Part 3

Kaikki on kuitenkin hiljaista Konstantinopolissa... Kello yhdentoista aikana kulki ratsuväkeä ja tykistöä Stambulia kohti täyttä laukkaa. Sitten häipyi pattereitten kumea jyrinä kaukaisuuteen ja kaikki vaipui taas hiljaisuuteen.

Pöllöt huutavat kypresseissä samalla äänellä kuin minunkin maassani. Pidän tuosta kesäisestä äänestä, joka vie minut jälleen Yorkshiren metsään, lapsuuteni kauneihin iltoihin, puitten alle, kauas Brighbury'yn.

Tämän rauhan keskellä ovat menneisyyden kuvat elävinä palanneet mieleeni, entisyyteni, mikä on mennyttä, eikä milloinkaan palaa.

Luulin, että Samuel olisi luonani tänä iltana, mutta luultavasti en näe häntä enää kuunaan. Sydäntäni ahdisti ja yksinäisyys painaa minua. Viikko sitten päästin hänet ansaitsemaan hiukan rahaa Salonikiin menevälle laivalle. Nuo kolme alusta, joilla hän olisi voinut tulla, ovat palanneet hänettä, viimeinen tänä iltana, eikä kukaan niissä ollut kuullut puhuttavankaan Samuelista.

Puolikuu laskee hitaasti Stambulin taa, Suleimanichin kupukattojen varjoon. Tässä suuressa kaupungissa olen outo ja tuntematon. Samuel oli ainoa, joka tiesi nimeni ja asemani, ja aloin rakastaa häntä vilpittömästi.

Onko hän poistunut luotani, vai onko hänelle tapahtunut onnettomuus?

8.

Ystävät ovat kuin koiria: Ystävyys loppuu aina huonosti, sen vuoksi on parempi olla ystävittä.

9.

-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- Ystäväni Saketo, joka kulkee edestakaisin Konstantinopolin ja Salonikin väliä turkkilaisilla laivoilla, käy usein luonani. Hän on aluksi pelokas majani seinien sisällä, mutta tulee sinne lopuksi kuin kotiinsa. Kunnon poika, Samuelin lapsuudenystävä, jolle hän tuo uutisia kotoa.

Vanha Esther, tuo salonikilainen juutalaisvaimo, jonka tehtävänä oli siellä pukea minut turkkilaiseksi, ja joka antoi minulle hyväilynimen _caro piccolo_, lähettää minulle hänen välityksellään onnentoivotuksia ja terveisiä.

Saketo on tervetullut, etenkin tuodessaan terveisiä, joita Aziyadé hänelle välittää neekeripalvelijattarensa avulla.

-- _Hanum_, (turkkilainen ylimys-nainen) sanoo Saketo, -- lähettää terveisiä herra Lotille. Hän kehoittaa väsymättä odottamaan, ja sanoo saapuvansa ennen talven tuloa...

10.

_Loti, William Brownille_.

Sain surullisen kirjeenne kaksi päivää sitten. Olitte osoittanut sen _Prince-of-Wales'ille_, ja se oli mennyt hakemaan minua Tunisista ja muualta.

Raskaspa on teidänkin murheenne, ystävä hyvä, ja tunnette sen syvemmin kuin muut, koska tekin, onnettomuudeksenne, olette saanut kasvatuksen, joka kehittää sydäntä ja tunnetta.

Olette epäilemättä pitänyt lupauksenne tuohon rakastamaanne nuoreen naiseen nähden. Miksi hyväksi, ystävä parka, kenen hyödyksi ja minkä siveyssäännön vuoksi? Jos tosiaankin rakastatte häntä niin suuresti, ja jos hän rakastaa teitä, niin älkää välittäkö sovinnaisuuksista ja arveluista. Ottakaa hänet mihin hintaan hyvänsä. Olette onnellinen jonkun aikaa, parannutte sitten, ja seuraukset ovat toisarvoisia.

