Part 1
language: Finnish
AAMUKELLOT
Yksinäytöksinen näytelmä
Kirj.
KAARLE HALME
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1915.
HENKILÖT:
Esa Uljaala, kauppaneuvos Kristiina, kauppaneuvoksetar Agnes, heidän tyttärensä Teuvo Tela, konttoripäällikkö. Röyttö, tehtailija Paukkainen, osastonpäällikkö Mari, emännöitsijä.
Ohjeita esittäjille:
Uljaala on lihavahko, tanakka, vaaleaverinen ja suopeakielinen mies. Hänen talonpoikaismaisessa esiintymistavassaan ja pehmeässä sanonnassaan ei juuri voi huomata kauppiasta. Hänen ulkonainen henkilönsä vivahtaa pikemmin pappiin tai koulunopettajaan. Tähän vivahdukseen antavat suurimman aiheen kuitenkin aivan ulkonaiset seikat: silmälasit ja sileäksi ajeltu leuka. Ohuet, lyhyet ja huonokasvuiset, vaaleat viikset tuskin erottuvat ihon väristä. Hänen suuttumisensa ei ole räikeätä, pikemmin hyväntahtoista pahoittelemista, joskin hän joskus käyttää huutavaa puhelua. On puettuna likaisenharmaaseen liinapukuun. Ikä yli 50 v.
Kristiina on pehmeä ja hyvänsävyinen kuin miehensäkin, eikä suinkaan mikään "riikinkukko", vaikka hänen arvonsa onkin hänelle arka paikka — mitä hän ei koskaan unohda. Ikä noin 40 v.
Agnes on herttainen ja lapsellinen, mutta tarmokas ja älykäs sekä lellitellyn itsepintainen, tietäen hyvin, että hän aina itkunsa avulla pääsee lopulliseen voittoon. Sentähden ei hänen viimeinen repliikkinsä aamukelloista saa ilmaista hentomielisyyttä, vaan iloitsevaa, itsetietoista voitonriemua. Ikä noin 20 v.
Paukkainen on repäisevän vapaa esiintymisessään — rohkeakatseinen ja -eleinen, puhuen lyhyesti ja kirkkaasti. Hän luottaa omaan kykyynsä ja älyynsä sekä varovaisuustoimenpiteisiinsä niin, että uskoo varmasti voittavansa. Siksi käyttää hän hämmästyttävän huolettomasti rohkeita otteitaan. Ikä noin 30 v.
Röyttö on vanha, viekas äijän-kekkuli, kavalakatseinen ja vaaniva. Puhuu imelästi ja mairitellen.
Tela on hieno ja sivistynyt esiintymiseltään — vapaa kaikesta teennäisyydestä. Käyttäytyy vaatimattomasti ja sydämellisesti, mutta tulistuessa ilmenee luonteenlujuus ja tarmo sekä varma periaatteellinen vakaumus. Ikä noin 30 v.
Mari on siisti ja työteliäs, mutta taipuisa hentomielisyyteen. Kun hän vielä tämän lisäksi on ilmeisesti ihastunut Paukkaiseen, niin antautuu hän kuvittelemaan liikoja Paukkaisen pintapuolisen ja kokonaan omasta edusta johtuneen ehdotuksen johdosta.
Kauppaneuvoksen ruokasali. Aamupäivä.
MARI (järjestelee kahvipöytää).
ROUVA (tulee oikealta). Joko kaikki ovat käyneet aamupäiväkahvilla? Puotipalvelijat ja —?
MARI. Ne ovat kyllä käyneet — ja konttooriväki. Viljaosastonpäällikkö on enään käymättä.
ROUVA. Paukkainen?
MARI. Niin.
ROUVA (pöydän luona). Ainahan hän myöhästyy! Kaiket päivät tuo siunattu kahvihomma tässä häiritsee koko elämän. Onko kauppaneuvos käynyt?
MARI. Eihän hän — tulee milloin sattuu — tai on tulematta. Eikä neitikään —
ROUVA (istuu oikeanpuoliselle sohvalle). Missä hän on?
MARI. Hän on puutarhassa herra Telan kanssa.
ROUVA. Kaada minulle puoli kuppia — Ja anna tänne! — Milloin herra Tela tuli?
MARI (hommatessaan kahvia). Hän tuli heti aamiaisen jälkeen.
ROUVA. Konttoorista?
