja, joissa peittelemättä suosittaisiin juutalaisuutta, niin rankaisisimme tekijää, kustantajaa ja kirjakauppiasta.[135] Tällainen poliisivalta on mukava ja voi aina olla varma siitä, että on oikeassa. On sangen miellyttävää nolata sellaisia ihmisiä, jotka eivät uskalla puhua.

Ne meistä, joilla on tilaisuus keskustella juutalaisten kanssa, eivät pääse sen pitemmälle. Sillä nuo ihmisparat tuntevat olevansa meidän mielivallastamme riippuvaisia. Se sorto, jota heitä kohtaan harjotetaan, tekee heidät pelokkaiksi. He tietävät kuinka helppo kristillisen rakkauden on tehdä vääryyttä ja olla julma. Mitä he rohkenisivat sanoa panematta itseänsä alttiiksi sille vaaralle, että me julistamme heidät jumalanpilkkaajiksi? Ahneus kannustaa intoamme, ja he ovat liian rikkaat, voidakseen meidän silmissämme olla oikeassa. Oppineimmat ja valistuneimmat ihmiset ovat aina sangen varovaisia, Voitte käännyttää jonkun kurjan raukan, joka maksua vastaan herjaa lahkolaisiaan; voitte saada jonkun viheliäisen vanhojen vaatteiden kaupustelijan keskustelemaan kanssanne, ihmisen, joka teitä imarrellakseen siihen suostuu. Ja te voitatte, sillä tuollaiset ihmiset ovat joko tietämättömiä tai halpamielisiä. Mutta heidän oppineet uskonveljensä hymyilevät hiljaa itsekseen tyhmyydellenne. Mutta luuletteko että siellä, missä tuntisivat itsensä turvallisiksi, olisi yhtä helppo tulla toimeen heidän kanssaan? Sorbonnessa, se on päivänselvä, koskevat Messiaasta lausutut ennustukset Jeesusta Kristusta. Mutta on yhtä selvä, että niillä Amsterdamin rabbiinien keskuudessa ei ole mitään yhteyttä hänen kanssaan. Minä en luule koskaan saavani tarkalleen tietää juutalaisten perusteluja, ellei heillä ole vapaata valtiota, kouluja ja yliopistoja, joissa vaaratta voisivat puhua ja väitellä. Silloin vasta voimme saada tietää mitä heillä on sanottavaa.

Konstantinopolissa turkkilaiset vapaasti lausuvat perustelunsa, mutta me emme siellä rohkene tuoda esiin meidän perustelujamme. Siellä on meidän vuoromme madella. Onko vääryys turkkilaisten puolella, jos he vaativat meiltä samaa kunnioitusta Muhammetia kohtaan, johon me emme ollenkaan usko, kuin me vaadimme juutalaisilta Jeesusta Kristusta kohtaan, johon he eivät usko sen enempää? Ovatko turkkilaiset väärässä ja olemmeko me oikeassa? Minkä oikeudellisuuden perusteen mukaan meidän tulee ratkaista tämä kysymys?

Kaksi kolmannesta ihmisistä ei ole juutalaisia, ei muhamettilaisia eikä kristittyjä, ja kuinka monta miljoonaa ihmistä onkaan, jotka eivät koskaan ole kuulleet puhuttavan Mooseksesta, Jeesuksesta Kristuksesta ja Muhammedista? Mutta sitä ei uskota. Väitetään, että lähetyssaarnaajamme kulkevat kaikkialla. Se on helposti sanottu. Mutta ovatko he käyneet vielä tuntemattoman Afrikan sydänosissa, joihin tähän asti ei yksikään eurooppalainen ole tunkenut? Ovatko he käyneet tataarien maan sisäosissa, seuraamassa ratsain kuljeskelevia heimoja, joita ei muukalainen koskaan pääse lähestymään, ja jotka kaukana siitä, että olisivat kuulleet puhuttavan paavista, tuskin tuntevat Suur-Lamaa?[136] Ovatko he käyneet Amerikan suunnattomilla mantereilla, joissa kokonaiset kansakunnat eivät vielä tiedä, että toisen maanosan ihmiset ovat panneet jalkansa heidän manterelleen? Menevätkö he vielä Japaniin, josta heidät juoniensa vuoksi iäksi on karkotettu ja jossa tulevat sukupolvet eivät heidän edeltäjistään saa muuta tietää, kuin että he olivat viekkaita juonittelijoita, jotka teeskennellen pyhää innostusta olivat tulleet vähitellen anastamaan maan hallinnon? Menevätkö he Aasian ruhtinasten haaremeihin julistamaan evankeliumia tuhansille orjaraukoille? Mitä pahaa ovat tämän maanosan naiset tehneet, ettei yksikään lähetyssaarnaaja voi heille saarnata oikeata uskoa? Joutuvatko he kaikki helvettiin siksi, että ovat sisään suljetut?

