Part 3
"Vieteri katkesi ja toinen viisari on irti. Ottaisin mieluummin luistimet, jos sulla ei ole mitään sitä vastaan. Bob."
Tässä oli nyt tilaisuus päästä irti koko kellosta ja heti päätti setä käyttää sitä hyväkseen. Hän sähkötti siis:
"Erinomainen tuuma, Bob. Vaihda pois kello, kuta pikemmin, sitä paremmin. Setäsi."
"No nyt olen päässyt sekä kellosta että pojasta", lausui hän hyvillään. Mutta vielä samana iltana saapui sähkösanoma — maksamaton — Bobilta:
"Setä hyvä! Rautakauppias sanoo, että hän tahtoo dollarin väliä vaihtaessaan kellon luistimiin. Vastaa sähkösanomalla, muuten sulaa jää. Bob."
Millä nimellä setä nyt Bobia nimitti, sitä ei sovi julkisuudessa kertoa. Mutta dollarin hän lähetti.
Murhaajien liitto.
Murhaajien liitto. 64 Delamore Street. Kello 1/2 9 tänä iltana; "_Eteenpäin_!"
Niin oli siinä kortissa, jonka ravintolan palvelija laski minun eteeni pöydälle, kun hän toi minulle yksinkertaisen illalliseni.
Kuta kauvemmin katselin koritta, sitä selvemmäksi kävi minulle, että joku salaiiiton seura oli sen takana, ja minä tulin yhä enemmän vakuutetuksi että palvelija luuli minun kuuluvan tuohon "liittoon", kun hän viime päivinä oli niin tarkasti tähystellyt minua.
Minä päätin käydä Delamorekadun 64 nrossa, ja kello oli viittä minuuttia vaille tuota määrättyä aikaa, kun minä seisoin erään aivan pimeän huoneen portin edessä. Kun minä halusin koota vähän ajatuksiani, pistäysin minä hetkeksi syrjään.
Samassa tuli muuan mies hattu vedettynä alas silmille ja takin kaulus nostettuna pystyyn, ja perustamatta minusta mitään löi hän kolme kertaa oveen. Nyt huudahdettiin sisäpuolelta jotain, jota minä en tuullut, mutta vastaus siihen oli: "eteenpäin!"
Sehän oli sama sana, joka oli kortissa, ja tämä oli nähtävästi tunnussana tänä iltana, sillä ovi avautui oitis.
Samaten kun olin nähnyt hänen tekevän, koputin minäkin ovelle kolmasti ja lausuin tunnussanan. Ovi avautui ja minä astuin jonkunmoiseen käytävään, jonka sisimmäisessä päässä huomasin olevan avonaisen oven.
Minä menin sisään ja jouduin isoon huoneeseen, joka oli erittäin hienosti sisustettu. Keskellä huonetta oli pöytä, jolla paloi kolme kynttilää; useita tuoleja oli ympäri pöytää ja yksi jonkinlaisen alustan päällä. Pari kolme kirjaa ja kirjoituskapineet oli asetettu pöydälle, josta näkyi että jonkinlaisia kirjallisia muistiinpanoja tultaisiin tekemään.
Kun minä astuin sisään, oli huone aivan tyhjä, mutta lähestyväin askelten kopina saattoi minun vetäytymään erään esiripun taakse, jonka perästä muutamia henkilöitä astui huoneeseen ja asettui pöydän luo. Minun piilopaikastani oli mahdoton nähdä, ketä ne olivat, mutta minä kuuntelin tarkasti mitä sanottaisiin.