Olen ollut täällä Turkissa jo viisi kuukautta, sen jälkeen kuin teistä erosin. Olen tavannut täällä oudon viehkeän, Aziyadé-nimisen nuoren naisen, joka auttoi minua kuluttamaan pakolaisuusaikani Salonikissa, -- ja maankiertäjän, Samuelin, jonka olen ottanut ystäväkseni. Asun _Deerhound'issa_ niin vähän kuin mahdollista, käyn siellä vain ajoittain, (kuten eräät Guinean kuumeet), ilmestyen sinne joka neljäs päivä virkatehtävissä. Minulla on majantapainen Konstantinopolissa, muutamassa kaupunginosassa, jossa kukaan ei minua tunne. Vietän siellä elämää, jolla ei ole muuta ohjetta kuin omat oikkuni; seitsentoistavuotias bulgarityttö on tällä kertaa rakastettuni.

Itämailla on vielä viehätyksensä; ne ovat jääneet itämaisemmiksi kuin luulinkaan. Olen tehnyt ihmetempun, oppinut kahdessa kuukaudessa turkin kielen. Pukunani on _fez ja caftan_, ja näyttelen _effendi'ä_, kuin leikkivät lapset sotamiestä.

Nauroin ennen romaaneille, missä kunnon ihmiset jonkun onnettomuuden tapahduttua kadottivat tunnekykynsä ja siveyskäsitteensä; ehkäpä minulle kuitenkin on käynyt jokseenkin niin. En kärsi enää, en muista enää: kulkisin välinpitämättömänä niittenkin ohi, joita olen ennen hellinyt.

Olen koettanut olla kristitty, mutta en ole voinut. Tuo ylevä harhaluulo, joka saattaa kohottaa eräitten miesten, ja naisten rohkeuden -- äitiemme esimerkiksi -- sankaruuteen saakka, tuo harhaluulo on minulta riistetty.

Kristityt yleensä saavat minut nauramaan. Jos olisin kristitty, en näkisikään mitään muuta. Rupeisin lähetyssaarnaajaksi ja menisin jonnekin kuolemaan Kristuksen palveluksessa...

Uskokaa minua, ystävä hyvä, aika ja huvi ovat erinomaisia lääkkeitä. Sydän jähmettyy lopuksi, ja silloin se ei enää kärsi. Tuo totuus ei enää ole uusi, ja tunnustan, että Alfred de Musset olisi lausunut sen paljon paremmin. Mutta kaikista vanhoista lauseparsista, joita ihmiset siirtävät toisilleen sukupolvesta sukupolveen, tässä on kuolemattominta totuutta. Tuo puhdas rakkaus, josta uneksitte, on tarua, kuten ystävyyskin. Unohtakaa rakastettunne, ilotytön vuoksi. Tuollainen naisihanne livahtaa käsistänne. Rakastukaa kaunisvartaloiseen sirkustyttöön.

Ei ole Jumalaa, eikä moralia, ei ole olemassa mitään sellaista, jota meitä on opetettu kunnioittamaan On vain elämä, joka kuluu, ja jolta on lupa pyytää mahdollisimman paljon nautintoja tuota pelottavaa loppua, kuolemaa odotellessa.

Oikeat onnettomuudet ovat sairaudet, rumuus ja vanhuus. Ei teillä eikä minullakaan ole noita puutteita. Me saatamme pitää joukottain armaita ja nauttia elämästä.

Avaan teille sydämeni, tunnustan teille uskoni: ainoa elämänohjeeni on aina tehdä sellaista, mikä minua huvittaa, välittämättä mistään moraalista, tai yhteiskunnallisista sovinnaisuuksista. En usko mihinkään, en kehenkään, en rakasta mitään, en ketään; minulla ei ole uskoa eikä toivoa.

Minulta on mennyt seitsemänkolmatta vuotta tähän päästäkseni. Jos olenkin vaipunut alemmaksi kuin tavalliset ihmiset, olen lähtenytkin korkeammalta.

