Part 2

ULJAALA (tulee pahantuulisena). No, Mari! Eikö herra Tela ollut puutarhassa?

MARI. Ei ollut — etsin kyllä joen äyräälle asti (Menee.)

ULJAALA (viittaa kädellään Marille, tervehtii Röyttöä). No, mitä asioita veljellä — anteeksi — minulla on vähän kiireitä — (Istuu sohvaan.)

RÖYTTÖ. Katsohan — tuo tonttikauppa on myöskin vähän kiireellinen — on ilmestynyt uusi vaihe —

ULJAALA. Uusi vaihe? Mikä — mitä?

RÖYTTÖ. On muitakin ostajia — kilpailijoita —

ULJAALA (hermostuneesti). En minä missään tapauksessa ryhdy keskustelemaankaan hinnan ylennyksestä —

RÖYTTÖ (imelästi). Kuinka veli voi luulla, että sellainen pistäisi päähänikään — olenhan jo sanonut tontin hinnan — ja minä pysyn aina sanassani, he, he, he, öh — mutta kun nyt tarjotaan sama hinta — huomaapas — sama hinta — niin riensin tänne — kun sinulla on etuoikeus — ja — öh, öh — muutenkin — vanhana ystävänä —

ULJAALA (sivelee tukkaansa tuskallisena). Minun liikkeeni on jo laajentunut niin, että —

RÖYTTÖ (innokkaasti). Ja laajenee yhä — tietysti! Siksi juuri tämä viereinen kulmatontti on liikkeelle välttämätön — ja erikoisen välttämätön sen vuoksi, ettei kulmaan — parhaalle paikalle — pääse kilpailija —

ULJAALA. Tiedän, tiedän! Muutenhan en sellaista ostoa olisi koskaan ajatellutkaan. Mutta minä tarkotin äsken liikkeen laajentumisella sitä, että minä en enään ota yksin päättääkseni suuria asioita — vaan — aion liittää liikkeeseen nuoria voimia — joitten neuvoa on kysyttävä — ennen — ennen päätöstä —

RÖYTTÖ (levittää kätensä). Hoo! Sinullahan onkin erinomaisia neuvonantajia — kaupungin parhaita — ensiksikin — ja ennen kaikkea herra Tela, joka yleisesti tunnustetaan aivan ensiluokkaiseksi kauppa-alan tuntijaksi — ja sitten sellainen erikoiskyky ja tulevaisuuden mies kuin herra Paukkainen — mutta — mutta — he, he, he, öh —

ULJAALA. Mitä mutta — mitä?

RÖYTTÖ (tutkien ja varovasti). Et kai vielä ole kysynyt heidän mieltään?

ULJAALA (yrittäen lopettaa keskustelua). Paukkainen kannattaa asian aukijättämistä — sen kuulin juuri — (Viittaa kädellään konttoriin päin.)

RÖYTTÖ (viekkaasti iskien silmää). He, he, he, öh! Sen tiesin — ja se on luonnollista että hän kehottaa sinua toimettomuuteen siksi — kunnes kilpailija ostaa tontin. Täten hän saa sinulle — aivan viereesi — voimien vähentäjän — ja itselleen ikäänkuin liittolaisen — alkaakseen itse toisessa kaupungin osassa — hm, tjaah — hän olisi erinomainen neuvonantaja — ellei hänellä olisi oma rauta ahjossa, he, he, he, öh —

ULJAALA. Onko hänellä sitten —?

RÖYTTÖ (teeskennellen hämmästystä). Onko? — Etkö sinä sitten sitä tiedä? (Valitellen.) Olipa ikävä, että satuin siitä mainitsemaan —

ULJAALA (tekee torjuvan liikkeen). Joitakin aikomuksia ehkä — tulevaisuuden varalta —

RÖYTTÖ. Niin, he, he, he, öh — tulevaisuuden tietenkin — (Kuiskaten.) Kuuluu jo vuokranneen kauppahuoneustonkin, he, he, he, öh — (Muuttuu äkkiä vakavaksi.) Mitäpä siitä! Jokainen valvoo etujaan. (Nousee.) Minun asioimiseni onkin jo päättynyt. En tahdo enempää häiritä. Pidin vain velvollisuutenani ilmottaa tästä — tästä kilpailijastasi tonttikaupassa —

ULJAALA. Kuka sen sitten — muka ostaisi?

