Part 21

Puhelu suuntautui pian kalastukseen, ja Elizabeth voi kuulla hra Darcyn mitä kohteliaimmin kehoittavan enoa koettamaan kalaonneaan hänen joessaan milloin häntä vain halutti, samalla kuin hän lupasi lainata hänelle kalastusvehkeitä ja osoitti eräitä kohtia joessa, joista hän tiesi varmimmin saatavan lohenmulloja. Rva Gardiner, joka käveli käsi Elizabethin kainalossa, silmäili häneen ihmeissään. Elizabeth ei virkkanut mitään, mutta tädin ihmetys oli hyvin hänen mieleensä. Mutta vielä suurempi oli hänen oma ihmetyksensä; lakkaamatta hänen täytyi kysellä itseltään: "Kuinka hän onkaan muuttunut entisestään! Ja minkä vuoksi hän on noin muuttunut? Mistä se oikein johtuukaan? Ei suinkaan _minun_ takiani! Eivät suinkaan minun Hunsfordissa antamani moitteet ole saaneet häntä _tuohon_ määrään lieventämään käytöstapaansa. Ja mahdotontahan on, että hän enää piittaisi minusta edes vähääkään."

Jonkun matkaa täten käveltyä -- molemmat naiset edellä, herrat jälempänä -- sattui marssijärjestyksessä pieni muutos. Siihen oli syynä rva Gardiner, joka tunsi itsensä väsyneeksi pitkästä kävelystä ja huomasi Elizabethin käsivarren antaman tuen liian heikoksi, jonka vuoksi hän pysähtyi odottamaan miestänsä ja työnsi kätensä hänen kainaloonsa. Hra Darcy otti hänen paikkansa sisarentyttären rinnalla ja matkaa jatkettiin. Tällöin vasta Elizabeth sai rohkeutta puhua. Hän tahtoi kaikin mokomin saada kavaljeerinsa vakuutetuksi siitä, että he olivat käyneet katsastamassa Pemberleytä siinä lujassa uskossa, että isäntä itse oli poissa kotoa -- "teidän taloudenhoitajattarennekin ilmoitti meille", hän lisäsi, "että saapuisitte vasta huomenna."

Darcy myönsi, että häntä oli vasta huomiseksi odotettu; mutta eräät talonhoitoa koskevat asiat olivat pakottaneet hänet kiiruhtamaan hiukan edellä muuta seuraa, joka sekin kohta saapuisi. "He tulevat varhain huomenaamuna", hän jatkoi, "ja heidän joukossaan on eräitä jotka tahtovat uudistaa vanhaa tuttavuutta teidän kanssanne -- tarkoitan herra Bingleytä ja hänen sisariaan."

Elizabeth vastasi vain keveästi kumartaen. Hänen ajatuksensa palasivat ehdottomasti siihen aikaan, jolloin Bingleyn nimeä oli viimeksi mainittu heidän keskensä; ja puhetoverin ilmeestä voi hän päättää, ettei _hänen_ mielipiteensä ollut tässä asiassa paljonkaan muuttunut.

"Seurueessani on vielä eräs henkilö", jatkoi Darcy hetkisen vaitiolon jälkeen, "joka erityisesti haluaa tulla teidän tuttavaksenne. Sallitteko minun esittää teille sisareni ja tuoda hänet teidän seuraanne, niin kauan kuin viivytte Lambtonissa, vai pyydänkö nyt liikoja?"

Elizabeth oli niin ällistynyt tästä tarjouksesta, että hänen oli vaikea alussa vastata siihen. Sen hän kuitenkin oitis tajusi, että nti Darcyn toivomus oli hänen veljensä sanelema, ja sitä myöten kaikki oli hyvin. Elizabethin oli mieluista huomata, etteivät rukkasetkaan olleet saaneet hra Darcya ajattelemaan hänestä pahaa.

Matkaa jatkettiin sitten äänettömästi; kumpikin oli vajonnut omiin ajatuksiinsa. Elizabeth tunsi olonsa väkinäiseksi -- sehän oli vain luonnollista; mutta samalla hänen oli mahdotonta olla tuntematta salaista imarretta ja mielihyvää. Darcyn sisarensa puolesta lausuma toivomus oli todella mitä hienoin kohteliaisuus.

Hra ja rva Gardinerin vihdoin tavoitettua heidät pyysi isäntä koko seuruetta uudestaan poikkeamaan sisälle ja nauttimaan virvokkeita; mutta tarjoukseen vastattiin kieltävästi; ja vihdoin erottiin toisistaan lausuen mitä sievistelevimmät jäähyväiset. Hra Darcy auttoi naiset vaunuihin, ja heidän ajaessa pois Elizabeth näki isännän kävelevän verkalleen taloa kohti.

Nyt alkoivat eno ja täti tehdä kärsimättömästi pidättämiään huomautuksia; kumpikin sanoi Darcyn tehneen verrattomasti paremman vaikutuksen kuin he olivat osanneet arvatakaan. "Hänhän on kerrassaan hienokäytöksinen mies, perin kohtelias ja teeskentelemätön", sanoi hra Gardiner.