Hyvästi, syleilen teitä!

_Loti_.

11.

Kultaisen sarven rannalla olevan Eyoubin moskean rakensi Muhamed II, Eyoubin, profeetan seuralaisen haudalle.

Kristityt eivät pääse sinne milloinkaan, eikä heidän olonsa ole varmaa sen ympäristössäkään.

Muistomerkki on rakennettu valkoisesta marmorista yksinäiseen paikkaan, maalle. Haudat ympäröivät sen joka puolelta. Sen kupoli ja minareetit peittyvät melkein kokonaan jättiläisplatanien ja satavuotisten kypressien tiheään vihreyteen.

Noitten hautausmaitten käytävät ovat hyvin varjoisat ja pimeät, kivillä tai marmorilla lasketut enimmäkseen penkereitten väliin. Niitä reunustavat hyvin vanhat marmorirakennukset, joitten yhä tummentumaton valkoisuus kuultaa kirkkaana kypressien tummaa taustaa vasten.

Siellä on sadottain kullatuita, kukkien ympäröimiä hautoja palmujen varjoissa. Ne ovat kuuluisien vainajien, entisten pashojen, korkeitten muhamettilaisten virkamiesten hautoja. _Sheik-id-islam'eillakin_ on täällä hautakappelinsa erään suruisen käytävän varrella.

Sulttaanit kruunataankin Eyoubin moskeassa.

12.

Syyskuun 6 p:nä, klo 6 aamulla, onnistuin minä tunkeutumaan Eyoubin moskean toiseen sisäpihaan.

Vanha rakennus oli tyhjä ja hiljainen. Pari dervishiä oli seurassani, molemmat vavisten tuon yrityksen yltiöpäisyyttä. Astuimme sanaakaan sanomatta marmorikivityksellä. Aikaisena aamuhetkenä oli moskea lumivalkoinen. Sadat sepelkyyhkyset nokkivat ja lentelivät yksinäisillä pihoilla.

Sarkakauhtanaiset dervishit kohottivat pyhäkön nahkaverhoa, että saisin katsahtaa tuohon jumaloituun paikkaan, Stambulin pyhimpään, jota eivät kristityn silmät vielä milloinkaan olleet saaneet katsella.

Oli Abdul Hamidin kruunauksen edellinen päivä.

Muistan päivän, jolloin uusi sulttaani suurella loistolla otti haltuunsa hallituspalatsin. Olin ollut ensimmäisiä, jotka hänet näkivät, kun hän lähti tuon vanhan seraljin pimeästä piilosta, missä Turkissa pidetään kruununperillisiä. Suuret loistovenheet olivat tulleet häntä sieltä hakemaan, ja minun venheeni melkein kosketti hänen alustaan.

Muutamat mahdin päivät ovat jo vanhentaneet sulttaanin: silloin ilmaisivat hänen kasvojensa piirteet nuoruutta ja tarmoa, jotka sittemmin ovat kadonneet. Hänen pukunsa äärimmäinen yksinkertaisuus oli omituisessa ristiriidassa häntä ympäröivän itämaisen loiston kanssa. Tuo mies, joka haettiin suhteellisen halvasta asemasta vallan kukkuloille, näytti vaipuneen huolestuneisiin unelmiin. Hän oli laiha, kalpea ja surullisten ajatusten valtaama. Hänen suuret mustat silmänsä olivat tummien kehien ympäröimät, ja hänen kasvonsa olivat älykkäät ja ylhäiset.

Kuusikolmatta soutajaa kuljetti sultaanin upeita aluksia. Ne olivat muodoltaan itämaisen siroja, perin loistavia, kokonaan kultakuvilla kirjailtuja, kultainen kannus keulassa. Hovin palvelijoiden puku on vihreä, sinipunainen ja kultakuvioinen. Sultaanin monilla auringoilla koristettu valtaistuin oli asetettu punakultaisen suojuskatoksen alle.

13.

Tänään, syysk. 7 p:nä ovat sulttaanin komeat kruunajaiset.

