Part 7

Hindrich Anderson 5 Johan Anderson 7 Johan Anderson 9 Johan Anderson 5 Johan Arian 6 Joram Bagman 3 Anders Benston 9 Bengt Bengston 2 Anders Bonde 11 Johan Bonde 1 Sven Bonde 5 Lars Bure 8 William Cabb 6 Christian Classon 7 Jacob Classon 6 Jacob Clemsson 1 Eric Cock 9 Gabriel Cock 7 Johan Cock 7 Kapt. Lasse Cock 11 Mons Cock 8 Otto Ernest Cock 5 Hindrich Collman 1 Conrard Constantine 6 Johan von Cullen 5 Otto Dahlbo 7 Peter Dahlbo 9 Hinric Danielsson 5 Thomas Dennis 6 Anders Didrickson 1 Olle Dirickson 7 Staphan Ekhorn 5 Erick Ericsson 1 Göran Ericsson 1 Matte Ericsson 3 Hindrich Faske 5 Casper Fisk 10 Mathias de Foff 6 Anders Frende 4 Nils Frendes 7 Olle Fransson 7 Eric Gästerberg 7 Nills Gästenberg 3 Eric Göransson 2 Brita Göstfsson 6 Hans Göstafsson 8 Jons Göstfsson 7 Mons Göstafsson 2 Johan Grantrum 3 Lars Halling 1 Mons Hallton 9 Israel Helm 5 Johan Hindersson Jr. 3 Anders Hindricksson 4 David Hindricksson 7 Jacob Hindricksson 5 Johan Hindricksson 6 Johan Hindricksson 5 Matts Holsten 7 Anders Hoppman 9 Anders Hoppman 7 Frederic Hoppman 7 John Hoppman 7 Nicholas Hoppman 5 Hindrick Ivarsson 9 Hindrick Jacob 1 Matts Jacob 1 Hindrick Jacobson 4 Peter Jaccom 9 Lars Johansson 6 Simon Johansson 10 Anders Jonsson 4 Didrich Johnsson 5 Jons Jonsson 2 Mons Jonsson 3 Nils Jonsson 6 Thomas Jonsson 1 Christiern Jöransson 1 Christiern Jöransson 1 Hans Jöransson 11 Joran Joransson 1 Lasse Kempe 6 Morten Knutsson 6 Olle Kuckow 6 Hans Kyn's wid. 5 Jonas Kyn 8 Matts Kyn 3 Frederic König 6 Nils Laican 5 Hindrich Larsson 6 Lars Larsson 7 Lars Larsson 1 Anders Lock 1 Mons Lock 1 Antonij Long 3 Robert Longhorn 4 And. Persson Longoker 7 Hans Lucasson 1 Peter Lucasson 1 Peter Lucasson 1 Johan Matsson 11 Nils Matsson 3 Christopher Meyer 7 Paul Mink 5 Eric Molica 8 Johan Monsson 5 Morten Mortensson Jr. 11 Morten Mortensson se. 3 Matts Mortensson 4 Michael Nilsson 4 Anders Nilsson 4 Michael Nilsson 11 Hans Olsson 5 Johan Ommerson 5 Lorentz Ostersson 2 Hindrich Parchon 4 Bengt Paulsson 5 Göstaf Paulsson 6 Olle Paulsson 9 Peter Paulsson 5 Lars Pehrsson 6 Olle Pehrsson 6 Brita Petersson 5 Carl Petersson 7 Hans Petersson 5 Hans Petersson 7 Lars Petersson 1 Paul Petersson 3 Peter Petersson 3 Peter Stake l. Petersson 3 Reiner Petersson 3 Anders Rambo 9 Gunnar Rambo 6 Johan Rambo 6 Peter Rambo jr. 6 Peter Rambo se. 2 Matts Repott 3 Nils Repott 3 Olle Resse 5 Anders Robertsson 3 Paul Sahlung 3 Isaac Savoy 7 Johan Schrage 6 Johan Skute 4 Anders Seneca 5 Broor Seneca 7 Jonas Skagge's wid. 6 Johan Skrika 1 Matts Skrika 3 Hindrich Slobey 2 Carl Springer 5 Mons Staake 1 Chiertin Stalcop 3 Johan Stalcop 6 Peter Stalcop 6 Israel Stark 1 Matts Stark 3 Adam Stedman 8 Asmund Stedman 5 Benjamin Stedman 7 Lucas Stedham 7 Lyloff Stedham 9 Johan Stille 8 Jonas Stilman 4 Johan Stilman 5 Peter Stilman 4 Olle Stobey 3 Gunnar Svensson 5 Johan Svensson 9 William Talley 7 Elia Tay 4 Christiern Thomo's Olle Thompsson 9 wid. 6 Olle Thorsson 4 Hindrich Tossa 5 Johan Tossa 4 Lars Tossa 1 Matts Tossa 1 Cornelius van der Weer 7 William van der Weer 7 Jacob van der Werr 3 William van der Werr 1 Jesper Wallraven 7 Jonas Walraven 1 Anders Weinon 4 Anders Wihler 4

