Part 24
Armeijaryhmän tehtävänä on vielä rynnistää Arrasin--Albertin suunnalla, vasemmalla sivustallaan pysyä kiinni Sommessa Peronnen luona ja oikean sivustan päävoimalla saattaa englantilainen armeija myöskin 6:nnen armeijan kohdalla horjumaan ja päästää uusia saksalaisia joukkoja vapaaksi asemasodasta jatkamaan etenemistä...
3. Saksan kruununprinssin armeijaryhmän saavuttaa ensin Omigon-puron eteläpuolella (sen suu on Peronnen eteläpuolella) Sommen ja Crosat-kanavan (La Fèresta länteen). Nopeasti edeten on 18:nnen armeijan (Saksan kruununprinssin armeijaryhmän oikea sivusta) taisteltava itselleen pääsy yli Sommen ja kanavan ylimenopaikkojen...'
Jännitys, jonka vallassa olimme maaliskuun 18:nnen iltana jättäneet Span, kiihtyi, kun saavuimme Avesnesin komentopaikkaan. Tähänastinen ihana, kirkas kevätsää oli muuttunut. Rankat sadepilvet kulkivat yli tienoon. Ne osoittivat täysin oikeutetuksi pilkkanimen, jonka ranskalaiset ovat antaneet Avesnesille ja sen ympäristölle. Sellaisinaan pilvet ja sade saattoivat olla meille mieluisiakin näinä päivinä. Ne verhosivat ehkä viimeiset hyökkäysvalmistelumme. Mutta oliko meidän vielä todella mahdollista toivoa, ettei vastustaja ollut saanut vähääkään vihiä meidän tähänastisista toimenpiteistämme? Vihollisen tykistö oli viime aikoina tuon tuostakin osoittautunut erikoisen tarkkaavaksi ja virkeäksi. Tuli oli kuitenkin aina laantunut. Siellä täällä vihollislentäjät öiseen aikaan valokuulien avulla löysivät muutamia tärkeimmistä etenemisteistämme ja ampuivat konekivääreillä kaikkeen, missä havaitsivat liikettä. Mutta kaikki tämä ei kuitenkaan antanut mitään varmaa pohjaa vastaukselle kysymykseen: "Saattaako yllätyksemme onnistua?"
Hyökkäysapujoukot etenivät viimeisinä öinä rynnistyksensä lähtöasemiin; viimeiset miinanheittäjät ja patterit kuljetettiin rintamalle. Ei mitään oleellista häiriötä vastustajan puolelta! Eräissä kohdin uskallettiin viedä järeitä tykkejä etulinjan estemurroksille saakka ja asettaa ne siellä granaattikuoppiin. Oltiin sitä mieltä että uhkarohkeuttakin oli käytettävä, jotta saataisiin tykistöstä tukea hyökkäävälle jalkaväelle, kun se murtautuu vihollisen koko asemasarjan läpi. Mitkään vihollisen vastatoimenpiteet eivät häirinneet näitäkään valmisteluja.
Maaliskuun 20:ntenä kesti myrskyä ja sadetta suurimman osan päivää. Toiveet 21:sen suhteen olivat epävarmat, paikallinen sumu todennäköistä. Siitä huolimatta me keskipäivän aikaan päätimme, että taistelu alkaisi seuraavan päivän aamuna.
Aamuhämärissä maaliskuun 21:senä koko Ranska rannikolta Aisneen saakka oli sumuvaipan peitossa. Kuta korkeammalle aurinko kohosi, sitä alemmas maata kohti sumu painui. Se peitti toisinaan näköalan muutaman metrin päähän. Ääniaallotkin tuntuivat häipyvän tuohon harmaaseen verhoon. Avesnesiin kuului etäistä, epämääräistä kuminaa taistelukentältä, missä päivän ensi hetkistä tuhannet kaikensuuruiset tykit olivat syösseet kiivainta tultaan.
