Part 5

POHJA

Odotetaan kunnes Kalske tulee. Hän voi selittää tämän asian

AARNE KALSKE tulee, kiivaasti.

Mitä tämä merkitsee...?

Huomaa Elsie. — Hämmentyneenä, jota ei voi kokonaan peittää.

— Neiti Ståhle...Te täällä!

SARKKI

Tapasimme hänet hiiviskelemässä tässä ympäristöllä. On enemmän kuin luultavaa, että hän kuljeskelee lahtarien asioilla.

AARNE KALSKE tyynesti.

Erehdyt, Sarkki. Hän kävi minun luonani.

SARKKI ilkeästi.

Vai niin, vai sinun luonasi. Jopa alan ymmärtää. Herra päällikkö kuhertelee täällä vain lahtarinarttujen kanssa, sillä aikaa kuin jne toiset tappelemme henkemme edestä rintamalla lahtareita vastahan.

AARNE KALSKE tuskallisesti.

Vaikene...

KOHONEN JA POHJA

Lopeta. Sarkki, tahi...

SARKKI

Te ette ole minun suuni tukkijoita. Minulla on oikeus...

Kalskeelle.

— Sinun lahtarien kanssa veljeilystäsi...

AARNE KALSKE astuu askeleen Särkkiä kohti vaarallinen väike silmissä. — Hillitysti, melkein kuiskaamalla, mutta hirvittävää uhkaa ja voimaa äänessä ja olemuksessa.

Hillitse aikoinaan kielesi, Sarkki!

Sarkki vaikenee. — Tuskallinen äänettömyys.

AARNE KALSKE tyynesti, luonnollisesti.

Päästäkää neiti Ståhle menemään. Minä vastaan hänestä. —

Elsielle.

— Pyydän, menkää suoraan kotiinne, välttyäksenne enemmiltä ikävyyksiltä.

ELSIE poistuu äänettömänä, luoden mennessään pikaisen ristiriitaisia tunteita kuvastavan katseen Kalskeeseen.

AARNE KALSKE

Selitähän, Sarkki, minkätähden olet poistunut rintamalta? Ja te toiset, miksi olette jättäneet vartiopaikkanne? Olette sen näköisiäkin kuin olisi kokonainen komppania lahtareita kintereillänne.

SARKKI

Ja niin, piru vie, onkin! Eikä vain yksi komppania, vaan kokonainen armeija; olemme kokonaan lahtarien piirittämiä. Mennessämme rintamalle, tuli vastallamme kaksi lähettiä, jotka ilmoittivat, että punaisten rintama on kokonaan murtunut. Menimme siitä huolimatta etehenkin, mutta pian kohtasimme pakenevat punaisten etujoukot, jotka sanoivat samaa, ja että lahtarit hyökkäävät solkenaan etehenpäin, punaisten peräytyessä täydessä epäjärjestyksessä heidän edellähän.

POHJA

Myöskin kaupungissa kuuluu pohjoiset kaupunginosat olevan jo lahtarien hallussa.

AARNE KALSKE

Rintamamme murtunut! Näin äkkiä! Vielä äskettäinhän oli punaisilla erinomaisen hyvät asemat juuri tällä rintamalla. — Ei, se on mahdotonta!

SARKKI

Oli miten tahansa, mutta kyllä asia on niinkuin kerroin.

KOHONEN

Lahtarit ovat sitäpaitsi saaneet aivan viime aikoina suuria apujoukkoja kaikille rintamille.

Joukko punaisia syöksyy sisälle. Jotkut näyttävät olevan peloissaan, mutta useimmat ovat levollisia ja päättävän näköisiä.

ÄÄNIÄ kiihoittuneita, uhkaavia.

— Meidät on petetty!

— Myyty lahtareille!

— Voi meitä!

— Mitä nyt teemme?

— Niin...mitä...mitä?

AARNE KALSKE levollisesti.

Mitäkö teemme...? Ryhdymme tietysti vihollista vastaanottamaan.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Emme halua mennä enää teurastettaviksi.

TOINEN PUNAINEN

Palkkammekin on vielä saamatta.

KOHONEN

Kurjat raukat!

POHJA

Oletteko te miehiä?

