Part 7

Tapaa kristillisten keinojen _epäpyhyyden selvimmässä muodossaan_, jos mittaa kristillistä päämaalia Manun lakikirjan päämaalilla, -- jos tuo tämän suurimman päämaalivastakohdan voimakkaaseen valaistukseen. Kristinopin arvostelijalle ei säästetä kristinopin _halveksittavaksi_ tekemistä. Sellainen lakikirja kuin Manun syntyy niinkuin jokainen hyvä lakikirja: se kokoo yhteen pitkien vuosisatojen kokemuksen, viisauden ja koemoraalin, se lopettaa, se ei luo enää mitään. Edellytys sen lajin kokoomiseen on tieto siitä, että ne keinot, joilla hankkii hitaasti ja kalliisti voitetulle _totuudelle_ auktoriteetin, ovat perinpohjin eroitetut niistä, joilla tämä totuus todistetaan. Lakikirja ei kerro milloinkaan hyötyä, syitä, kasuistiikkaa lain esihistoriassa: juuri siten se poistaisi käskevän äänensä vaikutuksen, sanansa "sinun täytyy", edellytyksen siihen, että sitä totellaan. Probleemi on juuri tässä. -- Kansan kehityksen jossakin määrätyssä kohdassa selittää sen laajimmalta ympärilleen katsova, s.o. taakse- ja eteenpäin katsova kirjoitus, sen kokemuksen päättyneeksi, jonka mukaan tulee s.o. _voi_ elää. Sen päämaali on korjata kokeilun ja _kovan_ kokemuksen ajan sato niin rikkaana ja täydellisenä kuin mahdollista. Nyt siis on ennen kaikkea varottava yhä-edelleen-kokeilemista, arvojen sulanaolemistilan jatkumista, koettelemista, valitsemista, arvojen arvostelemista _äärettömiin saakka_. Tätä vastaan asetetaan kaksinkertainen muuri: toisella kertaa _ilmoitus_, se on väitös, että näiden lakien järki ei ole syntyisin ihmisistä, että sitä ei ole hitaasti ja erhettyen etsitty ja löydetty, vaan on se jumalallista alkuperää, kokonaan, täydellisesti, ilman historiaa, lahja, ihme, ainoastaan ilmoitettu... Sitten _traditsiooni_, se on väitös, että laki on ollut voimassa ikivanhoista ajoista saakka, että on puuttuvaa kunnioitusta, rikosta esi-isiä kohtaan epäillä sitä. Lain auktoriteetti perustetaan väitteellä: jumala _antoi_ sen, esi-isät _noudattivat_ sitä. -- Sellaisen menettelyn korkeampi järki on tarkoituksessa työntää askel askeleelta takaisin tietoisuus oikeaksi tunnustetusta (s.o. äärettömän ja ankarasti valikoidun kokemuksen kautta _todistetusta_) elämästä: niin että saavutetaan vaiston -- täydellinen koneellisuus, -- tämä kaiken mestariuden, kaiken elämän taidon täydellisyyden edellytys. Laatia Manun tavoin lakikirja on antaa jollekin kansalle vapaus vastaisuudessa tulla mestariksi, tulla täydelliseksi, pyrkiä elämän korkeimpaan taitoon. _Sitä varten se täytyy tehdä itsetiedottomasti_: tämä on jokaisen pyhän valheen päämaali. -- _Kasteihin järjestäminen_, ylin, vallitseva laki, on vain luonnonjärjestyksen vahvistamista, ensiarvoista luonnonlainmukaisuutta, joka ei ole yhdenkään mielivallan, yhdenkään "modernin idean" vallan alaisena. Jokaisessa terveessä yhteiskunnassa eroittautuu, tehden keskinäisesti toisiltaan vaatimuksia, kolme fysioloogisesti eripainoista tyyppiä, joista kullakin on oma terveydenhoitonsa, oma työalansa, oma lajinsa täydellisyyden-tunnetta ja mestariutta. Luonto, _ei_ Manu, eroittaa toisistaan henkisesti etevämmät, lihaksiltaan ja luonteensävyltään voimakkaammat