Part 18

He panivat toimeen vierailemassa olevien laivastoissa palvelevien ylempien upseerien kunniaksi juhlapäivälliset. Mutta silloin nousi kysymys siitä kuka asetettaisiin ylimmälle paikalle juhlapöydän ääressä, englantilainenko vai venäläinen vai ranskalainenko ylipäällikkö? Sen kysymyksen ratkaisemisessa saattoi helposti joutua vastoin tahtoansa loukkaamaan juhlaan kutsuttujen mieliä. Ja tarkoitus ei ollut närkästyttää kutsuvieraita, vaan saada heidät kaikki suosiollisiksi. Kiinalaisten mielestä eurooppalaiset ylipäälliköt pitivät itseänsä saman arvoisina. Niinpä ratkaistiin arvo-asteikko sillä tavoin, että jokainen vieras asetettiin istumaan eri pöytään, ja yksin istuessaan hän oli ylimmällä paikalla kun ei ollut ketään ylempänä istumassa.

Ruokajärjestys kiinalaisten juhla-ateriassa oli kaikille eurooppalaisille kummallinen. Kun vieraat olivat sijoittuneet paikoilleen istumaan, tuli kiinalainen palvelija kantaen päänsä yläpuolella isolla tarjottimella kalan muotoiseksi leivottua kauniiksi koreiltua sokerileivosta, lähestyi jokaista vierasta ja teki syvän kumarruksen samalla näyttäen leivosta, johon ei kukaan saanut koskea. Leivos tarjottiminensa vietiin pois. Se oli vaan näyteruoka.

Ruokajärjestyksessä seurasi sitten monenlaisia makeisia, konvehtia ja muita eurooppalaisten tavan mukaan jälkiruokina tarjottavia, ja vasta viimeiseksi lihasta, kalasta, vihanneksista, hedelmistä ja tiesi mistä aineksista valmistettuja kiinalaisia herkkuja, joilla piti nälkä tyydytettämän. Muutamat ruoat olivat mukiin meneviä makunsa puolesta, toiset tosiaan maukkaita, mutta oli sellaisiakin, joihin eurooppalainen oli aivan tottumaton ja piti makua inhottavana. Kun joku osa juhlaherkuista jäi syömättä, niin kiinalaiset palvelijat toivat aterian jälkeen ruoan jäännökset laivaan, sillä oli otaksuttu, että juhlavieras tahallansa oli säästänyt osan maistiaisiksi kumppaneille laivassa.

Amiraali Furuhjelm oli maailmaa paljon nähnyt mies, joka laivaston johtajana oli kulkenut kaikki valtameret ristiin rastiin.

Loppupuolella ikäänsä hän oli ylhäisessä virassa etelä-Venäjällä Taganrogin kaupungissa. Kuoltuansa hän siirrettiin viimeiseen lepoon isänmaan poveen. Hän omisti aikoinaan Urjalassa Honkolan kartanon, joka vieläkin on hänen perillisillänsä.

Paljon kokeneena ja hienosti sivistyneenä miehenä hän myös ystävällisesti ja kohteliaasti kohteli alhaisempia henkilöitä jonka vuoksi hän kotoseudun väestöön jätti jälkeensä rakkaan muiston.

XX. RETKIKUNNAN VIIMEISEN JÄSENEN PALUUMATKA SUOMEEN

[Kuva: Insinööri K. F. Nilsson]

Niinkuin monelle muulle kotimaasta vieraille maille lähteneelle suomalaiselle kävi myös insinööri Fredrik Nilssonille, että koti-ikävä vastustamattomalla voimalla veti hänet takaisin köyhään esi-isien maahan Suomeen. Hän sanoutui irti toimestansa kesäkuussa 1877 ja lähti kotimatkalle. Monet suomalaiset ystävät Wladivostokissa tulivat herrasväki Nilssonia saattamaan, kun insinööri vaimonsa ja vuoden vanha tytär mukanansa nousi _Amerika_-nimiseen höyrylaivaan, joka oli tilattu kenraali Matšaloffia varten. Kenraali oli luvannut, että herrasväki Nilsson sai seurata hänen mukanansa. Suomalaiset lausuivat hellät jäähyväiset sekä lähettivät terveisiä ystäville rakkaassa kotimaassa. Jäähyväispäivälliset kenraalille ja hänen seurueellensa oli toimeenpantu laivalla. Torvisoittokunnan soittaessa ja samppanjapullojen korkkien paukkuessa tapahtui näin poislähtö Wladivostokista.