Näkymättömänä ja itsekään näkemättä työskenteli tykistömme. Vain valmistelujen tunnollisuus saattoi antaa takeita patteriemme vaikutuksesta. Vihollinen vastasi eri ajoin ja eri paikoin eri suurella voimalla. Se oli enemmän tuntemattomaan vastustajaan tähtäävää hapuilua kuin järjestelmällistä taistelua ahdistavaa vihollista vastaan.
Ei siis vieläkään mitään varmuutta siitä, eivätkö englantilaiset täysin puolustusvalmiina odottaneet hyökkäystämme. Verho, joka kätki kaikki, ei hajaantunut. Siihen syöksyi kellon lähetessä 10:tä aamupäivällä uljas jalkaväkemme. Ensi aluksi saapui siltä vain epäselviä ilmoituksia, tietoja saavutetuista kohdista, näitten ilmoitusten oikaisuja, peruutuksia. Vain vähitellen epävarmuus hälveni ja saatoimme todeta, että me kaikkialla olimme murtautuneet vihollisen ensimmäisiin asemiin. Keskipäivän lähestyessä sumu alkoi hälvetä, aurinko voittaa. Myöhäisinä iltahetkinä saattoi saada jokseenkin selvän kuvan saavutuksista. Oikea sivusta-armeija ja taistelurintamamme keskiosa olivat yleensä saapuneet vihollisen toisten asemien edustalle. Vasen armeija oli St. Quentinista käsin edennyt pitkälle. Ei ollut epäilystä siitä, että oikeanpuolisella armeijalla oli edessään voimakkain vastarinta. Englantilaiset vainusivat pohjoisesta käsin uhkaavan vaaran ja heittivät sitä vastaan kaikki käytettävissä olevat reservinsä. Vasemmalla sivustalla sitävastoin oli, yllätyksen ilmeisesti laajassa määrin onnistuessa, ollut suhteellisesti helpoin taistelutyö. Voimain kulutus oli pohjoisessa suurempi kuin olimme odottaneet, muuten se vastasi laskelmiamme.
Päivän tulos näytti minusta tyydyttävältä. Tähän suuntaan kävivät myöskin joukkoja taisteluun seuranneiden ja taistelukentältä palaavien pääesikuntaupseerien lausunnot. Kuitenkin saattoi vasta toinen päivä osoittaa, eikö meidänkin hyökkäyksemme kohtalo tulisi olemaan sama kuin niiden rynnistysten, joita vihollinen oli vuosikausia tehnyt meitä vastaan, nimittäin etenemisen vähitellen pysähtyminen onnistuneen ensi rynnistyksen jälkeen.
Tämän toisen päivän iltana oikealla sivustallamme oli hallussaan vihollisen toiset asemat. Keskustamme oli vallannut vihollisen kolmannenkin puolustuslinjan, kun taas vasen armeija täydessä voittokulussaan jo nyt oli tunkeutunut penikulmittain länteen. Satoja vihollisen tykkejä, suunnattomat määrät ampumatarpeita ja kaikenlaista muuta saalista oli etumaisten joukkojemme selkäpuolella. Pitkät vankikolonnat marssivat itää kohti. Cambrain-kaaren englantilaisen varusväen murskaaminen ei kuitenkaan enää saattanut onnistua, kun oikea sivustamme vastoin odotuksiamme ei ollut edennyt kyllin nopeasti ja kauas.
Kolmas taistelupäivä ei muuttanut taistelukulun tähänastista yleiskuvaa: tuimin kamppailuin oikealla sivustallamme, missä äärimmilleen jännitetty englantilainen sitkeys on meitä vastassa ja pitää tämänkin päivän hallussaan kolmannen puolustuslinjansa. Sen sijaan jatkuvia suuria aluevoittoja keskustassamme ja myöskin vasemmalla sivustallamme. Peronnesta etelään saavutettiin jo tänä päivänä Somme, mentiinpä eräässä kohdassa ylikin.
