Part 3

"Senjor Harned on ehkä oikeassa", sanoi Luis Cervallos. "Ehkäpä ei ole oikeudenmukaista kohdella härkää tuolla tavalla. Sillä kaikkihan tiedämme ettei härkä saa juomavettä kahteenkymmeneenneljään tuntiin ja vasta juuri ennen näytännön alkua saa se sammuttaa janonsa."

"Ja se tulee kilpakentälle raskaana vedestä", sanoi John Harned äkkiä ja huomasin hänen silmänsä olevan harmaat, terävät ja kylmät.

"Se on aivan välttämätöntä taistelun tähden", sanoi Luis Cervallos. "Tahdotteko pitää härän niin voimakkaana, että se tappaisi kilpakumppaninsa?"

"Minun mielestäni pitäisi härälläkin olla jonkunlaisia mahdollisuuksia taistellakseen", sanoi John Harned kääntyen kilpakentän puoleen nähdäkseen toisen härän sisääntulon.

Seuraava uhri ei ollut mikään hyvä härkä. Se pelkäsi. Se juoksi kilpakentän laitoja etsien ulospääsymahdollisuutta. Taistelijat astuivat esiin heiluttaen suojiaan. Mutta härkä ei vain tahtonut hyökätä.

"Tyhmä eläin", sanoi Maria Valenzuela.

"Anteeksi", sanoi John Harned, "mutta minusta on se viisas härkä. Se tietää, ettei taistele ihmisten kera. Katsokaahan! Se tuntee kuoleman hajun täällä kilpakentällä."

Härkä pysähtyi tosiaankin siihen kohtaan, mihin edellinen oli kaatunut. Haisteli kosteata hiekkaa ja aivasti. Se juoksi uudelleen kilpakentän ympäri nostetulla päällä, katseli niitä tuhansia ihmiskasvoja, jotka sille huusivat, heittivät appelsiininkuoria ja karkeita haukkumasanoja ammentamalla. Mutta veren haju kiihdytti sitä päätökseen ja se hyökkäsi erään taistelijan kimppuun niin äkkiä, että tämä hädintuskin ennätti väistyä. Hän hukkasi suojansa ja sukeltautui varjon taakse. Härkä puski sarvillaan kentän seinustaan, jotta rysähti. Ja John Harned sanoi tyynellä äänellä kuin itsekseen:

"Lahjoitan tuhat sucress'ia Quito'on sairaalaan, jos härkä tänään surmaa miehen."

"Pidättekö häristä", kysyi Maria Valenzuela hymyillen.

"Pidän ihmisistä paljon vähemmän", sanoi John Harned. "Härkätaistelija ei ole mikään urhea mies. Eikä hän saata olla mikään urhea mies. Katsokaa, härän kieli riippuu ulos suusta. Se on väsynyt jo alkuunsa."

"Se on veden syy", sanoi Luis Cervallos.

"Niin, veden", sanoi John Harned. "Ennen kentälle pääsyä olisi siltä pitänyt leikata kinttusuonet poikki, eikö sellainen menettely olisi ollut varmempi?"

Maria Valenzuela suutahti tuosta pilkallisesta äänensävystä John Harned'in lausunnossa. Mutta Luis Cervallos hymyili niin ettei sitä huomanneet muut kuin minä ja nyt ymmärsin minkälaista komediaa hän esitti. Hän ja minä olisimme taisteluun kiihoittajat. Suuri amerikkalainen härkä istui aitiossa seuranamme. Me pistäisimme piikit häneen kunnes suuttuisi ja sitten ei syntyisi minkäänlaista naimiskauppaa Maria Valenzuelan kanssa. Tuopa oli mainio ottelu. Ja meillä kun oli veressämme härkätaistelijan henki.

Härkä oli nyt hermostunut ja ilkeä. Taistelijoilla oli siitä paljon puuhaa. Se oli kovin nopea liikkeissään ja toisinaan kääntyi se niin nopeasti, että takajalat kadottivat tasapainonsa ja se kynti hiekkaa takaosallaan. Mutta se puski aina laskettuja suojia tekemättä kenellekään vahinkoa.

"Sillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia", sanoi John Harned. "Se taistelee tuulta vastaan."

"Se luulee tuon suojan vihollisekseen", selitteli Maria Valenzuela. "Katsokaahan, miten härkätaistelija eksyttää sen."