Kolmen tunnin kuluttua laiva laski ankkuriin Amurin lahden pohjoispäässä Suifun-joen suun edustalla Ritšnoi-nimisen postiaseman kohdalla. Siellä odotettiin, kunnes tuli vastaan pieni joki-höyrylaiva, joka vei matkustajat Rasdolniin (näkyy tähän kirjaan liitetyllä kartalla) ja sieltä alkoi maamatka. Farmaseutti Falcken, joka oli auttamassa herrasväki Nilssonia majanmuutossa Strelokista Wladivostokiin, oli asettunut Rasdolniin kauppiaaksi. Hänelle oli Nilsson sähkösanomalla ilmoittanut tulostansa ja pyytänyt häntä hankkimaan kyytihevosia. Mutta kun kenraali Matšaloff seurueineen tarvitsi kaikki postihevoset, oli Nilssonin herrasväen pakko jäädä yöksi Falckenin luo ja odottaa hevosten paluuta. Seuraavana päivänä he lähtivät vaunuilla, joiden eteen oli valjastettu 3 hevosta.

Niihin aikoihin, jolloin tämän kertomuksen vaiheet tapahtuivat, ei Siperiassa ollut rautateitä ollenkaan. Matkustajien täytyi tyytyä talvella kulkemaan reellä ja kesällä rattailla, venäläisellä tarantassilla sekä höyrylaivoilla jokia myöten. Päästäksensä Tyynen meren seuduilta Eurooppaan oli käytettävä Amurin joen sekä Jenisein ja Ob-joen lisäjokia, jotka tuhansia virstoja kulkevat idästä länteen, ja joita myöten jo silloin kulki venäläisiä höyrylaivoja. Wladivostokista Siperian kautta pohjois-Eurooppaan matkustavaisen täytyi ensin tehdä mutka pohjoiseen päin ennenkuin pääsi Amurin joen höyrylaivoja käyttämään.

[Kuva: Wladivostok 1890-luvulla.]

Päivänmatkan päässä Rasdolnista pohjoiseen päin on iso Hankan-niminen järvi, josta vesi laskee pohjoiseen päin Amurin lisäjoen Ussurin kautta. Hankan-järven eteläpäässä olevalle Kamenniribalovin asemalle täytyi Nilssonin rientää ehtiäksensä samaan aikaan kuin kenraali Matšaloff, jota vastaanottamaan oli tilattu höyrylaiva.

Kesäkuun 18 p:nä hän perheinensä saapui matkasta hyvin rasittuneena laivalle, johon oli karttunut muitakin matkustajia niin paljon, ettei tilaa ollut enää muualla kuin laivan hinaaman rautaisen proomun tavararuumassa. Sellaisessa paikassa matkustaminen siperialaisten talonpoikain seurassa oli vastenmielistä rouva Nilssonista, jolla oli pikku lapsi hoidettavanaan, ja venäläiset upseerit järjestivätkin kohteliaasti hänelle mukavamman paikan laivan peräsalongissa. Venäläisissä laivoissa ovat ensiluokan paikat etusalongissa.

