Part 2

_Kaisu_ (lohdutellen). Mutta hän on luultavasti pitäjän rikkain. Se se on jotakin. Eikä se mitään haittaa, että hän on tyhmä. Sitä helpompi on häntä kieputella. Eikä hänen pitkä tukkansakaan ole vahingoksi. Siitä saa paremmin kiinni, jos tarvitaan. (Nauraa ja tekee tukistamisliikkeen.) Iloita sinun pitäisi.

_Anna_ (tyytymättömänä). Iloita? Mitä ihmettä sinä puhut! Kyllä kuulee, että sinä et ole rakastunut! Minä en välitä kunniasta päästä siltavoudin rouvaksi enkä ilosta saada Tanelin rikkauksia. (Huokaa.) Ennen vaikka kuolenkin, ellen saa sitä, jota rakastan.

_Kaisu_ (uteliaasti). Sinulla siis on mielitietty?

_Anna_ (ujosti). On.

_Kaisu_. Kuka — sano —!

_Anna_ (vähän vilkkaammin). Lupaathan vaieta? Lupaathan, ettet ennen aikoja ilmaise, niin sanon sinulle?

_Kaisu_ (ottaa häntä kädestä ja istuu vieroen). Tietysti minä lupaan.

_Anna_ (hiljaa). Eero.

_Kaisu_ (huudahtaa). Eero!

_Anna_. Hss!

_Kaisu_ (tutkien, mutta samalla epäröiden). Ja hän — pitääkö hänkin — sinusta?

_Anna_ (hiljaa). Pitää. — Älä nyt millään muotoa kerro mitään isälle — äläkä Junnulle — saavat kyllä aikoinaan tietää. Eero pyysi, etten vielä ilmoita isälle — — — (Huokaa.) Voi, voi, sentään! Se on ehkä kovin pahasti, mutta kyllä minä kovin pelkään isää.

_Kaisu_ (puoliksi itsekseen). Vai sinusta Eero pitää — (Reipastuttaen itseään.) Eipä siinä mitään — asia on siis selvä. (Iloisemmin.) Kiitos luottamuksestasi, Anna hyvä! Minä en sitä petä. Jos jotakin voin, niin autan sinua. Ja kaikki kyllä kääntyy hyvin päin. — Eero on hyvä poika, vaikka Junnu jutteli hänestä eilen illalla kaikenlaisia tuhmuuksia.

_Anna_ (ihaillen). Hän on ihan varmaan paras kaikista.

_Manu_ (tulee sisältä. Kaisu siirtyy vasemmalle hommaillakseen jotakin.) Kuka on paras? Siltavoutiko vai — Taneli ehkä?

_Anna_ (nousee). Minun mielestäni he ovat yhtä hyvät molemmat.

_Manu_. Niinkö nyt? Äsken et tahtonut kumpaistakaan — ja nyt ottaisit heidät molemmat.

_Anna_ (päättävästi). Ei, isä! Minä en huoli kumpaisestakaan.

_Manu_ (aivan kuin ei olisi kuullut). Siltavouti on arvossa pidetty mies ja hyväpalkkainen — eikä olisi haitaksi, vaikka tulisi kruununmieskin sukuun —

_Anna_. Minun kauttani hän ei siihen tule.

_Manu_ (kuulematta). Taneli taas on seudun rikkain —

_Kaisu_ (tokaisee sivusta). Ja tyhmin.

_Manu_ (muljauttaa Kaisuun, mutta ei ole tietääkseenkään). Mutta on olemassa eräs tärkeä seikka näitten kaikkien yläpuolella. — On olemassa sellainen sopimus Erkki Einolan ja minun välilläni — jo aikaisempi sopimus — että meiltä viedään emäntä Einolaan. — Nyt kun siltavouti kävi täällä hätiköimässä, niin kirjoitin — taikka kanttori kirjoitti — Erkille ja peräsi asiasta. Vastaukseksi tuli, että Einolan nuori isäntä Yrjö onkin iskenyt silmänsä johonkin — mihin lie — eikä huoli isänsä valitsemasta. — Näin minä nyt olen vapaa tästä lupauksesta — ja — (yskäisee) — sinulla on myös vapaus valita joko Taneli tai Töyry. Minun mielestäni olisi Taneli valittava, sillä raha on kuitenkin kaikkein parasta tässä maailmassa. — Minä käväisen tuolla kylällä — ja kun tulen takaisin — niin tee valintasi siksi! (Menee portista oikealle.)

