Part 5

Ahmetilla meni pari päivää saadakseen tietää, kuka olin, ja hän lupasi pitää salassa tietonsa sillä ehdolla, että hän tulevaisuudessa saisi kuulua tuttavapiiriini. Vähitellen asettui hän ystäväkseni ja otti paikkansa lieden ääressä. Aziyadén palvelevana ritarina Ahmed on mustasukkainen hänen vuokseen, mustasukkaisempi kuin hän itse, ja väijyy minua tässä suhteessa vanhan poliisin taidolla.

-- Ota minut palvelijaksesi, sanoi hän eräänä päivänä, -- tuon pienen Yussufin sijaan, joka on likainen ja varastaa. Maksat minulle saman kuin hänellekin, jos haluat jotakin maksaa. Olen kyllä vain palvelija pilan vuoksi, mutta saisin asua talossasi, ja se on hauskaa.

Yussuf sai lähteä seuraavana päivänä ja Ahmet otti haltuunsa hänen paikkansa.

9.

Kuukautta myöhemmin tarjosin Ahmetille, joka on kuin itse kärsivällisyys, kahden medjidien palkan. Hän suuttui hurjasti ja rikkoi kaksi ruutua, jotka hän seuraavana päivänä korjautti omalla kustannuksellaan. Palkkakysymys järjestyi tällä lailla.

10.

Muistan, kun hän eräänä iltana seisoi huoneessani jalkaa polkien:

-- _Sen tshok skeytan, Loti!... Anladum seni!_ Olet aika paholainen, Loti! Olet aika viekas! En ymmärrä, mikä olet!

Hänen käsivartensa vaappui kiukkuisesti laajan, valkean hihan liehuessa. Hänen pieni päänsä tanssitti hurjasti fetsin silkkitupsua.

Hän oli sopinut tästä Aziyadén kanssa, saadakseen minut jäämään, ja tarjosi minulle puolet omaisuudestaan, toisen hevosensa, mutta minä kieltäydyin nauraen. Sen vuoksi olin _Tsolc skeytan_ ja käsittämätön.

Tästä illasta alkaen pidin hänestä sydämeni pohjasta.

Pikku rakas Aziyadé! Hän oli tuhlannut houkutuksiaan ja kyyneleitään saadakseen minut jäämään Stambuliin. Lähtöni aavistus kulki kuin musta pilvi hänen onnensa yli.

Ja koetettuaan kaikkensa virkkoi hän:

-- _Benim djan senin, Loti!_ (Sieluni on sinun, Loti!) Olet jumalani, veljeni, ystäväni, armaani! Kun lähdet, häviää Aziyadékin. Hänen silmänsä sulkeutuvat, Aziyadé kuolee. Tee nyt mitä haluat, _sinä, joka tiedät_.

_Sinä, joka tiedät_, kääntämätön lause, joka tarkoittaa jokseenkin seuraavaa: "Olen vain pieni tyttö parka, joka en kykene ymmärtämään sinua. Alistun päätökseesi ja jumaloin sinua."

-- Kun olet lähtenyt, menen kauas vuorille ja laulan sinulle lauluani:

Sheytaular djinler, Kaplaular, duhmanlar, Ars'andar, j.n.e.

(Kulkekoot paholaiset, djuumit, tiikerit, leijonat, vihamiehet, kaukana ystävästäni...)

-- Menen kuolemaan nälkään vuorille laulaen lauluani sinulle.

Sitten seurasi laulu, jonka hän joka ilta lauloi pehmeällä äänellään, pitkä yksitoikkoinen laulu, jonka poljento oli outo ja ääniasteikko mahdoton, päätyen surulliseen itämaiseen loppuun.

Poistuttuani Stambulista ja erottuani ikuisesti hänestä, kuulen, vielä varmaankin öisin Aziyadén laulun.

11.

_Lotin sisar kirjoittaa_.

Brightburyssä, joulukuussa 1876.

Rakas Veli!