Kolmannen luokan matkustajain paikka on peräkannella. Suuremmissa laivoissa on peräkannella katto ja puiset sohvat ja pöydät, niin että matkustajat voivat nukkua ja syödä paikalla. Moni vähävaraisen kauppiaan perhe tavallisesti matkustaa tässä luokassa. Kolmen kopeekan maksusta he saavat teekannuunsa kiehuvaa vettä teen valmistamista varten; joka paikassa, missä laiva seisattuu ottamaan polttopuita, myydään myös leipää, voita, munia y.m. Tällä tavoin matkustetaan halvalla.

Kesäkuun 19 p:nä, jolloin herrasväki Nilsson matkusti, oli kova tuuli ja laiva keinui järvimatkalla niin, että lapset ja naisväki olivat merikipeinä. Saman päivän iltana laiva jo saapui Tšungutšan-nimiseen jokeen, jonka kautta Hankan-järven vesi purkautuu Ussuriin. Järvestä lähtevä joki luikertelee lukemattoman monessa mutkassa vihreiden niittyjen välissä. Tämä joki ja Ussuri ovat yhteensä noin 900 virstaa pitkät. Reitti on paikoittain niin kapea, että rannikolla kasvavien puiden oksat, jotka kurottelevat joen pinnalle, usein ulottuvat laivan kannelle ja lakaisevat sitä laivan ohitse mennessä.

Kolmen päivän kuluttua oli laiva jo saapunut Habarofka-nimiseen kaupunkiin, jolla muutamissa kartoissa on nimi Habarovsk. Se on Ussurin- ja Amurin joen yhtymiskohdalla. Sinne pysähtyivät matkustajat kahdeksi päiväksi. Habarofka on vanha kaupunki ja se on rakennettu korkealle ylängölle, niin että laivasta kaupunkiin menijän täytyy kiivetä useita satoja askelia ylöspäin meneviä portaita myöten. Ylhäältä kaupungista on avara näköala sekä Ussurin- että Amurin-laaksoon, joka tekee sillä kohdalla pitkän polvenkaltaisen mutkan pohjoiseen päin.

Nyt oli muutettava toiseen laivaan ja matkaa jatkettava Amuria pitkin vastavirtaan. Höyrylaivalla Sea, jota kuljetti suomalainen kapteeni Bruun, matkustajat jatkoivat matkaansa. Sitä ennen Sea-laiva iltapäivällä lähti koematkalle koettelemaan uusia siipiänsä ja silloin laiva kohtasi Onon-nimisen höyrylaivan, jonka kapteenina oli tuttava mies, entinen yhtiön jäsen Stjerncreutz, josta on edellä puhuttu. Ilta vietettiin Stjerncreutzin kodissa ja kesäk. 24 päivänä (1877) jatkettiin matkaa länttä kohti.

Matkalippu ostettiin _Stretinskiin_ asti, mutta sillä välipuheella, että jos veden vähyys joessa pakottaisi, niin matkustajat jätettäisiin maihin jo aikaisemmin. Insinööri Nilsson sai yksityisen hyttipaikan, joten matka oli mukavampi kuin siihen asti. Neljän vuorokauden matkan jälkeen tavattiin entinen yhtiön jäsen J. Söderhjelm, joka sähköttäjänä kahden toisen suomalaisen Neoviuksen ja Tavastin kanssa oli sähkölennätinlaitoksen palveluksessa Radde-nimisellä asemalla. Neovius oli silloin lennätinlaitoksen päällikkö paikkakunnalla. Radde on Amurin etelästäpäin tulevan lisäjoen Sungarin suulla. Sillä kohdalla ympäröivät jokea korkeat vuoret ja joen uoma on paikoittain sangen syvä.

Amurin varrella olevista kaupungeista on tärkein Blagovestšensk, johon laiva tuli heinäkuun 1 p:nä. Seuraavana päivänä matkaa jatkettiin vastavirtaan. Kuta ylemmäksi laiva nousi, sitä matalammaksi vesi tuli ja viimein saatiin heinäkuun 5 p:nä määräys nousta maihin Tšernäjevässä, sillä kapteeni epäili laivan vahingoittuvan, jos hän kulkisi vielä ylemmäksi.

