Part 1

BOLSHEVISMI JA OLOT VENÄJÄLLÄ

Kirj.

K. N. RAUHALA

(Keskustaklubissa 18.11.1920 pidetty esitelmä jonkun verran Täydennettynä)

Helsingissä, Edistysseurojen Kustannus-Oy, 1920.

Raittiuskansan kirjapainossa helsingissä.

JOHDANTO.

Venäjän vallankumouksesta ja olojen kehityksestä Venäjällä on nyt jo tavallaan tullut yleismaailmallinen kysymys, joka liikuttaa ei ainoastaan politikkojen, vaan suorastaan kansojen mieliä Amerikaa ja Japania myöten. Mikä olisi sen vuoksi luonnollisempaa, kuin että me, jotka elämme suorastaan tämän vallankumouksen niin sanoakseni "tuulen suussa", aivan tämän "suuren arvoituksen", niinkuin Venäjän oloja on nimitetty, äärellä -- että me olisimme koettaneet hankkia mahdollisimman tarkat ja luotettavat tiedot oloista ja asiain kehityksestä Venäjällä. Tähän ei mielestäni käske pelkkä teoreettinen totuuden rakkaus, vaan suorastaan oma etu. Sillä sanottakoon mitä tahansa: politiikassakin on sellainen toiminta vankinta, joka nojaa täsmällisiin tietoihin, tarkkaan harkintaan ja voimakkaaseen tahtoon. Olkoon teon takana kuinka voimakas viha, rakkaus, innostus tai halveksunta tahansa, on se aina hiedalle rakennettu, ellei sitä samalla ohjaa tieto ja kylmä harkinta, ennakkoluuloton harkinta.

Meillä on kuitenkin, ainakin julkisuudessa, esitetty kovin vähän sellaisia Venäjän oloja koskevia tietoja, joille olisi voinut luottamuksella käsityksensä rakentaa -- joita ilman epävarmuuden tunnetta olisi edes ottanut vastaan. Salassa esitettänee Neuvosto-Venäjän oloista työväestöllemme erinomaisia kaunomaalauksia, julkisuudessa on taasen sanomalehdissä esiintynyt mitä järjettömämpiä juttuja, joilla muka on kuvattu Venäjän oloja, mutta jotka vain sekoittavat sen vähäisenkin varmuuden, minkä toiset tiedot olisivat voineet antaa. Asian on tehnyt vielä hullunkurisemmaksi se seikka, että samat jutut ja "tiedot" on usein toistettu aina jonkun ajan kuluttua. Mainitakseni muutamia esimerkkejä: Pietarin väestöstä on 3-4 kertaa vuodessa, ellei useamminkin, puolet kuollut nälkään. 50 matruusia on useammankin kerran ajanut takaa Pietarin kaduilla yhtä rottaa. Trotski on vangituttanut Leninin ja julistautunut diktaattoriksi ainakin kolme kertaa. Useat sellaisetkin tiedot, joita aluksi ei ole osattu epäilläkään, ovat myöhemmin osoittautuneet perättömiksi. Niinpä tuli meidänkin maahamme tieto siitä, että m.m. kreivi Kokowtsoff olisi ammuttu. Jonkun ajan kuluttua saapui kreivi itse rajan yli Suomeen ja Helsingin Sanomain kirjeenvaihtajalla oli tilaisuus häneltä itseltään tiedustella asian todenperäisyyttä. Kreivi selitti, että omaisuutensa hän on kyllä menettänyt, mutta hänelle itselleen ei ole tehty mitään muuta kuin kerran pidätetty aivan vallankumouksen alkuaikoina. Samoin tiesi joku uutinen kertoa, että bolshevikit olisivat vieneet kirjailija Gorkin Pietari-Paavalin vankilaan ja kiduttaneet häntä siellä. Tässäkään ei kaikesta päättäen ole ollut mitään perää, sillä jonkun ajan kuluttua saapui tieto, että Gorki on sangen vaikuttavassa asemassa neuvostovallan palveluksessa. Mainittakoon vielä Krapotkin-tapaus. Tuli tieto: bolshevikit ovat ampuneet Krapotkinin. Mutta sitä seurasi pian toinen tieto kirjeestä, jonka hän oli kirjoittanut Brandesille. Hän eli rauhassa lähellä Moskovaa, piti oloja kyllä raskaina ja synkkinä, mutta ei kertonut erikoista vainoa kohdanneensa.