ja ne, jotka eivät missään suhteessa ole erikoisia, keskinkertaiset, -- jälkimmäiset suurena joukkona, edelliset valittuina. Ylimmällä kastilla -- kutsun sitä nimellä _kaikkein harvemmat_ -- on täydellisenä myöskin harvimpien etuoikeudet: siihen kuuluu edustaa onnea, kauneutta, hyvyyttä maan päällä. Vain henkisimmillä ihmisillä on lupa kauneuteen, kauniiseen: heissä yksin ei hyvyys ole heikkoutta. _Pulchrum est paucorum hominum_: hyvyys on etuoikeus. Mitään ei voi sitävastoin vähemmän sallia heille kuin rumia tapoja tai pessimististä katsomusta, silmää, joka _rumentaa_ --, tai edes suuttumusta olioiden yleiskuvasta. Suuttumus on Tshandalan etuoikeus; samoin pessimismi. "_Maailma on täydellinen_ -- niin puhuu henkisimpien vaisto, myöntäväinen vaisto --: epätäydellisyys, jokainen laji meidän valtamme alla olevaa, välimatka, välimatkan paatos, Tshandala itse on osa tästä kokonaisuudesta". Henkisimmät ihmiset _voimakkaimpina_ löytävät onnensa siinä, missä toiset löytäisivät perikatonsa: labyrintissa, kovuudessa itseään ja toisia kohtaan, koettamisessa; heidän ilonsa on itsensähillitseminen: askeettisuus käy heissä luonnoksi, tarpeeksi, vaistoksi. Vaikeata tehtävää he pitävät etuoikeutena, leikkiä taakoilla, jotka painavat toiset maahan, on heille _virvoitusta_... Tieto -- askeettisuuden muoto. -- Heidän lajinsa on kunnioitettavin ihmislaji: mikä ei estä, että he ovat iloisimmat, rakastettavimmat. He hallitsevat, eivät senvuoksi, että tahtovat, vaan siksi, että _ovat_; heille ei ole vapaaehtoista olla toisarvoisia. -- _Toiset_ arvojärjestyksessä: ne ovat oikeuden vartioita, järjestyksen ja varmuuden vaalijoita, ne ovat ylhäisiä sotilaita, ennen kaikkea _kuningas_ sotilaan korkeimpana tyyppinä, tuomarina ja lain voimassapitäjänä. Nuo arvoltaan _toiset_ ovat henkisimpien käskyn toimeenpanijoita, lähimpinä heihin kuuluvia, niitä, joiden osaksi on tullut kaikki _karkeampi_ työ hallitsemisessa, -- heidän seurueensa, heidän oikea kätensä, heidän parhaat oppilaansa. -- Kaikessa tässä, toistan sen vielä kerran, ei ole mitään mielivaltaa, mitään "tehtyä"; mikä _toisin_ on, se on tehtyä, -- luontoa on silloin häväisty... Kastien järjestys, _arvojärjestys_, muodostaa vain elämän oman korkeimman lain; näiden kolmen tyypin eroittaminen on välttämätön yhteiskunnan ylläpitämiseksi, tekemään mahdollisiksi korkeammat ja korkeimmat tyypit, -- vasta oikeuksien _erilaisuus_ on ehtona siihen, että oikeuksia on olemassa. -- Oikeus on etuoikeus. Olemisensa lajissa on kullakin etuoikeutensa. Älkäämme väheksikö _keskinkertaisten_ etuoikeuksia. Elämän kovuus kasvaa _korkeuden_ mukaan, -- kylmyys kasvaa, vastuunalaisuus kasvaa. Korkea kultuuri on pyramiidi: se pysyy pystyssä vain leveällä jalustalla, sen kaikkein ensimäisenä edellytyksenä on voimakkaasti ja terveesti tiivistetty keskinkertaisuus. Käsityö, kauppa, maanviljelys, _tiede_, suurin osa taidetta, sanalla sanoen kaikki, minkä voi lukea _ammatti_toimekkaisuuteen, viihtyy ainoastaan taitamisen ja halun keskinkertaisuudessa; sellainen olisi siirrettävä poikkeuksien joukkoon, siihen kuuluva vaisto vastustaisi sekä aristokraattisuutta että