Höyrylaivan tuli täällä jättää alempana Amurin varrella karttuneet postilähetykset ja odottaa Wenäjältäpäin tulevaa postia, jota kuljetettiin myötävirtaan tasapohjaisessa proomussa, ja sitten laiva kääntyisi takaisin Habarofkaan.

Posti ja maalle viedyt matkustajat luvattiin saattaa edemmäksi seuraavalla laivavuorolla, jos silloin vedenkorkeus nousisi. Siitä asiasta lähetettiin sähkösanoma laivayhtiön isännistölle ja silloin laiva johtokunnalta sai määräyksen yrittää edemmäksi, kunnes postia tuova proomu kohdattaisiin.

Tšernäjevään ei Nilsson tahtonut jäädä, vaan matkusti maata myöten seuraavalle asemalle Olginaan, toivoen siellä saavansa tilaisuuden päästä laivalla eteenpäin. Siellä olikin eräälle kullanhuuhtomoyhtiölle kuuluva höyrylaiva Andrei, jonka kapteeni odotteli veden nousemista voidaksensa jatkaa matkaa ylöspäin. Senvuoksi myöskin Nilsson päätti seurata Andrei-laivassa, vuokrasi itselleen Olginassa asuinhuoneen ja jäi odottamaan veden nousemista.

Hänen perheensä ei ollut ainoa, joka valitti Amurin veden mataluutta, sillä myöskin Blagovestšenskissä oli kolme höyrylaivaa purkanut matkustajansa odottamaan. Höyrylaiva Selinda odotti täydessä lastissa jo viidettä viikkoa; höyrylaiva Andrei neljättä viikkoa, höyrylaiva Korsakoff ja sen 20 matkustajaa ja höyryl. Aleksei ja sen yhtä monta matkustajaa jo toista kuukautta. Jokaisella oli niin vähän ruokavaroja kuin suinkin. Albasinassa oli odottamassa kaksitoista matkustajaa ja Pokrovkan kylässäkin koko joukko matkustavaisia kaikki samanlaisessa asemassa.

Siperian asukkailla näkyi olleen se luulo, että matkustavaiset huviksensa jakelevat rahojansa pitkin matkaa ja joka paikassa senvuoksi kiskottiin tavattomia hintoja. Huoneesta, josta tavallisissa oloissa maksettiin vuokraa pari ruplaa, vaadittiin nyt kaksikymmentä, ja sitä paitsi 2 ruplaa tavarain tuomisesta laivalta.

Heinäkuun 8 p:nä vesi oli kohonnut virrassa sen verran, että kapteeni arveli voivansa jatkaa matkaa ja matkustajille annettiin tieto, että he tulisivat laivaan.

Kaikki olivat tyytyväisiä ja hyvillään, kun päästiin matkaa jatkamaan; mutta tuskin oli kuljettu kahta virstaa, kun jo laivan peräsin irtautui ja silloin piti laskea ankkuri ja seisattua korjausta tekemään. Kaikeksi onneksi oli virta tällä kohdalla niin syvä, ettei laiva tarttunut matalikolle. Illalla voitiin jo jatkaa matkaa ja pimeän tullessa laskettiin ankkuri. Yö tuli myrskyiseksi ja virta yhdessä tuulen kanssa ajoi laivan peräpuolen maalle. Aamulla se kuitenkin saatiin irtaantumaan. Kello 10 mentiin taas matalikolle ja laivan miehistö ponnisteli turhaan saamatta sitä irti. Matkustajain täytyi välinpitämättömästi suhtautua tähän asiaan ja odottaa parempia aikoja.

Matkustajain joukossa oli myöskin kullanhuuhtomoyhtiön kirjanpitäjä, joka nuoren rouvansa kanssa oli aikeissa lähteä vähäiselle huviretkelle Blagovestšenskiin.

