Part 3

"Psyke, äsken vielä olit pienokainen ja nyt jo kohta olet itse äiti! Kuinka paljon hyvää, luulet, kannatkaan tuolla pikku sydämesi alla! Minkä riemun tuletkaan herättämään koko meidän huoneessamme! Oi meitä miekkoisia, jolle lapsikullan ravitseminen on iloa tuottava! Sillä jos, niinkuin pitäisi, hänestä sukee yhtä kaunis kuin ovat vanhemmat, niin syntyy kerrassaan Kupido".

Noin he teeskentelemällä osanottoa vähitellen valtaavat sisaren sydämen. Ja kohta hän käskee heitä istumaan, virkistää heitä matkan väsymyksestä, vaalii heitä kylpyjen höyryävillä hetteillä ja ilahuttaa heitä mitä kauniimmalla ateriahuoneella sekä liharuuilla ja muilla ihmeellisillä, runsailla syötävillä. Hän käskee soittamaan kitaraa: soitetaan; puhaltamaan huilua: puhalletaan; kuorossa laulamaan: lauletaan. Ja kaikki tämä hiveli kuulijain mieliä mitä suloisimmin sävelin, kenenkään olematta läsnä.

Mutta eipä siltä rikollisten naisten pahuus laulun maireesta makeudestakaan lientynyt eikä talttunut, vaan, suunnaten puhettaan petostensa loppupaulaa kohti, he alkavat teeskennellen tiedustella, mitä miehiä ja mitä syntyä on hänen puolisonsa, ja mistä heimosta peräisin. Silloin Psyke, liian ajattelematon kun on, unohtaa entisen keskustelun ja laatii uuden hätävalheen, jonka mukaan puolisonsa on suuri liikemies naapurimaakunnasta; hän on muka jo keski-ikäinen, päässä siellä täällä jokunen harmaa hius. Ja vähääkään viipymättä tuossa puheaineessa hän antoi heidän mukaansa kuormallisen lahjoja ja uskoi heidät tuulivaunujen varaan.

Mutta sillaikaa kuin he Lännen leppeän henkäyksen kohottamina kotiinsa palaavat, he rupattelevat keskenään näin: "mitä, sisko, sanommekaan tuon höperön uskomattomasta valheesta? Ikään oli puhe nuorukaisesta, joka kasvattaa kukkeaa parranhaituvaa, nyt välkkyvän harmaista hapsista hohtavasta keski-ikäisestä. Ken on tuo, jonka niin lyhyt väliaika näin äkkiä on vanhentanut ja muuttanut? Muuhun johtopäätökseen et voi tulla, siskoni, kuin että kehno naikkonen joko valheellisesti sepittää tämän tai ei tunne puolisonsa ulkomuotoa. Kumpi tahansa lieneekin tosi, niin on hän niin pian kuin suinkin syöstävä varallisuudestaan. Jos hän ei tunne miehensä kasvoja, on hän totta tosiaan avioksi joutunut jumalalle ja kantaa kuin kantaakin kohdussaan jumalaa. Jos hänestä sukee jumalallisen poikasen äiti -- joka olkoon kaukana --, niin minä sidon itselleni nuoran ja hirttäydyn tuohon paikkaan. Toistaiseksi siis palatkaamme vanhempiemme luo ja punokaamme petoksia, jotka niin paljon kuin suinkin vastaavat tämän keskustelumme loppupäätöstä".

KOLMAS LUKU.

