Part 2

KULLERVO. Älä turhia turise! Täss' ei auta! Asiaa avittaa tulee. Ja kenpä sen sinulle sanoi, ettei Tuulikki tutustu mielellänsä Vennään mieheen. Vieras maistuu makeemmalta.

JOUTO (vähän alistuvasti). Ehkä löytyypi muitakin. Katsotahan, koitetahan...

KÄPSÄ. Mie vielä kylälle pyörrän... tuon muutaman tullessani häilähtelevän hamosen. Terve vaan näkemiin, veljet. (Menee.)

JOUTO. Juokse, juokse! Väleen joudu myös takaisin!

KÄPSÄ (ovessa). Tuossa paikass' oon takaisin.

KULLERVO. Käy, Jouto, Tuulikki etsi, salaa ottakaa oluet, tuokaa tänne tullessanne. Minä sill'aikaa penkit laitan miesten istumatiloiksi.

JOUTO Joudan käydä käskemässä. (Menee.)

KULLERVO (Järjestelee penkkejä y.m. pirtissä.)

ORMA (tulee sisään). Ohoh, mitäs laittaa miesi? -- Siell' on nyt sumuinen ilma.

KULLERVO. Ilma onkin se onneksi. Katsos, kohta pidetään täällä suuri, salainen kokous. Saapuu paljon tovereita kaukaisistakin kylistä. On hyvä, kun on usma ilman päällä, eivät eroita tulijoita.

ORMA. Vai on kokous -- täällä?

KULLERVO (yhä houkuttelevammin ja luottavammin). On. On tullut myös Venäeltä itse Semen Ujunoffi, entinen palkkaorjien päämies. Hän tänne saapuu saatossaan sata miestä. Sinä et sitäkään tiedä, ovat jo Vennään pojat maahan kaataneet pajarit. Kaikki riikin rikkalinnat maass' ovat maan omana. Henkipattoina pajarit piiloissa nyt puikkelevat. Jaettu tasan on tavarat.

ORMA (ihmeissään keskeyttäen). Älä!

KULLERVO (innostuen enemmän). Kaikki jaettu, maat ja mannut. Ujunoff on uljas miesi! Kun hän otti ohjat käsiin, pyörähti pystyhyn toiset, kaikki entinen kumohon. Orjat maassa matanehet nyt ovat isännät itse.

ORMA (epäillen). Kovin kuulostaa kummalta. Lienee viestit vika viestit -- osaa en uskoa puoltakana.

KULLERVO. Kohta kuulet, kun tulevat. On vain oltava sinunkin meidän liitossa lujassa. Teemme täällä saman tempun. Miks' ain olla käskettävä, kun on valta käskeäkin! Suuret tästä sukee ajat.

Jouto ja Tuulikki tulevat kantaen suurta oluttynnöriä.

JOUTO. Ka, jo on Ormakin kotona.

ORMA. Jopa jo kotona -- missäs? -- Tännekö tynnörin tuotte? Kas kun antoi Ripsa-muori.

TUULIKKI. Sit' ei muorilta kysytty.

JOUTO. Ottajall' on oma lupa.

ORMA (ihmetellen). Otitteko omin luvin kellarista juhlaolvet?

TUULIKKI (niskojaan viskaten). Olut on minun panema.

ORMA. Mut on otra Karhun otra, maltaat Ripsa makeoitti.

TUULIKKI. Minä makasin mallassaunan.

JOUTO (silmää iskien). Makasit -- sen minä tiedän! Mitä turhista torista. Otettu mikä otettu.

KULLERVO. Sekä juotu, mik' on juotu. On oikeus ottaaksemme.

ORMA. Oikeusko? Sit' ei se ole.

JOUTO (tiuskasten ja nyrkkiä heristäen). Jos et, Orma, jo osanne itse turpaasi tuketa, niin sen tukkean ijäksi!

ORMA. No, no, kuoma, katsotaanhan. Minä riitaa en rakenna.

KULLERVO. Paras onkin olla myötä.

TUULIKKI (iloisesti). Ja iloita elon aika. Saadaan kai huikeat hypyt! Jouto kertoi, jotta saapuu Vennäänkin veikeät miehet omain poikien lisäksi!

KULLERVO (Joutoon vilkaisten). Pidä varasi, Tuulikki, Vennääll' on tuliset veljet... vievät sinulta siiven lennon.