Olginan ja Blagovestšenskin välillä matka kestää myötävirtaa kulkien puolentoista vuorokautta, mutta vastavirtaa kulkien viipyy puolenkolmatta vuorokautta, jollei mitään esteitä ilmesty. Keskikesällä sellainen matka on erittäin miellyttävä. Kun höyrylaiva Andrei ei ollut mikään matkustajalaiva eikä siinä ollut ravintolaa, oli pelkkää hyväntahtoisuutta, että sallittiin Nilssonin perheen ja parin kauppiaan seurata mukana. Nuori pariskunta oli varustanut itselleen eväitä ja vaatteita ainoastaan muutaman päivän ajaksi. Menomatka Blagovestšenskiin onnistuikin hyvin, sillä vaikka vesi joessa oli matalalla, oli laiva tasapohjainen ja rakennettu samaan malliin kuin amerikkalaiset jokialukset, kaksikerroksinen, siipipyörä perässä ja hyvin matalassa kulkeva ja ilman lastia. Mutta paluumatkalla oli vesi laskehtinut muutaman tuuman ja laivaan oli otettu lastia. Kun herrasväki Nilsson nousi laivaan, oli laiva jo neljättä viikkoa paluumatkalla, ja oli jo useassa paikassa takertunut matalikoille ja purkanut jo puolen lastiansa. Kun nyt taas tartuttiin kiinni, niin nuoren rouvan kärsivällisyys loppui. Hän ja hänen miehensä päättivät antaa soutaa itsensä vastavirtaan laivan veneessä. Heidän mukanansa seurasivat laivan konttoristi ja yksi matkustajista ja aikomus oli lähimmässä kylässä ostaa ruokavaroja laivaan matkustajien tarpeiksi. Kaiken teen ja sokurin olivat matkustajat jo jakaneet pieniin annoksiin, mutta leipä oli tyyten lopussa, niin että laivamiesten homeiset vanhat korputkin syötiin halukkaasti. Herrasväki Nilsson oli onneksi varustanut mukaansa vähän säilykkeitä.

Ruokavarain hankkijat tulivat takaisin heinäk. 13:na tukkilautalla, jonka he olivat itsellensä tehneet. Elintarpeiden hankinta oli onnistunut. Siihen aikaan kuljettiin Amurin jokea pitkin ainoastaan kahdella tavalla. Avoveden aikana aluksilla ja joen ollessa jäätyneenä, jäätä myöten. Jos olisi ollut mahdollista silloin kulkea jokivartta maata myöten, niin tietysti olisi nytkin kuljettu sitä tietä.

Heinäkuun 14:ntenä vesi hiukan kohosi ja 15:ntenä koko jalan, niin että uudistetuin voimin ponnisteltua päästiin vihdoin irti matalikolta. Matkustajat hurrasivat. Seuraavana aamuna voitiin jo jatkaa matkaa. Mutta kun oli kuljettu 14 virstaa tartuttiin vielä kerran matalikolle kiinni, tällä kertaa kuitenkin vain muutaman tunnin ajaksi.

Albasinan kylään saavuttiin heinäkuun 17:ntenä. Nuori pariskunta oli sinne saapunut ainoastaan puolen vuorokautta ennenkuin laiva. Heidän matkansa oli ollut hyvin vaivalloinen.

Tämä Albasinan kylä, Amurin-joen varrella ja muutamaa syltä korkeammalla kuin joen tavallinen vedentaso, on ennen ollut iso kaupunki ja maata kaivettaessa löydetyt vanhat rahat ja aseet todistavat samaa mitä monissa tarinoissa kerrotaan. Kylän ympärillä näkyy myös jäännöksiä muureista ja rakennusten perustuksista. Albasinan sähkölennätinpäällikkö oli monta vuotta oleskellut Suomessa ja oli Turussa mennyt naimisiin. Vierasvaraisesti oli sähkölennätinpäällikkö kutsunut herrasväki Nilssonin luoksensa asumaan ja siellä he kohtasivat myöskin helsinkiläisen asessori Cruskopfin perheinensä. Hänen piti muuttaa Blagovestšenskiin lennätinaseman päälliköksi ja oli kauan perheinensä odotellut höyrylaivaa Stretinskissä. Nyt he kulkivat myötävirtaan kahdella veneellä, jotka olivat yhteen sidotut ja katetut tuohikatolla. Albasinassa heidän ei tarvinnut kauan odotella, sillä vesi oli kohonnut kaksi arssinaa ja samana iltana he saivat mennä myötävirtaan aikovalle yksityishenkilön omistamalle laivalle.