RÖYTTÖ (kuivasti, vilkaisten salaa Uljaalaa). Siihen tulisi kai suuri — osuuskauppa-palatsi — suuri tukkuliike ja —

ULJAALA. Osuuskauppa?

RÖYTTÖ. Niin. (Teeskennellen hämmästystä ja muistamattomuutta.) Ai — mutta tosiaankin! Kyllä kai veli näistä asioista on selvillä — sinun tuleva vävypoikasihan on kuulunut kirjoittaneen vallan erinomaisen lentokirjasen osuuskunta-aatteesta — Ehkä veli itsekin on saman hengen miehiä — en ollenkaan tullut ajatelleeksi — silloinhan tontin ostossa ehkä ei olekaan mitään kilpailijoita, he, he, he, öh — erinomainen kirja — en ole lukenut — mutta kuuluu olevan — mies on etevä — kovin etevä —

ULJAALA (nousee). Senkö — kirjan johdosta sinä tulit tänne?

RÖYTTÖ. Kirjan? — Kaupan johdosta minä tulin — tulin ystävyydestä. Mutta koska kauppa nyt raukee, niin — (Tarjoo kätensä hyvästiksi.)

ULJAALA (hyvästelee). Minä ilmotan asiasta vielä tänään.

RÖYTTÖ (kirkastuu). Tänään? — Niin tietysti tänään — niin pian kuin suinkin, ellet halua kannattaa osuusliikettä, he, he, he — öh! (Menee, kääntyy ovessa.) Ole hyvä ja sano tervehdykseni rouva kauppaneuvoksettarelle ja neiti Agnekselle!

ULJAALA. Kyllä — kiitos!

RÖYTTÖ. Niin — öh, öh! (Menee.)

ULJAALA (seisoo hetken paikallaan, ottaa sitten taskustaan lentokirjasen ja heittäytyy sohvan nurkkaan lukemaan). Hm! Hm! (Kääntelee tyytymättömänä kirjan lehtiä, nousee sitten äkkiä ja alkaa kävellä edestakaisin, kädet selän takana, nuristen harmista.) Hm — hm!

ROUVA (tulee oikealta). Joko vieras meni? Kuulin että täällä oli —

ULJAALA (yhä kävellen). Jo.

ROUVA (pysähtyy katsomaan miestään). No, mutta rakas Esaias! Oletko sinä kuitenkin pannut yllesi tuon tahraisen, kuluneen pukusi?

ULJAALA. Tietysti! Nythän on niin penteleen kuuma — että tämäkin on liikaa.

ROUVA. Mutta pitäisihän sinun toki ajatella —

ULJAALA. Mitä?

ROUVA. Asemaasi ja —

ULJAALA. Asemaani minä juuri ajattelenkin.

ROUVA (istuu pöydän ääreen tyytymättömänä). On tuokin kauppaneuvos! Hävetä sinun tähtesi saa.

ULJAALA (mutisee). Sinä olet hävennyt minun tähteni ikäsi —

ROUVA. Jos olenkin — mutta nyt kun on kunniaa ja varallisuutta —

ULJAALA. Niin pitäisi pöyhkeillä kuin riikinkukko — niinkö — mitä?

ROUVA. No, ei — mutta arvonsa mukaan — korkean arvonsa mukaan —

ULJAALA (pysähtyy — tuskallisesti). Älä nyt hyvä ihminen puhu tuosta arvosta — aina! Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että olen mäkitupalaisen poika — ja alkanut urani juoksupoikana —

ROUVA (arvokkaasti). Mutta olet nyt — kauppaneuvos!

ULJAALA (ärtyisesti). Tyhjää! Katinkultaa! Naisten lelua! (Kävelee.)

ROUVA (ihmeissään). Mikä sinua tänään vaivaa, rakas Esaias?

ULJAALA (pysähtyy). Koko maakunta nimittää minua Esaksi — ja kauppaani — Esan kaupaksi — mutta sinä huudat yksin Esaiias — iias! (Tuskallisesti.) Säästä minua, hyvä ystävä! (Menee pöydän luo.) Nyt on asioita — eikä tuulentupia! Nyt ollaan maaperässä kiinni — eikä ilmalinnoissa. Nyt ollaan elämän todellisuudessa — eikä joutavassa herrastelemisessa!

