Part 6

Kun Jasudara näki Siddhaartan sisään tulevan, niin hän heti surunsa sortamana, kuin ääretön tuskansa yhtäkkiä olisi valloille päässyt, lattialla kierien tuli häntä kohden ja ääneensä itkien kumartui hänen jalkoihinsa. Jasudara-ruhtinattaren tunteet on helppo arvata. Miehensä kadottaneen Buddhan puolison monivuotiset aamut ja illat olivat olleet yhtä tuskallista laatua kuin Buddhan harjoitukset. Kun hän oli kuullut, että Buddha oli päänsä ajellut, niin oli ruhtinatarkin leikannut poikki pitkät, pilventuuheat suortuvansa eikä enää käyttänyt ihoväriä. Kuultuansa, että Buddha oli erakon pukuun pukeunut ja kävi paljain jaloin, niin oli hänkin pukeutunut liinavaatteesen eikä käsilläänkään koskenut minkäänmoisiin koristuksiin. Kun hän oli kuullut, että Buddha riissikuppi kädessä kerjää tien varrelta ruokansa, niin oli hänkin hyljännyt kaikki herkut ja nautti vain kasviksia ja huonoa riissiä. Kun joku säälien ruhtinattaren nuorena ollen yksinäistä elämää oli kehoittanut häntä menemään toisiin naimisiin, niin oli hän ylevästi vastannut, että hän on Siddhaartan puoliso. Näin oli hän kaksi kymmentä kaksi vuotta itkien viettänyt. Ja nyt tapahtui, että Siddhaarta Buddhan arvon saavuttaneena, autuuden tien käsittäneenä palasi kotiin! Tästäpä hänen sydämensä häiriöön joutui kuin sekainen lankavyhti. Syystä hän myös nyt Buddhalle äärettömät surunsa ja tuskansa ilmaisi. Buddha taputti hiljalleen ruhtinattaren selkää ja syyn ja seurauksen lain osoittamalla lohdutti häntä. Buddhan suloäänen kaiusta hälveni ruhtinattaren epäselvä tuska. Sittemmin hän poikansa Ragoran kanssa kääntyi buddhan-oppiin.

Seitsemän päivää Kapilassa viivyttyään sanoi Buddha jäähyväiset omaisillensa ja lähti Bradsjeenadsjittoa kohti. Tämä tapahtui Anta Pindikan lupauksen johdosta. Tätä ennen oli Anta Pindika palannut kotiinsa, valinnut paikan viheriöiden puiden keskelle, puhtaan, juoksevan veden ääreen, rakentanut siihen temppelin, jonka nimitti Dsjeedavnahurwateksi, ja odotti nyt Buddhan saapumista. Buddha teki tämän temppelin toimintansa keskustaksi ja vaelteli sieltä kautta koko keski-Indian. Sanotaan, että se oli tähän aikaan, kun hän jälkensä jätti etelässä Ceylonin saarelle, pohjassa Dametaroga-vuorelle. Kolmantena tai neljäntenätoista vuotena heräämisestänsä pelasti hän pohjoisessa, Himalayn rinteillä sijaitsevan Koosara-valtion. Viidentenätoista vuotena palasi hän toistamiseen Kapilaan. Silloin oli jo Suttodana-kuningas kuollut ja Makanama-nimellinen henkilö valtaistuimen perinyt. Kun tämä kuuli Buddhan tulosta, kääntyi hän kohta buddhan-oppiin.

NELJÄSTOISTA LUKU.

Buddhan kuolema.

Kun eivät idän eikä lännen pyhät kirjat ja historiat kerro mitään Buddhan elämän viimeisten vuosien tapahtumista, ei niistä käy mitään varmaa sanominen. Luultavasti hän entiseen tapaansa kulki saarnamatkoilla ja väliajoilla vietti hiljaista elämää. Kerron nyt ylimalkaan Indian tilasta ennen Buddhan kuolemaa.