Höyrylaiva Sea tuli heinäk. 22 p:nä täpötäynnä matkustavaisia, ja Albasinassa odotti sitä 15 matkustajaa. Kapteeni ei tahtonut kuulla puhuttavankaan matkustajien lisäämisestä, sillä laivassa ei ollut tilaa useammille, mutta koska jo olimme maksaneet aikaisemmin laivalippumme — kertoo Nilsson — ja kun kauniisti puhuimme kapteenille, saimme tulla mukaan toistaiseksi kansimatkustajina. Yöllä nousi mitä kamalin rajuilma. Taivas oli kuin tulessa alituisista salamoista, sade vuoti virtana alas pilvistä ja tuuli niin rajusti, että tuntui kuin ankkurien kettingit saattaisivat joka hetki katketa.

Rouva Nilsson itki mielipahasta, kun hänen täytyi lapsen kanssa oleskella kannella, vaikka oli ostettu yksityinen hyttipaikka. Lopulta saivat insinööri ja hänen perheensä kuitenkin yösijan erään toisen matkustajan luona, jolla oli ollut onni saada parempi paikka. Eräänä yönä he saivat luvan nukkua samassa hytissä, jossa kuljetettiin kultahiekkaa huuhtomoista, kuitenkin sillä ehdolla, että ovi pidettiin tarkoin lukittuna. Kultahiekka oli ommeltu paksuihin purjekankaisiin säkkeihin. Niiden ympäri oli kääritty monet nuorat. Usealla sinetillä ne olivat lukitut ja jokaiseen säkkiin oli kiinnitetty pitkä nuora, jonka päässä oli puinen koho. Kussakin säkissä oli kultahiekkaa noin 2 puutaa, eli vähän runsaammin kuin 30 kiloa.

Kun oli kuljettu muutamia vuorokausia, jäi herroille varatussa salongissa yksi makuupaikka tyhjäksi ja isolla lipulla se erotettiin herrasväki Nilssonille eri hytiksi. Kuitenkin heitä aina uhkasi vaara, että heidät pantaisiin laivasta maalle, jos vain laiva tarttuisi matalikolle, sillä jos niin kävisi, niin ainoastaan kenraali ja hänen seurueensa kuljetettaisiin eteenpäin.

Matalikolle tarttui laiva heinäkuun 27:ntenä juuri päivällistä syötäessä. Kaikki matkustajat juoksivat peljästyneinä kannelle, sillä nyt oli kysymys siitä, päästäkö irti vai joutuako maalle.

Yleinen rahankeräys pantiin toimeen palkkioksi niitä miespuolisia kannella matkustajia varten, jotka suostuisivat astumaan alas jokeen vivuilla helpottamaan laivaa. Viimein päästiinkin irti, kun oli käytetty köysiä ja laivan konettakin apuna. Iltapäivällä sivuutettiin höyrylaiva Korsakoff, jonka komentajana oli suomalainen kapteeni Nordström. Tämä oli odotellut pari kuukautta ja nyt hän samassa matkassa seurasi parisataa virstaa vastavirtaa tutkiaksensa vedenkorkeutta. Hänellä oli mukanansa laivan jäljessä vene, voidaksensa tulla takaisin.