Abdul Hamidilla on nähtävästi kiire ympäröidä itsensä kalifien tenhovoimalla. Saattaa olla, että hänen valtaistuimelle nousemisensa avaa Islamille uuden aikakauden, tuopi Turkille vielä hiukan kunniaa ja viimeistä loistoa.

Abdul Hamid on mennyt Eyoubin pyhään moskeaan sitomaan vyölleen suurilla juhlallisuuksilla Othenonin miekan.

Sen jälkeen on sultaani pitkän ja komean kulkueen seuraamana käynyt läpi koko Stambulin mennäkseen vanhaan seraljiin, kumartuen ja rukoillen, kuten tapa on, moskeoissa ja hautakappeleissa tien varrella.

Tapparan kantajat astuivat edellä puettuina tulipunaisiin, kullasta kankeihin pukuihin ja parin metrin pituisilla viheriöillä sulilla koristettuihin päähineisiin.

Abdul Hamid ratsasti heidän keskellään jättiläismäisellä valkoisella hevosella, joka asteli hitaasti ja majesteetillisesti kullalla ja jalokivillä haarniskoituna.

Sheik-ul-islam vihreine viittoineen, emirit silkkisine turbaanineen, ulemat valkeine päähineineen, joista riippui kultaisia nauhoja, ylhäiset pashat, ylhäiset virkamiehet seurasivat kullasta kimmeltävine ratsuineen -vakava loppumaton jono, joissa ohitseni kulki outoja kasvoja! -- Kahdeksankymmenvuotiset ulemat, joita lakeijat kannattivat rauhallisten ratsujen selässä, näyttivät kansalle valkeita partojaan, katsellen sitä silmin, joissa uskonkiihko ja pimeys kiilsi.

Suunnaton väenpaljous tunkeili tien varsilla, noita turkkilaisia kansanjoukkoja, joiden rinnalla länsimaiden uhkeimmatkin näyttävät rumilta ja ruskeilta. Monen kilometrin pituiset lavat taipuivat uteliaitten painon alla, ja siellä oli sekaisin kaikkia Euroopan ja Aasian pukuja.

Eyoubin kukkuloilla levitteleiksi turkkilaisten naisten levoton joukko. Kaikki nuo naisruumiit, jotka oli kiedottu jalkoihin saakka ulottuviin loistavanvärisiin silkkikankaihin, kaikki nuo huntujen poimuihin piilotetut päät, joitten mustat silmät välähtelivät, sulivat kypressien alla olevien hautojen maalattujen ja kirjailtujen kivien kanssa yhteen. Tuo kaikki oli niin värikästä ja outoa, että sitä mieluummin olisi pitänyt jonkun itämaalaisen haltioituneen mielikuvituksen tuotteena kuin tosiasiana.

14.

Samuelin paluu toi hiukan iloa murheelliseen majaani. Onni hymyili minulle Peran rulettien ääressä, ja syksy on uhkea itämailla. Asun eräässä maailman ihanimmassa maassa, ja vapauteni on rajaton. Saatan mielinmäärin kuljeksia Euroopan tai Aasian rannikon kylissä, vuorilla ja metsissä. Monet ihmisparat eläisivät koko vuoden yhden ainoan päiväni vaikutelmilla ja selkkauksilla.

Suokoon Allah pitkää ikää sulttaani Abdul Hamidille, joka on herättänyt henkiin suuret uskonnolliset juhlat, nämä Islamin loistavat menot. Stambul on joka ilta valaistu, Bosporalla liekehtivät bengalitulet, nuo kuolevien itämaiden viimeiset valot, suurenmoiset taikanäytelmät, joita epäilemättä en milloinkaan enää saa nähdä.

Huolimatta valtiollisesta välinpitämättömyydestäni on myötämielisyyteni tämän kauniin onnettomuuteen tuomitun maan puolella, ja hiljalleen, huomaamattani tulee minusta turkkilainen.

15.