Olen maininnut nämä esimerkit osoittaakseni vain, että tämäntapaisiin yksityisiin tietoihin ei voida paljoa rakentaa. Täytyy koettaa saada runsaampaa tietoaineistoa -- jos mahdollista useampia teitä saapuneita tietoja ja, niinpaljon kuin mahdollista, sellaisia tietoja, joita bolshevikit itsekään eivät voi kieltää. Bolshevikien omat tiedonannot, heidän lehtiensä kirjoitukset ja neuvostojensa lausunnot ovat silloin, kun on kysymyksessä heidän olojensa epäkohtien esitys, siinä suhteessa luotettavia, että ne eivät ainakaan ole yleensä liian ankaria arvosteluja, eikä heitä itseänsä vastaan tähdättyjä agitatsionikuvauksia. Niillä tietysti on taasen se heikkous, että ne saattavat kaunistella ja sivuuttaa suoranaisesti järjestelmää vastaan puhuvia seikkoja. Tämän vuoksi on taasen otettava huomioon heidän vastustajansa ankarimpiakin arvosteluja. Kaikkein parasta ainesta olisivat tietysti aivan kylmät ja asialliset faktat, tosiasiat, ennenkaikkea tilasto. Valitettavaa vain on, että näitä on ollut saatavissa kovin vähän.

Näitä lausuttuja periaatteita noudattaen olen koettanut kutoa esitykseni. En pyri siinä ollenkaan aivan täydelliseen kokonaiskuvaan Neuvosto-Venäjän oloista ja koko tämän kohta kolme vuotta kestäneen mahtavan vallankumousilmiön kokonaisarvosteluun. Tyydyn siihen, että koetan tarjota arv. lukijain omalle arvostelulle seulottuja, mahdollisimman luotettavia ja runsaita kiinnekohtia.

Jotta saataisiin ensinnäkin jonkunlainen käsitys, miten laajalle pohjalle esitykseni perustuu, teen kaikkein ensimmäiseksi selkoa niistä tietolähteistä, siitä kirjallisuudesta, mikä on ollut käytettävänäni.

BOLSHEVISMIN (KOMMUNISMIN) TEORIA:

_N. Lenin_, Valtio ja vallankumous. Marxilaisuuden oppi valtiosta ja köyhälistön tehtävistä vallankumouksessa. I osa. Suomentanut _Edv. Torniainen_. Suomalaisten kommunistien sarjajulkaisu N:o 19. Painettu Moskovassa 1919.

Tässä teoksessa on löydettävissä bolshevikien valtiollisen toiminnan teoria. Se on jonkinlainen Marxin ja Engelsin lausuntojen selitysteos. Lenin esiintyy siinä melkein samalla tavalla kuin n.s. verbaali-inspiratsioniteorian kannattaja raamattua tulkitessaan. Koko oppi johdetaan Marxin ja Engelsin lauseista, niitä yksityiskohtaisesti aina eri korostuksia myöten seulomalla ja niiden puhdasoppista tulkintaa hakien. Taloustiedettä teos sisältää kovin vähän.

_N. Bucharin_, Das Programm der Kommunisten (Bolshewiki). Berlin 1919. Leninin kuivaan lakimiestyyliin verraten lennokkaasti ja intohimoisesti kirjoitettu esitys täydellisestä bolshevistisesta taloudellisesta, yhteiskunnallisesta ja valtiollisesta ohjelmasta.