ROUVA (nyrpistäen nenäänsä). Sitä sinä olet ikäsi saarnannut — ja tehnyt minustakin melkein saiturin.

ULJAALA. Jos minä olen niin tehnyt, niin siihen on nähtävästi ollut syytä ollut aina. Vaikka ehkä ei koskaan niin paljon kuin juuri nyt.

ROUVA (kääntyy). Nyt?

ULJAALA. Tuossa! (Heittää kirjasen pöydälle.) Vävypojasta on tullut saarnaaja — kansanparantaja — profeetta!

ROUVA (ottaa kirjan). Mikä se on?

ULJAALA. Se on häväistyskirja — jossa ruoskitaan ja teloitetaan kaikki rehelliset välikauppiaat!

ROUVA (ihmetellen). Ei suinkaan Teuvo — niin hieno mies — mitä sinä puhut?

ULJAALA (heittäytyy tuskastuneena sohvaan). Ei suinkaan! No, ei suinkaan hän rähise, eikä puhu raakuuksia — selvä se! Mutta hän väittää — ja todistaa — ja saarnaa osuusaatetta!

ROUVA (katselee kirjaa kädessään). Mutta jos Teuvo sitä puolustaa — niin —

ULJAALA (ärähtää). Niin mitä?

ROUVA. Kyllä kai hän sitten on oikeassakin.

ULJAALA (naurahtaa ivallisesti). Jos hän on oikeassa — niin — ei kukaan muu voi >lla pahemmin väärässä kuin minä — ja siksi se on häväistyskirja — oman vävypojan kirjoittamana! Mitä?

ROUVA. Älä kysy minulta! Enhän minä tunne koko asiaa — en kirjaa, enkä —

ULJAALA. Ole sitten vaiti — ja lähetä Mari etsimään tuota — Teuvoa! (Kimmahtaa ylös.) Ja sitten vielä — Paukkainen aikoo erota!

ROUVA (halveksuen). Paukkainen — pyh!

ULJAALA (lujasti). Paukkainen on parempi kuin minä hänen ijällään — kymmenen kertaa parempi. Hän tietää mitä hän tahtoo — ja minä pahoin pelkään — että minä tahdon samaa tuin hänkin.

ROUVA. Mitä sitten?

ULJAALA. Pysyttää hänet liikkeessä. (Menee vasemmalle).

ROUVA (huutaa). Mari! (Selailee hetken kirjaa, heittäen sen pöydälle ja menee sitten oik, perä-ovesta.)

(Agnes ja Tela tulevat eteisestä.)

AGNES. Kas! Ovi olikin auki! Täältä on mennyt joku. (Heittää hattunsa pöydälle.) Höh, höh! Täällä on toki paljon viileämpi. Istu nyt, Teuvo! Haluatko jotakin virkistystä?

TELA (on pysähtynyt vasemmalle puolen pöytää). Kiitos — en mitään!

AGNES (huomaa pöydällä kirjan). Kas — täälläkin on sinun kirjasi! Isä on varmaankin lukenut.

TELA. Se olisi hyvä se! Pääsisi paljoista selittelyistä —

AGNES (katsoo Telaa, menee sitten hänen luokseen). Sinä tulit yht'äkkiä niin vakavaksi. Miksi?

TELA. En tiedä. Jokin tässä painostaa — (katsoo ympärilleen) — huone kai sen tekee — (Hymyilee.) Tunnetko, että täällä on sähköä ilmassa?

AGNES (iloisesti). Oh! Tiedäthän — isä on niin hyvä!

TELA. Luotatko sinä häneen niin rajattomasti?

AGNES (levollisesti). Luotan. Ja jokainen, joka on lukenut sinun kirjasi, luottaa sinun asiasi oikeuteen.

TELA. Minä en sitä usko.

AGNES. Ei? Vaikka itse olet niin vakuutettu asiastasi?

TELA. Vaikka. Ihmiset eivät hevin usko vakuuttaviin todisteluihin — eivät yksinkertaisimpiinkaan selviöihin — jos se koskee heitä itseään ja heidän rakkaita ennakkoluulojaan. Eikä se olekaan tällä hetkellä, eikä tässä paikassa pääasia.

