Part 6
»Kuule», sanoi hänelle pater Nolasco, kun Esteban oli poistunut. »Rosa lähettää sinulle minun kauttani sanan, ettei hän tule tänne sinua tervehtimään, kun ei tahdo astua tähän taloon eikä tavata ketään Lorenzon omaisista. Olen koettanut saada hänet käsittämään, että se on väärin hänen puoleltaan; mutta hän pysyy päätöksessään, ainakin toistaiseksi. Hän on kuitenkin tahtonut ilmoittaa sinulle, ettei sinun sopisi hänen elinaikanaan pitää muuta kotia kuin hänen luonaan. Nyt tiedät, kuinka on asian laita.»
Rosakin oli Doloresin tavoin saanut siirtyä lapsuudesta neidon ikään kyynelissä. Entinen raikas, naurava ruusunväri oli hänen poskiltaan ainiaaksi kadonnut. Uhkuva iloisuus oli häipynyt, niinkuin myrsky puhaltaa kynttilän liekin sammuksiin. Koskaan hän ei enää kiinnittänyt pater Nolascon huomiota enonsa muotokuvaan; hänen riitelynsä äidin kanssa oli kerrassaan tauonnut. Elämän vakavuus oli kouraissut häntä tylysti, hän kävi ahkerasti kirkossa puuhasi väsymättä taloustoimissa ja piti hyvää huolta köyhistä...
Syyskuun viidentenä, surullisen muiston päivänä nähdään joka vuosi merenrannalla olevassa luostarissa vanhan papin lukevan hitaasti kuolinmessua. Aina on läsnä kaksi naista, joita toisiinsa liittää sydämellinen ystävyys. Toinen heistä on vielä nuori, hyvin puettu, vakava, mutta ulkonäöltä vielä säästynyt kaikelta sairaudelta; hän näkyy antautuneen hyödylliseen, vakavaan elämäntehtävään.
Toinen, samoin vielä nuori, on aina surupuvussa ja näyttää hyvin kalpealta ja laihtuneelta; hänen luulisi jo olevan lähellä viimeistä vaihetta sellaisessa elämässä, joka on ollut täynnä kärsimystä ja koettelemuksia.
Toinen on Rosa, toinen Dolores.
Heidän astuessaan ihmisten ohitse sanovat kaikki osaaottavan näköisinä:
»Kuinka tuo Rosa, rouva Braulian tytär, onkin muuttunut! Vakavampaa naista ei voi missään olla!» Ja surkutellen he lisäävät: »Dolores, Tomasa poloisen tytär, kuihtuu kuin vähentyvä kuu. Kasvot ovat hänellä käyneet niin pieniksi, että hän tuskin enää voi kunnollisesti ristiä silmiänsä; sydän on hänellä aivan nääntynyt; niin, hän oli syntynyt kärsimään... Dolores parka!»