JOUTO (turjottaen). Ei neittä väkisin naia... Ja jos vievät niin viekööt.

TUULIKKI (kiusoitellen). Kas, kas, Jouto -- jokopa nyt joutavia!

ORMA (hyväntuulisesti). Vie sinä, minä vikisen -- ole vievinäs väkisin.

KÄPSÄ (kiireesti tullen). Ho hoi! Keppasi taas Käpsän jalka. Pian saapuu salateitä miestä niinkuin Viron sutta. Onp' on neiotkin keralla!

JOUTO (laskee olutta haarikkaan ja tarjoo). Kippis, Käpsä! Saappas tästä kielen päälle, että laulaisi vastakin.

KÄPSÄ. Kiitos, kuoma! (Juo.) Ohhoh! Oikeinpa hikosin, tuota... otan vähän koivillekin. (Juo taas.)

JOUTO. Jotta keikkuis ketterämmin illan pitkissä iloissa.

TUULIKKI (nauraen). Voi mun pätö päiviäni, vieläkö Käpsäkin käkeisi jalan norjan nostantahan!

KÄPSÄ. Tui, tui, Tuulikki, sinua! Viel' on käypä Käpsän mieli. Katso illalla itseäs...

(Iloista, vähän pidätettyä hälinää kuuluu ulkoa. Sisälle syöksähtää Suomelan alueen palkkaväkeä, etup. nuoria miehiä, mutta myös naisia.)

KÄPSÄ. Ka, ka! Tulkaa vain peremmä!

ÄÄNI JOUKOSTA. Jopas Käpsä tänne kerkes!

KÄPSÄ. Käpsällä on kärpän jalka.

KULLERVO. Terve, terve pirttiin miehet sekä naiset naurusuiset! -- Jo kai tiedätte asian: saamme kohta vierahia.

JOUKOSTA. Jo tuon saimme ilon sanan. Nousee tästä rennot rymyt!

KULLERVO. Nouseepa rumakin remu! Mutta -- hiljaa siitä niinkuin hiiret, aikeestamme ankarasta! Pidetään vain niinkuin kestit -- muuta muka ei mitänä.

JOUKOSTA (innoissaan). Se on selvä! Tehdäänpä salainen temppu, hyökätään, kun nukkuu Karhu.

(Naurahduksia.)

KULLERVO. Onko kaikki yhtä mieltä: otetaan osamme näistä Suomelan sukuperuista?

JOUKKO. Tietty se! Kaikki täss' on yhtä mieltä, vaikka valalla vannottaisiin!

JOUKKO (yhä enempi hälisten). Kaikki olemme -- otamme kaikki!

KULLERVO. Kun nyt saapuu auttajamme, Vennään vetreät toverit, niin pankaamme parastamme: annamme asunnot heille, leivomme leveät leivät...

JOUKOSTA (nauraen), Oikein limpun litsaukset... hä häh!

KULLERVO. Naiset pankohot olutta, kun ehtyy entiset varat.

JOUKOSTA. Naisill' on aina antamista!

(Naurua ja tuiskutusta.)

Ulkoa kuuluu kopinaa. Jouto pistäytyy ovesta kurkistamaan.

JOUTO. Käykää sisään... ahaa, kuomat, kaimat, käykää pirttihin sisälle!

KULLERVO (rientäen vastaan). Terve, toverit! Mitäs kuuluu? Tervetuloa talohon!

Semen Ujunoff joukkoineen tulee.

SEMEN UJUNOFF (tervehdellen). Tjerve, tjerve! Kiitos, kiitos! Ensi giertah Vermään veljet tjervedulleet on dalohon. Ensi giertah doverina tavatahan.

KULLERVO (liehakoiden). Ensi kertaa! Se on totta. Mut ei suinkaa viime kertaa! Toivottavasti tästä lähtein Vennään veljet ja Suomen toverit aina yhdessä aprikoivat, auttavat toinen toisiansa... kaattaan Karhut ja pajarit!

UJUNOFF. Da oigein sanoit! Hjuvin hjuva! Kaadaan Karhut da pajarit!

(Joukot nauravat.)

KULLERVO (kuljettaa U:n pöydän päähän istumaan). Vieraalle kunniapaikka, päällikölle pöydän päähän!