"Eksytys kuuluu sen luontoon", sanoi John Harned. "Siksi on se tuomittu puskemaan ilmaa. Kilpailijat sen tietävät; yleisö sen tietää, te sen tiedätte, minä sen tiedän -- me kaikki tiedämme etukäteen sen puskevan suotta ilmaa. Härkä on ainoa joka ei ole siitä tietoinen. Se riippuu hänen tyhmästä eläinluonteestaan. Sillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia."

"On aivan yksinkertaista", sanoi Luis Cervallos. "Härkä on nukuksissa hyökätessään. Siksi..."

... "astuu mies syrjään ja härkä hyökkää ohitse", keskeytti John Harned.

"Niin", sanoi Luis Cervallos, "niin se on. Härkä uinuu ja mies on siitä tietoinen."

"Mutta lehmät eivät uinu", sanoi John Harned. "Tiedän siellä kotosalla löytyvän lehmän -- oikein hyvälypsyinen Jersey-lehmä -- joka pieksisi koko joukon!"

"Mutta härkätaistelijat eivät taistele lehmien kera", sanoin minä.

"Ne pelkäävät lehmiä", sanoi John Harned.

"Niin", sanoi Luis Cervallos, "ne välttävät taistelun lehmien kera. Se ei olisi urheilua lainkaan, jos härkätaistelijat sattuisivat saamaan surmansa..."

"Sepä vasta olisi kelpo urheilua", sanoi John Harned, "jos silloin tällöin härkätaistelijakin tapettaisiin. Kun tulen vanhaksi ukkeliksi ja vielä vaivaiseksikin ja ehkäpä minun on hankittava itselleni toimeentuloni pystymättä raskaaseen työhön, rupean härkätaistelijaksi. Se on varsin helppo toimi iäkkäimmille herroille ja myöskin eläkettä nauttiville."

"Mutta katsokaahan", sanoi Maria Valenzuela, kun härkä urheasti hyökkäsi ja taistelija väisti suojaansa kääntäen. "Tuonlaisessa tehtävässä kysytään suurta taitoa."

"Aivan oikein", sanoi John Harned. "Mutta uskokaa minua, vaaditaan tuhatta kertaa enemmän taitoa väistää ne monet ja nopeat nyrkkeilijän lyönnit, se kun pitää silmänsä auki ja lyö järkevänä olentona. Kaiken lisäksi ei tuo härkä tahdokaan tapella. Sehän juoksee tiehensä."

Se ei ollut mikään hyvä härkä, sillä taaskin se juoksi kilpakentän ympäri etsien ulospääsyä.

"Mutta tuonlaiset härät ovat toisinaan kaikkein vaarallisimpia", sanoi Luis Cervallos. "Ei voi koskaan tietää mitä ne tekevät. Ne ovat aikalailla viisaita. Ne ovat miltei lehmän kaltaisia. Härkätaistelijat eivät senlaatuisista pidä. -- Katsokaahan! Se on kääntynyt."

Pettynyt ja ärtyinen kentän seinämille ne kun eivät päästäneet sitä pois, hyökkäsi härkä taaskin urheasti vihollistensa kimppuun.

"Sen kieli riippuu ulkona suusta", sanoi John Harned. "Ensiksi täytetään eläin vedellä. Sitten ne väsyttävät niitä yksi kerrallaan ja houkuttelevat sen väsyttämään itsensä taistelulla tuulta vastaan. Sillä aikaa kun toiset eläintä kiusaavat lepäävät toiset. Mutta härkä ei saa milloinkaan levätä. Lopulta kun se on loppuunpiesty eikä enää ole nopea liikkeissään, pistää härkätaistelija miekkansa sen lävitse."

Nyt oli esitaistelijain vuoro. Kolmasti yritti yksi heistä keihästää elukan yhtä monta kertaa siinä epäonnistuen. Hän vain pisteli härkää saattaen sen raivoon. Esitaistelijan tehtävänähän on, niinkuin tiedetään, koettaa iskeä härkään kaksi keihästä, kummallekin puolelle yksi. Jos vain toinen keihäistä saadaan kiintymään on tuo teko epäonnistunut. Yleisö suhisi kutsuen Ordonez saapuville. Ja silloinpa teki hän suurtyön. Neljästi hän esiintyi ja yhtä usean kerran pisti hän kukkapiikkinsä härän selkään; silloin oli kahdeksan senlaista sen selässä. Yleisö hullaantui ja suoranainen hattu- ja rahasade tulvi arenan hiekalle.

