Part 2
JANTUNEN. Minä teen niinkuin se kylväjä, joka läksi ulos siementä kylvämään. Mutta kylvän kaikki hyvään maahan.
CEDERVALL. Etkä tien oheen — oikein. No, entäs sitte lopuksi sinä meidän Viemärimme.
VIEMÄRI. Joka ei suinkaan ole mikään lokaviemäri.
PIHLAJA. Niikuin mahdollisesti joku ulkoapäin päättää voisi.
VIEMÄRI. Suus’ kiinni!
RULIN (Pihlajalle). Katso vain, ett’et saa kunnianloukkausjuttua niskoillesi!
CEDERVALL. Sinun on pidettävä suurinta ääntä, sinun tulee kuivattaa sukupuuttoon koko vanha roskapuolue ja kasvattaa nuorten kirkas norovesi kaikkia voittavaksi kohisevaksi koskeksi.
VIEMÄRI. Sillä minä olen se suurin nykyajan valtiomahti.
SÖDERDAL. Niinkuin me olemme tässä kylliksi huomanneet.
VIEMÄRI. Pyydän vaatimattomasti saada kysyä, onko "Äänen" toimittamista vastaan ollut mitään erityistä muistutuksen aihetta?
MUUT (paitsi Björklund). Ei, ei, ei!
SÖDERDAL. Päinvastoin. Osaat haukkua kuin koir... mies.
PIHLAJA. Ja paljastaa kaikki, mikä on paljastettava.
VIEMÄRI. Ja paljastettavissa — nykyoloissa.
RULIN. Paitsi itseään ja omia — paheitaan.
LYHYKÄINEN. Joita aina on ylistettävä taivaisiin.
HAJALA. Niinkun omia miehiämmekin.
JANTUNEN. Jaa—a! Siihen vaaditaan taitoa siihenkin.
CEDERVALL. Mutta siksihän hän Aimo Viemäri onkin!
VIEMÄRI. Siitä tunnustuksesta kiitän.
CEDERVALL. Vaan tässähän olemme eksyneet liian etäisille poluille siitä vakavasta aineesta, jossa alussa olimme. Siihen nyt kuitenkin palaamme jälleen, kun käymme sinua puhuttelemaan, sinä uusi ystävämme, veli Aarne Björklund. Sinulla on vakava tehtävä edessäsi. Sinä, näet, olet teollisuuden edustaja joukossamme. Ja sinunkin lammaslaumasi, jota sinun hallita tulee, on suuri. Eikä se mikään leikin asia olekaan, sen minä tiedän.
BJÖRKLUND. Tunnustan suoraan, että minä otankin asiani vakavammalta kannalta.
CEDERVALL. Ja siksi et vielä ole sanonutkaan yhtään ainoata vakavaa sanaa? Niinkö?
• BJÖRKLUND. Sillä vakavista asioista mielestäni on vain vakavissa tilaisuuksissa puhuttava.
CEDERVALL. Se saadaan aikaan ja pian. — Niinkuin jo mainitsin, tuli luokseni epäröivä nuorukainen Jyrykoskelta, tämän vuoden kutsunnanalainen, joka ei tiedä, miten menetellä. Annammeko sinulle nyt vakavan tehtävän muokata maaperää? Toivon, että olet siihen valmis?
BJÖRKLUND. Pyydän anteeksi, mutta minun mielestäni olisivat tehtaamme, niinkuin muutkin laitokset, pidettävät loitolla kaikesta valtiollisesta agitatsioonista. Siitä muuten ei voi koitua muuta, kuin pahaa.
LYHYKÄINEN. En hyväksy sitä katsantokantaa, en.
MUUT (kuiskaavat keskenään tehden kummastelevia elkeitä).
CEDERVALL. Anteeksi, sanon minäkin. Sillä tässä ei ole kysymys pelkästä agitatsioonista, vaan kansan johtamisesta oikealle tielle, sen kurissa pitämisestä, ettei se rikokseen lankeaisi. Ja se on sinun tehtäväsi, sinun velvollisuutesi meidän tehtaallamme sen isännöitsijänä. Ja ell’et sinä niitä täytä, niin... Tiedät hyvin, mitä tarkoitamme.
SÖDERDAL. Tämäpä alkaa kärjistyä.