ÄÄNIÄ

— Hävetkää, hävetkää!

AARNE KALSKE astuu aivan miesten eleen luoden heihin läpitunkevan hallitsijaa ilmaisevan katseen. Lujasti ja päättävästi.

Pelkurit raukat jääkööt, muut seuratkoot mukana!

Lähtee päättävästi ja taakseen katsomatta. Kaikki toiset seuraavat epäröimättä, vain ensimäivenn ja toinen punainen epäröivät ja jäävät vihdoin jälelle. — Äänettömyys.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Minua onnetonta kun ollenkaan ryhdyin tällaiseen!

TOINEN PUNAINEN

Hulluja olimme!

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Mitä nyt teemme? Kuutithan, että lahtarit voivat olla täällä minä hetkenä hyvänsä.

TOINEN PUNAINEN

Minä ainakin menen kotiini.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Myöskin minä.

TOINEN PUNAINEN

Ja väkisin minä kaartiin otettiinkin.

ENSIMÄINEN PUNAINEN

Samoin minä.

— Lähtevät.

ESIRIPPU.

NELJÄS NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ:

Tirehtööri Ståhlen palatsin pihamaa, joka on samalla konttorirakennuksen pihamaa. Osittain metsää, osittain puistoa; hiekoitettuja käytäviä risteilee siellä täällä. Etäämmällä näkyy sankka havumetsä ja sen takana järvi. Vasemmalla palatsin pääty, jossa on suuret kaksoisovet ja johon harmaat kiviportaat johtavat. Suurenpuoleinen veranta ympäröi rakennusta. Oven yläpuolella palaa sähkölamppu. Aika-ajoin kuuluu kiivasta kuularuiskuja kivääritulta ja silloin tällöin tykkien kumeita, juhlallisia jymäyksiä. Tulipalojen loimua ja kajastusta ympäristöllä. Iltayö. Vuodenaika: Varhaiskeväl.

Aarne Kalske ja Anna tulevat oikealta. Kalskeen käynti on ryhdikästä ja joustavaa kuten tavallisesti; kasvot ovat kalpeat ja synkät, multa kuvastaen samalla raudanlujaa päättäväisyyttä ja tarmoa.

AARNE KALSKE synkästi ja surullisesti.

Näinkö siis yrityksemme raukesi tälläkin kerralla... Rivimme ovat jo alkaneet horjua...kohta ne murtuvat kokonaan. Sen lisäksi on joukkojemme innostus alkanut laimentua ja se on pahin kaikista. — Vieläkään emme kyenneet murtamaan kahleitamme, entistä lujemmalle niitä vain kiristimme.

ANNA rohkaisevasti.

Voimme vielä voittaakin. Vaikka tämä paikkakunta menetettäisiinkin, niin onhan punaisilla vielä koko eteläinen osa maata.

AARNE KALSKE

Jos tämä paikkakunta ja läheinen kaupunki antautuvat, niin on punaisten ylivoima murtunut. Tämä seutu on punaisen Suomen lukko.

ANNA tuskallisesti.

Ah' hyvä jumala, kuinka hirveätä! — Ja kohtalomme... millainen se lienee heidän valloittaessaan tämän paikkakunnan?

AARNE KALSKE tyynesti.

Kohtalommeko...? Omasta kohtalostani kyllä olen selvillä. Voin vannoakin, että elämäni rata päättyy silloin kuin valkoiset saavat minut käsiinsä.

ANNA rajusti nyyhkien: epätoivoisesti ja intohimoisesti syleillen Kalsketta.

Sinä et saa antautua heidän käsiinsä...et...et... Epäonnistukoon yrityksemme...tuhoutukoon kaikki muu... mutta sinä et saa joutua heidän käsiinsä!

AARNE KALSKE

Mutta Anna...

ANNA kuten edellä.

Ehkä olen mieletön...hupsu...mutta rakkauteni sinuun on tehnyt minut siksi. — Jumalani, kuinka onnellinen...niin äärettömän onnellinen olen ollut siitä asti kun sain varmuuden, että sinäkin rakastat minua. Tuo tietoisuus on tunkeutunut vereeni...koko elimistööni kuin huumaava, päihdyttävä viini...ja nyt...nyt... Vaipuu maahan polvilleen epätoivoisesti ja rajusti itkien.