Vihdoinkin oli 29 p:nä heinäk. päästy Amurin lisäjoen Šilkan varrella olevaan _Stretinskiin_, joka on suuri postiasema, ja siellä alkoi jälleen maamatka. Laivalla oli matkustajia viisikymmentä ja asemalla oli vain kaksi paria postihevosia. Jokaisen, joka tahtoi päästä eteenpäin, täytyi siis vuokrata ylimääräisiä hevosia.

Šilkajoen varrella on soma kaupunki _Nertšinsk_ ja siellä insinööri Nilsson osti kaksi lammasnahkaturkkia, sillä Siperiassa on kesälläkin yöllä sangen kylmä, vaikka lämpö päivällä nousee 30—40 asteeseen. Wladivostokissa oli hän myönyt turkkinsa luullen, ettei sitä ainakaan kesän aikana tarvitsisi käyttää.

Amurinjoki saa alkunsa kahdesta alkuhaarasta. Siperian puoleinen on nimeltä Šilka ja Kiinan alueelta tulevalla on nimet Kerulen, Onon ja Argun. Kumpaankin alkuhaaraan laskee suuri joukko pienempiä lisäjokia ja kun syksyllä elo- ja syyskuun aikana sataa rankasti, niin tulvii Amur rajusti. Vesi nousee yli äyräittensä usein enemmän kuin 20 jalkaa ja leviää monta virstaa molemmin puolin uomaansa. Silloin tulva tekee suuria vahinkoja, sillä se hävittää kaikki, mitä sen tielle sattuu. Ihmisten asunnot sentähden ovat rakennetut ylängölle. Matkamiehemme näkivät monta kylää, jotka tulvavesi oli hävittänyt, ja asukkaat olivat siirtyneet toisiin paikkoihin joitakuita virstoja sisämaahan päin korkeammille seuduille.

Pitkin Amurinjokea olivat matkamiehemme kulkeneet kaikkiansa enemmän kuin 2 000 virstaa. Ennenkuin rautatie oli Siperiaan rakennettu, viipyi posti Amurin vartta kulkiessa kauemmin kuin missään muualla.

Nertšinskistä, joka vielä on Amurin varrella, kulkee maantie länteen päin Jablonoivuorten poikki, ja mainitussa vuoristossa on _Tšitaa_ niminen kaupunki. Sinne Nilsson saapui elokuun 2 p:nä. Hän kohtasi siellä myös kapteeninrouva Armfeltin, joka oli matkalla Wladivostokiin.

Kapteeni Armfelt oli Nilssonille toimittanut työpaikan Wladivostokissa ollessaan varakuvernöörinä ja hänestä on tätä ennen mainittu (s. 232). Hänen rouvansa palasi Euroopan-matkalta ja kertoi, että Uralin yli kulkeva tie oli epävarma. Siellä oli matkustajia ryöstetty. Hän oli nähnyt tiellä ratsumiehiä, jotka ratsastivat täyttä laukkaa ja rouvan kuski oli varmuuden vuoksi lauaissut muutamia laukauksia peloittaaksensa ryöväreitä.

Rouva kehoitti insinööriä ostamaan häneltä revolverin lisäksi — sillä yksi revolveri oli jo ennestään, ja insinööri sen ostikin.

Seuraavana päivänä herrasväki Nilsson matkusti eteenpäin ja saapui Werhne-Udinskiin elokuun 5:ntenä. Baikal-järven rannikolle he tulivat elok. 6:ntena. Siellä oli pari päivää odotettava höyrylaivaa.

Matka Nertšinskistä Werhne-Udinskiin asti oli metsätöntä aron tapaista. Pitkällisen poudan takia oli ruoho maassa kuivunut ja lakastunut niin, että ihmiset vedättivät heiniä monen peninkulman takaa.