RULIN. Kosti, me menemme edeltäpäin laittamaan ruuvipöydän valmiiksi huoneessasi.
CEDERVALL. Hyvä. Tehkää niin.
(RULIN ja SÖDERDAL menevät).
BJÖRKLUND. Tiedän ja näen varsin hyvin, mikä on tarkoitus.
CEDERVALL. No, se on jo hyvä sekin.
BJÖRKLUND. Ja koska minun asemani on sellainen ja jos omistajat ottavat edesvastuun päälleen...
CEDERVALL. Se kyllä tehdään.
MUUT. Se kyllä tehdään, se kyllä tehdään.
BJÖRKLUND. Sanalla sanoen, kun vaaditaan, pakoitetaan...
CEDERVALL (väistellen). Ei suinkaan, ei suinkaan. Varahan on valita.
BJÖRKLUND. Niin à la bonneheure, olkoon menneeksi!
CEDERVALL. Se on oikein!
PIHLAJA (Viemärille). Niin sitä pitää taipua!
VIEMÄRI (Pihlajalle). Ja taivuttaa! Ponteva mies, tuo Kosti!
CEDERVALL. Sillä jos me alistumme rahtusenkaan, niin on kaikki mennyttä. Pirulle ei saa antaa pientä sormeakaan, muuten hän vie koko käden.
AINI (tulee). Juovatko herrat kahvin täällä, vai?
CEDERVALL. Minun huoneessani.
PIHLAJA. Lähdemme siis sinne mekin.
VIEMÄRI. Tulkaa, miehet!
CEDERVALL. Me tässä vain Björklundin kanssa otamme vielä sen nuorukaisen ripitettäväksemme.
LYHYKÄINEN. Kyll’ siit’ sitt’ hyvä tulee.
(PIHLAJA, VIEMÄRI, LYHYKÄINEN, JANTUNEN ja HAJALA menevät).
CEDERVALL (lyö Björklundia olkapäälle). "Aberdarum kein Feindschaft", veli Aarne! Tämmöinen on vain menettely meidän keskuudessamme. Sillä se, joka ei ole meidän puolellamme, hän on meitä vastaan. Ja se, joka vähänkin on meitä vastaan, hän saapi ilman muuta siirtyä vastustajiemme joukkoon.
BJÖRKLUND. Minä myönnän, että se on ainakin selvää politiikkaa. Sillä on vain hyvin pahalta kuuluva nimi.
CEDERVALL. Olkoon! Sama se! Muuten — mikä?
BJÖRKLUND. Terrorismi! Ja se kostaa itsensä, — ennemmin taikka myöhemmin.
CEDERVALL. Sitä ei voi ottaa lukuun.
BJÖRKLUND. Joka sitä harjoittaa, saa sitä vielä itse maistaa.
CEDERVALL. Ja joka sitä pelkää maistaa, saa valita, niinkuin sanoin. Joko — tahi?
BJÖRKLUND. Mitä minuun tulee, niin jo sanoin: minulla ei ole varaa valita. Olen varaton, — vasta tehtaalle tullut. Minun on siis sinne jäätävä eriävistä mielipiteistämme huolimatta. Pidän sen velvollisuutenanikin. (Istuu sohvalle).
CEDERVALL. Ja siis täyttää vaatimuksemmekin. Hyvä.
AINI (tulee perältä). Se nuori mies, jonka käskitte odottamaan, herra asianajaja, on täällä eteisessä. Saako hän tulla sisään nyt?
CEDERVALL. Tulkaapas tänne, neiti! Lähemmäksi, lähemmäksi vain! (Ottaa häntä kädestä). Tulkaa nyt vain! Elkää kursailko! (Istuutuu). Mikä teidän on nimenne?
AINI (koettaen irroittaa kätensä ja seisoen niin kaukana kuin suinkin Cedervallista). Aini Savio.
CEDERVALL. No, no! Kuulkaa! Ettehän ollut täällä vielä vuosi sitte, kun viimeksi kävin kaupungissanne?
AINI. En. — Laskekaa irti käteni!
CEDERVALL. Olen koko illan katsellut teitä. Niin sievä olette! Ja nuori! Kuinka vanha?
AINI. Mitä se teitä liikuttaa? (Tempaisee irti kätensä ja juoksee ovelle).