Niin kiihtyneinä nuo kirotut ynseästi puhuteltuaan vanhempiaan ja yöllä häirittyään vartijoita, varhain aamulla rientävät huipulle ja liitävät sieltä tapansa mukaan tuulen varassa rajusti maahan. Sitten he painamalla luomiaan pusertavat silmistään kyyneleitä ja puhuttelevat Psykeä seuraavalla juonella: "sinä vain istut miekkoisena ja juuri siksi, ettet tunne suurta onnettomuuttasi, onnellisena, välittämättä vaarastasi, mutta me sitä vastoin, jotka valppaalla huolenpidollamme parastasi valvomme, kärsimme kurjuudessamme tuskaa onnettomuuksiesi vuoksi. Sillä me olemme todeksi huomanneet emmekä -- surusi ja kohtalosi kumppaneita kun olemme -- saata sinulta peittää, että öisin salaa kanssasi lepää monisolmuisissa kierroksissa kiemurteleva hirveä kyy, jonka kaula tihkuu häijyä myrkkyä ja syvä kita aukeallaan ammottaa. Muisteleppa nyt pytialaisen Apollon oraakelinlausetta, joka julisti että sinä olit määrätty avioksi julmalle pedolle. Niinpä monet maamiehet, ympäristön metsästäjät ja useat naapurit ovat nähneet sen iltasin palaavan laitumeltaan ja uiskelevan lähimmän virran matalikoilla. Ja kaikki vakuuttavat ettei se kauvan tule auliisti makealla ravinnolla sinua syöttämään, vaan jahka tilasi on sinua tarpeeksi kypsyttänyt, se tulee vieläkin lihavampana makupalana hotaisemaan sinut suuhunsa. Tähän nähden on sinulla valittavana, tahdotko noudattaa rakkaasta pelastuksestasi huolehtivien sisartesi neuvoa, välttää kuoleman ja elää meidän kanssamme vaaratonna, vai hautaantua julman pedon sisuksiin. Mutta jos tämän seudun henkiäänten elähyttämä yksinäisyys tai salaisen rakkauden riettaat ja vaaralliset syleilyt ja myrkyllisen käärmeen hyväilyt sinua viehättävät, niin olemme ainakin me, hurskaina sisarina, täyttäneet velvollisuutemme".

Nuo surkeat sanat saattavat hentomielisen, avokielisen Psyke paran kauhun valtaan, ja suunniltaan joutuen hän unohtaa kokonaan puolisonsa varoitukset ynnä omat lupauksensa sekä syöksee päistikkaa onnettomuutensa kuiluun. Vavisten ja verettömyydestä kalmankalpeana hän puoliääneen sopertaen ja änkyttäen virkkaa: "te olette, rakkaimmat siskot, täyttäneet hurskaan velvollisuutenne, kuten kohtuus onkin. Mutta eivätpä näy nekään, jotka tämmöistä teille vakuuttavat, valheita latelevan. En näet koskaan ole nähnyt mieheni kasvoja, enkä ylimalkaan tiedä, mistä hän on; vain öisin kuunnellen hänen ääntään täytyy minun sietää ulkomuodoltaan tuntematonta ja valonarkaa puolisoa. Ja minä yhdyn täydellä syyllä teihin, kun vallan oikein sanotte häntä joksikin pedoksi. Sillä kovasti se aina minua pelottelee itseään katsomasta ja uhkaa suurta onnettomuutta, jos sen kasvoja utelee. Jos nyt voitte antaa jotain tehokasta apua vaaranalaiselle sisarellenne, niin auttakaa nyt juuri; muuten tulee huolimattomuus vastaisuudessa pilaamaan kaikki, mitä aikaisemmin on varovaisuudella voitettu".

Kun nyt nuo juonittelevat naiset ovat vallanneet sisaren sielun, joka selkoselällään jo on kaikelle avoinna, niin ne heittävät sikseen siihen saakka peitetyn salavehkeensä umpisopet ja käyvät, petosten miekat sivallettuina, avomielisen naisen arkojen ajatusten kimppuun.