Mutta sen pahempi onnistuin vaan osaksi kuulemaan mitä sanottiin, sillä keskustelu kävi perin matalalla äänellä. Se mitä kuulin, riitti kuitenkin kyllin vakuuttamaan minua ettei "murhaajain liitto" ollut muu kun salainen murhaajain seura, ja tämäniltainen kokous oli vain kutsuttu kokoon raportteeraamaan jäsenten "työtä" kuluneena aikana ja tekemään suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
Mikäli minä voin eroittaa, kyseli kokouksen puheenjohtaja erityisesti jokaiselta jäseneltä mitä kukin oli tehnyt ja toimittanut; ja liittoon vannoutuneet kuuntelivat tarkkaavasti ja suurella innolla jotakin kertomusta. Raportit merkittiin erääseen kirjaan, joka oli puheenjohtajan edessä pöydällä. Minun oli sanominen ettet murhia koskaan liene merkitty muistiin suuremmalla liikkeenomaisuudella.
Vaikken minä voinut kuulla yhtään kertomusta kokonaisuudessaan, niin olivat kuitenkin sellaiset lauseet kun: "epätoivoinen ottelu", "pitkällinen taistelu elämästä", kylliksi minulle ymmärtääkseni tämän kauhean seuran toiminnan salaisuuden kokonaisuudessaan.
Kun kaikki tämän murhaajaseuran jäsenet olivat saaneet tehdyksi selon "toimistaan", jähmettyi suoraan sanoen veri suonissani kuullessani puheenjohtajan levollisella äänellä kysyvän:
"Kuka on ensimmäinen listalla?"
Yksi murha oli siis vielä kumminkin tehtävä. Minä pörhistin korviani kuullakseni vastauksen, ja muutaman minuutin kuluttua, kun muuan oli selaillut erästä kirjaa, joka nähtävästi sisälsi luettelon uhriparkain nimistä, kuului vastaus:
"Eversti Crawley, 21 Rubicon Street." Ja tätä tiedonantoa seurasi sanat: "huomen illalla siis."
Kun kuulin nimen niin tarkasti lausuttavan, päätin minä, että jos taivas sallisi minun elävänä päästä ulos tästä luolasta, varoitukseni kautta pelastaisin sen uhrin tämän pirullisen seuran käsistä. Pian sen perästä kuulin minä ilokseni jäsenten poistuvan, ja minä voin niin muodoin kiiruhtaa ulos samaa tietä, jota olin tullutkin.
* * * * *
Vietettyäni unettoman yön ja tuskallisen päivän seisoin illan tullen eversti Crawleyn talon edustalla. Minä soitin kelloa ja pyysin palvelijan viemään korttini everstille pyynnillä että saisin keskustella hänen kanssaan heti, sillä minun asiani ei sietänyt viivytystä. Minut vietiin erääseen vastaanottohuoneeseen ja minut otti vastaan tyttö, joka oli niin kaunis etten minä luullut ikinä nähneeni niin ihanaa olentoa. Mutta minun asiallani ei ollut mitään tekemistä naisten kauneuden ihailemisen kanssa, ja minä pyysin sen vuoksi saada puhutella everstiä.
"Enkö minä voi kertoa hänelle teidän asiaanne?" kysyi nuori nainen.
"Et", vastasin minä juhlallisesti; "tässä on kysymyksessä elämä tai kuolema."
Nuori nainen poistui huoneesta ja palasi jälleen pian erään vanhan hertan kanssa, jonka minä otaksuin olevan eversti Crawleyn.
"Tyttäreni kertoo teillä olevan jotain sangen tärkeää ilmoittamista minulle", lausui hän kun me olimme istuutuneet.
"Niin, arvoisa herra", vastasin minä, "ja minä haluaisin kernaammin kertoa siitä kahden kesken."
"Älkää perustako tyttärestäni", sanoi eversti, "minä en salaa mitään häneltä."
"Herra eversti", lausuin minä niin tyynesti kun voin, "minun velvollisuuteni on ilmoittaa teille, että teidän henkenne on vaarassa."
"Minun henkeni vaarassa!" huudahti eversti osottaen hämmästystä sekä äänellään että kasvoillaan. "Mahdotonta! Minä olen onnellisesti selvinnyt monista ankaroista otteluista sodassa, ja nyt, kun olen ottanut eron sotilasvirasta, olisi minun henkeni vaarassa! Sitä paitsi", lisäsi hän nauraen, "kukapa perustaisi tällaisen kuluneen sotilaan elämässä."