CEDERVALL. Sitäpäs! Et ole, näköjään, vielä monta päivää ravintolassa palvellut.
AINI (käsi oven rivalla). Minä kysyn vielä: saako hän tulla sisään?
BJÖRKLUND (joka suutuksissaan on katsellut Cedervallin ilvettä). Pyytäkää sisään vain!
CEDERVALL. No, käske tulemaan.
AINI (menee).
BJÖRKLUND (nousee närkästyneenä sohvalta). Minun täytyy sanoa, että minä mitä suurimmassa määrässä paheksun tuommoista menettelyä. (Kävelee eestaas).
CEDERVALL. Oooo!! Herranen aika! Mikä loukkaus! Mikä harmin ilmaisu! Enpä tuota sinusta luullut!
BJÖRKLUND. Koska et luullut, niin minun täytyi se sinulle ilmaista. Minä en ainakaan silmieni edessä salli tuota meillä tavallista ravintolaneitien liehittelyä. Tuolla lailla juuri niitä nuoria viattomia tyttöjä haureuden tielle johdetaan.
CEDERVALL. Pyydän nöyrimmästi! Pyydän nöyrimmästi! Saa kai heitä edes puhutella, vai? Ihmisiähän hekin, luullakseni, ovat!
BJÖRKLUND. Juuri niin! Ihmisiä he ovat ja siksi on heitä kunnollisina ihmisinä kohdeltavakin eikä jonkinlaisina yleistavaroina, — raavaina.
CEDERVALL. Etköhän vain kuulu pelastusarmeijaan?! Hah-hah-hah!
AINI (avaa oven).
EETU (astuu sisään).
CEDERVALL. Käy sisään! — Nimesihän on Kokko?
EETU. Niin on.
BJÖRKLUND. Ja olet työssä tehtaalla...?
EETU. Celluloosassa, niin. Jo useita vuosia olen ollut.
CEDERVALL. Ja nyt kai joudut sieltä pois.
EETU. Mitenkä niin? Joudunko pois? Ja mistä syystä?
BJÖRKLUND (Cedervallille). Minä pyydän: tyynesti, — ilman uhkauksia.
CEDERVALL. Tiedän, mitä puhun. (Eetulle). Jos menet kutsuntaan, — niin.
EETU. Enhän sitä vielä ole päättänyt.
CEDERVALL. Mutta isännöitsijä tässä on päättänyt eroittaa ja hän on velvollinen eroittamaan kaikki, jotka kutsuntaan menevät.
EETU. Siitähän minä tässä tahdoin neuvotella, kun...
CEDERVALL. Mitä siinä sen enempää neuvoteltava on? Johan sanoin.
EETU. Kun, tuota, isäni kuoltua luonani asuu kivulloinen äitini...
CEDERVALL. Niin on sinun katsottava eteesi, ettet äitisi kanssa joudu sieltä pois.
EETU. Vaan kun minulla vielä on morsiankin. Olen aikeessa naida.
CEDERVALL. Niin on se syy lisää, että sinun on meneteltävä niin, kuin minä jo sanoin ja oikeus vaatii.
EETU. Mutta ell’en mene kutsuntaan, niin en saa vihkimätodistusta, meitä ei panna kuulutuksiinkaan. Semmoinenhan on nyt laki.
CEDERVALL. Mikä laki? Se ei ole mikään laki. Siitä sinun ei tarvitse välittää.
EETU. Mitenkäs siitä pälkäästä sitte pääsee?
CEDERVALL. Ell’ei teitä joku pappipahanen vihi, niin voitte te siltä elää vihkimättäkin. Ainakin olet pelastanut kunniasi, ettet ole laittomaan kutsuntaan mennyt.
EETU. Vaan kuitenkin elän laitonta yhteiselämää ja lapset jäävät aviottomiksi.
CEDERVALL. Siitä viis! Yhtä hyviä ihmisiä ne ovat kuin aviossakin syntyneet.
BJÖRKLUND (syrjään). Mikä turmiollinen opetus!
EETU. Lainkokin edessä?
CEDERVALL. Laissa on aina aukkoja. Tämmöisiä oloja ei laki ole edellyttänyt. Ja mikä nyt on laitonta, sen voi perästäpäin laillistuttaa. Niin lapsetkin.
