Part 4

Tämä on kuumaverinen maa, täällä yö on aina musta, voisin langeta uudestaan.

PALJASJALKAMUNKKI

Heikkouden syntiin?

TAITURI

Nyt minä olen heikko, herkkä ja huono, voisitte voittaa minut kirkkoruusujenne ja pyhien sauhujenne tuoksuilla. Mutta ne ovat ruusunkauniita, viehkeitä valeita! Tulkaa silloin, kun minä olen taistovalmis ja terve.

PALJASJALKAMUNKKI ensimmäiselle sairaalle

Entä sinä veljeni! Sinun tyttäresi odottaa ulkona, minä päästin hänet portista, kuin katuva Magdaleena hän itkee.

Munkki menee.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Minun aikani on tullut, tulkoon hänkin!

NAINEN tumman tohtorin seuraamana.

Isä, isä, voitko sinä unohtaa, voitko sinä antaa minulle anteeksi, suru on ollut sinun suuruksesi, iloton on ollut iltasi. Sinulla ei ole ollut tytärtä.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Unohda itsesi!

NAINEN polvistuen vuoteen viereen.

Mutta elämä ei unohda, sen silmät huutavat halveksimista.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Älä anna sieluni kulkea kadulla. Hajota hiukset silmiltäsi, niin näet!

NAINEN

Minä en näe mitään.

ENSIMMÄINEN SAIRAS

Voitele hiuksesi öljyllä ja mene pesemään pitaalisia. Koko maailma on sairashuone. Nyt en ole terve enkä sairas, minä tunnen paratiisin ruusujen tuoksun. Hän joka hoitaa ruusutarhaa, hän kuuli sinun ylpeytesi pyynnön, hän kuulee myös nöyryytesi huokauksen.

Vaipuu horrostilaan.

NAINEN

Isä, isä taivaassa.

TUMMA TOHTORI (muukalainen).

Miten te viihdytte? Tahdotteko sikaarin?

TAITURI

Huumaako se? Ei, minä en huoli!

TUMMA TOHTORI

Teillä on pankissa rahoja mutta te ette voi niitä itse nostaa?

TAITURI

En ymmärrä, miksei pankki niitä maksa. Joku muotovirhe? Tahtoisitteko te ehkä olla avulias, en luota hoitajiin.

TUMMA TOHTORI

Mutta te epäilette. Missä on pankin lähettämä kirje?

TAITURI

Te neuvoitte huonon vaihtopankin, varkaiden pesän.

TUMMA TOHTORI

Minäkö? Ei, yhdistys arveli...

TAITURI

Ei, ei, minä en tahdo...

TUMMA TOHTORI

... että te ette enään saa olla täällä, huomenna teidän täytyy lähteä, rahanne ovat jo kuluneet sairashoitoon.

TAITURI

Mihinkä selkkauksiin minä olen joutunut! Ei, ei, minä en tahdo pois täältä, miten kasvinsiskoni minut löytää? Hän aavistaa, että minä olen sairas, hän etsii eikä pääse sisälle. Vaatteeni ovat vartijat repaleiksi repineet, minun tavarani jäivät ravintolaan, enkä voi niitä lunastaa.

TUMMA TOHTORI

Miksi karkasitte ja jätitte ravintolan?

TAITURI

Minä näin paarit asuntoni edessä. Näin harmaan naisen, näin valkean siskon, teatterit, poliisit, varkaat, ah, kaikki on saasta ja sekaannus. Sanokaa, onko kasvinsiskoni tuolla ulkona? Päästäkää hänet minun luokseni!

TUMMA TOHTORI

Jos hän nyt olisikin ulkona, jos minä päästäisin, mutta te näette näkyjä, veressä kulkee kuvia, se ei olisi terveellistä teille, luulisitte hänet unikuvaksi, minä pidän kyllä huolen hänestä, hän on varmassa tallessa.

TAITURI katkerasti.

Sen minä uskon. Minä näen yhtä selvästi kuin tekin, ehkä syvemmin ja selvemmin kuin koskaan. Te olette saaneet minut ansaan, minä näen koko saatanallisen juonen. Te saitte minut tänne, nyt voitte menetellä kanssani tahtonne mukaan.