AGNES (lähellä). Mikä sitten?

TELA (ottaa lämpimästi Agnesta päästä ja katsoo silmiin). Sinä — sinä olet pääasia — ja sinun rakkautesi — että se kestää — (Suutelee Agnesta otsalle.)

AGNES (veitikkamaisesti). Se kestää varmemmin kuin kaikki aatteet ja uskot — rakkaus on ikuinen — tiedä se —

TELA (hymyilee). Niin — käsite —

AGNES (hauskasti). Ja minä olen osa käsitteestä — no! Istu nyt — äläkä tuossa kummituksia manaile! (Työntää Telan sohvalle istumaan ja ottaa itselleen lähimmän tuolin.) Minä en pelkää isää — hän on niin hyvä — enkä minä pelkää tulevaisuuttammekaan — sinä olet niin viisas ja taitava — ja me olemme nuoria — ja meistä tulee yksinkertaisesti onnellisia ihmisiä — eikä yhtään mitään muuta — (Nauraa.)

TELA (sulkee Agneksen molemmat kädet käsiinsä, hymyilee). Eikä yhtään mitään muuta — se on kaikkein korkein toivo — ja kaikkein korkein ihmisen saavutus —

AGNES. Ja sinä olet siitä kirjoittanut kirjan — ja me elämme sen merkeissä — ja olemme iloisia — olemmeko?

TELA (nauraa). Olemme.

AGNES (nousee reippaasti ja työntää tuolin syrjään). No, ole sitten kuten ennen — ja pyyhi pois tuo mietteen ryppy otsaltasi! (Silittää hänen otsaansa.)

TELA (suutelee hänen kättään). Tämä käsi kyllä silittää pois kaikki synkkyyden kurtut.

AGNES (iloisesti). Ja nyt me juomme marjamehua — (nipistää Telaa korvasta) — muuten tulee liian kuuma — (juoksee naureskellen oik. peräovelle.)

ROUVA (tulee vastaan). Johan te olette täällä — isä on kovin kaivannut.

AGNES. Onko?

ROUVA (ojentaa kätensä Telalle). Ja Teuvo! Sinut minä näen vasta ensi kerran tänään.

TELA (tervehtiessään). Kävin kyllä sisälläkin — mutta —

AGNES. Mutta sitten me katosimme.

ROUVA (Telalle). Mitä ihmettä sinä olet tehnyt? (Viittaa kirjaa.) Isä on niin vihanen.

AGNES (ihmetellen). Onko?

TELA (hiljaisesti). Minä en ole tehnyt mitään muuta kuin sitä — mitä en voinut olla tekemättä.

AGNES (pikkuvanhasti). Näetkös, äiti! Sellainen se on juttu.

ROUVA (istuu sohvaan). Niin, no! Olkoon vaan! Istukaahan nyt! (Telalle) Mutta kyllä sinun pitää sopia isän kanssa.

TELA (aikoo istua, mutta pysähtyy liikkeissään). Sopia?

ROUVA. Niin tietysti! Mitä teistä muuten tulisi!

AGNES. Mutta — emmehän me ole riidelleet isän kanssa —

ROUVA. Vaiti! Isä tulee. Tietäkää nyt, mitä sanotte!

ULJAALA (tulee tyynenä ja hillittynä, nyökäyttäen lievästi Telalle, joka kumartaa. Uljaala pysähtyy). Minulla olisi oikeastaan kahdenkeskistä asiaa herra Telalle — mutta —

AGNES (juoksee isän luo). Me tiedämme mitä se on — emmekö me saa olla mukana?

ULJAALA (katsoo Agnesta silmiin, silittää sitten päätä). Kyllä — minun puolestani. (Istuu sohvaan.) Istutaan sitten!

AGNES (mennessään Telan ohi, tarjoaa hänelle tuolin). Ole hyvä! (Istuu sitten sohvalle äidin viereen.)

TELA. Kiitän! (Istuu.)

ULJAALA. Minä en puhu enään siitä — enkä kysy — miksi et tullut lomasi loputtua työhön. Siinä sinä vetosit ennen lomaa tekemääsi irtisanomiseen — joka ymmärtääkseni oli taas kosimisen edelläkäypä — vapaitten käsien pidättäminen — tai jotain sellaista hassutusta — kuten minä ymmärsin — siitä kaikesta en puhu nyt mitään.