EETU. Siinähän sitä ollaan. Sydäntä ahdistaa. Omatunto vaivaa. Mitä on tehtävä?
CEDERVALL. Se, mikä on oikein.
EETU. Mikäs on oikein?
CEDERVALL. Mikä on lainmukaista.
EETU. Minkä lain?
CEDERVALL. Laillisen lain.
EETU. Joka on voimassa? Se käskee menemään.
CEDERVALL. Se ei ole totta. Se on väärä laki, mitätön, sillä se ei laillisesti syntynyt.
EETU. Vaan sitä toista taas ei noudateta, vaikka pitäisi.
CEDERVALL. Niinpä ei sinunkaan tarvitse siitä välittää.
EETU. Vaikkako se on laillinen laki?
CEDERVALL. Semmoinen on nyt asiain tila. Noudatat omantuntosi ääntä, joka kieltää tekemästä väärin. Ja väärin teet, jos seuraat väärää lakia.
EETU. Mutta minähän teen väärin, kun olen noudattamatta sitä oikeatakin lakia, jota sama hallitus, joka väärän lain on antanut, ei salli noudattaa.
CEDERVALL. Tyhjää viisastelua! Olematontahan ei voi noudattaa.
EETU. Vaan eihän se ole laillisesti olemattomaksi tehty. Sitähän siis pitää seurata, ettei tapahtuisi laittomuutta, ett’ei tekisi väärin. Sillä jokaisen kansalapsenhan pitää ei ainoastaan olla tekemättä mitä laki kieltää, vaan myöskin tehdä, mitä laki käskee. Vaan kun en voi tehdä, mitä laki käskee, niin silloinhan menettelen lain vastaisesti kuitenkin, ja mikä on lainvastaista, sehän on rikos.
CEDERVALL. Olet sinä koko poika, aika filosoofi! Olen antanut sinun puhua suusi puhtaaksi. Tähän sanon sinulle nyt vain, että koska on mahdotonta tehdä oikean lain mukaan ihan oikein, niin pitää välttää tekemästä väärän lain mukaan hituistakaan väärin. Ei väistyä eikä taipua, vaan kaatua kunnialla, kauniisti kuolla. Ja sen teet, kun valitset vähemmän rikoksen, se on, olet noudattamatta laitonta asevelvollisuuslakia.
EETU. Jota Hallitsija ja esivalta noudattaa? Silloinhan teen vielä lisäksi siveellisenkin rikoksen.
CEDERVALL. Kunko et tule vihityksi?
EETU. Ja kun horjuutan esivallan ja hallituksen arvoa.
CEDERVALL. Kuka nuo sanat on sinun suuhusi pannut? Semmoisen esivallan arvosta, joka siitä itse ei tuon enemmän piittaa, ei sinunkaan tarvitse vähääkään välittää. Sama on laita naimisesikin kanssa.
EETU. Vaan jos kaikki niin tekisivät, kuinka silloin kävisikään?
CEDERVALL. Kaikki eivät ole asevelvollisia.
EETU. Onnellisia ovat! Vaan sitä en ole minä. Ei kukaan, ei kukaan ymmärrä, kuinka syvälle ja kipeästi tämä minuun koskee.
CEDERVALL. Siksipä juuri on taisteltava päästäksemme pois näistä laittomista oloista. Ja etupäässä on teidän se tehtävä. Teidän on pantava vastaan.
EETU. Taaskin siinä ollaan. Taaskin siihen tultiin. Miten? Miten?
CEDERVALL. Kaikilla tavoin. Itse jäämällä pois kutsunnasta ja kieltämällä muita menemästä — kaikilla tavoin, _kaikilla tavoin_.
EETU. Onkos sekin oikein?
CEDERVALL. Ehdottomasti. Se on jokaisen pyhä velvollisuus. Minäkin olen vakuutettu että on suurin vääryys mennä kutsuntaan. Ja siksi minä kiellän sinua sinne menemästä. Tarjoanpa sinulle rahaa, ettet menisi. Tarjoanpa rahaa, että muitakin estäisit menemästä. Oletko valmis rupeamaan agitaattoriksi? Suostutko, vai?
EETU (harvakseen, epäröiden). Kyllä minä en tiedä, mitä olisi tehtävä.