Siirtokunnan väestön suomalainen kansanaines muodosti ainakin puolet koko väkiluvusta, vaikka suomalaisia nimiä esiintyy harvassa. On otettava huomioon, että suomalaiset käyttivät varsin yleisesti ruotsalaisia nimiä tullessaan Delawareen. Sellaisia uudisasukkaita, joilla oli pitkät ja vaikeat suomalaisnimet, alettiin kutsua ristimänimillä: Anders, Erick, Hendrick j. n. e. Näistä johtuivat heidän lapsilleen nimet Andersson, Erickson, Hindrickson j. n. e.

Näytteeksi suomalaisten nimien muunnoksista, jotka esiintyvät edellä mainitussa listassa ja muuallakin mainittakoon:

Halttonen—Hallton—Halton—Holton.

Helmi—Helme—Helm.

Jokinen—Yokehane—Jockin—Joccum.

Juustinen—Justinsen—Justisen—Justice.

Kamppi—Kampe—Kempe—Kemp.

Kokko—Kooko—Kock.

Kukko—Kuckow—Kock—Cock—Cox.

Laikkonen—Laickan—Loikan—Laican.

Leikkonen—Leikon—Lejcon—Leicon.

Laitinen—Laiton—Litien.

Lohi—Lohe—Loe.

Molikka—Mollika—Mollica (Molica).

Parkkonen—Parchon.

Rasi eli Resse—Rause—Rees—Roos.

Ripartti—Reportt.

Sinnikka—Sinicka—Senike.

Tomminen—Tommison—Thompson.

Tossava—Tossa—Tussey.

Turunen—Turner.

Urrinen—Yurien—Arien.

Wainonen—Weinon.

Wäänänen—Waneeman.

IV. LUTERILAINEN KIRKKO JA YHTEYS RUOTSIN KANSSA

NEUVOTTELUT PAPPIEN LÄHETTÄMISESTÄ RUOTSISTA

Delawaren siirtokunnan jouduttua ensin hollantilaisten ja sittemmin englantilaisten hallintoon katkesi valtiollinen ja kansallinen yhteys emämaan Ruotsin kanssa. Suomalaisten ja ruotsalaisten sekä kansallinen että henkinen asema näytti toivottomalta, mutta luterilainen kirkko rakensi sillan, jonka kautta henkinen yhteys säilyi siirtokunnan ja kotimaan välillä parisen vuosisataa.

Siirtokunnassa oli kolme laajaa seurakunta-aluetta: Kristiina, Wiccaco ja Racoon. Näitä seurakuntia hoiti pastori Laurentius Lock, ensin yksinään, sittemmin hollantilaisen pastori Fabritiuksen kanssa. Sattumalta matkusteli sihen aikaan Amerikassa siirtokunnan entisen kuvernöörin sisarenpoika Anders Printz, käyden myöskin tervehtimässä maanmiehiään Delawaressa. Palattuaan takaisin Ruotsiin valitteli hän siirtokunnan hengellistä tilaa ystävälleen Göteborgin postimestarille Johan Thelinille. Tämä hurskas ja kansalaistensa henkistä puutetta säälivä mies kirjoitti asiasta Ruotsin silloiselle kuninkaalle.