_Eduard Palyi_, Kommunismus. Sein Wesen -- sein Ziel -- seine Wirtschaft. Eduard Bernsteinin julkaisema ja jälkikirjoituksella varustama. Berlin 1919.

Palyi on unkarilainen ja vasta viime aikoina 50 vuotiaana muuttunut kommunistiksi. Hänen kommunisminsa on kuitenkin toista haaraa kuin marxilais-leniniläinen. Hän ei hyväksy yksipuolista historiallista materialismia, vaan puhuu historiallisesta idealismista. Perustelee kommunisminsa enemmän luonnontieteellisesti ja luonnonoikeudellisesti kuin marxilaisella historiallis-materialistisella dialektiikalla. Ei vaadi ehdotonta tuotannonvälineiden yhteiskunnallistuttamista, vaan niiden katasterisoimista ja täydellistä yhteiskunnallista valvontaa.

_Karl Kautsky_, Köyhälistöndiktatuuri. Helsinki 1919. Bolshevikien valtio- ja talousopin tietopuolinen arvostelu. Koettaa määritellä Venäjän vallankumouksen luonnetta ja Venäjän mahdollisuuksia siirtyä kommunismiin.

Kautskyn mielestä nyt vasta alkaa Venäjällä todellinen kapitalistinen ajanjakso.

_Karl Kautsky_; Terrorismus und Kommunismus. Ein Beitrag zur Naturgeschichte der Revolution. Berlin 1919.

Esittää kommunistisen, terroristisen ja sosialidemokraattisen suunnan välistä taistelua eri vallankumouksissa ja osoittaa, että Pariisin kommunismi ei pyrkinyt äänioikeutta supistavaan diktatuuriin, niinkuin bolshevikit väittävät. Arvostelee muutamain luotettavain tietojen perusteella hyvin ankarasti bolshevikien menettelyä.

_Franz Oppenheimer_, Kapitalismus, Kommunismus, wissenschaftlicher Sozialismus. Berlin und Leipzig 1919. Esittää ja arvostelee Marxin kommunismia.

_Axel Freytagh-Loringhowen_, Geschichte und Wesen des Bolschewismus, Breslau. Johtaa bolshevistisen ajattelutavan anarkismin kautta Hegelistä.

BOLSHEVISMI (KOMMUNISMI) KÄYTÄNNÖSSÄ:

I. Matkakertomuksia y.m.s.

_Alfons Paquet_, Im kommunistischen Russland. Briefe aus Moskau. Jena 1919. Paquet on ollut Moskovassa viisi kuukautta vuoden 1918 loppupuolella, nähtävästi Frankfurter Zeitungin kirjeenvaihtajana, ja joutunut läheltä seuraamaan Venäjän oloja ja varsinkin saksalaisten ja bolsbevikien suhteita. Tässä kirjekokoelmassa olevat 25 laajaa kirjettä ovat tiedoista rikkaita ja, sikäli kuin päätellä voi, verrattain luotettavia.

_Paul Olberg_, Briefe aus Sowjet-Russland. Stuttgart 1919. Edelliseen verraten paljon mitättömämpi kirjekokoelma.

_W.T. Gooden_ matkakuvaukset ovat olleet S. Sosialidemokraatissa suomennettuina.

_Cecil l'Estrange Malonen_ Venäjän matkaltansa antamia tietoja on ollut sekä Sosialidemokraatissa haastattelun muodossa että "Sosialistisessa aikakauslehdessä" "käsikirjoituksesta käännettyinä".

_H.I. Heikel_, Vaikutelmia nykyajan Moskovasta. Kirjeitä S. Sosialidemokraatille.

Edellämainittujen lisäksi olen huomioon ottanut myöskin huomattavat ja asiallisemmilta tuntuvat nimettömät kirjoitukset ja haastattelut, joita viime aikoina on sanomalehdissä ollut melko runsaasti. Erikoisesti mainittakoon The Economistissa olleet selonteot Neuvosto-Venäjän teollisuudesta, tulo- ja menoarviosta y.m.

