Part 1

C. M. BELLMANIN LAULUJA JA LOILUJA

Käytetty Suomeksi ja Suomen moahanki sovitettuna

C. A. Gottlundilta

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1863.

Imprimatur: L. Heimbürger.

SISÄLLYS:

Ensimmäinen vihko:

Esipuhek. 1. Vaimoista ja Viinasta. 2. Soitannon vaikuttamisesta. 3. Ilossaan, Heikkilässä. 4. Muovitsille. Yötä olvelassa oltuansak. 5. Äsköisestä tanssista, Ukkolassa. 6. Muovits soitteloopi Jaakkolassa. 7. Muovits-poloisen päivittelemistä. 8. Ala-kylän tanssista. 9. Mähöisen tanssi. 10. Ylä-kylän tanssi. 11. Ulla Urpiainen tanssii Juusolassa. 12. Olvelassa. 13. Kapakkahan tultuansak. 14. Kaisasta. 15. Pullonsak nähtyänsä eli Puhek puttelistaan. 16. Viinan soarna. (Kirjoitettu ystävillensäk Sortavalassa). 17. Juoma-laulu. 18. Juoppo-lallin juohotuksia, olvelassa.

Toinen vihko:

Bakkus-urojen vapasukullisuuteen kohoittamisesta. 19. Bakkuksen vapasukuiset. 20. Bakkus-urojen ens'kerran Tähti-niekoiksi koroittamisesta, ja miekkansak miehistymisestä. 21. Bakkus-urojen tois-kertana Tähti-niekoisi koroittaissa. 22. Tähti-niekkojen valallen käyttäminen, Joukunnon vietös-juhlalla. 23. Bakkuksen Opetus- ja Rukous-kirja. 24. Ulla lähtöö veneh-matkalla Halikosta Helsinkiin. 25. Ulla lähtöö vesi-matkalla Veaporiin. 26. Kaisaniemessä. Keväen tultua. 27. Kaisaniemessä. Suurus-paloilla. 28. Töölöön, illan suussa, tultaissa. 29. Kortin-lyönti. 30. Juhannuksena. 31. Ulla Urpiaisen moninaiset elämän-vaiheet. 32. Ullan linnaan kuljettamisesta. 33. Peloittivat Pöllöistäkin. 34. Selkeänsäk soamisestaan. 35. Annikka. 36. Susanna. 37. Partalan ristiäisihin.

Kolmas vihko:

38. Pitoihin kuhtuminen. 39. Kolehmaisen kuolemasta. Peä pohmelossa. (Toisen jatkoksi.) 40. Tanssistapa tappeluhun. 41. Tanssiloista. 42. Hollimiehet. 43. Jaakon-päivänä olvelassa. 44. Jeä-hyväiset Tapiolan ruohistossa. 45. Pioista poislähtiessämme. 46. Vanha Jussi. 47. Ukot, olvelassa ollessaan. 48. Viinan juoja. 49. Juopuneen horaajamista telmätessään. 50. Hanno Haikarainen. Pahalaisellen kirjuttaessaan. 51. Juoppo-lallin valittaminen. 52. Kuollessani, ja olvelan rapuilla istuessani. 53. Kuolemaisillani. 54. Kalle Kaukoisellen vaimonsak hauvattaissaan. 55. Maineheita muista maista. 56. Ullan vesillen mäntyä, ja Kaisaniemehen tultuansak. 57. Ukko Noak.

ENSIMMÄINEN VIHKO

Esipuhek.