Jonkun ajan kuluttua antoi kuningas postimestari Thelinille kehotuksen kirjoittaa Delawaren siirtokunnassa asuville ruotsalaisille ja suomalaisille, tiedustaen, kuinka monta opettajaa siellä tarvittaisiin, mitä uskonnollisia kirjoja ja kuinka paljo niitä tulisi lähettää. Viipymättä kirjoitti Thelin Amerikassa asuville maanmiehilleen kirjeen, joka saapui perille 1693. Siirtokunnassa syntyi yleinen riemu, ja asian johdosta pidetyt kokoukset muistuttivat juhlapäiviä. Samalla kun merkittiin perheissä tarvittavat kirjat, samalla laskettiin henkilölukukin ja tehtiin luettelo asukkaista.

Siirtokunnan tarpeet esitettiin pitkässä C. C. Springerin taidokkaasti laatimassa kirjeessä, joka oli päivätty 31 p. toukok. 1693. Luterilainen kirkko oli heille rakas, ja mielellään kokoontuivat he kirkkoihinsa ja perhehartaushetkiin, mutta opettajista oli puute. Sittenkuin siirtokunta oli menettänyt itsehallintonsa, oli heidän keskuuteensa jäänyt ainoastaan yksi kotimainen opettaja, pastori Laurentius Lock, joka kuolemaansa saakka 1688 oli hoitanut laajaa aluetta. Hänen jälkeensä oli heille kirkollista palvelusta tehnyt hollantilainen pastori Fabritius, joka myöskin nyt oli jo vanha ja sokea. Seurakuntain harras pyyntö olisi, että Ruotsista lähetettäisiin kaksi sellaista opettajaa, jotka saarnaamisen ja opettamisen ohella kykenisivät torjumaan heidän keskuuteensa leveneviä harhaoppeja. Seurakunnat sitoutuivat maksamaan opettajilleen palkan, mutta kyytikustannukset pyydettiin Ruotsin hallituksen suorittamaan. Edelleen lausuivat he toivomuksensa saada seuraavan määrän ruotsinkielisiä kirjoja: kaksitoista Raamattua, kolme saarnakirjaa, neljäkymmentäkaksi virsikirjaa, sata rukouskirjaa, kaksisataa aapista, kaksisataa katekismusta y. m. Suomenkielisiä kirjoja ei tarvitsisi lähettää, sillä kaikki osasivat ruotsia.

Kirjeen allekirjoittajina olivat seuraavat: Erick Cock, Peter Gunnarson Rambo, Michael Laickan (Laikkonen), Peter Cock, Carl Gustafsson, Arick Molica (Molikka), Sven Svansson, Anders Vieler, Anders Bonie, Otto Ernest Cock, Hans Laikan (Laikkonen), Casper Fisk, Anders Bengtsson, Lars Bure, Hans Georgen, Capt. Lars Cock, Gunnard Rambo, Israel Helm, Johan Hoppman, Bror Hinnike (Hinnikka), Morten Mortensson, Jerta Ferding, Jasper Walraven, Peter Johnsson, Johan Stille, Morten Mortensson jr., Hans Nilsson, Otto Thompson, Peter Matsson ja Carl C. Springer. Kirjettä lähetettiin kaksi kappaletta Ruotsiin, toinen englantilaisessa, toinen hollantilaisessa laivassa, ja saapuivat molemmat perille.

Postimestari Thelin lähetti siirtokunnasta saapuneen kirjeen viipymättä kuninkaalle ja Ruotsin hallitusneuvostolle. Kului kuitenkin pari vuotta, ennenkuin Delawaressa asuvien anomus otettiin käsiteltäväksi hallitusneuvostossa ja valtiopäivilläkin. Kaikkialla kannatettiin siirtolaisten avustamista opettajien ja tarpeellisten kirjojen hankkimisessa. Vieläpä ryhtyi hallitus sellaisiin toimenpiteisiin, että kirjat hankittaisiin osaksi valtion varoilla, osaksi lahjoina ja ne kaikki sittemmin jaettaisiin lahjaksi siirtokunnassa asuville perheille.