MARI. Ei! Hän tuli kaupungilta — koska tuli eteisen kautta — sinne hän riisui päällystakkinsakin. (Antaa kahvia rouvalle.) Rouva tekee hyvin!
ROUVA (tyytymättömänä). Marin pitää tottua puhuttelemaan —
MARI. Anteeksi — kauppaneuvoksetar!
ROUVA (sekottelee kahviaan). Jos Marin on vaikea tottua siihen — niin —
MARI. Kyllä koetan muistaa.
ROUVA (maistelee kahvia). Tämähän on taas liian väkevää! Tähän on pantu liian paljon jauhetta.
MARI (punastuen). Se on seisonutta — Ja maistuu kai sentähden —
ROUVA. Ota pois — en huoli!
MARI (nostaa kupin pöydälle). Hautuessaan lie väkiintynyt —
ROUVA (nousee). Olenhan sanonut — pane niin vähän kahvia, ettei väkiinny! Eihän tuollaista kannata antaa — puolelle maakunnalle —
MARI (vähän kiihottuen). Minä olen vasta ollut niin vähän aikaa talossa — en ole vielä kaikkeen tottunut — (salaisella ivalla) — rouva kauppaneuvoksetar.
ROUVA (tyytyväisesti). No niin! Kun vaan on halua, niin kyllä pian tottuu. Kun Paukkainen on käynyt, niin tule sanomaan minulle.
MARI (hymyillen). Osastopäällikkö?
ROUVA (terävästi). Juuri niin! Osastopäällikkö! Niin on Marin puhuteltava ihmisiä! Jos minä toisin nimittelen, on se minun asiani — sillä minä olen teidän emäntänne. (Kääntyy mennäkseen.)
PAUKKAINEN (tulee vasemmalta. Kumartaa ensin kevyesti, mutta sitten kohteliaammin). Hyvää huomenta, rouva kauppaneuvoksetar!
ROUVA (tyytyväisesti). Huomenta, huomenta! Herra Paukkainen tekee hyvin ja istuu — Mari hoitaa teidät — (menee oikealle).
PAUKKAINEN (istuu pöydän ääreen). Kylläpä kahvi tekeekin hyvää! Olen seissyt jauhon tomussa koko aamun.
MARI (palvelusintoisena). En tiedä, onko se enään oikein hyvää — kun osastopäällikkö tulee aina niin myöhään. (Tarjoilee.)
PAUKKAINEN. Myöhäänkö? (Naureskelee.) Tulinko liian aikaisin? Eivätkö vielä ole käyneet? (Maistaa kahvia, huudahtaa nauraen.) Ovat käyneet — kaikki ovat käyneet.
MARI (hämillään). Miten niin?
PAUKKAINEN (juodessaan). Mistäkö sen tiedän? Kahvi on erinomaista! Siitä sen tiedän.
MARI (iloisesti). Sepä hauskaa! (Siirtää leipäkorin.) Tällä puolella on tuoreempia leipiä — olkaa hyvä!
PAUKKAINEN. Thank you! Kiitos ja kunnia emännöitsijälle! — Voiko Mari-neiti aavistaa, minkä keksinnön minä olen tehnyt?
MARI (istuu vastapäätä). No?
PAUKKAINEN. Jos minä tulen yhdessä toisten kanssa, niin annetaan täällä sikurivettä. Mutta jos minä myöhästyn, niin saan minä oikeata tavaraa — ja sentähden minä aina myöhästyn. Yes! (Nauraa.)
MARI (punastellen). Eikö mitä!
PAUKKAINEN. Kyllä — varmasti! Niin se on! Mutta sitä ei kai saisi sanoa näin suoraan.
MARI. Kyllähän teidän suoruutenne joskus —
PAUKKAINEN (keskeyttää nopeasti). — huvittaa — eikö totta? Mutta jos se ei aina huvittaisi, niin älkää välittäkö siitä. Olen siihen tottunut — (viittaa kädellään) — siellä "rapakon" takana.
MARI. Kauanko te olitte Ameriikassa?
PAUKKAINEN. Olin niin kauan, että jotakin opin — ja kun opin — niin lähdin pois.
MARI. Minä kaadan toisen kupin —
PAUKKAINEN. Ei, kiitos!
MARI. Eikö se olekaan hyvää?
