Chapter 5

PAPPI. Baal elämätä hälle ennustaa.

ISEBEL. Kuningas joutuu kaikkein purtavaksi.

PAPPI. Vaan kuninkaita joukossa on kaksi.

ISEBEL. Ja maaliks joutuis Josafat kenties!

PAPPI. Hän on sun isäs kiivas vihamies.

ISEBEL. Ja sikskö hänet tuomio nyt kohtaa?

PAPPI. Sun tulee keihäät häntä kohti johtaa.

ISEBEL. Mun johtaa keihäät häntä kohti! Mutta -- --

PAPPI (ankarasti). Sa epäiletkö Baalin viisautta?

ISEBEL. En. Mutta Ahab kuningas nyt on.

PAPPI. Vaan arvomerkit toinen saakohon.

ISEBEL. Kuin läksi niin hän vihamiehen tapaa.

PAPPI. Sa riennä, estä, olethan sa vapaa!

ISEBEL. Syy taivuttava miss' on esteheksi?

PAPPI. Et Baalin tytär ole, jos et keksi.

(Pappi heitäikse maahan. Tuli alttarilta sammuu.)

ISEBEL (hetkisen kuluttua, painolla). En Baalin tytär ole, jos en keksi.

Kolmas kuvaelma.

Paikka vuoristossa lähellä Gileadin Ramotia. Kenttää ympäröivät joka taholla vuoret. Oikealla ja perällä vuorensola, vasemmalla matala vuoren lieve. AHAB, JOSAFAT ja OBADJA tulevat vasemmalta sotajoukon kera. Eräs SOTAMIES kiiruhtaa oikeasta solasta kuninkaita vastaan.

SOTAMIES. On vihollinen vuoren takana Jo pitkin kenttää marssimassa tänne; Solia näitä tarkoittavan näyttää.

AHAB. Vai tien se tahtois meiltä sulkea, Vaan heitä vastaan vuoren viemme me. Ma tätä vuoristoa ihailen; Niin usein liikuin täällä lapsena Ja kukkuloilta kauas katselin; Näin aamun maat ja länsimeren rannat Ja tunsin ilman ihanimmat tuoksut. -- Jos oikein muistan, samaan lakeuteen Nuo solat yhtyy vuoren tuolla puolen.

SOTAMIES. Niin on kuin sanot, herra kuningas.

JOSAFAT. Ja kumpaiseenko vihollinen pyrkii?

SOTAMIES. Tää oikea sen silmämäärä on.

AHAB. Sen kautta mekin vastaan marssimme. Tuo toinen sola, millainen se on?

SOTAMIES. Se aluks' jyrkkään alas laskeikse.

AHAB. Siis helppo suojella, jos vihamies Sen kautta pyrkis meidän taaksemme. Sen tehtävän suon sulle, Obadja. Valitse itse toverikses miehet. Vaan sa, kun vihamiehen marssin näit, Sa näitkö siinä reippauden sen, Mi tunnusmerkki pettämätön on Sen rohkeuden, josta vuotaa voima?

SOTAMIES. Näin. Ryhdikkäänä, pystypäin he marssi.

AHAB. Ja mistä on tää konnain uskallus?

ISEBEL (on tullut vasemmalta ja rientää nyt kuninkaan eteen). Ma tiedän lähteen, josta luottamusta He ammentaneet ovat.

AHAB (hämmästyen). Kuningatar, Mi rohkeus! Tuon vuoren takana On vihollinen.

ISEBEL. Onnelliseksi Ma itseäni ylistän, kun teidät Sain tällä puolen vuorta tavata; Niin tärkeät toi tiedot Sameri.

AHAB. Hän Benhadadin leiriss' oliko?

ISEBEL. Hän vihamiesten ajatuksetkin On ovelasti ilmi urkkinut.

AHAB. ja mitä ajatteli pettäjät?

ISEBEL. He vapisivat niinkuin kaurislauma, Jot' uhkaa jalopeura metsästä, Ja pahin kammo oli Josafat; Vaan leiriin saapui suuri tietäjä Ja suuren voiton heille ennusti, Jos heitä vastaan kaksi kuningasta Tuo joukkojaan. Se heidät rohkasi; Sun, kuninkaani, ynnä Josafatin He kohti rynnistävän tietävät.

