Part 1

ABRAHAM POPPIUS

Elämäkerta ja runot

Kirj. ja toim.

A.H. BERGHOLM

Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1899.

Tahdon täten esiintuoda kiitollisuuteni professori Kaarle Krohnia kohtaan, joka sekä on esittänyt minulle tämän aineen että sitten työni kuluessa aina ystävällisesti neuvoilla minua avustanut.

Helsingissä 20/1 1899.

A.H.B.

SISÄLLYS:

I. ELÄMÄKERTA.

II. RUNOT.

Esi-puheeksi. a. Laulu. b. Vuoro Laulu. Rengin Virsi Horjutessa. Runo. Laulu. Lapsen Virsi. Kukkaisen Taivas. Asko ja Walpuri. Kantele ja Huilu. a. Rakkauuen Synty. b. Rakkauden Synty. Kuuloitus a. Punnittu Amor. b. Punnittu Amor. a. Perhoisen Synty. b. Perhosen Synty. c. Perhosen Synty. Sala-itku. a. Laurin tuomiset. b. Laurin tuomiset. c. Laurin tuomiset. Naurajoille. Onnen toivotus. a. Uusi huomen laulannoilla. b. Laulun huomen. a. Lohdutus talvipakkasessa. b. Lohdutus talvipakkasessa. Vaikutus valistuksen. »Missä mieleni...» Jos ma laulaja olisin. Varpunen. »Jos kunniaksi...» »Niinkuin narri...»

ELÄMÄKERTA

Poppius-suvun (1) jälkiä voi seurata aina 17 vuosisataan asti. Loppupuolella tätä vuosisataa kuoli suvun vanhin tunnettu jäsen Abrahamus Nicolai Padasjoen kirkkoherrana. Hän ei itse Poppius-nimeä käyttänyt; vasta hänen poikansa tuntemattomasta syystä sen itselleen omistivat. Lieneekö tällä suvulla mitään yhteyttä Virossa löytyvän samannimisen suvun kanssa, siitä ei ole tietoa. Pari vuosisataa Abrahamus Nicolain jälkeläiset vaikuttivat pappeina yksinomaan Keski-Savon pitäjissä; Juvan kirkkoherran virka oli toista vuosisataa tämän suvun hallussa. Yksi pojista kolmannessa polvessa kantaisästä lukien oli Pieksämäen kirkkoherra Abraham Poppius, joka kuoli v. 1768. Hänen poikansa Johan hylkäsi vanhat sukutraditsionit antautuen sotilasuralle. 1788 —90 vuosien sodassa oli hän mukana ja samaten 1808—09 vuoden taisteluissa, vaikka nyt enimmmäkseen kommissariatissa palvellen. Vielä sodan kestäessä sai hän eron palveluksesta luutnantin arvonimellä ja eli loppuikänsä Partalan tilalla Juvan pitäjässä. Täällä hänen vanhin poikansa, Abraham jonka elämänvaiheita on aikomukseni esittää, oli syntynyt lokakuun 30 p:nä 1793. Pojan runolliset taipumukset olivat ehkä perintöä äidiltä Katarina Elisabet Cygnaeuselta, jonka suvussa rikkaat luonnonlahjat eivät olleet aivan harvinaisia.

Lapsuuden aika kului rauhallisesti useitten siskojen ja leikkikumppanien parissa. Jo tältä ajalta johtuu se ystävyys Abraham Poppiusen ja erään toisen, sittemmin kuuluisan Carl Axel Gottlundin välillä (2), joka sitten pysyi läpi heidän elämänsä huolimatta jälkimäisen oikullisesta ja usein ärtyisästä luonteesta. Vaikka Gottlund olikin lähes kolme vuotta nuorempi ja samanikäinen Abrahamin nuoremman veljen kanssa, olivat he kuitenkin paljon yhdessä. Uima- ja metsästysmatkoilla käytiin ahkerasti jo pienestä pojasta alkaen.