PAUKKAINEN. Erinomaista. Mutta minun on niin mahdottoman kuuma — (Pyyhkii hikeään).
MARI. Huomisesta alkaen saattekin vain sikurivettä.
PAUKKAINEN. Niinkö?
MARI. Sellainen on emännän määräys.
PAUKKAINEN (heristää sormellaan). Rouva kauppaneuvoksettaren —
MARI (nauraa). Niin sitten.
PAUKKAINEN. Hm! (äkkiä.) Mutta minä tulen sentään aina viimeiseksi —
MARI (nolona). Mutta ei se auta —
PAUKKAINEN. Siitä huolimatta — vaikka saisin silkkaa vettä — niin kauan kuin olen täällä.
MARI (hämmästyy). Aiotteko muuttaa?
PAUKKAINEN (hymyillen). Minä rupean itse kauppaneuvokseksi.
MARI (nauraa). Ohoh!
PAUKKAINEN (hymyillen ja katsellen Maria). Niin — minä rupean itse neuvottelemaan oman kauppani kanssa. (Sytyttää tupakan).
MARI (hiljaisesti). Vai niin!
PAIKKAINEN (nyökäyttää). Niin! — Kai tekin muutatte —?
MARI. Mitäpä — paikka kuin paikka! (Äkkiä.) Ottakaa minutkin!
PAUKKAINEN. Mihin?
MARI (hämmentyen). Puotiin ja kyökkiin — ja —
PAUKKAINEN (ojentaa kätensä yli pöydän). Antakaapa minulle kätenne!
MARI (ihastuen). Ettäkö — oikein totta?
PAUKKAINEN (hymyillen). Eipä mitään! Iskekääpä tuohon vain kätenne!
MARI (lyö kätensä Paukkaisen käteen). No!
PAUKKAINEN (katsoo Maria tarkastellen ja pitää kättä omassaan, sanomatta mitään).
MARI (hämmentyy). No?
PAUKKAINEN (pitkään). Hermoa on — ja lujuutta — (Äkkiä.) All right! Me alamme yhdessä.
MARI (nauraa). Sepä ameriikkalaista!
PAUKKAINEN (puristaa Marin kättä ja irrottaa sen sitten). Niin onkin! Niin selvää ja yksinkertaista. Me alamme.
MARI (nousee, naureskelee epäillen). Milloinkahan —?
PAUKKAINEN (lyhyesti). Ensi kuussa.
ULJAALA (tulee vasemmalta, papereita kädessä). Vai niin — vai niin! Täällähän se osastonpäälikkö — soitin jo makasiinille —
MARI. Ehtiikö kauppaneuvos juomaan kahvia?
ULJAALA. Sitten — myöhemmin ! Jätä siihen!
MARI. Hyvä on! (Poistuu oikeasta peräovesta.)
ULJAALA (korjailee silmälasejaan). Mitenkä tämä on ymmärrettävä?
PAUKKAINEN (nousee).
ULJAALA. Joko Soinisen jauholähetys on suoritettu?
PAUKKAINEN. Jo. Kaikki ovat vaunuissa asemalla. Aamullahan annettiin konttorista määräys —
ULJAALA. Niin — niin! Sitä myöten se on oikein! Mutta tämä Soinisen vekseli! Tässä on kymmenen pennin korotus kiloa kohti — sehän on kauheata!
PAUKKAINEN (hymyillen). Kauheatako?
ULJAALA. No, melkein! Mutta älähän nyt! (Istuu vasemmalle sohvaan.) Sitten tässä on uusia tilauksia — suuria tilauksia — joissa pyydetään kahden pennin alennusta —
PAUKKAINEN. Siitä kymmenen pennin korotuksesta?
ULJAALA. Niin. — Ja viime viikon kiertokirjeessä me teimme yhden pennin korotuksen, mainiten —
PAUKKAINEN. Meillähän on niin vähän jauhoja — ja on vaikea saada —
ULJAALA. Niin — niin! Mutta se on eri asia. — Tässä minun tekemäni kiertokirjeen hinnoittelu ennen Pietarin matkaani —
PAUKKAINEN. Saanko nähdä? (Saa paperin.) Well! Tässähän on kymmenen penniä!
ULJAALA. Mitä? (Kurkottaa paperia takaisin.) Olisinko minä erehdyksestä tehnyt tällaisen ahväärin? Sepä sitten onnellinen erehdys — (Katselee paperia.) Kymmenen tässä on — mutta se on jälkeenpäin korjattu —
PAUKKAINEN. Minä muutin sen.
