Part 2

Minä olin kuin unissakävijä, minä heräsin sinun käsiesi sähköittävään sivelyyn. Ja minä lähdin kanssasi elämän iloiseen karkeloon, kohosin päätäni korkeammalle, uskoin taas itseeni ja sinuun!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Unohdit pienen lemmentarinasi, enkelipalveluksesi.

TAITURI

Niin, hän, hänen elämänsä minä tallasin kuin hennon taimen, hän antautui minulle kokonaan, sinä annat palan palalta.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kullakin ihmisellä on jotain, jota ei voi antaa pois.

TAITURI

Sen sinä olet oppinut muukalaiselta, eikä hän ole ainoa, kerran kuitenkin minä olin ainoa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Monen kautta yhdelle.

TAITURI

Viimeiselle. Sanoisit, yhden kautta monelle.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinä olet lemmenkade, minä tahdon olla vapaa, niinhän sovimme.

TAITURI

Niin, mutta älä kiihoita minua, sinä olet nainen...!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Siten tiedän minä rakkautesi kasvavan.

TAITURI

Kasvaa yli laitojen, puhkaisee patonsa. Ah, rakkaani, tahdotko, uskallatko antaa kaikkesi, ymmärrätkö, me yhdessä valloitamme tähän pieneen maailmaan uuden maailman.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tulta ja terästä, sitä minä odotin sinulta. -- Mutta jollei ole hyvä meille molemmille, että minä annan kaikkeni, sinä peljästyisit, pelkäsit jo lapsena pimeää.

TAITURI

Mutta sitte minä piirsin peikkoni paperille ja nauroin niille.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, elämän sydänpäivän paisteessa. Mutta kun tulee elämän yö, kammo ja kadotuksen pelko, ja me tuijotamme harmaaseen tyhjyyteen. Ei, minä en tahdo rikkoa ajatustasi minusta.

TAITURI

Sinä et usko itseäsi minulle, sinä puhut tänään niin vieraalla äänellä, siinä on jotain tuon muukalaisen salaperäisestä äänensoinnusta. Sinä peität minulta jotakin.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä etsin aina uusia sointuja.

TAITURI

Jotka hedelmöittävät sieluasi? Hahhaa! Sinä olet aina ollut varovainen ruumiisi suhteen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Maailman tähden? Minä en pelkää maailmaa.

TAITURI

Ei, vaan itsesi tähden. Minä luulen, että sinä kuulut niiden naisten joukkoon, jotka eivät tahdo tulla äidiksi. Se estäisi sinun niin kutsuttua vapauttasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, siinä on jotain rumaa ja koomillista. Madonna, lapsi ja kumartavat, tuhmat paimenet!

TAITURI

Mutta hän antoi minulle kaikki, ja minä hylkäsin hänet siksi, etten löytänyt enään enempää. Lapsi ja äiti samalla kertaa. Hän uhrasi itsensä, ja minä uhrasin hänet sinun tähtesi. Sinun täytyy täyttää aukko.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Omantunnontuskia? Raukka! Minä en kadu koskaan mitään.

TAITURI

Niin, raukka, kumartava narri! Minä olen vain sinun riemuvaunujesi vetäjä, mutta minun taiteeni kulkee kerjäläisenä jälessä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Kovin runollisia vertauksia!

TAITURI

Joku on sanonut, että naiset kiihoittavat meitä mestaritöihin, mutta estävät meitä niitä valmistamasta loppuun. -- Huomenna on sinun iltasi, tuli-iltasi.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, huomenilta on minun tähti-iltani. Minä näen hämärästä tuhannen tuikkivaa silmää, lohikäärmeyleisön. Minä laulan sen omaan valtaani, kuuletko, minä nousen sen niskalle ja lyön sitä piiskallani.

TAITURI

Ja sen jälkeen? Matelee se kintereilläsi. Ja muukalainen? Minä kuulin kaikki, sinä olet päättänyt kohdata hänet näytännön jälkeen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Niin, minä olen päättänyt kukistaa hänen varmuutensa.

