Part 2

Ei ole valtiossa mitään niin suurta vaaraa kuin periaatteen ihmiset. Ne välittävät vähät siitä tekevätkö hyvää vai pahaa, kunhan vain noudattavat vakaumustaan; ei mikään kärsimys liikuta heitä. Heidän ainoa moraalinsa, ainoa valtiotaitonsa on tyrkyttää muille ajatuksiaan.

HERAULT (lausuu kuin pilaa tehden)

Tiet toiset kunnon miehell' on määränään! On onnekas hän vain tuhlaten lempeään!...

LUCILE (joka on tullut sisään, tarttuu viimeisiin sanoihin ja jatkaa sitaattia syventymättä)

Mies hengen vain ei liikoja aprikoi, hän ratsua kannustaa, kun se niskuroi, ei tiedusta lain hän nuorelta tammaltansa se onnekas onko vai ei hänen vallassansa.

HERAULT

Lempo! miten hyvin te osaatte runoilijanne.

LUCILE

Totta kai, mitäs pahaa siinä on? Jokainen osaa la Pucelle'in.

DANTON

Se on totta, tyttöseni. Se on kunnollisten naisten hartauskirja.

HERAULT

Oletteko koskaan lausunut sitä Robespierre'ille?

LUCILE

Varon sitä tekemästä.

CAMILLE

Oletteko katsoneet häneen, kun joku sanoo kaksimielisyyden hänen läsnäollessaan. Hänen otsansa menee ryppyyn ja kohoaa ylös, hän pusertaa käsiään ja irvistelee kuin apina, jolla on hammas kipeä.

HERAULT

Isänperintöä. Hän on saanut Rousseaulta Voltaire'in vihansa.

LUCILE (ajattelemalta)

Kuinka, onko hän Rousseaun poika?

HERAULT (ilveillen)

Ettekö tiennyt sitä?

DANTON

Jesuittalaisuutta kaikkityynni! Hän on turmeltuneempi kuin muut. Vain epäsiveellinen ihminen koettaa salata nautinnonhaluaan.

PHILIPPEAUX

Paljon mahdollista; mutta jos Robespierre on nautinnonhaluinen, salaa hän sen hyvin: ja hän tekee viisaasti, Danton. Sinä taas näytät sitä liiaksi. Sinä uhraisit onnesi yhdestä yöstä Palais-Royal'issa.

DANTON

Katsos, minä pidän enemmän hyvästä onnesta kuin huonosta.

PHILIPPEAUX

Mutta sinä pilaat silti hyvän maineesi. Yleinen mielipide seuraa sinun toimiasi. Ja mitä sanoo jälkimaailma, kun se saa tietää, että Danton ratkaisevan valtiollisen taistelun aattona ajatteli vain omia huvejaan.

DANTON

Yleinen mielipide on huora ja jälkimaailma haiseva likakuoppa.

PHILIPPEAUX

Ja hyve, Danton?

DANTON

Mene kysymään vaimoltani eikö hän ole tyytyväinen minun hyveeseeni.

PHILIPPEAUX

Sinä et ajattele mitä sanot. Sinä huononnat itseäsi huviksesi, sinä pelaat vihollistesi eduksi.

WESTERMANN (joka on koettanut hillitä itseään, purkaa mieltään)

Te olette kaikki suunsoittajia! Toiset toitottavat hyveitään, toiset paheitaan. Te ette osaa muuta kuin lörpötellä. Teidän Parisinne on vain asianajajien ja yleisten syyttäjien pesäpaikka. Vihollinen uhkaa meitä. Danton, tahdotko että hyökätään vai etkö?

DANTON

Jättäkää minut rauhaan! Minä olen hukannut elämäni ja rauhani tasavallan pelastukseksi; se ei olisi ansainnut ainoatakaan tuntia siitä ajasta, minkä minä olen sille uhrannut. Se riittää! Danton on lunastanut oikeuden saada vihdoinkin elää omalle itselleen.

CAMILLE

Danton ei ole ostanut itselleen oikeutta saada olla jokin Sieyès.