2. Järjestelmällisiä teoksia.

_W. Sombart_, Sozialismus und soziale Bewegung-teoksen kahdeksannessa viime vuonna ilmestyneessä painoksessa on 50 sivua laaja esitys bolshevismista ja sen taloudellisesta järjestelmästä Venäjällä. Esitys perustuu verrattain runsaisiin tietoihin ja pyrkii se tieteelliseen objektivisuuteen.

_Max Hirschberg_, Bolschewismus. Eine kritische Untersuchung, über die amtlichen Veröffentlichungen der Sowjet-Republik. München und Leipzig 1919. Vasemmistososialistin verrattain myötätuntoinen esitys ja arvostelu. Antaa useita mielenkiintoisia tietoja.

_Wl. Kossowsky_, Das bolschewistische Regime in Russland. Olten 1918. Kossowsky on juutalaisten sosialidemokraattisen puolueen "Bundin" keskuskomitean jäsen. Verrattain runsaasti poliittisia tietoja.

Julkaisee m.m. muutamia mielenkiintoisia asiakirjoja.

_Dimitry Gawronsky_, Die Bilanz des russischen Bolschewismus. Auf Grund authentischer Quellen. Berlin 1919. Gawronsky on ollut Venäjän sosialivallankumouksellisen puolueen edustajana sosialistien kansainvälisessä konferenssissa. Runsaisiin varmoihin yksityistietoihin perustuva ankara arvostelu bolshevismista.

_Leo Trotzki_, Arbeit, Disziplin und Ordnung werden die sozialistische Sowjet-Republik retten. Berlin 1919.

Venäjän kommunistisen puolueen kaupunkikonferenssissa Moskovassa pidetyn puheen mukaan laadittu esitys. Tässä puheessaan on Trotzki antanut verrattain paljon arvostelulle tärkeitä kuvauksia ja tietoja.

_Det Röda Ryssland_. Ruotsissa ilmestynyt juhlajulkaisu Neuvostovallan kaksivuotispäivän johdosta. Sisältää arvostelulle arvokasta tietoa:

l) Neuvosto-Venäjän valtiosääntö.

2) Kommunistisen puolueen maaliskuussa 1919 uusittu ohjelma.

3} Muutamia artikkeleja.

Mutta yleensä julkaisu sisältää ihmeteltävän vähän faktillisia tietoja. Tilasto esim. puuttuu melkein tyysti.

MUU KIRJALLISUUS.

Muita teoksia, joista yksi ja toinen tieto ja aihe on tähän esitykseen pirahtanut, voisi luetella ehkä useampiakin. Mainittakoon vain:

_Konrad Haenisch_, Die deutsche Sozial-demokratie in und nach dem Weltkriege. Berlin 1919.

_Nils Karleby_, Kring revolutionen. Socialistiska synpunkter på händelserna i Öster. Tukholma 1918.

_Adolf Törngren_, Venäjän vallankumouksessa. Porvoossa 1917.

BOLSHEVISMIN (KOMMUNISMIN) TEORIA.

Karl Marx puki yhteiskunnallisen kehitysoppinsa, historiallisen materialisminsa, Hegelin dialektiikan pakkopaitaan. Marx tahtoi lausua, että yhteiskuntajärjestys ja jopa kulttuurikin on taloudellisen tuotantojärjestelmän funktio, siitä riippuvainen. Tuotantomuoto on hänen mukaansa "vapaa muuttuja" ja yhteiskunta, valtio, kulttuuri sen funktio. Kehitys tapahtuu Marxin mukaan siten, että tuotantomuoto aina luo vanhaan yhteiskuntajärjestelmään sopimattoman voiman, joka lopulta särkee kuoren ja luo uuden tuotantomuodon ja yhteiskunnan.