Olen lukenut kirjeesi moneen kertaan! Siihen sisältyy kaikki, mitä tällä hetkellä voin pyytää, ja nyt voin sanoa kuin sunamiitti nähdessään poikansa vainajana: "Kaikki käy hyvin!"

Sydän parkasi on täynnä ristiriitoja, kuten kaikki ahdistetut sydämet, jotka hakevat, löytämättä mitään. Huudahtelet toivottomuudesta, sanot, että kaikki liukuu käsistäsi. Vetoat kiihkeästi hellyyteeni, ja kun sitä sinulle vakuutan yhtä lämpimästi, huomaan, että _unohdat poissaolevat_. Olet niin onnellinen tuolla itämaiden kolkassa, että toivoisit tuon Eedenin kestävän ikuisesti. Mutta kas, minäpä olenkin tuo pysyvä, muuttumaton; minut sinä tapaat, kun unhotat nuo suloiset hullutukset antaaksesi sijaa toisille, ja ehkäpä tulevaisuudessa pidät sitä tärkeämpänä kuin luuletkaan.

Rakas veli, olet minun, olet Jumalan, olet meidän. Tiedän, että sinä jonakin päivänä, ehkäpä hyvinkin pian, taas saavutat rohkeutta, luottamusta ja toivoa. Saat nähdä, kuinka suloinen ja hellä, kallis ja hyvää tekevä tuo _erehdys_ on! Oi, tuhannesti siunattu valhe, tuo, joka saa minut elämään ja kuolemaankin kaipauksetta, pelotta!... joka on johtanut maailmoita vuosisatoja, marttyyrien luoja luo suuria kansojakin, muuttaa murheen riemuksi ja huutaa kaikille: "Rakkautta vapautta ja armeliaisuutta!"...

12.

Tänään, joulukuun 10 p:nä kävin _padishah'in_ luona.

Kaikki oli lumivalkoista Dalma-Baztshe'n palatsin pihoilla, maaperäkin. Käytävät, kivitys ja portaat olivat marmorista. Sulttaanin henkivartiat tulipunaisissa, soittajat sinisissä, kullalla kirjailluissa, lakeijat omenan keltaisissa, kapusiininkeltaisin puunoksin koristelluissa puvuissaan kuvastuivat jyrkästi tuota outoa valkeutta vasten.

Palatsin ulkoreunat ja räystäät ovat lokki-, kuikka- ja haikaraperheitten pesimäpaikkoina.

Sisällä vallitsi suuri loisto.

Peitsenkantajat muodostivat kujan, seisten portaikoissa liikkumattomina suurten hattutöyhtöjensä alla kuin kullatut muumiot. Henkivartioupseerit, puettuina kuin sadun Aladdin, komentivat heitä merkeillä.

Sulttaani oli vakava, kalpea, väsynyt ja raukea.

Vastaanotto oli lyhyt, tehtiin syviä tervehdyksiä, ja vetäydyttiin sitten pois takaperin, maahan saakka kumarrellen.

Kahvia tarjottiin suuressa salissa, josta on näköala Bosporolle.

Palvelijat sytyttivät kahden jalan pituiset, ambraimukkeiset kullalla koristellut piippumme, joitten pesät lepäsivät hopeatarjottimilla.

_Zarf'it_ (kahvikuppien jalat) olivat siselöityä hopeaa. Niihin oli upotettu suuria, ruusun muotoisiksi hiottuja timantteja ja kalliita kiviä.

13.

Turhaan saisi koko Islamin maailmasta hakea onnettomampaa puolisoa kuin vanha Abbendin-Effendi on. Ukko on aina poissa, aina Aasiassa. Hänellä on neljä vaimoa, joista vanhin on kolmenkymmenenikäinen, neljä vaimoa, jotka, ihme kyllä, ovat yhtämieltä kuin taitavat veijarit, ja salaavat yksissä tuumin toistensa kolttoset.

Aziyadéakaan ei liioin pidetä halpana, vaikka hän onkin monta vuotta toisia nuorempi ja kaunein, eivätkä vanhemmat ilmaise häntä.