TUMMA TOHTORI nauraa ja koputtaa päätään.

Teidän päänne on sekasin.

TAITURI

Se on järjetön vale, valonarka vale! Kiertäjä, kiusaaja, te sekaannutte minun asioihini, ehkä minä huomenna olen kuin kerjäläinen, jonka jokainen luotaan työntää. Te syöksette turmioon hänetkin, hänen valkean sielunsa te turmelette, ei, ei, sitä te ette voi tehdä, mutta te runtelette ehkä hänen ruumiinsa. Missä kivikammiossa hän nyt itkee? Te olette pyöveli ettekä mikään lääkäri.

TUMMA TOHTORI

Rakas ystävä, te tarvitsette lepoa.

TAITURI

Miksi te minua kiusaatte? Te olette kaksimielinen. Nyt te näytätte taas lempeämmältä, teillä on kaksi naamaa, toisinaan uskon teitä, toisinaan en. Käyköön miten tahansa! Menkää pankkiin, minä annan valtakirjani, tässä on pankin minulle osoittama kirje, mutta tulkaa takaisin, tuokaa hänet tänne, niin minä annan teille koko elämäni ystävyyden.

TUMMA TOHTORI

Minä menen, ehkä saatte olla täällä vielä jonkun ajan, puhun yhdistykselle... Niin, samalla kerron, teidän taulunne "tanssivat paholaiset" on herättänyt suurta huomiota näyttelyssä.

TAITURI

Ei se minua enään ilahuta. Tumma tohtori, antakaa se poltettavaksi! Minä en kärsi sitä taulua.

TUMMA TOHTORI

Miksi?

TAITURI

Siksi, että minä olen väreihin sekoittanut omaa sydänvertani.

TUMMA TOHTORI

Kuvannollisesti puhuen? Pelkäätte, että maailma näkisi taulussa oman sielunne.

TAITURI

Maailma on niin valmis heittämään lokaa, mieluummin minä tahtoisin tulla kivitetyksi.

TUMMA TOHTORI

Marttiirakruunu miellyttää teitä ehkä enemmän kuin laakerit.

Menee.

TAITURI

Hän meni. Miksi hän nauroi?

NAINEN

Tanssivat paholaiset!

ENSIMMÄINEN SAIRAS tointuu.

Tanssivat paholaiset! Hänkö?

NAINEN

Hän.

ENSIMMÄINEN SAIRAS koittaa nousta.

Minä tahdon nähdä hänet, joka on alkusyy meidän perikatoomme, ei, minä en näe häntä, hän on niin alhaalla. Minä näen taivaan aukenevan, minä näen enkelien tanssin ikuisen valon ympärillä.

Vaipuu vuoteelle.

NAINEN

Domine miserere nostri!

TAITURI

Miserere nostri.

NAINEN

Hän ei saa kuolla, missä on lääkäri?

TAITURI

Kaunis on hänen lähtönsä. Elämä oli ennen minun lääkärini, nyt en minäkään enään tarvitse lääkäriä.

NAINEN

Ei tuo äskeinen ollut mikään lääkäri.

TAITURI

Kuka hän oli?

NAINEN

Muukalainen, musta mies ravintolasta, sama, joka seisoi teatterin torilla, sama, joka juoksi sen valkeahipiäisen neidin jälessä.

TAITURI

Valkean siskon?

NAINEN

Jolla oli hopeanhelinä äänessä niinkuin minullakin, narrinkello, muistatko?

TAITURI

Muistan kaikki, kaikki on niin hirveän selkeätä, tulkoon nyt pimeys ja peittäköön kaikki!

NAINEN

"Tulkoon pimeys ja pimeys tuli!"

Sairaat huutavat, pienet pojat kainalosauvoineen ja silmäsiteineen tulevat viereisestä salista ja kiusaavat sairaita, heiluttavat etusormea nenänsä edessä ja viheltävät matkien hoitajia.

TOINEN SAIRAS hourailee.