ULJAALA (hämmästyy). Sinä!
PAUKKAINEN. Näkihän ilmeisesti, että jauhon saanti kiristymistään kiristyi — ja koska tilanteen hyväkseenkäyttäminen kuuluu oikean kauppiaan menettelyyn, ellei seurata osuuskauppojen tapaa, niin —
ULJAALA. Niin — niin! Mitä tähän nyt sellaista sotkea — mikä ei ole mitään kauppaa — ei mitään ahvääriä — he, he, he — soma juttu — puhutaan tästä sitten myöhemmin — ja myöskin sinun omavaltaisuudestasi — nyt täytyy näihin sähköttää vastaus — (Aikoo mennä, mutta kääntyy.) Kyllä kai niille on alennettava tuo kaksi penniä?
PAUKKAINEN. Ei ole. Kernaammin vielä korotettava.
ULJAALA (hymyilee epäilevästi). Oho!
PAUKKAINEN. Miten suuret tilaukset ne ovat?
ULJAALA (selailee papereita). Yhteensä viitisen sataa säkkiä —
PAUKKAINEN (viheltää). Siihenhän menisi kolmannes meidän varastostamme — ja muut varastot kaupungissa ovat tyhjät.
ULJAALA. Niin — ei kukaan voi kilvotella.
PAUKKAINEN. Sellaisessa tapauksessa on oikealla kauppiaalla vain yksi tie — niin paljon kuin suinkin —
ULJAALA (miettien). Voisihan ensi viikon kiertokirjeessä —
PAUKKAINEN. Jos ensi viikolla on jotakin jäljellä — niin voidaan taas korottaa —
ULJAALA (melkein pelästyen). Korottaa?
PAUKKAINEN (nyykäyttää). Niin — korottaa.
ULJAALA (katsoo Paukkaista pitkään, naureskellen hyväntahtoisesti). He, he, he! (Taputtaa Paukkaista olkapäälle.) Sinä taidat olla etevä — no, me puhumme tästä vielä — (menee vasemmalle.)
PAUKKAINEN (katsoo Uljaalan jälkeen, alkaa sitten vihellellä ja ottaa pienen kirjasen taskustaan, selaillen sen lehtiä). Hm! (Miettii.) Hm! Hm! (Menee sitten äkkiä oikeanpuoleiselle peräovelle, huutaa.) Mari-neiti! (Menee pöydän vasemmalle puolelle.)
MARI tulee.
PAUKKAINEN. No, nyt minä juon sen toisen kupin — olen jo kylmä kuin jää.
MARI (tarjoilee). Soo! (Hymyilee.) Olitteko äsken liian kuuma?
PAUKKAINEN (vilkaisee nopeasti Mariin, pitkäveteisesti). Ee—en! Minä en ole koskaan liian kuuma. (Istuu.)
MARI. Olkaa hyvä! (Huolettomasti, mutta kuitenkin tarkotuksella.) Te vain muuten lörpöttelette — lystiksenne.
PAUKKAINEN (naurahtaen). Niin — ikävikseni en koskaan. (Muuttaa äänensävyä.) Onko Tela käynyt täällä?
MARI (istuu oikealle sohvaan, virnistellen). Konttooripäällikkö — vai —?
PAUKKAINEN (juomisensa lomasta, hauskasti). Niin — herra konttoripäällikkö — herra Tela — herra ynnä muuta —
MARI. Morsiuspari istuu puutarhassa.
PAUKKAINEN. Vai puutarhassa — hm — (Työntää kuppinsa syrjään, jääden hetkeksi tuijottamaan pöytään.) Se on — ihmeellinen mies tuo Tela — (naputtelee sormillaan kirjaa) aika ihmeellinen mies —
MARI. Miten niin?
PAUKKAINEN. Onpahan vain kirjoittanut tuollaisen kirjan —
MARI (ihmetellen). Onko hän kirjoittanut kirjan?
PAUKKAINEN. On — tuollaisen ihmeellisen kirjan —
MARI. Onko se hauska? Mikä sen nimi on?
PAUKKAINEN (katsellen kirjaa). Nimi on ikävä — Kauppa ja välikädet. — Mutta sisältö on lysti —
MARI. Ooh!