DANTON

Olenko minä jokin silmäpuoli hevoskaakki, joka on tuomittu pyörittämään myllynkiveä siksi kunnes se läkähtyy?

CAMILLE

Sinä olet lähtenyt syvyyksien keskelle. Mahdoton kääntyä takaisin, täytyy jatkaa. Vihollinen on kintereilläsi: jos sinä pysähdyt, sysää se sinut alas. Se nostaa jo kättään ja suuntailee iskujaan.

DANTON

Minun ei tarvitse muuta kuin kääntyä ja näyttää naamaani, kun ne jo suistuvat kuin salaman iskusta.

WESTERMANN

Tee se siis. Mitä sinä odotat?

DANTON

Myöhemmin.

PHILIPPEAUX

Sinun vihollisesi toimivat. Billaud-Varenne purkaa raivoaan sinua vastaan. Vadier pitää iloa sinun pikaisesta lankeemuksestasi. Huhu sinun vangitsemisestasi on jo kierrellyt Parisissa.

DANTON (kohauttaa olkapäitään)

Tyhmyyksiä! Sitä ne eivät uskalla.

PHILIPPEAUX

Tiedätkö mitä Vadier on sanonut? Minä olen epäröinyt kertoa sinulle hänen häpeämättömiä sanojaan: »Kyllä me sen paksunahkaisen piikkisian pian perkaamme».

DANTON (jyristen)

Onko Vadier sanonut niin? No hyvä, sano, sano sille lurjukselle, että minä siivoan hänen aivonsa, että minä murskaan hänen kallonsa. Jos minun pitää peljätä henkeäni, tulen minä julmemmaksi kuin ihmissyöjä.

(Hän kuohuu raivosta.)

WESTERMANN

Vihdoinkin... Siis tule!

DANTON

Minne?

WESTERMANN

Puhumaan klubeihin, nostattamaan kansaa ja kaatamaan kumoon Valiokunta ja suistamaan Robespierre.

DANTON

En.

PHILIPPEAUX

Miksi?

DANTON

Myöhemmin. Minä en tahdo.

CAMILLE

Sinun käy huonosti, Danton.

WESTERMANN

Minua ahdistaa, kun näen mikä toiminnan pelko on vallannut kunnolliset ihmiset täällä Parisissa. Mitä helvetillistä myrkkyä onkaan tässä ilmassa, kun teidänlaisenne miehet mestauspäivänä voivat pitää kätensä ristissä ja odottaa, uskaltamatta tehdä liikettäkään taistelua tai pakoa varten. Minä en jaksa enää. Minä ryhdyn yksin toimeen. Menen tuon Robespierre'in luo, jota te kaikki pelkäätte — niin, te pelkäätte häntä, vaikka teettekin hänestä pilaa, ja teidän arkuudestanne saa se lurjus koko voimansa. Minä paiskaan hänelle totuuden vasten kasvoja — hän saa ensi kerran nähdä miehen, joka ei säiky häntä. Minä särjen sen epäjumalan.

(Lähtee kiivaana ulos.)

PHILIPPEAUX

Minä tulen mukaan, Westermann.

DANTON (tyynesti, hieman ivallisesti)

Hän ei särje yhtään mitään. Robespierre katsoo häneen — näin — ja sillä hyvä. Mies-raukka!

PHILIPPEAUX

Danton! Danton! missä sinä olet? Missä on tasavallan atleetti?

DANTON

Te olette kaikki raukkoja. Ei ole mitään peljättävää.

PHILIPPEAUX

Quos vult perdere...

(Herault nousee, ottaa hattunsa ja valmistautuu lähtemään.)

CAMILLE

Menetkö sinäkin Herault?

HERAULT

Camille, sinä et ole syntynyt soturiksi kuten Westermann, minä tiedän sen. Vetäydy siis kokonaan syrjään. Toimita itsesi unohduksiin. Mitä varten puhua?

CAMILLE

Kun omatunto käskee.

HERAULT (kohauttaa olkapäitään ja suutelee Lucile'in kättä)

Hyvästi, Lucile.

LUCILE

Ei hyvästi, vaan näkemiin.