JOSAFAT. Ja ennustukseen luottaen he varmat Siis ovat voitosta.

ISEBEL. Te tiedätte, Min suuren voiman antaa luottamus.

AHAB. Se pian heiltä taistelussa haihtuu.

ISEBEL. Vaan miks' ei sitä ennen taistelua Jo heiltä riistettäis? Niin saisimme Me voiton halvemmalla hinnalla.

JOSAFAT. Se toivottava olisi; vaan keino?

ISEBEL. Ma toivon, että Ahab kuningas Sen uhrauksen kiitollisna muistaa, Min hyväksemme suuri Josafat On tähän sotaan tullessansa tehnyt, Ja luovuttaa tään päivän kunnian Jalolle langollemme Juudasta.

AHAB. Kuin? Tulisko mun taistelua karttaa?

ISEBEL. Ei suinkaan! Mutta siinä Josafat Saa ylimmäisnä, ensimmäisnä olla. Hän, hallitsijan töyhtö otsallaan, Vie kuninkaana joukot taisteluun, Sa päällysmiesnä tuntematonna Lyöt viholliset maahan hänen tieltään. Kun näkevät he yhden kuninkaan, Niin pettymyksen kolkko tunne heidät Saa kohta valtaansa, ja uhriksi He siten toivotonna joutuvat.

JOSAFAT. On viisas neuvo kuningattaren, Se miellyttääkö teitä kuningas?

AHAB. Niin -- miellyttää, jos teitä miellyttää.

JOSAFAT. Tät' arvopaikkaa en voi hylkiä.

AHAB. Siis minäkään en teiltä sitä kieltää. Ma suostun ehdotukseen, kuningatar.

ISEBEL (innolla). Se on sun asiasi pelastus!

AHAB. Ma vaihdan puvun sulta, Obadja. Sa kuninkaana täällä vartioit, Ma Obadjana taistelussa lyön; Mut, kautta kuoleman ja kadotuksen, He iskuistani tuntee Ahabin. (Vaihtaa kypärin ja haarniskan Obadjan kera.) Nyt käskekäätte, lanko Josafat, Te, kuningatar, leiriin kiiruhtakaa, Ja saattajana olkoon Sameri!

JOSAFAT. Mua Samarian, Juudan miehet kuulkaa! Ei ahneus vaan oikeuden tunto Sai vihan miekkaan meidät ryhtymään Ja väärän tuomiolle vaatimaan. Kun suosiosta Ahab kuninkaan Vien teitä taisteluun, niin mieleenne Nää säännöt muistutan: Ken rinnassaan Nyt pelon ahdistusta tuntevi, Hän heti poistukoon. Ken kartanon On rakentanut eikä vihkinyt, Ken Israelin neidon kihlannut, Vaan viel' ei puolisoksi ottanut, He älkööt verityöhön ryhtykö. Vaan nuijaa, miekkaa, keihästä ja jousta Kädellä sankarin muut käyttäkööt Ja vihamiestä sinnes vainotkoot, Kun vaskitorven äänen kuulevat; Sen kajahtaissa laatkoon taistelu. Siis uljaina kuin aikaan Davidin Nyt kohdatkaamme pakanoiden lauma; Meit' auttaa pyhän Mikaelin miekka Ja voima sotajoukkoin jumalan. On tunnuslause: Mikaelin miekka.

SOTILAAT. Mikaelin miekka!

(JOSAFAT ja AHAB marssivat oikean puolisesta vuorensolasta sotajoukkojen kera. Obadja menee muutamien miesten kanssa perällä olevaan solaan. Isebel ja Sameri jäävät näyttämölle.)

ISEBEL (katsottuaan hetkisen aikaa kuninkaiden ja sotajoukon jälkeen). Se onnistui! Sa tyttärestäs, Baal, Saat kunniaa. Sun vihamiehiäs Kuin mädänneitä viinimarjoja Ma hylkiöinä maahan karistan. Tuo Jahven sietämätön palvelus On pian laho niittyhaavan runko, Mi omaan kehnouteen kaatuvi. Ja silloin eivät silmäykset nurjat Sun ympärilläs välky, Isebel; Tai tulkoot, pilkallisna pälykööt! Jos edessäni ois nyt Jemlanpoika.