TAITURI

Sinä leikit vaarallista peliä. Sinä petät minut. Ah, jollen minä koskaan olisi nähnyt sinua! Sinulla on aavistamattomia mahdollisuuksia hyvään ja...

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Pahaan? Minä tiesin sen sanan olevan huulillasi.

TAITURI

Niin, sinä menet hänen luoksensa. Sitäkö varten sinä pelastit minut elämälle? Onko tämä elämää! Ja sinä! Minä luulen, että sinä vihaat elämää. Miksi sinä heität minut toiveista epävarmuuteen, huumeesta epätoivoon, kiihoitat ja väsytät, viet yhä syvemmälle, ja minun täytyy seurata sinua, sinun oikkujasi, veristä vallattomuuttasi, nähdä, miten sinä keimailet, näyttelet, hymyilet ja taas hylkäät? Minä en jaksa enempää. Sinä olet naaras! Naaras, jonka ympärillä kiima kiertelee.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Sinussa on tempperamenttia. Jatka, jatka!

TAITURI

Jos sinä olisit elänyt vanhan Kreikan aikaan, niin sinä olisit ollut hieno huvitanssijatar, jonka mieliksi kaikki Alciibiadeet olisivat leikanneet koiriltaan hännät poikki ja kaataneet kaikki jumalien kuvat kumoon.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Puheistasi huomaa, ettet viime aikoina ole itseltäsi mitään kieltänyt. Kasvattisiskosi odottaa sinua.

TAITURI

Hänessä on vieläkin neitseellinen tuoksu. Mutta sinulla on hetairan sielu, ero on siinä, että sinä tyydyt miesten _sieluihin_.

HARMAAPUKUINEN NAINEN tempaa ruusun ja polkee sen jalkojensa alle.

Sinä uskallat sen sanoa, sinä! Nyt sinä saat tyytyä ensimmäiseen, joka kadulla vastaasi tulee. Minä menen nyt.

Menee kiivaasti.

TAITURI

Hänen luoksensa? Ah, rakas, älä mene, minä rukoilen polvillani, tule takaisin!

Poimii ruusun maasta.

Minun ruusuni? Mitä minä tein!

Rientää ulos.

OVENVARTIJA sitten kasvattisisar.

Ketä te lyhdyllä etsitte?

KASVATTISISAR

Minä valaisen tietä lyhdylläni ja odotan häntä, joka maalasi tähtiä. Tähdet odottavat.

OVENVARTIJA

Kyllä tähdillä on aikaa.

KASVATTISISAR

Mutta minä en löydä häntä. Kummallista, kun minä suljen silmäni, niin minä en tunne häntä, sillä hänen kasvonsa muuttuvat silloin niiksi kuviksi, joita hän maalasi maailmalle, nyt minä tahtoisin nähdä hänet, niin että minä voisin muistella häntä sellaisena kuin hän oli eräänä tähtiyönä.

OVENVARTIJA

Mutta teillä, vaimokulta, on kovin pieni kynttilä, se sammuu.

KASVATTISISAR

Minun täytyy rientää ja pyytää häneltä uutta, hänellä oli niin kirkas kynttilä, mutta hän piiloitti sen vakan alle.

OVENVARTIJA

Tarkoitatteko paholaisen piirtäjää, hän läksi juuri uuden "tähtemme" seurassa.

KASVATTISISAR

Putosiko se tähti taivaasta?

OVENVARTIJA nauraen.

Sitä en juuri usko, sillä on hiukan epäilyttävä loisto.

KASVATTISISAR

Sitten se oli vain aarnivalkea, joka eksyttää.

OVENVARTIJA

Eksyttää, se sana sattui kuin naulaan.

KASVATTISISAR menee.

Minun täytyy näyttää hänelle tietä, ettei hän eksyisi.