Näytteä kyllä kuin _Suomen Runotar_ istuisi vielä tuppisuuna, aina siitä päivästä kuin ruvettiin ensin soaha Suomalaisia _vanhoja runoja_ painetuiksi. Nyt on jo lähes 50 vuotta siitä päivästä kuin heitä ensikerran julistettiin, eikä ouk vielä koko tällä ajan-välillä yksikään ainoa kunnollinen Runoilia, kuuluisana kukkujana, Suomessa ilmestynyt -- Herrasväestä liijaksikin. Mistähän se tulloon? Ja kuitenkin on runomisen henki aina vielä kielessämme pysyvä, ellei aina mielessämme. Se tuloo, uskoisimme, siitä -- että tämä vanhanaikainen runoilemisen tapa on nyt jo meissä lakkauntumassa, kauvan tätä suomalaista kansoa jo palveltuansak; ja toinenki, nyky-aikaisen runoilemisen henkitär, vielä meissä synnyttämätäk; varsinki sen puolesta ettemme ouk ollut miehiä kielellämme käsittämään muihenkaan kansojen runollisuutta, liijoinki heijän parhaimpia Runojoitansak.

Tähän moamiehiämme kehoittaakseni, uskallan tässä julistaa näitä kokeitani soattaa suomeksikin Ruotsin kaikin kuuluisamman Runoilian laulelemia. Monta on siellä kyllä ollut mainiota Runonseppeä, niin vaimon- kuin miehenki-puolta, niinkuin _Lengren, Lidner, Leopold, Kellgren, Stagnelius, Atterbom, Tegnér, Franzén, Choraeus_, ja paihti heitä vielä monta muitaki, jotka kyllä ovat koittaneet jännittää kanteleitansak: ja joista jokainen on kyllä aikanansak ollut aika Runoniekka, ja tullut kansalaisiltansaki kaikin puolin kehoitetuksi ja ylistetyksi; voan kaikki on heijän kuitenkin täytynyt uneuksiin jeähä, ennen kuin Bellman muistostamme murenee. Aika ei annak tällä kertoa hänestä enemmin puhua; ainoasti sitä, että hään lauleli mitä toiset oisi ehkä halvaksi kahtoneet, ja vielä ehkä kunniansak puolesta sopimattomaksi. Kuin toiset ottivat aineeksensak puhua mahtavammista asioista, herin vielä henkellisistä, niin Bellman lausui alhaisemman kansan seännöttömistä tavoista, ja heijän joutavaisista huvituksista -- viina-kapakoissa ja tanssi-paikoissaan. Eikä hään siitä puhuk meillen tarioittamisen tavalla; hään antaa heijät itek puhua ja pauhata, juuva ja tapella, juuri silmiimme nähen; jostapa myös hän on omasta mietteistään, ja oatoksistaan, eipä paljon nävyk missään, eikä tunnetak; -- ainoasti näitä hänen viina-sankaria ja juoppo-junkkaria. Niinpä Bellmanin tarkoitus ei ollutka sen suurempi kuin, pullonsak eäressä, huvittaa ja hauskuttaa tuttaviansak -- puheillansak näitten pääkaupunkilaisten tavoista ja käytöksistä, alhaisemmasta kansan seävystä; joita hään sanoillansa, soitoillansa, ja vieläpä matkimisella ja muotostuttamisellansak, toimitti meillen niin luontevaisesti, kuin oisimme varsin ollut soapuvilla tätä kahtoamassa. Tämä onkiin näijen laulujen ainoa ansio. Mutta niin vähäinen ja mitätöin kuin se teistä ehkä näytteä, niin mainio, jalo, tavatoin, ja mahottoman kaunis se on kuitenkin taijollisuutensak puolesta.

Sanotaan kyllä: "peähän piikaa katsotaan, jalkoihin jaloa miestä," ja niinpä onkiin. Äijät älyt ei jokainen voik arvata, eikä ymmärryksellänsäk käsittää; sillä siihenki jo tarvitaan toista tointa, ja älyä. Ilmankos olen kuullut monen moittivanki hänen laulun-laitoksiansak, sanoen heissä löytyvän yllytyksiä juopumiseen, ja kehoituksia huikentelevaisuuteen ja irstanaisen elämisen-tapaan. Niin vähä tuntoo tuhma viisaan puhetta; sillä "siitä viisas virren otti, jost'ei tuhma tunnekkaan".