Mongolilaiseen rotuun kuuluivat tämänkin seudun alkuasukkaat. Heidän ihonsa on keltainen, tukka suora, karkea ja aina pikimusta, silmät ovat vinossa asennossa ja mustat sekä kiiluvat kapeassa raossa silmäluomien välissä. Baikalin ja Amurin välisillä seuduilla asuvat burjaatit ovat taitavia pyydystämään ja kesyttämään sekä hoitamaan hevosia. Tätä ennen on jo kerrottu Siperiassa käytetystä ajokalusta tarantassista, jollaisella myöskin amiraali Furuhjelm matkusti. Itä-Siperiassa käytetty tarantassi on Nilssonin kertomuksen mukaan pienempi, mutta senkin eteen valjastetaan vähintäänkin kolme hevosta. Baikalin takaisilla mailla on tarantassi nelipyöräinen ja keskimmäinen hevonen ohjaa kulkuneuvoja. Sen sivulle valjastetut voivat olla puolivillejä. Nilsson kertoo, että hän matkallansa usein sai villin hevosen, jota hillittiin kiinnipitäen joko suitsista tai korvista, kunnes ajaja oli ehtinyt nousta kuskipenkille. Kun hevonen laskettiin irti, syöksähti se eteenpäin hurjaa vauhtia. Kyytimaksu laskettiin puolestatoista neljään kopeekkaan virstalta jokaista hevosta kohti.

Ajaessa tarantassi pehmeästi keinuu ja siihen matkustaja tekee itselleen makuuvuoteen, jolle heittäytyy täysissä vaatteissa. Yöksi vedetään peitteeksi turkki. Nilsson lupasi kyytimiehelle 20 kopeekkaa, jos hän ajaisi hyvästi. Siihen ei tarvinnut antaa kahta kehoitusta. Matkustajat koettivat nukkua luottaen siihen, että kyllä Herra hullut hoitaa. Kyytimies herätti matkustajat seuraavassa majatalossa.

Pisin matka, minkä matkustajamme yhden vuorokauden kuluessa ehtivät kulkea hevoskyydillä, oli 270 virstaa ja sillä matkalla muutettiin hevosia 10—12 kertaa. Missä soveltui, siinä aterioitiin. Kerran oli kesäyö niin pimeä, että arolla ajettiin eksyksiin, mutta kun ajettiin kahdella tarantassilla samassa seurassa, niin kyytimiehet riisuivat kaksi hevosta ja ratsastivat eri haaroille etsimään sähkölennättimen paaluja. Tarantassissa sytytettiin kynttilä, etteivät miehet eksyisi pois ajopeleistä ja kun viimein toinen miehistä löysi tien, niin hän tulitikulla antoi merkin ja sillä tavoin tultiin jälleen oikealle tielle.

Kun Baikal-järven poikki oli laivalla kuljettu yön aikaan, saapuivat matkamiehet elokuun 9 p:nä Siperian pääkaupunkiin Irkutskiin. Se on iso ja komea kaupunki, jossa on paljon kivitaloja ja hyvin varustetut kauppapuodit, samoin kuin muissakin Venäjän läänien pääkaupungeissa. Irkutskissa Nilsson osti vielä yhden turkin entisten lisäksi sekä muutamia patjoja, jotta heillä olisi vähän pehmeämpää ajopeleissä, sillä heillä oli vielä 1 600:n virstan maamatka jäljellä Tomskiin, missä jälleen alkaa vesitie virtaa myöten.

Irkutskista lähdettiin elok. 11. p:nä ja he tulivat 13 p:nä Nišne-Udinskin kaupunkiin, 15:ntenä Kainskiin ja 16 p:nä Krasnojarskiin. Viimeksimainittua kehuu Nilsson muistelmissaan pieneksi ja somaksi kaupungiksi. Pitkiä matkoja kulkevien on tarvis ostella kaupungeissa matkaeväitä ja Krasnojarskissa sai ostaa arbuuseja ja muita hedelmiä, sekä varsin hyvää vehnäleipää, teetä, sokeria y.m. Postiasemilla tai majataloissa sai käyttää teekeittiötä ja oli tavallisesti saatavissa maitoa ja munia. Joskus sai päivällistäkin, jolloin useimmiten tarjottiin kaalikeittoa ja lihaa.