Part 6

CEDERVALL (mennessään). Tietysti hän neuvoo taipumaan, suostumaan, alistumaan. Mutta se ei ole minun luonteeni mukaista. Sitä en voi. En voi alistua minkään itsevaltiuden, tiranniuden, mahtikäskyn, väkivallan alle, tulkoonpa se ylhäältä- tai alhaaltapäin, en.

RULIN (naurahtaen). Mutta muita kyllä voit vaatia, pakoittaa j.n.e.

(Kaikki menevät sisälle).

SULO ja EETU (tulevat perältä kiivaasti puhellen keskenään).

SULO. Mutta minä sanon sinulle vielä kerran, ettet sinä nyt pääse insinöörin puheelle. Sanoin sinulle myöskin jo, että hänellä on vieraita, johtokunnan neuvottelu.

EETU. S’ei ole totta. Valehtelet vain.

SULO (tempaisee häntä portaiden luona käsivarresta syrjään). Kuulitkos sinä?! Minä sanon sinulle, että sinä et saa mennä. (Juoksee itse ylös kuistikolle).

EETU. Sepä on saakeli! Kyllä minä teille näytän, mitä minä saan ja mitä en.

SULO. Vai uhkaamaan sinä tässä vielä rupeat!

EETU (oikea käsi housun taskussa). Eipä, totta tosiaan, maksa vaivaa edessä pelotellakaan tuommoisia mitättömiä miehiä, kuin te olette. Eihän niitä varpusia viitsi ampua muut, kuin kylänpojat jousipyssyillään ja pienillä kivillä. He-he!

SULO. Niinpä sitte, jos mahdat ollakin suurempi herra kuin kylänpojat, saat odottaa vastaanotto-vuoroasi, sen takaan.

EETU. Sulo Vaaranenko se sitte taaskin täällä tehtaalla komentaakin — ovenvartijana?

SULO. Hän ei olekaan koskaan herroja ylemmäksi pyrkinytkään. Täyttää vain muiden käskyjä.

EETU. Minä siis käsken ja vaadin, että heti paikalla ilmoitat insinöörille, että minä tahdon häntä puhutella.

SULO. Niin paljon ehkä voin sinulle mieliksi tehdä, jos sen niin välttämättä vaadit — mieltäsi lauhduttaakseni.

EETU. Sen vaadin — muutenkin.

SULO. Vaan minä tiedän kuitenkin jo edeltäpäinkin, ettei hän tahdo eikä voi sinua puheelleen ottaa. Kohta, näet, saapuvat tänne työläisten lähettämät edustajat.

EETU. Minä olen työläisten edustaja, minäkin.

SULO. No, ja mitä asiaa sitte on minun ilmoitettava sinulla isännöitsijälle olevan?

EETU. Tahdon tarinoida vähän sekä sinusta että itsestäni. Saat kernaasti olla siinä läsnä, jos tahdot.

SULO. Siinä tapauksessa saat pysyä poissa. — Oma syysi!

EETU. Hyvät Sano sitte, että niin armottomasti vatsaani hiukaisee.

SULO. Työtä olen sinulle tarjonnut. Kun et siitä ole huolinut, niin vastannee kai vielä vatsasikin puolestaan.

EETU. Hah-hah! No, sano sitte, että minua janottaa niin saamaristi, aivan kuin rikasta miestä helvetin tulessa.

SULO (naurahtaen). Kyllä. Mielelläni. Ehkä sinulle piiskaryyppy lähetetään. (Menee sisään).