Ja vaikka olisikin totta, että evankeliumia julistettaisiin yli koko maailman, niin mitä sillä voitettaisiin? Kun ensimäinen lähetyssaarnaaja jonakin päivänä on tullut maahan, on edellisenä iltana varmaan joku kuollut, ilman että on voinut häntä kuulla. Sanokaa minulle mitä tuon jonkun suhteen on tehtävä? Ja vaikka koko maailmassa ei olisi kuin yksi ainoa ihminen, jolle ei koskaan olisi saarnattu Jeesuksesta Kristuksesta, niin olisi hänen suhteensa tehty huomautus yhtä sattuva kuin jos se olisi tehty ihmiskunnan neljänneksen suhteen.

Kun evankeliumin palvelijat ovat puhuneet vieraille kansoille, niin mitä he ovat niille sanoneet semmoista, minkä järjellisesti voisi hyväksyä heidän sanojensa nojalla ja joka ei vaatisi mitä tarkinta tutkimista. Julistatte minulle Jumalaa, joka on syntynyt ja kuollut kaksi tuhatta vuotta sitten toisessa päässä maailmaa jossakin pienessä kaupungissa, ja sanotte minulle, että kaikki ne, jotka eivät usko tätä salaperäistä asiaa, joutuvat kadotukseen. Kas siinä todella liian outoja asioita, jotta niitä niin vaan heti voisi uskoa nojaten yhden ihmisen auktoriteettiin, ihmisen, jota ei tunne! Miksi Jumalanne on antanut näiden tapausten, joita tahtoo velvottaa minua tietämään, tapahtua niin kaukana minusta? Onko se rikos, ettei tiedä mitä antipodeille tapahtuu? Voinko minä arvata, että toisella pallonpuoliskolla on ollut heprealainen kansa ja Jerusalemin kaupunki? Yhtä hyvin voisi velvottaa minut tietämään mitä tapahtuu kuussa. Sanotte tulevanne minulle siitä puhumaan. Mutta miksi ette ole tullut puhumaan siitä isälleni tai miksi tuomitsette vanhuksen kadotukseen siitä, ettei hän ole noista asioista koskaan mitään tietänyt? Pitääkö hänen ikuisesti kärsiä rangaistusta teidän hitautenne tähden, hänen, joka oli niin hyvä, niin hyväätekeväinen ja joka ei muuta etsinyt kuin totuutta? Olkaa rehelliset, asettukaa minun sijaani. Sanokaa minulle, pitääkö minun todella vaan teidän todistuksenne nojalla uskoa kaikki ne uskomattomat asiat, joista minulle puhutte, ja pitääkö minun osata ymmärtää ne monet väärät teot sen oikeamielisen Jumalan yhteydessä, jota minulle julistatte? Pyydän teitä, antakaa minun mennä näkemään tuo kaukainen maa, jossa nuo niin monet ihmeet ovat tapahtuneet, mutta joista tässä maassa ei ole kuultu mitään; antakaa minun mennä kuulemaan, miksi tuon Jerusalemin asukkaat ovat kohdelleet Jumalaa kuin rosvoa. He eivät ole tunnustaneet häntä Jumalaksi, näin sanotte. Mitä pitäisi siis minun tehdä, joka en koskaan ole kuullut puhuttavan hänestä muuten kuin teidän kauttanne? Jatkatte huomauttaen, että heitä on rangaistu, että he ovat hajotetut, sorretut ja orjuutetut, ettei kukaan heistä enää lähesty tuota samaa kaupunkia. Aivan niin, he ovat varmaan ansainneet kaiken tämän. Mutta mitä sanovat nykyiset asukkaat esi-isiensä jumalanmurhasta? He sen kieltävät, eivät hekään tunnusta Jumalaa Jumalaksi. Aivan sama ajettiinko heidät pois tai ei.