anarkismia. Olla yleisenä hyötynä, pyöränä, funktsioonina, siihen on olemassa luonnonmääräys; _ei_ yhteiskunta, vaan sellainen _onni_, joihin kaikkein useimmat kykenevät, tekee heidät älykkäiksi koneiksi. Keskinkertaiselle on onni olla keskinkertainen; mestaruus yhdessä, erikoisala: luonnollinen vaisto. Syvemmälle hengelle olisi täydellisesti arvoa alentavaa nähdä vastaväitettä jo keskinkertaisuudessa itsessään. Se juuri on _ensimäinen_ välttämättömyys, jotta poikkeuksia voisi olla: se vaatii korkeata kultuuria. Jos poikkeusihminen kohtelee juuri keskinkertaisia lempeämmin kuin itseään ja vertaisiaan, niin se ei ole ainoastaan sydämen säädyllisyyttä, -- se on yksinkertaisesti hänen _velvollisuutensa_... Ketä vihaan enin tämänpäivän roskaväestä? Sosialistiroskaväkeä, Tshandala-apostoleita, jotka turmelevat työmiehen vaiston, ilon, hänen tyytyväisyydentunteensa pienellä olemisellaan, -- jotka tekevät hänet kateelliseksi, jotka opettavat hänelle kostoa... Vääryys ei ole milloinkaan erilaisissa oikeuksissa, se on "yhtäläisten" oikeuksien vaatimisessa... Mikä on _huonoa_? Mutta minä olen jo sanonut sen: kaikki, mikä syntyy heikkoudesta, kateudesta, _kostosta_. -- Anarkisti ja kristitty on samaa syntyperää...

58.

On todellakin jokin ero, mihin tarkoitukseen valhetellaan: jos sillä ylläpitää tai _turmelee_. On täysi oikeus pitää _kristittyä ja anarkistia_ yhtäläisinä: heidän tarkoituksensa, heidän vaistonsa tähtää turmelemiseen. Tämän väitteen todistamiseksi ei tarvitse muuta kuin lukea historiaa: se on siinä hirvittävän selvänä. Jos juuri olemme oppineet tuntemaan uskonnollisen lainsäädännön, jonka tarkoituksena oli "ikuistaa" elämän _kukoistamisen_ ensimäinen ehto, yhteiskunnan suuri muodostus, -- niin kristinoppi on löytänyt tehtävänsä juuri sellaisen muodostuksen hävittämisessä, koska _elämä viihtyi_ siinä. _Siellä_ piti saattaa pitkäaikaisen kokeilun ja epävarmuuden järjensaalis kaukaisimpien aikain hyväksi ja korjata sato niin suurena, niin rikkaana, niin täydellisenä kuin mahdollista: täällä sitävastoin _myrkytettiin_ sato yhtenä yönä... Se, joka oli _vaskea ikuisempi, imperium Romanum_, suuremmoisin organisatsiooni-muoto vaikeitten ehtojen alaisena, mitä tähän saakka on saavutettu, ja johon verrattuna kaikki edelläkäypä, kaikki sen jälkeinen on keskeneräistä työtä, hutiloimista, dilettantismia, -- nuo pyhät anarkistit ovat tehneet itselleen "hurskaan ansion" siitä, että ovat tuhonneet "maailman", se on _imperium Romanumin_, kunnes ei ollut kiveä kiven päällä, -- kunnes germaanitkin ja muut lurjukset saattoivat tulla sen herroiksi... Kristitty ja anarkisti: molemmat dekadentteja, molemmat kykenemättömiä toimimaan toisin kuin hajoittavasti, myrkyttävästi, huonontavasti, _vertaimevästi_, molemmat _verisen vihan_ vaistoa kaikkea kohtaan, mikä on pystyssä, suuresti pystyssä, millä on pysyväisyyttä, mikä lupaa elämälle tulevaisuutta... Kristinusko oli _imperium Romanumin_ vampyyri, -- se on yhdessä yössä tehnyt tyhjäksi roomalaisten suunnattoman työn voittaa maa-ala suurelle kultuurille, _jolla on aikaa_. Eikö yhä vieläkään ymmärretä sitä? Tämä _imperium Romanum_, jonka me tunnemme, jota