Upsalan arkkipiispa Svebelius velvoitettiin konsistorinsa avulla hankkimaan Delawareen kaksi sellaiseen toimeen sopivaa pappismiestä, joiden kyydin suorittaisi valtio, vieläpä heitä erityisemmin palkitseisikin sen lisäksi, mitä he tulisivat saamaan seurakunniltaan Amerikassa. Upsalan tuomiokapituli valitsi siirtolaispapeiksi Anders Rudmanin ja Erick Björkin, jotka kumpainenkin olivat lahjakkaita ja oppineita nuoria pappismiehiä. Hallitus vielä näitten lisäksi valitsi kolmannenkin opettajan, pastori Jonas Aurenin, jonka tuli matkustaa Delawareen ikäänkuin tarkastusmatkalle ja palata mahdollisimman pian takaisin esittelemään hallitukselle siirtokunnan sisäistä elämää ja mahdollisia tarpeita.

Matkalle läksivät kaikki kolme 1697, mukanaan runsas varasto kirjoja. Matka suoritettiin englantilaisilla laivoilla, ja saapuivat he samana vuonna Philadelphiaan. Saavuttuaan Amerikaan jakoivat he työnsä sillä tavalla, että pastori Björkin hoitoon tulivat Kristiinan sekä Crane Hookin seurakunnat ja saarnapaikat, pastori Rudmanin hoitoon Wiccacon eli Philadelphian seurakunta, Uplandin, Tinicumin ja Finlandin saarnapaikat sekä pastori Aurenin hoitoon syrjäalueet Elk-joella, Racoonissa, Molikkamäellä y. m. Hedelmällinen oli se työ, mitä nämä uskolliset opettajat, varsinkin Björk ja Rudman, tekivät Delawaren siirtokunnassa.

KRISTIINAN ELI WILMINGTONIN SEURAKUNTA

Kristiinan linnassa alettiin pitää säännöllisiä kirkonmenoja 1640. Kaksi vuotta myöhemmin rakennettiin pieni kirkkokin, ensimäinen luterilainen kirkko Amerikassa. Pastori Torkillus saarnasi kirkossa kuolemaansa saakka 1643. Hänen jälkeensä opettivat iankaikkisen elämän totuuksia pastorit Christopher, Fluviander, Holz, Nertius ja Hjort, kukin viipyen Amerikassa vain vähemmän aikaa. Kuvernööri Printzin aikana hoiti Kristiinan seurakuntaa Campanius Holm kuusi vuotta erityisellä menestyksellä ja siunauksella. Hän opetteli indiaanein kieltäkin, selitti heillekin Jumalan sanaa ja käänsi Lutheruksen Vähän Katekismuksen heidän kielelleen. Usein olivat indiaanit läsnä linnan kirkossa pidettävissä Jumalan palveluksissa. He ensimältä ihmettelivät suuresti sitä seikkaa, että yksi mies puhui kaiken aikaa toisten kuunnellessa. Heidän mielestään olisi kaikkien pitänyt puhua ja touhuta.

Delawaren siirtokunnan menetettyä itsehallintonsa siirtyivät opettajat kotimaahansa, paitsi Laurentius Lock, joka jäi yksinään hoitamaan hajalla asuvia uudisasukkaita, saarnaten Kristiinassa, Crane Hookissa, Racoonissa y. m. Neljäkymmentä vuotta eli kuolemaansa saakka 1688 oli hän maanmiestensä hengellisenä neuvojana.

Englantilaisten hallinnon aikana ja siirtokunnan muutenkin vaurastuttua kävi Kristiinan linna tarpeettomaksi, josta syystä se sai rappeutua. Linnan kirkkoakin kohtasi sama hävitys. Kristiinassa ja sen ympäristöllä asuvat suomalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kaupungin laitaan, Crane Hookiin, uuden kirkon 1667. Tätä kokoushuonetta käytettiin niin kauan kuin uusi kirkko rakennettiin Kristiinaan.