SAMERI (viitaten vasemmalle). Oi kuningatar, tuolta saapuu hän!

ISEBEL. Hän saapuu! Saapuu otolliseen aikaan; Nyt murran saarnin visakylkisen.

MIKA JEMLANPOIKA (saapuu vasemmalta ja hämmästyy vähän kuningattaren nähtyään). Sa kuningatar!

ISEBEL (halveksivalla ivalla). Sinä, profeetta!

MIKA JEMLANPOIKA. Ma kuljen teitä Jahven tuomioiden.

ISEBEL. Ma Baalin viisauden jälkiä.

MIKA JEMLANPOIKA. Pois huuliltasi rietas herjaus! On mittasi jo kukkuralleen koottu. Vihansa maljan polttavan jo Jahve On yli huoneen jumalattoman Nyt tyhjentävä viime pisaraan. Nyt Herran leppymätön kiivaus Lyö rikki sydämesi paatuneen.

ISEBEL (uhalla). Nyt Baalin pettämätön viisaus Sun ennustukses häpeäksi muuttaa; On sanottava: suussasi on valhe Ja kielelläsi pöyhkeilevä petos.

MIKA JEMLANPOIKA. Sinussa rohkeus on perkeleen.

ISEBEL. Vaikk' olkoon, mutta se on voittajan. Jos pöyristävät ennustuksesi Sun jumalasi laittoi toistamaan, Ne koskaan ennen korvissani eivät Niin onteloilta kaikuneet kuin nyt. Te kohta koston meille aikomanne Omassa leirissänne tunnette. Sen uskot kuultuasi: Benhadad On mahtavalta tietäjältä kuullut Tään sodan loppuvan, kun Ahabin Lyö kuoliaaksi ase Syyrian; Hän siksi kaikki verihurttansa On usuttanut kuningasta kohden, Vaan muita säästämään on käskenyt. Ma sain sen kuulla Baalin armosta. Mun toimestani Juudan Josafat Nyt kuninkaana taistelua johtaa, Ja halpa verho kätkee Ahabin.

MIKA JEMLANPOIKA (hämmästyen). Ja auttajanne, sukulaisenne, Sa kurja saatat katalasti pettää!

ISEBEL (ivaten). Kuink' en ma saattais, jonka auttaja Ja sukulainen läheisin on Baal, Kun petoksessa osallisena On ylistetty Jahven palvelija, Sun hurskas ystäväsi Obadja.

MIKA JEMLANPOIKA. Se mahdoton on! Kaikkein ilkeimmän Nyt päästi valheen huules kirotut.

ISEBEL. Niin luuletko? Sa muutat mieltäsi, Kun tuonne solaan hieman pilkistät. Kai tunnet vartijan. Hän tahdostani On puvun Ahabilta vaihtanut, Niin Josafatin kuoloon syöstäkseen.

MIKA JEMLANPOIKA (menee perimmäisen solan suulle, katsoo ja nostaa suuresti hämmästyneenä kätensä otsalleen).

ISEBEL. Sa kalpenet, et kersku etkä uhkaa.

MIKA JEMLANPOIKA. Vaan työlle saatanan sa riemuitset.

ISEBEL. Ma nauran sulle vasten kasvoja, Typerä, pölkkypäinen profeetta, Ma nauran sinun ennustuksilles Ja jumalalle, jolla uhkailet, Vaan ylistelen viisautta Baalin.

(Kääntyy hänestä vasemmalle, jonne Sameri on siirtynyt.)

MIKA JEMLANPOIKA (katsoo Isebelin jälkeen). Ma välkähdyksen voiton varmuudesta Näin silmissä tuon jumalattoman. Jos onnistuu hän, minne hurskas jää? Hän häviääkö niinkuin pilvi, varjo, Kun jumalaton niityn lailla versoo Ja kohoaa kuin korska kallio? Miss' olet, ihmisien vartija? Jos iloitset sa työstä vääryyden Ja väkivallan menestyä annat, Niin miks' ei mua haudan yö jo peitä, Miks siirtynyt en maahan varjojen? Sa tuulen hartioille nostat mun Ja tähtiloistoon kiitämähän käsket, Vaan tempaat taasen ratsun altani Ja alhoon synkkään pudota mun sallit; Sa lupaat päivän, mutta saapuu yö, Ja hyveen vallan voittaa konnantyö!