... Tietoja Samuelista: Hän on turkkilainen sattumalta, juutalainen uskonnoltaan ja espanjalainen kansallisuudeltaan.

Salonikissa oli hän jonkunlainen ryysyläinen, soutaja ja kantaja. Täällä, kuten sielläkin, harjoittaa hän ammattiaan satamassa. Koska hän on miellyttävämmän näköinen kuin muut on hänellä paljon työtä, ja hän saa hyviä päiväpalkkoja. Iltaisin syö hän rypäleitä ja leipäpalan ja palaa kotiin onnellisena oloonsa.

Ruletti ei enään tuota, ja olemme kovin köyhiä kumpikin, mutta niin huolettomia, että se korvaa kaiken, kylliksi nuoria hankkiaksemme ilmaiseksi tyydytystä, josta toiset maksavat hyvinkin paljon.

Samuel vetää jalkaansa kahdet reiäkkäät housut työhön mennessään. Hän kuvittelee, etteivät reiät satu päälletysten, ja että hän on oivallisessa puvussa.

Joka ilta poltamme me, kuten kunnon turkkilaiset ainakin, nargilhetamme turkkilaisen kahvilan plataanien alla, tai sitten menemme me varjokuvateatteriin katsomaan Karagunuz'ia, turkkilaista nukketeatteria, joka viehättää meitä. Elämme kaiken levottomuuden ulkopuolella, ja politiikka ei ole meitä varten.

Konstantinopolin kristittyjen keskuudessa on kuitenkin kauhu vallalla, ja Stambul on Peran asukkaiden mielestä pelon paikka; vain vavisten he astuvat siltojen yli.

16.

Ratsastin eilen Stambulin kautta mennäkseni Izedolin Alin luo. Oli suuri Bairam-juhla, itämainen tenhonäytelmä, Ramazanin viimeinen kuvaelma. Kaikki moskeijat oli valaistu, minaretit kimmelsivät korkeimpiin huippuihinsa saakka ja tulikirjaimista tehtyjä koranin säkeitä liehui ilmassa. Tuhannet ihmiset huutelivat yhtäaikaa, tykkien jylistessä, Allahin armoitettua nimeä. Juhlapukuinen kansa kuljetteli kaduilla tuhansittain tulia ja lyhtyjä, hunnutetut naiset kävelivät ryhmissä ympäriinsä, kultaan, hopeaan ja silkkiin puettuina.

Kierrettyämme Izedolin Alin kanssa koko Stambulin päädyimme tutkimuksissamme vihdoin erääseen esikaupungin maanalaiseen luolaan, missä tanssijattariksi puetut, nuoret aasialaispojat esittivät rivoja tansseja yleisölle, johon kuului kaikenlaisia ottomanisen oikeuden käsistä livahtaneita. Koska en viitsinyt katsoa näytelmän loppua, joka olisi kelvannut esitettäväksi Sodoman parhaina hetkinä, niin palasimme kotiin päivän koittaessa.

17.

_Karagueuz_.

Herra Karagueuzin seikkailut ja kujeet ovat huvittaneet turkkilaisia monta vuosisataa, eikä vieläkään mikään osoita, että tämän henkilön suosiminen olisi lopussa.

Karagueuzin ja vanhan ranskalaisen Polichinellen luonteessa on paljon yhtäläisiä piirteitä. Pieksettyään kaikkia, muun muassa vaimoansa, antaa hänelle vihdoin paholainen, Sheitan, selkään ja vie hänet lopuksi muassaan katselijoitten suureksi iloksi.

Karagueuz on joko pahvista tai puusta. Hän esiintyy katselijoille nukkena tai varjokuvissa, ollen yhtä hullunkurinen molemmissa tapauksissa. Hän keksii äänenpainoja ja kujeita, joita Guignol ei olisi aavistanutkaan, hyväilyt, joita hän suo rouva Karaguezille, ovat vastustamattoman hullunkurisia.