Pastori Björkin saavuttua Delawareen alkoi uusi ja hedelmällinen aika Kristiinan seurakunnalle. Ollen inokas ja lahjakas saarnamies, uskollinen ja uuttera Jumalan valtakunnan työntekijä, sai hän Herran tulen syttymään seurakunnassaan. Seurauksena oli se, että Crane Hookissa sijaitseva pieni kirkko kävi ahtaaksi. Itsestään seurasi kysymys uuden ja tilavamman kirkon rakentamisesta Kristiinan eli Wilmingtonin kaupunkiin. Vanhan linnan historiallisesti muistorikas alue valittiin uuden kirkon ja sen yhteyteen tarkoitetun hautausmaan paikaksi.

Rakennustyöhön ryhdyttiin 1698. Seurakunnalla ei ollut varsinaista rakennuskassaa kuin nimeksi. Varoja täytyi kerätä ja lainata. Auliisti seurakuntalaiset avustivatkin kirkkonsa rakentamisessa, toiset lahjotellen rahaa, toiset rakennustarpeita, toiset tehden päivätöitä ja toiset antaen ruoka- y. m. varoja. Valmiiksi tultuaan maksoi se kahdeksansataa Englannin puntaa. Se on rakennettu vaaleanharmaasta graniitista ja on kuuttakymmentä jalkaa pitkä, kolmeakymmentä jalkaa leveä ja kahtakymmentä jalkaa korkea. Sitä kaunistaa viisi goottilaista kaari-ikkunaa ja kolme kaariovea. Kirkon peräseinustalle laitettiin rautainen kaarikirjoitus, jossa on seuraavat sanat: “Si Deo Pro Nobis, Quis Contra Nos”. (Kun Herra on kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan).

Kolminaisuuden sunnuntaina 1699 vihittiin tämä kaunis Herran temppeli pyhään tarkoitukseensa, jolloin se nimitettiin “Pyhän Kolminaisuuden kirkoksi”. Tilaisuuteen oli saapunut sellainen määrä suomalaisia ja ruotsalaisia kautta Delawaren ja Pennsylvanian, ettei koskaan ennen ollut heitä yhtaikaa nähty niin paljon koossa. Kirkon vihkimisen toimittivat pari vuotta sitten siirtokuntaan saapuneet pastorit: Rudman, Björk ja Aurén.

Toistasataa vuotta pysyi tämä kirkko Wilmingtonissa ja sen ympäristöllä asuvien luterilaisten rakkaana kokouspaikkana. Siihen rakenettiin myöhemmin tornikin, ja on se nykyäänkin sievimpiä kirkkoja Wilmingtonissa. Tällä ajalla, jolloin seurakunta pysyi luterilaisena, hoitivat sitä seuraavat, Ruotsista saapuneet papit: Erick Björk, Anders Hesselius, Samuel Hesselius, Johan Engberg, Petrus Tranberg, Israel Acrelius, Erick Unander, Andrew Borell ja Laurentius Girelius. Useimmat edellä mainituista opettajista palasivat takaisin kotimaahansa, muutamat hoitivat seurakuntaa kuolemaansa saakka. Girelius oli viimeinen luterilainen opettaja Kristiinan seurakunnassa ja hoiti sitä kaksikymmentäneljä vuotta eli kuolemaansa asti 1791. Hänen jälkeensä hoitivat seurakuntaa englantilaiset papit, ja kirkko ajanpitkään joutuikin episkopaalikirkkokunnan haltuun.

Kirkonkirjoissa tapaa runsaasti suomalaisia nimiä. Esimerkkeinä näistä mainittakoon muutamia vihityitä: Annikka Tossava ja Olof Monsson, Johan Senike (Sinnikka) ja Ingebor Tossava, pastori Samuel Hesselius ja Briita Leikon (Laikkonen), Francis Laiton (Laitinen) ja Sarah Ford, Jacob Kock ja Martta Rambo, Johan Grishead ja Sarah Halton (Halttonen), George Stanton ja Anna Tussey (Tossava), Willian Bryce ja Maria Mollican (Molikka). — Ehtoollisvieraina merkittiin 1713 muitten muassa olleen: Litien (Laitinen) vaimoineen, Henry Roiko ja Annikka Tossava. Hautausmaalla ovat säilyneet Tossavan ja Justisen (Juustisen) hautakivet.