ISEBEL (on ottanut Samerilta keihään, lähenee, se kädessä, sivulta profeettaa ja kun tämä on lopettanut sanansa, syöksee sen hänen kylkeensä). Kas tässä, kuole, Baalin kiroama!

MIKA JEMLANPOIKA. Kavala käärme, puritko jo mua!

(Kaatuu alas vuoren solaan.)

ISEBEL (kiirehtää Samerin luo, jolle ojentaa keihään). Pois, joutuin pois! Tuo vuori vuotaa verta Kun kylkeen iskin vuoren velhoa. Vaan ei! Jos uskallat, niin käy ja katso, Mitenkä on tuon miehen laita nyt; En soisi, että henkiin jäisi hän.

SAMERI (saavuttuaan rotkon suulle, jonne katsoo). Hän kuolon kanssa kamppailevan näyttää Ja verissänsä huutaa Jahvea.

ISEBEL. Niin, parkukoon vain, apua ei tulle.

MIKA JEMLANPOIKA (rotkosta). Nään pyhät tuomiosi täyttyvän Ja ylistän sun nimeäsi, Herra!

SAMERI (Isebelille), Sa kuulitko?

ISEBEL. Vai vielä ylistää! Ma kiroaisin hänen sijassaan.

SAMERI (rotkoon katsoen). On polvillansa luona Obadja Ja vannoo viattomuuttaan. Nyt hänet Jo siunaa profeetta ja kuoloon nukkuu... Obadja saapuu. (Kiiruhtaa pois solalta.)

ISEBEL. Tule, paetkaamme!

(Rientävät vasemmalle.)

OBADJA (nousee solasta ja katselee ympärilleen). On poissa peto hillitsemätön; Hän paennut on työtä hirveää. Oi pitkämielisyyttäs, suuri Jahve! Sa taivaan kantta vielä kannatat Ja pidättelet nuolet pitkäisen; Jo eikö syöksy perusteiltaan maa, Min lioittaa sun vanhurskastes veri? Ja nytkö Israeli taistelee? Se oikeutta pakanoilta vaatii, Mut juurinensa repii pyhyyden Omasta tarhastansa. Päätöksen Voi aavistaa. On onnellinen hän, Ken hurskaan lepoon ajoissa jo pääsi.

1:NEN SOTAMIES (juoksee perimmäisestä solasta). Sa, herra, kuuletko?

OBADJA. En.

1:NEN SOTAMIES. Taistelu On ankara tuon vuoren takana. Näin, kuinka yhteen ryntäsivät he Kuin Jordaani ja kaakon raivo myrsky. Nyt vasten vuorta sotahuudot kaikuu, Ja kilvet soivat, miekat välkkyvät; Mun rinnassani sydän vapisee, Vaan joukossa ma mielelläni oisin.

(Rientää jälleen solaan.)

OBADJA. Miss' on nyt Mooses, käsin ojetuin Mi avun huutais Israelille? Ja missä Aaron, missä hurskas Hur Käsiä kannattamaan, kun ne väsyy?

(Taistelun melua kuuluu. Sotilaat tulevat perimmäisen solan suulle.)

1:NEN SOTAMIES (tulee ensiksi). Nyt siirtyy taistelu, jo näkyy tänne.

2:NEN SOTAMIES (tulee). Se vasta temmellys!

3:S SOTAMIES (nousee solasta ja katsoo). Ja tuota yhtä Kaikk' ahdistavat.

1:NEN SOTAMIES. Se on kuningas.

OBADJA (tultuaan solalle). Se Josafat on!

2:NEN SOTAMIES. Taivas, nyt hän kaatui!

3:s SOTAMIES. Taas pystyssä hän on!

1:NEN SOTAMIES. Te näittekö Tuon iskun, jolla Israelin mies Löi jättiläisen, joka tähtäsi Kuningas Josafatia?

OBADJA. Se läksi Kädestä Ahab kuninkaan.

2:NEN SOTAMIES. Kas taas!