OVENVARTIJA

Kyllä tämä elämä on sukkela näytelmä. Kun näyttämöllä nauretaan, niin kulissien takana itketään ja päinvastoin. Ja isä Jumala hoitaa koneistoa. Minä menen laskemaan alas esiripun.

NELJÄS KUVAELMA

Ravintolan katuedusta, pieniä pöytiä ja tuoleja, keskellä käytävä, vasemmalla hotellin pääty, johon on kirjoitettu "Ikuinen lamppu". Oikealla isompi pöytä sillä iso malja ja kauha. Taituri istuu skitsikirja kädessä, hänen ympärillänsä istuu kaksi seikkailijaa. Äärimmäisen pöydän ääressä istuu nainen hiukset silmillä. Ravintolan ovella perällä seisoo viinuri punaisine esiliinoineen; joskus näkyy poliisi, joka kulkee hotellin ohi.

TAITURI turistipuvussa, polvihousuissa.

Kun minä ennen join tätä viiniä, tuntui kuin olisin juonut tämän maan ihanien maisemien värin ja mehun sieluuni. Nyt minä näen pikarin pinnalla kaksi naisen kuvaa, jotka läikkyvät toisiaan vastaan. Toinen nainen oli väkevä, väärennetty viini. -- Ääretön äitelyys täyttää nyt mieleni. Ettekö tunne liiman ja homeen hajua?

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Päinvastoin.

TAITURI

Päinvastoin? Kaikki sanovat päinvastoin. Minusta tuntuu ikäänkuin minun täytyisi, ikäänkuin minun aina olisi täytynyt tehdä päinvastoin kuin mitä ajattelen. Ennen hallitsin minä ainettani, nyt hallitsee se minua.

TOINEN SEIKKAILIJA

Mielikuvat tekevät kepposiaan. Rivoja kuperkeikkoja?!

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Tunteenne ovat turmeltuneet, olette runollisen ränstynyt.

TOINEN SEIKKAILUA ivaten.

Jumalan armosta.

TAITURI

Tässä turmeluksen tuoksussa on jotain hurmaavaa ja huumaavaa.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Lähettäkää uusia mielikuvia niitä vastaan!

TOINEN SEIKKAILIJA

Taivaallinen sotajoukko.

TAITURI

Minä kuljen toreja ja katuja kuin kummitus. Leipäni, minkä ostan, on katkera, vesi on saastutettu, asuntoni varkaiden luola, jota en voi lukita. Ja yöllä? Minä valvon ja kuuntelen pimeässä honkkien honotusta ja särkyneen kitaran kiljuntaa likaisista huoneista, joissa mässätään. Ja minut tempaa hullu halu itse mässätä ja ryvettää.

TOINEN SEIKKAILIJA

Se puhdistaa. Käykää sellaiseen mutakylpyyn, niin inhonne katoaa!

TAITURI

Se kasvaa sydämmessäni kuin myrkkysieni. Minä olen sen niin selvästi huomannut, että ympärilläni liikkuu salaisia, vihaisia voimia. Toisinaan tunnen kuin raskaan käden hartioillani. Uskotteko pahaan?

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Ei enään uskota hyvään eikä pahaan. Paholainen on joutunut rappiolle sen jälkeen kuin enkelit tekivät vararikon. Paholainen hyötyi enkelien rinnalla. Nyt kulkee hän kirjatonna maailman markkinoilla.

TOINEN SEIKKAILIJA

Te suitsutitte hänelle ennen, teidän taulunne...

TAITURI

Minä poltin monta taulua.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Mutta ne kummittelevat vielä aivoissanne.

TAITURI

Nainen minut kiihoitti, minä tahdoin uhmata jumalia, minua on rangaistu, minä kuljen nyt kuin henkipatto. Minä viihdyn vain heittiöiden ja kuvanväärentäjien seurassa. Nyt minä juon teidän kanssanne.

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Armaanne malja!