WICCACON ELI PHILADELPHIAN SEURAKUNTA

Niinkuin edellä on jo kerrottu, asettui Schuylkill- ja Wiccaco-jokien välille, Delawaren rantamille ja näitten haarajokien varsille joukko suomalaisia ja ruotsalaisia uudisasukkaita kuvernööri Printzin aikana sikäläisten pienten linnojen: Uuden Korsholman, Uuden Vaasan ja Tornion turviin. Aikaa voittaen muodostui seudusta yksi siirtokunnan tärkeimpiä asutuskeskuksia. Sinne rakennettiin 1677 pieni, puolustustornia muistuttava kirkkokin. Kun sittemmin tälle asutukselle perustettiin Philadelphian kaupunki, sai Wiccacon kirkko keskeisen aseman. Sinne saapuivat uudisasukkaat läheltä ja kaukaa jumalanpalveluksiin. Samalla matkallaan etäisimmät ajoivat tärkeimmät kaupunkiasiansakin.

Pastori Rudmanin saavuttua Philadelphiaan ja hänen saarnattuaan Wiccacon vanhassa kirkossa muutamia kertoja alkoi se tuntua ahtaalta eikä muutenkaan enää voinut täyttää kasvaneen seurakunnan tarpeita. Syntyi kysymys uuden, tilavamman ja ajanmukaisemman kirkon rakentamisesta. Seurakunnalla oli rakennusrahastossa neljänsadan punnan säästö. Kirkon paikasta syntyi kuitenkin vakavia erimielisyyksiä, mitkä ehkäisivät rakentamista noin vuoden aikaa. Alempana jokivarrella asuvat seurakuntalaiset pyysivät uuden kirkon rakentamista Passayungiin, jossa seurakunnalla oli maata ja pappila. Kaupunkilaiset ja Schuylkillin varrella asuvat vaativat kirkon rakennettavaksi entisen kirkon viereen, siis vanhalle paikalle, sillä siellä se kaupungin kasvaessa tulisi olemaan aina edullisimmalla paikalla. Uplandin, Finlandin ja Racoonin asukkaat keräsivät viisikymmentäkolme nimeä, jotka tahtoivat uuden kirkon rakennettavaksi Tinicum-saarelle. Asian ratkaisemiseksi täytyi ryhtyä sovitteluun, ja pyydettiin kuvernööri Markhamia siinä antamaan arvokasta neuvoaan ja apuaan. Vihdoin päästiin yksimielisyyteen siitä, että kirkko rakennettaisiin entisen viereen, johon hankittaisiin yksi eekkeri lisää maata. Se saatiin lahjaksi Sven Svenssonilta.

Rakennustyöhön ryhdyttiin 1699, ja valmistui kirkko verrattain pian. Kooltaan on se saman kokoinen kuin Kristiinankin uusi kirkko, mutta rakennusaineena käytettiin tiiliä. Tavallaan tämä on myöskin ristikirkko, jota kaunistaa tasasuhtaisen korkea torni. Ensimäisenä kolminaisuuden sunnuntaina 1700 vihittiin tämä siirtokunnan kaunein kirkko pyhään tarkoitukseensa ja sai nimekseen “Gloria Dei kirkko”.

Toistasataa vuotta säilyi tämä kirkko luterilaisten rakkaana kokouspaikkana Philadelphiassa. Tällä ajalla hoitivat seurakuntaa seuraavat Ruotsista tulleet papit: Anders Rudman, Jonas Lindeman, Gabriel Falk, Johan Nylander, Gabriel Nesman, Olof Parlin, Carl Wrangel, Anders Cores, Matias Hultzen ja Michael Collin, joka kuoli 1831 ja oli viimeinen luterilainen opettaja Wiccacon seurakunnassa. Hänen jälkeensä hoitivat seurakuntaa jonkun aikaa episkopaalipapit, ja seurauksena oli se, että niin seurakunta kuin kirkkokin joutuivat mainitun kirkkokunnan huostaan.

Gloria Dei kirkko eli “Old Swedish Church”, joksi sitä myöskin kutsutaan, luetaan nykyään Philadelphian kaupungin vanhimpien ja muistorikkaimpien rakennusten joukkoon. Kirkko on kaikin puolin hyvässä kunnossa ja siinä pidetään säännöllisiä jumalanpalveluksia.