Elämä maaseudulla tämän vuosisadan alkupuoliskolla oli monessa suhteessa aivan toisenlainen, kuin nykyään maassamme. Tarkoitan tässä etupäässä herrassäätyläisiä. Seuraelämä heidän kesken oli vilkkaampaa, ja luonnollisista syistä. He asuivat kaukana muusta maailmasta ja olivat verrattain harvoin missään yhteydessä sen kanssa. Ulkonaiset olot siten jo pakoittivat virkamiehiä ja kartanojen omistajia kullakin seudulla tyytymään toistensa seuraan, keskinäisestä seurustelusta hakemaan henkistä ravintoaan ja huvitustaan. Ystävien syntymä- tai nimipäivät ja muut vuoden merkkipäivät muistettiin tarkoin ja yhdyttiin peninkulmien päästä niitä ilolla ja tanssilla viettämään. Ja silloin ei tyydytty yhteen iltaan tai yöhön, vaan päivät ja illat myöhään yöhön huviteltiin pari kolme vuorokautta, niin paljon kuin vaan syömisen takia ennätettiin. Seuraelämällä oli niin sanoakseni runollisempi leima, jota eivät taloudelliset huolet ja maanviljelyksen huonot tulokset voineet himmentää.

Tällainen oli elämä säätyläisten kesken myöskin Juvalla Abraham Poppiusen nuoruuden aikana. Nuorta väkeä löytyi kosolta täällä silloin. Abraham itse oli vanhin kuudesta lapsesta ja rovasti Gottlundin ja kappalaisen Vinterin perheissä löytyi useita samanikäisiä. Kun Poppius vuonna 1810 (3) ja hänen nuorempi veljensä sekä C. A. Gottlund pari vuotta myöhemmin olivat lähteneet Porvoon lukioon, muodostuivat erittäinkin joulut ilon ja pitojen ajaksi nuorten veikarien saavuttua kotiin kaupungista. Porvoossa Poppius ei näy paljon seurustelleen Gottlundin kanssa, vaikka he tietysti, ollen saman pitäjän miehiä, joskus kävivät toistensa luona. Korkeammalla luokalla ollen, kuin Gottlund, oli Abrahamilla toiset toveritkin.

Kevätlukukaudella vuonna 1813 matkusti Abraham Poppius Porvoosta Turkuun suorittaaksensa ylioppilastutkinnon ja kirjoitti 1 p:nä maaliskuuta (4) nimensä yliopiston matrikkelin. Luultavaa on, että hän nyt jo oli päättänyt antautua teologiselle uralle, vaikka hänen harras lukuintonsa saattoi hänet ensin kohdistamaan lukunsa kandidaattiarvoa varten. Historia, erittäinkin isänmaan, ja suomen-kieli olivat hänen lempiaineensa, ja niin paljon, kuin hän vaan muilta varsinaisilta tutkintoluvuiltaan ennätti, harrasti hän maansa muinaisuuden tutkimista. Isän tulot olivat verrattain pienet ja perhe suuri, niin ettei Abrahamille tarpeeksi riittänyt varoja kotoa, vaan täytyi hänen luultavasti jo Turussa ollessaan kotiopettajana ansaita lisää.

Kesät 1813, 1814, 1815 ja 1816 oleskeli Poppius kotona Juvalla (5). Jolleivät Poppius ja Gottlund, joka v. 1814 oli tullut ylioppilaaksi, Turussa varsin paljon seurustelleet, olivat he loma-aikoina maalla sitä enemmän yhdessä. Sattuipa joskus, että Gottlund silmittömästi suuttui Poppiuseen, kun hän oli ennättänyt ennen pyytämään jonkun pitäjän kaunottarista tanssiin tai Gottlund muuten Poppiusen tähden tunsi itsensä syrjäytetyksi hienohelmaisten joukossa.

Turussa seurusteli Poppius varsinkin Antti Juhana Sjögrenin kanssa, joka Porvoon lukiosta oli tullut ylioppilaaksi samana vuonna, kuin hänkin. Porvoossa jo olivat he paljon olleet yhdessä. Samat harrastukset ja osaksi samat luvut veivät heidät edelleen yhteen; heidän välilleen syntyi luja ystävyys, jota yhtäläisyys molempien luonteitten hienoudessa vielä vahvisti. Sjögrenissä oli keväällä 1813 (6) sattumalta herännyt ajatus Suomen kansan muinaisrunojen keräämisestä ja suomenkielen tutkimisesta. Hän esitti tuumansa Poppiukselle, joka siitä suuresti innostui. Molemmat päättivät heti seuraavana kesänä ryhtyä työhön, kukin tahollaan. Jo ensimäisestä ylioppilaskesästään asti keräsikin Poppius kotiseudullaan runoja ja sananlaskuja. Että tämä esimerkki paljon vaikutti myös Gottlundiin ja enensi hänen intoaan samanlaiseen työhön, on epäilemätöntä, vaikkei Gottlund muistiinpanoissaan sitä suorastansa tunnustakaan.

