Chapter 4

AHAB. Sa kuulit! Joudu! Tuo he heti tänne! (Obadja menee.) Ja kansa loitommaksi siirtyköön Ja sijaa profeetoille jättäköön.

(Kansa vetäikse syrjemmäksi.)

JOSAFAT. Ja ketä ovat nämä profeetat, Nyt joita tänne torin täysi tulvaa?

AHAB. He? Jahven profeetoita, kuningas. He palvelevat mua vilpittä. He luottaa minuun, minä heihin luotan. On heillä suussa totuus mieluinen; Kun huuliltaan he ennustuksen päästää, On niinkuin minun sydämestäni Ois sanat vuotaneet.

JOSAFAT. Mut ennustukseen, Mi on kuin kaiku omain toiveiden, Ei joka hetki luottamista liene.

AHAB. Kun kuulen heitä, epäillä en voi. Mun sydämeni ennustukseen yhtyy. Suo empimättä vastauksen he taas, Sen ainoan, mi mahdollinen on. He ovat täällä, eivät viipyneet.

JOSAFAT. He ovat joutuisat, sen tunnustan.

(Suuri joukko valhe-profeettoja, kaikki mustaan »säkkiin» puettuja, kädet ristissä rinnalla, saapuu. Heitä johtaa SEDEKIA KENAANPOIKA, jolla on käsissä suuret rautaiset sarvet. He asettuvat suureen kaarenmuotoiseen parveen kuninkaiden eteen ja kumartavat syvään.)

SEDEKIA KENAANPOIKA. Sa kutsuit meitä, herra kuningas; Mitenkä voimme sua palvella?

AHAB. Sanotte, että selkeänä teillä Salattu kirja tulevaisuuden On edessänne; että taampaa jo Te nähdä voitte, mitkä kohtalot Tuo tullessansa aika vastainen.

SEDEKIA KENAANPOIKA. On harvoin suotu kuolevaisien Sen verhon taakse silmäystä luoda, Mi vastaisuuden meiltä kaihtavi, Vaan Jahve joskus profeetoillensa Sen sallinut on, nytkin sallivi.

AHAB. Siis etuanne tuota käyttäkää! Mun kostosodan Syyriata vastaan Syy ankarin nyt vaatii alkamaan. Vaan ennen ryhtymistä taisteluun On hyvä kuulla, onko menestys Vai onnettomuus odotettavissa; Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa Ei riennä kansa eikä kuningas. Siis tarkoin punnitkaa ja vastatkaa, Jos taisteluhun tähän mennä saa, Jos miekka saapi alkaa toimintansa Vai levätäkö täytyy huotrassaan?

KAIKKI PROFEETAT (painuvat hetkiseksi kumaraan, sitten oikaseivat äkkiä). Te sota aikomanne alkakaa, Aseenne taistelussa voiton saa!

AHAB (ihastuen). Ma tiesin sen; ei muuta neuvoa Voi antaa mikään hyvänsuova henki. Vaan toistakaatte vielä vastaus, Niin suuremmaksi kasvaa luottamus!

KAIKKI PROFEETAT. Te sota aikoinanne alkakaa, Aseenne taistelussa voiton saa!

JOSAFAT. Kun sangen harvoin suuren lauman suussa On kuultavana ääni suuren Jahven, Niin suusta näidenkin se mulle soi Nyt oudolta ja tuntemattomalta. Jos joku horjumaton Herran mies Ois teillä eteen istuimemme tuottaa, Sais ennustuksen, johon voisi luottaa.

AHAB. On yksi, Mika Jemlanpoika, mutta Hän aina mulle pahaa ennustaa; Siks on hän syystä saanut vankeutta. Vaan, Obadja, tuo tänne mies nyt sieltä Niin tiedustamme hältä Herran mieltä.

(Obadja menee muurissa olevasta ovesta.)

SEDEKIA KENAANPOIKA (haltioissaan, rautasia sarvia ojentaen). Voihan kulta tummua, Neste kuivaa öljypuusta, Vaan ei totuus poistua Herran profeettojen suusta: Kuka saattaa hillitä Nuoren naaraskarhun, jolta Pennut tappoi pyytäjä; Ken voi tuulen aavikolta Louhikkohon kytkeä? Ken voi lannistaa ja voittaa Israelin leijonan; Suosikkia taivahan, Ken se saattais vahingoittaa? Ahab, suuri kuningas, Varma ollos voitostas!