Mikä siitten teki Bellmania muita kuuluisammaksi? mahtaa ehkä joku teistä kysyä. Se sen teki, ettei astunut toisten askelillen, eikä muihen jälkiä myöten. Teki itek omia polkujansak, astui uusilla uroilla, lauluillensak laski latuja. Sempä tähek häntä eläissään eivät miksikään arvanneet, vieläpä polkivat ja soimaisivat; ainoasti muutamat hänen tuttaviansak, ja ystäviänsäk, ymmärsivät häntä kunniassa piteä. Vasta kuoltuansak, kuin olivat jo katoneet hänen kieli-lakkarinsak -- silloin vasta toisetki silmänsäk avaisivat, nimensäk kiitoksilla mainihtivat, pystyttivät hänellen kunnia-pylväitä (_ärestoder_); eikä löyvyk sitä miestä koko Ruotsinmoassa, joka ei ylpeileksen mokoman miehen heissä syntyneen. Niinpä se on käynyt ainaki moailmassa, ja niin se on vielä vastakin tapahtuvana, että joita yhtä-ikuisilta paljon mainitaan, ja hyvin ylistetään, niin heitä -- ajan peästä ehkä, ei paljon arvatak miksikään; ja toas jotka heiltä poljetaan ja alennetaan, kosk'eivät ouk kaikissa (vielä joutavissaki) heijän mieltänsäk noutaneet, niin heitä ehkä mainitaan ja ylistetään kansalta vasta nousevalta. Tämä onki aivan luonnollinen tapa; sillä kuin toiset ovat kilvoin hakeneet oman aikansak kiitoksia, tullaksensak sillä kuuluisaksi, niin ovat toiset, tuosta huolimatak, enemmin tarkoittaneet jälkeen-tulevaisensak hyötyä ja etua, josta ovat teiltä arvonsakki ansaihtevia.

Aikomuksemme olisi tässä sentähen ei ainoastaan suomentoo _Bellmanin_ parhaimpia ruotsin-kielisiä laulelmia[1] -- eikä aina juurin sanasta sanaan, mutta kuitenkin säilyttämällä, ja tavoittamalla, Runottarensak henkellisyyttä, eli -- niinkuin hään oisi, meijän mielestämme, ehkä itekki niitä synnyttänyt, jos oisi heitä suomeksi kirjoittanut; voan yrityksemme on tässä myöski ollut Suomenmoahan sovittamaan, ja koto-paikoillamme (varsinki näillä Heisinkin tienoilla) istuttamaan, ja kasvattamaan, tämän kuuluisan ja mainion ruohtalaisen Runoilian lauluja ja lausumia, jotta sillä saisimme heitä kokonansak omistetuiksi, niin että heitä tuskin ouvoiksi eneän tuntisitten, ettekä vieraiksi vielä sanoisi. Tähän tarpeisehen olemme ei ainoastaan perustaneet kaikki heissä tavattavat _paikka-nimet_ -- tähän meijän Suomenmoahan, mutta suomalaisiksi myöski muuttaneet kaikki näissä lauluissa mainitut _suku- ja ristimä-nimetki_ (niin miesten kuin vaimojenki) jättäin ainoasti yhön, kummastakin -- toinen miesi-puolisen, toinen vaimo-puolisen --muuttumatak (nimittäin _Muovita_ ja _Ulla_) ei muuksi, kuin merkiksi muka tästä heijän ruohtalaisesta syntyperästä. Eikä vielä sillä kyllä! Mitä Bellmanissa puhutaan monesta erinäisestä henkeetä, sen olemme toisinaan yhyttäneet muka yhellen; niin myöski toisappäin; mitä hänessä yhestä mainitaan, niin senki olemme välisten sovittaneet, ja jakaneet, monellen erityisellen -- vähä kullenki. Muutenki olemme asettaneet näitä Bellmanin lauluja varsin toisehen järjestykseen, kuin ovat ennen olleet, Laulujansak ja Loilujansak eroittamatak. Oatoksemme oli kyllä alustapäin -- yhtäläisten, tahi aineensak puolesta samantapaisten laulujen yhyttämällä -- synnytteä heistä joitakuita vissinäisiä laulu-lahkoja; voan koska pelkäisimme heijän sillä-tavoin, yksi-aineisuutensak suhteen, ehkä kyllästyttävän lukioitamme, niin toimitetaan heitä nyt muka sekaisin -- erintapaisia rajoittamatak. Yksi-muotoisia ne ovat kuitenkin syntyjään.