43 vuoden paikoilla Buddhan heräämisestä esiintyi Magadhassa Daibodatta-niminen harhaopettaja, joka uljuuteensa luottaen suunnitteli mullistuksia ja vietteli perintöruhtinas Adsjaatasjatorin isänsä, Pinpisaaran, murhaamaan, äitinsä vangitsemaan, Buddhaa vahingoittamaan ja hänen oppilaitaan ryöstämään. Kun Pinpisaara, kuten edellisessä luvussa jo kerrottu on, oli mahtavin buddhan-opin suojelija, niin oli hänen kuolemansa tämän opin leviämiseen nähden suuri vahinko. Mutta kun Adsjaatasjator huomasi, että kansan sydän oli lujasti buddhan-oppiin kiintynyt, niin ettei Daibodattan uutta oppia ensinkään voitu toimeen panna, niin kääntyi hän ennen pitkää toistamiseen buddhan-oppiin, joten se taas pääsi Magadhassa kukoistukseensa. Käyttäen hyväkseen isänsä hankkimaa mahtia, valloitti Adsjaatasjator naapurivaltiot, hävitti Buddhan kotimaan, Kapilan, voitti Siraavastin, jossa Gionsjoodsja sijaitsi, ja pääsi vihdoin keski-Indian liittoruhtinaaksi. Buddhan-oppiin nähden oli hän enemmän suojelijan asemassa. Buddhan kuoleman jälkeen hän paljon toimi “Kolmen kokoelman” keräämiseksi. Mutta siitä lähtien oli keski-India kauvan rauhattomuuden tilassa. Saarnaaminen oli sentähden vaikeata. Buddhan oppilaat hajaantuvat kaikkialle. Asuinpaikoillaan he vain tovereita hankkien oppiansa levittivät. Buddha myöskin huomasi ajanluonteen sopimattomuuden ja lakkasi saarnamatkoistansa. Gionsjoodsjan ja Rjoodsju-vuoren väliä kulkien hän saarnasi vain oppilailleen.

Kun näin syys ja kevät, kylmä ja kuuma aika vielä muutaman kerran olivat vaihdelleet, niin läheni Buddhan kuolon hetki. Nyt lepäsi kahdeksankymmenen vuoden iän paino hänen hartioillansa, ja ruumiinsa rupesi vähitellen sen raskautta huomaamaan. Nuorena oli hän linnasta lähtenyt, metsiin vetäytynyt ja kolme kymmentä tietä aiheutettuansa jo viisi kymmentä vuotta saarnamatkaelämää viettänyt eikä ollut päivääkään toimettomana kuluttanut. Nyt seurasi koko India hänen oppiansa. Hänen mailmanpelastustehtävänsä oli juuri täyttymäisillään. Sopinee siis sanoa, ettei ollut Buddhan häviämistä nuriseminen.

Kun Buddha tunsi loppunsa lähenevän, meni hän oppilainensa Piranijavaane-virran rannalle sjarasoo-puitten varjossa lepäämään ja käski Anandan valmistamaan itsellensä vuoteen, päänalainen pohjoista kohti. Ananda oli yksi Buddhan etevimmistä oppilaista. Tätä ennen olivat Sjaariputra ja kolme Kaadsjaabaa jo kuolleet.

Vuoteella leväten kutsui Buddha oppilaansa kokoon ja ilmoitti loppunsa lähenevän. Oppilaat kaikki itkien sanoivat: “Oi kenenkä nyt Buddhan sijaan opettajaksi saamme!” Buddha sanoi tähän: “Rakkaat oppilaani, lakatkaa itkemästä! Olen mailmaan tullut sen pelastaakseni totuuden julistamalla. Nyt on totuuden valtakunta rakennettu. Pelastustehtäväni on nyt täytetty. Vaikka nyt milloin hyvänsä lähtenenkin, ei kenelläkään ole surun syytä. Oppilaani, kaikki muodolliset oliot varmasti kerran katoavat, kaikki kerääntyvät kerran hajaantuvat, syntyvät taas kuolevat. Totuus yksin on mailmassa ijäti muuttumatta. Niin on Kapilan kuninkaan pojan, Siddhaartankin, kuoleminen, mutta Buddha ei ikänä häviä. Sillä Buddha on totuus. Kun te oppilaani, vaan oppini säilytätte, niin minä ijäti teidän kanssanne olen”.

“Oppilaani, oppini on minun elämäni. Vaikka ei sairas lääkäriä näekkään, niin hän lääkkeistä parantuu. Toistamiseen sanon teille: Se, joka oppiani noudattaa on minun rinnallani. Älkää luulko, että riittää se, että olette minut nähneet. Ken ei oppiani seuraa, mitä hyötyä hänellä siitä on, vaikka olisi alati seurassani ollut?”