Tänä päivänä, maaliskuun 23:ntena, putosivat ensimmäiset granaatit vihollisen pääkaupunkiin.
Kun hyökkäyksemme edistyminen lännessä oli näin loistavaa ja saattoi varjoon kaiken, mitä länsirintamalla oli vuosikausiin saatu aikaan, näytti minusta mahdolliselta, että joukkomme pääsevät murtautumaan Amiensiin saakka. Amiens on mitä tärkeimpien rautatieyhteyksien suuri solmukohta, siinä kun yhtyvät Sommen jyrkästi erottamat Keski- ja Pohjois-Ranskan sota-alueet, joista viimeksimainittu oli Englannin varsinainen taistelutanner. Kaupungilla on sen vuoksi mitä suurin strateeginen arvo. Jos se joutuu meidän käsiimme tai jos meidän onnistuu saada Amiens ja sen ympäristö ainakin voimakkaan tykistötulemme alaiseksi, niin on vastustajan sotatoimialue murrettu kahtia, taktillinen rintamamurto on laajentunut strateegiseksi, Englanti saatu toiselle puolelle, Ranska toiselle. Ehkä saattavat näiden molempien maiden eriävät valtiolliset ja strateegiset harrastukset sellaisen menestyksen johdosta erkaantua. Merkitkäämme näitä harrastuksia nimillä Calais ja Pariisi. Siksi eteenpäin kohti Amiensiä!
Ja todellakin mennään yhä eteenpäin jättiläisaskelin. Ne, joilla on vilkas mielikuvitus ja kiihkeät toiveet, eivät ehkä kuitenkaan pidä tätä kulkua vielä tarpeeksi nopeana. Täytyyhän kuitenkin otaksua, että myöskin vihollinen jo huomaa sitä uhkaavan vaaran ja että se on yrittävä kaikkensa sen torjumiseksi. Englantilaisia reservejä pohjoissivustalta, ranskalaisia joukkoja koko Keski-Ranskasta varmaankin pyrkii Amiensiin ja sen lähistölle. Myöskin on odotettavissa, että ranskalaisten johto heittää eteenpäin rynnistävän väkemme sivustaan etelästäkäsin joukkojaan.
Neljännen taistelupäivän iltana on Bapaume käsissämme, Peronne ja Sommen linja siitä etelään on jo etumaisten divisionain takapuolella. Olemme jälleen tulleet vanhalle Sommen taistelukentälle. Se on monille sotilaistamme täynnä ylväitä, jos kohta myöskin vakavia muistoja; syvästi järkyttää kaikkia, jotka sen ensi kerran näkevät, kieli, jota ihmissydämelle puhuvat miljoonat granaattikuopat, puoleksi sortuneitten ja ruohottuneitten juoksuhautojen sekasorto, hävitettyjen vainioiden yllä lepäävä majesteettinen hiljaisuus ja tuhannet soturihaudat.
Voimakkaita englantilaisia rintamaosastoja on kokonaan lyöty ja ne väistyvät verrattain ryhdittöminä takaisin Amiensin suuntaan. Mutta nyt pysähtyy oikean sivusta-armeijamme eteneminen. Saadaksemme taistelun täällä jälleen edistymään, ryhdymme uusin voimin ahdistamaan Arrasista itään olevia ylänköjä. Mutta yritys onnistuu vain paikoitellen. Se keskeytetään. Sillä välin valtaa hyökkääjiemme keskusta Albertin. Vasen sivusta rynnistää seitsemäntenä taistelupäivänä Royen kautta Montdidier'hen, tukijoukkojen turvatessa sitä ranskalaisten hyökkäyksiltä etelästä käsin.