_Anna_ (vaipuu istumaan). Raha se — kuitenkin — —

_Kaisu_ (menee hänen luokseen). Älä heittäy toivottomuuteen — sinun täytyy ajatella —

_Anna_. Olen jo ajatellut — olen kieltänyt — olen sanonut isälle — (Purskahtaa itkemään, nousee ja menee sisään.)

_Kaisu_ (yksin). Anna raukka! — Kyllä minun osani on sentään onnellisempi. Ellen minä saa ketä ensiksi mieli tekee, niin ei minun myöskään tarvitse huolia toisten määräämästä. (Ajattelee.) Kyllä minä sentään olen taitanut olla vähän ilkeä Junnulle. Täytyy mennä hakemaan häntä — — — Eeroakaan ei enää maksa ajatella — (Aikoo mennä portista.)

_Junnu_ (tulee vastaan). Eeroakos menet etsimään?

_Kaisu_ (herttaisesti). Junnu! Älä ole paha! Sinua olin aikeissa tavata. — En minä välitä Eerosta — sinusta vain —

_Junnu_. Minusta?

_Kaisu_. Niin — sinusta välitän.

_Junnu_ (ihastuen). Oikeinko totta?

_Kaisu_ (loukkaantuneesti). Etkö sinä usko minua?

_Junnu_. Uskonhan minä — (Äkkiä.) Lupaatko siis, ettet koskaan enää keimaile Eerolle?

_Kaisu_. Minä lupaan vielä enemmän.

_Junnu_ (epäillen). Mitä sitten?

_Kaisu_ (menee lähelle). Etten koskaan enää ajattele muita kuin sinua.

_Junnu_ (heittää hattunsa ilmaan). Jestapoo! Kuinka mahdottoman hyvä ja herttainen sinä olet, Kaisu.

_Kaisu_ (ottaa Junnua kädestä). Niin. Eikö totta. Meistä tulee nyt oikein hyvät ystävät —

_Junnu_ (onnellisena). No, minun puolestani vaikka kuink hyvät —

_Kaisu_. Mutta yhden asian minä sinulta pyydän —

_Junnu_ (pyyhkii suutaan). Kyllä — kyllä — heti —

_Kaisu_. Et koskaan enää saa puhua pahaa Eerosta!

_Junnu_ (nolostuu). Eerosta? — Mutta hänenhän juuri oli syy, että me olemme olleet puolinaisella torakannalla.

_Kaisu_. Olkoon vain, mutta Eero on kunnon poika — sen päälle uskallan vaikka mitä.

_Junnu_. Joko sinä taas rupeat —

_Kaisu_. En rupea — mutta sen vain sanon —

_Junnu_ (lepytellen). No, no, no! Eihän minulla oikeastaan ole yhtään mitään Eeroa vastaan — nyt enää, kun sinä olet luvannut, ettet veikistele hänen kanssaan. Minä en puhu hänestä koskaan — (tekee kädellään tyhjää osoittavan liikkeen) tuon vertaakaan.

_Kaisu_. No, sitten on hyvä! Ja nyt minun täytyy mennä sisälle Annan luo.

_Junnu_. Kuule, Kaisu! — Minä toin sieltä juhannusmarkkinoilta muutakin kuin esiliinan, vaikka —

_Kaisu_. Niin toit — sokurisydämen.

_Junnu_. Niin, niin — ja virsikirjan. Mutta vieläkin — (Kaivelee liivintaskuaan.)

_Kaisu_ (uteliaana). Mitä sinä vielä —?

_Junnu_ (löytää sormuksen taskustaan, laulaa).

Ei nyt enää vierahitten suosittelu auta! Hei heipparalla lalla laa, ei suosittelu auta!

(Panee sormuksen Kaisun sormeen.)

Rakkaus on kiinnitetty kultaringin kautta! Hei heipparalla lalla laa, sen kultaringin kautta!

_Kaisu_ (laulaa).

Vedellä ei ruusunkukkaa saisi koskaan pestä. Hei heipparalla lalla laa, ei saisi koskaan pestä!

Hulivilityttöin rakkaus ei koskaan kauan kestä, hei heipparalla lalla laa, ei koskaan kauan kestä.