"Oppilaani, jos teidän joukossanne on joku, joka minun kuolemani nähdessään sanoo: 'Herra on opettamasta lakannut”, niin ei hän ole minun seuruettani. Minä nyt ruumiistani eriten vältän mailman vaivat. Oppini hyväksi olen kaikki elämässä kiertelemisen toiminnat hävittänyt. Mutta, oppilaani, Buddha on ijäti olemassa! Minun viisikymmenvuotinen opetukseni ja yhdyskuntani säännöt olkoot nyt opettajananne!'"

“Sanon vielä teille: Kaikki kerääntyen muodostuva vihdoin häviää. Totuus yksin ijäti muuttumatta pysyy. Totuutta yksinään on teidän ylevin mielin, eteenpäin samoten etsiminen!”

Ah, tällainen oli Buddhan viimeinen saarna! Suuri mailman vapahtaja vaipui sjarasoo-puitten alla suureen Nirvanaan jättäen jälkeensä kahdeksankymmenenvuotiaan, vanhan ruumiinsa. Oppilaat kaikki itkien huusivat: “Oi, miksi oli Buddhan tuleminen niin myöhäinen, ja miksi lähtönsä niin pikainen! Oi, onko nyt mailman valo sammunut!” Silloin taivas jyrisi, maa tärisi, Piranijavaane-virralla puhalteleva syystuuli alakuloisesti sjarasoo-puitten oksissa suhisi.

Seuraavana päivänä polttivat Marran valtakunnan asujamet Buddhan oppilasten kanssa hänen ruumiinsa. Ruumissavu peitti auringon ja kuun valon. Piranijavaane-virran seutu hautautui taivaan kukkien — lumen alle.

VIIDESTOISTA LUKU.

Loppulause.

Tällainen on mailmankuulun, suuren, pyhän Sjakan elämäntarina. Hän piti mailmaa kotinansa, kaikkia eläviä veljinänsä ja kaikkien nykymailman eroitusten yli kohoten opetti hän yleisen tasa-arvon totuutta. Oppinsa jäi ihmismailman hyväksi, hyveensä seuraukset ulottuvat kaikille eläville. Mitäpä tähän enää lisäisin? Vuodet ovat vierineet, paikat muuttuneet. Hänen oppinsakaan ei enää ole eilisen kaltainen, mutta ijäti on se pysyvä suurena, välttämättömänä aineksena mailman historiassa. Täytyy vain paheksua, että tuolla kolmen tuhannen vuoden vanhalla Buddhan elämäntarinalla on niin vähän kerrottavaa. Jälkimailman buddhalainen on hänen toimintaansa ylistäen laulanut:

Buddha tullut on Opettajaksi Kaiken mailman.

Mahtajiensa Syyttä solvaamat Lapsinansa hän Otti hoitoonsa.

Surumielinen Hän oil syömmeltään, Piti voittoa Mielettömänä, Vähäpätöisnä Mailman kunniaa.

Nuorna, huhutaan, Riemut, tuskat myös, Tuli tuntemaan, Saastumatta vain Säilyi kaikista, Puhtoisena kuin Lammen ulpukka.

Taivahan ja maan Riemut luki hän Valeheksi vaan, Riennot maailman Tuhman leikiksi, Muodon saanehet Tyhjän tyhjiksi.

Kolmest’ pahasta Elo alkuns’ saa. Hänpä mursi auk' Portin tuskien, Pahat masensi, Hääti vankilaan, Vaelluksellaan Mailman pelasti, Asarinman näin Kytki köysihin, Meidät ohjasi Hyvään, totuuteen, Kolme aarrettaan Mailmall’ lahjoitti.

Ajan muinaisen Tenrin-kuninkaan Kaltaisena hän Kaikkialla ain' Kotonansa oil, Kielsi itsensä, Vältti kuolemaa, Syntymättömäks’ Pyrki tulemaan. Paljon toimi hän; Aate-linnassaan Kuninkaana oil, Tomun raatajat Vapauteen vei, Syntymättömäin Linnaan saapui näin.