Kuinka! Tuossa samassa kaupungissa, jossa Jumala on kuollut, eivät aikaisemmat eivätkä myöhäisemmät asukkaat ole tunnustaneet häntä, ja te tahdotte, että minä hänet tunnustaisin, minä, joka olen syntynyt kaksituhatta vuotta myöhemmin ja tuhannen peninkulman päässä sieltä. Ettekö käsitä, että minun, ennenkuin voin uskoa tuota kirjaa, jota te sanotte pyhäksi, ja josta en ymmärrä mitään, täytyy muiltakin kuin teiltä saada tietää, milloin se on tehty ja kuka sen on tehnyt, miten se on säilynyt, miten se on joutunut teidän luettavaksenne, mitä tässä maassa tuovat esiin ne, jotka sen pyhyyden kieltävät, vaikka tietävät yhtä hyvin kuin te kaiken sen, mitä te minulle opetatte. Käsittänette hyvin, että minun välttämättömästi täytyy lähteä Eurooppaan, Aasiaan, Palestiinaan, ja että minun täytyy tutkia itse kaikki. Minun pitäisi olla hullu, jos sitä ennen teitä kuuntelisin.

Nämä sanat tuntuivat minusta järkeviltä, ja väitän vielä lisäksi, että jokaisen järkevän ihmisen saman tilaisuuden sattuessa tulee puhua samoin ja karkottaa hyvin kauas sellainen jumalansanan julistaja, joka, ennenkuin on näyttänyt todistustensa luotettavaisuuden, kiireisesti pyrkii opettamaan ja kastamaan. Mutta minä väitän edelleen, ettei ole sitä ilmestystä, jonka suhteen nämä samat vastaväitteet tai toiset samanlaiset eivät olisi yhtä päteviä tai pätevämpiä kuin kristinuskon suhteen. Ja siitä seuraa, että, ellei ole muuta kuin yksi ainoa oikea uskonto ja jos jokainen ihminen on velvollinen kadotuksen uhalla sitä noudattamaan, niin täytyy panna koko elämänsä kaikkien uskontojen tutkimiseen, niihin syventymiseen, niiden ymmärtämiseen; täytyy matkustella niissä maissa, joissa ne ovat saaneet alkunsa. Ei kenkään ole vapaa tästä ihmisen ensimäisestä velvollisuudesta, ei kenelläkään ole oikeutta luottaa toisen johtopäätöksiin. Yksinomaan työstään elävän käsityöläisen, lukutaitoa vailla olevan maanviljelijän, nuoren hennon ja heikon tytön, joka tuskin voi nousta vuoteeltaan, kaikkien täytyy poikkeuksetta tutkia, mietiskellä, pohtia, matkustaa, kulkea halki maailman. Silloin ei enää ole olemassa ainoatakaan kansaa, jolla olisi vakituiset asuinsijansa. Koko maailma on oleva täynnä pelkkiä pyhiinvaeltajia, jotka suurilla kustannuksilla ja monta kovaa kokien kulkevat omin silmin näkemään, vertaamaan ja itse tutkimaan niitä eri uskontoja, joita maailmassa noudatetaan. Hyvästi silloin ammatit, taiteet, inhimilliset tieteet ja kaikki yhteiskunnalliset toimet! Silloin ei enää voisi olla muuta harrastusta kuin uskonnon tutkiminen. Ja suurella vaivalla saa se, jolla on vankin terveys, joka on parhaiten käyttänyt aikaansa ja järkeänsä ja joka on elänyt useampia vuosia kuin muut, vihdoin vanhoilla päivillänsä tietää mistä hänen on kiinni pitäminen, ja paljon hän tietää, jos ennen kuolemaansa saa selville mitä uskontoa hänen elämässään olisi pitänyt tunnustaa.

Jos tahdotte lieventää tätä menettelytapaa ja antaa hiukankin valtaa ihmisten auktoriteetille, niin silloin heti annatte sille kaikki. Jos kristityn isän poika tekee oikein noudattaessaan ilman mitään edelläkäypiä perusteellisia ja puolueettomia tutkimisia isänsä uskontoa, niin miksikä turkkilaisen poika tekisi väärin samoin noudattaessaan oman isänsä uskontoa? Rohkenen vaatia kaikkia maailman suvaitsemattomia ihmisiä koettamaan vastata tähän jotakin semmoista, että se tyydyttäisi järkevää ihmistä.

Noiden perustelujen ahdistamina toiset mieluummin tekevät Jumalan vääryyden Jumalaksi ja saattavat hänet ennemmin rankaisemaan viattomia heidän isiensä pahoista teoista, kuin luopuvat raa'asta dogmistaan. Toiset pääsevät pälkähästä siten, että kohteliaasti lähettävät enkelin valistamaan ketä tahansa, joka, joskohta mitä syvimmässä tietämättömyydessä, on elänyt siveellistä elämää. Kaunis keksintö tuo enkeli! Tyytymättä kahlehtimaan meitä juonittelemalla, he tekevät juonittelemisen välttämättömäksi itse Jumalallekin.