TAITURI

Hän karkasi erään seikkailijan kanssa. Hänellä oli jo lapsena taipumuksia näpistelemiseen, vanhempana varasti hän voimani enkä minä enään löydä itseäni, ehkä löytäisin sen jostakin kotiseutuni komerosta, niin ainakin luulen. -- Minä luulin nähneeni hänet eilen, hän katosi "Ikuisen lampun" ovesta. Ehkä se oli harhakuva, mutta kuin kehässä palaan minä aina tämän ravintolan edustalle. Minä tahdon näyttää hänelle, että minä olen unohtanut hänet, etten minä enään tunne häntä. Kas tuolta hän tulee.

TOINEN SEIKKAILIJA

Unohtanut? Miksi siis häntä vielä etsitte?

HARMAAPUKUINEN NAINEN ja muukalainen istautuvat vasemmalle.

Ei häneltä, ei häneltä, sinä vaadit minulta liikoja, tätä älä vaadi, hän oli kerran osa onnestani!

MUUKALAINEN

Sinun täytyy. Meidän täytyy saada hänet tekemään hullutuksia. Silloin hän on vallassamme.

Vaihtaa seikkailijoiden kanssa salaisia merkkejä.

Kuuluisa taideniekka, olen kuullut teistä puhuttavan, hauskaa uudistaa tuttavuutta mestarin kanssa.

TAITURI

Muistan. Tapasin teidät kadulla, opastitte minut pankkiin. Olkaa tervetullut, tuokaa seuranaisennekin! Cameriere, kaksi lasia! Mestari vain elämän viinitarhassa. Tuntematon kaunotar, istukaa tähän, siirtäkää kateellinen, harmaa harso silmiltänne! Uskokaa, minä olen nähnyt teistä kerran unta, räikeä todellisuus ei ole sitä himmentänyt. Kummallista, että todellisuudessa voi kohdata unikuvansa.

Muukalainen menee perälle ravintolaan.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Te näette kohteliaita unia. Elämä on täynnä yllätyksiä.

TAITURI

Missä on piiskanne?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä annoin sen saattajalleni.

TAITURI

Osat ovat vaihtuneet. Minä näin unta, että te seisoitte piiska kädessä ja käskitte minua: korkeammalle, korkeammalle. Minä olin näkevinäni korkean sinisen vuoren, sen laella valkoisen pylvästemppelin... tummat kypressit kuin jättiläiskeilit sen ympärillä.

HARMAAPUKUlNEN NAINEN

Ikuisen muiston temppelin?

TAITURI

Missä palaa ikuinen lamppu valaisten kuolemattomien kullattuja nimikirjaimia. Me olimme nousevinamme, mutta yhtä kaukana häämöitti temppeli.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ehkä me kuljimmekin alaspäin -- unessanne.

TAITURI

Niin me teimmekin. Ettekä te sitä huomanneet, te vain kiihoititte ja minä katselin vuorelle. Te johditte minua ja teillä oli side silmillänne. Vihdoin tunsin minä hirveän tuoksun sieramissani, paksut myrkkyhöyryt kiersivät päätäni, tunsin ikäänkuin maa olisi haljennut ja ilma vavissut. Usvasta kuulin minä teidän pilkkanaurunne kuin raivottaren naurun. Minä näin läpi huurun sudenilmeiset naisen silmät harmaassa usvassa. Te itse, teidän harmaa pukunne muuttui usvaksi, ja kun se oli haihtunut, seisoin minä yksin mustan kuilun partaalla. Samassa minä heräsin. Olenkohan minä vielä hereilläni? Unessa kehittyy aatos, jonka todellisuus on synnyttänyt.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä soisin, että se kehittyisi. Tahtoisitteko te nyt johtaa minua?

TAITURI

Minä? Minne? Päinvastoin kuin unessa.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Ehkä näitte väärin. Ehkä nainen tahtoi todella viedä teidät temppelin laelle mutta erehtyi, olivathan hänen silmänsä sidotut.