Vihdoin toinen alkaa näin: "koska veriside pakottaa meitä sinun turvallisuutesi puolesta halveksimaan jokaista vaaraa, niin me tahdomme osoittaa sinulle sen tien, joka yksin pelastukseen vie, ja jota me kauan, kauan olemme miettineet. Kätke salaa siihen paikkaan vuodetta, missä tapaat nukkua, teräväksi hiottu ja pehmeällä kämmenellä tahkomalla vielä tuimemmaksi tehty tikari sekä piilota näppärä öljyllä täytetty kirkasvaloinen lamppu visusti jonkun ruukkusen peittoon, mutta salaa itsepintaisesti kaikki nuo valmistukset; kun hirviö sitten laahaten ruumistaan, joka jättää vaontapaiset jäljet, kohoaa tavalliseen makuupaikkaansa ja jo pitkällään, painostavan esiunen uuvuttamana, alkaa syvässä horroksessa kuorsata, niin laskeu silloin alas vuoteelta, hiljennä vähitellen paljain jaloin hiipimällä liiteleviä askeleitasi ja kirvota lamppu synkän pimeyden vankilasta; käytä silloin lampun valoa tekosi oivaan tilaisuuteen, kohota oikea kätesi ja hakkaa rohkeasti tuolla kaksiteräisellä aseella niin voimakkaasti ponnistamalla kuin suinkin turmiollisen käärmeen kaula ja pää poikki. Eikä meidän apumme tule sinulta puuttumaan, vaan heti kun pedon kuolemalla olet itsellesi hankkinut pelastuksen, niin me tulemme tuskallisesti odotettuamme rientämään luoksesi; ja toimitettuamme tuota pikaa mukaasi kaikki nuo tavarat, niin aiomme toivotun avioliiton siteillä yhdistää sinut ihmisenä toiseen ihmiseen".

Moinen sanojen palo sytytti jo aivan hehkuvan sisaren sydämen ilmiliekkiin. Itse he heti jättivät ne seudut, missä suuri onnettomuus oli tapahtuva, erityisesti vielä omastakin puolestaan peloissaan, antoivat tavanmukaisen siivekkään tuulenpuuskan itseään kuljettaa pois, syöksyivät suoraapäätä pikaiseen pakoon, astuivat oitis laivoihinsa ja lähtivät niillä pois.

* * * * *

Mutta yksikseen jäänyt Psyke -- jos nimittäin vihamielisten Raivotarten ahdistamaa saattaa yksinäiseksi sanoa -- läikkyy kuohuksissaan kuin meren tyrsky, ja vaikka tuuma on päätetty ja mieli järkähtämätön, hän kuitenkin vielä, käydessään käsiksi tekoonsa, horjuu epävarmana päätöksessään ja häilyy moninaisissa onnettomuuden herättämissä ristitunteissa sinne tänne. Hän kiirehtii ja lykkää, uskaltaa ja vapisee, epäröi ja suuttuu, meneepä niin pitkälle, että samassa olennossa vihaa petoa, mutta rakastaa puolisoaan. Vaan kun ilta jo tuo mukanaan yön, hän äkillisellä kiireellä suorittaa jumalattoman rikoksen valmistukset.

Läsnä oli yö, läsnä puoliso, joka ensin lemmenkisoissa oteltuaan oli sikeään uneen vaipunut. Silloin muuten sekä ruumiiltaan että sielultaan heikko Psyke, kohtalon julmuuden avustuksesta saa voimia; hän ottaa esille lampun, tempaa tikarin ja muuttuu rohkeaksi kuin mies. Mutta tuskin on valon vuoteeseen sattuessa sen salaisuus ilmi tullut, kun Psyke näkee kaikista pedoista lempeimmän ja suloisimman pikkuhirviön, itse Kupidon, ihanasti uinuvan ihanan jumalan, jonka näkö sai lampunkin valon ilosta kirkkaammin liekehtimään ja pani tikarin katumaan katalaa kärkeään. Moisesta näöstä säikähtyneenä ja voimatta hillitä itseään, Psyke lyykähtää raukeasta kalpeudesta uupuneena ja vavisten kyykkyyn polvilleen ja aikoo upottaa tikarin -- mutta omaan rintaansa. Ja sen hän todella olisikin tehnyt, ellei ase niin kauhean rikoksen pelosta olisi hänen huimista käsistään solahtanut ja lentänyt pois.