EETU (astuu pari askelta kuistikkoa kohti ja pysähtyy sitte kiikkulaudan eteen). Sanonko minä vielä jotakin vai joko minä — vaikenen? — — Minä tiedän, että minun on tehtävä tili, loppusuoritus, mutta kenen kanssa, se on kysymys. Jonkunko toisen vai itseni kanssa? — — Kun minä kysyn omalta tunnoltani — hitto sen ties’ mikä kapine se oikeastaan on, mutta aivan kuin Jumalan ääni, jostakin kaukaa, milloin pilvien tuolta puolen, milloin maan syvimmistä uumenista, kaikuu se tämän maailman lo’an tahraaman takkinikin alta korvaani, — niin, kun siltä kysyn: kuka ja miksi? Vastaus tulee aina, vaikka kuinka sitä koettaisin käännellä ja väännellä itselleni edullisemmaksi, — vastaus tulee aina: sinä itse — omasta tahdostasi! (istuutuu penkille). Mutta eläpäs! Silloin astuvat esiin nuo kreivit ja vapaaherrat — ylpeys ja itserakkaus meidän säädyssämme — ja sanovat: Jumala on sinut semmoiseksi luonut, tuommoisen heikon tahdon sinulle kummilahjaksi antanut, sen tautta sinun tilistäsi on niin ja niin paljon vähennettävä. Ja kun itse et ole kyennyt elämääsi oikein suunnittelemaan, niin olisi velvollisuus ollut yhteiskunnan. — — Kas siinä se syntipukki, saakeli vieköön, onkin! Siitä pitää taittaa niskat, niin että rusahtaa! Vaan mikäs herra se yhteiskunta sitte on? Se on jokainen minun lähimmäiseni, joka — mitä? (Nousee ylös). Joka ei ole voinut minun elämääni täydelliseksi, onnelliseksi tehdä. Joku on sanonut, että pitäisi semmoista lähimmäistä rakastaa enemmän, kuin itseään. Mutta se on helkkarin vale! Vihata sitä pitää, kostaa sille pitää! Silloin tunnet elämäsi niin onnelliseksi, sydämmesi kelluu kuin rasvassa. Se ei ole Jumalan ääni, vaan saatanan oppi! Hah-hah-hah! Ja ihmisistä, meikäläisistä, langenneista, se on niin saatanan kaunis. (Etäältä alkaa kuulua "Internationale", samoin kuin alussa), Ahaa! Sieltäpä jo kuuluu laulu ja soitto! Kokous on päättynyt. Nyt sitä tullaan tänne. Tulkaa, tulkaa, niin saadaan vielä kuulla ja nähdä ihmislasten ikuista taistelua elämän merellä olemuksen hiljaisen riemun eteen. (Hän vetäytyy syreenipensaikkoon ja painautuu piiloon sen taakse. Laulu ja soitto lähenevät lähenemistään).

SULO (tulee ulos kuistikolle, katselee ja kuuntelee). Tulevat! — — Tulevat! (Menee sisään ja palaa taas kotvasen kuluttua ulos).

BJÖRKLUND (jonka takana ovella näyttäytyvät myös CEDERVALL ja muut, tulee kuistikolle). Minä otan vastaan heidät täällä ulkona.

CEDERVALL. Ei. Sitä et saa tehdä. Anna lähetystön tulla sisään puheellesi.

SULO. Sitä samaa minäkin neuvoisin, herra insinööri.

BJÖRKLUND. Pelkurejapa olette!

CEDERVALL. Pane sinä vain elämäsi alttiiksi, jos tahdot Mutta me emme näyttäydy ollenkaan.

SULO. Se on parasta sekin. Sillä luultavasti he eivät tiedä johtokunnan jäseniä täällä olevan. Jos sen tietäisivät, niin eihän sitä voi aavistaa, mitä jonkun päähän tuossa kuohuksissa olevassa laumassa yhtäkkiä voi pälkähtää.

CEDERVALL. Voisivat sytyttää talon tuleen tahi Herra ties mitä tehdä. Me menemme. (Vetäytyy muitten kanssa sisään).

SULO. Tuossa niitä jo näkyykin. Olkaa niin hyvä tekin, herra insinööri, menkää sisään!

BJÖRKLUND. No. Ehkä on parasta... Saamme rauhassa... sisällä neuvotella.

(Laulu ja soitto lakkaa. Piha alkaa vähitellen täyttyä ääriään myöten työläisistä. Esille astuu lähetystö ESA VIRTASEN johtamana).

ESA. Työläiset ovat päättäneet tulla lakon johdosta neuvottelemaan tehtaan isännöitsijän kanssa ja pyytävät 6-miehiselle lähetystölleen, jota johtamaan minä olen valittu, puheillepääsyä. Olkaa niin hyvä ja ilmoittakaa tämä isännöitsijälle.

SULO. Kyllä. Hyvä on. Varsin mielelläni. (Menee sisään).

ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Lauletaanko taas, toverit?

ESA. Toverit! Minä pyydän, että nyt ei laulettaisi. Se voisi häiritä neuvotteluamme. Koetetaan pysyä niin tyyninä, kuin suinkin.

TYÖLÄISET. Hyvä, hyvä, hyvä!!

ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Ei lauleta sitte.

SULO (palaa kuistikolle). Isännöitsijä pyytää lähetystön tulemaan puheilleen.

ESA (ja hänen mukanaan viisi miestä menee sisään).

SULO (seuraa heitä).

(Työläiset alkavat ensin hiljaa, vaan sitte yhä äänekkäämmin puhella keskenään. Lauseista ei kuitenkaan saa täyttä selkoa. Vähän ajan kuluttua ilmestyy EETU pensaikon välistä ja tunkeutuu joukon keskitse rakennuksen seinäviereen kuistikon portaiden taakse, ajoittain näkyen, ajoittain painuen joukon peittoon).

ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Kauanpa nuo viipyvät.

TOINEN ÄÄNI. Eipä taideta suostua vaatimuksiimme. (Edelleen sekavaa, äänekästä puhelua).