PAUKKAINEN. Kauppamiehen kirjoittamaksi vallan erinomaisen lysti — (nauraa ivallisesti) — kietoo hirsinuoran oman kaulansa ympärille ja alkaa sitten kiskoa —
MARI. Mitä ihmeitä te hassuttelette! Herra Telahan on niin viisas ja taitava —
PAUKKAINEN. Onko?
MARI (arasti). Niin — en minä tiedä — mutta koko talohan aina huutaa hänen kunniataan.
PAUKKAINEN (Äkkiä). Ovatko he pahasti rakastuneita?
MARI (nauraa). Pahasti?
PAUKKAINEN (hymyilee). Niin — minä tarkotan vain — että onkohan Agnes-neiti — noin silmittömästi, sokeasti pikiintynyt —
ULJAALA (tulee). Kuulehan, Mari! Konttoripäällikkö kuuluu olevan Agneksen kanssa puutarhassa — menepä pyytämään häntä puheilleni!
MARI. Konttoripäällikköä?
ULJAALA. Niin.
MARI. Heti. (Menee oik. peräovesta.)
ULJAALA (kävelee perällä edestakaisin). Mitä ihmettä se Tela ajattelee, kun ei ole tullut konttoriin lomansa jälkeen, vaikka loma loppui jo toissa päivänä. (Tulee alas vasemmalle.) Näistä hinnoista täytyy hänen kanssaan keskustella — täytyy kuulla hänenkin mielipiteensä —
PAUKKAINEN (on noussut). Tietysti hän vastustaa korottamista.
ULJAALA (pysähtyy). Vastustaa? Miksi?
PAUKKAINEN. Eihän sellainen ole osuusaatteen mukaista.
ULJAALA (tähystelee Paukkaista, korjaillen silmälasejaan). Osuusaate? Mitä te sillä tarkotatte? Äsken jo puhuitte jotakin sentapaista.
PAUKKAINEN (ihmetellen). Eikö kauppaneuvos ole nähnyt tätä lentokirjasta, joka tänä aamuna on ilmestynyt?
ULJAALA (kurkottaa kirjaa). Mikä se on? (Katselee kirjaa). Kauppa ja välikädet — kirjoittanut Teuvo Tela — (Selailee kirjaa kummissaan.) Mitä tämä sisältää?
PAUKKAINEN. Se on hyvin nerokkaasti, asiallisesti, perusteellisesti ja taitavasti kirjoitettu kirja.
ULJAALA (melkein huutaen). Mutta mitä se sisältää?
PAUKKAINEN (kylmästi ja levollisesti). Se sisältää välikäsien teloittamisen ja kaupan siirtämisen kansan käsiin — osuustoiminnan muodossa — sellaisen tarkotuksen nimittäin.
ULJAALA (katselee vuoroin kirjaa ja vuoroin Paukkaista kuin pilvistä pudonneena). Eei!
PAUKKAINEN. Kyllä.
ULJAALA (katsoo taas kirjan kantta). Teuvo Tela? Ei!
PAUKKAINEN. Juuri hän.
ULJAALA (äänekkäämmin). Mies, jonka juuri aioin korottaa liikkeen varajohtajaksi? Mahdotonta!
PAUKKAINEN (kumartaa hieman, kohauttaen olkapäitään).
ULJAALA. Minun tuleva vävyni! (Melkein huutaen.) Minun vävyni!
PAUKKAINEN. Se tuntuu vähän mahdottomalta.
ULJAALA (istuu sohvalle lamautuneena). Liikemies, jota on pidetty harvinaisen lahjakkaana, viisaana ja taitavana — melkein nerona — rupeaa —
PAUKKAINEN. Sanoinhan, että kirja on taitavasti — melkeinpä nerokkaasti kirjoitettu.
ULJAALA (kimmahtaa pystyyn). Uskotteko tekin tuohon sunnuntaivirteen? Oletteko tekin ahtanut kalloonne tuota osuustoiminta-aatetta?
PAUKKAINEN (hymyillen). Minäkö? Minä olen vain yksinkertainen liikemieskokelas — enkä mikään apostoli. Minun toimintani tuossa jauhokaupassa luulisi puhdistavan minut kaikesta epäilystäkin. (ivallisesti.) Minulla ei ole kansanparantajan suuria edellytyksiä.