CEDERVALL. Siinä tapauksessa ei auta muu, kuin uudelleen sanoa, että jos menet kutsuntaan, joudut tehtaalta pois. Ja sanani pitävät paikkansa.
EETU. Siis on noustava hallitusta vastaan?
CEDERVALL. Isänmaata pelastamaan!
EETU. Vaikkako noinkin? (Ojentaa kätensä, ikäänkuin ampuisi revolverilla). Niinkuin yksi jo teki?
CEDERVALL. Semmoisen sankarin palkitsee isänmaa. — Oletko selvillä nyt?
EETU (päätään pyöritellen). Hämärää, hämärää sittenkin. Suo siellä, vetelä täällä.
AINI (tulee perältä).
CEDERVALL. Kyllä se vielä selviää. — Annahan lasi, Aini! (Kaataa viiniä Ainin tuomaan lasiin). Kas tässä! Juo!
EETU. Kiitoksia! Minä en ryyppää.
CEDERVALL. Sitäkös! Kerta edes — lohdutukseksesi! Sitte ajatuksesikin paremmin selviävät! No!
EETU. En. — En.
CEDERVALL. No, sitte näyttää Aini, kuka teistä mies on, kuka akka. Juo, tyttö, juo ja näytä, ettet todellakaan ole miestä huonompi! No, tule tänne! (Koppaa Ainin syliinsä).
AINI (koettaen irtautua). Minä en juo, — en. Laskekaa! Pois!
EETU. Herra! — — Mitä te teette?!
BJÖRKLUND. Laske! — sanon minäkin.
CEDERVALL (päästäen Ainin). Mitä kummia? Kokonaista kaksi puolustajaa!
AINI. Mikä ilkiö! (Alkaa korjata astioita pöydältä).
BJÖRKLUND. Kuinka inhoittavaa tämä kaikki! (Poistuu nopeasti perälle).
EETU. Tämä tässä juuri olisi minun tuleva vaimoni.
CEDERVALL. Aaa! Vai niin?! Sitte minä pyydän anteeksi. En tietänyt. Ja nythän minä ymmärrän. Eipä kumma, että tuskia tunnet. Sinulla on kaunis sydänkäpy. Ja noin nuori! Montako vuotta ikää? En saanut tietää sitä taannoin, vaikka kysyin.
AINI (poistuu vasemmalle ja palaa kotvan kuluttua jälleen).
EETU. Kahdeksantoista hän vasta on.
CEDERVALL. No, ja te olette kovin mieltyneet toisiinne? Ja jo kauankin?
EETU. Me olemme samasta pitäjästä kotoisin ja etäisiä sukulaisiakin. Hyviä tuttuja kauan.
CEDERVALL. Siis vanhaa suolaa. Se janottaa, niinkuin sanotaan. — Ainisihan ei ole täällä vielä kauan ollut?
EETU. Ei monta viikkoa.
CEDERVALL. Sen näen, koska hänen sydämmensä näin on pysynyt muille herroille kylmänä.
EETU. Ja minä toivon, että se pysyykin.
CEDERVALL. Toivotaan, ha-ha-ha-hah! Varsinkin kun niin innokkaita puolustajia hänellä on, kuin äsken näimme. Ei siis muuta, kuin toivotan onnea teille, lapsukaiseni! Ha-ha-ha-ha! Hyvästi! (Menee perälle).
EETU. No, Aini? Mitäs sanot nyt?
AINI. Mitäpä sanon? Itsehän näit kaikki.
EETU. Ja sinä itse kuulit, mitä minulle sanottiin?
AINI. Kuulin.
EETU. Nyt kai sitte pitäisi tietää, mitä on tehtävä.
AINI (miettivästi). Pitäisi, — jos voisi tehdä. — — Eikä nyt tiedä sittenkään, mitä... (Väli-aika).
EETU. Sinä et voi täällä kauan ehjänä pysyä, Aini.
AINI. Taaskin samaa! Semmoiseksiko minut sitte todellakin...?
EETU. Jos juottavat juovuksiin, silloin ei tiedä mitä tekee. Ei, Sinun pitää täältä kohta päästä pois.
AINI. Miksi sitte minut tänne toimititkaan. Itsehän sen tahdoit.
EETU. Tahdoin sinut lähemmäksi itseäni, kunnes voitaisiin mennä yhteen.