Hegelin dialektinen metoodihan oli lyhyesti ja puutteellisesti sanoen sellainen, että hän selitti historiallisen kehityksen tapahtuvan aatteiden keskinäisestä painiskelusta siten, että voimassa oleva aate, "teesi", luo itselleen vastakohdan, "antiteesin" ja kun nämä vaikuttavat toisiinsa, syntyy uutta, korkeampaa: "synteesi", vastakohdat teesi ja antiteesi sovittautuvat. Ja tämä ei tapahdu ainoastaan asteettain, vaan myöskin hyppäyksittäin, siten, että "paljous muuttuu laaduksi", aivankuin vesi nollapisteessä muuttuu jääksi.

Tämän dialektisen metoodin lainasi Marx, mutta käänsi sen, niinkuin hän sanoi, jaloilleen. Hegelin mielestä _aatteet_ olivat vapaa muuttuja ja aineellinen sen funktio. Tällöin oli dialektiikka Marxin mielestä päälaellaan. Hän käänsi sen mielestään jaloilleen. Hän sanoi esim.: feodaalinen tuotantomuoto loi helmassaan porvariston, joka oli feodaalisen järjestelmän antiteesi. Se särki lopulta feodaalisen yhteiskunnan ja loi uuden: kapitalistisen. Mutta kapitalistinen tuotantomuoto luo myöskin antiteesinsä: proletariaatin, joka särkee kapitalistisen yhteiskunnan ja luo uuden. Ja Marxin mielestä se uusi yhteiskunta tulee olemaan _kommunistinen_. Hän todistelee, että itse kapitalistinen tuotantojärjestelmä luo tämän kommunistisen tuotantomuodon _edellytykset_. Se keskittää tuotannon harvojen käsiin, yksinkertaistuttaa ja koneellistuttaa äärimmäisyyteen saakka tuotannon, yhdenmukaistuttaa kulutuksen, hävittää sekasortoisen keskiluokan ja individualismin sekä kehittää proletariaatin lopuksi järjestyneeksi, kuriin tottuneeksi kansan enemmistöksi, joka kykenee valtaamaan valtiovallan ja tuotannonvälineet ja niitä käyttelemään. Toiseksi hän todistelee, että itse kapitalismi lopulta _pakoittaa_ siirtymään kommunismiin. Se luo palkkalaisten reserviarmeijan, raskaita pulia j.n.e. joista ei päästä muuten kuin kommunismiin siirtymällä. Kapitalismi kehittää omistamattoman luokan riistämisen huippuunsa ja synnyttää vallankumouksellisen tahdon, ja kun palaaminen yksilölliseen pikkutuotantoon on mahdotonta, ei ole muuta tietä riistämisen lopettamiseen, s.o. pois kapitalismista, kuin kommunismi.

Tätä marxilaista teoriaa tulkitaan nyt kuitenkin sangen suuresti eriävin tavoin. Revisionistit selittävät, että Marx on puhdas kehitysteoreetikko ja siirtyminen kommunismiin on oleva orgaaninen tapahtuma eikä väkivaltainen kumous. Se tapahtuu nykyaikaisen kansanvallan puitteissa. Samalla nämä huomauttavat, että kommunismi ei ole oleva täydellistä, ainoastaan tuotantovälineiden yhteisomistuksesta voidaan puhua. N.s. puhtaat marxilaiset taasen selittävät, että kehitys ei ole tapahtuva aivan jatkuvasti, vaan on oleva vallankumous. Se voi tosin tapahtua nykyisen kansanvallan puitteiden muodollisesti särkymättä. Mutta on oleva proletariaatin diktatuuri, s.o. sellainen olotila, jolloin enemmistöön päässyt proletariaatti sanelee kansanvallan puitteissa tahtonsa ja muuttaa yhteiskuntarakenteen. Mutta tämä kaikki tapahtuu vasta sitten kun on olemassa _edellytykset_: taloudelliset edellytykset, työväen parlamenttaarinen enemmistö ja tarpeeksi "luokkavoimaa". Bolshevikit eli varsinaiset kommunistit vihdoin selittävät, että yleinen äänioikeus on "työväenluokan kypsyyden määrän osottaja, enempää se ei voi olla, eikä tule koskaan olemaan nykyisessä valtiossa" ja että vallankumoukseen kypsän köyhälistön tulee särkeä, räjäyttää ilmaan porvarillinen valtio, olkoot se kuinka kansanvaltainen tahansa porvarillisessa mielessä, sillä sen puitteissa ei päästä pois kapitalistisesta tuotantotavasta. Jokainen valtio on luokkavaltio, se on erään luokan järjestäytymä, jolla on käytettävänään toista luokkaa vastaan sorron välikappaleet, sotaväki ja virkamiehistö. Näihin aseisiin liittyy vielä koulu ja kapitalistinen opetus. Bucharin vertaa kapitalistisen valtion menettelyä, kun se muka aina treenaa köyhälistön aivoja määrättyyn, itselleen suosiolliseen suuntaan, sikojen kehittämiseen määrätyllä ravinnolla määrättyyn suuntaan.