Juuri samassa hyökkäsi härkä kenenkään aavistamatta erään esitaistelijan kimppuun. Mies kompastui ja kadotti tasapainonsa. Härkä otti miehen -- onneksi etäällä toisistaan olevien sarviensa väliin. Ja sen ajan kun yleisö katsoi äänettömänä ja henkeänsä pidätellen, nousi John Harned seisomaan ulvoen ihastuksesta. Tuossa äänettömyydessä kuului pelkästään John Harned'in ääni. Ja hän huusi eläköötä. Kuten kuulitte toivoi John Harned miehen kuolemaa. Hän oli raaka ja sydämetön. Harnedin häpeämätön esiintyminen suututti kenraali Salazar'in aitiossa istuvia henkilöitä jotka hiljensivät hänet sanatulvalla. Ja Urcisino Castillo sanoi hänelle vasten naamaa että hän oli koira gringo [espanjalainen haukkumasana kohdistuen englantilais-amerikkalaisiin] j.n.e. Mutta hän puhui espanjan kieltä eikä John Harned sitä ymmärtänyt. Hän seisoi vain siinä hurraten, kenties kymmenen sekuntia, mutta sitten houkuteltiin härkä toisten taistelijain kimppuun ja mies nousi jälleen vahingoittumattomana.

"Eläimellä ei ole lainkaan mahdollisuuksia", sanoi John Harned ja istuutui. "Mies oli vahingoittumaton. Härkä houkuteltiin pois hänen luotaan." Sitten kääntyi hän Maria Valenzuelan puoleen sanoen: "Pyydän anteeksi. Minä tulistuin."

Nainen hymähti ja löi häntä soimaten käsivarrelle viuhkallaan.

"Tämä on ensimäinen härkätaistelu minkä näette", sanoi hän. "Sittenkun olette nähneet useampia, ette varmaankaan toivo miehen kuolemaa. Huomaatteko amerikkalaisten olevan meitä julmempia. Tämä johtuu nyrkkitaistelusta, siinä kun voittaja palkitaan. Tulemme tänne vain nähdäksemme härkää tapettavan."

"Mutta minäpä toivoisin härällekin joitakin mahdollisuuksia", vastasi Harned. "Silloin en enää suuttuisi miehille, joilla on yliote härkään nähden."

Torvet toitottivat kuolinsanoman. Ordonez astui esiin muassaan miekka ja punainen lippu. Mutta härkä oli tällävälin muuttanut mieltään eikä tahtonut tapella. Ordonez polki hiekkaa, huusi ja heilutteli punaista lippua. Silloin hyökkäsi härkä, mutta vailla pontta. Hyökkäyksessä ei ollut lainkaan voimaa. Siitä tuli aivan kehno kuolinisku. Miekka sattui luuhun ja taipui. Ordonez otti uuden miekan. Härkää houkuteltiin uuteen hyökkäykseen. Viidesti yritti Ordonez saada iskunsa sattumaan, mutta joka kerralla tunki se vain vähäisen lihaan tai sattui luustoon. Vasta kuudennella kerralla tunki miekka kahvaan asti. Mutta se oli huono isku. Miekka ei sattunutkaan sydämeen vaan näkyi toisella puolella puolisen metriä kylkiluitten välissä. Yleisö sihisi härkätaistelijalle. Katselin John Harned'ia. Hän istui vaiti ja liikkumatta, mutta näin hänen purevan hampaitaan ja kädet olivat lujasti kiinni aition rintasuojassa.

Härkä oli nyt menettänyt kaiken taisteluhalunsa ja vaikkakaan ei isku ollut hengenvaarallinen juoksi se vain väsyneesti. Tämän väsymyksen aikaansai sen lävitse pistetty miekka. Se juoksi poispäin taistelijoista, ympäri kilpakentän ja katsoi ylös moniin ihmiskasvoihin.

"Se sanoo: 'Päästäkää minut Jumalan tähden, en tahdo enää tapella'", sanoi John Harned.

Siinä olikin kaikki. Se ei senkoommin puhunut, istui vaan katsellen Maria Valenzuelaa nähdäkseen miten hän asiaan suhtautui. Hän vihasi kilpailijaa, tämä kun oli kömpelö. Maria Valenzuela oli kuvitellut näkevänsä ensiluokkaista näytelmää.