Hän on muuten heidän vertaisensa, koska hänelle on menoilla, joiden tärkeyttä en tiedä, annettu _puolison_ ja _rouvan arvo_, kuten noille toisillekin.

14.

Sanoin Aziyadélle:

Mitä teet herrasi luona? kuinka kulutatte pitkät päivät haaremissa?

-- Minäkö? vastasi hän. Ikävöin ja ajattelen sinua Loti, katselen kuvaasi, koskettelen hiuksiasi tai leikittelen sinulle kuuluvilla esineillä, joita vien mukaani täältä seurakseni.

Jonkun hiusten tai kuvan omistaminen oli Aziyadésta merkillinen seikka, jota hän ei minutta olisi milloinkaan tullut ajatelleeksi. Se oli aivan vastaista hänen muhamettilaiselle käsitykselleen, _giaur'in_ keksimä uutuus, jossa hän löysi eräänlaiseen kammoon sekaantunutta tenhoa.

Hänen täytyi rakastaa minua paljon salliakseen minun ottaa hiuksiaan. Ajatus, että hän saattaisi äkkiä kuolla, ennenkuin ne olisivat kasvaneet, ja joutua toiseen maailmaan uskottoman leikattua suuren kiharan aivan juuria myöten, sai hänet värisemään.

-- Mutta, kysyin vielä, -- mitä puuhasit ennen minun Turkkiin tuloani?

-- Silloin, Loti, olin melkein pikku tyttö. Kun näin sinut ensi kerran, oli Turkin kymmenen kuuta vaihtunut tulostani Abbeddinin haremiin, ja minulla ei vielä ollut ikävä. Pysyin huoneessani, istuin sohvallani savukkeita tai hatshishia poltellen, pelasin korttia palvelijattareni Enninehin kanssa, tai kuuntelin mustien ihmisten maasta hyvin hullunkurisia juttuja, joita Kadidja osaa mainiosti kertoa.

"Fenzile-hamun opetti minulle koruompelua, ja sitten kävimme vierailulla toisten haremien naisten luona, ja otimme itsekin vieraita vastaan.

"Olihan meidän sitten palveltava isäntäämmekin, ja saimme käydä ajelemassakin. Miehemme vaunut kuuluivat meille vuoropäivinä, mutta meistä oli hauskempaa ajella yhdessä, ja järjestimme matkamme siten.

"Me tulemme verrattain hyvin toimeen keskenämme.

"Fenzile-hamun, vanhin ja arvokkain haremin nainen pitää minusta paljon. Besme on riidanhaluinen ja suuttuu joskus aikalailla, mutta hänet saa helposti tyyntymään, eikä hänen vihansa kestä kauan. Aisha on ilkein meistä kaikista, mutta hän tarvitsee kaikkia ja katsoo sormiensa läpi, sillä hän on syyllisin meistä kaikista. Hän on kerran uskaltanut tuoda rakastajan huoneeseensakin."

Minäkin olin uneksinut Aziyadén asuntoon pääsemisestä saadakseni edes käsityksen paikasta, missä rakkaani vietti päivänsä. Olimme puhuneet paljon tuosta suunnitelmasta, jonka johdosta Fenzilé-hamumiltakin oli kysytty neuvoa, mutta emme olleet toteuttaneet sitä, ja kuta enemmän tutustuin Turkin tapoihin, sitä paremmin huomaan, että yritys olisi ollut mieletön.

-- Haremiamme, jatkoi Aziyadé, -- on kaikkialla kehuttu mallilaitokseksi yhteisen kärsivällisyytemme ja välillämme vallitsevan hyvän sovun takia.

Surkea esikuva kaikissa tapauksissa!

Onko Stambulissa paljonkin sellaisia?

Paha puikahti sinne aluksi sievän Aisha-hanumin välityksellä. Tartunta edistyi kahdessa vuodessa niin nopeasti, että vanhuksen talo on nyt vain vehkeilypesä, jossa palvelijat ovat mukana pelissä. Tuo suuri, hyvin ristikoitu ja ankaran näköinen häkki on tullut jonkunlaiseksi taikakaapiksi, salaisine ovineen ja piiloportaineen. Vangitut linnut saattavat rankaisematta pujahtaa sieltä, ja lennellä mille ilman suunnille vain haluavat.