(Kun Junnu työntää huulensa suudeltaviksi, nipistää Kaisu häntä nenästä ja juoksee nauraen sisään.)

_Junnu_ (seisoo vähän aikaa nolona, katsellen hänen jälkeensä ja ottaa kiinni nenästään). Ai, ai! — Ja tätä hän sanoo uskolliseksi ystävyydeksi. — Se oli sentään vähän nenäkkäästi tehty! Mutta sama se! Se oli kai semmoista rakkauden esimakua. Mutta kyllä minäkin hänelle vielä näytän — esimakua —

_Eero_ (tulee oikealta). Ahaa Junnu! — Missä Kaisu on?

_Junnu_ (terävästi). Kuinka niin?

_Eero_. Niin vain! — Onko hän sisällä?

_Junnu_ (epäluuloisesti). Minä luulen, että hän on siellä.

_Eero_ Vai sinä vain luulet. (Nauraa.) Sinäkin vastailet aivan kuin eräs toinen mies siltavoudille. — No, no, älä pelkää! Tahdoin vain tietoa Kaisusta, että olisin teille molemmille saanut sanoa yht'aikaa, että te ette saa enää katsella kierosti toisianne. Ennen minun tuloani oli teillä ollut hyvät välit, sanottiin. Enkä minä tahdo olla syypää teidän epäsopuunne.

_Junnu_ (pöyhistellen). Noo — ellei sulla muuta ole, niin ole huoletta. Kaisun ja minun kesken on kaikki reilassa. Olisitpa vain äsken ollut näkemässä, kuinka —

_Eero_ (keskeyttää). Niin, niin! Kyllä minä näin, kuinka hän nipisti sinua nenästä. Ja juuri sentähden minä arvelin —

_Junnu_ (kiireesti selittäen). Se oli vain pelkkää ystävyyttä se!

_Eero_. Sepä hyvä! Sittenhän ei sinullakaan ole enää mitään kaunaa minua vastaan.

_Junnu_ (yrittäen hyvin miehekkäästi). No, ei sitten mitään! Ei kerrassaan — tässä saat kämmenen sen päälle! (Antaa kättä.)

_Eero_. Kiitos, Junnu! (Puristaa.)

_Junnu_. Ai, ai, ai! — Sinähän kouristat kuin karhu!

_Eero_. Sehän oli vain pelkää ystävyyttä se!

_Junnu_ (itsekseen). Aivan kuin Kaisu nenää. Mutta minä tulen kyllä vielä muistamaan tämän ystävyyden. (Katselee kättään.)

_Eero_. Vielä kerran kätesi, hyvä ystävä!

_Junnu_ (kiirehtii portista oikealle). E—ei! Kiitos vain!

_Eero_ (yksin). Sainpas hänet pellolle! — En ole koko päivänä saanut puhutella Annaa. Näin isännän menevän kylälle — ja kiirehdin kotia. Niitylle lähtiessäni hän näytti niin onnettoman surulliselta. (Menee ikkunan alle.) Minun täytyy tehdä selvä peli, sillä minä pelkään — (Kurkistelee ikkunaan.)

_Ville_ (tulee sisältä pyhävaatteissa, nauraa). Mitäs sinä siellä ikkunan takana kurkkailet? Yöjalkainenko keskellä päivää?

_Eero_ (poistuu ikkunasta). Kuules! Minä aion matkustaa heti!

_Ville_ (leikillisesti). Ikkunanko kautta — Annan kamariin?

_Eero_ (naurahtaa). Vaikkapa savupiipusta!

_Ville_. Mene sisään vain! Isä on poissa! — Minun täytyy kiirehtiä. Hevonen on valmis, ja Elsa odottaa.

_Eero_. Minäkin lähden heti kun olen saanut puhutella Annaa.

_Ville_ (antaa kättä). Hyvästi siis — huomiseen! Alatalossa on hevonen valmiina sinua varten. Ajatteles, mikä riemun päivä huomenna!

_Eero_ (pusertaa Villen kättä). Niin — huomenna!

_Ville_. Älä vain myöhästy!

_Eero_. Käskithän panna juoksijan?

_Ville_. Pitäjän paras on — (Kiirehtii oikealle.)

_Eero_. No, ei sitten —

_Anna_ (tulee sisältä). Eero! — Taaskin onnettomuus! Siltavoudin lisäksi kauppaa isä vielä Tarhalammin Taneliakin. Pakottaa minut jommallekummalle. Minun on valittava siksi kun hän tulee kotia.