Ratkaisukohta on siis enemmän kuin ennen Amiensin suunnalla. Siellä me vielä tällä hetkellä näymme pääsevän sangen hyvin eteenpäin. Mutta pian käy vastarinta täälläkin yhä sitkeämmäksi, liikkeet yhä hitaammiksi. Amiensiin liidelleiden mielikuvain ja toiveiden on palattava takaisin. Tosiasioita on katseltava sellaisina kuin ne ovat. Inhimillinen työ on vajavaista. Suotuisia tilaisuuksia laiminlyödään, kaikkialla ei käydä käsiksi samalla toimitarmolla, ei sielläkään, missä loistava päämaali viittoo. Tekisi mieli huudahtaa jokaiselle yksityiselle sotilaalle kehoitus: "Rynnistä eteenpäin Amiensiin, ponnista tahtosi viimeisetkin rippeet! Ehkä Amiens merkitsee ratkaisevaa voittoa. Valloita ainakin vielä Villers-Bretonneux, jotta me sikäläisiltä ylängöiltä, suurilla määrillä järeätä tykistöä voimme vallita Amiensiä!" Mutta turhaan, voimat ovat lamautuneet.
Vihollinen on täysin selvillä siitä, millaista tappiota Villers-Bretonneux'n menetys tietäisi. Se viskaa murtautumistamme vastaan rintaman edustalla kaiken mitä vain käsiinsä saa. Ranskalainen ilmestyy paikalle ja pelastaa vielä kerran joukkohyökkäyksillään ja taisteluun tottuneella tykistöllään tilanteen omaksi ja liittolaisensa onneksi.
Meidän puolellamme vaatii ihmisluonto oikeutensa. Meidän täytyy hengähtää. Jalkaväki tarvitsee lepoa, tykistö ammuksia. Oli onni, että voimme osittain elää voitetun vastustajan varastoista, emme ehkä muuten olisi voineet mennä Sommen yli, sillä ensinnä valtaamiemme vihollisasemien leveällä kuoppakentällä olleet tiet ovat sellaisessa kunnossa, että ne vasta päiväkausien työllä saadaan käyttökelpoisiksi. Emme kuitenkaan kokonaan luovu toivosta saada Villers-Bretonneux käsiimme. Huhtikuun 4:ntenä yritämme uudelleen karkoittaa vihollisen sieltä. Tiedot hyökkäysliikkeemme etenemisestä tuntuvat tänään aluksi lupaavilta. Mutta huhtikuun 5:s tuo tässä kohden vastaiskun ja pettymyksen.
Amiens jää vastustajan käsiin, sitä koskettaa vain kauaskantavien tykkiemme tuli, joka tosin voi häiritä vihollisen liikuntasuonia, mutta ei kokonaan sulkea niitä.
"Suuri taistelu" Ranskassa on päättynyt!
Taistelu Lysin varrella.
Eräs 1918 vuoden alkua varten tekemistämme taisteluluonnoksista tarkoitti Flanderissa olevia englantilaisten asemia vastaan tehtävän hyökkäyksen valmistelua. Siinä oli perusajatuksena, että oli käytävä englantilaisten itäänpäin ulkonevan pohjoissiiven kimppuun Armentièresin molemmin puolin ja siten etenemällä Hazebrouckin suunnalla saatava murskatuksi vihollinen. Ne mahdollisuudet, joita tällainen sotatoimi tarjosi siinä tapauksessa että rynnistys onnistuisi, olivat hyvin houkuttelevia, mutta hyökkäyksen toimeenpanoa estämässä olivat tuntuvat vaikeudet. Ennen kaikkea oli selvää, että tällöin joutuisimme tekemisiin englantilaisten kaikkein vahvimpien taistelujoukkojen kanssa. Nämä oli sijoitettu suhteellisesti ahtaalle alalle ja kykenivät varmaan saamaan aikaan sen, että rynnäkkömme lyhyen etenemisen jälkeen takertuisi paikoilleen. Me antauduimme siis tällaisella yrityksellä siihen vaaraan, jota nimenomaan juuri tahdoimme välttää. Lisäksi vielä pintasuhteet Armentièresin kahden puolen vaikeuttivat suuresti hyökkäystä. Ensin oli kuljettava Lysin penikulmanmittaisten niittymaiden, sitten itse joen yli. Talvisin olivat alavat kohdat laajalti veden vallassa, keväällä viikkokausia veteliä kuin suo, sikäläisten puolustusasemien miehistön todelliseksi kauhuksi. Lysin pohjoispuolella maaperä vähitellen kohosi ja nousi sitten jyrkemmin valtaviksi kukkkula-asemiksi, joiden mahtavimpina nurkkapilareina olivat Kemmelin ja Casselin seudut.