Karagueuzin päähän pälkähtää joskus kysellä katselijoitten mielipidettä ja väitellä yleisön kanssa. Sattuupa myös, että hän rohkenee päästellä hyvinkin sopimattomia piloja, ja tehdä kaikkien nähden sellaista, mitä kapusiinikin kauhistuisi. Turkissa käy sellainen päinsä, sensuurilla ei ole mitään sanottavaa, ja joka ilta näemme kelpo turkkilaisten, lyhty kädessä, vievän pieniä lapsia Karagueuzia katsomaan. Lasten täyttämille katsomoille esitetään täällä sellaista, mikä Englannissa saisi kaartilaisenkin punastumaan.

Sekin on vain muudan itämaalaisten merkillinen tapa, jonka perusteella tekisi mieli väittää, että muhamettilaiset ovat paljon turmeltuneempia kuin me, mikä on ehdottomasti väärä johtopäätös.

Karagueuz-teatterit avataan Ramazan-kuukauden ensimmäisenä päivänä, ja niissä käydään hyvin ahkerasti koko se kuukausi.

Kun kuukausi on loppunut puretaan ne kaikki ja viedään pois. Karagueuz palaa vuodeksi laatikkoonsa, eikä hänellä, millään tekosyylläkään, ole oikeutta tulla sieltä ulos.

18.

Perassa tulee ikävä ja muutan pois. Menen asumaan vanhaan Stambuliin, vieläpä Stambulin toiselle puolellekin, Eyoubin pyhään esikaupunkiin.

Siellä on nimeni Arif-Effendi; oikeaa nimeäni ja tointani ei kukaan tiedä. Kunnon muhamettilaisilla, naapureillani, ei ole aavistustakaan kansallisuudestani; mutta se on heistä yhdentekevää, ja minusta myös.

Olen siellä kahden tunnin matkan päässä _Deerhound'ista_, melkein maalla, majassa, joka kuuluu minulle yksin. Turkkilainen kortteli on mahdollisimman kirjava: Vilkasliikkeinen kyläkatu basaareineen, kahviloineen, telttoineen ja vakavine dervisheineen, jotka polttavat nalguilheitaan mantelipuitten alla. Tori, jota koristaa vanha, jykevä suihkulähde valkeasta marmorista, ja jolla toisensa kohtaavat kaikki taloista tulevat mustalaiset, temppuilijat ja karhuntanssittajat. Tällä torilla on yksinäinen maja, joka nyt on meidän.

Alakerrassa on kalkilla rapattu käyttämätön eteinen, joka on valkoinen kuin lumi. Me avaamme sen vain iltaisin nähdäksemme ennen maata menoamme, olisiko joku piiloutunut sinne. Samuel väittää, että siellä kummittelee.

Ensimmäisessä kerroksessa on minun huoneeni, jonka kolme ikkunaa ovat tuolle jo mainitulle torille päin. Samuelin pieni huone ja _haremlike_ ovat itään, Kultaiselle sarvelle päin.

Kun vielä nousemme kerroksen, olemme katolla, joka on tasainen, kuten Arabiassa. Sitä varjostaa viiniköynnös, joka valitettavasti kyllä on jo pahoin kellastunut marraskuun tuulessa.

Aivan majan vieressä on vanha kylämoskeija. Kun ystäväni muozzin nousee minareetiinsa, ja saapuu kattoni tasalle, niin lähettää hän minulle, ennen kuin hän laulaa rukouksensa, ystävällisen _salam'in_.

Näköala on kaunis täältä korkealta. Taustalla on Kultainen sarvi ja Eyoubin synkät maisemat, tuo pyhä moskea, joka marmorin valkoisena kohoaa salaperäisestä, satavuotisesta metsiköstään, ja sitten alakuloisia kukkuloita synkkine värivivahduksineen, johon on siroiteltu marmoria -- ääretön hautausmaa, oikea kuolleitten kaupunki.