_Eero_ (syleilee Annaa). Rauhoitu, pikku Annaseni! Kaikki käy kyllä hyvin. Ei sinun tarvitse valita kumpaistakaan! Ole nyt vain levollinen — minä kerron sinulle —

_Manu_ (tulee portille, pysähtyy hämmästyneenä). Tämähän vasta on kaunis näky! (Tulee tulisesti esille ja erottaa Annan ja Eeron.) Senkin lurjus! Näinkö sinä käytät väärin minun luottamustani ja hyvyyttäni — kun olen antanut sinulle olinpaikan ja —

_Eero_. Hyvä isäntä! Minä —

_Manu_ (ankarasti). Vaikene! (Annalle.) Ja sinä kelvoton lapsi! Kuinka voit näin alentaa itsesi! Etkö sinä tiedä, kuka tämä veijari on! (Eerolle, joka aikoo keskeyttää.) Niin juuri! Siltavouti oli oikeassa, kun käski minun tarkasti varoa, ettet saisi mitään nipistetyksi! — Eikä vähistä mitään! Tyttäreni tahdot viedä! Varastat tyttären isältään! — Paikalla pois talosta! Mene heti, tai —

_Anna_. Isä!

_Eero_. Manu Mahlamäki! Minä en ole se, joksi olen itseäni sanonut, minä olen —

_Manu_ (kiivaasti). Minä tiedän sen! Ja sentähden, vielä kerran — mene! Muuten en vastaa, mitä tapahtuu! — Äläkä koskaan enää tule näkyviini! (Annalle.) Ja sinusta olen tehnyt päätökseni. Huomenna on kihlajaiset Tarhalammin Tanelin kanssa.

_Anna_ (vaipuu penkille). Älä, isä! Älä!

_Kaisu_ (on tullut). Anna! Anna hyvä! (Menee Annan luo.)

_Eero_. Minä menen, isäntä! Mutta minä tulen myöskin vielä takaisin. Toivon, että teidän vihanne siksi lauhtuu. (Annalle.) Ole rohkea! Minä tulen takaisin. Kaikki tulee vielä hyväksi.

_Manu_. Vaiti! Ja mene matkaasi!

_Eero_. Minä tulen, Anna! (Menee kiireesti oikealle.)

_Manu_ (huutaa perään). Et meille! Sen saat nähdä! (Kävelee kiivaasti edestakaisin). Tämä oli tosiaankin kauniisti tehty! Rikas talon tyttö! Hävetä sinun pitäisi! — Isäsi puuhailee yötä päivää saadakseen sinulle hyvän miehen — ja — sinä alat hyväillä mokomaa kulkuria! Olisi edes kunniallinen renki, mutta — miestä, joka on — on — on lempo ties, mikä on! (Menee suuttuneena huoneeseen.)

_Kaisu_ (hyväilee Annaa). Isäsi on nyt hyvin ankara, mutta kyllä hän lauhtuu. Älä nyt näytä noin toivottomalta!

_Anna_. Vieläkö Eeroa näkyy? Mihin hän meni?

_Kaisu_ (menee portille katsomaan). Huudanko takaisin?

_Anna_. Älä! Isä näkisi!

_Kaisu_. Hän juoksee tuolla Alatalon ahteessa. (Tulee takaisin.) Minä en voi uskoa Eerosta muuta kuin hyvää. Näitkö, kun hän sanoi: »Minä tulen takaisin, kaikki tulee vielä hyväksi!»

_Anna_. »Minä tulen, Anna!» Eikö hän sanonut niin?

_Kaisu_. Sanoi vissistä! — Usko minua, Anna! Eero koettaa keksiä keinoja pehmittääkseen isäsi kovuutta. Ja sinulle hän sanoi vielä: »Ole rohkea!» Et saa sitten surra! Sinun pitäisi olla niinkuin hän tahtoo.

_Anna_. Olet oikeassa, Kaisu! Tule sisään kanssani! (Natisee.) Tarvitsen lohdutustasi! (Huokaa.) Vaikka en usko sitä kauan kaipaavani! (Menevät kuistia kohti.)

_Kaisu_. Ennenkuin aavistatkaan, on Eero täällä taas! (Menevät sisään.)