AARNE KALSKE hyväillen hellästi Annan päätä ja hiuksia; hiljaa, vienosti.

Sinä rakas...rakas...rakas...

Sieppaa äkkiä Annan syliinsä syleillen ja suudellen häntä rajusti, intohimoisesti ja tulisesti, — Molemmat katsovat toisiaan kauan loistavin, säteilevin silmin. — Äänettömyys.

AARNE KALSKE innostuneesti, elämänhaluisesti ja kuohuvan ponnekkaasti.

Jos sittenkin vielä yrittäisimme, Anna!

ANNA

Mitä yrittäisimme? Mitä tarkoitat?

AARNE KALSKE

Murtautua vihollisen rintaman läpi omien joukkojemme luo.

ANNA

Minkä kautta sinne pääsisimme?

AARNE KALSKE

Tuon järven yli, jäätä myöten. He ovat tuolla järven toisella puolella, siis verrattain lähellä. Kuuluuhan niiden tykkien jyskekin tänne varsin selvästi. — Tule! Mennään! — Aikovat lähteä. — Sarkki ja Kohonen tulevat oikealta synkkinä, epätoivoisina ja masentuneina.

SARKKI

Itse pirukaan ei voi meitä enää pelastaa. Yli-inhimillisillä ponnistuksilla yritimme torjua vihollisen hyökkäyksen, mutta turhaan...Jokainen mies joukossamme taisteli kuin sankari ja mieshukka oli kumminkin puolin hirveä. Siitä huolimatta tunkeutuvat lahtarit yhä eteenpäin. Ennenkuin tunti on kulunut, ovat ne jo täällä.

ANNA

Ah, jumalani, jumalani!

KOHONEN synkästi.

Kaupunkikin on jo lopullisesti antautunut.

AARNE KALSKE

Jo sekin...

SARKKI

On pian tehtävä jotakin, mutta mitä?

AARNE KALSKE päättävästi.

Me joko taistelemme viimeiseen mieheen tai yritämme paeta tästä rotan loukusta. — Tulkaa! Tai odottakaahan! Olisiko tuonne jäänyt vielä mitään...?

Sarkki ja Kohonen juoksevat konttorin rappuja ylös verannalle ja ovesta sisälle.

AARNE KALSKE

Annalle.

Kenties erehdyimme ryhtyessämme puolustamaan asiaamme aseilla — useat omastakin joukostamme niin väittävät — mutta työväenluokan yhteinen onni ja ne korkeat päämäärät, joihin sillä olemme pyrkineet, on lieventävä, ellei kokonaan poistava historian tuomion.

ANNA

Aseihin tarttumisemmeko erehdys? — — Se olisi hirveätä!

AARNE KALSKE

Niin, en osaa sanoa...Itse sodankäynnissä olemme tosin tehneet paljon kohtalokkaita erehdyksiä: venäläiseen sotaväkeen turvautuminen oli yksi sellainen. Myöskin kurittomuus, joukkojen kehittymättömyys ja raakuus sekä kykenevien johtajien puute ovat olleet suurimpia syitä turmioomme. — Tekemiemme erehdyksien korjaaminen on kuitenkin myöhäistä. Nyt on kiinnitettävä kaikki huomio nykyiseen tilanteeseen.

Sarkki ja Kohonen tulevat konttorista.

KOHONEN

Ei siellä enää ole mitään.

SARKKI

Kaikki tärkeimmät hävitimme. Sitäpaitsi...jos sytyttäisimme tuleen koko roskan.

AARNE KALSKE

Ei, ei...mitä se hyödyttäisi? — Tulkaa!

Menevät kiireesti oikealle. Näyttämö pitkähkön ajan tyhjänä. Lähimmässä ympäristössä vallitsee täydellinen hiljaisuus.