TAITURI

Hän katseli liian paljon sisäänpäin omaan itseensä. Minusta ei ole oppaaksi. Tarvitsen sitä itse, jaoin kerran sydämmeni kahtia. Toisen osan annoin enkelille, toisen kiusaajattarelle. Ja enkeliltä minä siivet leikkasin ja kiinnitin ne kiusaajattareen. Minulla ei ole enään sydäntä. Minne minä voisin teidät viedä?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Alas rauhallisen laakson majaan.

TAITURI

Ohi kuilujen? -- Ja saattajanne?

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä olen hänen orjansa. Kunhan voisimme paeta.

TAITURI teennäisesti nauraen.

Ihan kuin minun unessani. Minun rakkaani karkasi erään seikkailijan kanssa, sellaisen näyttämösankarin kanssa. Minun rakkaani näytteli paremmin elämässä, näyttämöllä hän epäonnistui. Sanoivat, että hänellä oli ääntä vaan ei sielua. Sitä hän ei voinut antaa anteeksi. Hän läksi ja luuli kostavansa yleisölle ja minulle. Minä tahtoisin tietää, onko hänellä nyt heikompi ääni ja enemmän sydäntä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Tahtoisitte tietää.... Minä tunnen hänen... Te ikävöitte häntä vielä, te rakastatte häntä...

TAITURI

Minä säälin häntä.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Mutta jollei hän tarvitse teidän sääliänne, ehkä hän taas ottaa käteensä onnensa ohjat.

TAITURI

Piiskansa tarkoitatte. Ei, minuun se ei enään koske, minä tiedän hänen opetustapansa salaisuuden, minä nauran hänen taikatempuillensa ihan kuten minä nyt nauran teidän puolustuksellenne. Todellakin, minä maksan samalla mitalla, minä karkaan nyt teidän kanssanne.

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Mutta jos tuo nainen yllättää meidät.

TAITURI ivaten.

Hän matkustaa aina, sellaista on elämä, joskus väliasemilla me tapaamme toisemme, vaihdamme kohteliaisuuksia ja lähdemme taas eri suuntiin. Mutta mitä sanoo saattajanne? Hän varmaankin nöyryyttää teitä joka hetki, pakoittaa alentaviin tekoihin, hurmaamaan miehiä, joiden taskut hän tarkastaa, anteeksi, olen hiukan katkeralla tuulella.

HARMAAPUKUINEN NAINEN hämmästyen.

Te liioittelette... olette sairas... minä olen häneen kyllästynyt.

TAITURI ivaten.

Minä tarjoan teille kaikki, mitä minulla tunteitteni romukopassa vielä on jälellä. Sain äsken rahoja eräästä taulustani "Sodoma ja Gomorra". Syntirahoja siis, niillä voimme huvitella. Nyt minä jo menen, minä suutelen teidän ihania silmiänne.

HARMAAPUKUINEN NAINEN kohottaa hiukan harsoa.

Tahdotteko nähdä minun kasvoni, ostatte minut näkemättä minua. Voisitte katua.

TAITURI

Minä en kadu enään mitään. Älkää paljastako itseänne koskaan!

HARMAAPUKUINEN NAINEN menee ravintolaan, josta muukalainen palaa.

Ah! Minä tahdon voittaa sinut takaisin itselleni.

TAITURI menee maljapöydän ääreen, kohottaa maljan ilmaan, muukalainen kaataa siihen nestettä pienestä pullosta.

Nyt minä tunnen kuinka elämän henget taas palaavat, otsallani uhma pullistuu ja sydämmeni kuohuu kuumana ja voittorikkaana. Tahdon kiinnittää ikuisen ajatuksen kuolleeseen kankaaseen, minä näen sen suuren näyn, hetkessä minä sen ikuistan, sillä tämä hetki on minun.

SEIKKAILIJAT

Ikuistakaa se, maalatkaa se! Mestarin malja!

MUUKALAINEN

Päinvastoin!

ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA

Niin ettei silmä näe, mitä käsi tekee.

TOINEN SEIKKAILIJA

Kohta hän ei tunne eikä tiedä mitään. Syleile häntä ja tunnustele!