Vapaa kansanvaltio, josta sosialistitkin ovat joskus puhuneet, on, lausuu Lenin, järjettömyyttä. Sillä silloin kun on valtio, ei ole vapautta ja kun vapaus saapuu, kuolee valtio. Nykyinen demokraattinenkin valtio on porvarillista demokratiaa, joka ei laajentamallakaan muutu proletariaatin demokratiaksi. Sen vuoksi on nykyinen valtio ja sen aseet sotajoukko ja virkamiehistö särettävä ja luotava vallitsevaksi luokaksi järjestyneen köyhälistön demokratia, joka sortaa ja hävittää porvariston ja luo kommunistisen tuotantomuodon. Tässä siis demokratian "määrä muuttuu laaduksi", lausuu Lenin, käyttäen oikein Hegelin dialektiikan muotoa. Kapitalistinen valtio taasen särjetään siten, että porvarillinen sotajoukko hävitetään ja asestetaan köyhälistö. Täten on hävinnyt toinen kapitalistisen valtion ase. Toinen, virkavalta, taasen hävitetään siten, että kaikki virkamiehet tehdään asestetusta köyhälistöstä riippuviksi, proletariaatin luokkavaltion palvelijoiksi. Uuden virkavallan syntyminen tahdotaan estää siten, että virkamiehille annetaan täydellinen tavallisen työmiehen leima. Bolshevikit olivat rakentaneet ohjelmansa tässä suhteessa seuraavalle Engelsin lauseelle: "Tätä, kaikissa tähän saakka olleissa valtioissa välttämätöntä valtion ja valtioelimien muuttamista vastaan yhteiskunnan palvelijoista yhteiskunnan herroiksi käytti (Pariisin) Kommuni kahta varmaa keinoa. Ensiksikin se täytti kaikki virat, hallinnolliset, oikeuslaitosta, kansanvalistusta palvelevat, käyttämällä yleisiä vaaleja, joissa oli yleinen äänioikeus kaikilla osallisilla, ja samalla se otti käytäntöön oikeuden kutsua nämä valitut henkilöt pois viroistaan minä hetkenä hyvänsä valitsijaansa päätöksen nojalla. Ja toiseksi se maksoi kaikille virkahenkilöille, sekä ylemmille että alemmille, ainoastaan sellaisen palkan, minkä työläiset yleensäkin saivat."

Lenin ja Bucharin selittävät nimenomaan, että hallintotehtävät ovat kapitalistisen kehityksen kautta niin yksinkertaistuneet, että ne ovat pelkkiä laskemis- ja kontrollitehtäviä, joita jokainen kommunistisen yhteiskunnan kansalainen voi suorittaa. Ja siihen on pyrittäväkin, että kaikki kansalaiset vuoronperään vedetään hallintotehtäviin. Tällöin on virkavalta muserrettu.