15.

Stambul'issa, joulukuun 25 p:nä 1876.

Jouluyö on kaunis, kirkas, tähdikäs ja kylmä.

Kello yksitoista lähden Funduklin vanhan moskean luona olevasta _Deerhound'ista_. Kirkon puolikuu kimmeltää valoisassa yössä.

Ahmet odottaa minua, ja alamme lyhdyt kädessä nousta Peran rinnettä, turkkilaisen kaupunginosan kummallisia katuja pitkin.

Koirat tappelevat kuin hullut. Luulisi kulkevansa Gustave Doré'n kuvittaman sadun mailla.

Minut on kutsuttu kristittyjen kaupunginosaan viettämään samanlaista joulujuhlaa kuin kotimaan kaikissa kolkissa vietetään.

Oi, lapsuuteni jouluöitä... mikä suloinen muisto niistä on säilynytkin!

16.

_Loti Plumkettille_.

Eyoubissa, syysk. 27 p:nä 1876.

Paras Plumkett!

Nyt tämä Turkki-parka julkaisee perustuslakinsa. Minne olemme menossa? kysyn teiltä; ja milloin olemme viimeksi nähneet päivänvalon? Perustuslaillinen sulttaani! Sehän vie harhaan kaikki käsitykset, joita minulla sellaisista ihmisistä oli.

Eyoubissa ollaan tyrmistyneitä tapauksen johdosta. Kaikki kunnon muhamettilaiset tuumivat, että Allah on heidät hylännyt, ja että padishah on tullut hulluksi. Minä, joka pidän pilana kaikkea vakavaa ja etenkin politiikkaa, olen sitä mieltä, että erikoisuuteensa nähden menettää Turkki paljon uuden järjestelmän sovittelussa.

Istuin tänään eräitten dervishien kanssa Soliman Loistavan hautakappelissa. Puhuimme hiukan politiikasta kaiken aikaa Koraniin vedoten, ja olimme sitä mieltä, ettei tuo uusi hallitsija, joka kuristutti poikansa Mustafan omien silmiensä edessä, eikä hänen puolisonsa Roxelanekaan, joka keksi kiverän nenän, olisi hyväksynyt perustuslakia. Parlamentaarinen hallitustapa vie Turkin turmioon; se on eittämätöntä.

17.

Stambul'issa syysk. 27 p:nä.

_7. Zi-il-iddja_, v. 1293 paon jälkeen.

Välttääkseni sadekuuroa menin erääseen turkkilaiseen kahvilaan Bajasidin moskean luona.

Kahvilassa oli vain vanhoja turbaneja ja vanhoja valkoisia partoja. Vanhukset (_kadjibaba_) istuivat lukien päivälehtiä tai katselivat savuttaneiden ruutujen läpi kulkijoita, jotka juoksivat sadetta pakoon. Raekuuron yllättämät turkkilaiset naiset juoksivat niin nopeasti kuin heidän tohvelinsa ja liukkaat puukenkänsä sallivat. Kadulla oli aika sekamelska, tyrkittiin ja tuupittiin veden valuessa virtanaan.

Katselin ympärilläni olevia vanhuksia. Heidän pukunsa ilmaisivat yksityiskohtaista pyrkimystä vanhan hyvän ajan muoteihin. Kaikki, mitä oli heidän yllään oli _eski'ä_: heidän suuret hopeiset silmälasinsa ja vanhojen kasvojen ääriviivatkin. _Eski_ on kunnioittaen lausuttu sana, joka tarkoittaa entisaikaista, ja jota Turkissa käytetään yhtä paljon vanhoista puvuista kuin pukujen muodeista ja vanhoista kankaista puhuttaessakin. Turkkilaiset rakastavat entisyyttä, rakastavat liikkumattomuutta ja paikallaan pysymistä.