1816:n vuoden alussa oli Poppius kirjoittanut isälleen kirjeen (7), jossa sanoo aikovansa heti lähteä Porvoosen vihityttämään itseänsä papiksi. Että hän nyt jo oli päättänyt tehdä sen ja siis jättää lukunsa ainakin ajaksi, siihen vaikuttivat luultavasti leipähuolet. Mahdollista on myös, että, niinkuin Gottlund luuli, satunnainen alakuloisuus jonkun vastoinkäymisen tähden luvuissa oli saattanut Poppiusta tälle tuumalle. Kirjeessä Juvalta koettaa Gottlund selittää Poppiuselle, kuinka kerrassaan epäedullinen hänelle tämä askel olisi.

»— ty Du vet ej ordet af förrän Consistorium Venerandum skjutsar Dig åt helvetet, upp till Kiuruvesi eller d. m. Och tänker Du framdeles undergä promotion, får du procossa med Biskopen allt till Keijsaren som Gustafsson i Sveaborg. — — Och skrifver Du till Borgå sä låf ei vist koma, kanske du kunde få bättre villkor derigenom».

[»— sillä ennenkuin tiedätkään, lähettää Consistorium Venerandum sinut helvettiin, Kiuruvedelle asti tai muuanne yhtä pitkälle. Ja jos aijot tulevaisuudessa antaa promoveerata itseäsi, saat käräjoidä Piispan kanssa aina Keisariin asti kuten Gustafsson Viaporissa. — — Ja jos kirjoitat Porvoosen niin elä lupaa varmasti tulla, ehkä' saisit paremmat ehdot sen kautta.»]

Jos lie tämä vaikuttanut, tai Poppius muutenkin päätti tällä kertaa jättää papintuumansa, lopputulos on, että hän edelleenkin jäi Turkuun lukujansa jatkamaan ja tuskinpa ensinkään kirjoitti Porvoon konsistoriumille.

Vuonna 1816 olivat Poppius ja Gottlund viimeisen kesän yhdessä kotona Juvalla. Jälkimäinen valmisteli nyt matkaa Upsalan, jonne suomalaisten ylioppilasten vielä tähän aikaan oli tapana lähteä harjoittamaan opintojaan. Päättäen eräästä Gottlundin kirjeestä (8), jonka hän myöhemmin kirjoitti Poppiuselle Turkuun, oli nyt myös ollut kysymys, että Poppius lähtisi mukaan. Syystä tai toisesta katsoi tämä kuitenkin paremmaksi toistaiseksi jäädä kotimaahan, vaikka hänellä olikin isänsä suostumus matkaan. Syksyn alussa hän siis taas lähti Turkuun. Heti ensi kirjeessä (9), jonka hän täällä sai Gottlundilta Upsalasta, kehoittaa tämä häntä tulemaan sinne, koska siellä muka elatuskin oli paljoa halvempi kuin Turussa. Marraskuun alussa (10) kirjoitti Poppius siihen vastauksen suomeksi kertoen omista pyrinnöistään ja Turun oloista. Tähän asti oli heidän kirjeenvaihtonsa käynyt ruotsiksi, mutta nyt Poppius ensimäisenä vaihtoi sen kansansa kieleen. Innostuneena tästä ja isänmaallisista tunteistaan siellä muukalaisten joukossa vastaa (11) Gottlund myös suomeksi puhuen Savon korvista »jossa pyyt vihelevät, ja peipuiset vingertavat». Sentehden, jatkaa hän, »sine tiet oikein kuin, kuin sine ett häjtet unouxen sen kallin kielen joka nyt on poleuxen alla, nin myös minekin, vajka nyt tässä täutyn olla, muihen sekkan suljettunna, omasta maasta, — —». Että hän tässä tarkoittaa. muutakin kuin kirjeitten kirjoittamista suomeksi, on selvää. Poppius oli luultavasti kertonut runoistaan, joita hän suomenkielellä oli alkanut sepitellä ylioppilasaikanaan. Muussakin suhteessa on tämä kirje mieltäkiinnittävä. Hän jatkaa nimittäin:

»Se [Atterbom] on yxi ajvan hiljainen miesi, ja emine taidan ymertä, mitenkä hän on nin sauret kiäntymyxet (hvälfningar) Ruotsin laulamuxessa (Poesie) matkan saatana. Hän on pannuna kumaxi, ette ne ej Turussa ovat pitänä pareman huolen, oman maan asiojsta, vajka ne kylle joka vuosi kirjuttavat disputationit Saxan ja Graekan kielen välillä, nin ej hyö millonka antavat, omasta kieleste tiedon. Vaan tähä myö liiton ette ej suomen maan tietymys (Litterat.) mejäen syyn kautta, pitä hävittämän, vaan piteme me ajkana myöten, nin paljoin kuin mejden voimassa on, site julista ja ylösvalista.»