AINI. Ja nyt siis tahdot minut taas etemmäksi? Emmehän kuitenkaan voi... niinkuin jo taannoin oli puhe...
EETU. Kauanpa taidan saada odottaa. Kun et tyydy vähiin.
AINI. Voi, Eetut Yhä sinä vain tuota. —
EETU. Sanopas, Aini, suoraan, lähtisitkös täältä pois, jos vain saisit toisen yhtä hyvän paikan?
AINI. Mielelläni. Vaikka heti.
EETU. Ja jos sitte minäkin koettelisin muualta hakea... itselleni.
AINI. Koettele, Eetu! Sehän olisi hyvä, jos toisen ja paremman voisit saada.
EETU. Ja silloin, Aini, silloin minun ei enää tarvitsisi odottaa niitä päiviä, niitä hetkiä, jolloin saan sinut nähdä, sinua puhutella. Silloin minun ei enää tarvitsisi ajatella, että sinulla on joku muu mielessäsi, eikä tarvitsisi pelätä, että joku toinen sinut minulta tahtoisi riistää.
AINI. Eetu kulta! Mitä sinä nyt turhia...!
EETU. Niin, Aini, semmoisia kummallisia aatoksia usein aivoissani kulkee. Ja kuka sen tietää? Ehkä ne voivat toteutuakin. Täällä se kyllä on mahdollista. Sen minä näen.
AINI. Mitä, Eetu, mitä sinä näet?!
EETU. Jo senkin, ettet sinä ole ulkomuodoltasikaan sama, kuin ennen. Täällä sitä tahtoo koreilla, — mielistellä.
AINI. No, ymmärräthän nyt sen hyvin itse, etten täällä voi enää samallaisena maalaistallukkana esiintyä, kuin ennen.
EETU. Tietysti. Asemasihan sen vaatii. Ymmärtäähän sen.
AINI. No?! Ja tokkopahan sinäkään minua enää samallaisena tahtoisit nähdä?
EETU. Kyllä, Aini, ihan samallaisena. — Ja sitte — ehkäpä tämä asema vaatii vielä muutakin?
AINI. Mitä tarkoitat?
EETU. Kohteliaisuutta — kaikellaista.
AINI. Tietysti pitää kaikille olla kohtelias.
EETU. Sittepä taisit äsken olla hyvinkin epäkohtelias tuolle Cedervallille?!
AINI. Olin liika vähän — semmoiselle herralle.
EETU. Ja hän ei ole ainoa. Sen tautta sinä pakostakin joudut olemaan epäkohtelias, ell’et voi etkä tahdo olla kohtelias. Mitenkä sitä sitte kahannepäin voi palvella täällä rikkomatta toisessa taikka toisessa suhteessa?
AINI. Se on totta, Eetu, mitä puhut.
EETU. Surkea sanoa! Molemmat olemme säälittävässä tilassa. Sinä täällä, minä siellä, pakko päällä ja syvä kuilu välillä.
AINI. Vaan elä nyt noin kuitenkaan anna synkän mielen päästä valtaan. Ehkä poistuvat esteet piankin.
EETU. Vaan ell’eivät poistu ja ell’ei pelastuksen päivä meille paista, niin silloin... silloin on Eetu Kokko mennyttä miestä.
AINI. Aamu on iltaa viisaampi. Puhutaan siitä toiste. Tavataanhan kohta jälleen toisemme.
EETU. Tavataan, — toivottavasti.
AINI. Hyvästi sitte siksi, Eetu. Ja kiitos käymästäsi taaskin.
EETU (hellästi kätellen Ainia). Hyvästi, Aini! — Lähetähän minulle joskus edes joku kuvakortti ja muutama rivi, — lähetä!
AINI. Kyllä, — kirjoitan.
BJÖRKLUND (tulee perältä, hattu päässä, palttoo yllään). No! Olet yhä vielä täällä?
EETU. Olen juuri lähdössä kotiin, herra insinööri.
BJÖRKLUND. Jopa tuo on aikakin.
EETU. Hyvästi. (Menee).
BJÖRKLUND. Mitä hänellä täällä niin kauan oli tekemistä?
AINI. Ei mitään erityistä. — Omista asioista puhuttiin vain.
BJÖRKLUND. Minullakin olisi kanssanne vähän puhuttavaa, neiti.
