Part 3

MARVA (alussa itsekseen). En olis uskonut Tuulikista... (Nousten.) (Käpsälle ja Ormalle.) Tulkaa saunan turviin tuonne! Se toki rannalla palamatta säilyi. Yksi on edes katto päämme päälle vielä. (Ottaa Ormaa kädestä). Tule pois saunahan, Orma! Saat kannikan korean, sen oon säästänyt sinulle.

KÄPSÄ (myöskin Ormalle). Niin, pois tule tästä. Tässä ei enää mitään vahtimista. Mennään nyt.

(Menevät Ormaa taluttaen.)

Hetken päästä tulee uupuneena Heljä. Aamu hiukan valkenee.

HELJÄ (laulaa).

Soi, soitto, murehen soitto, katkera kaiu häpeän soitto, tihutyö nyt maita kulki, ilkirutto rutsasi kansan. Mennyt on kunnia Kalevan.

Elä koita, korkea aamu, ellös, aurinko, ylene päälle polon Kalevan kansan, heimon herjan hartioille, kaatoi itse se itsensä.

Soi, soitto, murehen soitto, painu yöhön, päivän silmä, ettet näitä sa nähdä saisi, pettureita isäin pellon, maansa myyneitä myyriä.

(Istahtaa. Itkee.) Nyt mun uupuivat voimani. Kiitos olkoon Kaikkivallan, ettei ennemmin uupuneet, että jaksoin, minkä jaksoin.

On mennyt manan villeihin viitoihin maammo minulta, äitini armahuinen. On sammunut taaton silmä kavaltajan käden kautta. Siellä nyt laupiaissa lehdoissa käyskelette. Mutta voi, taattoni totinen, tapaat kun isien henget siellä, niin kuinka heille kertoa saatat tämän ikuisen häpeän työn, kurjan kataluuden teon. Vaikeata, vaikeata se on. Kauhistuvat isien haamut, vaipuu rauha vainajilta.

Mutta odotahan, odottakaa, henget menneiden polvien ja sinä taattoni oma. Kuulette toki sanomat toiset, että on Kovas kostanut taaton kohlut, maammon mahlat on maksanut. Palanneeko hän sitten elävitten joukossa mun luokseni tai astuuko sankarina suurena teidän tykönne, te vainajat, mutta kalpana Kaikkivallan hän nyt ainakin iskee iskunsa totisen puolesta isäin kunnian. Vielä on Kalevan maass kuulua myös kunnokkuutta!

Olen ylpeä sulhostani!

(Nousee reipastuneena ylös. Yhä valkenevassa aamussa alkaa joku yksinäinen, aikainen lintu laulahdella. Kuuluu tuohitorven toitotus.)

Mitä? Kuulinko oikein? (Taas toitotus.) Totisesti mun korvani tutun jo tajusi äänen! (Toivehikkaassa riemussa.) Joko saapuu sulhoni suuri, joko sankarit palaavat?

(Yhä lähempää toitotus, sitten Kalevan miesten laulu):

Kotitanhuat, hei, terve Kalevan maa, terve, Suomi sa kallis ja suuri, tätä maata ei petturit konsaan saa. sen on suojana rintaimme muuri.

Sait nähdä sa häpeän inhat tiet, sen kestit, sen kestit sa sentään. Koti kallehin, onnekas kerrankin liet, pyhä kiitos nyt korkeelle lentää.

Kotitanhuat, hei, terve Kalevan maa, Terve, terve, Suomi nyt suuri, tätä maata ei petturit, vieras saa, sen on suojana rintaimme muuri!

(Laulun aikana tulee esille aseistettu, reipas miesjoukko, Kovas etunenässä.)

KOVAS (huomaten Heljän). Terve, Heljä morsioni! Täälläkö olet jo sinäkin! (Syleilee). Kas tässä, pojat, vanhan Karhun uljas tytär, jota meidän ja koko Kalevan maan on pelastuksestaan kiittäminen. Paljain jaloin, puolialastomana hän riistäytyi läpi murhamiesten kätten, kuin tuulen siivillä kiidätti sanoman meille. Henkihieverissään lattialle tuupertui, toki sanotuksi sai: "petos, katala petos, maankavallus, maammo maassa, taatto ryssäin ja omain vanki!" Enempää ei tarvittukaan -- loput tiedämme kaikki.

JOUKKO. Eläköhön Heljä-neito!

KOVAS. Niin kuulkaa nyt veljet! (Heljälle) Tässä vanhan raunioilla, aamussa armahamman ajan, ympärillä sotaveikot, otan nyt omaksi sinut. Vannon taivahan valalla!

JOUKKO. Siunatkoot siniset ilmat liiton pyhän! Olkoon onni!

KOVAS. Kiitos, veikot! (Syleilee Heljää.) Oi, sa uljas Heljä-kukka!

HELJÄ. Pieni mun on osa tässä. Mitä itse toimititte?

KOVAS. Nyt on selvä Suomen päivä. Katalimmat tuhon korpit tuolla viruvat raunioissa. Ujunoff vain muutaman miehen kera hurjasti paeten nahkansa pelasti. Mutta takaisin ei palaja sen vannon, ja vakuutamme! Voittajina paljon suurempina palaamme nyt kuin vuosi sitten, nyt on rinnasta omastai ilkikasvi katkoeltu, paise saastainen reväisty. -- Vaikka on nyt raunioina Kalevalan valtapirtti, niin pian kohoaa sen tilalle uusi, nousee entistä ehompi! Kasvaa turve ylitse hautojen, kuivuu viljat kyynelvedet, kirkastuupi murhe musta. Alta tuskan ja tulenkin nousee suuri Suomen päivä -- aamu armias Jumalan. Tuli polttaa terveheksi, mikä maassa lie mäteä, alla syämmen alahaista. Kirkastuupi kansan sielu, valkeneepi valju aatos, koko heimo korkeneepi. Alta vallan vainolaisen nousee ehjänä Kaleva kera valkeiden valojen.

JOUKKO. Ehyt on Kalevan kansa! Suomi nousee suurempana, kirkkahampana porosta!

KOVAS. Vannomme ikivalalla!

JOUKKO. Vannomme ikivalalla!

Nuorten urhojen laulu:

Korkene jo, Luojan armon päivä yöstä Suomen veljesveren ruskon, haihdu halla, häivy kauhun häivä, uuden saamme valkeamman uskon! Kauniimpina näin me tuhkan alta päivää päin nyt käymme kaikkialta, työn ja rauhan onneen Suomen viemme, Kaikkivalta, valkaise jo tiemme!

Esirippu