UJUNOFF. Kiidos, kiidos! Hjuvin hjuva!

KULLERVO (toisille ryssille). Te, toverit, katsokaahan kukin paras itsellenne! (Naisiin viitaten).

Yleistä naurua ja naljailua.

TUULIKKI (vie oluthaarikan U:lle). Tulomalja päällikölle!

UJUNOFF (silmää iskien). Tjerveydeks, tjerveydeks! Kovin on punainen juoma... da neion poski punaisempi!

(Tarjoillaan olutta, ensin Vennään miehille sitten omille. Naljailua.)

UJUNOFF. A ennenguin muida muistalemme, pistetähän ilot pistoon! Jotta norjistuis jäshenet pitkän matgan ja paagasen päälle. Soida, Ivan, soidah shirmankka, Ivan, da, dantshikat, tavaarishij, Shuomen tjyttöjen gerallah!

(Ivan ja Michael käyvät soittamaan. Suomen tyttöjen silmät alkavat palaa Vennään poikien puoleen. Tuota pikaa käy iloinen karkelo, pari ryssää laskee hihkuen "ripatskua".)

Esirippu

KOLMAS NÄYTÖS.

Suomelan valtapirtin eteinen. Oikealla ovi pirttiin, vasemmalla toinen ovi. Perältä käynti ulos kartanolle.

Esiripun noustessa hälinää. Entiset palkkarengit ja Vennään miehet rientävät edestakaisin eteisen poikki pirttiin ja pirtistä ulos. Suomelan entisillä palkkarengeillä on venäläisiä päähineitä, jopa mekkoja ja keihäitäkin. Kaikki ovat asestettuja.

Vasemmalla olevan oven luona seisoo Orma vahdissa alakuloisen näköisenä.

Esiripun noustessa kuuluu pirtistä Ripsan järkyttäviä kuolinparahduksia. Hetken päästä tulevat pirtistä Kullervo ja Jouto.

KULLERVO (raa'asti nauraen). Vanha naakka-saatana! Siin' oli sinunkin loppus! Et nyt enempi ärise!

JOUTO. Piru vie! Tää kävi hyvin! Ei aavistanut mitään Karhu, enempää kuin Karhun ämmä, kun vähän yöunia häirittihin. Hurjia olivat ryssät päälle käymään -- mutta kyllä joivatkin illalla, kolme tynnöriä olutta!

KULLERVO. Olut antoi tulta mieleen, sen sai kokea Karhu --

JOUTO (viitaten vas. olevaan oveen). Tuoll' on nyt Karhu aljunamme salpain vankkojen takana. Hei, orjien isäntä, miltäs maistuu lainan maksu! Saat nyt saada korkoin kanssa! Varo vaan, Orma, ettei karkaa kaitsettavasi.

ORMA. Näettehän, että vahdin.

KULLERVO. Yksi vain livisti lintu. En ymmärrä vieläkänä, mihin häipyi Heljä yöllä?

JOUTO. Miten pääsi, sit' en tiedä, mutta minne, sen tajuan. Koettaa tietysti saattaa sanoman Kovakselle.

ORMA (hiljakseen). Silloin täst' on leikki poies. Uskokaa kun sanonkin: hyvää täst' ei meille koidu.

KULLERVO. Tee sinä tehtäväs vainen, sull' ei muita mukinoita. Ja muista: (tehden kädellään vastaavan liikkeen) nuoran jatko oot orressa, jos vain Karhun karkuun lasket!

(Kullervo ja Jouto menevät ulos.)

ORMA (päätään puistellen). Jaa jaa. Saapa nähdä, mik' on loppu. Ylen on pitkälle menty. (Huokaisee.)

KARHU (kolkuttaa vas. sivuovea sisäp.) Orma! Kuuletko, Orma!

ORMA (hämmentyen). Hst! Kuulen, mutta en uskalla kuulla...

KARHU. Raotahan ovea hieman. Enhän sulle mitään mahda... tahtoisin vaan puhua hiukan.

ORMA. Vähän pönkää saatan siirtää, muuta juuri en uskalla.