Mene, mene! Harmaa ja valkonen, harmaa ja valkonen! Viekää pois ruumis, viekää pois ruumis! Menkää pienet paholaiset!

NAINEN

Nyt sinun valkea siskosi saa tanssia kadulle. Se on elämän varjotanssia. Minä surkuttelen sinua, sinä et saa nähdä paratiisin utuisia tarhoja.

TAITURI

Sinä et kiroo minua, et hylkää hyvyydessäsi.

NAINEN

En. Sinä olet jo hyljännyt itsesi!

TAITURI

Ah!

NAINEN

Minä menen, Tarvitsen rahoja... Isäni tarvitsee sielumessun.

Menee, pojat seuraavat.

TAITURI

Oi, ankarat jumalat, jumalat, missä te piilette, maan te teette helvetiksi, elämän Eedenin te teette epäilyn erämaaksi! Minä en jaksa enään, valkea sisko, silkkihiiri, hieno, suloinen silkkihiireni, anna minulle anteeksi! Minä en tiedä enään, missä minä olen, minä en tiedä enään, mitä minä teen.

Näyttämö pimenee. Kuusi miestä neljännen kuvaelman lopusta ilman soihtuja kantaa kuomupaaria, he asettavat kuolleen ensimmäisen sairaan taiturin vuoteeseen, paareilta he nostavat teatterin ovenvartijan ja asettavat hänet ensimmäisen sairaan vuoteeseen. Ottavat verhon kasvoiltaan ja asettuvat pöydän ympärille.

TAITURI kulkee vuoteelleen, huomaa kuolleen ja horjahtaa polvilleen permannolle.

Ah! Kuollut makaa minun vuoteessani. Kuinka se on tapahtunut? Nyt on tullut tilinteon yö! Mustat miehet! Onko tämäkin unta!

ENSIMMÄINEN KANTAJA osoittaa sormellaan.

Hän tuolla!

TOINEN KANTAJA

Yömaalari. Hän on tehnyt mustan synnin.

ENSIMMÄINEN KANTAJA

Puolustaako häntä kukaan?

Sairaat huutavat.

TOINEN KANTAJA

Ehkä joku uhraa itsensä hänen tähtensä.

KOLMAS KANTAJA

Hän on sekoittanut väreihin lokaa ja ihmisverta.

VIIDES KANTAJA

Sortanut, soaissut kasvinsiskonsa.

TAITURI keksii nuoran.

Houraajan perintö, vainajan muisto!

ENSIMMÄINEN KANTAJA

Täytyykö hänen kuolla?

SAIRAAT

Kuolla, kuolla! Me tahdomme elää!

KOLMAS KANTAJA

Kuivettukoon hänen kätensä niin, ettei hän työhönsä tarttua voi! Surkastukoon hänen siemenensä!

TAITURI

Minä tahdon kuolla.

NELJÄS KANTAJA

Ehkä joku juuri nyt rukoilee hänen puolestansa. Odottakaa, tapahtuu ehkä jotain päinvastaista!

SAIRAAT

Eikö aamu koskaan valkene?

ENSIMMÄINEN KANTAJA

Yhdestoista hetki on lyönyt.

Kantajat pois.

TAITURI

Minä en eroita ihmisiä enkä varjoja. Onko elämä harhanäköä vai totta, varjotko minulle haastavat, sydämmessäni on keski-yö, ympärilläni on yö? Minä ymmärrän sinut, mykkä yö. Minä ymmärrän sinut, vainaja, sinä annoit minulle vihjauksen. Minä tulen!

Kaatuu pitkälleen maahan ja kiljasee, näyttämö valkenee, hoitajat vievät pois kuolleen ja nostavat taiturin vuoteeseensa ja sitovat hänen kätensä.

ENSIMMÄINEN HOITAJA

Hän langetti tuomionsa.

TOINEN HOITAJA

Yritti sen itse panna täytäntöön.

SEITSEMÄS KUVAELMA

Sama huone kuin edellisessä kuvaelmassa. Taiturin kädet ovat sidotut, hoitajat laskevat rahojaan pöydän ääressä seisten.