Minä haluan puhua nyt ainoastaan liikkeen tulevaisuudesta. Se on järjestettävä vähän toisin. Vanha juttu muuten — mutta nyt on sattunut erinäisiä sysäyksiä — työntäen kysymyksen etualalle.

Olen ajatellut siirtää Paukkaisen konttooriin — sinun asemaasi —

ROUVA. Ooh!

ULJAALA (välittämättä). Ja sinua olen ajatellut liikkeen apulaisjohtajaksi. Tointa seuraisi tietysti tuntuvasti korotetut palkkasuhteet ja osingot, kuten luonnollistakin — jos naimisiin menokin tulisi kysymykseen —

AGNES. Jos? Tiedäthän, isä —

ULJAALA (levollisesti). Ellet voi kuunnella, niin poistut. — Ainoastaan herra Telan vastausta kysyn — ja odotan.

TELA. Onko setä lukenut minun kirjani?

ULJAALA. Olen silmäillyt.

TELA. Minun vakaumukseni kai olette pannut merkille — kuitenkin?

ULJAALA. Minkä vakaumuksen? Senkö, että tahdotte olla kernaammin jonkin uuden tuulen apostolina — kuin rehellisenä liikemiehenä — vanhaan malliin — senkö?

TELA (vähän harmistuen). Minä en tahdo olla mikään apostoli — enkä olekaan. Mutta minä olen vakuutettu, että kansan on kaikessa otettava ohjat omikseen — eikä vähemmin kaupassa päästäkseen hyvinvointiin ja täysi-ikäisyyteen.

ULJAALA (ivallisesti). Niinkö?

TELA. Niin. Minä en voi olla enään mukana kokoomassa yksilövarallisuutta, joka kuuluu kansalle. Yksilövarallisuuden ihanne ei ole ainoastaan väärin kansaa kohtaan, jolta se on siirretty — vaan on se kokonaan arvoton onnen saavuttamiselle.

ULJAALA. Mikä on se uusi onni, joka kukoistaa köyhyydessä?

TELA. Köyhyyttä ei ole ellei ole liiallista yksilövarallisuutta.

ULJAALA (suuttuneena). Oletko sinä anarkisti!

TELA (hymyilee). En. Minä olen kasvattanut itseäni vain liikemieheksi antaakseni kykyni kansalle.

ULJAALA (nauraa ivallisesti). Uhritoimitus?

TELA. Ei — kyllä minun tietysti täytyy elää työstäni — mutta minun onnelleni riittää kunnollinen toimeentulo — ilman suurta ylijäämää, joka yleisen hyvinvoinnin kannalta on yksilöitten hallussa kuollutta pääomaa.

ULJAALA. Te olette sittenkin olojen mullistaja!

TELA. En. Minä vain tarjoan kansalle vähäpätöisen palvelukseni — että kansa itse saisi ostaa ja myydä — ilman välikäsiä. Olen ainoastaan kauppias — ja pysyn lestissäni. Muut tehkööt tehtävänsä muilla aloilla.

ULJAALA (viittaa kirjaa). Tahdotte kuitenkin kulkea herättäjänä ja saada kansan suosion —

TELA. En. Herättäjää ei enään tarvita — kansa on jo valveutunut. Se soittaa itse heräämisensä aamukelloja ympäri maata. Minä olen kirjallani vain tahtonut antaa oman heräämiseni vaatimattoman merkin — ja sanonut yksinkertaisesti sen mitä olen huomannut.

ULJAALA. Meidän vapaitten yksilökauppiaitten kai pitäisi sulkea ovet ja tarttua myös aamukellon nuoraan (nauraa ivallisesti) — ja ruveta soittamaan — mitä?

TELA. Jos joku sen tekisi — hyvä olisi! Mutta ketään ei pakoteta mihinkään. Vain täydellisessä vapaudessa syntyy oikea kehitys ja tuloksen terveet muodot. Kilpailu on suhteen määrääjä ja toiminnan elvyttäjä.

ROUVA. Mitä se oikeastaan on? Sinä puhut niin paljon kansasta. Sitä minä en ymmärrä. Siitä tuoksahtaa pirtit ja väentuvat — ja tasa-arvoisuus — ja sen semmoiset! Voiko silläkin alalla päästä esimerkiksi kauppaneuvokseksi?