Huomaatte, hyvä ystävä, mihin järjettömyyteen ylpeys ja suvaitsemattomuus vievät, kun jokainen tahtoo itsepäisesti pitää kiinni omasta mielipiteestään ja luulee itse olevansa oikeassa ja muun ihmiskunnan väärässä. Minä otan sen rauhan Jumalan, jota palvelen ja josta teille puhun, todistajaksi siitä, että kaikki tutkimiseni ovat olleet vakavia. Mutta huomatessani, että ne eivät johtaneet eivätkä koskaan tulisi johtamaan mihinkään suotuisaan tulokseen ja että olin vajoamaisillani rannattomaan mereen, käännyin takaisin ja sovitin uskoni alkuperäisten käsitteideni ahtaisiin puitteisiin. En ole koskaan voinut uskoa Jumalan kadotuksen uhalla määräävän, että minun pitäisi olla niin oppinut. Olen siitä syystä paiskannut kaikki kirjat kiinni. On olemassa vaan yksi kirja, joka on auki, jokaisen silmän luettavana, ja se on luonnon kirja. Tätä suurta ja ylevää kirjaa lukiessani opin palvelemaan ja kunnioittamaan sen jumalallista tekijää. Ei voi kenellekään antaa anteeksi sitä, ettei ole tätä kirjaa lukenut, sillä se puhuu kaikille ihmisille kieltä, jota jokainen ymmärtää. Vaikka olisin syntynyt autiolla saarella, vaikka en olisi nähnyt muita ihmisiä kuin itseni, vaikka en koskaan olisi saanut tietää mitä on tapahtunut eräässä kolkassa maailmaa, niin voisin kuitenkin harjottamalla järkeäni ja sitä viljelemällä sekä oikein käyttämällä niitä välittömiä ominaisuuksia, jotka Jumala minulle antaa, oppia itsestäni hänet tuntemaan, häntä rakastamaan ja häntä miellyttääkseni täyttämään kaikki velvollisuuteni maan päällä. Mitä opettaa minulle koko ihmisten tieto enempää?

Mitä ilmestykseen tulee, tuntisin ehkä, jos olisin parempi ajattelija ja jos olisin enemmän oppinut, sen totuuden ja sen hyödyn, mikä sen onnellisilla tunnustajilla on. Mutta joskin huomaan olevan sitä puolustavia todistuksia, joita en voi kumota, niin huomaan myöskin olevan sitä vastaan tehtyjä huomautuksia, joita en voi kumota. On olemassa niin paljo päteviä syitä sitä vastaan ja sen puolesta, että minä, kun en tiedä mille puolelle kallistuisin, en sitä hyväksy enkä hylkää. Hylkään ainoastaan velvotuksen sitä tunnustaa, koska tämä luultu velvotus minusta näyttää mahdottomalta ymmärtää Jumalan oikeamielisyyden yhteydessä ja koska hän kaukana siitä, että olisi sen kautta poistanut esteet autuaaksi tulemisen tieltä, päinvastoin sen kautta olisi lisännyt niiden lukua ja tehnyt ne ylitsepääsemättömiksi suurimmalle osalle ihmiskuntaa. Muuhun nähden tässä suhteessa olen kunnioittavasti epäilevällä kannalla. En ole itsestäni niin suuria luuleva, että pitäisin itseäni erehtymättömänä. Muut ihmiset ovat ehkä voineet tehdä päätelmiä siinä, missä minä olen neuvoton. Minä ajattelen omasta puolestani, enkä heidän puolestaan. En heitä moiti enkä jäljittele. Heidän arvostelukykynsä voi olla parempi kuin minun. Mutta minun vikani ei ole, ettei heidän arvostelukykynsä ole minun.