ENSIMMÄINEN SEIKKAILUA nauraen.

Hänen taskujansa.

TAITURI juo ja tarttuu siveltimeensä.

Kummallista, minä unohdin sen, aatos himmentyi. Miksi te katselette minua niin kummallisesti, käteni vapisee, silmät, silmät, teillähän on ihan saatanan katse!

MUUKALAINEN

Se antaa teille uuden voiman.

Käytävän perälle ilmestyy hengetär, joka ojentaa varoittaen kättään.

TAITURI

Ihana näky! Hengettäreni. Minä tahdon ja minä voin. Ah, tuntuu kuin joku painaisi kättäni. Minä en voi!

Pudottaa siveltimen maahan, hengetär katoaa.

MUUKALAINEN

Teitte ehkä rikoksen taiteen hengetärtä vastaan, alensitte hänen arvoaan ja alensitte itsenne.

TAITURI juo.

Missä olet sinä ikuisen kauneuden kuva, jota minun sieluni aina salassa isosi? Minä kutsuin sinut kuin markkinailveilyyn, siksi sinä nyt kainoudessasi katosit. Poissa, kaikki on saasta ja pimeys, hurja palo ja sekaannus!

MUUKALAINEN

Tuossa on toinen hengettäresi.

Ravintolan ovelle ilmestyy harmaapukuinen nainen harmaassa harsopuvussa, hatuntöyhdöt näyttävät harmailta käärmeiltä ja olkapuhvit lepakon siiviltä.

TAITURI

Ikuisen rumuuden hengetär, vereni papitar! Mene pois minun sielustani!

HARMAAPUKUINEN NAINEN

Minä rakennan sinne temppelini.

Katoaa ravintolaan.

TAITURI

Mikä hervottaa käteni? En voi maalata, mutta minä puhun!

MUUKALAINEN

Häikäise ja herjaa! Siinä elämän ainoa autuus!

TAITURI kiihkeästi

Minä puhun!

Ikuinen lamppu! Toinen palaa taivaan hämärässä salissa, toinen helvetin hehkuvassa holvissa. Taivaan sinivalkea valo valaisee taivaan tyhjiä saleja ikuisten kylmien tähtien viileydessä, ikuinen ikävyys asuu siellä, yksitoikkoinen veretön, väritön enkelilaulu. Ei mitään toivottavaa enään, ei mitään menetettävää enään, raukea, tahdoton täydennys ja kultainen kylläisyys. Autuuden sarvesta tarjoillaan pienin annoksin, tylsään puoliuneen tuutivat ruusuisten siipien suhina ja unisten harppujen säestys. Ei yötä eikä päivää, ei kuolemaa eikä heräämistä, ikuinen ikävyys, suruton sopusointu, hedelmätöin hiljaisuus hiutuvassa hämärässä taivaan äärettömässä tarhassa rannattoman kuultavan kannen alla!

Veripunanen liekki helvetin holvissa! Sammumaton tulinen tuska, itsesoimaus ja ikuinen kuluttava kaipaus. Elämän kaksoiskuva! Iloisten intohimojen uudesta lietsominen vanhojen valeiden kiertokulussa edes ja takaisin ilman loppua, päämaalia, sovitusta. Vammoissa vavahtavat jäsenet, vaipuvat ja nousevat, ne halailisivat uudestaan pettyneitä toiveitaan, maan suloisia syntejä ja ruusuisia rikoksia. Kuule, kuule öistä mutinaa! Kaikki, kaikki tai ei mitään, ei unta, ei lepoa, hullujen houreiden ja sairaan onnen kirkas jano, uhka ja epätoivo, ikuinen kirous, kuolematon taistelu kadotuksien kuiluissa, pohjaton palo, ponnistus kohti armaita avaruuksia mustien varjojen liihoitellessa levottomassa, ijankaikkisessa kiertokulussa. -- Kavahtakaat itseänne, te taivaan uniset vartijat, me varastamme teidän ikuisen lamppunne!