ULJAALA (liikahtaa hermostuneesti). Ashh! Tuskin.

TELA (katsoo pöytään).

ULJAALA. Kylliksi! — Meidän liiketiemme eroavat siis tässä?

TELA (hiljaa mutta varmasti). Niin!

ULJAALA. (nousee). Teidän kihlauksenne on myöskin purettu.

AGNES (hypähtää ylös). Isä!

TELA (nousee nopeasti). Mutta ajatelkaahan —

ULJAALA (lujasti). Kihlaus on purettu! Agnes ei mene osuusnaimisiin!

TELA (kuumana). Setä! Ajatelkaa mitä sanotte. Teidän kieltonne kärjistää meidän inhimillisen suhteemme —

ULJAALA. Minulla ei ole mitään suhteita teidän kanssanne —

AGNES. Rakas isä! Minä en teidän kauppojenne, ylijäämienne enkä pääomienne tähden aio tulla onnettomaksi — (purskahtaa itkemään Ja vaipuu äitinsä syliin.)

TELA. Ajatelkaa — herra kauppaneuvos! Me menemme kuitenkin naimisiin — kun kerran molemmat tahdomme. Ei ole viisasta kieltää sitä — mitä ei voi estää.

ULJAALA. Vaiti!

TELA. Kyllä. Sanottavani olenkin jo sanonut. Teko vain jää. Eikä sitä ole syytä epäillä.

ULJAALA (raivostuneena). Eikä teidän ole syytä epäillä sitä — että tyttäreni ei tule saamaan minulta koskaan penniäkään — hyvä herra!

TELA. Enhän minä ole koskaan pyytänytkään mitään. Agnesta minä vain rakastan — enkä omaisuuttanne.

ULJAALA. Menkää sitten talosta — ja menkää heti!

AGNES (huudahtaa). Isä! (Juoksee isänsä kaulaan.) — Ajatko sinä minut kadulle — oman rakkaan pikku tyttösi? Voi rakas isä! Ethän — ethän?

ULJAALA (taluttaa Agnesta pari askelta oikealle). Kristiina! Hoida tyttö!

ROUVA (menee vastaan ja vie Agneksen sohvalle). Agnes — tule tänne! Rauhoitu, kulta Agnes Älä itke!

ULJAALA. Hän itkee miehen tähden — joka on puhunut kauniita sanoja kansasta ja aatteista ja elämän onnesta — ja jumala ties mistä — mutta on minun selkäni takana tehnyt toista — tehnyt rumia tekoja.

TELA (kuohahtaa). Minä?

ULJAALA. Te!

TELA (vapisevana, hilliten suuttumustaan). Teidän on määriteltävä syytöksenne heti — heti tässä naisten kuullen. Kuuletteko — heti!

ULJAALA. Kyllä — mielelläni! Ei pidä kiivailla, nuori mies!

TELA (tuskin voiden puhua). Minä odotan.

ULJAALA. Te liitytte osuustoiminnan palvelukseen — kirjoitatte hälyytyskirjasen — ja ryhdytte osuusliikkeelle ostelemaan Röytön tonttia — hyvin tietäen, että minä olen sitä halunnut —

TELA. Minäkö Röytön tonttia —?

ULJAALA. Ja kaikki tämä minun selkäni takana! Kuuluuko tämäkin aatteeseen?

TELA (mahdollisimman levollisesti). Tässä on kolme syytöstä. Kirjan kirjoittaminen on tosi. Ne toiset eivät ole totta.

ULJAALA (naurahtaa). Soo!

TELA (kiivaasti). Ei! — Ensiksikin: minä en vielä ole minkäänlaisen toiminnan — sitä vähemmin osuustoiminnan palveluksessa — enkä ole vielä edes tarjonnutkaan itseäni. Ajattelen sen tehdä tuonnempana. Toiseksi — (naurahtaa hermostuneesti.) En usko, että mikään osuustoimintamies tai -piiri olisi niin lyhytnäköinen, että haluaisi tonttia tai liikepaikkaa tässä pienessä vanhassa kaupunginosassa, kun uusi kaupunginosa tarjoo aivan toisia edellytyksiä — vastaisuudelle. Tällainen toimi minun puoleltani on siis kahdesta syystä ollut tuiki mahdoton.