TARHALAMMIN TANELI (pyöreäsilmäinen, pitkätukkainen, tyhmän näköinen tassuttelija, tulee oikealta, vilkuillen taakseen). Se Mahlamäen uusi renki — kylällä puhutaan, että hän kiertelee Annaa — tuolla hän — Alatalon aitan seinustalla Junnun kanssa — antoi Junnulle jonkin paperilapun — »toimita tämä perille!» sanoi hän — no, no! Saadaanpas nähdä! Kukapahan voisi antaa rukkasia rikkaalle Tanelille? Ei kukaan! (Tulee esille.) Pitäjän kauneimman tytön saat, Taneli! Hih, hih! — Kuka voisi antaa rukkasia Tarhalammin rikkaalle — — niin, noh! Lautamiehen Kirsti ja Kuotilan Eeva ja sitten Maijaliisa ja sitten — (Menee portille katsomaan.) Sieltähän Junnu jo tulee — (Tulee takaisin.) Ja sitten pitkä Miina ja — — äh! Mitäs heistä! Olivat siksi tyhmiä — — Ai, mutta nyt kun Junnu tulee — se kirjelippu — antaisikohan tuo — jos — tarjoisin tupakkaa

_Junnu_ (tulee). Kas vain! Tarhalammin isäntä! Päivää!

_Taneli_. Päivää, päivää!

_Junnu_. Ettekö käy sisälle? Mitä täällä pihalla —

_Taneli_ Noo — eihän tässä — hm! — (Saa jonkin ajatuksen.) Tuota — tuota — odottelin — kun näin sinun tulevan — ajattelin — tuota — aiotko jäädä taloon vielä ensi syksystä?

_Junnu_. Minäkö?

_Taneli_ (ottaa tupakkakukkaron). Onko sinulla piippua? Minulla on oikeata ruusukartuusia —

_Junnu_ (rupeaa etsimään). Pitäisi mulla —

_Taneli_ (seuraa hyvin tarkasti Junnun taskujen etsintää). Olisi paikka meilläkin —

_Junnu_. Pitihän se olla — piippu — (pudottaa taskustaan kirjeen) — menenköhän pirtistä —

_Taneli_. Mene, mene — saat ruusua —

_Junnu_ (menee sisään). Aina sekin nysä hukkuu —

_Taneli_ (sieppaa kirjeen heti, kun Junnu kääntää selkänsä ja lukee päällekirjoitusta). »Anna Mahlamäelle» — arvasinhan — kun on viisas, niin arvaa sen, mitä ei tiedä — (Aikoo avata.) Mutta onkohan se oikein? — Pyh! Vieläpä asiakin! Annastahan tulee minun vaimoni ja — miehellä on oikeus — (avaa ja lukee.)

_Junnu_ (tulee hädissään). Mihin ihmeeseen minä sen Annan kirjeen? (Etsii pitkin pihaa.)

_Taneli_ (on selin, itsekseen). Olipa onni, että avasin tämän. Jos se olisi joutunut Annan käsiin, niin peijakas tietää, miten tässä olisi käynyt! (Aikoo pistää kirjeen taskuunsa.)

_Junnu_ (huomaa sen). Ahaa! Tehän olette löytänyt Eeron kirjeen. Antakaa se minulle, minä pudotin sen!

_Taneli_ (hölmistyen). Tämäkö! — Niin — minä — löysin — ja lakka oli — tuollainen suulakka — oli irtaantunut ja — ja — minä luin sen —

_Junnu_ (hämmästyneenä). Oletteko lukenut sen?

³_Taneli_ (on yhtä hämmästynyt. Ei tiedä, mitä sanoisi. Katselevat toisiaan yhtä ympyriäisillä silmillä). O-o-o-len.

_Junnu_. Mitä siinä oli?

_Taneli_. Eero siinä tunnustaa Annalle, että hän on — — — rakastunut — ja on — (Katselee kauhistuneena avattua kirjettä, ja häntä alkaa peloittaa.)

_Junnu_ (uteliaana). Että hän on — — —?

_Taneli_ (pyyhkii otsaansa, puhuu puoleksi itsekseen). Postivaras — — —!

_Junnu_ (hypähtää pelästyksestä, parkaisee). Postivaras!

_Taneli_ (hypähtää pelästyksestä, kun luulee Junnun häntä tarkoittavan). Mitäh — — —

_Junnu_. Vai on Eero — postivaras!