TEATTERIN OVENVARTIJA vastapäisessä vuoteessa.

Yömaalari, sinäkö se olet? Sinua etsii lyhtynainen.

TAITURI

Valkea sisko! Miksi sinäkin minua kiusaat?

TEATTERIN OVENVARTIJA

Bravo, bravo, nouse ja kumarra, niin näyttelijätkin tekevät, kun juuri ovat kuolleet.

TAITURI

Niin, minä olen kuin kuollut.

TEATTERIN OVENVARTIJA leikillä.

"Ollako vai ei, kas siit' on kysymys". Minä olisin näytellyt mainiosti Hamlet'ia. Ja Ofelia! Mikä ihana Ofelia hän olisi ollut, lyhtynainen. Mutta sinä pilasit hänet. Mitä sinä teit hänelle? Hän kulki kuin unissaan, hän olisi unohtanut osansa. Sinä uskottelit hänelle tähtitarhoja ja veit hänet likaisen lätäkön partaalle.

TAITURI

Hän on kuin ihana ilmestys, ei häneen loka voi tarttua. Kun minä häntä ajattelen ja tekoani, tunnen kuinka koko ruumiini punastuu ja vapisee. Kun minä ajattelen hirmumyrskyä, joka kävi sielussani ja tuskan tulta, joka puhdisti, tunnen minä ikäänkuin hänen henkensä lähestyisi minua, minä tunnen kummallisen tyyneyden, joka leviää sisässäni. Ennen oli minulla nautinnon levoton ilo, nyt tunnen minä kärsimyksen suuren ja syvän ilon. Sen piti niin tapahtuman.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä pyrit vielä ylös elämän näyttämölle, missä ne näyttelevät aina. Minäkin matkin, mutta minä sekoitin kaikki osat niin, etten enään muistanut ovenvartija-osaani, vaan lähdin etsimään lyhtynaista, minä kuvittelin voivani irroittaa tähdet taivaalta.

TAITURI

Sinä näit hänet?

TEATTERIN OVENVARTIJA

Ja unohdin vetää alas esiripun. Sinun syysi, että minä nyt kummittelen täällä. Ensin en osannut varjella teatterin ovea, sitten en osannut varjella sieluni ovea, päästin sinne huonoa seuraa.

TAITURI

Miksen minä kuollut!

TEATTERIN OVENVARTIJA

Kiittämätön! Kiitä jumalaa tai kohtaloa, joka mustan esiripun takana vääntää suurta maailman teatterikonetta. Kiitä taivaan yliohjaajaa, ettäs vielä sait kumartaa, ettet todella kuollut, tapahtuu sellaista näyttämölläkin. Kerran eräs näyttelijä erehdyksestä puhkasi toisen sydämmen eikä toinen noussutkaan kumartamaan vaikka yleisö huusi ihastuksesta, hän oli näytellyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Nouse ja kumarra! Niin, mutta eihän täällä kukaan taputakkaan käsiään, taisit näytellä huonosti.

TAITURI

Etkö näe, etten voi liikuttaa jäsentäni.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä et liiku, mutta henkesi liikkuu, siksi sinä nyt näet.

TAITURI

Minä näen uusia maailmoja ja minä käsitän nyt paremmin elämää.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Tuolla ulkona ne aina liikkuvat, siksi ne eivät ehdi nähdä.

TAITURI

Ikuisessa kiertokulussa, päin ja vastoin.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Tuolla elämä on epätodellista, ne matkivat ja kulkevat naamareilla, ne hymyilevät ja valehtelevat ja uskovat omia valeitaan.

TAITURI

Onko elämä täällä todellista?

TEATTERIN OVENVARTIJA

Täällä kuopassa näkee ihmiset sellaisina kuin ne todella ovat.

TAITURI

Minä olen täällä puhdistanut sydämmeni paljosta romusta ja tomusta, jota sinne aikojen kuluessa on kasaantunut. Ennen valossa väikkyessäni en nähnyt auringolta, nyt pimeässä näen selvemmin.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä astuit alas kurjuuden kuoppiin ja huvittelit itseäsi siveltimellä, minkä olit ostanut valkoisesta, päivänpaisteisesta puodista, jossa rikkaus rehenteli.