3:s SOTAMIES. Se oli läimäys!

1:NEN SOTAMIES. Se mies ei nouse!

2:NEN SOTAMIES. Mik' on tuo huuto?

3:S SOTAMIES. Ahabille kuolema!

OBADJA. Vaan ahdistavat Josafatia.

1:NEN SOTAMIES. Oi katsokaa, hän horjuu!

2:NEN SOTAMIES. Kätensä Hän korottavi kohden taivasta!

3:S SOTAMIES. Hän pelastusta sielullensa huutaa!

OBADJA. Oi, kiitos Jahven, nyt hän rauhan sai!

1:NEN SOTAMIES. Mik' ihme! Torvet soivat, taisto päättyy!

2:NEN SOTAMIES. On kaatuneita! Verta uhkuu maa!

3:S SOTAMIES. He eroavat; tänne marssivat.

1:NEN SOTAMIES. He kiertää eri teitä; mutta yksi Edellä rientää.

OBADJA. Ahab kuningas!

2:NEN SOTAMIES. On katse jalopeuran vihaisen!

3:S SOTAMIES. Mi voima vielä jälkeen taistelun!

AHAB (rynnäten perimmäisestä solasta, Obadjalle). Tuo pukuni! Ma olen petetty. Ja katalaksi pelkuriksi mun Ken hyvänsä nyt saattaa mainita. Miks piilottauduin vastoin luontoani Tään valhevaipan suojaan? Miksi en Ma saanut pauhinassa taistelun Kuninkaan kostonmiekkaa heiluttain Niin lakaista kuin hävittävä myrsky, Tai kaatua kuin honka taipumaton! Vaan viel' on alla vaarumaton maa Ja käteni voi miekkaa heiluttaa; Ma näytän heille vielä Ahabin.

(On kiireesti vaihtanut pukua Obadjan kanssa. Oikeasta vuoren solasta tulee BENHADAD, perimmäisestä JOSAFAT päälliköiden kera näyttämölle. Molempiin soliin tulee sotamiehiä. Ahab lähestyy kuninkaallisessa puvussa Benhadadia.)

On tässä Ahab eikä, kautta taivaan, Lymyä ai'o. Halpa pettäjä Sa olet, Benhadad; päämiehesi Ne kaikki ovat väärintekijöitä. Ei nimeänne kelpo sankari Voi häpeättä mainita. Min sanoin, Sen todistan ma tällä kalvalla Jokaista vastaan teistä. Tai kun teillä On tapa kohden miestä ainoaa Usuttaa koko sotajoukkonne -- Sen todistaa voin armeijaanne vastaan. Sananne syöjät, kehnot luikurit Olette kaikki. Voiko teistä ken Sen Ahabista väittää, esiin käyköön!

BENHADAD (katselee päämiehiään, nämä katselevat toisiaan).

AHAB. Ei kenkään astu. Teiltä puuttuvi Ei yksin kunnia, vaan miehuuskin.

ASARIA (astuu Benhadadin eteen). Suo, herra, minun häntä vastaan käydä!

BENHADAD. Sa? Israelilainen! Mene! Mene!

ASARIA. Ma hänen ylpeytensä nöyryytän. (Astuu Ahabin eteen paljastetuin miekoin.) Kuningas Ahab, väärintekijä, Sanasi syöjä, pyhän oikeuden Häpeämätön polkija sa olet; Sen väitän kahden sotajoukon kuullen, Sen hengelläni tässä todistan.

AHAB (ottaa kalveten askeleen taaksepäin). Ken olet mies? Ja kuinka uskallat?

ASARIA. On kädessäni ase Syyrian, Vaan kostonmiekaks on se karkaistu Sen synnin, kärsimyksen liekissä, Min Samariaan sinä sytytit.

AHAB. Vaan nimesi?

ASARIA. Ei tuntematon sulle, Mut kun sen kuulla tahdot, lausun sen. Ma Asaria Jorainpoika olen, Päämiehes, jolta Baalin temppelissä Häpäisit kihlatun, ja jolle sa Teit lupauksen. Mutta kuinka sen Sa sitten täytit, itse parhain tiedät.