Mutta ollessaan jo vallan voivuksissa ja ilman pelastuksen toivoa, hän alkaa yhä useammin tarkata jumalallisten kasvojen kauneutta ja toipuu siitä. Hän näkee kultaisen pään muhkeat, ambrosiaa uhkuvat kutrit, maidonvalkean niskan, purppuraposket ja hiusten harhailevat suortuvat somasti solmittuina, toiset eteenpäin, toiset taappäin valahtuneina -- nuo suortuvat, joiden tavattoman loiston välkkeestä yksin lampunkin loimu alkoi läähätellä. Siivekkään jumalan harteilla hohtavat kasteiset sulat kuni kimaltelevat kukkaset, ja vaikka siivet lepäävät, ailahtelevat levottomasti hennonhempeät höyhenpäät värisevästi sykähdellen. Muu ruumis oli silkonen ja kiiltävä ja sellainen, ettei semmoista olisi tarvinnut Venuksen hävetä synnyttäneensä. Ja vuoteen jalkojen edessä viruivat jousi, viini ja nuolet, suuren jumalan armolliset aseet.

Psyke ei voi uteliaisuudessaan kyllin tätä kaikkea tutkia ja kätellä sekä puolisonsa aseita ihailla, ottaa vihdoin viinestä nuolen ja koettelee peukalon päällä sen kärjenterää; sitten hän painaa voimakkaammin, mutta koska sormensa vielä vapisee, hän pistää liian syvälle, niin että pinnalle helmeilee pikkuisia rusoveren pisaroita. Siten Psyke tietämättään ehdoin tahdoin joutuu rakkauden jumalan rakkauden valtaan. Ja hehkumistaan hehkuen lemmestä Lempeä kohtaan hän kallistuu tämän ylitse, katsoa tuijottaa häneen tulisesti sekä suutelee häntä kiireesti, ahnaasti ja himokkaasti, peloissaan ettei unta kestäisi.

Mutta sillaikaa kun hän moisesta ihanuudesta mielenliikutuksissaan ja sydän sairaana läikkyy sinne tänne, niin lamppu, joko katalimmasta kavaluudesta tai turmiollisesta kateudesta tai koska itsekin halusi koskettaa ja ikäänkuin suudella sellaista hipiää, valautti valonlähteestään pisaran hehkuvaa öljyä jumalan oikealle olkapäälle. Voi sinua hurjaa ja huimaa lamppua, sinä kehno rakkauden avustaja, poltathan itse kaiken tulen jumalan, vaikka tietenkin sinut ensinnä keksi joku rakastaja, voidakseen kauemmin yölläkin nauttia kaivattunsa näöstä. Näin kärventyneenä jumala ponnahti pystyyn ja, huomaten että sana oli syöty ja lupaus rikottu, hän kovaonnisen puolison suuteloista ja käsistä heti äänetönnä lensi pois.

Hänen kohotessaan tarttui Psyke heti molemmin käsin puolisonsa oikeaan pohkeeseen kuin mikäkin ilmamatkan surkea lisä ja kohti pilviä liitävän saattueen jälkijoukko, mutta vaipui vihdoin uupuneena maahan.

Mutta eipä maassa makaavaa Psykeä jumalrakastaja heti hyljännyt, vaan lensi lähimpään sypressiin ja puhutteli sen korkeasta latvasta ankarassa mielenliikutuksessa häntä näin: "muistamatta äitini Venuksen neuvoja, joka oli käskenyt että sinun piti rakastuman kurjaan ja vihoviimeiseen mieheen ja että sinut piti saatettaman mitä halvimpaan avioliittoon, riensin minä itse päinvastoin rakastajana luoksesi. Mutta siinä tein kevytmielisesti, sen tiedän, ja itse minä mainio jousimies haavoitin omalla nuolellani itseni ja tein sinut vaimokseni, tietysti jotta näyttäisin sinusta hirviöltä ja jotta hakkaisit poikki sen pään, jossa nämät sinua lempivät silmäni sijaitsevat. Tästä arvelin aina täytyvän sinua varoittaa, tästä tavantakaa hyväntahtoisesti sinua muistutin. Mutta kyllä nuo oivat neuvonantajasi pian saavat minun puoleltani kärsiä rangaistuksensa turmiollisesta opetuksestaan; sinua taas tahdon ainoastaan paollani rangaista". Ja päästyään puheensa päähän hän siivillään kohosi korkeuteen.