HERAULT (hymyillen)

Tietääkö sitä koskaan?

CAMILLE

Minne sinä menet?

HERAULT

Saint-Honoré-kadulle.

DANTON

Aiotko sinäkin käydä Robespierre'in luona?

HERAULT

Ei, menen tavalliselle kävelylleni. Tahdon nähdä pyövelikärryjen ohi-ajon.

CAMILLE

Minä luulin, että se näky ei olisi sinulle mieleen.

HERAULT

Tahdon oppia kuolemaan.

(Hän menee ulos. Lucile saattaa.)

3. kohtaus.

Danton, Camille.

DANTON (seuraten katseellaan Heraullt'ta)

Mies parka, hän on levoton, hän soimaa minua toimettomuudesta. Ja sinä myös, Camille, sinullakin olisi halua moittia minua, minä näen sen sinun katseestasi. Niin, älä kursaile, poikaseni. Sinä pidät minua raukkana? Sinä luulet, että Danton omien nautintojensa vuoksi uhraa ystävänsä ja kunniansa?

CAMILLE

Danton, miksi sinä et tahdo?

DANTON

Hyvät lapset, Danton ei ole tehty muiden ihmisten mitan mukaan. Tulivuoren intohimot leiskuvat tässä rinnassa, mutta ne eivät tee minua muuksi kuin mitä minä itse tahdon. Minun sydämessäni on suuria pyyteitä — minun vaistoni kiljuvat kuin jalopeurat, mutta kesyttäjä on täällä. (Osoittaa päätänsä.)

CAMILLE

Mikä on sitten sinun tarkoituksesi?

DANTON

Säästää isänmaata. Mihin hintaan hyvänsä suojella sitä meidän jumalattomilta taisteluiltamme... Tiedätkö mikä on syynä tähän tasavallan kuolemantautiin? Keskinkertaisuuksien puute. Liian monet älyt huolehtivat valtiosta. Yhdelle kansalle on liikaa, kun sillä on Mirabeau, Brissot, Vergniaud, Marat, — Danton, — Desmoulins, Robespierre. Yksi ainoa näistä neroista olisi saattanut vapauden voittoon. Yhdessä ne syövät toisensa ja Ranska voihkii heidän vihansa veressä. Minä itse olen siinä liian suuri osakas, vaikka minä sydämessäni tiedänkin, etten ole koskaan taistellut ranskalaista vastaan muuten kuin puolustaakseni elämääni ja että minä taistelun vimmassakin olen tehnyt kaikkeni lyötyjen vihollisteni pelastukseksi. Minä en tahdo nytkään oman etuni vuoksi ryhtyä taisteluun miehen kanssa, joka minun jälkeeni on tasavallan suurin. Metsä harvenee ympärillämme, enkä minä tahdo tehdä tasavaltaa kansattomaksi. — Minä tunnen Robespierren: minä olen nähnyt hänen nousevan maasta, päivä päivältä varttuvan sitkeytensä, ahkeruutensa ja uskonsa kautta; ja hänen kunnianhimonsa on sitämukaa kasvanut, vallaten kansalliskokouksen ja lannistaen alleen Ranskan. Yksi ainoa mies on vielä hänen silmätikkunaan: minun saavuttamani kansansuosio painaa yhtä paljon kuin hänen, ja se se kirvelee hänen sairaalloista turhamielisyyttään. Useamman kerran — se täytyy minun myöntää — hän on koettanut hillitä vihamielisiä vaistojaan. Mutta tapausten mahti, kateuden lannistamaton valta, minun raivoisat vihamieheni, jotka kiihoittavat häntä, kaikki se ajaa meitä yhteentörmäykseen. Mikä tulos lieneekin, tasavalta siitä järkyttyy perustuksiaan myöten. No niini minä tahdon antaa esikuvan uhrautuvaisuudesta. Hänen kunnianhimonsa ei tarvitse enää olla huolissaan minun kunnianhimostani. Minä olen juonut viljalti tuota karvasta juomaa ja siitä on jäänyt katkera maku suuhun. Täyttäköön Robespierre maljan, jos hän haluaa. Minä vetäydyn telttaani, ja pitkämielisempänä kuin Akilles, odotan minä kärsivällisesti, että hän ojentaa minulle kätensä.