Rooman provinsin historia opettaa meitä yhä paremmin tuntemaan, tämä suuren tyylin ihailtavin taideteos, oli alku, sen rakenne oli laskettu _todistamaan_ voimaansa vuosituhansilla, -- tähän saakka ei ole vielä milloinkaan rakennettu niin, ei milloinkaan edes uneksittu, että rakennettaisiin samassa määrin _sub specie aeterni_! -- Tämä organisatsiooni oli kyllin luja kestämään huonoja keisareita: henkilövaihdos ei saa merkitä mitään sellaisille olioille, -- kaiken suuren arkitehtuurin _ensimäinen_ perussääntö. Mutta se ei ollut kyllin luja kestämään turmeluksen turmelevinta lajia, _kristittyä_... Tämä salainen matelija, joka yössä, usvassa ja kaksimielisyydessä ryömi jokaisen yksityisen kimppuun ja imi hänestä vakavuuden _tosia_ asioita kohtaan, yleensä vaiston _realiteetteihin_ nähden, tämä arka, feminiininen ja makoinen joukkio on askel askeleelta vieroittanut "sielut" tästä suunnattomasta rakennuksesta, -- nuo arvokkaat, nuo miehekkään-ylhäiset luonteet, jotka Rooman asiassa näkivät oman asiansa, oman totisuutensa, oman _uljuutensa_. Tekopyhä ryömiminen, hartauskokous-salakähmä, synkkä käsite kuten helvetti, viattoman uhraaminen, _unio mystica_ verenjuonnissa, ennen kaikkea koston, Tshandalakoston hitaasti liehdottu tuli -- se tuli Rooman herraksi, samanlainen uskonto, jonka edeltäolomuotoa vastaan jo Epikuros oli taistellut. Luettakoon Lukretiusta, jotta ymmärrettäisiin, _mitä_ vastaan Epikuros on taistellut, ei pakanuutta, vaan "kristinoppia" vastaan, s.o. sielujen turmelemista syy-, rangaistus- ja kuolemattomuuskäsitteellä. -- Hän taisteli _manalaista_ kulttia vastaan, koko salaista kristinoppia vastaan, kieltää kuolemattomuus oli silloin jo todellista _lunastusta_. -- Ja Epikuros olisi voittanut, jokainen kunnioitettava henki Rooman valtakunnassa oli epikuurolainen: _silloin ilmestyi Paavali_... Paavali, lihallistunut, neroksi muuttunut Tshandalaviha Roomaa kohtaan, "maailmaa" kohtaan, juutalainen, ikuinen juutalainen _par excellence_... Hänen ymmärryksensä oli siinä, kuinka pienen lahkolaisen kristillisliikkeen avulla juutalaisuuden ohessa voisi sytyttää "maailmanpalon", kuinka symboolilla "jumala ristillä" voisi yhteenlaskea suunnattomaksi voimaksi kaiken alemman, kaiken salaisesti kapinallisen, kaikki anarkistisen vehkeilyn perilliset valtakunnassa. "Lunastus tulee juutalaisista." -- Kristinoppi kaikenlaisten manalaisten kulttien tarjoomismuotona, Osiriksen, suuren äidin, Mithraksen esimerkiksi -- ja niiden yhteenlaskemismuotona: tässä taidossa on Paavalin nerokkaisuus. Hänen vaistonsa oli tässä niin varma, että hän säälimättömällä väkivallalla totuutta kohtaan asetti keksimänsä "lunastajan" suuhun, eikä ainoastaan suuhun, juuri ne ajatukset, joilla nuo Tshandala-uskonnot haltioivat -- että hän teki hänestä sellaisen, jonka mithrapappikin saattoi ymmärtää... Tämä oli hänen silmänräpäyksensä Damaskuksessa: hän ymmärsi _tarvitsevansa_ kuolemattomuususkoa tehdäkseen "maailman" arvottomaksi, että "helvetti" käsite tulee vielä Rooman herraksi, -- että "tuonpuolisella" _surmataan elämä_... Nihilisti ja risti: ne muodostavat loppusoinnun, eivätkä ainoastaan loppusointua...