Tämän hyökkäyksen toimeenpanoa ei voinut ajatellakaan ennenkuin Lysin alangot olisivat edes jonkun verran kuljettavassa kunnossa. Tyydyttävä kuivuus oli tavallisten sääsuhteiden vallitessa jotenkin varmasti odotettavissa vasta huhtikuun keskivaiheilla. Emme kuitenkaan katsoneet voivamme lykätä lännen ratkaisevan kamppailun alkua niin kauaksi. Meidänhän oli alati otettava huomioon Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain joukot. Huolimatta arveluista annoimme ainakin teoreettisesti valmistella yritystä. Se oli ajateltu toimeenpantavaksi siinä tapauksessa, että sotaliikkeemme St. Quentinin luona saisi vastustajan johdon siirtämään suuria joukkoja Flanderista ja viskaamaan ne meidän murtokohtaamme vastaan.
Näin oli käynyt maaliskuun lopulla. Niin pian kuin nyt kävi selväksi, että hyökkäyksemme länteenpäin oli pysähtyvä, päätimme ryhtyä hyökkäämään Lysin rintamalla. Kyselyymme antoi kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä vastauksen, että hyökkäysliike yli Lysin-alangon on jo mahdollinen kuivan kevään vuoksi. Mitä pontevimmin toimien valmisteltiin nyt hyökkäystä armeijanjohtajien ja joukkojen taholta.
Huhtikuun 9:ntenä, Arrasin suuren ratkaisunhetken vuosipäivänä, nousivat valmiit joukkomme Lys-rintaman liettyneistä asemista Armentièresin ja La Basséen välisellä rintamanosalla hyökkäämään. Ne kahlasivat, eivät tosin leveinä hyökkäysvyöryinä, vaan enimmäkseen pieninä osastoina ja kapeina kolonnina läpi granaattien ja miinojen repimän rämeikön, syvien vedentäyttämien ammuskuoppien välitse ja harvoja edes hiukan kiinteämpiä kohtia myöten vihollislinjoja vastaan. Tykistömme ja miinanheittäjiemme suojaavan tulen alla onnistui kaikista luonnollisista ja keinotekoisista esteistä huolimatta tämä yllättävä rynnistys, jonka mahdollisuuteen eivät englantilaiset eivätkä heidän väliinsä työnnetyt portugalilaiset olleet nähtävästi uskoneet. Portugalilaiset joukot lähtivät enimmäkseen suinpäin pakoon ja luopuivat lopullisesti koko taistelutoimesta liittolaistensa hyväksi. Pinnanmuodostus aiheutti meille tosin mitä suurimpia vaikeuksia, kun käytimme hyväksemme yllätyksen suomia tilaisuuksia ja portugalilaisten vastustuksen pettämistä, ja vain vaivoin voitiin kuljettaa joitakin ammus- ja tykkivaunuja eteenpäin jalkaväen jäljissä. Iltaan mennessä saavuttiin kuitenkin Lys-joelle ja yhdestä kohden kuljettiin sen yli. Ratkaisu siis tälläkin kertaa riippui seuraavien päivien taistelujen menosta. Toiveet pysyvät ensin suotuisina. Huhtikuun 10:ntenä on Estaires meidän vallassamme, samoin pääsemme etenemään varsinkin Armentièresista luoteeseen päin. Samana päivänä jatketaan hyökkäystämme aina Wytschaeteen asti. Kädestä käteen kulkeneen Messinesin soraläjät me valloitamme taas rynnäköllä.