CAMILLE

Jos toisen teistä täytyy uhrautua, miksi juuri sinun eikä hänen.

DANTON (kohauttaen olkapäitään)

Koska minä yksin pystyn sen tekemään; — (hetken vaitiolon jälkeen) — ja koska minä olen voimakkaampi.

CAMILLE

Sinähän inhoat kuitenkin Robespierreä.

DANTON

Viha on sietämätön minun sydämelleni. Minussa ei ole sappea, ei hyveellisyydestä — minä en tiedä mitä se on, vaan luonteen laadusta.

CAMILLE

Etkö pelkää jättää vapaata kenttää vihollisellesi?

DANTON

Pyh! minä tunnen hänet ytimiä myöten: hän voi hyvin saattaa kappaleen neljänteen näytökseen, mutta ratkaisussa hän ajaa ehdottomasti karille.

CAMILLE

Mutta kuinka paljon pahaa hän ehtiikään tehdä ennen sitä! Sinun voimasi on ainoa vastapaino väkivallan ja kiihkomielisyyden järjestelmälle. Ja mitä teet sinä ystävillesi? Jätätkö sinä heidät sen kohtalon omaksi, joka uhkaa heitä?

DANTON

Minä hyödytän heitä enemmän luopumalla joksikin aikaa vallastani. He saavat nyt kärsiä sen pelon vuoksi, jota minä herätän. Robespierre kyllä kuuntelee minua, kun hänen kateutensa sallii hänen hengähtää. Ja minä voin toimia vapaammin käsin, kun en enää edusta mitään puoluetta vaan ihmiskuntaa. Täytyy kohdella ihmisiä kuin lapsia ja antaa heidän saada ne lelut, joita he niin himoitsevat, etteivät ne typerässä itsepäisyydessään saattaisi turmioon itseänsä ja muita.

CAMILLE

Sinä olet liian jalomielinen. Sellaista itsensäkieltämystä ei kukaan tulisi ymmärtämään. Robespierre ei koskaan usko, että sinä vilpittömästi haluat vetäytyä syrjään; hänen epäluuloinen luonteensa hakee ja keksii siinä jotain machiavellilaista viekkautta. Varo, etteivät vihollisesi käytä sinun vallastaluopumistasi hyväkseen ja syökse sinua häviöön.

DANTON

Danton ei luovu vallastaan; — hän poistuu vain hetkiseksi taistelusta; mutta hän on aina valmis palaamaan takaisin. Ole rauhallinen: minä yksin olen voimakkaampi kuin he kaikki ja minunlaisteni miesten ei tarvitse pelätä unhoonjoutumista. Jos he hetkeksi vaikenevat, tuntuu maailman aava tyhjyys, kun he eivät enää ole sitä täyttämässä. Päinvastoin, minä vain lisään mainettani vetäytymällä syrjään. Sen sijaan, että kiistelisin akeeain kanssa vallasta, annan minä sen ruhjoa heidän hennot hartiansa.

CAMILLE

He tekevät siitä heti aseen sinua vastaan. Koko Vadier'n ja hänen laistensa liuta syöksee heti saaliinsa kimppuun.

DANTON

Minä ravistan heidät maahan! Minä olen tottunut taistelemaan hirviöitä vastaan. Lapsena minä ottelin härkien kanssa. Tämä ruhjoutunut nenä ja tämä haljennut huuli ovat niiden veristen sarvien jälkiä. Ja kerran puolivillit siat, joita minä kiljuen ajoin pitkin niittyä, purivat minua pahasti vatsaan. Minä en pelkää Vadier'ta ja hänen laisiaan. Ja ne ovat sitä paitsi liiaksi pelkureita.

CAMILLE

Vaan jos he sittenkin uskaltaisivat? Saadakseen enemmän rohkeutta ovat he kutsuneet Saint-Just'in kotiin armeijasta, väitetään että he odottavat hänen paluutaan ryhtyäkseen toimimaan.