59.

Antiikin maailman koko työ tehty tyhjäksi: minulla ei ole sanoja ilmaistakseni, mitä tunnen näin hirvittävän johdosta. -- Ja katsoen siihen, että sen työ oli esityötä, että juuri oli ennätetty laskea perustus vuosituhansien työlle graniittikovalla itsetietoisuudella: antiikin maailman koko _tarkoitus_ turhaan!... Miksi kreikkalaisia? Miksi roomalaisia? Kaikki edellytykset oppineeseen kultuuriin, kaikki tieteelliset _metoodit_ olivat jo olemassa, suuri, verraton taito lukea oikein oli jo saavutettu -- tämä edellytys kultuurin traditsiooniin, tieteen kokonaisuuteen; luonnontiede matematiikan ja mekaniikan yhteydessä oli kukoistamassa, -- _asiallisuusaistilla_, -- viimeisellä -- ja -- arvokkaimmalla -- kaikista aisteista, oli koulunsa, jo monisatavuotinen traditsiooninsa! Ymmärretäänkö tätä? Kaikki _oleellinen_ oli löydetty, jotta olisi voitu ryhtyä työhön: -- metoodit, täytyy toistaa se kymmenen kertaa, _muodostavat_ tuon oleellisen, myös vaikeimman, myöskin sen, jota tottumus ja laiskuus kauimmin vastustavat. Mitä me tänään sanomattomalla itsehillitsemisellä, sillä meidän kunkin ruumiissamme on vielä tavalla tai toisella huonot vaistot, kristilliset -- olemme valloittaneet takaisin itsellemme, vapaan katseen realiteetteihin nähden, varovaisen käden, kärsivällisyyden ja totisuuden vähäisimmässä, tietämisen koko _rehellisyyden_ -- se on jo kerran ollut olemassa! Enemmän kuin kaksi vuosituhatta sitten! Ja, sitäpaitsi, hyvä, hieno aisti ja maku! _Ei_ aivotottumuksena! _Ei_ "saksalaisena" sivistyksenä tolvanatavoilla! Vaan ruumiina, eleenä, vaistona sanalla sanoen realiteettina... _Kaikki turhaan!_ yksi ainoa yö, ja sitten vain muisto! -- Kreikkalaiset! Roomalaiset! Vaiston ylhäisyys, maku, metoodinen tutkimus, järjestämis- ja hallitsemisnerokkuus, usko, _tahto_ ihmistulevaisuuteen, kaikkien kappaleitten suuren myöntämisen toteuttaminen _imperium Romanumina_, kaikkien aistien havaittavana, suuri tyyli ei enää vain taiteena, vaan todellisuudeksi, totuudeksi, _elämäksi_ käyneenä... -- Ja tätä ei yhtenä yönä hävittänyt luonnonmullistus. Sitä eivät tallanneet maahan germaanit ja muut kämpäjalat! Vaan viekkaat, hiipivät, näkymättömät, verettömät vampyyrit turmelivat sen! Sitä ei voitettu, -- imettiin vain tyhjiin!... Kätketty kostonhimo, pieni kateus tullut _herraksi_! Kaikki katala, itsestään kärsivä, huonojen tunteitten rankaisema, sielun koko _ghettomaailma_ päässeenä yhdellä erää _voittoon_! -- Luettakoon vain jotakin kristillistä agitaattoria, pyhää Augustinusta esimerkiksi, jotta ymmärrettäisiin, tunnettaisiin _hajusta_, mitkä siivottomat veitikat ovat täten tulleet herroiksi. Pettyisi