KAIKKI PROFEETAT (nostaen kätensä pystyyn). Ahab, suuri kuningas, Varma ollos voitostas!

SEDEKIA KENAANPOIKA. Kuningas, sa huomaat nää Voiman kuvat, vankat sarvet. Herran ilmoitus on tää: Ahab syyrialaisparvet Kaikkiin tuuliin karkoittaa Yhtä helposti, kuin näissä Terävissä sarvenpäissä Laho vaate ratkeaa. Liekki, rakeet, niittymato, Karjarutto, viljankato Eivät maata vainoomataan Hävitä niin vuosisataan, Kuin sun kostos Syyriaa. Saaliin Samariaan tuot Runsaamman, kuin koskaan saivat Kaikki Tyyron kauppalaivat. Nimes kuolottomaks luot. Suuret teet sa mainetyöt, Ahnaan Benhadadin lyöt. Ei voi voimaas mahtavaa Maiset vallat vastustaa. Voimallinen valtijas, Varma ollos voitostas!

KAIKKI PROFEETAT. Voimallinen valtijas, Varma ollos voitostas!

(Mika Jemlanpoika saapuu Obadjan ja vanginvartijan saattamana.)

AHAB. Niin varma olen voitosta ett'en Sentähden kaipaa todistusta uutta; Vaan kuulkaamme nyt vuoksi vieraamme, Min tiedon tuopi Mika Jemlanpoika.

(Väärät profeetat siirtyvät sivuille katsellen karsaasti Mikaa, joka astuu kuninkaan eteen.)

AHAB (Mikalle). Sun vankilasta olen kutsunut. Me ennustusta sulta tahdomme. Mun kostosodan Syyriata vastaan Syy ankarin nyt vaatii alkamaan; Vaan ennen ryhtymistä taisteluun On hyvä kuulla, onko menestys Vai onnettomuus odotettavissa; Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa Ei riennä kansa eikä kuningas. Kun Jahven neuvot sinulle on selvät Niin punnitse ja lausu vakaasti, Jos miekka saapi alkaa toimintansa Vai levätäkö täytyy huotrassansa?

MIKA. Te sota aikomanne alkakaa, Aseenne taistelussa voiton saa!

AHAB. Ma ankarasti sua vannotan Sun sielus kautta ynnä taivaan armon, Ett' ainoastaan täyden totuuden Ilmoitat mulle Herran nimehen.

MIKA. Vaan jos se totuus onkin ankara? En maannut ole höyhenvuoteella; Ma komerosta kolkon vankityrmän Sen äsken näin. Sit' et sa kuulla siedä.

AHAB. Sun täytyy meille näkys kertoa.

MIKA. Näin hajallaan sun joukkos vuorilla Kuin lammaslauman paimenettoman.

AHAB (Josafatille). Sen ennustuksen tiesin ennustaa.

SEDEKIA KENAANPOIKA. Hän valehtelee! Älä usko häntä!

VÄÄRÄT PROFEETAT. Hän valehtelee!

MIKA. Siin' ei vielä kaikki. Ma Herran äänen kuulin lausuvan: Kun Ahab kaatui, Israeli saa Nyt rauhaan mennä ilman johtajaa.

AHAB (Josafatille). Nyt kuulit loppuun, jalo Josafat, Tuon korpin onnettoman raakunnan.

SEDEKIA KENAANPOIKA (toisten vääräin profeettain kera hyökkää Mikan luo ja lyö häntä poskelle). Meist' onko, lausu, Herra poistunut Ja tahtonsa vain sulle ilmaissut!