* * * * *

Pitkältään maassa Psyke seurasi, minkä voi, katseillaan puolisonsa lentoa ja oli menehtyä haikeihin voivotuksiin. Vaan heti kun välimatkan pituus oli saattanut siipisoudoin poistuvan puolison näkymättömiin, Psyke viskautui lähimmän virran äyräältä suinpäin syvyyteen.

Mutta -- tietenkin kunniaksi sen jumalan, joka itse vedetkin panee hehkumaan -- lempeä joki omasta puolestaan peläten nosti kohta hänet vahingoittumatonna pyörteellään kukkealle ruohorannalle. Virran törmällä sattui juuri istumaan maalaisjumala Pan, syleillen vuorijumalatarta Kaikua ja opettaen tätä kaiuttamaan kaikenmoisia ääniä; lähellä rantaa ailakoivat hajallaan laitumella vuohet, joen rantalehviä järsiskellen. Pukkijalka jumala, joka, ties mitenkä, tunsi Psyken kohtalon, kutsuu lempeästi lemmensairaan, uupuneen naisen luokseen ja viihdyttelee häntä rauhoittavin sanoin näin: "sievä tyttönen, minä tosin olen vain maamoukka ja lampuri, mutta pitkä ikäni on minulle opettanut monta kokemusta. Jos osaan oikein arvata tai -- niinkuin ymmärtäväiset ihmiset tosiasiassa luulevat -- ennustaa, niin sinä, päättäen tuosta horjuvasta ja hoipertelevasta käynnistäsi, ruumiisi tavattomasta kelmeydestä ja alituisista huokailuistasi samoin kuin raukeista silmistäsi kärsit tavatonta rakkaudentuskaa. Kuule siis minua äläkä heittäytymällä jokeen tahi jotain muuta kuolintapaa käyttämällä uudestaan koeta itseäsi surmata. Herkeä suremasta, heitä murheesi ja palvele ennemmin rukouksillasi Kupidoa, suurinta jumalista, sekä koeta maireella alttiudella voittaa hänen suosiotaan, hempeä ja hekumallinen kun on".

Paimenjumalan noin puhuttua, Psyke mitään vastaamatta vain osoittaa kunnioitustaan avuliaalle jumaluudelle ja jatkaa kulkuaan. Mutta melkoisen matkan uupuvin askelin tuntematonta polkua harhailtuaan hän päivän jo laskiessa saapuu siihen valtioon, missä hallitusta piti toisen sisaren puoliso. Saatuaan tietää tämän, Psyke haluaa että hänen läsnäolonsa ilmoitettaisiin sisarelle. Pian viedään hänet sisälle ja senjälestä kuin molemminpuoliset tervehdyssyleilyt on suoritettu, ja sisar tutkistellut syytä hänen tuloonsa, hän alkaa näin: "sinä muistat kaiketi tuumanne kehottaa minua kaksiteräisellä tikarilla surmaamaan hirviön, joka puolison valenimellä kanssani lepäili, ennenkuin se minut poloisen ahmattaan kitaansa nielisi. Mutta heti kun minä, aivan niinkuin oli sovittu, rikostoverini lampun valossa olin vilkaissut hänen kasvoihinsa, näen minä ihmeellisen ja vallan jumalallisen näön: itse tuon Venus jumalattaren pojan, itse Kupidon, sanon minä, leppeään sikiuneen vaipuneena. Ja kun minä moisen ihanuuden näöstä järkkyneenä ja semmoisesta autuuden määrästä hämmentyneenä kärsin siitä, etten voinut tästä nauttia, niin, nähtävästi katalimmasta sattumasta, lamppu räiskäytti hehkuvaa öljyä hänen hartialleen. Siitä tuskasta hän heti havahti unestaan ja huomattuaan minut asestetuksi tulella ja miekalla virkkoi: 'tämän näin hirmuisen rikoksesi vuoksi lähde heti pois aviovuoteeni luota ja pidä itse huolta asioistasi; mutta minäpä aion yhdistää sisaresi -- ja hän mainitsi sinun nimesi -- laillisella avioliitolla itseeni.' Ja kohta hän käski Lännen puhaltaa minut kartanonsa kuuluvilta pois".