ULJAALA (raapii neuvottomana korvallistaan). Tuo jauhokauppa, niin — (Istuu hermostuneena ja ilmeisesti riidanhaluisena.) Sinun omavaltainen menettelysi oli kaikinpuolin kummallinen toimenpide — aivan häikäilemätön — jopa rikollinen, vaikka oletkin viljaosastonpäällikkö —
PAUKKAINEN. (levollisesti). Aivan rikollinen.
ULJAALA (hämmästyen). Mitä? (Kimmastuu.) Kun minä sanon, että se oli rikollinen, niin se myöskin oli — vai mitä?
PAUKKAINEN. Oli tietysti — ja rikos on rangaistava.
ULJAALA. Häh?
PAUKKAINEN. Ja rikoksen laatuun katsoen on rangaistus oleva —
ULJAALA (lyö kiivaasti kämmentään sohvaan). Mies! Minä kai tässä olen rangaistuksen määrääjä, etkä sinä.
PAUKKAINEN. Ei! Kyllä minä määrään rangaistuksen ja te panette sen täytäntöön.
ULJAALA (on kuohahtamaisillaan, mutta hillitsee itsensä, pitkäveteisesti). Tästä voisi seurata eroittaminen —
PAUKKAINEN. Voisi?
ULJAALA (kiivaasti). Niin voisikin — jos minä tahtoisin!
PAUKKAINEN (yhtä levollisena). Tällaisesta rikoksesta täytyy seurata erottaminen.
ULJAALA (aivan ymmällä). Mi—mitä?
PAUKKAINEN. Erottaminen heti — ilman irtisanomisaikaa.
ULJAALA (tuijottaa kotvan Paukkaiseen, nousee sitten hitaasti ja puhuu matalasti ja hillitysti). Sinua voisi luulla löyhäpäiseksi, ellen minä sinua tuntisi — (Naurahtaa hermostuneesti.) Sinä olet tehnyt minut yksinkertaisesti — aseettomaksi. Minä tunnustan sen rehellisesti — (Vakavasti.) Sanopa sinäkin avoimesti — minkätähden?
PAUKKAINEN (hymyillen). Tein rikoksen paljastaakseni kykyni — ja määräsin rangaistuksen — näyttääkseni voimani.
ULJAALA (vitkaan). Mutta — mitä teet sitten — jos minä panen tuomion täytäntöön?
PAUKKAINEN. Alan kilpailun.
ULJAALA (ivallisesti, heiluttaen kirjaa). Osuustoiminnassa?
PAUKKAINEN (tekee estävän liikkeen). Pyydän, ettei minun tarvitse vakuuttaa samaa asiaa kahta kertaa.
ULJAALA (ihaillen, melkein kadehtien). Te olette täsmällinen — selväsanainen —
PAUKKAINEN. Niin toivon. Ja vielä enemmän — haluan seisoa sanojeni takana.
ULJAALA. Hm! (Miettii.) Hm! (Katselee kirjaa kädessään.) Saanko vähän katsella tätä?
PAUKKAINEN. Olkaa hyvä!
ULJAALA. Onko läsnäolonne tällä hetkellä makasiineilla välttämätön?
PAUKKAINEN (ihmetellen ja hymyillen). Makasiineilla? Minä pidän itseni erotettuna — tästä toimesta.
ULJAALA (katsoo viekkaasti sivulta). Tästä? Te paljastatte ajatuksenne —
PAUKKAINEN. Niin — tarkotuksella.
ULJAALA. Te yritätte raivata itsellenne siirtymistilaa —
PAUKKAINEN (kumartaa kohteliaasti). Aivan oikein. Joko eteenpäin — tai aivan sivulle.
ULJAALA. Siis: joko — taikka —?
PAUKKAINEN. Varmasti.
ULJAALA (hetken mietittyään, toimekkaasti). No, niin! Pyydän, ettette poistu talosta — ennen kuin olen saanut teitä puhutella. (Lähtee ja kääntää kirjan kannet mennessään, alkaen heti lukea.)
PAUKKAINEN seisoo hetken liikkumattomana, pistää sitten kädet housuntaskuihin ja alkaa vihellellä.
MARI (tulee hengästyneenä). Juoksin koko puutarhan — mutta en löytänyt — olivat kai menneet puistokadulle — (Alkaa koota astioita pöydältä, katsahtaen silloin tällöin Paukkaista.)