MIKA. Näin korkeudessa taivaan kuninkaan Pyhällä istuimella istumassa, Ja kaikki taivaan sotajoukot näin Istuimen kahden puolen seisomassa, Ja suusta istuimella istujan Näin kaikui ääni halki taivahan: Ken sotaan kiihoitetuks Ahabin Saa tähden Gileadin Ramotin, Hän että siellä miekkaan lankeais Ja vääryydestään rangaistuksen sais? Olento lausui luona istuimen: Ma voin sen tehdä, Ijankaikkinen. Niin Jahve lausui: kerro, kuinka teet! Ja henki haastoi: Tunnet perkeleet; Ma, yksi heistä, kaikkein älykkäin, Valitsin juonen, käytän sitä näin: On Ahabilla lauma profeetoita, Niin suurisuita liehakoitsijoita; Ma laskeudun heidän kielelleen Ja huudan sitten hänen mielikseen Ja imartelen korskan kuninkaan Rajoitta asiaansa luottamaan, Ma lupaan hälle voiton loistavan, Vaan kiedonkin niin ansaan saatanan. -- Ja Jahve päästi valheenhengen nyt; Se haastaa näiden profeettojen suulla, Sen maire ääni on sun vietellyt, Totuuden ääntä ettet taida kuulla; Kun Herra jonkun lankeemahan heittää, Hän silmät siltä sokeudella peittää.

AHAB. Pois vankikomerohon kolkoimpaan Tuo kurja silmistäni vietäköön, Ei maalaamataan mustaa saatanaa Voi Ahab säikähtää, sen tietäköön! Hän ravinnokseen saakoon murheen ruokaa Ja juomakseen vaan kyyneleitä suokaa, Siks kunnes rauhaan palaan jällehen Ja pahansuovan valheen palkitsen.

MIKA. Jos hengissä voit rauhaan palata, Ei Jahve haastanut mun kauttani, En tietäis, tuntis pyhää neuvoansa. Mun puheen kuulkaa, kuninkaat ja kansa!

(Menee vanginvartijan kera vankilaan.)

ELIAB. Nyt Jahven ääni puhui.

KANSA. Jahven ääni!

SEDEKIA KENAANPOIKA (kiivaasti). Se meistä haastoi.

VÄÄRÄT PROFEETAT. Meistä haastoi se.

AHAB. Jo tyyntykäätte! Gileadin Ramot On Ahabin. Sen täytyy olla mun. Mun päätökseni horjumaton on. Ma itselleni tempaan kaupungin. Ma ryntään sinne. Mutta, jalo lanko, Te tohditteko mua seurata?

JOSAFAT. Mun sydämeeni syvään painunut On puhe profeetan. Ma aikaa pyydän.

ISEBEL (on tullut väkijoukon läpi, kuunnellut tarkoin Josafatin vastausta ja syöksyy nyt Ahabin eteen maahan). Vaan mua kuulkaa, ilman viivytystä!

AHAB (hämmästyen). Mit' onkaan tapahtunut, kuningatar? Mi raskas huoli, nouskaa, kertokaa, Nyt teidät eteen istuimemme tuo?

ISEBEL (nousten). Sun hengestäs ja menestyksestäs Ma huolehdin; ne ovat vaarassa.

AHAB. Mun henkeni ja menestykseni! Ken uhkaa niitä? Pyydän, selittäkää!

ISEBEL. Tuo petturi ja kansanvillitsijä, Mi äsken tässä Jahven nimeen haastoi, Hän kavalia kutoo juonia Sun valtaasi ja henkeäsi vastaan. Kun julkisuuteen tulevat ne nyt, Niin toivon, että tahdostasi hän Saa rangaistuksen ansaitsemansa, Ja että kansa, mutta varsinkin Kuningas Josafat, on myöntävä, Ettei tuon miehen ennuslauseisiin Voi luottaa, koska pahansuova sisu On purkanut ne.

JOSAFAT. Mutta, kuningatar, Nää syytöksenne todistatteko?

ISEBEL. En muuten niitä kertois. Kuningas, Ma saanko eteen valtaistuimenne Nyt syyttäjän ja todistajat tuoda?

AHAB. Se eihän vierastamme loukanne?

JOSAFAT. Ei suinkaan, lanko. Tältä paikalta On oikeutta aina jaettava, Ken pyytäneekin sitä.

AHAB. Esiin tulkoot Siis syyttäjä ja todistajat kohta!

SAMERI (tunkeutuu väkijoukosta esiin kahden miehen kanssa).