Ei ollut vielä Psyke päättänyt puhettaan, kun sisar, mielettömän himon ja turmiollisen kateuden tutkainten kiihottamana sepittää hätävalheen, että muka oli saanut jonkun tiedon vanhempiensa kuolemasta, pettää siten puolisonsa, astuu kohta laivaan ja jatkaa suoraapäätä kukkulalle. Ja vaikka puhaltaa toinen tuuli, niin hän sokeassa toivossaan hurjanhimokkaasti huutaa: "Ota, Kupido, vastaan minut, arvoisesi puolison, ja sinä, Länsi, kannata valtiatartasi!" Ja samalla hän korkealla hypyllä heittäytyy päistikkaa syvyyteen. Mutta ei hän edes kuolleenakaan voinut päästä haluamaansa paikkaan. Sillä aivan niinkuin ansaitsikin, viskautuivat hänen jäsenensä pitkin kallioiden kiviä ja silpoutuivat. Niin hän menehtyi tarjoten lihoillaan linnuille ja pedoille ravintoa.

Eikä toisenkaan rangaistus kauvan viipynyt. Harhaillessaan näet edelleen Psyke saapui toiseen valtakuntaan, missä samalla tavalla eleli toinen sisar. Ja aivan samoin hänkin oman siskonsa pettämänä ja kateudesta sisaren rikollista avioliittoa kohtaan riensi kukkulalle ja joutui samanlaisen kuoleman uhriksi.

NELJÄS LUKU.

Samaan aikaan kuin Psyke jännityksellä etsien Kupidoa vaelsi maasta toiseen, tämä huokaili lampun haavaa sairastaen ja äidin makuuhuoneessa viruen. Silloin lokki, lumivalkea lintu, joka laineitten merellisten päällitse lentimin liitää, sukeltaa lähelle valtameren syvää syliä. Siellä se pysähtyy Venuksen eteen, joka paraillaan kylpee ja uiskelee, sekä ilmaisee että hänen poikansa on polttanut itsensä ja kovasta haavan tuskasta riutuen makaa epävarmana pelastuksestaan, ja että kaikkien kansojen suussa koko Venuksen perhettä kulkupuheilla ja monenmoisilla herjauksilla soimataan. "Poikasi on muka salalempensä vuoksi vuorilla ja sinä merikylpyjesi tähden vetäytynyt pois, josta syystä ei ole mitään nautintoa, ei suloa, ei hilpeyttä, vaan kaikkialla vallitsee epäjärjestys, raakuus ja siistittömyys; ei ole avioliittoja, ei ystävyyssiteitä, ei lastenrakkautta, vaan kaikkialla on suunnaton sekamelska ja likaisten liittojen vastenmielinen inhottavuus". Tätä puhelias ja perin utelias lintu luskutti Venuksen korviin, raastaen pojan mainetta. Mutta vihan vimmoissaan Venus huudahtaa: "Siispä tuolla kelpo pojallani jo on jokin mielitietty! no ilmoita pois, sinä, joka yksin minua hellästi palvelet, sen nimi, joka jaloa, parratonta poikaani on viehättänyt, oli hän sitten Luonnotarten väkeä tai Vuodenaikain joukkoa tai Runotarten kuoroa tai Sulotarteni palveluskuntaa". Ei jäänyt sanattomaksi kielikello lintu, vaan virkkoi: "en tiedä, armollinen rouva, mutta luulen hänen tulisesti mielivän tyttöä -- Psyke nimeltään, jos oikein muistan".