ULJAALA (masentuen). Minä sain Röytön puheista sen käsityksen —

TELA. Me näimme Röytön tulevan täältä. Arvasin hänen liikkuvan taas tonttikaupoillaan.

ULJAALA (katselee pitkään Telaa). Niinkö?

TELA (kylmästi). Toivon, ettei minua pidetä valehtelijana. — Mutta — vaikka ette välittäisikään minun mielipiteistäni — niin kehoittaisin teitäkin antamaan Röytön tontin olla oloillaan. Siihen ei koskaan kannata uhrata kokonaista omaisuutta. Eikä mikään oikea liikemies sitä tekisi.

ULJAALA (kuin ulkopuolelta — miettien jotakin).

TELA (lyhyesti). Ei!

ULJAALA (katsoo itkevää Agnesta ja raapasee neuvottomana korvallistaan). Syytökseni olivat sitten väärät — luuletteko — (kääntyy Telaan päin, epävarmasti) — luuletteko, että me voimme tulla toimeen sukulaisina — vaikka kuljemmekin eri teitä?

TELA (kirkastuu). Mekö? (Lämpimästi.) Minä en ainoastaan luule — minä olen varma siitä.

ULJAALA (katselee vuoroin Agnesta ja vuoroin Telaa — sitten hauskasti). Kahdesta pahasta on valittava — vähin paha. (Tarjoo kätensä Telalle.)

TELA (iloisena). Setä! (Tarttuu hänen käteensä.)

AGNES (nostaa päätään). Isä? Mitä —?

ULJAALA. Maltahan! (Menee nopeasti vasemmalle ovelle.) Herra Paukkainen! Tulkaahan tänne! (Tulee alas.)

PAUKKAINEN (tulee).

ULJAALA. Minä haluan tässä ilmottaa, että herra Tela on eronnut meidän liikkeestämme — ja että herra Paukkainen siirtyy varajohtajan paikalle — ehdoilla — joista äsken keskustelimme — mitä?

PAUKKAINEN. Minun puolestani — tietysti! Minä kiitän luottamuksesta, jonka täyttäminen minua velvottaa paljoon.

ULJAALA (hauskasti ja iloisesti, koettaen lievittää kohtauksen kiusallista jännitystä). Tämä kaikki sentähden, että — että herra Paukkainen saisi rankaisematta korjailla kiertokirjeitä!

PAUKKAINEN (hymyillen). Veri well!

ULJAALA (äkkiä). No, herra varajohtaja! Ostammeko hra Röytön tontin, joka olisi erinomainen —

PAUKKAINEN. Mekö? (Naurahtaa.) Emme ikinä.

ULJAALA (Telalle). Vähitellen asiat selviävät — mitä?

TELA (nyökkää ja katsoo sitten Agnesta, joka odottaen ja ihmetellen katselee toisia).

ULJAALA (lyö käsiään yhteen). Mari! Mari hoi! Tulehan tänne!

MARI (tulee kiireisenä ovelta, jonka raosta hän on salaa kurkistellut).

ULJAALA. Valmista meille jotakin suunavausta — että saamme asianomaisella tavalla tehdä julkiseksi tyttäreni ja herra Telan salakihlauksen.

AGNES (rientää isänsä kaulaan). Oi — rakas isä — kiitos!

ROUVA. Mari! (Antaa Marille määräyksiä.)

AGNES (juoksee Telan luo). Rakas Teuvo!

PAUKKAINEN. Minä onnittelen!

ULJAALA (mennessään rouvan luo). Niin — me onnittelemme.

PAUKKAINEN (tulee alas entiselle Uljaalan paikalle, pyyhkien tukkaansa). Hm! Hm! (Kääntyy ympäri ja hänen katseensa kohtaa Marin, joka on kääntymässä pois.)

PAUKKAINEN (kääntyy heti selin uudelleen).

MARI (katsoo pitkään — ja kääntyy menemään alla päin).

AGNES (itkun ja naurun sekaisesti Telalle). Aamukellot soivat — kuuletko — aamukellot soivat. (Painaa päänsä Telan rintaan.)

Esirippu