DANTON

No niin, jos he menevät niin pitkälle, niin tulkoon taistelun edesvastuu heidän niskoilleen ja musertakoon heidät. Minä olen paksunahkainen ja kestän kärsivällisesti loukkauksia. Mutta kun minä kerran lähden taisteluun, en minä aio pysähtyä ennenkuin kaikki on maassa. Ne kurjat! Minä nielasen ne kaikki yhtenä suupalana...

4. kohtaus.

Samat, Robespierre, Lucile.

(Lucile syöksyy hädissään sisään)

LUCILE (juoksee Camille'in luo, pelästyneesti)

Robespierre!...

(Robespierre tulee sisään, kylmänä, järkähtämättömänä, katsoo nopealla ja tarkalla silmäyksellä, tekemättä mitään eleitä.)

CAMILLE (menee vastaan, palvelusvalmiina ja ikäänkuin piloillaan)

Oo, rakas Maximilien, sinä tulet oikeaan aikaan. Sinä olet, vaikkakin poissa-olevana melkein tunnin johtanut meidän keskusteluamme.

DANTON (vaikeasti)

Hyvää päivää, Robespierre. (Epätietoisena ojentaisiko kätensä, hän odottaa, että hänen kilpailijansa ottaisi ensi askeleen. Robespierre ei vastaa, puristaa kylmästi Lucile'in ja Camille'in kättä, tervehtii Dantonia lyhyellä päännyökkäyksellä ja istuutuu. Camille ja Danton jäävät seisomaan. Lucile on aina liikkeessä.)

LUCILE

Kuinka ystävällistä, että löysit aikaa tulla meitä tapaamaan keskellä kiireitäsi. Asetu vähän lähemmäksi tulta. Ulkona on sumua, joka panee värisemään sielun pohjaan asti. Kuinka sinun kiltti isäntäväkesi jaksaa, kansalaisetar Duplay ja minun pikku ystäväni Eleonore?

ROBESPIERRE

Kiitos, hyvin, Lucile. — Camille, minulla on vähän puhumista sinulle.

LUCILE

Tahdotko että jätän teidät yksin?

ROBESPIERRE

Ei, et sinä.

CAMILLE (pysähdyttää Dantonin, joka yrittää lähteä)

Danton tuntee hyvin kaikki meidän ajatuksemme.

ROBESPIERRE

Huhu kertoo niin. Minä olen epäröinyt uskoa sitä.

DANTON

Onko se sinusta ikävää?

ROBESPIERRE

Kenties.

DANTON

Mitä sinä tahdot? On eräs asia, mitä sinä et koskaan voi estää: se, että Dantonia rakastetaan.

ROBESPIERRE (halveksivasti)

Rakkauden nimi on kulunut — itse tunne on harvinainen.

DANTON (ilkeästi)

Sanotaan olevan eräitä ihmisiä, joilla ei ole siitä aavistustakaan.

ROBESPIERRE (hetken vaitiolon jälkeen, kylmästi, kädet hermostuneina)

Minä en ole tullut puhumaan Dantoriin irstailusta. — Camille, minun varoituksistani huolimatta, kuljet sinä yhä itsepintaisesti sitä tietä, johon huonot neuvot ja sinun oma ajattelemattomuutesi ovat sinut heittäneet. Ilkeämielinen häväistyskirjoituksesi kylvää yhä hajaannusta koko Ranskaan. Sinä tuhlaat sukkeluuttasi riistääksesi luottamuksen niiltä miehiltä, jotka ovat tasavallalle välttämättömiä. Kaikki taantumuspuolueet asestautuvat sinun ivanpurkauksillasi vapautta vastaan. Minä olen kauan koettanut tyynnyttää sinun herättämääsi vihaa, kahdesti olen minä jo pelastanut sinut: minä en voi sinua aina pelastaa. Kapinoitsijain vehkeet häiritsevät valtiota eikä minulla ole mitään tahtoa valtion tahtoa vastaan.