KARHU (oven raossa). Sanohan minulle, Orma, sinä, joka olet näillä tanhuilla kasvanut, kulkenut kuten minäkin, sanohan minulle, mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Minkä vuoksi toitte vieraan, vanhan verivainolaisen tänne, ja yhdessä hänen kanssaan katalasti yöllä karkasitte kimppuumme, murhan, ryöstön töihin? Onko puuttunut jotakin? Enkö aina ole parastanne katsonut? Onko ollut ruoska ruokananne?

ORMA (hämillään). Eipä suinkaan, isäntä, ei suinkaan. On ollut kysta kyllin silloin meillä kuin sinullai. (Pelästyy puhuneensa liikaa.) Tuota... mutta niin, minä en tiedä... minä en tuonut vainolaista...

KARHU. Enkö ottanut teitä yhteisiin neuvonpitoihin, enkö aina -- (vetäytyy pois, joku tulee ulkoa ja menee pirttiin).

ORMA. Hst! Joudun vielä minä hirteen. Katsos, en halusta olisi tässä, mun on pakko ollakseni, jos mieli elohon jäädä.

KARHU (katkerasti). Hm! Kehnoill' on matalat keinot! -- Sanohan vielä, kuink' on laita vanhan Ripsan?

ORMA (epäröiden). Pirtin puolla ruumihina --

KARHU. Ruumihina vaimo vanha -- Entä Heljä -pääsikö karkuun?

ORMA. Pääsi -- ainakin toistaiseksi. Monta ovat etsijätä laittaneet. Pahoin pelkään, että tapaavat.

KARHU. Varjelkohon Kaikkivalta! (Vetäytyy pois.)

Ulkoa alkaa kuulua melua. Ujunoff ja eräitä toisia ryssiä tulee ryöstösaalista kantaen. Siinä on taljoja, vaatteita, metalliesineitä y.m.s.

UJUNOFF. Ah, Orma, vanha mieshi! Katsho sie vaan Karhua! A vot myö kjulassa kjäväsimme, rigas kjula, julen on paljo shaalihia, on kalua kaigenlaista. Ei juoshut huggahan hurme, joskin kaatui joitakuita. (Sylkäisten) Naplivaitj! Karhull' on angarat voimat, monda magasi maassa mieshtä, jennenguin nuorih giinnih shaatih. --

TUULIKKI (tulee sisältä).

UJUNOFF. Ah, sinä gorea tjyttö! Jo oli igävä miulla Tuulikkia tjyttöstäni. (Noppaa vyötäisiltä Tuulikkia ja paiskaa poskelle suutelon. Tuulikki on vähän hämillään, mutta sallii sen tapahtua.)

TUULIKI. Olen pirtin puhastanut, ett' ois urhoilla tiloa, vierahilla liiatenkin.

UJUNOFF. Vot se on hjuva, oigein hjuva! Tuulikkini, saamme taas illalla iloita. -- (Päätään osottaen) A piäss' on vjähän raaskas paino, kova myös ollut on urakka, tuoppas oltta miesten juoda!

TOINEN RYSSÄ. Vot, vot, tuo olutta saavillinen! Julen on aangara jano.

TUULIKKI (lähtien). Vielä on pieni tynnörillinen olutta. Tuon sen. Sitten kaikk' on lopussa.

UJUNOFF. Tjaa -- on pandava uudet olvet. A nyt tuo välehen vjähän, koht' on kieli kidassa kiinni!

Tuulikki ulos. Ujunoff ja ryssät sisälle.

Kullervo ja Jouto tuovat ulkoa vastaanrimpuilevaa Marvaa.

KULLERVO. Katsos, Orma! Vipuun kävi vanha varis.

MARVA. Mitä tahdotte minusta? Päästäkää pois näkemästä näitä päiviä pahoja. Liiaksi olen jo vanha teidän rääkätä, repiä!

JOUTO. Eihän rääkätä sinua, kun oot vaan avuksi tässä.

MARVA. Ei minusta mitään apua.

ORMA. Antaa toki vanhan olla.

KULLERVO (suuttuen). Jo nyt on saatana tässä! Teist' on aina vain vastusta!

JOUTO. Liiaks istuu orja heissä. Aina vaan ovat kärttäneet isäntäinsä suosiota. Meitä nuorempia polettu takanapäin liiatenkin. Nyt kun me heillekin päivät paremmat laittaisimme, vapaat päivät, onnen päivät, eivät ymmärrä ottaa vastaan, eivät auttais ehkes meitä. -- Ei oisi Ormakaan tuossa, ellei oisi pakko olla!