OBADJA (Ahabille). Kavahda, herra, mitä tehdä aiot Sa Jahven profeetalle pyhälle!

AHAB. Ei pyhäss' ole syytä tuomioon, Vaan kapinoitsijaa ei suojele Profeetan vaippa. (Samerille tovereineen.) Mikä raskas syytös On teillä vastaan Mika Jemlanpoikaa, Mi profeetaksi kutsuu itseään?

SAMERI. Kun paimen Amaria Gilboasta Tään Mikan luona vankilassa kävi, Hän silloin tulisesti kiihoitti Tuon miehen mieltä, että Efraimissa Hän virittäisi kuningasta vastaan Kapinan liekin. Kirouksen kolkon Kuninkaan yli lopuksi hän huusi.

KANSA JA VÄÄRÄT PROFEETAT. Vai kirosi ja kiihti kapinaan!

AHAB (todistajille). Te olette sen kuulleet, eikö niin?

1:NEN TODISTAJA. Kun palvelijas erään' aamuna Pysähtyi hetkeks taakse muurin oven, Mi johtaa siihen vankikomeroon, Joss' on tää Mika kahlehdittuna, Ja, ääntä kuullen, päänsä rakoon painoi, Niin silloin yllytyksen kuuli hän Ja kirouksen selkää karmivan.

KANSA. Ja kirouksen selkää karmivan.

AHAB (toiselle todistajalle). Sa kuulit myös?

2:NEN TODISTAJA. Niin, herra kuningas.

AHAB. Ja vannotte sen kautta sielunne?

MOLEMMAT TODISTAJAT. Me vannomme sen kautta sielumme.

OBADJA (todistajille). Monenko siklin arvoinen se on?

AHAB. Siis tuomio nyt kuulkaa kuninkaan! On todistettu, että Jemlanpoika On kansaa kiihoittanut kapinaan Ja kuningasta kironnut; siis hän On kuoliaaksi kivitettävä.

KANSA (säikähtyen). On kuoliaaksi kivitettävä!

VÄÄRÄT PROFEETAT (riemulla). On kuoliaaksi kivitettävä.

AHAB. Ma määrään Samerin ja Obadjan Todistajina läsnäolemaan, Kun tuomiota pannaan täytäntöön, Ja sille emme viivytystä salli. Kun Amaria --

SAMERI. Herra kuningas, Hän, kuultuansa, että juoni tää On ilmi tullut, puuhun hirttäytyi. Ma löysin hänet siitä kuolleena.

KANSA (kauhistuksissaan). Vai hirttäytynyt! Amaria parka!

AHAB. Hän itse rangaissut on itsensä; Ja Jemlanpoika häntä seuratkoon.

(Viittaa Obadjalle ja Samerille, että heidän on mentävä.)

OBADJA. Vaan kuninkaani --

AHAB. Vaiti! Tottele!

(Obadja lähtee raskain askelin; Sameri ja todistajat kiiruhtavat edelle.)

JOSAFAT (viittaa Ahabille). Pidättäkää (Sameri ja Obadja seisattuvat.) ja suokaa, ennenkuin Tää viime askel peruuttamaton On otettu, mun sana virkkaa, vaikka En hallitsijatehtäviinne saa, En tahdo sekaantua. Äsken jo Me myönsimme, ett' ihmisajatus Niin liian usein harhateille eksyy; Taas samallaista eksymistä pelkään. Jos profeetta tai viettelijä on Se mies, min maljaan sattui kuolon arpa, En tahdo ratkaista; vaan minuun hän On voimallisen vaikutuksen tehnyt. Kun näyttää, niinkuin minun tähteni, Ois joudutettu tätä tuomiota, Niin lausun vakavasti, etten voi Sen täyttämistä tunnolleni ottaa. Kun muuten sotaan vasten Jahvea Me hairahtua voisimme, niin anon Sen armon kuninkaalta, että hän Tään tuomionsa toistaiseksi lykkää. Ma ainoastaan sillä ehdolla Voin tulla teille asekumppaniksi.