Tällaista asestetun proletariaatin pystyttämää valtiota nimittävät bolshevikit köyhälistön diktatuuriksi. Se on se väliaste, joka Marxin mukaan on oleva kapitalistisen valtion ja kommunistisen yhteiskunnan välillä. Nimikin on Marxilta peräisin. Neuvostovallan valtiosäännössä ovat bolshevikit antaneet tälle diktatuurille ulkonaisen muodon. Tästä valtiosäännöstä myöhemmin enemmän.

Tämän diktatuurin avulla tahtovat bolshevikit toteuttaa yhteiskunnallisen ja taloudellisen ohjelmansa: ensin tuotannonvälineiden yhteiskunnallistuttamisen, kapitalistiluokan hävittämisen ja kommunistisen tuotantomuodon, jolloin tuotteiden jakoa vielä ohjaa kapitalistinen periaate "kullekin ansionsa mukaan" -- tämä on kommunismin ensimmäinen aste -- ja sitten vihdoin tuotteiden jaon kommunistisen periaatteen mukaan "kullekin tarpeensa mukaan", jolloin valtio kokonaan vähitellen kuolee ja kaikki luokkaerot häviävät -- tämä on kommunismin toinen korkeampi aste.

Vallankumous tapahtuu ja sen tulee tapahtua silloin kun tärkeimmät tuotannon haarat ovat keskittyneet, rengastuneet ja trustiutuneet niin, ettei keskittyminen kapitalismin puitteissa enään juuri voi jatkua ja kun köyhälistön luokkavoima on kasvanut niin suureksi, että se voi vallata valtiovallan. Vallankumous puhkeaa siellä, missä sorto on ankarin ja leviää sitten muihin maihin.

Tämä on bolshevikien käsitys n.s. tuotannon kypsyyskysymyksestä.

Koko tähän saakka esittämäni ohjelma johdetaan Marxin ja Engelsin lauseista, tulkiten niitä vain toisin kuin revisionistit ja kautskyläiset. On suorastaan huvittavaa ajatella, että kokonaiselle ihmiskunnan kehitykselle koetetaan rakentaa horoskooppia riitelemällä muutamain Marxin lauseiden tulkinnoista. Otan tähän erinomaisen kuvaavan kohdan Leninin esityksestä. Hän kirjoittaa teoksessaan "Valtio ja vallankumous" (s. 97) näin: "Erityisesti Bernsteinin huomiota kiinnittää se Marxin väite, jonka Marx on myöhemmin alleviivannut vuoden 1872 esipuheessaan Kommunistiseen Manifestiin ja joka kuuluu: 'työväenluokka ei voi yksinkertaisesti vallata valmista valtiokoneistoa ja panna sitä liikkeelle omissa tarkoituksissaan'. Bemsteinia siinä määrin 'miellytti' tämä lausunto, että hän vähintäin kolme kertaa on toistanut sitä kirjassaan, tulkiten sitä mitä väärennetyimmässä opportunistisessa mielessä. Marx, kuten olemme nähneet, tahtoo sanoa, että työväenluokan on _särettävä, rikottava_, räjähytettävä (Sprengung, räjähdyttäminen -- Engelsin käyttämä lausuntotapa) koko valtiokoneisto. Mutta Bernsteinin mukaan käy niin, ikäänkuin Marx mainituilla sanoillaan varottaisi työväenluokkaa liiallisesta vallankumouksellisuudesta vallan anastamisen aikana. Törkeämpää ja kunnottomampaa Marxin ajatusten väärentämistä ei voi kuvitellakaan. Kuinka menetteli Kautsky mitä yksityiskohtaisimmin bernsteiniläisyyttä kumotessaan? Hän vältti opportunismin tekemän marxilaisuuden väärentämisen koko syvyyden käsittelyä tässä kohdassa. Hän esitti ylempänä siteeratun otteen Engelsin esipuheesta Marxin 'Kansalaissotaan' sanoen, että Marxin mukaan työväenluokka ei voi yksinkertaisesti vallata valmista valtiokoneistoa, mutta yleensä voi sen vallata, siinä kaikki. Siitä, että Bernstein on lukenut Marxin omaksi kokonaan Marxin todelliselle ajatukselle päinvastaisen ajatuksen, että Marx vuodesta 1852 alkaen on aina esittänyt köyhälistön vallankumouksen tehtäväksi 'särkeä' valtiokoneiston, tämän esittämiseksi ei Kautskyllä ole sanaakaan." Huomaamme siis, että Bernstein, Kautsky ja Lenin käsittävät ihmiskunnan kehityksen tapahtuvan sen mukaan, miten tuo Marxin lause on korostettava.