Silloin Venus kovasti närkästyneenä ääneen huudahti: "Jos hän todella rakastaa Psykeä, tuota kauneuteni kilpailijaa ja nimeni riitelijää, niin kaiketi tuo sikiöni on pitänyt minua parittajana, jonka avulla tutustuisi siihen tyttöön". Noin tiuskien hän kiireesti kohoaa merestä, pyrkii suoraapäätä kultaiseen makuukammioonsa ja löytää sieltä, niinkuin oli kuullut, sairaan poikansa. Ovelta jo hän huutaa kurkkunsa täydeltä: "onpa tämä kunniakasta ja syntyperämme sekä hyvän tavan mukaista, että tallaat jalkojesi alle äitisi, vieläpä valtiattaresi käskyjä etkä alhaisella rakkaudella rääkännyt vastustajaani, ja sitten vielä mokomana nulikkana hurjiin kypsymättömiin syleilyihisi hänet suljit, tietysti jotta saisin vastustajastani miniän! Kaiketi otaksut sinä, inhottava tyhjäntoimittaja ja viettelijä, että sinä yksin olet jalosukuinen, ja etten minä muka iältäni enää kykene äidiksi tulemaan. Tiedä siis että aion synnyttää toisen, sinua paljoa paremman pojan -- ei, jotta vielä enemmän saisit tuntea häväistystäsi, tahdon tehdä ottopojakseni jonkun kotiorjistani ja hänelle lahjoittaa siivet, liekit, jousen, jopa nuolet, ja koko kalustosi, jota en sinulle antanut tällä tavoin käytettäväksesi. Sillä ei isäsi Vulkanuksen aseista sinulle ole annettu mitään, jotta tuolla tavoin niitä käyttäisit. Mutta hulttiohan olet ollut hamasta varhaisimmasta lapsuudestasi, onhan sinulla terävät kynnet, joilla ilman vähintäkään kunnioitusta niin monasti olet vanhempiasi ahdistanut ja itse emoasi, juuri minua, sinä kuin mikäkin äidinmurhaaja joka päivä saatat vaaraan; ja useasti olet minua haavoittanut, aina muka minua leskenä ylenkatsonut etkä kammoa isäpuoltasikaan, urhoollista ja suurta soturia Marsia. Mitä vielä, hän, jolle lemmensuhteeni huoleksi monasti olet tyttöjä hankkiellut. Mutta kyllä minä vielä laitan niin, että saat katua tätä pilaasi ja tuntea avioliittoasi kirpeäksi ja katkeraksi. Mutta mitä minä, näin pilkkana pidetty kun olen, nyt teen? Minne lähden? Millä keinoin suistan sen hirtehisen? Pyytäisinkö apua vastustajaltani Maltilta, jota juuri tämän poikani himollisuuden vuoksi useasti olen loukannut? Minua kyllä puistattaa puhutella sitä moukkamaista, ryöttäistä naista. Mutta siitä huolimatta ei pidä halveksia koston lohdutusta, tuli se mistä päin hyvänsä. Juuri häntä eikä ketään muuta, tulee minun käyttää kurittamaan tuota veijaria, aukomaan hänen viinensä, ottamaan pois nuolensa, riistämään hänen jouseltaan jänteen, sammuttamaan soihtunsa ja taltuttamaan häntä itseään vieläkin katkerammilla lääkkeillä. Silloin vasta katson kärsimäni loukkauksen tulleen sovitetuksi, kun hän on ajanut pois ne kutrit, joita vähän väliä olen omin käsin silitellyt, niin että ovat kiiltäneet kuin kulta, ja leikannut lyhyiksi ne sulat, joita nektarinesteellä olen sylissäni sivellyt".

