Part 19

Krasnojarskissa herrasväki Nilsson asettui hotelliin levätäksensä vuorokauden, sillä pitkät matkat rasittavat. Tavallisesti olivat he matkustaneet yhtämittaa 4—6 vuorokautta ja sitten taas levänneet yli yön jossakin kaupungissa. Krasnojarskin hotellissa vapaaksi jääneessä huoneessa oli juuri ennen heitä asunut venäläinen junkkari, jonka matkatavarat vielä olivat huoneessa. Yöllä heidän maatessaan oli junkkari käynyt ottamassa tavaransa pois lähtiessään. Aamulla, kun matkamiehet heräsivät, kaipasi rouva Nilsson vyötänsä, jonka sisään oli 100 ruplan seteleinä neulottu kaikki heidän matkarahansa. Ymmärtää, miten he säikähtivät, mutta pelkkään säikähdykseen tämä tapaus päättyi. Vyö oli yöllä irtautunut ja pudonnut lattialle, mutta helposti he olisivat voineet menettää kaikki rahansa.

Elokuun 17 p:nä he tulivat Atšins-nimiseen pikkukaupunkiin ja 18 p:nä saavuttiin Marinsiin. Nämä paikat ovat Jenisein ja Ob-joen lisäjokien varsilla ja kaupunkiin tullessa piti aina kulkea joskus kaksikin kertaa lautalla joen poikki.

Tomskin kaupunkiin he tulivat elok 19 p:nä ja viipyivät siellä viikon päivät. Vieraalla paikkakunnalla he saivat hauskan yllätyksen tavatessaan suomalaisen lehtori Sirénin, joka sikäläisessä kimnaasissa oli ranskankielen opettajana. He kohtasivat Tomskissa myöskin luutnantti Makaroffin, joka viisi viikkoa ennen heitä oli lähtenyt Wladivostokista. Luutnantilla oli mukanansa pikkutyttärensä. Tämän äiti oli japanilainen.

Maisemat alkoivat Werhne-Udinskista alkaen saada hedelmällisemmän ulkomuodon. Aroseutu muuttui vähitellen metsiköiksi, vuorisiksi mäiksi ja laaksoiksi. Tomskin kuvernementissa olivat luonnontuotteet varsin halpahintaisia. Esimerkkinä mainittakoon, että puuta (16 kiloa) vehnäjauhoja maksoi vain 35 kopeekkaa, säkillinen perunoita 30 kop., 100 isoa kurkkua 8 kopeekkaa, 1 puuta lihaa ruplan; voista maksettiin 12 kopeekkaa naulalta j. n. e. Tomskiin menevä tie oli hyvin huono, sillä oli satanut pari viikkoa ja monet monituiset kauppamatkueet, jotka toivat teetä Kiinasta ja veivät venäläisiä tavaroita Siperian eri osiin, rikkoivat pehmeällä pohjalla olevan tien vielä huonommaksi. Liikenne oli niin suuri, että vuorokauden kuluessa voitiin laskea 1 000:kin tavarakuormaa menevän ohi.

Baikal-järvestä etelään päin on Venäjän ja Kiinan rajalla kaksi kaupunkia aivan likellä toisiaan. Venäjän puolella on Kiahta ja Kiinan puolella Maimatšin. Sieltä menee Gobin erämaan halki karavaanitie suoraan Pekingiin. Ennenkuin Siperian rautatie oli rakennettu, oli tämä maantie tärkein yhdysside Kiinan ja Venäjän välillä, ja teekaupan pääpaikka oli Kiahta. Siperian rautatie ja Suezin kanava ovat vaikuttaneet suuria muutoksia Siperian kauppa-oloissa. Vielä silloin, kun insinööri Nilsson perheinensä Siperian kautta palasi Suomeen, kohtasi hän Siperiassa vankien kuljetusjoukkoja. 50—60 vankia kerrallaan kuljetettiin osaksi kahleissa osaksi vapaina vartioston saattamina jalkaisin marssien karkoituspaikkoihinsa monen tuhannen virstan päähän kotiseuduiltaan. Herrassäätyiset vangit ja sairaat saivat ajaa hevosella.