ORMA (ei virka mitään).

MARVA. Ja mikä olisi se onni, jonka meille tarjoisitte? Itse näette: ryövärein ja roistoin onni!

KULLERVO. Varo kieltäs, ämmänkenkku!

MARVA (melkein huutaen). Sen sanon, huudankin julki: tää on roistojen tekoa, murhamiesten --

KULLERVO (Iskee nyrkillään korvalle, jotta Marva kaatuu). Äsh, perkele!

MARVA (yhä jatkaen pitkällään). -- pettureitten, maankavaltajain kurjain...

KULLERVO (potkien Marvaa päähän). Tuhannen tuhatta! Vaikenetko, vaikenetko!

MARVA (surkeasti). Auta, Luoja Kaikkivalta -- (Pyörtyy.)

ORMA (nöyrästi, lepytellen K:a). Anna olla vanhan vaimon. Eihän hän ole mitään pahaa tehnyt, eikä hän oikein ymmärrä näitä -- ... kukapa näitä...

KULLERVO. Kyllä minä panen ymmärtämään... niin hänen kuin sinunkin!

ORMA. No, no, kyllähän minä... eihän tässä...

JOUTO. Tule jo, mennään pirttiin! Ujunoff odottaa sopimaan, kuinka paljon ryöstösaalista saavat he mukanaan viedä, sekä mitä tehdään vangitulle (viitaten Karhun ovea kohti).

KULLERVO. Mennään sitten. (Ormalle), Mutta muista! (Menevät.)

ORMA (ryhtyen auttelemaan Marvaa). Voih, voih, näitä pälkö päiviämme! Jo nyt johonkin jouduttihin!

TUULIKKI (tulee ulkoa olutämpäri keralla, pysähtyy). No, mikäs muorille kävi?

ORMA. Tässä Kullervo kiivastui, oli potkia kuoliaaksi Marva-raukan...

MARVA (vähän tointuen). Varjele, vakainen Luoja, päästä näitä näkemästä!

TUULIKKI (kevyesti). Vai jo väsähti varis... on kai rääkkynyt tarpeheksi. (Menee pirttiin.)

MARVA (raukeasti). Tuulikki... sinäkin tyttö! Pääsis tuonelan tupihin, siell' ois olla armahampi!

ORMA (toimitellen Marvaa lähtemään). Koeta joutua johonkin piiloon... pois tästä välehen pääse! Luulen, että tulee tästä kohta kahta kauheampaa! Riennä! En voi seurata edemmä. Minut hirtehen vetävät, jos vain tästä hievahdankaan. Ohoh! Ehkä jaksat yksinäsi...

MARVA. Kun en jaksa, niin vaipunen. Hylkäs kansa Kaikkivallan, Kaikkivalta kansan jätti. Pääsis pois päiviltä näiltä! Voih, voih, Orma, -- jää hyvästi! (Lähtee.)

ORMA (kuullen pirtistä ääniä). Hyvästi, hyvästi, Luojan haltuun!

(Rientää vahtipaikalleen. Kullervo, Jouto ja Ujunoff tulevat pirtistä.)

KULLERVO. No mihin joutui ämmänkääkkä!

ORMA. Mihin lie hoippunut siitä; en tullut kysyneheksi.

KULLERVO. Samapa tuo. Vaikka olisi saanut nyt olla näkemässä Karhun rakki, kuinka ulvoo Otso itse. -- Ota pois ovelta pönkä!

ORMA (kysyvästi katsoen). Pönkä poisko... miksi sitten?

KULLERVO. Sittenpä saat senkin nähdä. No!

(Orma ottaa pöngän ja avaa oven. Kullervo, Jouto ja pari muuta miestä menevät koppiin ja tuovat köysiin sidotun Karhun esille. Karhu jäykkänä, pystypäisenä. Orma vetäytyy nurkkaan.)

UJUNOFF. Vot, vot, karhundantshuttajat! Shaakaapas otukseen hengi, jotta hjuppis ilokshemme! (Nauraa raa'asti.)

KULLERVO (pilkallisesti). Tanssi nyt Kalevan tanssi, oikein Ukon uhritanssi meidän mielemme ratoksi -- saat olutta siemauksen!