AHAB. Voi pääsky välttää vainoavan haukan; Jäliltään vuorikauris metsämiehen Voi eksyttää, ja värisevä vohla, Jot' ahnahasti väijyy leopardin Veriset silmät, syrjään loikaten Tään julman pedon kyntten raatelusta Voi joskus päästä. Mutta ihminen Ei paeta voi taivaan tuomiota, Mi häntä kohtaa, sen ma näen nyt. Vaan kysyn sulta, Jorainpoika, mies, Ken milloin salaa, milloin julkisesti Mun henkeäni väijyt, onko sulla Se voima, puhdas, järkähtämätön, Mi siltä vaaditaan, ken täyttämään Käy taivaan tuomiota?

ASARIA. Jahve jo Sun lyönyt on, ja siks en sua pelkää.

AHAB. Vaan kädessäin on säkenöivä säilä Ja tuomiolle sillä ensin sun Ja sitten uuden herrasi ma vaadin.

(Taistelevat. Ahab kaatuu.)

ASARIA. Sa olet tuomittu.

AHAB (jonka luo Josafat ja Obadja kiirehtivät). Sa osasit! Vaan aseen sulle käteesi toi Jahve Ja lausui: Tällä Ahabia lyö! Sa löit. En estää voinut. Baalin armo Ei auttanut.

ISEBEL (lähestyy vasemmalta). Niin kolkko aavistus Mua vetää tänne taas.

AHAB (huutaen). Oi Isebel, Ei vapahtanut mua Baalin armo! (Kuolee.)

ISEBEL. Sa julma Jahve!

(Syöksyy Ahabin luo.)

ASARIA (ojentaa miekkansa Benhadadille). Täss' on miekkasi! Taas Israelin kanssa taistelen Tai kuolen, jos se hengen multa vaatii.

BENHADAD (ottaen miekan Asarialta, joka siirtyy israelilaisten joukkoon). Tää kalpa välkkyy niinkuin salama, Min taivaastansa heittää jumalat Vihattaviaan musertamaan maahan, Tää Damaskussa olkoon muisto pyhä. Vaan, miehet Syyrian, on tullut ilta; Me marssikaamme yöksi Ramotiin. Ei enää meiltä kenkään sitä vaadi.

(Menee sotajoukkoineen oikealle.)

ISEBEL (Israelin sotilaille). Ket' olette te, säikähtäneet raukat, Te, joille Ahab runsaan leivän soi Ja teltit teetti leposijaksi, Te uskollisuutenne rikkojat? On käsissänne kiulut eikä miekat. Te toimetonna katselette vain, Kun sankari jää saaliiks kuoleman, Tukenne vankin horjuvi ja kaatuu. Vaan Israelin tyly Jahve on Nyt uhriksensa saanut Ahabin. Hän tätä muukalaisten ystävää Ei koskaan sietänyt. On kostonsa Nyt meitä kohdannut, vaan kostaneet Olemme mekin. Vaot syvät, laajat, On joukkoon hänen palvelijainsa Vihamme kyntänyt. Ja Israel Ei yksin hänen omaisuuttansa Nyt enää ole. Hänen tarhaansa On pakanuuden ruoho juurtunut; Ja sotaa hänen kanssaan vallasta Käy voitokkaana Baal ja Astartte. Hedelmät sangen karvaat Jahvelle Luo Ahabin ja Isebelin kylvö. Niin kostonriemu mulle nautinnon Tuo katkerimmassakin murheessa.

JOSAFAT. Pysähdy, raivotar, jos et sa tahdo, Ett' iskee sinuun ennen aikaansa Jo Jahven pyhän vihan salama. Mun edessäni kuolon synkät alhot Jo taannoin aukasivat kuilunsa, Ne olivat jo vähällä mun niellä, Maa alla vapisi ja yllä tummui taivas. Ma rikokseksi silloin huomasin Tään taistelumme, johon eksyin ma, Ja katumuksen, epätoivon voima Ne pontevuutta loivat sieluuni; Niin huusin syvyydestä kuoleman Ma Jahven armoa ja pelastuin. Ei hänen loppumaton voimansa Voi tarkoituksestansa eksyä.

OBADJA. Jahve elää!

SOTILAAT. Jahve elää!

ISEBEL (vaipuu alas).