AHAB. Ma päätökseni harvoin peruutan, Mut nyt sen teen, kun teidän ehtonne Niin täyttää voin. Ja että huomaisitte Sen tinkimättä tekeväni, niin Obadja vieköön päällikölle sanan, Ett' aivan heti Mika Jemlanpoika On vankilasta vapautettava. Ma arveluitta annan käskyni; Ei horju siltä istuin kuninkaan, Vaikk' onkin vapaa joku juoniniekka. (Josafatille, valtaistuimelta laskeutuen.) Te olette mun aseveljekseni Nyt sidottu.

JOSAFAT (niinikään istuimeltaan laskeutuen). Niin olen, enkä mieli Sidettä murtaa. (Kättelee Ahabia.)

ISEBEL. Kuningasta kahta En tahdo vastustella, vaikka Ahab Saa nähdä kohta, että Jemlanpoika Tuo vankilasta tulen irralleen. Vaan retkellenne kolmanneksi tahdon.

(Kuninkaat ja kuningatar lähtevät. Kansa riemuhuutoja huutaen seuraa.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Syyrialaisten leiri. Oikealla ja vasemmalla telttejä, perällä aukea kenttä. Siellä syyrialaisia sotilaita, jotka koettelevat joustensa jänteitä ja tarkastelevat miekkojaan. Torventoitotus kuuluu, joukot asettuvat riviin. Kuningas BENHADAD päälliköineen, joiden joukossa ASARIA, tulee oikealta.

BENHADAD (sotilaille). Ken taisteluhun vyötteleikse, hän Ei kerskua saa vyötelleissänsä, Vaan voittajana jälkeen taistelun Ken riisuu pukunsa, hän kerskukoon; Sen sotiessa Ahabia vastaan Kokea sain ma Samariassa. Kun voimineen hän vastaamme nyt käy, Niin tietäkäämme, ettei löyhä tuuli, Vaan myrsky uhkaa meitä mylvivä. Ja sotaan hänellä on täysi syy; Mua petoksesta rangaista hän tahtoo. Kun luvattuja kaupungeita en Hänelle suonut, aikoo hän ne ottaa. Te luottavammin käytte taisteluun, Kun kuulla saatte, ettei oma oikku, Vaan tahto jumalien ohjannut On toimiani. -- Kun ma Damaskuun Palannut olin Samariasta, Unessa mulle isän haamu haastoi: Et kaupungeita, jotka taistellen Ma vihamiehiltäni valloitin, Saa hänen pojalleen nyt luovuttaa, Isäsi työtä tyhjäks et saa tehdä. Hyvästä työstä, jonka sulle Ahab Samariassa tekevinään oli, On pilkka kaikkein paras palkinto. Niin lausui hän ja kohta hävisi. Kun kauan tapahtumaa ihmeellistä Ma olin miettinyt, niin läksin vihdoin Luo suuren tietäjän ja tiedustin, Mist' oli tullut öinen ilmestys. Hän tutki kauan, useasti kulki Lävitse tulen, käärmeen sisuksia ja lintuin lentoa hän tarkasti Ja lausui sitten: Tuntemattoman Vaan suuren hengen tahdon sinulle Isäsi haamu ilmoittanut on.

ASARIA. Tuo suuri henki, herra kuningas, On Israelin pyhä Jumala. Hän hylännyt on Ahab kuninkaan.

BENHADAD. Ma kysyin sitten: Mutta kuinka käy, Jos Ahab, kuten luonnollista on, Sodalla saalistansa vaativi? (SAMERI hiipii vasemmalta, telttojen taakse piiloutuen.) Se sota, lausui mulle tietäjä, Pikaisen lopun saa, kun Ahabin Lyö kuoliaaksi ase Syyrian. Te ymmärrätte, ettei ole meillä Siis syytä taistelua pelätä.

SOTILAAT. Sen ymmärrämme, herra kuningas.

ASARIA. Vaan, jalo herra, suuren hengen ääntä Jos kunnioitat, säästä silloin kansa Ja hyljättyä kuningasta kohden Vain käännä vihasi ja aseesi.