Lopussa hän taas kehoittaa Poppiusta seuraavana keväänä tulemaan Upsalaan, jotta he paremmin yhdessä voisivat panna tuumiaan toimeen ja koska siellä, huomauttaa hän taas, oleskelu tulisi helpommaksi; jos vielä Abraham Poppiusen veli Yrjö, joka myös oli ylioppilaana Turussa, tulisi mukaan, asuisivat, ehdottaa hän, he »kajkki Savon sangarit yhessä linassa.» Nämät uudistetut kehoitukset ja Gottlundin innostuttavat kirjeet tietysti eivät jääneet vaikuttamatta, vaikkei vielä seuraavana keväänä tullutkaan mitään matkasta.

Eräästä Gottlundin kirjeestä (12), jonka hän tammikuussa. 1817 kirjoitti isälleen, saamme tietää, mitä Poppius siihen aikaan puuhaili. Gottlund kertoo nimittäin, että Poppiusella oli tekeillä väitöskirja »de paroecia Juva in Savonia sita» (13). Ei ole tietoa, tuliko tästä koskaan mitään valmista; ei Gottlundilla ollut paljon toivoa siitä, koska aineksia löytyi kovin vähän.

Suomen yliopistossa Porthanin henki, hänen innokkaat kehoituksensa ja isänmaalliset aatteensa vielä tähän aikaan tuntuvasti vaikuttivat. Nuorten tiedemiesten ja ylioppilasten joukossa olivat ne saaneet kannattajia, jotka nuoruuden innostuksella päättivät noudattaa hänen esimerkkiään ja antautua työhön suomalaisen isänmaansa hyväksi, sen kielen ja kansallisuuden korottamiseksi. Näitä miehiä olivat Linsén, Tengströmit, Arwidsson, jotka Aura-seuran perustivat ja vuosina 1817 ja 1818 painosta toimittivat Aura-nimistä aikakauskirjaa. Jonkunmoisen seuran (14) olivat keskenänsä perustaneet myös nuoremman polven miehet: Poppius, Sjögren, G. Fr. Aminoff, Alex. Blomgvist, I. Ilmoni ja ehkä muutkin. Näyttää siltä, kuin he osaksi oppositsionista auralaisia vastaan (15), jotka muka olivat liian laimeita ja sovittavaisia isänmaallisuudessaan, olivat liittyneet yhteen ja tosityössä tahtoivat näyttää isänmaallisuuttaan. Että he jyrkemmin olisivat tahtoneet kannattaa Ruotsin kirjallisuudessa silloin vallitsevaa fosforistista suuntaa, kuin Auralaisetkaan, tuskin voi sanoa. Jos entisen emämaan silloisissa kirjallisissa virtauksissa tahtoo tähän löytää vertauksia, saattaa sanoa, että näitten nuorten harrastukset enemmän ehkä kävivät samaan suuntaan, kuin göötiläisen seuran, ja Aura taas enemmän edusti fosforistista suuntaa.

Sitä henkeä, mikä tässä seurassa vallitsi, ilmaisee kirje, jonka Poppius vuotta myöhemmin (16) kirjoitti Sjögrenille:

»Äfvenledes skulle jag vela rätt ljufligen kunna visa Herrar Aurarister att om de och vi alla nånsin skola vinna utlänningars aktning, så skola vi vara oss själfva och icke allting h.e. nihil; vi skola ej gå att bygga på andras litteratur, som nog har byggmästare till öfverflöd, icke med förnämhet förkasta allt eget och ofira krokodiltårar ät Balder och Brage».