CAMILLE (haavoittuneena ja haavoittaen)

Säästä vaivojasi äläkä niin paljon ajattele minua. Sinun huolenpitosi liikuttaa minua. Maximilien, mutta minä en tarvitse ketään. Minä osaan itse puolustaa itseäni ja minä kuljen ilman talutusnuoraa.

ROBESPIERRE

Sinä väität vastaan pelkästä turhamielisyydestä. Sinun ajattelemattomuutesi on ainoa puolustuksesi.

CAMILLE

Minä en tarvitse mitään puolustusta. Minulla on kyllin isänmaallisia ansioita. Minä puolustan tasavaltaa tasavaltalaisia vastaan. Minä olen puhunut vapaasti, minä olen sanonut totuuden. Kun ei ole enää hyvä sanoa koko totuutta, silloin ei enää tasavaltaa ole. Tasavaltojen tunnus on meren aaltoja puhaltavat tuulet: _Tollunt, sed attollunt!_ tl Ne järkyttävät niitä, mutta ne kohottavat ne myös korkeuteen.

ROBESPIERRE

Tasavaltaa ei ole, Desmoulins. Me luomme sitä. Vapaudella ei perusteta vapautta. Kuten koettelemuksen aikoina Roomassa, on uhattu kansakunta alistunut diktatuurin alle, murtaakseen esteet ja voittaakseen. Kun Europpa ja kapinalliset puolueet uhkaavat tappaa ainiaaksi tasavallan, on ivantekoa vaatia oikeutta saada sanoa ja tehdä mitä tahtoo ja hankkia sanoillaan ja töillään vihollisille aseet käteen.

CAMILLE

Mitä aseita minä olen sille antanut? Minä olen puolustanut sitä, mitä on ollut puhtainta maailmassa: veljeyttä, pyhää tasa-arvoisuutta, tasavaltalaisten perus-ajatusten lempeyttä, noita _res sacra miser_, sitä kunnioitusta onnettomuutta kohtaan, johon meidän ylevä valtiosääntömme käskee. Minä olen tehnyt vapauden ihmisille rakkaaksi. Minä olen tahtonut antaa onnen kiehtovan kuvan säteillä kansojen silmiin.

ROBESPIERRE

Onnen! Siinä taas tuo viheliäinen sana, jolla te houkuttelette puoleenne kaiken itsekkyyden ja kaikki intohimot. Kuka ei tahtoisi onnea? Mutta ei Persepolis'in vaan Spartan onnea me tarjoomme ihmisille. Hyve on onni. Mutta te olette väärinkäyttäneet sen pyhää nimeä, herättääksenne raukkojen mielessä kaipuuta siihen rikolliseen onneen, jota on toisten unohtaminen ja ylellisyyden nautinto. Häpeällinen ajatus, joka pian sammuttaisi tasavallan tulen! Oppikoon Ranska kärsimään, oppikoon se näkemään ilonsa siinä, että se saa kärsiä tullakseen vapaaksi, uhrata hyvinvointinsa, leponsa, hellyydentunteensa maailman onnen vuoksi.

CAMILLE (kohteliaan kujeilun sävyyn, joka purkauksen lopussa äkkiä muuttuu teräväksi ja viiltäväksi)

Kun minä kuuntelen sinua, Maximilien, tulee mieleeni muuan kohta Platonista: »Kun minä kuulen, sanoi kunnon kenraali Laches, kun kuulen nuoren miehen puhuvan oivallisesti hyveestä ja kun se on oikea sankylotti, lausumiensa sanojen arvoinen, se tuottaa minulle sanomatonta nautintoa. Hän on minusta ainoa soittaja, joka aikaansaa täyden sulosoinnun, sillä kaikki hänen työnsä ovat sovussa hänen sanojensa kanssa. Kun sellainen mies puhuttelee minua, täyttää minut riemu, ja minua voisi luulla hullaantuneeksi hänen puheeseensa, niin ahnaasti juon minä hänen sanojaan. Mutta se, joka laulaa hyveestä, jota ei toteuta, hän kiusaa minua kauheasti, ja mitä paremmin hän näyttää puhuvan, sitä enemmän hän herättää minussa inhoa musiikkiansa kohtaan.» (Desmoulins kääntää selkänsä Robespierrelle, joka sanomatta sanaakaan ja tekemättä mitään eleitä nousee lähteäkseen. Lucile joka on tullut levottomaksi siitä käänteestä, minkä keskustelu on saanut, ja joka tarkkaa Robespierren katsetta, tarttuu häntä käteen ja koettaa laskea leikkiä.)