Äkkiä kuului tykin laukaus, tykistön yhteislaukaus Serashieratin puolelta, Vanhukset vaihtoivat yhteisymmärrystä ilmaisevan katseen ja pilkallisia hymyjä.

-- Mishad-pashan perustuslakia kunnioitetaan, sanoi yksi heistä ivallisesti kumartaen.

-- Valtiopäivämiehiä, perustuslaki, mutisi toinen vanha vihreä turbani. -- Entisajan kalifit eivät kaivanneet kansanedustusta!

-- _Voi, voi, voi, Allah!_... Naisemme eivät käyttäneet harsohuntuja, uskovaiset rukoilivat säännöllisemmin, ja moskovalainen ei ollut niin hävytön.

Nuo tykinlaukaukset ilmoittivat muhamettilaisille, että padishah antoi heille paljoa laajemman ja vapaamielisemmän perustuslain kuin kaikki Euroopan valtiomuodot yhteensä, ja nuo vanhan Turkin kannattajat ottivat hallitsijansa lahjan perin kylmästi vastaan.

Tuota tapausta, jota Ignatief oli kaikin voimin koettanut viivyttää, oli odotettu jo kauan. Tästä päivästä alkaen saattoi sotaa Portin ja tsaarin välillä pitää kaikessa hiljaisuudessa päätettynä, ja sultaani kiiruhti tulisella innolla sotavarustuksia.

Kello oli puoli kahdeksan Turkin ajan mukaan (noin kaksitoista päivällä). Julkilukeminen tapahtui Tap-Kapu'ssa (Korkealla Portilla), ja kiiruhdin sinne vedenpaisumuksesta huolimatta.

Visirit, pashat, kenraalit, kaikki virkamiehet ja arvohenkilöt olivat kokoontuneet Tap-Kapun suurelle torille, kaikki kullasta raskaissa juhlapuvuissaan. Sinne oli myös koottu hovin soittokuntakin.

Taivas oli musta ja myrskyinen. Vettä ja rakeita tuli vuotamalla ja kastelivat koko seurueen. Kansalle luettiin julistuskirja tuon kosken keskellä, ja seraljin vanhat, sarvekkaat muurit, jotka olivat kaiken kehyksenä, tuntuivat suuresti ihmettelevän kuullessaan keskellä Stambulia moisia mullistavia sanoja.

Huudot ja fanfarit lopettivat nuo omituiset menot, ja kaikki ihoa myöten kastuneet kuulijat hajosivat meluten.

Samaan aikaan olivat Konstantinopolin toisella puolella, amiraliteetin palatsissa, koolla kansainvälisen neuvottelukunnan jäsenet.

Suunnitelma oli tarkoin laadittu: noitten tykinlaukausten piti kuulua juuri kun Safvet-pasha puhui valtuutetuille ja auttaa hänen todistelujaan.

18.

En unhoita milloinkaan, minkä näköinen Seras-kieratin suuri aukea, Stambulin keskeisellä kukkulalla sijaitseva ääretön puisto oli tänä yönä. Sieltä yltää katu kauas, seraljin puistojen yli, aina Aasian vuorille saakka. Arabialaiset portit, omituisen muotoinen korkea torni välkkyi ilotulituksessa kuin suurina juhlailtoina. Päivän rankkasade oli muuttanut paikan oikeaksi järveksi, mihin kaikki nuo tuliviirut kuvastuivat. Laajan näköpiirin reunalla kohosivat moskeijoiden kuvut ja terävät minareetit taivasta kohti kuin pitkät kukanvarret, joitten päässä oli ilmavia valoteriöitä.

Kuolemanhiljaisuus vallitsi torilla: se oli tänään oikea erämaa.

Tuulen kirkkaaksi lakaisemalla taivaalla kulki kaksi mustaa pilvijonoa, joitten yläpuolelle kuun sinertävä sirppi oli asettunut. Näky oli noita erikoisia, joihin luonto pukeikse silloin, kun kansojen historiassa täyttyy joku suuri hetki.