[Samaten tahtoisi oikein ihanasti voida näyttää Herroille Auralaisille että jos he ja me kaikki voimme koskaan voittaa ulkomaalaisten kunnioitusta, täytyy meidän olla oma itsemme eikä kaikkea t.s. ei mitään; meidän ei pidä olla auttamassa rakentamaan muitten kirjallisuutta, jolla on yllin kyllin rakennusmestaria, ei ylpeydellä hyljätä kaikkea omaa eikä uhrata krokodilinkyyneleitä Balderille ja Bragelle.]

Mitään yhteistä julkaisua heiltä ei ole ainakaan jälkimaailmalle säilynyt, mutta jokainen osaltaan on kyllä voimiensa mukaan näyttänyt, ettei hänen innostuksensa ollut aivan tyhjää suunpieksimistä. Heidän yhteiset keskustelunsa kai juuri innostuttivat m.m. Poppiustakin kirjoittamaan kertomusta kotipitäjästään.

Kohta kuitenkin muutamat seuran jäsenistä, nimittäin Poppius ja Aminoff jättivät Turun yliopiston muuttaen ajaksi Upsalaan. Vähitellen näkyvät kokouksetkin käyneen aina harvemmiksi ja 1818:n vuoden alussa oli Poppius kuullut Upsalaan, että koko seura oli hajoomistilassa. Sen johdosta kirjoitti hän Sjögrenille (17):

»Högst ledsamt vore om sällskapet skulle upplösas. Du bör arbeta emot det. Där skall ju hafva uppkommit en psalmkommité. Herre Gud hvad det vore ljuft att genom vår morgonrodnad uti sällskapets äteruppblomstrande fä anledning att föreställa sig en ännu större dager. Att genom Porthans återupplifvade anda hoppas intresse för vår historie, för vårt national språk, pä det våra efterkommande icke må blifva en indifferens af Rysse och Svensk ett noll, utan en själfständig nation pä förnuftets och själens områden, då de i politiskt afseende icke någonsin kunna blifva det!»

[»Hyvin ikävää olisi jos seura hajaantuisi. Sinun täytyy vastustaa sitä. Siellähän kuuluu syntyneen virsikomitea. Herra Jumala kuinka olisi ihanaa seuran uuden kukoistuksen aamuruskossa saada syytä kuvailla mielessään vielä suurempaa päivänvaloa. Kunpa saisi Porthanin jälleenherätetyn hengen kautta toivoa syttyvän innostusta historiaamme, kansalliskieleemme, jotta meidän jälkeläisistämme ei tulisi Venäläisen ja Ruotsalaisen välinen olento, nolla, vaan omantakeinen kansallisuus järjen ja sielun puolesta, koska he valtiollisessa suhteessa eivät koskaan voi siksi tulla.»]

Poppius ei kuitenkaan enään saanut tilaisuutta suoranaisesti vaikuttaa seuran elähyttämiseksi ja sen muutkin jäsenet hajosivat vähitellen Turusta eri tahoille.

Kesällä 1817, jonka Poppius oleskeli kotona maalla, oli hän lopullisesti päättänyt muuttaa Upsalan yliopistoon. Hän lähti sen tähden syyskuun lopulla Turkuun, missä hänen oli yhdyttävä muutamiin muihin tovereihin, jotka myös olivat aikeissa purjehtia Pohjanlahden toiselle rannikolle. Matka oli suoritettava n.k. sumpissa, verrattain pienessä, puoliavonaisessa saaristoveneessä. Semmoiseen astui 26 p:nä neljä nuorta suomalaista tiedemiehen- ja kirjailijan-alkua (18), nimittäin A.I. Arwidsson, L.H. Prytz, Abraham Poppius ja G. Fr. Aminoff lähteäksensä entiseen emämaahan täydentämään opintojaan sen korkeakoulussa. Tavallisissa oloissa, kuin ilma oli kaunis ja tuuli suotuisa, suoritettiin matka Turusta Tukholmaan muutamassa päivässä. Mutta nyt sattui nousemaan tavaton pohjoismyrsky, joka painoi tuon pien aluksen oikeasta suunnastaan aina Gottlandin rannikkoa kohden. Heidän onnistui viimein monen kovan ottelun jälkeen ja kärsittyään kylmää ja märkää päästä maalle pieneen Fårön saareen Gottlandin pohjoispuolella. Matka oli ollut sitä vaikeampi, koska heidän oli täytynyt pelastaa sumppiinsa kaikki matkustavaiset ja miehistö eräästä toisesta sumpista, jonka he matkalla olivat tavanneet ajelehtivan haaksirikkoisena, masto myrskyn katkaisemana. Tänne Fåröhön heidän sitten täytyi jäädä melkein pariksi viikoksi odottamaan sopivaa tuulta. Loppumatka kävi onnellisesti ja 28 p:nä lokakuuta saapuivat he viimein Upsalaan siellä olevien suomalaisten ja tuttaviensa suureksi iloksi ja hämmästykseksi.