"Minä tiedän yhden joka perustaa", kuiskasi neiti vanhuksen korvaan ja katsoi rakkaasti häntä silmiin. Hellän muiskun otsalle sai tyttö palkkioksi sanoistaan. Nähdessä tuon raitistavan parin kävi nopea toive läpi sieluni, nimittäin että jospa minunkin henkeäni uhattaisiin tuollaisissa olosuhteissa. "No hyvä, herrani", jatkoi eversti, "mitä te tarkoitatte, siltä näyttää kun teillä olisi tosi kysymyksessä."
"Herra eversti", vastasin minä, "sattumalta sain minä tietää eilen, että teidän henkeänne vastaan on tehty salaliitto ja murhaajat aikovat tehdä kurjan työn tänä iltana. Teidän on täytynyt jollain tavalla herättää noissa roistoissa vihaa itseänne kohtaan, sillä tuomio teidän henkenne yli langetettiin eilen illalla, kuten selvästi kuulin, ja minä olen tullut tänne varoittaakseni teitä ja kehoittaakseni teitä ryhtymään tarpeellisiin varokeinoihin."
Minun sanani tekivät syvän vaikutuksen kumpaankin kuulijoistani, ja eversti pyysi minua kertomaan asiasta tarkemmin. Minä teinkin sen pienempiin yksityiskohtiin saakka; mutta kuta pitemmälle minä kertomuksessani ehdin, sitä valoisammaksi kävivät everstin kasvot, ja kun minä lopetin, purskahti hän nauruun, jota kesti useita minuutteja.
"Minä pyyhän anteeksi", lausui hän kun oli vähän tyyntynyt, "mutta ei kukaan pidä hauskasta pilasta enemmän kun vanha sotilas, ja tämä on parasta mitä minä olen kuullut pitkään aikaan."
"Paras herrani", jatkoi hän, "te olette kuten sanotaan ratsastaneet hevosen ohi. 'Murhaajain liitto' ei ole enempää mikään murhamiesten seura kun pelastusarmeija eli jokin muu samallainen. Se on vain yksinkertaisesti eräs seura perustettu schakinpelausta varten, ja minä voin vakuuttaa teille, että ankaroita taisteluita taistellaan usein elämästä ja kuolemasta schakkilaudalla. Nyt käydään parhaillaan taistelua erään schakkiseurueen kanssa, johon minä kuulun, ja kokous pidetään tänä iltana minun luonani, ja minä toivon että se on oleva ratkaiseva ottelu. Seuran pääkortteeri on Delamorekadulla, ja se kokous, johon teillä oli tilaisuus niin romantillisesti osaa ottaa, pidettiin epäilemättä siinä tarkoituksessa, että jäseniä valmistettaisiin viimeiseen otteluun."
"Kun minä nyt olen selittänyt teille kaikki, ja te niin muodoin huomaatte ettei mikään vaara uhkaa minua", jatkoi vanhus ystävällisesti, "niin toivon minä että osotatte meille sen kunnian että viivytte luonamme hetkisen. Teidän menettelynne, vaikka se perustuukin erehdykseen, näyttää että te olette hyvä mies, ja se olisi oleva minulle ja toivoakseni minun tyttärellenikin ilo, jos tätä seuraisi todellinen ystävyys meidän välillämme."
Minä en voinut hylätä tätä kohteliasta kutsua, vaikka minusta tuntui vähän ilkeältä että olin joutunut näyttelemään sellaista osaa tässä kometiassa. Minun erehdykseni oli kuitenkin helposti anteeksi annettava, ja minä saan kiittää sitä elämäni onnesta, sillä ystävyys eversti Crawleyn ja hänen tyttärensä kanssa saattoi minun naimisiin jälkimmäisen kanssa.