TAITURI

Ja sitte minä ympäröin kurjuuden kultaisilla puitteilla.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Ei ole mustaa kaikki, mikä mustalta näyttää, eikä ole kultaa kaikki, mikä kimmeltää.

TAITURI

En ymmärrä, katkeruuteni taakka kevenee. Täällä on nyt niin hiljaista, kummallista, sairaatkin ovat niin levollisia.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Ikävöit tuonne ylös valkeuteen?

TAITURI

Ja puhtauteen. Minä ikävöin puhtautta.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Per aspera ad astra! Uskallatko sinne päästyäsi maalata valkoisilla, puhtailla väreillä? Etkö pelkää mustaajien pilkkaa, ne tahtovat kaikki kaltaisikseen?

TAITURI

Sinä olet hauska ja samalla kummallinen mies, sinä olet niin rauhallinen. -- En taida tästä koskaan nousta.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Näin sen lyhtynaisen. Siitä hetkestä asti tunsin ikäänkuin kultainen säde hiljaa hivellen olisi hiipinyt minun sydämmeeni.

TAITURI

Valkea sisko, valkovuokko, valkosielu!

TEATTERIN OVENVARTIJA

Sinä olit syntyessäsi ihminen, pyri uudestaan ihmiseksi.

TAITURI

Minä odotan liikkumatta, hämärä läikkyy minun päälläni, tapahtuu kai jotain ihmeellistä. Ah elämä ja elämän valkeus, ehkä minä taas näen sinun kajastavat kasvosi.

TOINEN SAIRAS rukoilee.

Sancta madonna, ora pro nobis...

KOLMAS SAIRAS

Ora pro nobis peccatoribus.

HARMAAPUKUINEN NAINEN tulee hiljaa ja istuu taiturin vuoteelle.

Päästäkää hänen siteensä!

HOITAJA

En voi, hän nosti kätensä omaa lihaansa vastaan.

TAITURI, seuraava kahdenpuhelu hillitysti ja hiljaisesti.

Sinä? Sinä et ole päästäjäni.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä tulin päästämään sinut itsestäni! Sinä et ole minulle vihainen, sinä et pilkkaa minua?

TAITURI

En. Minä näen, että sinä olet murtunut. Suru on pyhä. Minä itse olen paljon rikkonut.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ja rakastanut. Sinulle annetaan paljon anteeksi. Minä en ole rakastanut ketään.

TAITURI

Onko hän ulkona, muukalainen? Älä kummastu, mutta minä olen huomannut, että te usein yhdytte sairaalan portilla.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Me emme yhdy enään koskaan, kahleet katkeavat.

TAITURI

Minä ymmärrän sinut, vapaus oli sinun elämäsi tunnussana.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Siksi minä nyt riistin häneltä hänen vapautensa. Hän pilkkasi minua, tiedätkö, hän löi minua. Minä koitin nousta lauluni siiville ja hän painoi minut raa'asti alas. Minä lauloin joutsenlauluni. Minä olen kadottanut kokonaan lauluääneni, minä en laula enään koskaan. Alati soi minun korvissani vihellyksien vihuri, mutta inhoittavampi on hänen pilkkanaurunsa kuin hähätys helvetistä.

TAITURI

Ja hän?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hän istuu tuolla vastapäätä väärentäjien ja varkaiden penkillä, minä ilmaisin hänen salaisuutensa.

TAITURI

Ja minä? Olenko minä houreitteni vanki? Minä toisinaan pelkään ajatuksieni pohjatonta paloa, mielikuvieni hurjaa ajoa. Mielikuvitus on vaarallisin kummilahja, minkä elämän haltijat voivat antaa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tämä sielusi myrsky oli sinulle tarpeellinen. Sinä nouset sen alta puhdistuneena, sinun voimasi nukkuu vain.

TAITURI

Nousenko kamppailuun tylyn elämän kanssa?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Koita olla ystävä elämän kanssa.