"Hänessä on tosin jonkin verran juhlallista jäykkyyttä", huomautti täti; "mutta se sopii hyvin hänen arvokkaaseen ja hienoon ryhtiinsä. Minä voin nyt aivan yhtyä taloudenhoitajattaren lausuntoon, että vaikka ihmiset voivat sanoa häntä ylpeäksi, niin _minä_ en ainakaan ole huomannut siitä merkkiäkään."

"En ole koskaan tullut niin ymmälleni kuin hänen äskeisestä käyttäytymisestään. Se oli enemmän kuin kohteliasta; se oli vilpittömästi huomaavaista; ja kuitenkaan ei hänen olisi ollut lainkaan tarpeen osoittaa meille sellaista huomaavaisuutta. Onhan hänen tuttavuutensa Elizabethin kanssa vallan pintapuolinen."

"Totta puhuen, Lizzy", sanoi täti, "hän ei ole niin kaunis kuin Wickham; tai oikeammin sanoen, hänellä ei ole Wickhamin hienoja piirteitä, vaikka hän muuten on sangen hyvännäköinen. Mutta kuinka sinä saitkaan päähäsi kertoa meille, että hän oli sinusta niin vastenmielinen?",

Elizabeth puolusteli itseään minkä taisi -- sanoi, että hän piti Darcysta nykyisin paljon enemmän kuin ennen, ja että tämä ei ollut vielä koskaan esiintynyt niin herttaisesti kuin tänä aamuna.

"Mutta ehkäpä hän laskettelee kohteliaisuuksiaan, tarkoittamatta niillä mitään sen enempää", arveli eno. "Ylhäisten henkilöiden tapa on olla oikullinen päähänpistoissaan; enkä minä senvuoksi ota hänen kalastustarjoustaankaan täydeksi todeksi, sillä voihan hän huomenna jo muuttaa mielensä ja karkoittaa minut mailta halmeilta."

Elizabeth tunsi, että hänen omaisensa olivat kokonaan erehtyneet hra Darcyn luonteesta, mutta hän ei virkkanut mitään.

"Sen perusteella, mitä olen hänestä nähnyt", jatkoi rva Gardiner, "minun on vaikea uskoa, että hän olisi todella voinut menetellä niin julmasti Wickham parkaa kohtaan. Eihän hän näytä ollenkaan tylyltä ja sydämettömältä. Päinvastoin hänen suunsa ympärillä on hyvyyttä ilmaiseva piirre, kun hän puhuu. Ja koko hänen ulkomuotonsa kuvastaa sisällistä arvokkaisuutta, josta voisi päätellä, että hänellä on jalomielinen sydän. Mutta kuinka loistavan arvosanan hänestä antoikaan se vanha rouva, joka näytteli meille hänen taloaan. Minun oli välistä vaikea pidättää nauruani. Mutta arvaan, että hän on antelias isäntä, ja _se_ hyvä avu vastaa palvelijain silmissä kaikkia ihmishyveitä."

Elizabethin oli nyt vihdoinkin pakko oikaista sukulaistensa käsitystä Wickhamista; sen hän teki varovaisin sanoin ja mainitsematta lähdettään, jonka hän kuitenkin sanoi olevan aivan luotettavan.

Rva Gardiner joutui ymmälleen ja huolestuneeksi; mutta kun he nyt lähenivät hänen nuoruudenaikaisia leikkitanhuitaan, unohtuivat kaikki muut ajatukset hänen mielestään.

XLIV LUKU.

Elizabeth oli arvellut, että hra Darcy toisi sisarensa tervehdyskäynnille vasta tämän saapumisen jälkeisenä päivänä; mutta vieraat saapuivatkin jo tuloaamuna. Gardinerit ja Elizabeth olivat kierrelleet Lambtonissa eräiden uusien tuttavien kanssa ja palanneet majataloon pukeutuakseen syömään päivällistä samojen tuttavain kanssa, kun lähestyvien vaunujen kolina lennätti heidät akkunaan ja he näkivät nuoren herran ja nuoren neidin ajavan katua pitkin. Elizabeth tunsi oitis tulijat kuskin liveripuvusta ja herätti tiedonannollaan aikamoista ihmetystä omaisissaan. Näiden päivitellessä heitä odottavaa oma mielensä oli kuohuksissa, arkaillen hän odotti tulevaa kunniaa vetäytyi Elizabeth kiireesti akkunasta; hänen kohtausta, jonka aikana hän tahtoi esiintyä mahdollisimman paljon edukseen, mutta samalla hän luonnollisesti epäili, ettei osaisi lainkaan käyttäytyä toisten mieliksi. Hän käveli hermostuneesti edestakaisin koettaen hillitä liikutustaan, mutta toisten kysyvät katseet sotkivat hänen mielenrauhaansa yhä pahemmaksi.