JOUTO (samoin pilkallisesti). Saatpa niinkin! Hypi, hypi, niinkuin hyväkin hullu-heikki, niinkuin me ennen sinun eessäsi leiskuimme. Nyt on tullut vuoron vaihto. Meilt' on poissa kaulanauhat, sinull' on hamppuset käädyt. (Osottaa köyttä Karhun kaulan ympärillä.)

KARHU (vaikenee täydellisesti).

KULLERVO. Jäätyikö kieli kitaan kiinni! Tais' olla pakkanen pieni yöteloilla kuulun Karhun.

KARHU (vaikenee yhä).

UJUNOFF. A keksinpä mie kjeinon hjuvan, millä pienet lustit saadah! (osottaen Karhua) Sidotah tshort seinäh giinni... vot siull oiva ambutauluh! A nyt pannah gilba, kuka on tarkin nuolen tjerävän ambumises! Kuka tapaapi lähemmä, a ilman ettei reigää tule.

KULLERVO. Ohoh! Se on oiva tuuma... ehkä tepsivi muutakin. (Komentavasti huutaa pihalle) Miehet, uhrihongan utareihin Karhu kiinni kytketähän!

(Pari miestä tulee sisään.)

KARHU (mahtavasti). Katalat, maanpetturit kurjat kiroon!

JOUTO. Ähäh! Jopa joutui kelloon ääni!

KULLERVO. Sano nyt ensiksi meille, millä toimin kulkee Kovas -- ja missä?

KARHU (ei vastaa).

KULLERVO (viekkaasti). Voimme säästää me henkesi, rauhassa saat täältä mennä, jos lupaat ja luovutat meille kaikki maas' ja mantus'.

KARHU. Orjille -- en ikinä!

KULLERVO. Kas, kas! Orjille, sanoitko? Muka itse teit vapaiksi meidät, vertaisiksesi mairotit.

KARHU. Orja orjana kuoleekin! Sit' ei voi vapaaksi tehdä... liian kehno, huono aines. Vasta täysin sen tajuan.

KULLERVO. Varo! Henkesi on käsissämme! Toki säästämme sen, jos vain vannot ja vakuutat luopuvasi kaikesta... ettet ilmoisna ikänä tule enää näille maille. Et itse etkä myöskään muita laita.

KARHU. Minä tulen! Viekää kaikki, viekää henki! Tulen kuin taivahan vasama tuolta puolen tuonelankin! Maankavaltajat kaadan! Nousee uusi, uljahampi Kalevan kantaheimo! Kasvaa kansa valkeampi, suku suurempi sukeaa, jok' ei vieraita kumarra, petä peltoja isien!

JOUTO (kiusoittavasti). Kynnet poikki kuulun Karhun! Viekää puuhun pilkaksemme!

Miehet vievät Karhun ulos. Kullervo, Jouto ja Ujunoff katselevat peräovelta.

UJUNOFF (Kullervolle) Ah, sie viisas, jylen viisas olet tavarish. Da nyt on Karhu gaatomailla. A, kuka ensimäiseks ambuu?

KULLERVO. Kunnia se vierahalle. Anna mennä vaan!

UJUNOFF (tähdäten jousella). Katsotah, mie hiukset puuhun naulaa! (Laskee nuolen, joka vähän haavoittaa Karhun päätä.)

UJUNOFF. Tshort pergeleh, naarmun teki!

JOUTO (ihastuksissaan). Kas, hyvin Ujunoff tähtäs, hyvin! Laske toinen rintaluihin?

KULLERVO. Varro veikko! Oikeus on omaisilla Karhun peijaisten pitohon. (Singauttaa nuolen. Kuuluu Karhun parahdus. Kullervo kerskuen.) Siihen suistui suuri Karhu.

UJUNOFF. Äsh, tshort, välehen päästit, kovin välehen. Loobetit jo hubin meiltä... oisi shietänyt enembi. (Sylkäisee kiukuissaan.) Tshort! (Joudolle) A sie harooshi olet tavarish, etshi doinen ambudauluh!