PIENEMMÄT SEURAKUNNAT JA KIRKOT

_Racoonin seurakunta_ sijaitsi New Jerseyn valtion puolella, Delawaren itärannalla, jossa asui paljon suomalaisia ja ruotsalaisia. Nämä kävivät ensimältä joko Kristiinan taikka Wiccacon kirkoissa. Kumpaankin oli näet suunnilleen yhtä pitkä matka. Mutta 1704 rakensivat he itselleen kirkon ja erkanivat virallisesti Wiccacon seurakuntapiiristä. Sen jälkeen oli Racoonissa omat opettajansa: Abram Lindenius, Petrus Trunberg, Anders Windrufva, Jonas Sandin, Eric Unander, Johan Lidenius, Jonas Wecksel ja Nicholas Collin. Hoitipa Racoonin seurakuntaa suomalainenkin, Turun yliopiston professori Pietari Kalm, joka tieteellisellä matkallaan Amerikassa pysähtyi maanmiestensä keskuuteen vuoden ajaksi. Hän on tavallaan ensimäinen suomalainen seurakunnan opettaja Amerikassa.

Racoonin seurakunta ja kirkko joutui yhdeksännellätoista vuosisadalla englantilaisen episkopaalikirkon haltuun. Vanha kirkko purettiin ja tilalle rakennettiin uusi, komea temppeli.

_Tinicumin_ seurakunta sijaitsi samannimisellä saarella, yhdeksän mailia Philadelphiasta. Sinne rakennettiin siirtokunnan toinen kirkko 1646. Tätä käytettiin vuoteen 1700, jolloin Wiccacon kirkko valmistui.

_Pennsneckissä_, lähellä Salemia, oli myöskin saarnapaikka. Sinne rakennettiin kirkko 1717, ja kävivät sielä kirkonmenoja pitämässä milloin Wiccacon, milloin Racoonin papit.

_Upper Merion_ sijaitsee Philadelphian luoteisosassa. Se oli siihen aikaan vielä suomalais-ruotsalainen maanviljelysseutu. Pastori Wrangelin aikana 1763 rakennettiin sinne vähäinen kirkkokin. Entisen kirkon tilalle on sittemmin rakennettu upea episkopaalikirkko.

_Kingsing_, niinikään Philadelphian laitaosia, kuului Wiccacon seurakuntapiiriin, mutta sinnekin rakennettiin oma kokoushuone 1766. Tämä oli ruotsalaisten ja suomalaisten kymmenes ja viimeinen kirkko siirtokunnassa. Se säilyi luterilaisena kirkkona vuoteen 1831, jolloin sekin joutui episkopaalein haltuun.

LUTERILAISEN KIRKON KOHTALO SIIRTOKUNNASSA

Niinkuin edellä olemme huomanneet, joutuivat kaikki siirtokunnan luterilaiset seurakunnat yksi toisensa jälkeen englantilaisen episkopaalikirkon hoitoon, josta oli myöskin seurauksena se, että kirkotkin tulivat sanotun kirkkokunnan omaisuudeksi. Tähän oli monia syitä. Seitsemännentoista vuosisadan lopulla muutti Delawareen, Pennsylvaniaan ja New Jerseyhin sellainen määrä englantilaisia uudisasukkaita, ettei vähälukuinen pohjolan väestö kyennyt heidän kanssaan kilpailemaan kansallisuutensa ja kielensä säilyttämisessä. Englannin kieli yleistyi kaikkialla. Nuori polvi unohti äidinkielensä, ja kirkonmenojen pitämistä vaadittiin englannin kielellä. Kauan taisteli luterilainen kirkko itsensä säilyttämiseksi, ja parhaansa tekivät siinä suhteessa Ruotsista kutsutut papitkin. Mutta sittemmin lakattiin kutsumasta opettajia Ruotsista ja seurakuntia hoitamaan pyydettiin episkopaalipappeja. Kirkonmenojen yhtäläisyys on näillä kirkkokunnilla suuri, joka seikka tavallaan myöskin vaikutti siihen, että siirtokunnan luterilainen väestö ajanpitkään muuttui episkopaaliseksi.

LASTENOPETUS JA KOULUT