Härkä oli nyt suuresti väsähtänyt ja menehtymäisillään verenvuodosta, mutta kuolemasta vielä pitkällä. Hitaasti se kulki pitkin kentän seinämää, etsien ulospääsytietä. Se ei enää halunnut hyökätä. Se oli jo saanut tarpeekseen. Mutta sen täytyi kuolla. Niskassa on härällä muuan kohta aivan sarvien takana, missä selkäydin on miltei paljaana; siihen paikkaan annettu isku tappaa heti. Ordonez asettui härän eteen laskien punaisen lippunsa maahan. Härkä ei vaan hyökännyt. Se seisoi paikallaan haistellen lippua ja taivutti tällöin päätään. Ordonez löi sarvien väliin aseellaan ja yritti satuttaa tuota niskassa olevaa arkaa paikkaa. Härkä viskasi päänsä pystyyn. Isku oli epäonnistunut. Sitten tähysteli härkä miekkaa. Kun Ordonez taas laski lippunsa maahan unohti härkä tuon miekan taivuttaen päänsä alas haistellakseen lippua. Jälleen uusiutui Ordonez'in isku jälleen epäonnistuen. Hän yritti useat kerrat. Se todisti tylsämielisyyttä. Eikä John Harned sanonut mitään. Lopulta onnistui muuan miekanisku ja härkä lysähti hiekkaan, kuoli paikalla; muulit valjastettiin ja se kiskottiin pois.

"Gringot pitävät tuonlaista urheilua raakana, eikö totta", sanoi Luis Cervallos. "Se ei muka ole ihmismäistä. Ne säälivät härkää. Eikö totta?"

"Ei", vastasi John Harned. "Härkää ei suureksikaan arvioida. Katsojia on sääli. Se on katsojille arvotonta. Se opettaa katsojat nauttimaan eläimen kärsimyksistä. On raukkamaista kun viisi miestä tappelevat avutonta härkää vastaan. Siksi oppivat katsojat raukoiksi. Härkä kuolee, mutta katsojat elävät ja ovat oppineet jotakin. Miesten urheus ei ainakaan kasva moisista pelkuruus-näytännöistä."

Maria Valenzuela ei sanonut mitään. Eikä hän edes katsellutkaan John Harned'ia. Mutta hän kuuli jokaisen sanan ja oli kalpeana suuttumuksesta. Hän katsoi kilpakentälle ja leyhytteli itseänsä viuhkallaan, mutta näin miten kädet vapisivat. Eikä myöskään John Harned tuota naista katsellut. Hän jatkoi istumistaan niinkuin ei Maria Valenzuelaa olisi ollut olemassakaan. Myöskin hän oli suuttunut ja katkeroittunut.

"Se on pelkurikansan kehno urheilu."

"Ah", sanoi Luis Cervallos hiljaa, "luulette meidät ymmärtävänne."

"Ymmärrän kyllä espanjalaista inkvisitsioonia", sanoi John Harned. "Se on kaiketi ollut paljon hauskempi kuin härkätaistelu."

Luis Cervallos hymyili mitään puhumatta. Hän piti Maria Valenzuelaa silmällä ja tiesi härkätaistelun aitiossa saaneen sievän voiton. Ei milloinkaan joutuisi hän tekemisiin niin rumia sanoja puhuneen gringon kera. Mutta ei Luis Cervallos sen enemmän kuin minäkään ollut valmistuneet sellaiseen lopputulokseen. Pelkäänpä ettemme ymmärrä gringo-laisia. Miten saatoimmekaan ymmärtää John Harned'in, joka oli niin suuresti katkeroittunut, äkkiä villiytyvän? Että hän hullaantui sen saatte kuulla. Härkää ei arvioitu suurestikaan, tuon sanoi hän itse. Miksi siis hevosta arvioitiin niin suureksi? Tuota minä en ymmärrä. John Harned'ilta puuttui logiikkaa, siinä ainoa selitys.

"Quito'ssa ei ole tapana tuoda hevosia härkätaisteluun", sanoi Luis Cervallos ja käänsi katseensa ohjelmasta. "Espanjassa ovat ne aina mukana. Mutta tänään on meilläkin hevosia erikoisella luvalla. Seuraavan härän mukana tulevat hevoset ja niitten hoitajat -- tiedättehän, hevosilla ratsastavat peitsellä varustetut miehet."