BENHADAD. Sa, karkoitettu Israelin mies, Näyt rakastavan omaa vertasi; Vaan kädessäs on ase Syyrian, Sit' et voi käyttää vahingoksemme. Siis kuulkaa, miehet, kuulkaa, päälliköt! Kun sota kuolemalla Ahabin Saa lopun, siksi -- se on tahtoni -- Kun vihollista vastaan taisteluun Me ryntäämme, niin teidän kaikkien On häntä tähdättävä. Pienemmät Saa eloon jäädä, yksin kuningas Vain surman saakoon. Sotahuutomme On: Ahabille kuolema!

SOTILAAT. Ahabille kuolema!

(Benhadad päälliköineen edellä ja sotilaat jälestä marssivat perältä oikealle.)

SAMERI (tulee piilostaan). Ei hulluin juttu! Mutta kuitenkin Ois ollut huudettava hiljemmin. Tuon Israelin leiriin Isebel Nyt kuulla sai, ja silloin en voi taata, Ken hengissä saa ensi yönä maata, Ken huomenna voi heilutella miekkaa, Ken kylmin huulin hapuilevi hiekkaa.

(Menee vasemmalle.)

Toinen kuvaelma.

Huone Ahabin pääkortteerissa Mizpassa. Perällä ja molemmilla sivuilla ovet. Ahab kuninkaallisissa sotavarustuksissa ottaa vastaan Obadjan ja muutamia muita Israelin päälliköitä, jotka niinikään ovat varusteissa.

AHAB. Ma olen kuullut, että Benhadad On joukkoinensa asettunut leiriin Lähelle Ramotia. Valmis on Hän meitä vastaan heti ryntäämään. Me ennätämme heidät lakeudella. Kai valmis lähtöön Josafatkin on?

OBADJA. Sa tiedät, herra, että Jordanvirta On tulvillansa tavattomilla Päävoimaa viivytellyt Juudean. Vei vetten valta sillat, joita myöten Sen virran yli oli mentävä, Ja uutten tekoon kuluu aikaa kotva. Vaan huomena jo joukkojansa vartoo Kuningas Josafat, ja sitten hän On valmis vihollista kohtaamaan. Sua siksi pyytää odottamaan hän.

AHAB. Vai sitten vasta! Ylihuomenna! Käy vastaamme jo joukot Syyrian -- Me Mizpaan maatuisimme, kunnes he Niin meidät sulkis tänne, niinkuin äsken Ma suljin heidät Afekiin. Mut ei! Ma tanterella avonaisella Nyt heti tahdon pettäjälle haastaa; Ei siitä mua tulvat eikä sateet Ei epäröivät ystävätkään estä. Mi mieliala langollamme on? Kai epäröivä?

OBADJA. Jahven mieltä hän On useasti kysynyt, vaan mykkä On Jahve ollut, taivas niinkuin vaski, Ja viime yönä häntä vaivannut On kolkko uni.

AHAB (nauraen). Vai kolkko uni! Voiko mikään mies Niin turhaa säikkyä? Vie sanani: En odota ma yhtään hetkeä. Jos joukkoinensa, jotka täällä ovat, Hän seuraa meitä, olkoon tervetullut. Vaan yksinkin ma mennä rohkenen.

OBADJA. Vaan Jahven vihaa etkö pelkää sa; Hän taistelusta varoittanut on?

AHAB (ankarasti). Sa etkö pelkää kuninkaasi vihaa? Sun alituiset ojennuksesi Jo loppukoot, tai, kautta sieluni, Vihani kuorman hartioilles heitän, Ja varma ole, että kyllin raskas Sun maahan asti murtamaan se on.

OBADJA. Mun kuninkaani, suuremmissakaan Ei paljon murtamista voimalle.

AHAB. En tuhlaa aikaa itsepäisyytees. On kallis joka hetki. Yksi viha Vain salamoi mun sielussani nyt, Lyö suonissa ja jäntereissä riuhtoo, Ja sitä ei voi kenkään taltuttaa. Vie sanani, ja vihollista vastaan!

OBADJA. Kuin tahdot, herra; palvelijas olen.

(Menee).

AHAB (toisille päämiehille). Te toiset varustakaa joukkomme Pikaiseen marssiin kohden Ramotia.

PÄÄMIEHET. Ne valmiit ovat heti, kuningas.

(Menevät.)