Pisimmän ja tukalimman osan matkasta Siperiassa oli Nilssonin perhe jo kulkenut, ja siihen asti ei heitä ollut uhannut mikään mainittava vaara tai onnettomuus. Mutta eräänä yönä he saivat kaiken yötä pelätä henkeänsä. Insinööri oli antanut kyytimiehen houkutella itsensä lähtemään metsän halki kulkevaa oikotietä, jonka piti muka lyhentää matkaa useita virstoja. Iltamyöhällä he tulivat kaukana yleisestä maantiestä syrjässä olevaan yksinäiseen taloon, jossa piti saada vaihtaa toiset hevoset. Mutta talon isäntä sanoi, ettei hevosia saataisi ennenkuin vasta aamunkoitteessa, sillä ne olivat kaukana laitumella. Sitä ei oltu otettu huomioon. Muita ihmisiä ei näkynyt talossa kuin isäntä ja hänen emäntänsä, joka hoiteli pientä itkevää lasta.

Rauhattomin mielin matkustajat tekivät omista vaatteistaan itsellensä makuusijan tuvan permannolle ja laskeutuivat levolle kumpainenkin revolverilla varustettuna. Insinöörillä oli sitäpaitsi vaatteiden ulkopuolella vyöllänsä japanilainen tikari. Se ajatus, että he olivat hyvinkin turvattomassa tilassa karkoitettujen pahantekijöiden seassa syrjässä yleisestä maantiestä ja voisivat kadota jäljettömiin, piti heidät valveilla koko yön. Talon isäntä astua tassutteli yöllä useita kertoja sukkasillaan tupaan ja emännän varoittava ääni kuului toisesta huoneesta, mutta joka kerta näyttivät matkamiehet olevansa valveilla ja puhelivat äänekkäästi keskenänsä. Viimein päivä alkoi koittaa. Matkustajat nousivat makuulta, vaativat kyytihevosia ja pääsivät jatkamaan matkaansa. Mutta oikotien muisto tuntui jälkeenpäin usein hyvinkin ikävältä.

Elokuun 25 p:nä herrasväki Nilsson Tomskissa nousi höyrylaivaan, jonka piti viedä heidät Tjumeniin. Samassa laivassa tuli Venäjältä 650 vankia, jotka olivat tuomitut Siperian vuorikaivoksiin elinkautiseen pakkotyöhön. Heidät oli suljettu höyrylaivan hinaamaan rautaiseen proomuun, jossa oli rautapeltinen katto ja rautainen ristikko seininä, niin että vangit olivat kuin lintuhäkissä.

3 000 virstan pituinen matka oli herrasväki Nilssonilla matkustettava pitkin Tom- ja Ob-jokia ja sitten Irtišiä ja sen lisäjokia Tobolia ja Turaa myöten. Tjumen on näet Turan varrella. Lisäjoissa Tomissa, Tobolissa ja Turassa oli vesi sangen matalaa, niin että täytyi muuttaa neljään eri laivaan, jotka kulkivat kukin eri matalassa vedessä. Pääjokia Obia ja sen kaksoisjokea Irtišiä myöten he saivat matkustaa isossa höyrylaivassa, joka komeudessa ja mukavuudessa ei ollut suomalaisia laivoja huonompi. He saivat ostaa samminmätiä (kaviaaria) 30:llä kopeekalla naulan. Sitä he ostivat 10 naulaa ja söivät sitä liian runsaasti, niin että tulivat siitä kipeiksi. Samarovassa he kohtasivat helsinkiläisen professori August Ahlqvistin, jonka mukana seurasivat ylioppilaat Boehm ja Bergroth. Nämä viimeksimainitut olivat lähteneet Ob-jokea myöten tutkimusretkelle. He seurasivat laivan mukana Tobolskin kaupunkiin asti, johon saavuttiin syyskuun 2 p:nä ja siellä herrat Boehm ja Bergroth erkanivat.

Tässä mainittu henkilö oli sama Ernst Evald Bergroth, joka myöhemmin oli lääkärinä Tampereella. Hänen kanssaan kirjoittaja tuli tuttavaksi palvellessaan yhtaikaa amanuenssina ylioppilaskirjastossa. Helsingin Yliopiston myöntämillä stipendivaroilla matkustivat herrat Boehm ja Bergroth Siperiassa ja heitä oli kehoitettu matkustamaan yhdessä professori Ahlqvistin seurassa, joka tutkien ostjakien kieltä oli jo ennenkin matkustellut niillä mailla ja tunsi maan oloja.