Koska nyt Bellman kaikista ruohtalaisista Runoilioista toella luetaan, meijän arvataksemme, toisia monta sukkelammaksi ja iloisammaksi, niin älynsäk kuin taitonsakki puolesta -- jonka vertaansak ei ole vielä nähty, ja tuskin ehkä vielä vastakaan on nähtävänä, koska ainoasti hään, yksinään, on hyvä meitä naurattamaan ja hauskuttamaan -- niin totta voaittaisiki miestä toista, hänen mokomatansak, muita muka muhkiampata, käsittämään ja kielellä vielä toisella kunnolla käyttämään hänen toimittamat laulunsak, kuin on miesi muka minussa, puolta pahassa pojassa. Voan kosk eivät muutkaan ouk tähän kyenneet, niin enkös mä tuohonki toki uskaltaisi ruveta? Onhan niitä jo ennenki yrittänyt, kokenut jo kovempiakin.[2]

Mutta kysymys on tässä, ensinnik: "outkoha Suomenkieli jo siihen kuntoon meiltä harjoitettu, ja niin paljon jo viljelty tievollisissa niinkuin taijollisissaki aiheissa, jotta on hyvä muka käsittämään, ja omalla puheellansakki jo toimittamaan mieli-aloja tämän miehen?" Ja vielä toiseksi: "löytyykö meijän moassa jo niin monta suomenkielen ystävätä, jotta ovat miehiä muka ei ainoastaan oikeen ymmärtämään hänen juohotuksiansak, mutta myöski kannattamaan heijän paino-kustannuksiansa?"

Tämän koitteeksi olen uskaltanut, julistamisella näitä aikeitani -- tähän työhön ruvetakseni; huomatakseni -- onko aika siihen jo sopiva? onko siihen mieli taipuvainen? Sillä jos suinkin voan näitä suomennoksiamme suosiolla ja lempeyellä vastaan otetaan, eli jos heitä ees mielellä kuunleskeletten, niin olkoon se to'istukseksi jotta vielä toisiaki heitä halajaisitten; jollon mielisimme ei ainoastaan jatkaa, ja lisätä näitä laulun-laitoksiamme, mutta soisimme myöskin (jos voan varat, ja tilaisuus, myöten antaa) sopivaisilla puussa kuurmatuilla kuvilla kaunistella heitä elikä -- silmissänne nähen. Eikä vielä sillä kyllä! Tahtoisimmepa vielä, jos ei ennen niin toki kirjan lopulla, liitteä tähän Bellmanin omaa _kuva-muotoansak_, ynnä hänen Djurgårdin tapiolassa pystytettyä muisto-pylveänsäk, ja siihen vielä, paihti kopion käsi-kirjoituksestaan, kerroitella lyhykkäisyyessä hänen _elämän-laitansak_, niin hyvin kuin näitten toistenki tässä laulettuihen juoppo-sankarien ja viina-veikkoisten monennaisia _elämän-vaiheita_. Sillä välillä olemme laulujen ala-liitetyillä muistutuksillamme koenneet, kielen niinkuin asianki puolesta, valaista minkä mitäni voan sopii, paikkoja teillen tuntemattomia, sanojaki ehkä selittämättömiä.