AHAB (yksin). Vaan etkö pelkää Jahven vihaa sa? Vaan etkö pelkää! Ahab pelkäisi! Ei pelkää ukkonen, kun nuolensa Lyö säpäleiksi kylkeen jylhän vuoren, Ei ilman kotkakaan, kun kyntensä Upottaa hartioihin suuren hauin. Ei pelkää Ahab. Vaikka vuoreksi Mun tielleni luo Jahve tahtonsa, Ma vuorta vastaan ukkosena isken. Pelatkoot heikot! Baalin taikka Jahven Edessä hentomielet ryömikööt Ja heidän avustansa eläkööt! Jumala pelottoman sankarin On oma voima lannistumaton. Hän oman mielen johdatusta seuraa. Mua kostonaatos yksin ohjailee. Se mua vie kuin myrsky purjehaahta. Ma pettäjälle tahdon opettaa, Min vaatii kunnia. Ma miekalla Häpeän kostan. Tahdon taistella. Maa Bersabasta aina Daaniin asti Niin kallis ei kuin Gileadin Ramot Nyt mulle ole; sillä sidottu On siihen kunniani. Kunniani! (Isebelille, joka saapuu vasemmasta sivuovesta.) Hyvästi, kuningatar, kauemmas Et seurata voi. Vihollinen on Lähelle meitä asettunut leiriin, Sen arvaamatta tahdon yllättää.

ISEBEL. Ma tiedän sen, ja siksi kutsuinkin Ma Baalin papit, päivän neitseet tänne; Ma heidän kanssaan luona alttarin Rukoilen sulle isän armoa.

AHAB. Se ajanviettos poissa ollessani.

ISEBEL. Vaan yksi seikka. Äsken Samerin Ma vihamiestä vakoilemaan laitoin. Jos seuraa häntä äly entinen, Niin tuo hän kohta tiedot arvokkaat. Sa toki tahdot niitä odottaa.

AHAB. Taas odottaa! Tuon sanan kirotun Sun huuliltaskin kuulen, Isebel! Odottaa voi, kun kypsyy viikunat, Ja nuori neito täydeks immeks varttuu; Odottaa saita, että aarteet karttuu; Voi odotella laiska päivämies, Ken ajan mukaan palkkojansa nostaa, Ja sopivata tilaisuutta kostaa Odottaa luihu salapurija; Vaan odotus on pelkkää turmiota, Kun kysymyksessä on suora sota; Ripeä liike ensimmäisen hetken Voi voiton määrätä ja tappion. Ei rahtuakaan odotusta siis; Käyn suoraan kohti, urkkijoista viis!

ISEBEL. Vaan vallannut on minut outo huoli.

AHAB. Sun? Huoli? Kuinka? Arkailetko jo? Vaan eihän sota naisten ratto ole.

ISEBEL. Ma Jemlanpojan leirissämme näin.

AHAB. Vai Jemlanpojan? Kapinaanko sen Sa luulet joukkojamme lietsovan?

ISEBEL. En. Mutta hengittäisin helpommin, Jos ois hän siellä, mist' ei kenkään palaa.

AHAB. Tuon peloituksen julki taikka salaa Saat surmata, jos sielus sillä tyyntyy.

ISEBEL. Niin teen, jos heittokeihäs taikka nuoli Sen ihoon pystyy.

OBADJA (tulee peräovesta). Herra kuningas, On joukot valmiit.

AHAB. Entä Josafat?

OBADJA. Edessä pienen joukkonsa hän kulkee Puvussa kuninkaan.

AHAB. Siis taisteluun! Hyvästi, Isebel, ma voittajana Sun luokses palaan. (Suutelevat).

ISEBEL. Armollinen Baal Sun kilpesi ja varjelukses olkoon!

AHAB. Sun isäsi. (Menee peräovesta Obadjan kera.)

ISEBEL. Mun isäni, ja miksi Ei hänenkin? Vaan vasta puolittain Hän palvelevi sua, suuri Baal. Nyt auta häntä, niin hän kokonaan Sun omas on, ja temppelissäsi, Min sulle Samariaan teetti hän, On uhraava hän sulle kiitosuhrin, Ja perustuksen Israelissa Saa valtas vankan, horjumattoman.