perinpohjin, jos epäiltäisiin, että kristillisen liikkeen johtajilta puuttuisi hiukankin älyä: -- oi, he ovat viisaita, viisaita aina pyhyyteen saakka, nämä herrat kirkkoisät! Aivan toista se on, mitä heiltä puuttuu. Luonto ei ole pitänyt heistä huolta, -- se unhoitti antaa heille kunnioitettavien, säädyllisten, _puhtaitten_ vaistojen häveliään myötäjäislahjan... Meidän kesken, he eivät ole edes miehiä... Jos Islam halveksii kristinoppia, niin sillä on tuhat kertaa oikeus siihen: Islamilla on edellytyksenä _miehiä_...

60.

Kristinoppi on riistänyt meiltä antiikisen kultuurin sadon, se on myöhemmin riistänyt meiltä myös _Islam_-kultuurin sadon. Espanjan ihmeellinen maurilainen kultuurimaailma, _meille_ oikeastaan läheisempi, meidän aistiamme ja makuamme enemmän miellyttävä kuin Rooma ja Kreikka, _tallattiin maahan_ (-- en sano mitkä jalat tallasivat sen --), miksi? Siksi, että se sai kiittää ylhäisiä, miehekkäitä vaistoja synnystään, siksi että se myönsi elämän, ja vieläpä maurilaisen elämän omituisilla ja raffineeratuilla kalleuksilla!... Ristiritarit voittivat myöhemmin jonkin, minkä edessä heidän paremmin olisi sopinut maata tomussa, -- kultuurin, johon verrattuna itse yhdeksästoista vuosisatamme pitäisi tuntea itsensä hyvin köyhäksi, hyvin jälkeenjääneeksi. -- Tosin, he tahtoivat saalista: itä oli rikas... Voi olla huoletta! Ristiretket -- korkeampaa merirosvoutta, ei muuta! Saksalainen aateli, viikinkiaatelia perinpohjin, oli siinä mielialallaan: kirkko tiesi vain liian hyvin, millä _saa_ saksalaisen aatelin... Saksalainen aateli, alati kirkon henkivartija, alati kirkon kaikkein huonoimpien vaistojen palveluksessa, mutta _hyvästä maksusta_... Juuri saksalaisten miekkojen, saksalaisen veren ja rohkeuden avulla, on kirkko käynyt verivihollisuussotaansa kaikkea ylhäistä vastaan maan päällä! Tässä kohdassa on kokonainen joukko katkeria kysymyksiä. Saksalainen aateli on melkein poissa korkeamman kultuurin historiasta: syyn arvaa... Kristinusko, alkohooli -- turmelemisen molemmat suuret keinot... Itsessäänhän ei pitäisi olla mitään valintaa Islamiin ja kristinoppiin nähden, yhtä vähän kuin arapialaiseen ja juutalaiseen nähden. Se on jo ennakolta ratkaistu: kenellekään ei ole vapaaehtoista valita tässä. Joko on Tshandalaa, tai ei ole sitä... "Sotaa Rooman kanssa aina veitseen saakka! Rauhaa, ystävyyttä Islamin kanssa": niin tunsi, niin toimi tuo suuri vapaa-ajattelija, nero Saksan keisarien joukossa, Fredrik toinen. Kuinka? Täytyykö saksalaisen ensin olla nero, ensin olla vapaa-ajattelija tunteakseen _säädyllisesti_? En ymmärrä, kuinka saksalainen on milloinkaan voinut tuntea kristillisesti...

