Part 5
-- Enhän minä tuosta paljoa, tuumi opettaja. Markka-kolmisen viulun kielien ostoon ja toiset kolme vaivoista.
-- Sen minä maksan mielelläni, lupasi oppilas.
Tästä alkaen nähtiin kaksi miestä ahkerassa puuhassa Kuikkasaaren ranta-äyräällä tai kalasaunassa. Joka neljännesminuutin kuluttua kuului jotenkin samanlajinen ääni kuin kissa päästää, kun sen hännälle astutaan. Näiden äännähdyksien väliajoilla asetteli opettaja oppilaan sormia viulun kielien päälle ja saatuaan sopivalle paikalle, virkkoi: "nyt", jolloin kuului uusi vingahdus.
Kun alkuharjoituksia arveltiin tulleen riittävästi, sai oppilas loman.
-- Nyt sinä voit opetella yksinäsi sen aikaa, kun minä menen ulommille luodoille onkimaan.
-- Mutta nämä sormet eivät tahdo vielä taipua, valitteli oppilas.
-- Kyllä ne siitä vähitellen "lutviutuu", vakuutti opettaja.
Oppilas siirtyi mantereen puolen rantataloihin. Siellä hän jatkoi harjoituksiaan. Mutta vaikka tämä musiikkiopisto oli ollut paikkakunnalla näin lyhyen ajan, niin ihmiset olivat jo siihen määrään hermostuneet, että tuskin jaksoivat kuunnella viittäkään minuuttia Anaskin oppilaan harjoituksia. -- Ei tuota jaksa kuulla, sanoivat ja ajoivat tuvastaan pois. Koirat ja siat olivat vieläkin hullumpia. Ne ulvoivat ja röhisivät niin kamalasti, että oppilaan täytyi suorittaa harjoituksiaan salpojen takana, kartanoista ulompanaolevissa huoneissa, riihissä ja pajoissa.
Opettajan saavuttua kalastusmatkaltaan valitteli oppilas näitä vastoinkäymisiään ja pyyteli kuuntelemaan meneekö "peli" oikein.
-- Nämä muut ovat niin tylyjä, etteivät rupea yhtään kuuntelemaan. Sanovatpa vielä etten minä opi soittamaan vaikka kuinka kauan opettelisin.
-- Mitä niiden sanomisesta, lohdutteli opettaja. Ne luulevat, että soittamaan opitaan muutamissa päivissä. Vuosia siihen tarvitaan ennenkuin sormet oikein "lutviutuvat". Mutta harjoittelehan ahkerasti ja väliaikoinakin liikuttele sormiasi. Niin minäkin opettelin. Sitten otin kaksi pärettä, toisen viuluksi toisen jouseksi ja niillä laskettelin "katrillia", että täytyi väkisinkin sormien "lutviutua".
Tämä oli erinomaisen hyvä neuvo. Näiden päreharjoitusten aikana ei oppilasta ajettu pois tuvasta, vieläpä kehuttiinkin hänen sormiensa vikkelyyttä ja jousikäden liikkeitä.
Hänestä olisi ahkeruuteen katsoen voinut tulla vaikkapa viulutaiteilija, mutta hänelle kävi kuten monelle muulle opin-uralle antautuneelle: isän perinnöt loppuivat ennenkuin sormet ennättivät "lutviutua", ja hänen täytyi ruveta rengiksi.
Niin päättyi tämä Kuikkasaaren musiikkikoulu.
* * * * *
Parhaan kalansaaliin aikana muisti Anaski niitäkin ranta-asukkaita, joilla ei ollut aikaa kalastelemaan, ja vei heille keittokalat kohtuhinnalla. Seppämestari Miettinen oli yksi sellainen. Tämän perheelle tuli tavallinen keitto parista kolmesta kookkaasta ahvenesta, sillä joukkoa oli vain vaimo ja oppipoika.
Mutta eräänä päivänä sai Anaski kuulla, että näille tuttaville on syntynyt kaksi poikaa. Nyt oli käytävä talossa, vaikkapa ei ollut kalojakaan viemisiksi. Vanhemmat voivat olla pahemmassa kuin pulassa. Ovat odottaneet yhtä ja laitelleet sen mukaan varustuksia, mutta tuleekin kaksi. Sellaisissa odottamattomissa käänteissä joutuvat elämänsä alkutaipaleella olevat ihmiset aivan neuvottomiksi, ja siksipä halusi Anaski käydä tuttaviansa tervehtimässä. Samalla tiellä voisi lausua jonkun rohkaisevan sanan. Surkuttelijoita löytyy joka mökissä, mutta harvat kykenevät sanomaan sellaista, joka virkistäisi miellä ja olisi opiksi. Anaskilla oli varastossa tällaistakin. Niinpä hän heti kuulumisen kyseltyä alkoi kertoa omia kasvattaja-kokemuksiaan.
-- Niin se on aina, että kunnon miehelle syntyy ensimäiset pojat kaksittain. Niin syntyi minullekin, vaan en minä siitä hämmästynyt, vaikka vaimoväki hätäili, että millä ne elätetään lehmättömässä mökissä ja kuka ne muutenkaan hoitaa. -- Olkaahan huoletta, sanoin akoille ja kävin ratkomassa turkin hihat. Hihojen tyviin tein reiät. Sitten pistin pojat turkinhihaan ja nostin tuvan naulaan. Eipä tarvinnut kätkyviä eikä kapalovöitä, Ruisjauhovelliä keitettiin kerran päivässä. Ja ettei tarvinnut huolehtia ruokkimisesta enempi kuin muustakaan hoidosta, hankin minä kaksi puolen kannun pulloa ja kaksi vanhaa pyttyä. Pullot täytin vellillä ja ripustin keskisistään nuoraan tuvan orteen, aivan suun eteen. Pian oppivat pojat hamuilemaan pullon suun käsiinsä ja vetivät velliä kuin parhaat patajuopot. Kun vielä viimeksi pistin pytyn alle, oli laitos niin täydellisessä kunnossa, ettei tarvinnut päin perin katsoa muulloin kuin astiain täyttämis- ja tyhjentämis-aikoina. Enkä elämäni päivinä ole nähnyt lasten niin hyvästi kasvavan ja lihovan kuin ne kaksos-pojat jauhovellillä. Tuskin olivat paljon päälle puolenvuoden, kun turkinhihat tulivat niin ahtaiksi, että alkoivat ratkeilla. Silloin otin pojat alas naulasta ja laskin lattialle. Mutta kun ne tunsivat puuta jalkainsa alla, lähtivät laukkaamaan ympäri tupaa kuin parhaat syöttiläät, ja turkinhihat joutivat toisia odottelemaan.
Vaikk'ei mestari Miettiseltä tullutkaan pannuksi käytäntöön tätä Anaskin keksimää automaattista kasvatus-menettelyä, kokeili hän sen verran, että haki pullonsa ja laski Anaskille yhtä monta ryyppyä kuin oli syntynyt poikiakin.