Seuraavakin päivä tietää meille uusia voittoja ja uusia toiveita. Vihollinen peräytyy Armentièresista, me valtaamme Mervillen. Lähenemme etelästä käsin sen valtavan vuoriseudun ensi askelmaa, jolta vastustajan katse ja tykistö on vallinnut meidän hyökkäystämme. Eteneminen käy tästä lähtien yhä hitaammaksi. Se taukoaa pian kokonaan vasemmalla siivellä lännen suunnalla ja herpautuu arveluttavasti Hazebrouckin suunnalla. Keskellä valtaamme vielä lähipäivinä Bailleulin ja astumme etelästä käsin vuoriseudulle. Wytschaetekin joutuu meidän käsiimme. Mutta siihen vaipuukin tämä ensimmäinen isku.
Kahleen tavoin olivat vaikeudet Lysin alangon yli kuljettaessa rasittaneet etelästäpäin hyökkäävien joukkojemme liikkeitä. Ampumatarpeita saadaan kuljetetuksi aivan riittämättömästi ja vain tähän asti valtaamiltamme alueilta saamamme saaliin avulla voimme kunnollisesti muonittaa joukkomme.
Kamppaillessaan vihollisen konekivääripesiä vastaan jalkaväkemme menettää tavattomasti verta, se uhkaa nääntyä, ellemme joksikin aikaa keskeytä hyökkäystä. Toisaalta tilanne olisi mitä pikimmin ratkaistava. Olimme joutuneet tuollaiseen vaihekohtaan, jossa hyökkääminen käy äärimmäisen vaikeaksi, mutta puolustautuminen aivan arveluttavaksi. Tästä tilasta oli mahdollista päästä vain etenemällä, ei puolustautumalla.
Meidän on tehtävä rynnäkkö Kemmel-vuorta vastaan. Vuosikausia tämä vuori on ollut silmätikkunamme. On otettava lukuun, että vihollinen on varustanut sen Flanderin-asemiensa ydinkohdaksi. Lentäjiemme ottamat valokuvat ilmaisevat tietenkin osan sikäläisten puolustuslaitteiden sokkeloista. Me toivomme kuitenkin, että vuoren tekemä ulkonainen vaikutus on suurempi kuin sen todellinen taktillinen arvo. Sellaisia kokemuksiahan olimme jo saaneet muistakin hyökkäystemme kohteista. Ydinjoukot, jotka Roterturm-solassa, taistelussa Transsylvanian vuorilla, Serbian- ja Albanian vuoristossa ja Ylä-Italian alpeilla olivat näyttäneet tarmonsa ja osoittaneet voimansa, tekisivät ehkä täälläkin näennäisesti mahdottoman mahdolliseksi.