"Härkä on jo etukäteen tuomittu", sanoi John Harned. "Ovatko hevosetkin tuomitut?"

"Niillä ovat silmät peitossa etteivät näkisi härkää", sanoi Luis Cervallos. "Olen nähnyt monta hevosta tapettavan. Senlainen on sangen pirteä näky."

"Olen nähnyt kuinka härkää teurastetaan", sanoi John Harned. "Nyt saan nähdä hevosta teurastettavan, jotta pääsisin täydelliseen käsitykseen tuon jalon urheilulajin suuresta hienorakenteisuudesta."

"Ne ovat vanhoja hevosia", sanoi Luis Cervallos, "eivätkä ne muuhunkaan kelpaa."

"Ymmärrän", sanoi John Harned.

Kolmas härkä päästettiin taistelukentälle ja heti oli sillä kaikki taistelijat kimpussaan. Muuan taistelija asettui aivan meidän alapuolellemme. Myönnän tuon ratsuhevosen olleen vanhan ja kuluneen, pelkkää luuta ja nahkaa.

"On kerrassaan ihme että elukkaraukka jaksaa kantaa ratsastajan", sanoi John Harned. "Ja nyt kun tuo elukka ryhtyy taisteluun härän kera, mitä aseita se saa?"

"Hevonen ei ryhdy taisteluun härän kanssa", sanoi Luis Cervallos.

"Vainiin", sanoi John Harned, "hevonen siis pusketaan kuoliaaksi. Siksipä olivat sen silmät peitetyt ettei se näkisi milloin härkä hyökkää puskien sen kuoliaaksi."

"Ei aivan niin", sanoin minä. "Taistelijan peitsi estää härän puskemasta hevosta."

"Joutuvatko hevoset toisinaan puskun uhriksi", kysyi John Harned.

"Ei", sanoi Luis Cervallos. "Sevillassa näin kahdeksantoista hevosta tapettavan samana päivänä ja kansa vaati lisää hevosia."

"Olivatko niittenkin silmät peitetyt niinkuin tämän", kysyi John Harned.

"Kyllä", sanoi Luis Cervallos.

Sitten emme puhuneet sen enempää, vaan katselimme härkätaistelua. Koko tänä aikana oli John Harned vähitellen suuttunut, vaikkakin emme siitä tienneet. Härkä ei tahtonut hyökätä hevosen kimppuun. Hevonen seisoi liikkumatta ja kun se ei voinut mitään nähdä oli se epätietoinen siitä, että härkätaistelijat yrittivät kiihoittaa härkää hevosen kimppuun. Taistelijat ärsyttivät härkää varjoillaan ja kun se hyökkäsi heidän kimppuunsa juoksivat he joko hevosen luo tai esiripun taitse. Lopulta härkä tuli oikein raivostuneeksi ja tällöin äkkäsi se hevosen edessään.

"Hevonen ei tiedä mitään", kuiskasi John Harned itsekseen, eikä huomannut puhuvansa ääneen ajatuksiaan.

Härkä ryhtyi hyökkäykseen, eikä hevonen luonnollisestikaan tiennyt mitään ennenkuin taistelija epäonnistui puolustuksessaan ja se tunsi härän sarvikärkien tunkeutuvan vatsaansa. Härkä oli harvinaisen voimakas. Oli suurenmoista nähdä miten voimakas se itse asiassa oli. Se nosti hevosen ilmaan ja kun se kaatui sivulleen maahan loikki ratsastaja pois selästä ja pääsi pakoon, kun taas taistelijat viekoittelivat härän puoleensa. Hevosen sisälmykset vuosivat hiekalle. Mutta kuitenkin se nousi ja äänsi julmasti. Tuo hevosen ääni oli ratkaiseva, mikä teki John Harned'ista perin hullautuneen olennon, sillä hänkin nousi. Kuulin hänen kiroavan matalalla bassoäänellään. Hän ei ottanut katsettaan hevosesta, joka edelleenkin surkeasti valittaen yritti juosta mutta kaatuikin samaan paikkaan, kieri selällään ja potki ilmaan kaikilla neljällä jalallaan. Sitten hyökkäsi härkä uudelleen sen kimppuun puskien sitä monta kertaa kunnes se kuoli.