Puheen aikana ovat seikkailijat kadonneet ottaen taiturin taskusta hänen lompakkonsa ja passinsa, samaten muukalainen.

Ah, mikä ahdistus! Minne katosivat kaikki! Minä kuulen vielä oman ääneni kaijun. Tämä tyhjyys ympärillä, tämä tyhjyys sisässäni, tällaista en ole vielä koskaan ennen tuntenut.

Hoipertelee oikealle naisen luokse.

Nainen, puhu minulle, virkistä minua sielullasi!

NAINEN

Ihmiset kysyvät tavallisesti vaan ruumistani. Sinulla on omituisia oikkuja. Onko sinulla rahaa?

TAITURI

En tiedä, mitä olen juonut, huuleni ja jäseneni vapisevat, minussa herää hirveä himo repiä ja raastaa, sammuta minun paloni! Tule, mikä on nimesi!

NAINEN

Nimenikö? Sanovat "yölepakoksi".

TAITURI

Päivät piilossa, öisin kujia lentää, lentää vasten lumivalkeita vaatteita. Minulla ei ole lumivalkeita vaatteita.

NAINEN

Paremman puutteessa minä etsin harmaitakin.

TAITURI

Maanvärisiä! Harmaan ikäviä iloja.

NAINEN

Sinun hiuksesi käyvät jo hiukan harmaaseen. Tule, minä levitän hiukseni sinun ylitsesi, ettei kukaan näe sinun suruasi.

TAITURI

Sinun äänessäsi on hopeainen helinä niinkuin kasvattisisarellani.

NAINEN

Helisee kuin narrinkello, kun toiset narrit sillä soittelevat. Kasvattisisaresi? Kasvatitko sinä sisartasi?

TAITURI

Koitin kasvattaa hänen kauneudenaistiaan.

NAINEN

Ja opetit hänelle päinvastaista. Sellaisia te kaikki olette. Katu on minut kasvattanut. Katu on vanha ja viisas, se hurmasi minut salaisilla neuvoillaan. Ensin oli minullakin rakastettu, joka koitti minua kasvattaa.

TAITURI

Rakastui sinun ääneesi, jossa luuli sinun sielusi soivan.

NAINEN

Rakasti niin puhtaasti. Mutta kerran toi hän kotiinsa kuvan, hän oli saanut sen joltakin valeystävältään. Me katselimme sitä kuvaa ja siitä hetkestä aloimme me katsella toisiammekin uusilla silmillä.

TAITURI

Mikä taikakuva se oli?

NAINEN

Tanssivia paholaisia. Keskellä naiseksi kuvattu synti, ympärillä rivoja hirviöitä.

TAITURI

Ja sitte... Ei, ei, älä jatka, minä tiedän...

NAINEN

Sitten me aloimme tanssia. -- Lopulta tanssin minä yksin kadulle.

TAITURI

Minun sieluni sirpaleet kiertävät siis tuhansina monistuksina pitkin maailman kaikkia katuja tehden hävitystä.

NAINEN

Mikä sinuun nyt tuli? Taidat olla päästäsi hiukan vialla tai olet sinä liian viisas.

TAITURI

Minä olen noiduttu! Etkö näe merkkiä otsallani? Helvetin ruusu!

NAINEN

Sinä hourailet, sinulla on ilmastokuume!

TAITURI

Minä olen tehnyt "tanssivat paholaiset".

NAINEN

Sinä? Oletko sinä itse...

Väistyy häntä ja poistuu.

TAITURI

Hänkin pakeni, hän, joka ei kiellä kurjimmaltakaan... Minulla ei ole enään ulospääsyä.

Hotellin eteen ilmestyy vaunu, jolla on kuomupaari, ympärillä seisoo mustiin sadeviittoihin ja mustiin huopahattuihin puettuja miehiä palavat soihdut käsissä, kasvoilla musta verho.