61.

Tässä täytyy koskettaa saksalaisille vielä sata kertaa kiusallisempaa muistoa. Saksalaiset ovat riistäneet Europalta viimeisen suuren kultuurisadon, jonka Europa olisi voinut korjata, -- _renessansin_. Ymmärretäänkö vihdoin, _tahdotaanko_ ymmärtää, mitä renessansi oli? _Kaikkien kristillisten arvojen uudestaan arvioiminen_, koe kaikilla keinoilla, kaikilla vaistoilla, kaikella nerolla saada vastakkaisarvot, _ylhäiset_ arvot voittoon... Tähän saakka oli olemassa vain _tämä_ suuri sota, tähän saakka ei ollut olemassa mitään ratkaisevampaa kyseeseenasettamista kuin renessansin, -- _minun_ kysymykseni on sen kysymys --: ei ollut myöskään milloinkaan perusteellisempaa, suorempaa, ankarampaa, koko rintamalla ja keskukseen tähdättyä _hyökkäyksen_ muotoa! Hyökätä ratkaisevimman paikan, itse kristinopin istuimen, kimppuun, asettaa täällä _ylhäiset_ arvot valta-istuimelle, s.o. sielläistuvien vaistoihin, sisäisimpiin tarpeisiin ja pyyteisiin... Näen edessäni _mahdollisuuden_, jolla on aivan ylimaailmallinen lumo ja väriloiste: -- minusta tuntuu kuin se säteilisi raffineeratun kauneuden kaikissa väristyksissä, siinä on taide tarttunut työhön, niin jumalallisesti, niin saatanallisen jumalallisesti, että turhaan etsii halki vuosituhansien vielä toista sellaista mahdollisuutta; näen näytelmän, niin nerokkaan, samalla niin ihmeellisen oudon, että se antaisi kaikille Olympon jumaluuksille aiheen kuolemattomaan nauruun -- _Cesare Borgia paavina_ -- Ymmärretäänkö minut?... No niin, se olisi ollut se voitto, jota minä yksin tänään toivon --: sillä olisi kristinoppi ollut hävitetty! -- Mitä tapahtui? Saksalainen munkki, Luther, tuli Roomaan. Tämä munkki, epäonnistuneen papin kaikki kostonhimoiset vaistot ruumiissaan, nousi Roomassa renessansia _vastaan_... Sensijaan, että syvimmällä kiitollisuudella olisi ymmärtänyt sen suunnattoman, mikä oli tapahtunut, kristinopin voittamisen sen omalla _istuimella_, -- ymmärsi hänen vihansa ottaa vain ravintoa tästä näytelmästä. Uskonnollinen ihminen ajattelee aina vain itseään. -- Luther näki paavikunnan _turmeluksen_, kun vastakohta juuri oli saavutettavissa: vanha turmelus, _peccatum originale_, kristinoppi, ei ollut enää paavin istuimella! Vaan elämä! Elämän riemuvoitto! Kaikkien korkeitten, kauniiden, rohkeiden asiain myöntäminen! Myöntäminen!... Ja Luther _korjasi kirkon jälleen entiselleen_: hän karkasi sen kimppuun... Renessanssi -- tapahtuma vailla tarkoitusta, suuri _turhaanraukeaminen_! -- Ah näitä saksalaisia, mitä ne ovat meille jo maksaneet! Tyhjiin -- se oli aina saksalaisten _työtä_. -- Uskonpuhdistus; Leibniz; Kant ja tuo niin sanottu saksalainen filosofia; "vapaus"-sota; valtakunta -- joka kerta tyhjiin jokin, joka jo oli olemassa, jokin _entiselleen palauttamaton_... He ovat minun vihollisiani, nämä saksalaiset, tunnustan sen: halveksin heissä käsitteen ja arvojen epäpuhtauden jokaista lajia, _pelkuruutta_ jokaiseen rehelliseen myöntämiseen ja kieltämiseen nähden. He ovat, melkein jo vuosituhannen, sekoittaneet ja hämmentäneet kaiken, mihin sormineen ovat tarttuneet, heidän omallatunnollaan on kaikki puolinaisuudet -- kolmekahdeksasosaisuudet! -- joista Europa on sairas, heidän omallatunnollaan on myöskin mauttomin laji kristinoppia, mitä on olemassa, parantumattomin, kumoamattomin, protestanttisuus... Ellei milloinkaan päästä kristinopista, niin saksalaiset ovat siihen syypäät...