Sitten alkaa läheltä kuulua kiivasta melua ja huutoja sekä muutamia kiväärin laukauksia. Kohta sen jälkeen syöksyy 6 tai 8 punaista sotilasta näyttämölle, vasemmalta rakennuksen takaa. Heidän pukunsa ovat repeytyneet riekaleiksi, muutamat heistä ovat haavoittuneet ja kaikki hyvin nääntyneitä, Parilla kolmella on vielä kiväärit ja sotilasreput, toiset ovat heittäneet ne pois. Kaikilla punainen nauha lakissa. Heidän joukossaan on suutari Pohja. — Heti punaisten jälkeen hyökkää joukko valkoisia kaikki asestettuna ja sotilaspuvuissa, jokaisella valkea käsivarsiside ja kuusenhavu lakissa. — Heidän joukossaan ovat myöskin tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta, tilanomistaja Falck ja tehtaan insinööri.

Joukon etupäässä on muuan valkoisten päällikkö, jääkäriluutnantti Frey. Hän on käskevä, kopea, ylimielinen ja ylpeäryhtinen, maailmanmiehen huolettomuutta käytöksessä ja puheessa; pohjimmalta vilahtaa silloin tällöin vaikutuksille altis, tunneherkkä luonne esiin; nuorehko.

HUUTOJA VALKOISTEN JOUKOSTA

— Pysähtykää roistot!

— Heti paikalla pysähtykää!

Valkoisten saavutettua punaiset, syntyy lyhyt, mutta kiivas taistelu; pian ovat punaiset nääntyneinä, osittain haavoittuneina ja aseettomina pahoitetut antautumaan. Muutamat pahimmin haavoittuneet ovat lysähtäneet maahan miltei tajuttomina.

LUUTNANTTI FREY potkaisee erästä haavoittunutta.

Ylös, koirat, siitä!

Haavoittuneet yrittävät nousta, mutta vaipuvat hiljaa voihkaisten jälleen maahan.

LUUTNANTTI FREY

Kuka on päällikkönne? — Ei vastausta.

LUUTNANTTI FREY

Kuulilleko, koirat, missä on päällikkönne?

POHJA

Emme tiedä. Jouduimme erilleen pääjoukosta, emmekä ole heitä sen jälkeen nähneet.

PASTORI LOIMARANTA

He valehtelevat, herra luutnantti. Pakoittakaa vain heidät tunnustamaan.

LUUTNANTTI FREY

Jos ilmoitatte, missä piileksii päällikkönne...

PASTORI LOIMARANTA

Kalske, Aarne Kalske.

LUUTNANTTI FREY

... päällikkönne Aarne Kalske esikuntineen, niin heti kun olemme saaneet heidät ilmoituksenne perusteella käsiimme, pääsette vapaiksi, muutoin teidät ammutaan.

POHJA

Me emme tiedä...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Te tiedätte, mutta ette tahdo ilmoittaa. Te olette tämän paikkakunnan punaisia...minä kyllä tunnen...ja kuulutte Kalskeen joukkoihin.

PASTORI LOIMARANTA

Pohjalle.

Aa, nyt tunnenkin! Te itse olette yksi Kalskeen läheisimpiä apureita. Meitä vangitsemassakin olitte.

LUUTNANTTI FREY punaisille.

Onko punaisilla vielä suuretkin joukot tässä ympäristöllä?

POHJA

Kuinka me sen tietäisimme?

LUUTNANTTI FREY vetää esiin revolverinsa ja painaa sen suun Pohjan otsalle. — Uhkaavasti ja kiihtyvällä raivolla.

Tahdotko vastata kysymykseeni, sinä kirottu?

POHJA tyynesti, levollisesti.

Minä en tiedä...

LUUTNANTTI FREY laukaisee, ja hiljaa huokaisten vaipuu Pohja maahan.

ERÄS NUORI PUNAINEN

Oh, te verikoirat...te...te... Purskahtaa äänekkääseen itkuun.

— Hän oli isäni, ainoa omaisistani, joka oli jäänyt eloon. Heittäytyy ruumiin viereen tuijottaen jäykkänä ja tajuttomana sen veren tahraamiin kasvoihin.

— veljeni kaatui rintamalla ja nyt sinäkin, isä... Puhkeaa ajottain hillittömiin nyyhkytyksiin.

LUUTNANTTI FREY hiukan hämmentyneenä, mutta kokien sitä salata. — Valkoisille.

