Part 5

Kertomuksista, jotka ensimmäiseen päivään tammik. kuluvaa vuotta (1919) julaistiin, huomaamme, että ensimmäisen asteikon koulujen luku oli lisääntynyt kymmenellä tuhannella ja toisen asteikon noin kolmella tuhannella. Kostroman kaupunkiin nähden esim. oli v. 1916 kaupungin alkeiskouluissa: 81 opettajaa ja 3,600 oppilasta, v. 1917 ja 1918 -- 145 opettajaa ja 5,000 oppilasta; 1918-19 -- 280 opettajaa ja 6,479 oppilasta. Oppilaiden lukumäärä kasvoi siis 79 pros. ja opettajain 245 pros. Pääesteenä koulun kehitykselle siinä suunnassa. ja siinä laajuudessa, josta ylempänä olemme huomauttaneet, ilmenee ei varojen puute, vaan mahdottomuus hankkia riittävässä määrässä tarvittavia välineitä tavaran puutteen vuoksi ylimalkaan maassa.

Sanomattakin on selvää, että uuden koulun ehtoihin kuuluvat vielä kaksi vaatimusta: maallisuus ja yhteisopetus.

Vaikka uskonto onkin koulusta karkoitettu, niin on sen opettaminen sallittu papeille yksityisessä huoneustossa. On merkille pantava, että siitä huolimatta tätä opettamista harjoitetaan varsin vähän. Tätä seikkaa kuvaavana mainittakoon seuraava esimerkki: Kostroman kuv. Galitschkin kihlakunnan 150:stä koulusta annettiin vain 15:ssa yksityisopetusta uskonnossa. Tämä ilmiö saanee selityksensä siitä, että huolimatta kaikesta oikeauskoisesta innostuksestaan papit kieltäytyivät opettamasta talonpoikaislapsia maksutta ja että talonpoikaisisät huolimatta kiintymyksestään vallitsevaan uskontoon kieltäytyivät maksamasta rahoja opetukseen. Voitaneen näin ollen sanoa, että seuraava sukupolvi tulee kasvamaan kokonaan vapaana kaikista "uskonnollisista ennakkoluuloista." -- -- -- -- --

"Paljon työtä omistetaan tietysti opettajaseminaarien uudestimuodostamiseksi uuden koulun tarkoitusperää vastaaviksi. Mutta paitsi sitä järjestetään opettajiston valmistamiseksi miltei lukemattomia sekä lyhempi- että pitempiaikaisia kursseja. Tilastollisten tietojen puutteessa ei ole mahdollista määrätä näiden kurssien lukumäärää koko Venäjällä Kansanvalistuskomisariaatin olemassaolon aikana. Voimme esimerkkinä vain mainita, että kesällä 1918 n.k. pohjoisella alueella, johon kuuluu vain 6 kuvernementtia, järjestettiin 200 lyhytaikaista kurssia. Pietarissa oli kurssilaisten luku 2,000. Kurssien läpikäyneiden opettajien lukumäärä nousi 10,000."

Kuten huomataan, ovat nämäkin tiedot hyvin puutteellisia, mutta ilmaisevat kuitenkin jotakin.

Lopuksi olisi varmaan mielenkiintoista saada jonkinlainen vastaus kysymykseen: _onko kommunismi Venäjällä voinut toteuttaa kaiken todellisen yhteiskuntapolitiikan ainoata oikeata ohjelmaa, joka on laajojen kansankerrosten aineellisen ja henkisen aseman parantaminen?_ Millaiseksi on muodostunut työstänsä elävän ihmisen asema?

Jos olettaisimme Heikelin tiedonannon oikeaksi, että rahan arvo on alentunut 1/15:ksi, niin voimme sanoa, että 3,000-6,000 ruplan palkka kuussa, jollaisia palkkoja on viimeisten tietojen mukaan maksettu 10 eri palkkaluokassa, vastaa 200-400 ruplan palkkaa ennen sotaa. Ja tämän mukaan realipalkka olisi kyllä noussut. Mutta täytyy epäillä, että Heikelin tieto ei pidä paikkaansa, vaan että rahan arvo itse asiassa on alentunut paljon enemmän.