PAUKKAINEN (seisoo liikkumattomana ja viheltelee).
MARI (arasti). Osastopäällikkö!
PAUKKAINEN (lakkaa viheltämästä, mutta ei muuta asemaansa). Hm?
MARI. Minä vain olisin niin hirveän utelias tietämään — oliko tuo äskeinen puotijuttu — leikkiä — tai totta?
PAUKKAINEN (kääntää päätään ja kiepahuttaa sitten korollaan itsensä ympäri.) Tietysti!
MARI. Mikä?
PAUKKAINEN. Että selvä se! All right!
(Eteisen kello soi. Mari menee avaamaan. Paukkainen kävelee etualalle oikealle).
MARI (eteisessä). Kauppaneuvos ei ole sisällä — hän on konttorissa.
RÖYTTO (eteisessä). Siitä huolimatta pyytäisin saada häntä odottaa täällä. Olen tehtailija Röyttö.
MARI. Tehkää hyvin!
RÖYTTÖ (tulee sisään). Kas vaan — herra Paukkainen on täällä!
MARI (kokoilee astioita tarjottimelle).
PAUKKAINEN (menee tervehtimään). Hyvää päivää, tehtailija Röyttö! Kauppaneuvostako haluatte tavata?
RÖYTTÖ (naurahtaa ja yskähtää, käännellen sikaarin puolikasta kädessään). Niin — he, he, he — öh! Olisi vähän sellaista kahdenkeskistä.
PAUKKAINEN. Tehkää hyvin ja istukaa — kauppaneuvos tulee kai kohta.
MARI (menee oik. peräovesta).
RÖYTTÖ. Oli hauska tavata herra Paukkaistakin. Kävin siellä makasiineilla —
PAUKKAINEN. Istukaa — olkaa hyvä! (Istuu selin pöytään.) Joko olette onnistunut vuokraamaan puotihuoneistonne?
RÖYTTÖ (istuu). Olisihan siinä nyt niitä vuokraajia — he, he, he, öh — mutta antaisin kernaimmin teille — tutulle miehelle —
PAUKKAINEN (torjuvasti). Ei! Antakaa heille vaan — jos saatte pyytämänne vuokran —
RÖYTTÖ. Kyllähän ne sen tinkimättä, he, he, he, öh —
PAUKKAINEN. No, asia on sitten selvä.
RÖYTTÖ. Hm! Tjaa! Asialla on niin monta puolta. He, he, he, öh! Se meidän riitarahamme jos jaettaisiin —
PAUKKAINEN (jyrkästi). Johan minä olen sanonut kerta kaikkiaan, etten ryhdy asiasta edes keskustelemaan — ennenkuin te lähdette minun tarjoamastani summasta —
RÖYTTÖ. Mutta huomioonottaen kaikki paikalliset edut —
PAUKKAINEN (nousee). Minä ehkä ilmotan kauppaneuvokselle, että haluatte häntä tavata —
RÖYTTÖ. Mutta jos edes suostutte korottamaan —
PAUKKAINEN. Minä ehkä en huoli huoneustosta ollenkaan.
RÖYTTÖ. Mitä? (Katsoo viekkaasti.) Ette te niin tyhmä ole, he, he, he, öh!
PAUKKAINEN (hymyillen). Kyllä minä voin olla niin tyhmä. No, miten liike luistaa? (Nojautuu pöytään.)
RÖYTTÖ. Liike? Huonosti — yhä huonommin — he, he, he, öh!
PAUKKAINEN. Arvaa sen. Huono heinävuosi — ja nyt punatauteja karjoissa — raakanahkoja saa melkein ilmaiseksi — ja valmiin nahan hinta on yhä nousemassa — (Nauraa.) Huono aika nahkurille — selvä se — Old boy!
RÖYTTÖ. Niin se voi näyttää ulospäin — mutta todellisuudessa, he, he, he, öh — ja sentähden nekin muutamat vuokrasataset —
PAUKKAINEN (katsoo kelloaan). Jahah! Nyt minun täytyy lähteä.
RÖYTTÖ. Ei meistä sitten tullut kauppaa?
PAUKKAINEN. Ei! — Minä ilmotan, että te odotatte — (Menee vasemmalle ovelle.)
RÖYTTÖ (äkkiä). Paukkainen!
PAUKKAINEN. No?