_Taneli_ (selviää pulmasta, rauhoittuu). Eero — niin - on — tässä kirjeessä —

_Junnu_. No, herra isä! Eero postivaras! — Kuka sellaista olisi uskonut —

_Taneli_. Ajatteles — jos Anna olisi saanut sen tietää — ei kenenkään pidä koskaan saada tuota kauheata kirjettä! (Repii kirjeen.)

_Junnu_ (pelästyen). Ai, ai! Mitäs te nyt teette? (Rauhoittuen.) Niin noh! Parasta taitaa olla niinkuin on.

_Taneli_. Onko isäntä sisällä?

_Junnu_. On.

_Taneli_ (kiireessä). Menen sinne, hänen puheilleen! (Menee kiireesti sisään.)

_Junnu_ (yksin). Annalla ja Eerolla oli siis kuitenkin jotakin keskenään — vaikka en sitä huomannut — hm! — Kaikki siis hyvin — mutta — postivaras! Ai, ai, ai!

KOLMAS NÄYTÖS.

Sama paikka. Vasemmalla katettu pöytä, jonka järjestämisessä Kaisu ja Junnu puuhailevat.

_Junnu_. Tänä iltana sitä sitten saa syödäkseen ja juodakseen ja —

_Kaisu_. Ja tanssiakseen —

_Junnu_. Voi lempo sitä mylläkkää, mikä täällä nousee, kun kylän tytöt —

_Kaisu_. Ja pojat tulevat — niin —

_Junnu_. Niinpä tietenkin — pojat myös! — Ajatteles — että kokonaista kolme kihlajaisparia — (Laskee sormillaan). Ensiksi minä ja —

_Kaisu_. Höpön pöpö! Sinäkö tässä olet mielestäsi ensimmäinen ja tärkein!

_Junnu_. Jos en nyt ihan ensimmäinen, niin sangen tärkeä silti. — No — ensiksi sinä ja —

_Kaisu_. No, tartupas kiinni nyt! (Nostavat pöydät paikoilleen.)

_Junnu_. Niin — ensiksi sinä ja —

_Kaisu_ (tiukasti). Kuules, Junnu! Teet viisaimmin, jos lasket minut mukaan — niin viimeisenä kuin suinkin voit. (Kääntää selkänsä.)

_Junnu_ (ymmärtämättä). Jahah! No, pannaan Ville sitten ensimmäiseksi Elsan kanssa. Toiseksi Tarhalammin Taneli ja Anna. Ja kolmanneksi minä ja —

_Kaisu_. Pöllö!

_Junnu_. E-ei — vaan sinä. — Ajatteles, että yhtaikaa tanssitaan kolmen parin kihlajaisia. Siinä se vasta juhla syntyy. Eikös synnykin, Kaisu?

_Kaisu_. Ketä huvittaa — se tanssikoon! Minä en. — Kun vain ajattelenkin Anna raukkaa, niin nousee kyyneleet silmiini. (Toruen.) Mutta mitäs te miehet! Teillä on sydän puusta! Kun vain on syötävää ja juotavaa, niin on lysti! Mutta meillä naisilla on sydäntä toistenkin suruille, meillä. — Ja kyllä Anna raukkaa surra saakin. Hän kun tänään kihlautuu kuolemalle —

_Junnu_. Mahlamäen Tanelillehan —

_Kaisu_ (tiuskaisten). Eipäs — vaan kuolemalle! Minä tiedän, että Anna ei voi elää ilman Eeroa.

_Junnu_ (kiukustuen). Eero, Eero, Eero! Niinkuin ei Taneli olisi mies siinä, missä Eerokin. Ehkä vähän toisempikin. Eero ei ole mikään muu kuin kavala naiskoinari. Onni, että isäntä ajoi hänet tiehensä. (Salaperäisenä.) Ja hän voi olla vielä suurempikin kelmi. Minä kyllä tiedän jotakin, minä.

_Kaisu_. Junnu! Jos sinä et lakkaa puhumasta pahaa Eerosta — niin tulee meistä ero, tiedä se! — Olisitkin sinä sellainen mies kuin Eero!

_Junnu_ (pilkallisesti). No, ei kestä kiittää! (Yritellen arvokkaisuutta.) Minä olen sentään rehellinen ihminen — mutta Eeron kunnian laita on vähän niin ja näin. Minä tiedän, mitä tiedän.