Kuului kovaa melua, askelten ja ihmisäänten kaikua. Joukkoja, _softoja_, astui sisään keskiportista kantaen lippuja ja lyhtyjä. He huusivat: "Eläköön sulttaani! Eläköön Midhat-pasha! Eläköön perustuslaki! Eläköön sota!" Nuo miehet olivat kuin juopuneita luulotellusta vapaudestaan, ja vain eräät vanhaturkkilaiset, jotka muistelivat menneisyyttä, nostelivat olkapäitään katsellessaan noiden haltioituneiden joukkojen kihinää.

-- Midhat-pashaa tervehtimään! huusivat softat.

Ja he kääntyivät vasemmalle, pienille yksinäisille kaduille, mennäkseen tuon nyt mahtavan suurvisiirin halvalle majalle, visiirin, joka muutama viikko myöhemmin sai lähteä maanpakoon.

Noin kaksituhantisena joukkona menivät softat rukoilemaan suureen moskeijaan. Sieltä he kulkivat Kultaisen sarven yli Dolma-Bagtshe'en osoittamaan kunnioitustaan Abd-ul-Hamidille.

Palatsin ristikkoporttien edessä oli kaikenlaisten yhdistysten lähetystöjä, ja sinne oli kokoontunut suuri sekava ihmisjoukko osoittamaan innokasta suosiotaan perustuslailliselle hallitsijalle.

Nuo joukot palasivat Stambuliin Peran pääkatua pitkin osoittaen ohikulkiessaan suosiotaan lordi Salisburylle, joka pian joutui epäsuosioon, Britannian ja Ranskan lähetystöille.

-- Esi-isämme, sanoivat _hodja't_ joukoille puhuen, esi-isämme, joita oli vain satakunta miestä, ovat valloittaneet tämän maan neljä vuosisataa sitten. Me, joita on monta sataa miljoonaa, sallisimmeko me vieraan tunkeutua tänne? Kuolkaamme kaikki, muhamettilaiset ja kristityt, kuolkaamme ennen ottomanisen isänmaan puolesta, kuin hyväksymme häpeällisiä ehtoja...

19.

Sulttaani Mehmed-fatich'in (Mehmed valloittajan) moskeija näkee usein Ahmetin ja minut istumassa suurten harmaakivisten porttiholviensa edessä aurinkoa paistattelemassa, ja elämästä piittaamatta seuraamassa jotakin epäselvää, ihmiskielellä ilmaisematonta melua.

Mahmed-fatich'in moskeija täyttää vanhan Stambulin keskellä suuren tilan, missä kuljeksii kashmirviittaisia kävelijöitä, suurine valkoisine turbanineen. Tosin keskeltä kohoava moskeija on Konstantinopolin suurimpia ja kunnioitetuimpiakin.

Ääretöntä aukeaa ympäröi mystillinen muuri, jonka harjalla on vieretysten kivikupuja, rivissä kuin mehiläispesiä. Niissä asuvat softa't, ja sinne eivät uskottomat pääse.

Tämä kortteli on puhtaasti itämaisen liikkeen keskus. Kamelit kulkevat sen poikki rauhallisin askelin, helistellen yksitoikkoisesti tiukujaan, dervishit kerääntyvät sinne keskustelemaan pyhistä asioista. Sinne ei ole vielä päässyt mitään länsimaista.

20.

Lähellä tätä paikkaa on synkkä, autio katu, missä vihreä ruoho ja sammal kasvavat. Sillä asuu Aziyadé, ja siinä on tuon paikan tenhon salaisuus. Pitkät päivät, joina en häntä näe, vietin siellä lähempänä häntä, kenenkään minua tuntematta, kaikilta epäilyiltä suojassa.

21.

Aziyadé on yhä useammin ääneti, hänen silmänsä tulevat yhä surullisemmiksi.

-- Mikä sinun on, Loti? kysyy hän, -- ja miksi olet aina niin synkkä? Minunhan sitä pitäisi surra, sillä minähän kuolen silloin kun sinä olet lähtenyt.

Ja hän katsahti minuun niin kiihkeästi ja tutkivasti, että käänsin pääni pois.