Viekää vangit pois...jonnekin sinne tehtaaseen. Ja osa teistä lähtee nyt heti etsimään lähimmässä ympäristössä piileviä punaisia. Jos saatte yhdenkin käsiinne, on teidän hänet heti tuotava tänne. — Oletteko ymmärtäneet?

VALKOISET sotilaallisesti tervehtien.

Kyllä, herra luutnantti!

LUUTNANTTI FREY

Eteenpäin...Mars!

Osa sotilaista tarttuu vankeihin vieden heidät puolittain laahaamalla mukanaan. Toinen osa hajautuu ympäröivään metsään. Jälelle jäävät luutnantti Frey, tirehtööri Ståhle, pastori Loimaranta, tilanomistaja Falck, tehtaaninsinööri ja muutamia tehtaan herroja ja tilanomistajia.

PASTORI LOIMARANTA

Uppiniskaisia roistoja!

LUUTNANTTI FREY

Oikeita piruja, mutta kyllä minä saan masentumaan. — Ottaa taskustaan pullon ja ryyppää siemauksen.

Tirehtööri Ståhlelle.

Koska me näin äkkiarvaamatta ja vielä poikkeuksellisissa oloissa olemme joutuneet vieraiksenne, niin mitään vierasvaraisuuden vaatimuksia emme ole oikeutetut tekemään, mutta jos Teille, hra tirehtööri, olisi sattunut jäämään jonnekin kätköpaikkaan pieni tilkkanen vähän jalompaa nestettä kuin tämä pahalle löyhkäävä paloviina, niin olisi ilomme täydellinen.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Odottakaa hetkinen! — Poistuu vasemmalle rakennuksen taitse.

PASTORI LOIMARANTA

Kun ajattelemme viimeaikaisia elämän kokemuksiamme, niin on meidän puhjettava kuningas Davidin tavoin lausumaan: »Kiitä sieluni Herraa ja kaikki mitä minussa on Hänen pyhää nimeänsä!» — sillä ihmeellisesti, todella ihmeellisesti on Hän johtanut meidän vaellustamme punaisen hirmuvallan kaikkien kauhujen keskeltä laillisen yhteiskuntajärjestyksen turvalliseen ja oikeutta rakastavaan helmaan.

LUUTNANTTI FREY

Hm...hm...aivan oikein, aivan oikein. — Kun vain pian saataisiin punaisten lopullinenkin valta murrettua.

TILANOMISTAJA FALCK

Ja maksaa heille ansaittu palkkansa.

PASTORI LOIMARANTA innostuen.

Aivan niin...maksaa ansaittu palkkansa...Veli sanoi hyvin sattuvasti. — Maksaa ansaittu palkkansa! — Jokainen on saapa ansionsa mukaan, sanoo raamattukin.

TIREHTÖÖRI STÅHLE tulee. Hänellä on muutamia etiketeillä varustettuja ja huolellisesti korkattuja pulloja mukanaan sekä muutamia laseja.

Onneksi eivät punaiset olleet löytäneet kätköpaikkaani, voimme siis nyt vähän kilistää Valkoisen Suomen menestykseksi. Vie pullot ja lasit verannalla olevalle pöydälle, viitaten kädenliikkeellä toisia seuraamaan mukana. Täyttää lasit.

LUUTNANTTI FREY maistaa lasistaan.

Kerrassaan mainiota! Hienointa ainetta mitä tuskin ikänäni olen maistanut. Ja se on paljon sanottu, se. — Vapaan valkoisen Suomen malja! — Eläköön valkoinen Suomi! Eläköön!

YHTEINEN HUUTO

Eläköön!

PASTORI LOIMARANTA

Ja kuolema punaroistoille!

YHTEINEN HUUTO raivoisa, vertajanoava.

Kuolema, kuolema!

LUUTNANTTI FREY

Ja maljat pohjaan! Ryyppää ja kaikki seuraavat hänen esimerkkiänsä.