Jotta Flanderissa hyökkäyksemme yhä voisi onnistua, on välttämätöntä saada ranskalaiset jättämään koko sikäläisten taistelujen taakka englantilaisen liittolaisen yksin kannettavaksi. Me ryhdymme siis huhtikuun 24:ntenä uudelleen hyökkäykseen Villers-Bretonneux'n luona siinä toivossa, että huoli Amiensin kohtalosta on Ranskan sodanjohtajien sydämellä paremmin kuin englantilaisen ystävän auttaminen sen tukalasta asemasta Flanderissa. Mutta tämä uusi hyökkäyksemme menee myttyyn. Sen sijaan englantilaisten puolustus Kemmel-vuorella sortuu huhtikuun 25:ntenä ensimmäisestä iskusta. Tämän tuen murtuminen järkyttää koko vihollisen Flanderin-rintamaa. Vastustaja alkaa väistyä Ypernin kaaresta jota se oli 1917 kuukausimääriä kestäneissä taisteluissa yhä laajentanut. Mutta viimeiseen Flanderin kaupunkiinsa se tarrautuu kiinni kuin kalleuteen, jota se poliittisista syistä ei tahdo menettää. Mutta Flanderia koskeva ratkaisu ei ole tapahtuva Ypernin luona vaan kaakosta käsin Casseliin kohdistuvalla hyökkäyssuunnalla. Jos meidän onnistuu saada etuote tällä suunnalla, täytyy koko englantilais-belgialaisen rintaman ruveta vyörymään länttä kohti. Kuten kuukausi sitten Amiensiin keskittyneet ajatukset, vartuvat nytkin toiveet ja rientävät Kanaalin rannoille asti. Olen tuntevinani, miten koko Englanti henkeään pidättäen seuraa Flanderin taistelujen edistymistä. Kun Kemmel-vuoren valtava tuki on kukistunut, ei meillä ole mitään syytä olla jatkamatta hyökkäyksiä. Saapuu tosin tietoja siitä, että eräät yksityiset joukkomme eivät ole tehneet tehtäväänsä. Tehdään taas virheitäkin tappotantereella, sattuu laiminlyöntejä. Mutta sellaiset virheet ja laiminlyönnithän kuuluvat inhimilliseen luontoon. Se, joka tekee niitä vähimmin, jää tantereen herraksi. Nyt olimme me sen herrana ja aioimme siksi jäädäkin. Eteenpäin siis yhä, ensiksi ainakin Casseliin asti! Sieltä voi raskaimman tykistömme tuli yltää aina Boulogneen ja Calais'hen saakka. Molemmat kaupungit ovat täpösen täynnä englantilaisten sotatarvevarastoja, molemmat sitäpaitsi englantilaisen sotaväen tärkeimpiä maihinlaskupaikkoja. Tämän englantilaisen sotaväen vastarinta murrettiin aivan yllättävän helposti Kemmel-vuoren taistelussa. Jos meidän onnistuu täällä päästä tilintekoon yksistään sen kanssa, on meillä varmat toiveet suurenmoisesta menestyksestä. Ellei siis Ranska riennä avuksi, on Englannin asia Flanderissa kenties menetetty. Mutta tämä apu tulee taas Englannin äärimmäisessä hädässä. Kiukkuisina ja hammasta purren, kun ystävä on jättänyt Kemmel-vuoren puolustamatta, yrittävät saapuvat ranskalaiset joukot riistää meiltä tämän tukikohdan. Turhaan! Mutta eivät enää onnistu meidänkään viimeiset suuret rynnäkkömme ranskalais-englantilaisia uusia asemia vastaan huhtikuun lopulla.
Toukokuun 1:senä siirryimme Flanderissa puolustuskannalle tai oikeammin, kuten silloin toivoimme, toistaiseksi puolustuskannalle.
Taistelu Soissonsin ja Reimsin luona.