Voan toas toisappäin, jos etten mielistyk näihin laitoksihimme, niin silloin emme myöskään eneän tahok heihin puuttua, voan taukoamme tykkänään pois koko näistä tuumistamme, ja herkiämme järkiään pois näitä enemmän teillen toimittamasta, koska ett'en kuitenkaan heihin tyyvyk, ettenkä miellyk. Onhan tuo kuitenki niin paljon, jotta ovat olleet teillen tarjoiksi; ehkei niitä toistek eneän tarjoitakkaan. Niinpä sanotaanki: "jok'ei otak tarjottaissa, hään ei soak tarvittaissa."

Kuitenkin uskoisimme -- vaikka Bellman kyllä oli niiten aikojen kasvattamia lapsia, jollon enempi arveltiin tätä moailmallisuutta kuin henkellisyyttä (josta myös moni teistä ehkä luuloo hänen laulujansak, varsinki nykyisinä aikoina, olevan meillen sopimattomia) -- jotta tämä meijänki aika oisi sovelias, ja mahollinen, omistamaan näitä hänen synnyttämiänsäk, niinkuin muitaki jalollisia mielen vehkeitä, liijotenki koska kuvailoovat sentapaista elämätä, luonnollisella ja varsin eläväisellä valollansak, jota oisi meiltä vältettävänä ja kavahtettavana.

Sillä jos ensin mielemme tarkoitamme -- tämän raa'an ja harjoittamattoman kansan puoleen, niin näyttäiksen tämä aika meistä olevan tähän varsinki soveltuvainen, senki puolesta, että koska ahkeroitamme soahaksemme tätä viinanjuontia kansastamme varsin pois-kavottaneeksi, ja järkiään hänestä hävittäneeksi, niin eipä se synnyk siittenkään -- ilman jotakuta toista, parempata, hänellen kostoksi tarjoittamatak. Sillä kuin kielletään häneltä pois tätä soastallista, moallista, nautintoa, niin antakaatte hänellen toki ees, sen siassa, jotakuta toista parempata, ja henkellisempätä, huvitusta; jota tavataan laulujen, ja soittojen, suloisessa ajan-viettämisessä; sillä jotaik nautinnosta (niin henkellistä kuin moallistakin) tarvihtoo ihminen -- iloitellaksensak, alhaisemmissaki kansan seävyissä. Ja koska nyt nämät laulutki värein kuvaileevat _juomaria, juopuneita, juopumista ja juominkiaki_,[3] ynnä heissä harjoitettua irstanaista, huikentelevaista ja kelvotointa elämän laitaa, niin sen parempata neuvoa (meijän luullaksemme) tuskin tarvitakkaan, kuin jos julkisesti nauretaan ja lauletaan heijän kevytmielisistä käytöksistänsä ja mielettömistä hullutuksistaan.[4] Ja jotta vielä paremmin tätä oivaltaisitten, olemme kunkiin laulun nojassa, aina ensin alakirjoitetuilla muistutuksillamme, tähän mielenne tarkoittaneet, luontonsak muka ilmoittamalla.