_Kaisu_ (panee kätensä hänen suulleen). Pidätkös suusi kiinni — taikka minä —! Onko koskaan nähty mokomaa pölkkyä! Nyt minä sanon sinulle viimeisen kerran, että kaikki on lopussa meidän välillämme. (Irroittaa esiliinansa ja heittää sen Junnun silmille.) Siinä saat takaisin esiliinasi! Virsikirjan ja sokurisydämen saat myöskin. Sinä olet häijy, ilkeä, kateellinen ihminen!

_Junnu_ (nolostuneena). Älä nyt Kaisu — oma Kaisu. En minä tahdo saada sokurisydäntä — sinut minä tahdon. — Ota nyt takaisin esiliinasi, muuten itken sen ihan liko märäksi. . ...

_Kaisu_ (olevinaan). No, jos tapasi parannat, niin otan vielä kerran. (Ottaa esiliinan.)

_Junnu_. Jestapoo, kun sinä olet kultainen. (Laulaa.)

Mulla on kulta kuin kielon kukka ja notkea niinkuin heinä. Kun kultani kukkuu kankahilla, soi maailma säveleinä.

(Tarjoo taas huuliaan suudeltaviksi, puhuu.) Suikkaapas nyt sovinnoksi — mutta jätä nenä rauhaan!

_Kaisu_ (laulaa ja keimailee).

Vain pilkallani tykkäsin — enkä mitään muuta! Lystikseni leikin vain ja Suikkasin joskus suuta.

(Suutelee Junnua ja keikahtaa ympäri.)

_Junnu_ (maiskuttelee). Nam — nam — nam! Ai, ai! Kuinka makeata! — Koska olet noin kiltti, niin sanon sulle jotakin, josta aioin olla kokonaan vaiti.

_Kaisu_. Mitä sitten?

_Junnu_. Kun Eero ajettiin pois — (Hätkähtää.) Ei, ei! En minä puhu pahaa hänestä. — Mutta silloin kun Eero lähti, niin — hän tapasi minut — ja — ja antoi mulle kirjeen ja markan ja — sanoi, että vie se Annalle — se kirje nimittäin — markka oli mulle. Sitten hän sanoi, että jos toimit hyvin ja vaikenet, niin saat enemmän palattuani.

_Kaisu_. No, onko Anna saanut kirjeen!

_Junnu_ (venytellen). Ei — onneksi —

_Kaisu_. Kuinka ei?

_Junnu_. No, kun tapasin sen Tanelin ja hän tarjosi ruusukartuusia — ja minun piippunysäni oli jäänyt pirttiin —

_Kaisu_ (keskeyttäen). No, mutta mitä se tähän kuuluu?

_Junnu_. Se juuri kuuluukin. Tuota nysää — (kaivaa taskustaan piipun) — tätä näin — etsiessäni minä pudotin Eeron kirjeen.

_Kaisu_. Mitä? Hukkasitko sinä sen?

_Junnu_. Hukkasin. Mutta kaikeksi onneksi Taneli löysi sen — ja — ja luki sen.

_Kaisu_ (huudahtaa). Taneli on lukenut — ja sitä sinä sanot onneksi!

_Junnu_. Niin sanon. Kuka takaa, kuinka Annan olisi käynyt — Anna kun niin pitää Eerosta — siitä maankiertäjästä — (pelästyen) siitä kunnon Eerosta — tarkoitan. Oli onni, ettei Anna saanut —

_Kaisu_ (kiihkeästi). Miksi oli onni? Sano!

_Junnu_ (hiljentää ääntään). Taneli kertoi, mitä Eero oli kirjoittanut?

_Kaisu_. No, mitä sitten, mitä?

_Junnu_. Pitävänsä sanoi ja —

_Kaisu_. Ja?

_Junnu_. Että — että — että —

_Kaisu_. No?

_Junnu_. Lupaa minulle ensin — ettet anna esiliinaa takaisin — muuten en sano ainoatakaan sanaa.

_Kaisu_ (kiireesti). Lupaan, lupaan! Mutta sano nyt pian!

_Junnu_. Muista nyt myös — että juuri itse käsket — pakotat sanomaan — että — että — että hän oli postivaras!

_Kaisu_ (hirmustuneena). Postivaras! — Sepä kauheata!