Samalla matkalla kuin insinööri Nilsson kohtasi edellämainitut Helsingin Yliopiston miehet, tuli vastaan myöskin Lyypekin kaupungista kotoisin oleva potkurilla kulkeva höyrylaiva Lovisa. Se oli ensimmäinen höyrylaiva, joka Jäämeren kautta oli kulkenut Ob-joelle. Sillä oli matkan päämääränä Tobolsk, jonne se toi Englannista konetavaroita sekä sekatavaroita Tallinnasta. Matkalla se oli ollut vähän kolmatta kuukautta. Siperian asukkaat kummastelivat höyrylaivaa, joka kulki ilman siipipyörää. Tämän kaukaa Siperian vesille saapuneen laivan kylkeen laski se laiva, jolla herrasväki Nilsson matkusti ja molempain laivojen välillä tehtiin vierailukäyntejä. Parin tunnin kuluttua laivat jälleen irroitettiin toisistaan. Lovisa-laivan miehistö mittaili Ob-joen syvyyttä joten se kulki hitaammin kuin siperialainen matkustajalaiva.

Syyskuun 5 p:nä Nilsson saapui Tjumeniin, tilasi heti hevosia ja vuokrasi neljän istuttavat isot tarantassirattaat, joissa ajettiin yhdessä luutnantti Makaroffin ja hänen matkakumppaniensa kanssa — kaikkiansa 6 henkilöä — Jekaterinenburgiin, johon he saapuivat syyskuun 6 p:nä. Tämä osa matkasta oli hauska ja miellyttävä; matka kului hupaisesti ja pian jutellessa ja lauleskellessa.

Jekaterinenburgin kaupunkia kehuu Nilsson hyvin rakennetuksi, ja kun siinä kaupungissa harjoitettavasta teollisuudesta kivityöt ovat huomattavat, niin hän osteli muistoksi malakiitista ja vuorikristallista tehtyjä pikkutavaroita.

Seuraavana päivänä matkamiehet jatkoivat matkaa eri ajopeleissä ja saapuivat syyskuun 8 p:nä Tuguriin, joka on tunnettu halpahintaisista rasvanahkaisista kenkätavaroistaan. Nilssonin saapuessa kaupunkiin oli siellä iso ihmistungos ja kysyttyään sen aihetta, sai hän tietää, että tungoksen aikaansai joukko talonpoikaista nuorta väkeä, joka oli määrätty lähtemään Turkin sotaan. Sotaanlähtevien ystävät olivat joukolla kertyneet heitä hyvästelemään. Ihmiskokous oli virstan matkan päässä kaupungin ulkopuolella, missä omaiset lausuivat viimeiset jäähyväiset. Tilaisuus oli sydäntäsärkevä ja Nilssonin paatunut kyytimieskin vuodatti kyyneleitä.

Permin kaupunkiin saapui herrasväki Nilsson syyskuun 10 p:nä. He menivät suoraan höyrylaivaan, joka myötävirtaa vei heitä edelleen ja 13:ntena he saapuivat Kasaniin. Tataarilaiset, jotka asuvat Kasanin ympäristössä, ovat ahkeria ja taitavia hedelmäinviljelijöitä, ja siellä sai ostaa monenlaisia ihania hedelmiä. Kasan on sitäpaitsi Venäjän suurimpia kaupunkeja ja on tullut hyvin tunnetuksi oivallisista ajopeleistään, joita myydään yli koko maan. Ovathan kasaanilaiset reet Suomessakin hyvin tunnettuja. Muuan englantilainen, joka samaan aikaan kuin Nilsson matkusti, (myöhemmin hän oli Wladivostokissa valtion konepajan työmestarina) kävi katselemassa Kasanin työpajoja, kehui Kasanissa olevaa työväkeä erinomaisiksi työntekijöiksi.

Nišnij-Novgorodiin saapui Nilsson perheinensä syysk. 15 p:nä. Sieltä he jatkoivat matkaansa junalla Moskovaan, johon saapuivat 16 p:nä. Katseltuaan kaupungin nähtävyyksiä, minkä verran niitä lyhyellä pysähdysajallaan ehtivät, he jatkoivat 18 p:nä junalla matkaansa Pietariin, johon saapuivat syysk. 19 p:nä myöhään illalla.