SAMERI (hiipii kiireesti oikeasta sivuovesta). Sa, armollinen valtijatar, et Saa päästää kuningasta, varma kuolo On häntä taistelussa kohtaava.

ISEBEL (kiivaasti). Katala orja, mitä lausuit sa?

SAMERI. Ma lausuin: Älä kuningasta päästä!

ISEBEL. Vai älä päästä! Koeta, jos voit, Sa kämmenelläs virran juoksu estää Tai myrsky sulkemahan siipensä Sanallas käske, sinä viisas narri!

SAMERI. Sen voiman sulle, tyttärellensä, On taivas suonut; sitä käytä nyt!

ISEBEL. No kerro jo tuo vaara uhkaava!

SAMERI. Matona joskus maassa mataen Ja joskus kiitäin ilmassa kuin nuoli, Lovessa korven, puiden alla piillen Ma saavuin Benhadadin leiriin saakka, Ja teltan taakse lymypaikkaani Sain kuulla, kun hän miehillensä haastoi. On ennustanut hälle suuri noita Tään sodan loppuvan, kun Ahabin Lyö kuoliaaksi ase Syyrian. Ja siksi käski kaikki miehensä Hän yksin kuningasta tähtäämään.

ISEBEL. Baal armahda!

SAMERI. Sa huomaat, että on Kuningas taistelusta estettävä.

ISEBEL. Vaan kuinka? Ahab on kuin leijona, Min usutettu koiralauma saa Pahemmin ärtymään. Jos suuri Baal Ei viisaudestaan anna neuvoa, Mädännyt vaate silloin toivo on.

(BAALIN PAPIT ja PÄIVÄN TYTTÄRET -- kuusi kumpiakin -- saapuvat vasemmasta ovesta. Papit tuovat alttarin.)

ISEBEL (saapujille). Te saavuittekin aikaan toivottuun. Mun kanssain rukoukseen joutukaa! Me huutakaamme kaikkein korkeimmalta Se neuvo, jot' ei ihmis-äly keksi.

(PAPIT laskevat alttarin, jolla on jotakin poltinainetta, keskelle näyttämöä ja asettuvat neitseiden kera sen ympärille piiriin.)

1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille). Kuin kevätpäivä kukkakentälle, Min elämään on houkutellut se, Baal sinuun katseen laupiaan nyt luo; Sa rukoukses hälle ilmi tuo!

ISEBEL (seisten alttariin päin kädet ylös nostettuna). Baal, kuule lastas, armahda ja auta! Ma juurruin sinuun, niinkuin kallioon Puu joskus juurtuu. Niinkuin olet sa Mun olentoni tutkimaton alku, Niin elämäni olet vallannut; Sa olet mulle enemmän kuin isä: Pyrintöjeni tarkoitus ja määrä. Mun ainoakaan ajatukseni Ei hairahtunut ole sinusta; Vihannut olen niitä, joita vihaat, Ja rakastanut rakastamias; Sain ystäväkses suuren Ahabin, Ma Samarian sulle aukasin. Nyt valon mailta tänne laskeudu, Mun luokseni käy päivän kukkuloilta! Kun ohjaat lastas viisaudellas Ja apusi ja neuvos meille annat, Ei koskaan viini papeiltasi puutu, Ei temppelistäs säihkysilmät immet, Sun edessäsi pauhaa symbalit Ja hekuma kuin vaahtoava virta; Ja uskollisimpana lapsenas Ma viime hetkeen sua palvelen. Baal, kuule lastas, armahda ja auta!

(Isebel heitäikse maahan kasvoilleen. Papit ja päivän tyttäret pyörivät, huitoen käsillään, alttarin ympäri huutaen: »Baal, kuule lastas, armahda ja auta!» Yht'äkkiä ilmestyy tuli alttarille ja kaikki muut, paitsi 1:nen pappi, vaipuvat maahan kasvoilleen.)

1:NEN BAALIN PAPPI (Isebelille ojentaen kätensä yli alttarin). Käy, huoles haasta, isäs sua kuulee!

ISEBEL (nousten ja alttaria läheten). Nyt taisteluun käy Ahab kuningas.

PAPPI. Kuin jalopeura nuori, voimakas.

ISEBEL. On ennustettu hälle kuolemaa.