TAITURI

Ei minulla ole ollut kuin yksi ystävä ja sekin petti minut.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kuka se ystävä oli?

TAITURI

Minä itse.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Onnettomuudessa ystävä tutaan. Sinä tunnet nyt heikkoutesi.

TAITURI

Hirveätä unta olen minä nähnyt. Olen luullut, että minä, maa, kaikki, joita rakastin ja vihasin, hyve ja pahe saastaisessa sekamelskassa vyöryimme kohti maailman tulipaloa, aurinko pimeni, pelkoni kasvoi kammottavaksi aaveeksi, ja ajatuksiini hiipi hämmennys. -- Ymmärrätkö? Ymmärränkö minä? Minä olen lähennellyt elämän suurta salaperäisyyttä. Ah, täytyykö minun kuolla?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä en katsele sinun silmilläsi. Minä olen sittenkin ollut enemmän katsoja kuin näyttelijätär, mutta minä uskon -- älä naura minulle -- hyväänkin, mutta minä olen kyllästynyt kaikkeen, hyvät olennot ovat yksipuolisia ja henkisesti köyhempiä. Nyt en usko pahaankaan. Elämä on täynnä vain pieniä neulanpistoja, se on elämän pientä mustaa kostoa.

TAITURI

Pimeä kosto!?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin ehkä kaikki maailman pienet sammakkosielut -- niin minä niitä nimitän -- salaisesti tietämättään muodostavat sellaisen seuran, huutavat turhuuden turulla ja pönkittävät pieniä, lahoovia, mädäntyneitä epäjumaliaan.

TAITURI

Sinä kiersit kysymystäni, jääköön se hämäräksi salaisuudeksi. Mutta sano minulle, enhän minä mieletön näe valekuvia? Valkea sisko, käykö hän näillä kadotuksen kaduilla, minä luulin nähneeni hänet, minä kuulin hänen äänensä? Oliko se unta?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä näin kasvinsiskosi. -- Minä riistin hänet hänen vallastaan.

Osoittaa ulos.

Älä kiitä minua, älä ajattele minusta hyvää, se tuntuisi naurettavalta, minä tein sen itserakkaudesta, katkeruudesta, kostonhalusta.

TAITURI

Harmaa villikissa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä näet kasvinsiskosi. Silmistäsi silloin suomut putoavat, sinä näet. Minua sinä et enään näe, sinä et ole koskaan minua oikein nähnyt. -- Minä sanon sinulle nyt hyvästini, minä lähden.

TAITURI

Sinä uhraudut... Sinä matkustat?

HOITAJA

Saan huomauttaa, aika on lopussa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, minä matkustan.

TAITURI

Kauvas?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Hyvin kauvas.

TAITURI

Etkö palaa?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

En.

TAITURI

Et koskaan?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

En koskaan.

TAITURI

Sinä...?

HARMAAPUKUINEN NAINEN mennen hiljaisesti.

Minä matkustan sinne, mistä en voi palata.

TAITURI

Älä mene! Ah, minä aavistan, minne hän meni. Musta seinä nousee ajatuksieni eteen, ei ovea, ei aukkoa, ei apua missään, missään.

Vaipuu itkien vuoteelle.

TEATTERIN OVENVARTIJA

Suuri näyttelijätär -- elämässä. Hän ei häväise itseänsä. Hän kaatuu siihen, missä hän seisoo. Lohikäärme, lohikäärme, et sinä nyt vihellä. Bravo, bravo! Paukuttakaa nyt käsiänne, sammakkosielut!

TAITURI

Sinä olet mieletön!

TEATTERIN OVENVARTIJA

Koko maailma on mieletön.

HOITAJA

Hiljaa! Kas niin, nyt on nukkumisen aika.

Vääntää sähkönappulaa niin, että kattosähkö sammuu, irroittaa sähkölangan seinästä ja johtaa valon pieneen sähkölamppuun, jonka hän asettaa yöpöydälle taiturin viereen, paneutuu lepäämään rautaiselle lepotuolille niin, että lampun särmi jättää näyttämön takaosan pimeäksi niin ettei näy muuta kuin taiturin vuode. Taiturin kasvot ovat valossa. Holvin takana kuuluu sairaalan kello lyövän useoita kertoja. Hetken hiljaisuus.