Ei ole sattuma, että dogmaattisratsionalistisin marxilaisuuden haara on pesiytynyt juuri Venäjälle. Venäläinen ajattelutapa on jo siinä suhteessa itämaisen sukua, että se rakastaa enemmän logiikkaa, kuin kokemusta ja tilastoa. Itämainen filosofiahan on tunnettu juuri rohkeasti rakennetuista täydellisistä ajatusrakennuksistaan ja loppuun saakka viedystä dialektiikastaan. Vapaa-herra Freytagh-Loringhowen huomauttaakin, että myöskin anarkisti Bakunin omisti Hegelin filosofiasta sen jyrkimmän muodon, joka voitaisiin lyhyesti sanoa: ainoastaan järjellinen, s.o. järjestelmän mukainen on todellista ja järjestelmänvastainen on huonoa, valheellista. Se on se ajatustapa, mikä välähtää tuossa kuuluisassa Hegelin vastauksessa luonnontieteilijöille, jotka hänelle huomauttivat, että hänen järjestelmänsä kiertotähtiin nähden ei pidä yhtä tosiasioiden kanssa, koskapa kiertotähtiä on enemmän kuin hänen järjestelmänsä mukaan saisi olla. Hegel vastasi: "Sitä pahempi tosiasioille". Tämän mukaan on yhteiskunnallinen elämäkin oikeata vain silloin, kun se on järjestelmän mukaista. Tämä sisältää kumouksen uskontunnustuksen. Ja Lenin on tässä suhteessa aito itämaalainen ja Bakuninin henkinen sukulainen. Tämän lisäksi tulee Venäjän onnettomat yhteiskunnalliset olot, jotka ovat kestäneet vuosisatoja ja luoneet edellytykset rajulle yhteiskunnalliselle maanjäristykselle. Esitän muutaman tiedon näistä oloista tuonnempana.

Tarkastakaamme nyt lyhyesti bolshevikien taloudellista ohjelmaa.

Ohjelman tärkeimmät kohdat ovat seuraavat:

1. Yhteiskunnallistuttaminen aletaan pankeista, jolloin ne samalla keskitetään siten, että syntyy yksi suuri kansankeskuspankki, jolla on haarakonttoreja ympäri maata. Se muodostetaan samalla sosialistisen, osuustoiminnallisen tuotannon yhteiskunnalliseksi kirjanpitolaitokseksi. Bucharin tahtoo erikoisesti osoittaa, että tämän kautta jo saadaan tärkeä ote tuotantoelämään, sillä kapitalismi on kerännyt jo tuotantoelämän nyörit itse asiassa muutamain harvojen pankkiirien käsiin.

2. Sitten yhteiskunnallistutetaan rengastuneet teollisuudenhaarat: työväenluokan tulee ajaa pomot ja pankkiirit tiehensä, asettaa kaikkialla omia miehiänsä tilalle; he voivat käyttää hyväkseen vain sitä koneistoa, jonka kapitalismi on luonut. Sen jälkeen seuraa muun suurteollisuuden vuoro. "Suurteollisuuden siirtyessä työläisvaltion käsiin joutuu pikkuteollisuuskin siitä riippuvaksi."