LUUTNANTTI FREY

Hyvät herrat! — Meidän on nyt tehtävä selvää kun on hyvä tilaisuus. Sosialismin haave on lopullisesti ja perinpohjin tässä maassa tukahutettava, jotta se ei enää myöhemmälläkään pääse versomaan ja mieliä myrkyttämään. — Suomeen on saatava luja ja järjestystä rakastava hallitus. — Suomelle on saatava kuningas...kuningas, hyvät herrat. — Eläköön Suomen kuningas! Eläköön!

YHTEINEN HUUTO

Eläköön!

ELSIE tulee rakennuksen takaa.

LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalta ja tervehtii Elsietä maailmanmiehen tavoin, sulavan hienosti ja kohteliaasti.

Ah, olenko joutunut lumotulle saarelle ja tuleeko kaunis Kirke muuttamaan minut noitasauvallaan röhkiväksi siaksi?

TIREHTÖÖRI STÅHLE kiirehtii esittelemään.

Tyttäreni. — Luutnantti Frey.

LUUTNANTTI FREY kumartaa syvään.

Nöyrin palvelijanne, neiti...

TIREHTÖÖRI STÅHLE Elsielle.

Miksi olet tullut tänne, lapseni, ja jättänyt turvapaikkasi?

ELSIE

Olin niin levoton ja kun kuulin täältä ääniä, en malttanut olla hiipimättä ottamaan selvää mitä täällä tapahtuu. — Huomaa maassa makaavan Pohjan verisen ruumiin ja pysähtyy kauhistuneena.

Jumalani, mitä tuo on...kuka hän on?

PASTORI LOIMARANTA

Älkää siitä' välittäkö, neiti. Se on vain muuan noita saastaisia punikkiroistoja, joka on saanut ansaitun palkkansa.

LUUTNANTTI FREY kumartaen kohteliaasti.

Sallittehan, neiti, että juomme valkoisen Suomen naisen maljan. — Täyttää lasinsa ja toiset seuraavat hänen esimerkkiänsä.

— Eläköön valkoisen Suomen nainen!

YHTEINEN HUUTO

Eläköön!

ELSIE kuiskaten.

Isä, onko punaisia tässä lähistöllä paljonkin kaatunut ja otettu vangeiksi?

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Onhan niitä tietysti kaatunut ja myöskin vangittu. — Mutta miksi sellaista kysyt, tyttöseni?

ELSIE

Muuten vain tahdoin tietää...

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Menehän nyt takaisin turvapaikkaasi ja nuku rauhallisesti. Nyt ei meitä enää uhkaa mikään vaarakaan. Olemme onnistuneet karkoittamaan kaikki punaiset koko tehtaan alueelta. — Menee verannalle.

PASTORI LOIMARANTA rientää alas, imelän hellästi.

Te olette tavattoman kalpea, neiti Elsie. Voitteko pahoin? — Osoittaa ruumiita.

— Tuollainen näky ei ole suinkaan miellyttävä teidän kaltaiselle hennolle olennolle. Enkelien silmät eivät voi katsoa maan alhaista saastaa ja likaa. — Saatan teidät pois täältä, jos suvaitsette. — Tarjoo käsivartensa.

ELSIE kylmän ylenkatseellisesti.

Oh, jättäkää minut rauhaan!

PASTORI LOIMARANTA koomillisuutta lähentelevällä hämmästyksellä.

Mutta, neiti Elsie, en ymmärrä...

LUUTNANTTI FREY kiiruhtaa esiin tarjoten sirolla liikkeellä käsivarttansa. — Vähän humalassa.

Pyydän...sallikaahan minun neiti...

ELSIE kylmästi.

Älkää vaivautuko, herra luutnantti. — Poistuu kiireesti. — Pastori Loimaranta ja luutnantti Frey menevät jälleen verannalle.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Mennäänpä hetkiseksi tuonne sisälle levähtämään. Siellä voimme myöskin keskustella lähimmistä tehtävistämme. — Kylmäkin alkaa jo ahdistaa. — Menevät.

Näyttämö hetken tyhjänä. Tulipalojen loimu on himmennyt ja muutenkin vallitsee melkein täydellinen hiljaisuus lähimmässä ympäristössä. Etäämmällä, järven takaa, kuuluu kuitenkin yhtämittaista ja kiivasta tykkien jyskettä. — Metsästä oikealta alkaa kuulua ääniä, jotka yhä lähenevät. — Kuuluu huutoja:

— Nopeammin, astu nopeammin, vetelys!