Hotelleja ja yksityisiä majataloja tarjottiin Pietarin asemalla niin paljon, että tarjousten tekijät suorastaan piirittivät matkustajia. Kaikki ojentelivat osoitekorttejansa ja tekivät meluten tarjouksiansa yhtaikaa.

Vielä Pietarissa kohtasi insinööri Nilsson Amurin retkikunnan jäsenen kapteeni Jakobsénin, joka oli suomalaisen höyrylaivan kapteenina. Yhdessä he menivät kapteenin kuljettamaan laivaan ja kertoilivat toisillensa vaiheitansa sen jälkeen, kuin he Wladivostokissa olivat eronneet.

Nilsson poikkesi Kronstadtiin tervehtimään insinöörikapteeni Hjalmar Höökiä, joka Wladivostokista poismatkustettuansa oli virassa Venäjän valtion konepajoissa. Useat suomalaisen siirtokunnan jäsenistä olivat heidän yhtiönsä hajotessa saaneet häntä kiittää monesta hyödyllisestä neuvosta ja annetusta avusta.

Rautateitse Nilsson matkusti sitten Pietarista Helsinkiin, jonne saapui syyskuun 21 p:n iltana, mutta siellä ei silloin ollut asemalla ketään asuinhuoneita tyrkyttelemässä. Halki koko Siperian ja Euroopan Venäjän oli herrasväki Nilsson matkustanut ja kaikista vähimmän tyydyttävän yösijan koko matkalla he saivat Suomen pääkaupungista.

Helsingistä insinööri N. matkusti vielä Turkuun toivoen tapaavansa vanhan äitinsä, mutta sitä iloa hänelle ei oltu sallittu, sillä äiti oli kuollut kuukautta aikaisemmin kuin lähtö Wladivostokista tapahtui. Siihen aikaan viipyi posti Suomesta Wladivostokiin noin 4 tai 5 kuukautta. Turussa hän kuitenkin sai iloisen vastaanoton sukulaisilta ja tuttavilta.

Runsaasti 3 kuukautta (kesäkuun 16:nnesta syyskuun 21:een) oli noin 12 000 virstaa pitkä matka Wladivostokista Helsinkiin kestänyt.

Näin olemme seuranneet useitten Amurin retkikunnan jäsenten elämänvaiheita kaukaisessa Idässä. Mainittakoon insinööri Nilssonista vielä, että hän myöhemmin oli useita vuosia Kaukaasiassa Nobelyhtiön palveluksessa ja tätä nykyä (1925) vielä elelee reippaana vanhuksena Helsingissä harjoittaen englanninkielen opiskelua voidaksensa sillä kielellä antaa kirjallisia tietoja ulkomaisille aikakauskirjoille kokemuksistaan pitkien matkojensa varrelta Suomen ulkopuolella.

Tarkat muistiinpanot ja päiväkirjamerkinnöt todistavat hänen huolellisuuttansa kertojana ja lisäävät tämän kertomuksen yksityiskohtaista luotettavuutta, sillä pelkät ulkomuistista kirjoitetut kuvaukset voivat usein viedä kertojan harhaan.

Viitteet:

[1] Latinalainen sana _clamamus_ — huudamme.

[2] Kormorantit ovat isoja mustia vesilintuja, jotka pyydystävät kaloja.

Digitoijan huomio tekijänoikeuksista: Lagus on koonnut teoksen perustuen kahden retkellä mukanaolleen muistiinpanoihin. Nämä herrat olivat C. J. Schoultz (1849—1923) ja K. F. Nilsson (1846—1931). Nilssonin kuolinvuosi löytyy sanomalehtilähteistä: Suomen kuvalehti, 1926, n:o 6, 6.2.1926; Hufvudstadsbladet, 1931, n:o 2, 3.1.1931. Delfiinejä kuvaavan piirroksen tekijä on Friedrich Specht (1839—1909). Paviaania ja tiikeriä kuvaavien piirrosten tekijä on Wilhelm Kuhnert (1865—1926). Muiden piirrosten ja kuvien tekijöitä ei ole ilmoitettu.