John Harned oli noussut. Hänen silmänsä eivät enää olleet teräksenkylmät. Niissä ikäänkuin paloi sininen tuli. Hän katsoi Maria Valenzuelaa, joka myöskin katseli Harned'ia; tämän katse ilmaisi syvintä inhoa. Nyt oli hän aivan mielipuoli. Kaikki katsoivat nyt kuollutta hevosta ja John Harned oli suuri mies, joka näkyi kaikkialle.

"Istukaahan", sanoi Luis Cervallos, "muutenhan joudutte naurunalaiseksi."

John Harned ei vastannut. Hän iski sensijaan nyrkillään. Hän löi Cervallos'ta kasvoihin niin lujasti, että tämä kaatui kun kuollut tuolien yli, eikä siitä enää noussut. Hän ei voinut nähdä tapahtumia kentällä. Mutta minäpä näin paljon. Urcisino Castillo kumartui seuraavasta aitiosta ja iski kepillään John Harned'ia kasvoihin. Ja John Harned löi takaisin nyrkillään, jotta lyöty kaatoi mukanaan kenraali Salazar'in. John Harned oli nyt kuten sanotaan raiviovimmassaan -- eikö totta? Villieläin oli päässyt hänessä valloilleen ja ulvoi -- entisajan villieläin luolastaan tai onkalostaan.

"Olette tulleet tänne härkätaistelua katsomaan", kuulin hänen sanovan, "mutta minäpä näytän teille ihmistaistelun!"

Siitä tulikin aika kahakka. Presidentin aition luona seisoskelevat sotilaat tulivat juosten kentän yli, mutta miehemme tempasi yhdeltä sotilaalta kiväärin ja iski sillä toisia päihin. Eräästä toisesta aitiosta ampui eversti Jacinto Fierro revolverilla villiytynyttä. Ensimäinen laukaus kaatoi erään sotamiehen. Sen tiedän varmasti. Näin sen. Mutta toinen laukaus sattui John Harned'in sivustaan. Hän kirosi, ryhtyi hyökkäykseen ja työnsi kiväärinsä pistimen eversti Jacinto Fierron ruumiiseen. Sitä oli hirvittävä katsella. Amerikkalaiset ja englantilaiset ovat kerrassaan hurjaa sukua. Ne pilkkaavat meikäläisten härkätaisteluja, mutta nauttivat saadessaan vuodattaa verta. Sinä päivänä tapettiin useampia ihmisiä John Harned'in tähden kun milloinkaan ennen, vaikkakin otetaan lukuun kaikki härkätaistelut Quito'ssa, Geicyaquil'issa ja koko Equador'issa.

Hevosen valitushuuto oli kaiken aikaansaanut. Mutta miksei John Harned hullaantunut kun härkä surmattiin? Eläinhän on eläin olkoonpa se sitten härkä tai hevonen. John Harned oli mielipuoli. Muunlaista selitystä ei löydy. Hän oli verenhimoinen, itse oli hän eläin. Niin, tuomitkaahan itse. Mikä on kauheampi, häränkö teloittama hevonen vaiko John Harned'in pistimen silpoma eversti Jacinto Fierro? Ja John Harned lävisti vielä toisiakin pistimellään. Hän oli täynnänsä pahoja henkiä. Hän otteli vielä usea kuula ruumiissaan. Ja Maria Valenzuela oli urhea nainen. Hän ei huutanut tai pyörtynyt niin kuin toiset naiset. Hän istui paikallaan aitiossaan ja katseli kilpakentälle. Hän oli kalpea ja huiskutteli viuhkallaan, vaan ei milloinkaan katsonut taakseen.

Joka suunnalta tulvi sotilaita, upseereja ja tavallisia siviilihenkilöitä aika urhoollisesti kurittamaan tuota hulluttelevaa gringo'a. Totta puhuen -- kansa vaati kaikki gringo't tapettaviksi. Latinalaisissa ja amerikalaisissa maissa inhotaan gringo'ja ja heidän sivistymättömiä tapojaan. Mutta rehelliset ecuadorianoslaiset tappoivat vain John Harned'in sittenkun hän oli surmannut heikäläisistä kaikkiaan seitsemän. Paitsi sitä saivat useat vammoja. Olen nähnyt moniaita härkätaisteluja, vaan en milloinkaan niin hirveätä kuin tapahtumat aitioissa härkätaistelun loputtua. Se oli kuin taistelukenttä. Kaikkialla makasi kuolleita ja haavoittuneet nyyhkyttivät ja ähkyivät vaivojaan; muutamat heistä kuolivat sittemmin. John Harned'in vatsaan pistämä mies piti mahastaan molemmin käsin ja huusi. Sanonpa vaan totuuden nimessä, että se tuntui paljoa kamalammalta kuulla kuin jos tuhat hevosta olisi valittanut.