RÖYTTÖ (alakuloisesti). Yksi hävinneen kaikki! Saatte sen sitten, he, he, he, öh — pilahinnasta.
PAUKKAINEN (palaa hitaasti). Ylihuomenna tulen sitten tekemään välikirjat — jos tulen ollenkaan — sen ehdon tiedätte entuudestaan.
RÖYTTÖ. Tiedän, tiedän. No — asiasta toiseen! Luuletteko, että kauppaneuvos haluaa tämän minun tyhjän tonttini tässä —?
PAUKKAINEN (istuu). Hm! Minä luulen kyllä että hän haluaa — mutta ostaako hän sen — se on eri asia.
RÖYTTÖ. Ahaa! Te tiedätte jotakin, he, he, he, öh!
PAUKKAINEN (huvitettuna). Minä tiedän hyvin vähän —
RÖYTTÖ. Ai, ai, sitä oveluutta, he, he, he, öh!
PAUKKAINEN (tyytymättömästi). Oveluutta? Mitä se on?
RÖYTTÖ (hätäisenä). No, rehellisesti, rehellisesti! Mitä te tiedätte?
PAUKKAINEN (hymyilee ivallisesti). Rehellisestikö? (Nousee.) Hm! Minä tiedän vain sen, että jos minä en tule lauvantaina, niin ei kauppaneuvoskaan osta teidän tonttianne.
RÖYTTÖ (miettii tarkasti). Jos ei — niin ei — jahah — he, he, he, öh — Mutta jos te tulette, niin —?
PAUKKAINEN. Sitä en tiedä. Ehkä sitten — (Nyökäyttää ja menee vasemmalle.)
RÖYTTÖ (tekee liikkeen kuin estäisi Paukkaisen lähtöä, mutta ei ehdi mitään sanomaan, jää nolona istumaan, mutisten itsekseen). Jos ei — niin ei — ja jos — niin — hm — tjaah —
MARI (tulee lopullisesti puhdistamaan pöytää).
RÖYTTÖ. Minä täällä vielä sitä kauppaneuvosta odottelen, he, he, he, öh —
MARI. Olkaa hyvä! Onko kauppaneuvokselle ilmotettu?
RÖYTTÖ. Kyllä — osastopäällikkö — kun meni, niin —
MARI. Joko hän meni makasiineille?
RÖYTTÖ (kiinnittää huomiotaan). Kuka? Osastopäällikkö?
MARI. Niin — ajattelin vain —
RÖYTTÖ (ryhtyy sikaarinsa sytytyspuuhiin). En tiedä — ei sanonut — (Katsoo syrjästä Maria.) Hän on kovin etevä mies — tuo herra Paukkainen.
MARI (mielihyvällä). Niinpä taitaa olla.
RÖYTTÖ. On, on! Kerrassaan etevä! Onni liikkeelle — kun on sellaisia —
MARI (huokaa). Niin kai.
RÖYTTÖ. Mutta — etevän pitäisi pitää onni itselleen, he, he, he, öh! Pitäisi tehdä kaikkensa itsensä hyväksi — eikä uurastaa muille. Niin tuntuu — näin — vanhan ystävän mielestä — öh, öh — (Yrittäen hyvin leikillisesti.) Eikö teidänkin mielestänne, he, he, he, öh?
MARI (avonaisesti). No, kyllä varmasti — minun mielestäni! (Hillitymmin.) Ja — on kai hän sellaista ajatellutkin.
RÖYTTÖ (siirtyy mielenkiintoisena pöydän ääreen istumaan). Onko? No, sepä olisi viisasta! Onko hän aikonut erota?
MARI (välinpitämättömästi). Mutta ei siitä taida mitään tulla!
RÖYTTÖ (viekkaasti). Jos minä vaan tiedän, että hän on sellaista aikonut, niin kyllä minä tulen häntä kehottamaan — ja samoin pitäisi kaikkien hänen ystäviensä tehdä.
MARI (vakuuttaen). No, kyllä hän on aikonut — koska siitä on puhunut.
RÖYTTÖ. Hyvä, hyvä! On sitten vain kehotettava — yhä kehotettava. Jokaisen oma onni on lähinnä itseä, he, he, he, öh! Ja ystäviä lähellä myöskin — luonnollisesti — öh, öh!
MARI (on saanut pöydän kuntoon). Nyt kuuluu kauppaneuvos tulevan —