Oikealla uurtelevat kullatut purret Kultaista sarvea. Koko Stambul näkyy pienoiskoossa. Moskeijat ovat kuin kietoutuneet toisiinsa, kuvut ja minareetit sekaantuvat.

Tuolta kaukaa näkyvä valkotaloinen kukkula on Pera, kristittyjen kaupunki, ja sen takana on _Deerhound_.

19.

Alakuloisuus valtasi mieleni tuossa tyhjässä majassa alastomina seinineen, ravistuneine ikkunoineen ja lukottomine ovineen. Se oli niin kaukana, muusta maailmasta, kaukana _Deerhound'ista_, ja perin epäkäytännöllinen...

20.

Samuel kulutti viikon pesemiseen, valkaisemiseen ja paperoimiseen. Naulautamme permannolle valkeita mattoja, jotka peittävät sen kokonaan -- puhdas ja mukava turkkilainen tapa. Uutimet ja punakukkaisella kankaalla peitetty leveä sohva täydentävät ensimmäistä, laadultaan perin vaatimatonta kalustoa.

Nyt on jo kaikki muuttunut. Huomaan mahdolliseksi tehdä kodin tästä majasta, johon kaikki tuulet puhaltavat, eikä se minusta enää olekaan niin kolkko. Kuitenkin tarvittaisiin sinne hän, joka on luvannut tulla; ja ehkäpä olenkin vain hänen takiaan eristäytynytkin maailmasta.

Eyoubissa olen kuin korttelin lempilapsi, ja Samuelistakin pidetään siellä hyvin paljon.

Aluksi ovat epäluuloiset naapurini ruvenneet rakastettavan kohteliaiksi vieraalle, jonka Allah heille lähetti, ja jossa kaikki on heille kovin arvoituksellista.

Kahden tunnin pituisen vierailun jälkeen selittää dervishi Hassan-Effendi vaikutelmansa näin:

-- Olet uskomaton mies, ja kaikki, mitä teet on kummallista! Olet hyvin nuori, tai ainakin näytät sellaiselta, ja elät niin omintakeisesti, etteivät edes täysi-ikäiset miehetkään voi olla sellaisia. Emme tiedä, mistä tulet, eikä sinulla ole minkäänlaista tunnettua ammattiakaan. Olet jo kurkistellut kaikkiin soppiin viidessä maanosassa. Tiedät paljon enemmän kuin kaikki ulemimme yhteensä. Muistat kaiken näkemäsi. Olet kahdenkymmenen, ehkäpä kahdenkolmatta ikäinen, ja ihmisikä ei riittäisi sinun salaperäiseen menneisyyteesi. Paikkasi olisi Peran eurooppalaisen seurapiirin ensirivissä, ja asetut Eyoubiin omituisen toverisi, juutalaisen maankiertäjän kanssa. Olet uskomaton mies, mutta katselen sinua mielelläni ja olen ihastunut, että elät keskuudessamme.

21.

Syyskuussa 1876.

_Surre-humayoun_ juhla. Hallitsijan lahjat lähtevät Mekkaan.

Joka vuosi lähettää sulttaani pyhään kaupunkiin aarteilla lastatun karavaanin.

Dolma-Bagtshe'n palatsista lähtenyt kulkue astuu laivaan Top-Hane'n laiturilta mennäkseen Aasian Ikutariin.

Sen etunenässä tanssivat arabialaiset tam-tam'in jyskäessä heilutellen ilmassa pitkiä keppejä, joiden ympäri on kiedottu kultanauhoja.

Kamelit astelevat raskaasti. Niillä on strutsin höyheniä päässä, ja selässä jalokivillä koristetut kultabrokadilaitteet. Noissa säiliöissä ovat kaikkein kalleimmat lahjat.

Töyhtöpäiset muulit kantavat kalifin muita lahjoja kullalla kirjailluissa silkkiarkuissa.

Ulemat, korkeat virkamiehet seuraavat ratsain, ja sotajoukot seisovat kunniakujana tien varrella.