LUCILE (osoittaa Camillea)

Tuon pahan pojan täytyy aina sanoa jotain vastaan. Jos sinä tietäisit miten hän joskus kiusottaa minua! Rakas Maximilien, te olette aina samanlaisia. Te väittelette yhä niinkuin ennen koulunpenkillä.

(Robespierre ei vastaa, vaan pysyy jääkylmänä ja valmistautuu lähtemään.)

DANTON (muuttaen sävyä ja käyden Robespierreä kohti vilpittömällä lämmöllä)

Robespierre, me olemme väärässä kaikki kolme. Olkaamme miehiä, jotka tottelevat vain järkeään ja näyttäkäämme, että me osaamme uhrata henkilökohtaiset kaunamme isänmaan vuoksi. Minä tulen luoksesi ja tarjoan sinulle käteni. Anna anteeksi hetken kärsimättömyys.

ROBESPIERRE

Danton luulee, että yksi sana riittää pyyhkimään pois hänen häväistyksensä. Loukkaajan ei ole suinkaan vaikea unohtaa loukkauksiaan.

DANTON

Kaiketi teen tyhmästi, kun kuvittelen vastustajani yhtä jalomielisiksi kuin itse olen. Mutta tasavallan menestys ennen kaikkea: se tarvitsee minun tarmoni ja sinun hyveesi. Jos minun tarmoni on sinulle vastenmielinen, niin ajattele, että sinun hyveesi kammottavat minua, ja me olemme kuitit. Tee kuten minä, pane nenäsi tukkoon, ja pelastakaamme isänmaa.

ROBESPIERRE

Minä en luule, että kukaan on välttämätön isänmaalle.

DANTON

Kaikki kateelliset sanovat niin. Tuo kaunis järkeily saa heidät leikkaamaan kansalta pois kaiken mikä tekee sen voiman.

ROBESPIERRE

Ei ole voimaa, missä ei ole luottamusta!

DANTON

Sinä epäilet minua? Sinä uskot tyhmyyksiin, joita minusta levitetään, Billaud-Varenne'in hallusinatsioneihin? Katso minuun. Onko minulla tekopyhän naama? Vihatkaa minua, mutta älkää tehkö minua epäluulon alaiseksi!

ROBESPIERRE

Ihmisiä tuomitaan tekojen mukaan.

DANTON

Mistä moitit sinä minun tekojani?

ROBESPIERRE

Kaikkien puolueiden kaartelusta.

DANTON

Minulla on veljensydän kaikkia onnettomia kohtaan.

ROBESPIERRE

Kehutaan, ettei vihata ketään, eikä tosiaan vihata lainkaan tasavallan vihollisia, mutta siten hävitetään tasavalta. Sääli pyöveleitä kohtaan on julmuutta uhreja kohtaan. Sellainen suvaitsevaisuus on saattanut meidät siihen, että on ollut pakko hajoittaa kaupunkeja maan tasalle. Se voisi vielä tulla meille maksamaan kolmekymmen-vuotisen kansalaissodan.

DANTON

Sinä näet rikoksia kaikkialla! se on löyhäpäistä. Jos sinä olet sairas, hoida tautiasi, mutta älä pakoita terveitä ihmisiä nielemään lääkkeitäsi. Tasavalta ruhjoo itsensä. On vielä aika pysähdyttää tuo mieletön ja julma hirmuhallitus, joka kalvaa Ranskanmaata. Mutta joll'et sinä kiiruhda, joll'et sinä yhdy meihin, olet sinä itse pian kykenemätön rajoittamaan sen hävityksiä. Sinä koetat sitä turhaan: se on polttava sinut toisten keralla, se on polttava sinut ensimäisenä, toisten edellä. Onneton mies, etkö sinä toki näe, että sinä päivänä, jolloin Danton on jo poissa, ensimäinen isku kohtaa sinut? Minä se vielä suojelen sinua tulipalosta.