Kohta sen jälkeen tulee näyttämölle äskettäin punaisia etsimään menneitä sotilaita. He tuovat keskellään Kohosta ja Annaa. Kohonen kävelee horjuen, nähtävästi haavoittuneena ja muutoinkin hyvin näännyksissä. Anna sitävastoin astuu kevyesti ja joustavasti; kasvot vain ovat tavallista kalpeammat ja silmissä omituinen hehku. Tarkemmin katsoen näkyy hänen kasvoillaan ja koko olemuksessa hillitty, muita ääretön tuska, epätoivo ja kurja viha.

ÄÄNIÄ

— Seis!

— Tähän pysähdytään!

Luutnantti Frey, pastori Loimaranta, tirehtööri Ståhle y.m. tulevat konttorista ja pysähtyvät verannalle.

LUUTNANTTI FREY tulee ensimäisenä. Hän on paljain päin, polttelee sikaaria. — Puoliääneen, itsekseen.

Aa, taaskin nainen, ja kautta jumalan, täydellinen kaunotar...millainen vartalo...millaiset muodot...ja silmät sitten...Hän ei ole missään suhteessa äskeistä kehnompi. — Sotilaille.

— Tuokaa tyttö tänne, kuulustelemme häntä täällä sisällä...tuon äijänrahjuksen...hänet voitte pitemmittä mutkitta ampua...Viekää tuonne sivummalle...metsän reunaan.

ANNA tarttuen epätoivoisesti isäänsä.

Ei, ei...me emme eroa...

LUUTNANTTI FREY käskevästi, osoittaen ovea.

Viekää tyttö tuonne. — Kuulustelemme häntä sitten.

ANNA

Ei, ei...en tahdo... Sotilaat vievät Annan väkivallalla sisälle.

LUUTNANTTI FREY astuu alas verannalla pysähtyen Kohosen eteen.

Hei, sinä koira, seiso suorana! Pää pystyyn ja rinta ulos...Jumal'auta, oletko sinäkin olevinasi kaartilainen!

TIREHTÖÖRI STÅHLE pirullisella ivalla.

Osat kai vaihtuivat, vai miten? Tällä hetkellä ei Kohosta taida lakkoon kiihoittaminenkaan haluttaa.

PASTORI LOIMARANTA

Missä ovat toiset pääkapinoitsijat...Kalske ja Sarkki? Kohonen ei vastaa.

PASTORI LOIMARANTA

Teidän on vastattava kun kysytään. — Missä ovat rikostoverinne Kalske ja Sarkki?

KOHONEN

En tiedä...ehkä ovat päässeet yli järven...pakenemaan.

PASTORI LOIMARANTA raivosta tukahtuneella äänellä.

Pakenemaan!

LUUTNANTTI FREY

Joutavaa puhetta tuo. Kukaan ei pääse sen renkaan sisäpuolelta, jonka valkoisten joukot ovat tämän paikan ympärille muodostaneet.

PASTORI LOIMARANTA

Tuon järven yli kenties...jäätä myöten...

LUUTNANTTI FREY osoittaen saaria.

Kaikki nuo saaret olemme miehittäneet ja varustaneet kuularuiskuilla ja kivääreillä. Sille, joka yrittää sitä tietä, on se viimeinen matka.

KOHONEN tekee tuskaa ja epätoivoa ilmaisevan liikkeen.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Kuulette nyt, että mitään pakenemisen mahdollisuuksia ei teillä eikä rikostovereillanne ole; on siis parasta, että ilmoitatte missä he piileksivät.

LUUTNANTTI FREY

Älkäämme välittäkö hänen rikostovereistansa tällä hetkellä, ne kyllä saamme käsiimme ennemmin tai myöhemmin. Katsotaanhan nyt äijän omaa syntiluetteloa, millainen se on.

PASTORI LOIMARANTA innokkaasti.

Pääroistoa Kalsketta lukuunottamatta on hän pahimpia kiihoittajia koko tällä paikkakunnalla.