Tämä rahan arvon arvio perustuu ehkä "virallsiin" hintoihin. Mutta kun tiedetään, että elintarvekomissariaatti ei ole voinut toimittaa edes ensimmäisen luokan kuluttajille riittäviä annoksia, vaan käy virallisen jakelun rinnalla yksityiskauppa ja salakauppa suunnattoman korkeista hinnoista, niin muuttuu asia. _M. Winkelsstein_ on kuvannut hintoja seuraavasti: [Kuluttajat olivat jaetut Venäjällä neljään luokkaan: 1. Punakaartilaiset ja raskaan työn tekijät, 2. valtion ja yksityisten palvelijat, 3. muut palvelijat ja vapaiden ammattien harjoittajat ja 4. porvarit. Annokset pienentyivät aina luokan mukaan. Äskettäin on näkynyt tieto, että tämä järjestelmä on Pietarissa lakkautettu ja ainoastaan raskaan työn tekijät ovat erikoisasemassa.]

Hintojen noususta esim. Moskovassa antavat käsityksen seuraavat numerot. Siellä maksoi:

1919 vuoden 1919 1914 1916 1918 alussa 30/III

1 naul. ruisleipää 2.15 5.1 652 1250 2200 kop, 1 " pöytävoita 53 112 2710 9000 14000 " 1 " raavaslih. 22 78 852 2000 2750 " 1 " sokeria 12 205 244 5000 10000 "

Vastaavat luvut olivat syyskuun keskipaikoilla 1919: leipä 50 ruplaa, voi 360 ruplaa, sokeri 230 ruplaa.

Jo vuoden 1919 alussa oli leivän hinta 500 kertaa korkeampi kuin rauhan aikana, mutta sen jälkeen ovat vapaiden markkinoiden hinnat huimaavasti kohonneet eikä ole ollenkaan tavatonta, että leivästä maksetaan 50 jopa 60 ruplaa naulalta ja enemmänkin.

On tehty useampia laskelmia elintason kallistumisesta. Petarissa esim. sen todettiin olevan 200-kertaisen rauhanaikaiseen verrattuna. On itsestään selvää, että hintojen kohotessa näin suunnattomasti täytyy palkkojen todellisen arvon laskeutua. Ja todellisuudessa onkin Petarissa päiväpalkkalaisen rahapalkka noussut vain 20-kertaiseksi. Moskovan kuvemementissa oli tavallisen kutomotyöläisen palkka 50 ja kutojan 25 kertaa korkeampi kuin ennen sotaa, Orjehowo-Lugan alueella 25-à 30-kertainen. Ihmekö sitten, että työväestö ei jaksa hankkia itselleen tarpeeksi ruokatarpeita.

Työläisten menoista tehdyt laskelmat ovat osoittaneet tämän seikan aivan selvästi ja eittämättömästi.

Moskovan asukkaat käyttivät ennen sotaa päivässä keskimäärin 1.75-naulaa leipää, 1916 korkeintaan 1.2, 1918 1.25 ja vuoden 1919 alussa sai työläinen jopa vain 0.92 ja virkailija 1.01 naulaa.

Vielä vähäisempi on muiden elintarpeiden käytäntö. Kun ennen sotaa perunain kulutus teki keskimäärin 3 1/2 naulaa päivässä, oli se 1919 työläiselle 0.90, virkailijalle 0.85 naulaa päivässä. Lihankäyttö laski 1/2 naulasta 0.115 naulaan työläiselle ja 0.154 naulaan virkailijalle.

Venäjällä oletetaan, että kevyessä työssä tarvitsee työläinen, riippuen ruumiin koosta, 2,102-2,631, raskaassa taas 2,472-3,094 kaloriaa vastaavan määrän erilaisia ravintoaineita. Todellisuudessa sai Pietarissa työläinen 1,839:ää ja Moskovassa 1,970:ta kaloriaa vastaavan määrän elintarpeita, s.t.s. ei edes niin suurta määrää, minkä joutilas ihminen tarvitsee terveytensä säilyttämiseksi.

Seurauksena on luonnollisesti ennenaikainen voimien väheneminen, työkyvyn heikkeneminen, mikä on suorassa suhteessa ravinnon saantiin, ja tautien leveneminen, jota tuskin voidaan estää katsoen yleiseen verenvähyyteen.

Yhtä ikäviä ovat tämän kurjuuden seuraukset henkisellä ja yhteiskunnallisella alalla. Työläisten on suorastaan pakko hankkia itselleen lisätuloja ja niihin tarjoaa keinottelu tilaisuuden. Useammin kuin muilla on työläisillä tilaisuus matkustaa maaseudulle hankkimaan ruokatavaroita. Osan mäistä he myövät saadakseen lisäansiota. Nämä tulolähteet eivät kuitenkaan, kuten tutkimuksista on ilmennyt, ole kovinkaan suurena tekijänä työläisten tuloarviossa. Noin 10 % tuloista johtunee senkaltaisista lisäansioista. Pikemminkin tekee työläinen kaiken voitavansa kyetäkseen elämään päivästä toiseen. Mutta mikään ei auta, työläisen täytyy nähdä nälkää tämän sanan täydessä kammottavassa merkityksessä.