-- Minäkö synkkä, rakkahin? virkoin. -- En valita mitään, kun sinä vain olet luonani, sillä olen kuningastakin onnellisempi.

-- Niin kyllä, Loti! Ketäpä rakastettaisiin enemmän kuin sinua, ja ketäpä sinä saattaisit kadehtiakaan? Kadehtisitkohan sulttaaniakaan?

Hän on oikeassa! Sulttaani, joka turkkilaisten mielestä nauttii maailmassa onnen suurinta osaa, ei todellakaan ole sellainen mies, jota saattaisin kadehtia. Hän on väsynyt ja vanhentunut, ja sen lisäksi vielä _perustuslain alainen_.

-- Arvelen, vastasin, että padishah antaisi kaiken omaisuutensa, kädenlevyisen smaragdinsa, hallitusmuotonsa ja parlamenttinsakin, jos hänellä olisi minun vapauteni ja nuoruuteni.

Teki mieleni sanoa: "Jos hän omistaisi sinut!..." Mutta padishah välittäisi kai hyvin vähän kaikkein viehättämistäkään neidosta, ja pelkäsin, että tulisin lausuneeksi kuluneen sananparren jostakin koomillisesta oopperasta. Pukuni antoi aihetta siihen: kuvastin näytti minulle vastenmielisen kuvan itsestäni, ja olin mielestäni kuin nuori tenoori, valmiina kajahuttamaan Auberin aarian.

Sattui usein, etten osannut näytellä turkkilaista vakavasti. Lotin korvan kärki pistää esiin Arifin turbanin alta, ja löydän taas vain tyhjänpäiväisen itseni. Sietämätön, harmillinen tunnelma.

22.

Olen ollut tyly ja ylpeä niille, jotka kantoivat viittaa tai mustaa turbania. Kukaan ei mielestäni ollut kyllin loistava, kylliksi _grand seigneur_. Olen syvästi halveksinut vertaisiani ja valinnut ystävikseni kaikkein hienostuneimmat. Täällä minusta on tullut rahvaan mies, Eyoubin kansalainen. Suostun soutajien ja kalastajien halpaan elämään, tyydyn heidän seuraansa ja huvituksiinsakin.

Suleimanin luona olevassa turkkilaisessa kahvilassa laajenee piiri tulen ääressä minun sinne saapuessani Ahmetin ja Samuelin kanssa. Kättelen kaikkia läsnäolevia ja istuudun kuuntelemaan talvi-iltain tarinoiden kertojaa; pitkiä juttuja, jotka kestävät viikon, ja joissa djinneillä ja hengillä on suuri osuus. Tunnit kuluvat siellä väsymyksettä ja omantunnon vaivoitta; olen mielelläni heidän parissaan eikä mikään tunnu vieraalta.

Arifin ja Lotin ollessa kaksi eri henkilöä voisi Arif _Deerhound'in_ lähtöpäivänä jäädä kotiin. Kukaan ei luultavasti osaisi hakea häntä sieltä, Loti vain olisi ainaiseksi kadonnut.

Tuo Aziyadén keksimä ajatus juolahtaa joskus mieleeni hyvinkin toteutettavana.

Jäädä hänen luokseen, ei enää Stambuliin, vaan johonkin meren rannalla sijaitsevaan turkkilaiskylään, elää auringossa, raikkaitten tuulten puhaltaessa, kansanlasten tervettä elämää; elää päivästä päivään velkojitta ja tulevaisuudesta huolettomana! Sovin paremmin sellaiseen kuin omaan elämääni; kauhistun kaikkea muuta työtä paitse ruumiin ja lihasten toimintaa; vihaan tiedettä, kaikkia sovinnaisia velvollisuuksia ja kaikkia läntisten maittemme yhteiskunnallisia vaatimuksia.

Olla kultaliivinen soutaja jossakin Etelä-Turkissa, siellä, missä taivas aina on puhdas ja aurinko aina kuuma...

Sellainen olisi kaikesta päättäen mahdollista, ja siellä en olisi niin onneton kuin muualla.