TAITURI

Ikuinen, suuri henki korkeudessa, lähesty minua suuri tuntematon, rakentaja ja tuomari, armahda meitä kaikkia kurjia irvikuviasi, isä meidän...

TEATTERIN OVENVARTIJA kuiskaa.

Nukutko? Nukahti kurja kyyneliinsä. Domine, miserere nostri!

Nukahtaa.

Seuraava kulkue tulee oikealta: kaksi yövartijaa kuhmurasauvoineen ja lyhdyt käsissä. Kolmannen kuvaelman teatterin-ovenvartija kantaen tauluja "Sodoma ja Gomorra" ja "tanssivat paholaiset". Mustiin puettuja naisia kantaen laakerin oksia. Kaksi viinuria punaisissa esiliinoissa kantaen isoa viinimaljaa, jälessä kaksi pientä poikaa viinilehvät otsalla. Muukalainen mustassa viitassa kädet kahleissa jälessä ensimmäinen poliisi, sitte kaksi seikkailijaa vartioiden seuraamina. Ensimmäisen sairaan kuolinkirstu kantajineen, jälessä "yölepakko" hiukset valloillaan, paljasjalkamunkki, kuoripoikia y.m. Kulkue katoaa vasemmalle. Ruumissaaton aikana kuuluu näyttämön takaa suruvirsi. -- Näyttämön taustalla näkyy nyt valkoiset portaat, jotka johtavat valkoiselle pilaritemppelille, jota ympäröi tummat kypressit ja sininen tähtitaivas. -- Vasemmalta tulee valkoisiin puettuja pieniä tyttöjä, jotka kantavat ruusuja. Valkoisiin pitkiin viittoihin puetut naiset, joiden käsissä on valkoiset pitkät liljat, asettuvat niin, että näyttävät täyttävän temppelille johtavat portaat. Hilpeä hymni kuuluu näyttämön takaa. Tulee kasvattisisar valkoisissa vaatteissa lilja kädessä.

TAITURI

Valkea sisko!

KASVATTISISAR

Sinä kutsuit minua.

TAITURI

Päästä minun siteeni!

KASVATTISISAR

Minä päästän sinun siteesi. Näetkö?

Päästää siteet.

TAITURI

Minä näen, minä näen! Siteeni putoo kuin kukkakiehkura. Anna minulle anteeksi, armas, valkea sisko silkkihiiri.

KASVATTISISAR

Anna itse itsellesi anteeksi.

TAITURI

Minä harhailin kuin ääni erämaassa.

KASVATTISISAR

Se etsi suurta soittajaansa.

TAITURI

Joka sovittaisi sen äänen suureen sävelluomaansa. Kuule!

Hymni kasvaa.

TAITURI

Rauha, rakkaus loppumaton! -- Mutta missä sinun lyhtysi on?

KASVATTISISAR

Minulla on nyt ikuinen...

TAITURI

Ikuinen...?

KASVATTISISAR

Ikuinen lilja! Nouse, minä näytän sinulle tien!

TAITURI

Minne?

KASVATTISISAR.

Ikuisia tähtiä kohden.

TAITURI

Ad astra!

Näyttämö pimenee. Kun taas on valoista, näkyy entinen sairashuone hiukan muutettuna, rautaverkkoakkunan sijalla on tavallinen akkuna, Kristuksen kuva on poissa, samaten pöytä. Huone on siistimpi ja valoisampi, peitteet peittävät kokonaan sairaita. Hoitaja on kadonnut. Nukkuvan taiturin vuoteen vieressä seisoo kasvattisisar valkoisessa, yksinkertaisessa puvussa, sairaanhoitajatar vieressä.

KASVATTISISAR sairaanhoitajattarelle diakonissan puvussa.

Hän nukkuu vielä.

TAITURI herää.

Missä minä olen?

Huomaa kasvattisisaren ja levittää kätensä.

Sinä tulit!