AINI. Mistä niin, herra?
BJÖRKLUND (istuutuu pöydän päähän). Sanokaapa minulle vain, miellyttääkö teitä palvelus täällä kaupungin "Seurahuoneella?"
AINI. Miksi sitä kysytte, herra?
BJÖRKLUND. Minä olen ollut täällä tänä iltana näkemässä minkä mitäkin. Sehän ei ole mitään tavatonta tämmöisissä paikoissa, eikö niin, mitä nytkin tapahtui?
AINI. Ei näy olevan.
BJÖRKLUND. Te olette vasta alottelija, neiti, siihen päätökseen tulin myöskin.
AINI (katsoo Björklundiin pitkään). Mitäs te, herra, sitte sillä tahdotte sanoa?
BJÖRKLUND. Tahdon vain kysyä, olisitteko mahdollisesti halukas jättämään tämän paikan?
AINI. Kyllä, jos...
BJÖRKLUND. Jos vain saatte toisen yhtä hyvän, vai?
AINI. Niin.
BJÖRKLUND. Minä ymmärrän. Te ehkä ansaitsette täällä hyvin? Saatte paljon juomarahaa?
AINI. En voi sanoa vielä... Aina vähän.
BJÖRKLUND. Epävarmaa kuitenkin on, tuleeko lopulta mitään säästetyksi. Pukuihin, luulenma, tulee menemään aikaa myöten paljonkin. Eiköhän?
AINI. Saattaahan sitä... Varmaankin.
BJÖRKLUND. Ja sitte: säästyykö lopulta valvomisen ja muun kautta terveyskään ja... ja... ja niin edespäin, sekin voi olla epävarmaa.
AINI (aikoo vastata jotakin, mutta vaikenee).
BJÖRKLUND. Se on yksi puoli, niin sanoakseni, aatteellinen puoli, joka herättää myötätuntoa jokaisessa ajattelevassa ihmisessä, syvemmin tuntevassa ihmisessä.
AINI (luo miettivän, pitkän katseen Björklundiin, vaan ei sano mitään).
BJÖRKLUND. No, niin. Mutta toinen puoli on pelkkää jokapäiväisyyttä. Minä olen äskettäin muuttanut Jyrykosken tehtaalle. Ja minä tarvitsen siellä sisäkön. Jos niin on, että te todellakin haluatte päästä täältä pois, niin voin tarjota sen paikan teille. En tiedä, kuinka paljon täällä ansaitsette, ja mahdollista on, että jos aluksi lupaan teille kaksikymmentä markkaa kuussa, se on paljonkin vähemmän, kuin mitä täällä voitte saada kokoon, mutta minä tarjoan teille paikan kuitenkin. Mitä arvelette?
AINI. Jos minä...? (Itsekseen). Sittehän minä teen, niinkuin Eetu halusi.
BJÖRKLUND (nousee ylös). Jos tahdotte asiaa ajatella, niin tehkää se vain. Ei se niin kiireellinen ole. Muutoin, ett’ette toiseltapuolen katuisi, niin en kovin kehoita enkä liioin pakoita minkäänlaisilla tunnesyillä. Olkoon jokaisella vapautensa! Mutta olkaa vakuutettu: tarkoitan vain parastanne.
AINI. Kyllä minä luulen... Kyllä, kyllä minä tulen.
BJÖRKLUND. Olisittehan vasta jonkun päivän kuluttua voinut ilmoittaa varmaan vastauksenne. Vaan minun puolestani voitte tulla, milloin vain haluttaa. Teidänhän muuten on ensin täällä lähtönne järjestettävä, ett’ette noin vain suinpäin jätä paikkaanne.
AINI. Kyllä minä täältä pääsen milloin tahansa.
BJÖRKLUND. No, itsehän tiedätte... Ilmoittakaa vain tulonne.
AINI. Kiitoksia hyvin paljon, herra insinööri.
BJÖRKLUND. Hyvästi nyt! (Antaa Ainille kättä).
CEDERVALL (aukaisee samassa peräoven ja hänen takanaan näkyvät seisovan kaikki muut, hatut päässä ja palttoot yllä). Ahaaa! Vai tänne se meidän insinöörimme tulikin nakkia pelaamaan! Syvässä vedessäpä se kala kuteekin, niinkuin sanotaan. (Kaikki tulevat sisään).