Kaikki olivat täällä nimittäin jo varmaan luulleet heidän hukkuneen (19). J.J. Pippingsköld, joka Tukholman kautta 11 p:nä lokakuuta oli tullut Upsalaan Turusta, oli kertonut, että he jo viikkoa ennen häntä olivat lähteneet Turusta ja että laivurit arvelivat heidän joko hukkuneen tai ajelehtineen Liivinmaan rannikolle. 15 p:nä oli Gottlund kirjoittanut kotiin sisarelleen pahoin pelkäävänsä, että se laiva, jossa Poppiusen piti matkustaa, oli hukkunut; ja 17 p:nä kirjoittaa hän päiväkirjaansa saaneensa varman tiedon, että sumppi matkustavaisineen päivineen oli joutunut aaltojen uhriksi. »Minä surujn nin nijte, ette olin itkesilmein ja murheinen kaiken päjvä, eikä osana teke mitä», sanoo hän päiväkirjassaan. 22 p:nä kirjoitti hän Sjögrenille ja Yrjö Poppiuselle Abrahamin ja hänen toveriensa kuolemasta. Seuraavana päivänä tuli Upsalaan kuitenkin N.G. af Schultenin kautta sanoma, että kaikki olivat pelastuneet, vaikkei tiedetty miten eikä missä; mutta kun ei tullut mitään kirjettä, ei Turusta eikä Tukholmasta, sammui toivo taas. Vasta 28 p:nä pääsivät he epävarmuudestaan, kun he odottamatta tapasivat Arwidssonin ja Prytzin kadulla ja ja myöhemmin Poppiusen ja Aminoffin majatalossa. Illalla sitten vietettiin suuri riemun ja yleisen veljestymisen juhla Urbergin kahvilassa.

Tähän aikaan oleskeli Upsalan yliopistossa harvinaisen suuri joukko suomalaisia, enemmän kuin koskaan ennen tai jälkeen (20). He muodostivat eri maakunnan omine kuraattorineen ja inspehtorineen. Juuri syksyllä 1817, muutama päivä Poppiusen tulon jälkeen, syntyi suomalaisten kesken tuo kuuluisa riita, joka vasta seuraavana keväänä saatiin asettumaan. Arwidsson tietysti heti joutui tässä päähenkilöksi, vaikka tällä kertaa ehkä tahtomattansa.

Poppius ei näy innokkaammin ottaneen osaa näihin kiistoihin. Arwidssonin puolta hän kyllä piti ja kirjoitti Gottlundin, Pippingsköldin, Aminoffin ynnä muitten kanssa nimensä uusien sääntöjen alle huhtikuussa 1818 (21). Poppius oli hiljainen luonne, joka ei tahtonut esiintyä ja herättää huomiota. Silti hän ei suinkaan ollut välinpitämätön asiain menosta tai laimea mielipiteissään. Sen olemme kyllin nähneet jo niistä muutamista kirjeenotteista, joita yllä on mainittu. Sattuipa välistä, että hän hyvinkin innostui hetken tunnelmasta, jopa kiivastuikin» (22). Hänen luonteensa perusteellisuus ja hänen hieno, niin sanoakseni runollinen käsityksensä kammoksui kaikkea vaan ulkonaisesti loistavaa kuorta ja taistelujen räyhäävää elämää.

Sekä syys- että kevätlukukauden asui Poppius yhdessä Aminoffin kanssa. Hänkin oli savolainen, kotoisin Rantasalmelta, jonne hänen isänsä, majuri, vanhoilla päivillään oli asettunut asumaan. Luonteiltaan hyvin samanlaisina viihtyivät he erinomaisesti toistensa seurassa.

»Jag och Germund hafva hela vintern som kött och blod varit oskiljaktiga contubernaler, lefvat och arbetat under ett tak, såfvit i en säng och spelat under ett täcke, så att hvad jag i alla möjliga afseenden säger om mig, gäller och till alla delar om honom.»