KULLERVO (Lyöden Ujunoffia olalle). Huoli tuosta Vennään veikko. Aika pirttiin astella jo peijaismaljat pohjaan juomaan. Ujunoff, sa uljas poika, tule kuin isäntä tänne! (Avaa oven Ujunoffille)

UJUNOFF. Kiidos, kiidos! Hjuva, hjuva, tavaarish. A hjuvat olvet Karhun olvet, da hjuvat tytöt Shuomen tytöt! A konsanaan ei eroan Vennään ja Shuomen tavarish!

(Menevät pirttiin.)

ORMA (hiipii esille mielipuolena, ja lyyhistyen lattialle purskahtaa rajuun hullun nauruun.)

Esirippu

NELJÄS NÄYTÖS.

Suomelan pihalla, valtapirtin raunioilla. Oikealla sivustalla vielä kyteviä ja palaneita vanhan valtapirtin hirsiä. Vasemmalla ja taustalla metsää, kotikuusia.

Raunioissa jokunen ruumis. Kevät. Aamu alkaa sarastaa. Viimeisten hankiaisten aika.

Rauniolla, kypenien keskellä puuhaa hullu Orma, seipäällä kohennellen.

ORMA. Pönkä... mihin joutui pönkä... Karhu karkuun pääsee... minut hirteen vetävät... Kovas on kova miesi... Ai, ai .. hii-iii. (Löytää kekäleiden joukosta Kullervon ja Joudon ruumiit, jotka tuntee.) Kas, kas! Kullervo ja Jouto... mitä siinä nyt makaatte, nouskaa ylös... pirtti lämpiää jo... jo on kukko kiekahtanut... hii-ii-i...!

MARVA (tulee kepin varassa vaivaisesti, vasemmalta). Auta, Luoja armollinen, kaitse kaunoinen Jumala! Nämä päivät hirmun päivät piti vielä näkemäni, nämä ajat onnettuuden, ajat huutavan häpeän... Veli vasten veljeänsä... Vanha Kalevalan valtapirtti kekäleinä, kypeninä. Tätä se uneni tiesi, viime vuonna näkemäni. Kaatui valkea hevonen, kaatui kaikki kaunis maahan, uupui kunnia inehmon. (Aikoo istuutua kivelle, mutta huomaa samassa Orman, säpsähtää.) Taar' avita! Orma keskellä kyventen! Mitä etsit, mies poloinen?

ORMA. Laitan hyvän naurishaudan... onpa tuhkaa tarpeheksi... hii-ii...

MARVA (surullisesti, istahtaa). Niin, niin. Sammuvat kypenet kohta, niinkuin sammui Orman järki. Kaikki kaatuu, kaikki murtuu...

ORMA. Kullervo ja Jouto lämmittelevät nyt tuossa. Kullervo ja Jouto suuren takan tekivät... Tuli lämmin... lämmin... hii-ii...

MARVA (siirtyy katsomaan). Totisesti Kullervo ja Jouto! Armahda, Herra! Suuren takan tekivät... se käristi siivet heiltä. (Siirtyy jälleen istumaan.)

ORMA. Mutta kauas lensi iso lintu...

MARVA. Mikä lintu lensi?

ORMA. Uljas, uljas... lensi lintu... "Tule pirttiin, ole kuin isäntä itse!" sanoi Kullervo... Nyt se lensi... iso lintu...

MARVA (itsekseen). Mitä kurja tarkoittanee...

ORMA. Ujunohvi lensi... kun rupesi siivet palamaan... hii-iii...

MARVA. Sitäkö tarkoitatkin. Tietysti, tietysti lensi. Parempi kun ei olisi tullutkaan sinä ilmoisna ikänä! Onko milloinkaan verivainolainen tuonut muuta mukanansa kuin tuhoa vaan ja turmaa. (Valittavasti.) Mikä sokaisi meidän miehet, saattoi tuolle petoksen tielle, joka jo nyt on vienyt tuhkaksi ison tupamme, koko maamme mureheseen, kansan kauneimmat suruhun, jonk' ei vertaista koettu.

KÄPSÄ (kuukistellen, kurkistellen tulee). Voi hyvät ihmiset tokkiinsa... hyvää huomenta sentään, olkoon aamu armahuinen! Voi hyvät ihmiset... minkälainen on ollut rytäkkä, meno ja meteli!... Jaa jaa...

MARVA. On ollut meno ja meteli -- ja nyt kytevät kypenet.