Koko tilanteen vaikeus selviää täydellisesti siitä seikasta, että kansankomissarioidenneuvosto voi tyydyttää vain mitättömän pienen osan viljan tarpeesta. Niinpä jaettiin korteilla: heinä-syyskuussa 1917 0.689 naulaa päivää kohti, mikä teki 54,2 % kulutuksesta, loka-joulukuussa 0.54 naulaa päivässä (43 %), tammi-maaliskuussa 1918 0.25 naulaa (22%), huhti-kesäkuussa 0.28 ja heinä-syyskuussa vain 0.11 naulaa.

Kun elintarvetilanne oli näin epätoivoisen raskas, niin ryhdyttiin tähän nähden luokittelemaan kansaa ryhmiin. Lokakuusta alkaen jaettiin ensimmäiseen ryhmään kuuluville 0.59, toiseen 0.375 ja kolmanteen 0.25 naulaa leipää päivässä. Vuoden 1919 alussa vähennettiin taaskin kortti-annosta. Kesäkuussa 1919 saivat ensimmäiseen ryhmään kuuluvat työläiset keskimäärin 0.41 ja virkailijat 0.59 naulaa, päivässä. Tilanne on siis edelliseen vuoteen verrattuna jonkun verran parantunut, mutta pysyy silti perin vaikeana.

On todettu, että esim. Pietarissa saivat erilaisessa taloudellisessa asemassa olevat henkilöt ruokatarpeita kalorioissa lausuttuna seuraavasti:

Kuukausitulot Kalorimäärät henkilöä kohti Korteilla Vap.kaup. Yhteensä

korkeintaan 75 ruplaa 1018 662 1680 76-150 1012 928 1940 151-250 996 1104 2100 251-350 5017 1507 2524 351-450 880 1564 2447 vähintäin 451 1144 2447 3591 Keskimäärin 1002 1100 2100

Pietarin virallinen "Isvestija"-lehti viime joulukuun 23 p:ltä julkaisee tärkeimpien ruokatarpeiden torihinnat. Joulukuun 19 p:nä oli Sennoilla, Andrejewskin ja Kliuskin toreilla Pietarissa joku määrä elintarpeita myötävänä seuraaviin hintoihin naulalta (400 grammaa): leipä 210-250 ruplaa, jauhot 250-300 r., raavasliha 450-600 r., hevosliha 180-200 r., perunat 85-90 r., rasva-aineet 1,600 r., kasvisöljyt 1,000-1,400 r., voi 2,000 r., sokeri 1,800 r., kananmunat 100 r. kappale, maito 140 ruplaa pullo (2/3 litraa), suola 360-400 r. naula, suolakala 210-260 r. naula, tuore kala 450 r. n., sillit 270-370 rupl. kappale, sianliha 1,000-1,200 r. n., vasikanliha 700 r. n., kohopiimä 300 r. n., hapankerma 900 r. n., erilaiset ryynit 350-400 r. n., ruis (jyvinä) 220-270 r. n., kaura 120-140 r, n., nisujauhot 500 r. n., öljykakut 160 r. n., kanat ja teerit 750 r. n., kuivat vihannekset 240 r, n.

Jos laskisimme hintasuhdeluvun vain ruisleivän, voin, raavaslihan ja sokerin hinnan perusteella, niin huomataan, että hinnannousu on maaliskuun lopussa 1919 321-kertainen ja noiden "Iswestijan" tietojen mukaan vapaassa kaupassa viime joulukuussa n. 4,500-kertainen. Nämä ovat tietysti vallan pintapuolisia arvioita. Mutta sen kaikki edellä sanottu osoittaa, että työläisten palkan ostokyky on alentunut tavattoman paljon enemmän kuin 1/15:ksi. Tarvittaisiin runsaita aivan yksityiskohtaisia tilastollisia tietoja, ennenkuin voitaisiin sanoa jotain täsmällistä työväestön ja talonpoikain realipalkasta ja elintasosta.