Muutenki koska nämät laulut ovat luonnostaanki hyvin iloisat, ja lystilliset -- jo syntyänsäkki; ei ainoastaan sanojensak suhteen, mutta vielä monta ehkä suloisemmat, ihanammat ja mieluisammat -- kauniinsak soittonsak tahi laulantonsak puolesta, niin olemme kahtoneet tarpeelliseksi tähän sovittaa heijän soitantojaki, koska niillä voivat henkellisesti meitä mielyttää ja huvittaa -- paljon parempi kuin juopuneiten joutavat lorut, ja tämä julma viinan-juonti, joka meitä väliin koittaa ja myrkyttää, sekä ruumiillisesti että henkellisesti. Vaikka kyllä kirjan hinta sillä nousoo kahta kalliimmaksi, niinkuin arvonsakki, niin tiemmö tätä kuitenkin jotta ei oisik vailla mitään, eikä puuttuisi jotaik meijän puolestamme. Ja mitä toas hintaansak kuuluu, niin olemme kahtoneet soveliaaksi painattoo aina vähä kerrallaan, pienemmissä vihkoloissa, jotta tulisivatten sillä tavoin huokiammaksi teillen ostoaksenue.[5] Olemmeki jo ennen to'istaneet[6] jotta nämät sanat, (tahi laulut) ovat niin yhteen-juotetut heijän laulantohonsak (tahi soittoonsak) ettei heijät käyk mitenkään toinen toisestaan eroittaminen. Ne kuuluuvat yhteen kuin henki ja ruumis: otak heistä yksi pois -- kumpi-tahansak -- niin sull' on ainoasta paljas roato, tahi tähteet, jälellä. Voan ei sillä kyllä että heitä _lauletaan_,[7] heitä piteä lauluissaan myös _käytättämään_ tahi muotostuttamaan, eli mukauntumaan (laitteleita) luontonsak mukaan; sillä meijän piteä ei ainoastaan korvillamme _kuulla_, mutta myös silmillämme _nähä_ heijän menonsak, jos mielimme heitä ymmärteä.

Meillä on eläissämme -- toen perästä sanottu -- niin paljon, ja niin monenaista, huolta, surua ja murhetta (ja on meillä syytäki surua) joka teköö päivämme sumuiseksi ja haikiaksi, vaikka koko moailma on luotu riemuksi ja iloksemme; -- itek olemme sen suruksi survanut, ja päiviämme surkutellut. Niin kahtokeepas lintuja noita laulavaisia, heiniä tuolla nousevaisia, tahi päiveä meillen paistavaista -- kaikki riemastuuvat, ja riemuileevat. Niin -- mitäs siitten joutavista nurisemme, ja mielessämme muikistumme? Silläpä meijän ei piek iloja paheksia, eikä kielteä toisiltammo luonnollisia huvituksia. Näistä ovat muita monta viattomat, kuin koska ystävämme joukossa istumme ja iloittelemme -- ei liijan paljon juomisella, eikä syömisellä -- ei tora-puheella eikä telmeämisellä, mutta kuitenkin jollon-kullon ehkä Jumalan-ruuan kohtuullisella nauttimisella, jota vielä laulut lauhtuttaa, leikki-sanat lepyttää. Ja jos jokuki sana joukossa tuntuisi teistä vähä ramakaksi, niin ei meijän piek siitä pahastua;[8] se meni kuin tulikin, korviamme sivuitten; sillä ei kaikkia karvaisia korvennetak, eikä kaikkiakaan puheita puntarihin pannak. Sillä jok'ei sallik leikki-sanojakaan kuullaksensak, suuttuu pilkka-puheisehen -- hään mänköön toiseen tupaan, kussa ahkerasti aina itketään ja huokataan! Siellähän kyllä veljensäk löytää, suru-suulla ja pahoilla mielin, vieläpä -- tora-tapainen ja kuiva-puheinen.

Vielä toiseksi, jos herrasväestä puhutaan, ja meijän valaistetun kansan seävystä, niin uskoisin vielä suuremman syyn löytyväksi näitä lauluja julkaisemaan. Sillä jos mielimme eistyttää suomenkielen hajoittamista vallasväenki kansan seävyssä, niin eipä se synnyk milloinkaan paljailla joutavilla loruilla, ja jaarituksilla, eli tyhjillä suun-sanoilla, ell'ei meillä ouk tarjoittoo heille parempia (sekä tievollisempia että taijollisempia) mielen-nouteita, tahi hauskempia ajan-vietoksia. Luulisimme sentähen jotta somia ja soreita soittoja, sukkelia puheen-pulmia ja sanan-juohotoksia, voan liijaksikin kauniita kansallisia laulelmia, ja suloisia joukollisia runoilemia -- paihti kuvallisia näytelmiä, kunnollisia kirjoittamia, ja muita semmoisia mielemme huvittelemia -- olevan siihen ehkä enin tarpeellisia ja vaikuttavaisia.