-- Vakuutan sinulle, Aziyadé, innostuin sanomaan, -- että jättäisin kaipauksella kaiken: asemani, nimeni, maani ja ystävänikin, joita minulla ei ole, mistä viis! Mutta näetkös, minulla on vanha äiti.

Aziyadé ei virka enää mitään pidättääkseen minua, vaikka hän lienee huomannutkin, ettei sellainen ole aivan mahdotonta. Mutta hän aavistaa tunteillaan, mitä vanha äiti merkitsee, hän, tuo tyttö-raukka, jolla ei ole äitiä ollut milloinkaan. Käsitykset, mitä hänellä on jalomielisyydestä ja uhrautuvaisuudesta, ovat häneen nähden arvokkaampia kuin monien muiden, koska hän on hankkinut ne aivan itsestään kenenkään niitä hänelle opettamatta.

23.

_Plumkett kirjoittaa_.

Liverpoolissa 1876.

Paras Loti!

Figaro oli nerokas mies. Hän nauroi niin usein, ettei hänellä milloinkaan ollut aikaa itkeä. Hänen tunnuslauseensa on paras kaikista, ja tiedän sen niin hyvin, että koetan toteuttaa sen käytännössä, ja pääsen siihen kuinka hyvänsä.

Valitettavasti minun on kovin vaikea pysyä kauan aikaa samana. Liian usein Figaron hilpeys jättää minut, ja silloin Jeremia, tuo onnettomuuden profeetta, tai ylevä toivoton David, jota autuas käsi raskaana painaa, tarttuu minuun ja ottaa minut valtoihinsa. En puhu, vaan huudan ja ärjyn! En kirjoita; saattaisin vain taittaa kynäni ja kaataa musteeni. Astelen edestakaisin pudistaen nyrkkiäni kuvitellulle olennolle, syntipukille, jonka syyksi panen kaikki tuskani. Haihattelen kaikin mahdollisin tavoin, teen päätä pahkaa mitä mielettömimpiä tekoja, jonka jälkeen, pikemmin huojentuneena kuin väsyneenä, tyynnyn ja tulen taas järkiini.

Toistanette minulle taas, että olen hulluttelija, mieletön ja muuta kaikkea? Vastaan siihen: "Kyllä, mutta paljoa vähemmässä määrässä kuin luulettekaan, paljoa vähemmässä kuin esimerkiksi te."

Ennenkuin minusta lausutaan tuomio, täytyy minut tuntea, ymmärtää minua hiukan, ja tietää, mitkä olosuhteet ovat muodostaneet järkevänä syntyneestä olennosta sellaisen hulluttelijan kuin minä olen. Olemme, nähkääs, kahden tekijän, luontaisten taipumuksiemme ja tuon panoksen, jonka asetamme elämän peliin ryhtyessämme, tuloksia, ja olosuhteet, jotka muodostavat ja muokkaavat meitä kuin taipuvaista ainetta, eivät jätä meihin mitään merkkiä kaikesta siitä, mikä meihin on koskettanut. -- Olosuhteet ovat minuun nähden olleet vain tuskallisia; olen, käyttääkseni tuttua puheenpartta, käynyt onnettomuuden koulua. Kaiken, mitä tiedän, olen oppinut omalla vastuullani, ja niinpä tiedänkin oppineeni hyvin. Siitä johtuu myös, että joskus käytän hiukan jyrkkiä ilmaisumuotoja. Jos joskus tuntuukin, että vetoan oppilauseisiin, johtuu se siitä, että minulla paljon kärsineenä on tietoisuus, että tiedän enemmän kuin vähemmän kärsineet, ja tuntemalla olosuhteet puhuu niistä paremmin kuin he saattaisivat tehdä.

Minulla ei ole mitään toivoa tässä maailmassa, eikä minulla ole niitten lohdutusta, jotka hehkuva usko tekee voimakkaiksi elämän taistelujen keskellä, ja jotka luottavat luojan korkeimpaan oikeamielisyyteen.