Tietä, jota olimme lähteneet kulkemaan saavuttaaksemme suuren päämäärämme, kuljimme vielä Flanderin taistelujen päätyttyäkin. Tahdomme edelleenkin, läheisesti toisiinsa liittyvin paloittais-iskuin järkyttää vihollisen puolustusrakennelmaa, kunnes se vihdoin murtuu jostain. Niin hahmotteli eräs senaikuinen memoriali aikeemme. Kaksi kertaa Englanti oli pelastunut äärimmäisestä hädästä Ranskan avulla, ehkä meidän kolmannella kerralla onnistuu saavuttaa lopullinen voitto tästä vastustajasta. Hyökkäys englantilaisten pohjoista siipeä vastaan jäi edelleen sotaliikkeittemme johtavaksi langaksi. Tämän hyökkäyksen onnellisesta suorituksesta riippui minun nähdäkseni sodan ratkaisu. Jos saapuisimme Kanaalin rannalle, pääsisimme suoranaisesti kajoamaan Englannin elinsuoniin. Meille kävisi sieltä käsin mahdollisimman suotuisaksi taistelu Englannin merikulkuteitten tuhoamiseksi, niinikään saatoimme sieltä käsin ulottaa raskaimpien tykkiemme tulen Britannian etelärannalle asti. Tuota salaperäistä tekniikan ihmettä, joka paraillaan singautteli granaattejaan Laonin tienoilta Ranskan pääkaupunkiin asti, voidaan käyttää myös Englantia vastaan. Tätä ihmettä ei tarvitse paljon suurentaa, kun jo joutuu tulemme alaiseksi Calais'sta käsin Englannin kaupan ja valtion sydän. Vakava tilanne Isolla-Britannialla silloin, ja myös aina vastaisinakin aikoina! Kruppin arvelun mukaan sellaisia ihmeitä nyt voidaan rakentaa kaikkialla. Ovatko ne olevat rauhantakeita vaiko sodansytyttäjiä, sen ratkaisee tulevaisuus. Englanti on nähtävästi kaukonäköisissä mietteissään ja herkkien tuntosarviensa avulla jo ottanut lukuun tämänkin tulevan vaaran.
Ehkä on Ranskakin jo kaikessa hiljaisuudessa vetänyt johtopäätöksensä siitä. Ystävysten kesken on luonnollista, että tällaisista asioista vaietaan, molemmin puolin kai vain tunnustellaan toisen taskussa olevaa asetta.
Meidän etumme vaativat keväällä 1918 lähinnä sitä, että nuo ystävykset oli taas Flanderissa erotettava. Englanti on helpompi voittaa, kun Ranska on kaukana. Jos siis aiheutamme ranskalaisille pulan heidän rintamallaan, he vetänevät takaisin ne divisionat, jotka nyt ovat Flanderissa englantilaisten linjoilla. Mahdollisimman pikainen toiminta on tarpeen, muuten uudelleen vahvistunut vastustaja vie taas aloitteen käsistämme. Jos sattuisi vaarallinen murtautumisyritys meidän puolustuslinjoillamme -- ne eivät ole kovinkaan vahvat -- häiritsisi se tuntuvasti aikeitamme, jopa tekisi mahdottomaksi niiden toteuttamisen.
Ranskalainen on arin Pariisin suunnalla. Siellä on poliittinen ilmapiiri paraillaan hyvin sähköinen. Granaattiemme ja lentäjiemme pommit eivät vielä ole saaneet sitä purkautumaan, mutta voimme toivoa sen onnistuvan, kunhan tulemme lähemmäksi kaupunkia. Soissonsin suunnalla on ranskalaisten puolustus meidän tietojemme mukaan mieslukuun nähden heikoin, mutta sillä on juuri täällä puolellaan hyökkäystä suuresti vaikeuttavat pintasuhteet.
Kun vuoden 1917 alussa ensi kerran ollessani Laonissa astuin tämän omituisesti rakennetun kalliokaupungin kaupungintalon pengermälle, avautui eteeni seutu ihanan kesäpäivän täydessä kirkkaudessa. Puitteinaan kukkulat lännessä ja idässä maisema ulottui kauas etelään, jossa sitä rajoitti mahtava seinämä, Chemin des Dames. 103 vuotta sitten preussilaiset ja venäläiset joukot olivat Blücherin johtamina kulkeneet Marnen eteläpuolitse Chemin des Dames'in kukkuloiden yli etelästä käsin ja asettuneet Craonnen murhaavan taistelun jälkeen heti taistelujärjestykseen Laonin luo suurta korsikalaista vastaan. Laonin jyrkkien kallioiden itärinteellä päättyi yöllä maaliskuun 10:ttä vastaan 1814 taistelu liittoutuneitten hyväksi.