Maria Valenzuela ei mennyt naimisiin Luis Cervallon kanssa. Ikävä kyllä. Tämä mies oli ystäväni ja olin sijoittanut paljon rahaa hänen liikeyrityksiinsä. Viipyi viisi viikkoa ennenkuin välskäri poisti siteet hänen kasvoiltaan. Ja hänellä on vielä tänäkin päivänä arpi poskella, silmän alapuolella. Ja kuitenkin löi John Harned häntä vain kerran ja pelkällä nyrkillään. Maria Valenzuela on nyttemmin Itävallassa. Sanotaan hänen puuhaavan itsensä naimisiin arkkiherttuan tai jonkun muun ylhäisen herran kanssa. En minä vaan tiedä. Luulen tuon naisen pitäneen John Harned'ista ennenkuin tämä saattoi tyttösen mukanaan Quito'on härkätaistelua katselemaan. Mutta miksi juuri hevonen? Sen tahtoisin kaikin mokomin tietää. Miksi katsoi hän huoleti härkää sanoen ettei sitä ollenkaan otettaisi lukuun. Sitten kävi aivan erikoisen villiksi, erään valittavan hevosen äänestä. On mahdoton ymmärtää gringo'ja. He kun ovat karkeita.

KIVIKAUDEN MIES.

I.

Hän oli erittäin tyyni ja hillitty mies, joka istui silmänräpäyksen muurin päällä vakoillen kostean pimeyden mahdollisesti aiheuttaman vaaran. Mutta hänen tarkka kuulonsa keksi vain tuulen huminan näkyvissä puissa ja havujen kahinan huojuvissa kuusissa. Tuuli kuljetti tiiviin sumun ja vaikkakin hän ei tainnut nähdä tuota sumua tunsi mies sen kuitenkin kostuttavan kasvojaan, ja muuri millä hän istui oli märkä.

Hän oli ääneti kiivennyt muurille ulkoapäin ja ääneti liukui hän maahan muurin sisäpuolella. Hän otti sähkölampun taskustaan, vaan ei sytyttänyt sitä. Todellakin vallitsi pimeys, mutta hänpä ei valoa oikeastaan kaivannutkaan. Lamppu kädessään ja sormi koskettimella kulki hän eteenpäin pimeydessä. Maa tuntui sametinsileältä ja joustavalta jalkojen alla, sillä sitä peitti kuivuneet havut ja lehdet ja multa jota ei kukaan vuosikausiin nähtävästi ollut liikuttanut. Lehdet ja oksat koskettivat häneen, mutta oli niin pimeätä ettei voinut niitä välttää. Kohtapuoleen täytyi hänen kulkea kädet ojennettuna eteensä ja useimmin kuin kerran kulki hän kohti puitten runkoja. Tietoisena siitä, että hänet ympäröitsi pelkät puut aavisti hän niitten kohoavan hänen yläpuolelleen joka suunnalle ja tunsi itsensä mitättömän pieneksi näitten mahtavien honkien keskellä; ne kumartuivat murtavina hänen ylitseen. Hän tiesi tuolla takana talon olevan ja kulkija toivoi löytävänsä jonkunlaisen tien tai mutkikkaan polun, mikä johtaisi suoraapäätä sinne.

Kerran tunsi hän olevansa kuin hiirenloukussa. Joka puolella koski hänen etsivä kätensä puita ja oksia tai myöskin eksyi hän tiivisrakenteisiin pensaikkoihin, mistä ei näyttänyt löytyvän minkäänlaista poispääsyn mahdollisuutta. Varovasti sytytti hän silloin lyhtynsä suunnaten siitä tulevan valon maahan aivan jalkojensa kohdalle. Hän yritti hitaasti ja varovasti sillä valaista kaikkea mikä esti eteenpäinpääsyn. Hän äkkäsi aukon korkeitten puitten välissä ohjaten sinne kulkunsa. Sitten sammutti hän lyhdyn kulkien kuivalla maalla, minkä tiheä lehdistö vielä oli suojannut tihkuvalta kasteelta. Hänellä oli melko hyvä paikallinen vaisto ja tiesi varmasti lähestyvänsä taloa.