Lukijat saavat itse tehdä johtopäätöksensä siihen nähden, tokko on _luultavaakaan_, että parannusta on tapahtunut -- edes suhteellisessa mielessä, s.o, sodan vaikutukset, saarron y.m.s. huomioonottaen. Arvelen esitettyjen tietojen riittävän sellaisen johtopäätöksen tekoon.

Pysyn niissä rajoissa, jotka olen tehtävälleni asettanut ja jätän yleiset arvostelut ja johtopäätökset. Jätän ne lukijan itsensä tehtäväksi.

* * * * *

J. K.

Juuri tämän esityksen loppuarkkeja painoon pantaessa ilmestyi Karjalan Aamu-lehdessä neuvostolehtien mukaan tehty selostus niistä yleiskatsauksellisista neuvostovaltakunnan taloudellista tilaa koskevista tiedoista, joita ylimmän kansantalousneuvoston puheenjohtaja Rykow on viime tammikuun lopulla antanut. Saakoot eräät selostuksessa esitetyt kaikesta päättäen jokseenkin luotettavat ja samalla valaisevat tiedot tässä sijansa:

_Kulkulaitokset_. Kun ennen sotaaa ei pahimpina aikoinakaan "sairaiden" veturien luku noussut yli 15 % veturien luvusta, on tätä nykyä yhä edelleenkin n. 60 % vetureista käyttökelvottomia. Joka kunkausi menee vetureita pilalle 200 kappaletta enemmän, kuin mitä niitä ennätetään korjata. Uralin metallin kuljettamiseen on käytettävissä yksi juna kuukaudessa. Turkestanin puuvillan kuljettamiseen Moskovan tehtaille 13 kuukaudeksi menisi nykyisillä kuljetusneuvoilla kymmeniä vuosia. Keski-Venäjänkään raaka-aineita: pellavaa, viljaa, hamppua ja nahkoja ei ennätetä kuljettaa riittävästi.

_Teollisuus_. Vuoden 1919 lopulla oli yhteiskunnallistutettu n. 4,000 tehdasta. Näistä toimii n. 2,000. Toinen puoli seisoo kylmillä. Teollisuustyössä on n. 1 milj. työläistä. [Krassin esitti Ruotsissa eräässä haastattelussa luvun jonkunverran suuremmaksi.]

Tehtaiden työtehoa kuvaavat seuraavat numerotiedot. 1,194 metallitehtaasta oli käynnissä 614, joille v. 1919 annettiin lupa 40 miljoonan metallipuudan jalostukseen. Tämä määrä on 30 % valtakunnan vuotuisesta metallitarpeesta. Mutta siitäkin suorittivat tehtaat vain puolet, eli 15 % maan metallitarpeesta. Hallituksen ja sen natsionalisoiman teollisuuden käsissä oli 25 miljoonaa puntaa mustaa metallia, 5 miljoonaa värillistä, 6 miljoonaa nauloja ja 3 miljoonaa puutaa muita metallituotteita.

"Se on -- sanoo Rykow -- alle yhden neljänneksen siitä, minkä maa tarvitsee pahimman metallinälkänsä tyydyttämiseksi ja metalliteollisuutensa hengissä pysyttämiseksi".

Veturitehtaat suorittivat vain 40 % siitä, mitä v. 1913 suoritettiin. Vaunuja tehtiin vain 10 %. Yleinen konetuotanto v. 1919 oli 30 % vuoden 1913 tuotantoon verraten. Maanviljelyskoneiden ja työkalujen tuotanto osottaa 43 % auroja ja 26 % äkeitä.

"Kutomateollisuuden alalla osottaa natsionalisoitujen tehtaiden työteho 10 % normaalituotannosta", sanoo Rykow. 164,000 kutomakoneista oli v. 1919 työssä 10 % ja 7 miljoonasta kehruulaitteesta vain 7 %. V. 1919 nousivat lankavarat 723 tuhanteen puutaan, mutta v. 1920 alkuun supistuivat ne 467 tuhanteen puutaan.

"Moskovassa, Venäjän kutomateollisuuden keskuksessa, joka Englannin ja Saksan kutomateollisuuden jälkeen oli ennen kolmannella sijalla, ilmeni täydellinen seisaus".

Ammattitaitoisesta työväestä on kova puute.

Maataloudesta ei anneta muita tietoja kuin että pellavan tuotanto on alentunut 30 %:iin entisestään.

Nämä tiedot täydentävät sangen merkitsevästi edellä esitettyä kuvaa kahdessa suhteessa; ne koskevat viimeisimpiä aikoja ja antavat jonkinlaisen kokonaiskäsityksen.