Tunnustan teille myöskin, että raamatun-kirjojen majesteetillisuus minua hämmästyttää ja että evankeliumin pyhyys liikuttaa sydäntäni. Katsokaa filosofien kirjoja kaikkine suurine sanoineen. Kuinka ne ovat pieniä tämän rinnalla! Onko mahdollista, että samalla niin ylevä ja yksinkertainen kirja olisi ihmisten tekemä? Onko mahdollista, että se, jonka historian se kertoo, olisi vaan ihminen? Onko se esitystapa, joka siinä kirjassa ilmenee, innottelijan tai kunniaa himoitsevan lahkolaisen? Mikä lempeys, mikä tapojen puhtaus! Mikä liikuttava viehkeys hänen opetuksissaan, mikä ylevyys hänen periaatteissaan! Mikä syvä viisaus hänen sanoissaan, mikä mielenmaltti, mikä hienous ja sattuvaisuus hänen vastauksissaan ja mikä valta intohimojen yli! Missä on se ihminen, missä se oppinut, joka ymmärtää toimia, kärsiä ja kuolla osottamatta heikkoutta ja teeskentelemättä rohkeutta. Kun Plato kuvailee oikeamielisen ihmisen ihannetta,[137] rikoksen ja häväistyksen uhrina, mutta kuitenkin hyveen kaikkia palkintoja ansaitsevana, kuvailee hän piirre piirteeltä Jeesusta Kristusta. Yhtäläisyys on niin silmäänpistävä, että kaikki kirkkoisät sen ovat huomanneet ja ettei ole mahdollista erehtyä sen suhteen. Kuinka täytyykään ihmisen olla sokea ja ennakkoluulojen vallassa, voidakseen verrata Sophroniskuksen poikaa Marian poikaan? Mikä ero näiden molempien välillä! Sokrates, joka kuoli tuskitta ja häpeättä, suoritti osansa helposti loppuun asti. Ja ellei tuo helppo kuolema olisi tuottanut kunniaa hänen elämälleen, voisi luulla, että Sokrates, niin henkevä kuin olikin, oli pelkkä sofisti. Hän keksi moraalin, sanotaan. Mutta muut olivat sitä jo käytännössä harjottaneet ennen häntä. Hän vaan sanoi mitä he olivat tehneet; hän vaan johti oppinsa heidän näyttämistään esimerkeistä. Aristeides oli ollut oikeamielinen, ennenkuin Sokrates oli sanonut mitä oikeamielisyys on. Leonidas oli kuollut isänmaansa edestä, ennenkuin Sokrates oli tehnyt isänmaanrakkauden ihmisen velvollisuudeksi. Sparta oli kohtuutta rakastava, ennenkuin Sokrates oli ylistänyt sen kohtuutta. Ennenkuin hän oli määritellyt hyveen, oli Kreikassa kosolta hyveellisiä ihmisiä. Mutta mistä Jeesus oli omien kansalaistensa keskuudessa saanut tuon ylevän ja puhtaan moraalin, jota hän yksin on opettanut ja josta hän yksin on antanut esimerkin?[138] Mitä rajuimman uskonkiihkoisuuden helmassa tekee korkein viisaus itsensä huomatuksi, ja mitä sankarillisimmat hyveet ja niiden koristelemattomuus tuottivat kunniaa halveksittavimmalle kaikista kansoista. Ystäviensä kanssa rauhallisesti ajatuksia vaihtavan Sokrateen kuolema on helpoin, mitä saattaa toivoa. Jeesuksen kuolema, hänen, joka kuoli kidutettuna, häväistynä, pilkattuna, koko kansan kiroamana, on kauheinta, mitä saattaa pelätä. Sokrates, ottaessaan vastaan myrkkymaljan, siunaa sitä henkilöä, joka sen itkien hänelle ojentaa. Jeesus rukoilee petomaisten pyöveliensä puolesta keskellä kauheimpia tuskiaan. Jos Sokrateen elämä ja kuolema ovat viisaan elämä ja kuolema, on Jeesuksen elämä ja kuolema Jumalan. Pitäisikö meidän ehkä sanoa evankelistain kertomusten keksityn huvin vuoksi? Hyvä ystävä, semmoista ei keksitä, ja Sokrateen elämäntyö on vähemmin todistettavissa kuin Jeesuksen Kristuksen elämäntyö. Pohjaltaan siten vaan työnnettäisiin vaikeus syrjään, mutta sitä ei voitettaisi. Olisiko vielä käsittämättömämpää, että useat ihmiset yhdessä olisivat tehneet tuon kirjan kuin että yksi ainoa olisi antanut siihen aihetta? Juutalaiset kirjailijat eivät koskaan olisi voineet käyttää sellaista kirjoitustapaa eivätkä luoda sellaista moraalia, ja evankeliumi sisältää niin suuria, niin valtaavia totuuksia ja niin täydellisesti mukailemattomia, että niiden keksijä olisi vielä hämmästyttävämpi ilmiö kuin itse kirjan sankari. Mutta kaiken tämän ohella on evankeliumi täynnä uskomattomia, järkeä vastaan sotivia seikkoja, joita jokaisen järjellisen ihmisen on mahdoton käsittää ja hyväksyä. Mitä tehdä keskellä kaikkia näitä ristiriitaisuuksia? Aina olla, lapseni, vaatimaton ja varovainen, hiljaa itsekseen kunnioittaa sitä, mitä ei voi hylätä eikä ymmärtää, nöyrtyä suuren olennon edessä, joka yksin tietää totuuden.