Pimeät vallat! Minä en tahdo, minä en voi kuolla!

Vaipuu tuolille.

VIINURI

Mikä hätänä! Suvaitkaa, tässä laskunne.

TAITURI

Viety viimeiseni!

VIINURI viheltää poliisia.

Hourailee... ei rahoja, tekosairas, seikkailija!

TAITURI

Minun elämäni, minun elämäni, näinkö sen piti käymän.

Poliisi tarttuu hänen käsivarteensa.

VIIDES KUVAELMA

Pieni tori. Oikealla etualalla holvipilarikäytävän alla poliisivartion koju, pöytä, jonka ympärillä kolme poliisia pelaa korttia talikynttilän valossa, ovella seisoo vartija, penkillä istuu taituri. Vasemmalla sairaalan muuri ja portti, jossa on luukku. Muurista riippuu vaskisen pienen tiikerin suusta ovikellon nauha, mikä päättyy rautaiseen ristiin, portin päällä palaa himmeä lyhty. Perällä pieni teatteri, pienine ristikkoakkunoineen, josta näkyy valoa, oven päällä molemmin puolin kaksi kipsinaamaria, jotka esittävät murhe- ja huvinäytelmää, pilarieteisen seinällä jättiläisohjelmia. Teatterin katolla pronssiryhmä: Phoebus, joka ajaa vaunuissa kolmea hevosta. Teatterin otsikossa kultainen kirjoitus: Per aspera ad astra.

ENSIMMÄINEN VARTIJA edellisestä kuvaelmasta.

Menetkö sinä tänään teatteriin, siellä laulaa tänään Venuksen osan joku vieras laulajatar?

TOINEN VARTIJA

Sama, joka käyttää harmaata pukua? -- En tiedä, on tämä tässä vartioitavana. Kummallinen mies, ei ole syönyt eikä puhunut kolmeen päivään. Yltiö, piirtäjä, mikä lienee, ei papereita ei kirjoja. Mies hoi, mitä olet tehnyt?

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Ei hänestä tolkkua saa. Tapasin hänet "Ikuisen lampun" ravintolan läheltä, raivoili niinkuin paha olisi häneen mennyt.

TAITURI itsekseen.

Mustat vallat! Valkea sisko!

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Hän luulee, että häntä seurataan. Ehkä niin, mene tiedä.

TOINEN VARTIJA

Olet tainnut piirtää pilakuvia jostain korkeimmasta olennosta. Pyhien pilkkaaja!

TAITURI

Valkea sisko!

TOINEN VARTIJA

Onko sinulla sisko? Onko hän kauniskin?

TAITURI

Missä hän nyt on? Minä näin hänen.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Näköhäiriöitä! Kun minä talutin miestä tänne, seisahtui hän äkkiä pyhän kolminaisuuden kirkon eteen ja aikoi riistäytyä käsistäni, luuli näet nähneensä siskonsa kirkon rappupylvästössä.

TOINEN VARTIJA Erehtyi kai pyhän madonnan kuvan suhteen.

Koputtaa merkitsevästi päähänsä, kaikki nauravat. Yksi ja toinen vieras kulkee lyhty kädessä teatteriin.

KOLMAS VARTIJA

Kautta Bakkon! Ettehän te osaa pelata!

TAITURI

Hän etsii minua. --

TOINEN VARTIJA

Kirkosta? Hahhaa. Etsisi krouveista ja pelipaikoista.

ENSIMMÄINEN VARTIJA

Siellä ne pian pelaisivat pois koko neitsyyden.

Nauravat.

HARMAAPUKUINEN NAINEN (Muukalainen).

Minä sanon sen vielä, minä tahdon nousta uuteen lentoon, tahdon voittaa takaisin kaikki tappioni -- ilman sinua.

MUUKALAINEN musta viitta hartioilla, iso musta huopahattu silmillä.

Olet polttanut siipesi -- ilman minua. Et ole laulanut moneen vuoteen.

HARMAAPUKUINEN NAINEN