Stambulista on Pyhään kaupunkiin neljänkymmenen päivän matka.

22.

Eyoub on hyvin kaamea paikka marraskuun öinä. Oudot mietteet ahdistivat ja täyttivät sydämeni ensimmäisinä, tässä yksinäisyydessä viettäminäni öinä.

Kun olin sulkenut oveni, pimeyden ensi kertaa vallatessa taloni, verhosi syvä alakuloisuus minut kuin paariliina.

Mieleeni juolahti mennä ulos ja sytytin lyhtyni. Stambulissa viedään seitsemän jälkeen vankilaan kaikki lyhdyttömät kävelijät.

Kello seitsemältä illalla on Eyoubissa kaikki suljettua ja hiljaista; turkkilaiset menevät maata auringon laskettua ja lukitsevat ovensa.

Jos valo siellä täällä piirtääkin katuun ikkunanristikot, niin älä katsele sinne. Tuo lamppu on kuolinlamppu, joka valaisee vain suuria turbaaneilla koristettuja ruumiskirstuja. Sinut kuristettaisiin tuon ristikkoikkunan edessä, eikä mikään ihmisapu sinua pelastaisi. Nuo aamuun saakka värisevät valot ovat ahdistavampia kuin pimeys.

Stambulissa on monessa kadunkulmassa noita ruumiitten asumuksia.

Ja tuolla, aivan lähellämme, missä katu loppuu, alkavat suuret hautausmaat, missä kuljeksii laumoittain pahantekijöitä. Ryöstettyään sinut hautaavat ne sinut siihen paikkaan turkkilaisen poliisin milloinkaan sekaantumatta asiaan.

Yövartija käski minun palaamaan majaani kysyttyään ensin ulkona oloni aihetta, joka tuntui hänestä aivan selittämättömältä ja hiukan epäilyttävältäkin.

Onneksi on noitten yövartioitten joukossa paljon kelpomiehiä, ja etenkin tämä, joka pian sai nähdä salaperäisiä tulo- ja menomatkoja, oli aina moitteettoman hienotuntoinen.

23.

"Saatat löytää toverin, mutta et milloinkaan uskollista ystävää."

"Vaikkapa kulkisit läpi kaiken maailman, et ehkä löytäisi ystävää."

_Vanhasta itämaisesta runosta_.

24.

_Loti sisarelleen Brigtburyssä_.

Eyoubissa 1876.

... Sydämeni aukaiseminen sinulle tulee yhä vaikeammaksi, koska minun ja sinun näkökannat loittonevat päivittäin yhä enemmän. Kristillinen aate oli jäänyt kauaksi aikaa piilemään sieluuni vielä silloinkin, kun en uskaltanut enää. Siinä oli hämärää, lohdullista viehätystä. Nyt on tuo tenho voima täydellisesti hävinnyt; en tunne mitään turhempaa, valheellisempaa ja mahdottomampaa.

Tiedäthän, minulla on ollut kauheita hetkiä elämässäni, olen kärsinyt syvästi.

Halusin mennä naimisiin; kerroinhan sen sinulle. Jätin sinun tehtäväksesi hakea nuori tyttö, joka olisi kotoisen kattomme ja vanhan äitimme arvoinen. Pyydän, ettet enää ajattele sellaista, tekisin onnettomaksi naisen, joka tulisi puolisokseni, ja jatkan mieluummin elämääni huvitellen...

Kirjoitan sinulle surullisessa majassani Eyoubissa. Seuranani on vain pieni Yussuf niminen poika, ja hänetkin olen totuttanut tottelemaan vain viittauksia, säästyäkseni puhumisen ikävyydeltä. Kulutan kotona tuntikausia puhumatta sanaakaan kenellekään elävälle olennolle.

Sanoin, etten usko kenenkään alttiuteen; se on totta. Minulla on eräitä ystäviä, jotka osoittavat sitä paljon, mutta en usko siihen. Samuel, joka poistui luotani, pitää ehkä kumminkin eniten minusta.