Vihtoin vielä ilmoitamme syytä, minkä puolesta tässä nouvatamme Savon suomea, ja käytämme tätä ennen meiltä jo harjoitettua kirjoitus-tapaa. Se, joka tästä tahtoo selvempätä tietoa, niin häntä osutamme _Otavan_ 1:seen Osaan.[9] Eroitus puheessamme ei ouk suuri, ell'ei sitä voan suuremmaksi suurennetak; sillä ymmärrämme hyvin kyllä toinen toisiammo, jos voan ymmärteä tahomme.[10] Mutta sitä vastoin luulemme isoksi voitoksi olevan kielemme puolesta, jos kaikkia hänen erinäisiä puheen-murteitansakki kirjallisesti käytetään, ja tievollisesti viljellään. Tätä Savon ja Karjalan suomea vielä liijaksikin, koska heissä on vielä säilynyt moni tapa ja taipumus kielemme käyttämisessä, mitkä toiset ovat jo aikojaan heittäneet; ja josta ovat muita murteita ei ainoastaan rikkaimpia, mutta myöski, runollisuutensak suhteen, kauniimpia, ja monta sointuvaisempia. Paihti tätäki, niinkuin koko kansa tykkänänsäk keäntyisi mitättömäksi, tahi perin pois-katoisi, ellei hänessä löytyisi tätä ihmisten erinäisyyttä, niin vaipuisi myös kielestämme koko hänen henkellinen vointumisensak, ett'ei hänessä löyvyk tätä murteisten moninaisuutta; joka on haettavana, ja tavattavana, ei ainoastaan hoastaissa, suullisissa puheissa, mutta myöski kirjuttaissa, kirjallisessa kielessämme. Jos olisi teillä e.m. iso joukko lapsia, suuria ja pieniä, nuoria ja vanhoja -- tekisiköhän mieli kennen kasvattamaan toisia, toisten tukahuttamisella? Niin eikös siitten kaikki suomalaiset sanat, niin luoteesta kuin lännestäki, etelässä niinkuin pohjoisessaki -- kuuluk tähän yhteiseen kielehemme; mitäs siitten kirjoissa vihoa kannatten toisillen, kuin etten kuitenkaan suullisessa puheessa voik rajuuttoo heitä seuroistanne.

Niinpä mänköön siis nyt nämätki laulut, keväen kerran jo tultua, ilmoja ihoamaan, kauniita kahtoamaan! -- lentäköön ympäri moatamme, kaukaisempihin moan-kyliin, sekä Herrojen hovihin että talonpoikaisten tupihin -- vanhoja naurattamaan, nuoria huvittamaan! Laulaavathan muutki linnut; kah! miksikäs en minäki laula? Lauloin nuorra oltuani, lauloin vanhaks' tultuani -- kielellä tällä omalla, noillen nuorillen Runoillen, Savon-puolen sankarillen -- laulujansak laskemahan, kieltänsäk kehoittamahan. Kohta en eneäk laula; laulatkoon siis toiset paremmat, virren-sepät viisahammat. Vienmä virttäni viluhun, panen pahan pakkaisehen, jeähmäksi jo jeähtymähän, kiveksi koventumahan, johon ei puuttuisik puriat, eikä sopisi soimaajatkaan -- ei ylitek, ei alatek, -- eikä keskeltä ketään.

Helsinkissä 9:nä Huhtikuuta 1863.

N:o 1.[11]

Vaimoista ja Viinasta.

(Fredmans Sång, N:o 7). "Kärlek och Bacchus helgas vår skål." etc.

Viinaa ja Vaimoja muistetaan myö Nuoret, ja vanhatki, palveloo heijät; Sy'ämme ainakin toisellen lyö, Ja toinenki mielytteä meijät. Neitoinen nuori -- ja pullokin myös -- Huvittaa mieltä, ja himoittaa suuta... Enkä mä ollakkaan tahtoisik muuta, Kuin vaimoväin sankair, ja -- viinassa mies.