TIREHTÖÖRI STÅHLE

Se on totta! Tehtaan työläisten keskuudessa on hän lietsonut tyytymättömyyttä, yllyttänyt lakkoon ja itse aina ollut etunenässä rettelöimässä.

TILANOMISTAJA FALCK

Paikkakunnan kapinallisille on hän myöskin hankkinut aseita ja ollut mukana ryöstöretkillä — päällikkönä. Minunkin luonani he kävivät.

LUUTNANTTI FREY pirullisesti.

Vai niin, vai olet sinä sitä lajia. Ulkomuotoosi ja ikääsi katsoen ei sitä oikein uskoisi. —

Joukkoonsa kääntyen.

— Siis selvä ilman muuta? — Vai kuinka?

ÄÄNIÄ

— Niin, niin!

— Selvä on!

LUUTNANTTI FREY Kohoselle.

Riisu päällysvaatteesi!

KOHONEN tajuamatta, mitä on tekeillä, typertyneenä.

Mitävarten...riisua...minkätähden?

LUUTNANTTI FREY

Tee niinkuin käsken...nopeasti!

TEHTAAN INSINÖÖRI vähän arasti.

Älkäämme olko tarpeettoman ankaria. Hän on haavoittunutkin ja hän ei suinkaan ollut pahimpia...ahkera ja säännöllinen työmieskin, vaikka sosialismin myrkky oli päässyt viimeaikoina häntäkin jonkunverran pilaamaan.

PASTORI LOIMARANTA

Luvallanne sanoen, herra insinööri, teidän Saalinne ei ole tässä tapauksessa lainkaan paikallaan; se on sivusuuntaista ja sellaisenaan turmiollista ja hyljättävää.

TEHTAAN INSINÖÖRI

Muistattehan kai, kuinka säädyllisesti hän meitä kohteli ollessamme punaisten vankeina?

LUUTNANTTI FREY

Hän on jokatapauksessa kapinoitsija, ja jos tahdomme puhdistaa tätä maata roistoista ja hylkiöistä, niin silloin on liiallinen hempeämielisyys paheksuttavaa, jopa rikollistakin. — Kohoselle.

— Riisuudu ja nopeasti!

KOHONEN alkaa koneellisesti riisuutua, mutisten puoliääneen.

Hyvästi, toverit...hyvästi! — Lujalla ja varmalla äänellä.

— Vaikka te rakentaisitte kokonaisia vuoria murhattujen ruumiista ja vuodattaisitte merellisen verta sen tien tukkeeksi, niin sittenkin se kulkee eteenpäin. Se on vastustamaton...voittamaton...ja vielä kerran se murskaa teidät, te kirotut...

LUUTNANTTI FREY vihan vimmassa iskee Kohosta nyrkillään.

Vaikene!... Eteenpäin...Mars!

Viittaa pari miestä mukaansa ja menevät vähän etäämmälle metsän reunaan. Siellä luutnantti Frey komentaa miehensä pysähtymään ja Kohosen jatkamaan jonkunverran matkaansa ja sitten hänetkin pysähtymään ja kääntymään rintama-asentoon. Hetken seisovat he näin ryhmitettynä, sitten järjestyvät sotilaat komennuksen mukaan ampuma-asentoon. — Seurannassa hetkessä he laukaisevat. — Hentona vaipuu Kohosen ruumis maahan, vavahdellen siinä hetken, mutta pian makaa hän jäykkänä ja liikkumattomana. — Luutnantti Frey palaa miehineen etualalle.

ELSIE JA ELLI tulevat.

ELSIE vähän hermostuneesti.

Kuulimme täältä aivan äskettäin kaksi laukausta...mitä ne merkitsevät? Mitä täällä on tapahtunut?

LUUTNANTTI FREY tehden kunniaa

Ei mitään tärkeätä...Maksoimme vain eräälle kapinoitsijalle ansaitun palkkansa.

ELSIE

Mitä maksoitte...Mitä tarkoitatte?

ELLI huomaa ruumiit. Elsielle puolittain kuiskaten.

Katso, Elsie...ne ovat punaisia...niillä on punainen nauha lakissa.

Menee lähimmän ruumiin luo ja katsoo sitä uteliaana, mutta samalla kauhua ja inhoa ilmaisevin elein.