BJÖRKLUND. Anteeksi, että minun täytyy kaikki salaviittaukset torjua.
CEDERVALL. No, kuunnellaan, kuunnellaan.
BJÖRKLUND. Ja mahdollisten juorujen välttämiseksi ilmoitan, että olen ottanut Ainin sisäköksi talooni Jyrykoskelle.
AINI. Niin, minä olen ottanut siellä paikan.
MUUT. Ahaa! Vai niin! Toivotamme onnea.
BJÖRKLUND. Näkemiin asti. (Menee).
Esirippu.
Toinen näytös.
Eetu Kokon huone työväestön asunnoissa Jyrykosken tehtaalla. Perällä ovi; siitä vasemmalla, nurkassa, vesisaavi ja seinällä kaikellaisia keittiön kaluja, oikealla, kahden tuolin välissä, ruokakaappi. Oikeassa seinässä, keskellä, ikkuna, sen edessä ruokapöytä tuolineen ja etualalla piironki, jossa peili ja sen kummallakin puolella muutamia kirjoja. Vasemman seinän keskikohdalla iso hellauuni ja etualalla kokoonlykättävä puusänky.
JULJAANA (lopettaa vuoteen kokoonpanoa, peittäen sen virkatulla verholla. Hän on kivuloisen näköinen, kumaraselkäinen ja laiha akankäkkyrä, jonka rintaa ahdistaa ja ajoittain pitkään ryittää).
EETU (tulee paitahihasillaan ulkoa, kantaen sylissään halkoja, jotka viskaa uunin peränurkkaan). Eikökän nämä halot jo teille, äiti, riitä täksi päiväksi, vai?
JULJAANA (katsomatta haikoihin ja jatkaen puuhaansa vuoteen luona). Riittävät, kultaseni, riittävät. Ja ell’eivät riitä, niin käynpähän itse lisää noutamassa.
EETU. Mitäs te?... Tuonhan minä, mitä tarvitaan... Muutenkin noin heikko ja kitulias olette.
JULJAANA. Tämmöinenhän minä olen, kuin olen ollutkin. Eihän tästä paremmaksi tule, ell’ei pahemmaksikaan. Kituu, kituu siksi kuin Jumala ottaa luokseen. Ja kuollahan sitä kerran jokaisen pitää. (Menee hellannurkkaan puuhaamaan). Jokos sinä peseydyit, Eetu?
EETU. Johan minä. (Alkaa sukia päätään ja pukeutuu).
JULJAANA. Kun noita silmiäkin vetistää... ja hämärtää, ettei tahdo oikein enää nähdä. (Kaataa tuolilla olleen pesuvadin veden likaämpäriin. Väliaika). Oletpas sinä tänään harvapuheinen, poikaseni! (Huoahtaa).
EETU. Mistäpä tuota aina puheenkaan ainetta riittää.
‘ JULJAANA. Mietiskelemistäsi vain aina samaa mietit.
EETU. Tiedättehän: se on ratkaistava nyt.
JULJAANA. Tiedänhän minä. Tänäähän se on se kutsuntapäivä. (Väliaika). Enkä minäkään osaa sinua neuvoilla auttaa.
EETU. Enemmän kuin muutkaan.
JULJAANA. Niin. Kun ei sittenkään tiedä, mikä on paras, — kenen neuvoja seurata.
EETU. Siinähän se on. Tee niin taikka näin, ei ole hyvä mitenkään. (Väliaika).
JULJAANA. Entäs Aini? Mitäs hän lopulta neuvoi? Tehän eilen illalla kauan puhelitte keskenänne.
EETU. Aini?! Hänestä en saa tolkkua enemmän siinä, kuin muissakaan asioissa.
JULJAANA. Tuota! Näetsen! Sekös siitä nyt tuli? Ja te kun molemmat niin iloitsitte, että Aini pääsi tänne isännöitsijän luo palvelukseen, pois sieltä kaupungin Seurahuoneelta ja likemmäksi sinua!
EETU. Lieneekö tuo hyvä ollutkaan.
JULJAANA. Mitenkä sinä, Eetu, nyt niin...? Täällä kun saatte tavata toisenne joka päivä ja...
EETU. Harvoinpa tuota sittekin, näenmä, voimme tavata.