[»Minä ja Germund olemme koko talven kuin liha ja veri olleet eroittamattomia asuintovereita, eläneet ja työskennelleet saman katon alla, nukkuneet samassa sängyssä ja saman peitteen alla, niin että mitä minä kaikissa suhteissa sanon itsestäni tarkoittaa myös kaikin puolin häntä.»]

kirjoittaa Poppius Sjögrenille (23). Samat isänmaalliset aatteet innostuttivat molempia. Kansansa kielen ja kirjallisuuden korottamista Aminoffkin haaveili ja harrasti. Aminoff står i ljusan låga af detta fosforos [Aminoff on ilmi tulessa tästä fosforoksesta] (kansallisuudenaate), kertoo Poppius seuraavassa kirjeessä Sjögrenille (24). Häntä lähinnä oli luonnollisesti Gottlund Poppiusen paras ystävä. He eivät suinkaan tuon yhden vuoden eronaikana olleet vieraantuneet toisistaan. Niinkuin jo olemme nähneet, kirjoittivat he jokseenkin ahkeraan toisilleen ja kirjeitten ohessa oli Gottlund lähettänyt Poppiuselle Ruotsin kirjallisia uutuuksia, milloin vasta ilmestyneet numerot »Svensk Literaturtidningia», milloin »Poetisk Kalenderia» tai Bruzeliusen »Kalender för Damer» j.n.e. Sitä enemmän tulivat he täällä Upsalassa olemaan yhdessä, koska Gottlund kevätlukukauden 1818 asui samassa talossa, kuin Poppius. Jokapäiväiseen seuraan kuuIui myös Pippingsköld, johonka Poppius nähtävästi vasta täällä lähemmin tutustui.

»Han är mera original än Arvidsson, är mindre vigilös och äger kanske mera gvickhet än han. För karrikature har han en afgjord fallenhet»,

[»Hän on enemmän alkuperäinen kuin Arvidsson, vähemmän huikentelevainen ja hänessä on ehkä enemmän sukkeluutta. Pilkkakuviin hänellä on kieltämätön taipumus»,]

arvelee Poppius edellä mainitussa kirjeessä Sjögrenille. Gottlundin kautta pääsi Poppius nyt Ruotsin huomattavampien kirjallisten kykyjen kanssa tuttavuuteen. Atterbom oli siihen aikaan ulkomailla, mutta siinä seurassa, jonka keskuksena Palmblad oli, kävi myös suomalaisia, niinkuin Arwidsson, Gottlund ja joskus Poppiuskin.

Kuitenkaan Poppius, niinkuin sanottu, ei näy vilkkaammin ottaneen osaa ylioppilaselämään, joka tähän aikaan ei suinkaan ollut hiljaisinta laatua, eikä kirjallisiin keskusteluihin suuremmissa piireissä. Hän viihtyi paremmin kotonaan lähempien ystäviensä seurassa ja kirjojensa ääressä. Joskus oli hän kutsuttu päivällisille tai illallisille professori Romanssonin luo (25), joka osasi suomea ja joka aina suomalaisia kohtaan oli erittäin ystävällinen ja auttavainen. Historiaa ja filosofiaa lueskeli Poppius nyt ja kuunteli näissä aineissa luentoja, joita Geijer ja Grubbe pitivät (26). Hänen totuutta harrastava, tutkiskeleva mielensä ei tahtonut tyytyä puolinaisuuteen; elämän suurissa kysymyksissä tahtoi hän päästä sopusointuun ja perustettuun, filosofiseen vakaumukseen. Kandidaattitutkinto hänellä edelleen oli lähimpänä maalina. Syyskesällä (27) kirjoittaa hän Sjögrenille:

«Min största force vore nu att jämte praesterande af Candidatexamen, ändtligen hafva kommit pä någon säker grund i filosofien som kan förvirra en människa på alla möjliga vägar till döds, — —.

[»Suurin pyrintöni olisi nyt, että sen ohella kuin olisin suorittanut Kandidaattitutkinnon, samalla viimeinkin olisin päässyt varmalle pohjalle filosofiassa, joka voi eksyttää ihmisen kaikellaisilla teillä aivan kuolluksiin,» — —.]

Grubben luennoista uskonnon filosofiassa toivoi hän paljon ja Geijeriin oli hän aivan ihastunut: »Man kommer alldeles ånyo född från hans timmar». [»Tulee ihan uudestasyntyneenä hänen tunneiltaan».]