ROBESPIERRE (poistuu Dantonin luota kylmänä)

Polttakoon se minut.

CAMILLE (hiljaa Dantonille)

Sinä sanoit liian paljon; sinä loukkasit hänen itserakkauttaan.

DANTON

Isänmaan nimessä, Robespierre, sen isänmaan, jota me kumpikin rakastamme yhtä tulisesti ja jolle me olemme kaikkemme antaneet, suokaamme täydellinen amnestia kaikille ystäville ja vihamiehille, jos he vain rakastavat Ranskaa! Huuhtokoon se rakkaus pois kaikki epäluulot ja kaikki virheet. Ilman sitä ei ole mitään hyvettä. Sen keralla ei mitään rikosta.

ROBESPIERRE

Ei ole mitään isänmaata ilman hyvettä!

DANTON (uhkamielisesti)

Vielä kerran pyydän minä sinulta rauhaa. Ajattele mitä minulle maksaa koettaa lähestyä sinua. Mutta minä nielen minkä hyvänsä nöyryytyksen, jos se on tasavallalle onneksi. Anna minulle kätesi: päästä Fabre vapauteen, lähetä Westermann armeijaan, suojele Herault'ta ja Philippeaux'ta noiden raivopäiden vainolta!

ROBESPIERRE

Minä olen luotu taistelemaan rikosta vastaan, en ohjaamaan sitä.

DANTON (on vähällä räjähtää, hallitsee itsensä)

Sinä siis tahdot sotaa, Robespierre? Harkitse tarkoin.

ROBESPIERRE (järkähtämättä kääntää selkänsä Dantonille, kääntyy Desmoulins'in puoleen)

Camille, viimeisen kerran: sinä lakkaat hyökkäämästä Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan!

CAMILLE

Jos se lakkaa ansaitsemasta hyökkäyksiäni.

ROBESPIERRE

Alistu kuten muutkin kansakunnan määräyksiin.

CAMILLE

Minä olen kansakunnan jäsen, minulla on oikeus puhua sille.

ROBESPIERRE

Sinun tulee olla sille esikuvana lainkuuliaisuudessa.

CAMILLE

Me tiedämme kuinka ne lait ovat tehdyt. Me olemme kaikki asianajajia, lainvalvojia, lakimiehiä, Robespierre, me tiedämme mitä lain majesteettiin kätkeytyy. Minä nauraisin nähdessäni meidät yhdessä, joll'en ajattelisi kyyneliä, joita me puristamme ilveilyllämme. Me tulemme ihmisille liian kalliiksi. Ei edes hyvekään ansaitsisi sitä hintaa, minkä me pakotamme siitä maksamaan — ammoin sitten rikos.

ROBESPIERRE

Kellä ei ole ollut voimaa tehtäväänsä kestämään, sen ei olisi koskaan pitänyt ottaa sitä. Joka ottaa tehtävän, sen on astuttava luiskahtamatta, kunnes hän kaatuu ruhjoutuneena taakkansa alle.

CAMILLE

Minä suostun uhraamaan itseni, mutta en uhraamaan muita.

ROBESPIERRE

Hyvästi, ajattele Herault'ta.

CAMILLE

Miksi puhut sinä minulle Herault'sta?

ROBESPIERRE

Herault on vangittu.

DANTON, CAMILLE

Vangittuko? Hän lähti juuri täältä.

ROBESPIERRE

Minä tiedän sen.

LUCILE

Mutta mitä hän on tehnyt? Maximilien, mikä on hänen rikoksensa?

ROBESPIERRE

Hän on antanut kotinsa turvapaikaksi eräälle tuomitulle.

CAMILLE

Hän on tehnyt velvollisuutensa.

ROBESPIERRE

Valiokunta on tehnyt samoin.

DANTON (räjähtäen)