ESA (ja lähetystön muut miehet palaavat kuistikolle). Toverit! (Kaikki vaikenevat). Meidän on lähdettävä uudelleen talolle neuvottelemaan. Meidän vaatimuksiimme isännöitsijä, kuten hän sanoi, johtokunnan määräysten mukaan, ei suostunut. (Lähetystö astuu alas pihaan. Kuuluu pitkä vihellys jostakin joukon takaa. Muuan huutaa "alas", toinen "ulos" ja kohta yhtyy koko lauma huutamaan: "isännöitsijä, ulos!")

BJÖRKLUND (tulee vähän ajan kuluttua kuistikolle ja asettuu kaidepuiden luo, tehden kädellään merkin, että hän tahtoo puhua).

SULO (on häntä seurannut ja asettuu parin askeleen päähän hänen viereensä, katsomon puolelle).

(Joukko vaikenee).

BJÖRKLUND. Tahtoisin teille puhua pari sanaa, hyvät yst..,

EETU (on noussut portaiden aliastimelle, josta ampuu BJÖRKLUNDIA ja SULOA kohti kolme revolverin laukausta ihan peräkkäin, ja tunkeutuu sitte joukon läpi perälle päin).

BJÖRKLUND (kaatuu, huudahtaen, maahan) .... ystävät!—-Ah!

SULO (aikoo ensin auttaa häntä, mutta tarttuu sitte, huudahtaen, omaan käsivarteensa ja juoksee sisään).

(Yleinen hälinä ja hämmekki).

(CEDERVALL, SÖDERDAL, RULIN ja PIHLAJA ovat hätääntyneinä tulleet ulos kuistikolle ja nostavat Björklundin ylös).

CEDERVALL. Mitä te teette, mitä te teettekään, ihmiset?!

SÖDERDAL. Aarne, minne?... Kuinka sinä tunnet itsesi?

BJÖRKLUND (puoleksi pystyssä, muitten kannattamana). Minä en... ... en... syytä ketään... teistä.. (Osoittaen työläisiin).... Viekää!

SÖDERDAL. Viedään, viedään!

PIHLAJA. Tule! Kannetaan pois.

RULIN. Mikä kauhea rikos taaskin on tehty.

CEDERVALL. Ja viattomasti. (Menevät kantaen Björklundia).

ÄÄNIÄ JOUKOSTA. Kuka se oli?

TOINEN ÄÄNI. Ja minnekä se katosi?

ESA. Vähän tutun näköinen mies.

ÄÄNI. Tuolla poliisit jotakin tännepäin retustavat.

TOINEN ÄÄNI. Saivat kiinni, näköjään.

ESA. Niin näkyvät. Tänne tuovat. (Kansa väistyy kahden poliisin tieltä, jotka taluttavat EETUA).

ESA. Tämähän on Eetu Kokko.

EETU. Niin on. Ja hän se ampui. Elköön muita syytettäkökään.

(CEDERVALL ja SÖDERDAL tulevat ulos kuistikolle. Ovessa näkyvät RULIN, PIHLAJA ja SULO vasen käsi siteessä).

SÖDERDAL. Minun on surullinen velvollisuuteni ilmoittaa, että isännöitsijänne on kuollut. Toinen luoti sattui vatsaan, toinen rintaan, lähelle sydäntä. Hän lähetti viimeisen, anteeksi antavan tervehdyksensä työväellensä.

(Masentunutta vaitioloa joukossa).

EETU. Mitä, kurja, olenkaan tehnyt?!

SÖDERDAL. Siinäkö murhaaja?

EETU (pää kumarassa). Tässä.

SÖDERDAL. Ja kolmas luotisi haavoitti konttoristia vasempaan käsivarteen, vaan ei vaarallisesti.

CEDERVALL. Mikä on miehen nimi?

EETU. Cedervall! Enpä tietänyt teidän olevan täällä. Ettekö tunne? Eetu Nyman eli Kokko.

CEDERVALL. Nyman?! Nyman?! En. En.

EETU. Hah-hah-hah-hah!

CEDERVALL. Mutta olkoon mies kuka tahansa, — kuoleman rangaistus on näistä rikoksista tuomittava, että niistä vihdoin loppu tulisi.

EETU (pää pystyssä). Miksikähän sitte oikeastaan viattomat kuolevat ja varsinaiset syylliset (osoittaa kuistikolle) jäävät eloon?!! (Lyhyt äänettömyys; hänen päänsä painuu alas ja hän kääntyy murtuneena työläisten puoleen). Oi, toverit! Nyt näen: mieletön on ollut tekoni. Kamalan rikoksen olen tehnyt. Eksytetty olin ja eksyksiin jouduin. Olkoon tämä teille varoitukseksi. Eläkää toisin kuin minä! Eläkää rakkaudessa keskenänne, niin elätte rauhassa ja onnessa! Se oppi se voittaa lopulta sittenkin. — Mennään!

Esirippu.

Loppu.