Noin nimettyään Venus syöksyi ulos suutuksissaan ja sydännyksissään. Kohta häntä vastaan tulevat Ceres ja Juno. Ja huomattuaan hänen turvottuneet kasvonsa he kysyivät, miksi hän tuikeiden kulmakarvojen alle kätki säteilevien silmiensä sulon. Hänpä virkkoi: "tepä tulette parahiksi osoittaaksenne minulle palvelustanne. Hakekaa, minä pyydän, kaikin voimin käsiini karkulaisvelho Psyke. Eivät kai teiltä ainakaan ole jääneet tuntematta huoneeni kuulu tarina ja poikani tekoset, hänen, jota ei pitäisi pojakseni sanottaman".

Silloin jumalattaret, vaikka hyvin tiesivät, mitä oli tapahtunut, yrittivät lieventää Venuksen riehuvaa kiukkua näillä sanoin: "minkä sellaisen rikoksen, valtiatar, on poikasi tehnyt, että itsepintaisesti vastustelet hänen huvituksiaan ja että mielit tuhotakin sen, jota hän rakastaa? Mikä rikos, me pyydämme, on siinä, että hän on somalle tyttöselle suopeasti hymyillyt? Vai etkö tiedä, että hän on miehenpuoli ja nuorukainen, tai varmaan olet unohtanut, kuinka vanha hän jo on. Vai siksikö että hän on hyvin säilynyt, hän aina tulee sinusta tuntumaan pikku pojalta. Aiotko sinä sitten äitinä, vieläpä mielevänä naisena, aina uteliaasti tutkistella poikasi lemmenleikkejä, nuhdella hänen nautinnonhaluaan, tukahuttaa hänen rakkausseikkailujaan ja ihanassa pojassasi moittia omia temppujasi ja viehätyskykyäsi? Kukahan jumalista, kuka ihmisistä, on salliva sinun sirottaa sinne tänne kansojen kesken lemmenhaluja, kun oman huoneesi Lempeä estät lempimästä ja suljet häneltä naisten kiemailun kaikille yhteisen asepajan."

Siten he nuolten pelosta suopeasti puoltavat ja imartelevat Kupidoa, vaikka olikin poissa. Mutta Venus, närkästyksissä siitä että kärsimänsä loukkaukset saatettiin naurunalaisiksi, riensi heidän edelleen ja lähti kiireisin askelin jälleen merelle.

VIIDES LUKU.

Sillävälin Psyke harhaili sinne tänne, yöt päivät puolisoaan etsiskellen, levotonna mielessään, mutta sitä palavammin haluten, joskaan ei vaimon imarteluilla suuttunutta lauhduttaa, niin ainakin orjan rukouksilla häntä lepyttää. Silloin hän näki edessään jyrkän vuoren huipulla temppelin ja virkkoi: "kunpa vain ei tuolla minun herrani asustaisi?" Kohta hän sinne suuntaa joutuisat jalkansa, joita, vaikka alituisista vaivoista olivat vallan uuvuksissa, kiihotti toivo ja kaiho. Hän kiipee korkeiden harjujen yli ja lähestyy pyhiä sijoja. Siellä hän näkee vehnän- ja ohrantähkiä, toiset läjässä, toiset seppeleiksi solmittuina. Oli siellä myös sirppejä ja kaikkia muitakin elonleikkuuvehkeitä, mutta kaikki hajallaan maassa, huolimattomasti yhteen sotkettuina ja elomiesten käsistä umpimähkään viskattuina, niinkuin tapa on puolipäivän helteessä. Kaikkia näitä kaluja Psyke visusti järjesteli ja asetti kunkin erikseen oikeaan paikkaansa, nähtävästi arvellen, ettei pitänyt laiminlyödä minkään jumalan pyhättöjä ja menoja, vaan koettaa saavuttaa kaikkien hyvänsuovaa sääliä.