KÄPSÄ. On toki onni, että olette elossa vielä... Minäkin poloinen poika viime hilkussa livahdin! Kun kuulin Kovaksen tulevaksi mukanansa kaikki ylämaan miehet, minä heti älysin -- ja sen nyt pässikin tajusi! -- että lyhveen loppui ilonpito, että kostaa Kovas Karhun kuoleman, maksaa mahlat Ripsa-muorin...

ORMA (asettuu taas vahtiasentoon). Karhu! Pysy vaan sisällä... hirttävät minut... hii-ii...

KÄPSÄ (säikähtäen). Mitä... hii-ii? Onko mennyt Orman pää --? (tehden sormellaan liikkeen.)

MARVA (surullisesti nyökäyttäen). On mennyt Orman. Lie monen muunkin.

KÄPSÄ. Vai niin, vai niin. Taar' avita mokomasta! Niin, niin, älysin silloin minä, älysin koivet alleni ottaa; minä metsään puikin. Aina Komussuon piilopirttiin Hötövuoren juurelle minä liputin. Siellä olen maannut kuin hiiri kolme vuorokautta, pieni (näyttäen) noin pieni leivänkannikas eväänä. Koska arvelin rymäkän ohi jo olevan, kurkkailemaan lähdin... täälläpä kypenet löydän.

MARVA. Autiot ovat taas asuintilat. Kohonnevatko konsanansa, nyt kun ne oma heimomme hävitti. Voi päiviä näitä!

ORMA. Ui ui ui... Kullervoll' on niin paha silmä...!

KÄPSÄ (siirtyy katsomaan). Hui ui! Siin' ovat nyt tuhkassa tuhmat... Minä jo aattelin, ettei tässä kunnian kukko perältä laula...

MARVA. Vaikka taisit itsekin niiden hommissa olla...

KÄPSÄ. Minäkö? Niin -- tulinhan tuota olleheksi, kun en muutakaan uskaltanut. Mutta kun sitten oikein juotiin ja mekastettiin ja ryssäin avulla alettiin päälle käydä, niin arvasinhan minä, että hiidenkattilaan se kumminkin lopuksi vie... minä kolmasti sylkäsin ja salaa tieheni livistin. Usko se, niin tein! En ole hiirtäkään tappanut tässä, en kenellekään pahoja tehnyt...

ORMA (on huomannut metsässä Tuulikin, juoksee sinne). Haa, Tuulikki! (Vetää mukanaan Tuulikin esille). Tule nyt tänne Tuulen tyttö! Vieraille olutta hiii... Hii... uiiii... Kaksi tynnöriä olutta... pitkät parrat... tuo olutta ämpärillä...

TUULIKKI (vastustellen). Hellitä, jumalanluoma! vaiko pirun liet riivaama!

ORMA (yhä kiskoen). Yks hyvää, kaks pahaa... pitkät parrat pahaa... Jouto, nouse ylös, Tuulikki tuopi olutta...! (Hellittää T:n).

TUULIKKI (kirkaisten). Aih! Sitä aavistinkin (Tarkastellen Joudon ruumista). Näin sinut ruumiina tapajan, kartena nyt palaneena...

KÄPSÄ. Niin, palaa se paraskin miesi, kun on oikein hyvät sytyt.

TUULIKKI (suuttuen). Lemmon koira! Vai irvistelet vielä tässä! Miss' olit silloin sinä, kun miehiä tarvittihin? Eipä sua silloin nähty!

KÄPSÄ. Hiljaa, hiljaa, piikaseni! Hullu, ken tulehen syöksee, viisas kiertää loitommalta!

TUULIKKI. Jäniksell' on pitkät sääret, pitkät sääret ja viisto suu!

KÄPSÄ (miehevänä). Kuule, sinä piikainen, sinä älä koittele miehen sisua! Älä, älä...!

TUULIKKI. Pyh! Miehen! Onko tässä tuumaakaan miestä! Toinen on hullu, toinen on narri!

(Lähtee äkeissään pois.)

KÄPSÄ (huutaa jälkeen). Mene sinä vaan polvelle pitkäparran, mene perässä, mene perässä! Ehkä elossa tapajat -- jos on ollut nyt hällä kyllin pitkät sääret!

ORMA (huutaen). Hii-ii... vie olutta ämpärillä... hii...!