62.

-- Täten olen lopussa ja langetan tuomioni. Minä _tuomitsen_ kristinopin, minä lausun kristillistä kirkkoa vastaan hirvittävimmän kaikista syytöksistä, mitä yksikään syyttäjä milloinkaan on lausunut. Se on minulle korkein ajateltavissa oleva turmelus, sillä on ollut tahto äärimmäiseen mahdolliseen turmelukseen. Kristillinen kirkko ei jättänyt turmeluksellaan mitään rauhaan, se on tehnyt jokaisesta arvosta arvottomuuden, jokaisesta totuudesta valheen, jokaisesta rehellisyydestä sielunalhaisuuden. Uskallettakoon minulle muistuttaa vielä sen "humaanisia" siunauksia! _Poistaa_ yhtäkään hädänalaisuutta, se soti sen syvimpiä harrastuksia vastaan, se eli hädänalaisuuksista, se loi hädänalaisuuksia ikuistaakseen _itsensä_... Synnin madon esimerkiksi: tällä hädänalaisuudella on vasta kirkko rikastuttanut ihmiskuntaa! -- "Sielujen yhtäläisyys jumalan edessä", tämä valheellisuus, tämä kaikkien halpamielisten _kaunan tekosyy_, tämä käsitteen räjähdysaine, joka viimein on käynyt vallankumoukseksi, moderniksi ideaksi ja koko yhteiskuntajärjestyksen alenemisperiaatteeksi, -- on _kristillistä_ dynamiittia... Kristinopin "humaaniset" siunaukset! Kurittaa humaanisuus ristiriitaisuudeksi itsensä kanssa, itsesaastutustaidoksi, tahdoksi valheeseen mistä hinnasta tahansa, vastahakoisuudeksi, kaikkien hyvien ja rehellisten vaistojen halveksimiseksi! Ne ovat minusta kristinopin siunauksia! -- Loiselämä kirkon ainoana tapana; juoden kalvetustauti-, "pyhyys" ihanteellaan kaiken veren, kaiken rakkauden, kaiken elämäntoiveen; tuonpuoleinen tahtona jokaisen realiteetin kieltämiseen; risti tunnusmerkkinä manalaisimmasta salaliitosta, mitä milloinkaan on ollut, -- terveyttä, kauneutta, sopusointuisuutta, urhoollisuutta, henkeä, sielun hyvyyttä, _elämää itseään_ vastaan...

Tämän iankaikkisen syytöksen kristinoppia vastaan tahdon kirjoittaa kaikille seinille, missä vain seiniä on, -- minulla on kirjaimia, jotka tekevät sokeatkin näkeviksi... Minä kutsun kristinoppia ainoaksi suureksi kiroukseksi, ainoaksi suureksi sisäiseksi turmelukseksi, ainoaksi suureksi kostonvaistoksi, jolle yksikään keino ei ole kylliksi myrkyllinen, salainen, manalainen, pieni, -- minä kutsun sitä ihmiskunnan ainoaksi kuolemattomaksi häpeäpilkuksi...

Ja ajanlasku alkaa tuosta epäonnen päivästä, _dies nefastus_, jolloin kohtalokas tapahtumasarja käynnistyi -- kristinopin ensimmäisestä päivästä! -- Miksei mieluummin _viimeisestä, tästä_ päivästä? -- Kaikki arvot uusiksi!

LOPPU.