_Junnu_. Niin, eikös olekin?

_Kaisu_. Minä en ikinä ole voinut kärsiä sitä inhottavaa otusta.

_Junnu_. Eiköhän se nyt ole vähän niin ja näin —

_Kaisu_. Eikä ole! — Siitä kai hän on rikkaaksikin tullut.

_Junnu_. Eihän hän, tietääkseni, ole rikkaampi kuin minäkään.

_Kaisu_ (hämmästyy). Kuule! Ketä sinä tarkoitat?

_Junnu_. Eeroa tietysti. Sitä postivar — sitä kunnon Eeroa, yritin sanoa —

_Kaisu_ (saaden selväksi). Ja minä tarkoitan Tanelia — sitä valehtelijaa — hän on kaikki keksinyt ja valehdellut ja syöttänyt sinulle. — No, antoiko hän kirjeen sinulle takaisin?

_Junnu_. Ei. Hän repi sen palasiksi!

_Kaisu_ (tulisesti). Kyllä olet ollut aasi! — Mutta palaset — missä ne ovat?

_Junnu_. Palaset? Jaah! (Katselee ympärilleen maahan.) Tässähän se ne repi — eiköhän tuossa ole yksi — (Ottaa maasta paperipalasen.) On siinä joitakin koukeroita — — mitä lie —

_Kaisu_. Näytäs!— Annas katsoa — (Yrittää lukea.) T-u—tu—l-e—le tule — tu-. Ei — en saa selvää, mutta minä näytän Annalle. (Kiivaasti Junnulle.) Mutta mitä minun oikeastaan pitäisi antaakaan sinulle, Junnu, kaikesta tästä?

_Junnu_ (nopeasti). Kiitoksia vain, Kaisu! En minä tahdo yhtään mitään — en edes sokurisydäntä.

_Kaisu_. Kyllä olet hyvä— sokurisydän. — Minä menen nyt ja kerron Annalle kaikki. Jos hän antaa sinulle anteeksi, niin annan minäkin. (Tulistuu taas.) Mutta kyllä sinä niin sietäisit, että — mutta eihän se enää mitään auta. (Menee sisään.)

_Junnu_. Ei! Ei se auta yhtään mitään! (Yksin.) Ei sentään antanut esiliinaa. — Olisikohan se Taneli ollut sellainen klippari miehekseen — petkutti näin ... — Kyllähän minulla on ollut vähän omantunnon kolotusta, kun sen Eeron asian ajoin tällä lailla. Mutta nyt on sentään hyvä, kun Kaisu tietää kaikki — ehkä vielä selviää. (Ottaa rahan taskustaan.) Tässä on tämä Eeron markka. Ei minulla kai nyt ole siihen oikeutta. — Mutta eiköhän sentään 50 penniin, saihan Anna osan kirjeestä. Toisen puolen annan takaisin, kun Eero tulee. (Naureskelee.) Kun tulee, niin — (Laulaa.)

Markka mulla on taskussani, toisen otan velkaa:,: Kysy tyttö mammaltasi, ai, ai, ai, mammaltasi:,: tokko vävyks kelpaan.

(Menee vasemmalle.)

_Kaisu_ (Annan kanssa tulee sisältä). Anna, sinä, joka osaat lukea kirjoitusta — en viitsinyt siellä sisällä — kun se Taneli siellä — katsos, mitä tässä paperissa on — (Antaa paperin Annalle.)

_Anna_ (lukee). »Tulen ennen huom — kanttori tuntee minut — pitänyt lupauksensa — myöntyy, sillä minä olen rikkaampi kuin — toivo!» (Tulisesti Kaisulle.) Mikä paperi tämä on?

_Kaisu_. Eero oli kirjoittanut sinulle kirjeen, ja Junnun piti se tuoda, mutta pudotti sen. Taneli löysi sen ja luki ja repi. Ainoastaan tämän palasen enää löysimme.

_Anna_ (riemuiten). Oi, olisinpa saanut koko kirjeen! — Luetaan tämä vielä ja koetetaan arvailla.

_Kaisu_. Niin — koetetaan!

_Anna_ (lukee). »Tulen ennen huom —»

_Kaisu_. »Ennen huomeniltaa», ihan vissiin. Siis tänään, koska se on eilen kirjoitettu.

_Anna_ (lukee). »Kanttori tuntee minut —»