N:o 2.[12]

Soitannon vaikuttamisesta.

(Fredmans Epistel, N:o 2.) "Nå skrufva fiolen, hej spelman skynda dej!" etc.

No, missäs on viuluis? Niin -- jouvuppas nyt tänn'! Niinpä, kultainen, Jopa tiijät sen Että syntyy uusi riemu -- -- -- Niin tuoppas nyt huiluis, Ja jouvuk veikkonen! Otak viuluinen, Vipu joussinen, Ja sukkelasti liehuk! -- Jos vaikia lie, Niin viina-pannu kiehuu; Jos lienet miesi, sie, Niin reuhappas ja riehuk! Olet mieskin -- (V:cello.) No sempä tiesin. Totta huolta siitäik piet.

Teäll', piikojen parvess', Sinua tarvitaan. -- Niinpä kyllä voan Soatat, soitollaan, Tyttölöitä lepytellä; Ja rakkaihen pauloiss' Out aika junkkair viel'. Koska kaikkou kiel', Jopa muuttuu miel', Jot, soatat taivutella -- -- -- Ja juur' äkisti Käyp' silmät keännytellä -- Ja tytöt viimenki Jo alkaa lihoitella... Kuin sa kuiskaat, (V:cello.) Ja hyvin huiskaat, Niin nauran kultani.

"Ma piikoihin puutun, Tok' viinaan enämmän; -- Niimpä kumpainen Ompi mieluinen -- Voan rajoitanpa muuten Tok' vaimoja, tuossa, Ja viinaa, pullossa. Yhtäpä ne soa, Kukin vuoronsa." -- Niin soitteleppas vielä! Kah, toi pulloispa, Joka viel' seisoo siellä -- Sill' mie en juomasta Sinua kultain kielläk. "Juuvak liijan, (V:cello.) Ja piteä piijan, On jo Fredman oppina."

N:o 3.[13]

Iloissaan, Heikkilässä.

(Kuuluu hyvällen -- huilulla).

(Fredmans Epistel, N:o 10). "Systrar, hören min musik -- utaf flöjtravärer". etc.

Siukut, kuulkaas viuluinen! Huilut jopa soivat, (Flauto.) Ilon tännek toivat -- (Flauto.) Kuin on mieli iloinen, Huolet väistelen. Sisko-kullat, kaikki nytpä riemuitkaamme! Hillimätäk, hallimitak, halujamme -- -- Kukin mieltäns nouvatkoon -- Murheet paetkoon!

Puhalleppas huilullais! Soitak meillen kaikki -- (Flauto.) Suotuissaan on _Maikki_, (Flauto.) Rakkauspa himoillans' -- Tanssin hänen kans'. Sinnek-tännek, silmillänsäk, iskut heittää -- Neätsek! kuin ne, tahtoisillaan, sattuu meitä, Kuin ne toivoo, kuin ne sois'... Heitäk huoleis pois!

Riemut ehkuu majassaan. Huilut vihelteävät, (Flauto.) Piijat hyppäileevät... (Flauto.) Huiluis voitteisehen paan -- -- Soitak hyvin vaan! Kappas Lempi, soitollansak, kuin hään liehuu, Keikutellen, hyppäilöö, ja huiskaa, riehuu -- Kaikk' on liekkumaisillaan -- Murheet poistellaan.

Veikkoiset, viriät neän -- Tanssik, jo ne soittaa -- (Flauto.) Halujansak koittaa... (Flauto.) Suosiolla elätään; Pullo -- kultain, hään. Jospa Rakkauski teijän mielet voittaa, Bakkus seisoo tässä valmis jo, ja outtaa; Iloisena viinassa, Surua et soa!

N:o 4.[14] Muovitsille.

Yötä olvelassa oltuansak.

(Fredmans Epistel, N:o 67). "Fader Movitz bror, spänn igen dina skor". etc.