Nti Darcy ja hänen veljensä saapuivat sisään, ja peljätty esittely tapahtui. Mutta ihmeekseen Elizabeth huomasi, että hänen uusi tuttavansa oli ainakin yhtä paljon hämillään kuin hän itse. Lambtonin tuttavilta kuulemistaan puheista Elizabeth oli päätellyt, että nti Darcy oli tavattoman ylpeäluontoinen; mutta jo ensi silmäyksellä hän voi havaita, että tuo nuori neitonen oli vain äärimmäisen ujo. Häneltä oli vaikea saada muuta kuin yksitavuisia vastauksia.

Nti Darcy oli isokasvuinen; ja vaikka hänellä oli ikää vasta vähän päälle kuusitoista vuotta, oli hän ruumiinmuodoiltaan täysin kehittynyt ja erittäin uhkea. Kasvoiltaan hän ei ollut niin kaunis kuin veljensä, mutta niissä voi huomata hyvyyttä ja älykkäisyyttä, ja hänen käytöstapansa oli teeskentelemättömän ystävällinen.

Heidän vähän aikaa juteltua kertoi Darcy Elizabethille, että myöskin hra Bingley oli tulossa tervehtimään häntä; ja tuskin oli Elizabeth ennättänyt lausua sitä toivovansa ja varustautua vastaan ottamaan uutta tulijaa, kun Bingleyn nopeat askeleet kuultiin portailta ja seuraavassa tuokiossa hän astui sisään. Kaikki Elizabethin entinen kauna häntä kohtaan oli jo aikoja sitten haihtunut; mutta hän tajusi, että jos hän olisi sitä vieläkin tuntenut, niin olisi se kädenkäänteessä sulanut olemattomiin Bingleyn reippaan ja teeskentelemättömän sydämellisyyden lämmössä. Tämä tiedusti ystävällisin vaikka ylimalkaisin sanoin hänen omaistensa vointia ja puheli ja laski leikkiä samaan hilpeän huolettomaan sävyyn, joka hänessä ennenkin oli Elizabethia erityisesti viehättänyt.

Hra ja rva Gardinerille Bingley oli miltei yhtä mielenkiintoinen henkilö kuin Elizabethille itselleen. He olivat tietenkin kuulleet hänestä paljon ja halunneet nähdä häntä. Ja nyt heillä oli hyvä tilaisuus tarkata kaikkia edessään olevia nuoria, jotka kaikki olivat ilmeisesti vilkkaan mielenliikutuksen vallassa. He voivat panna merkille, että ainakin yksi seurasta oli vakavasti rakastunut. Rakkauden esineen suhteen heille jäi vielä vähän epäilyksen aihetta; mutta rakastajan tulista ihailua oli mahdoton väärinkäsittää.

Vieraat viipyivät heidän luonaan puolisen tuntia; ja kun he lähtivät, pyysi hra Darcy sisartaan kannattamaan hänen toivomustaan, että hra ja rva Gardiner ynnä nti Bennet saapuisivat päivällisille Pemberleyhin, ennenkuin he lähtisivät paikkakunnalta. Rva Gardiner katsahti sisarentyttäreensä nähdäkseen mitä tämä, jolle kutsu tuntui pääasiallisesti tarkoitetun, siitä päättäisi, mutta Elizabeth oli kääntänyt päänsä poispäin. Arvaten tämän tahallisen vältteleväisyyden pikemminkin ilmaisevan hetkellistä hämmennystä kuin torjumishalua ja nähdessään miehensä mielihalulla suostuvan, hän kiittäen suostui kutsuun, jota päätettiin noudattaa ylihuomispäivänä.

Bingley ilmaisi vielä kerran ilonsa saadessaan tavata Elizabethia ja kyseli paljon yhteisistä Hertfordshiren tuttavista; jopa hän kysyi, olivatko _kaikki_ hänen sisarensa kotona Longbournissa. Arvaten hänen halunsa ennen kaikkea kohdistuvan toivoon saada kuulla Janesta Elizabeth vastaili mielellään; ja vieraiden poistuttua hän kykeni tyydytyksentuntein muistelemaan äsken vietettyä puolituntista, vaikka totta puhuen hän sen kestäessä ei ollut voinut mielenkuohultaan paljonkaan nauttia siitä.

Enon ja tädin hyvä käsitys hra Darcysta lujeni yhä hänen erinomaisen kohteliaisuutensa ja rakastettavaisuutensa vaikutuksesta; taloudenhoitajattaren hänestä antamaa ylistystä tukivat Lambtonissa kuullut kertomukset hänen suoruudestaan ja oikeudentunnostaan, hänen ylevämielisyydestään ja avuliaisuudestaan köyhiä kohtaan. Ainoastaan hänen ylpeyttään moitittiin; mutta senkin moitteen voi hyvin käsittää tuon pienen kauppalan taholta, jonka perheiden luona rikas hoviherra kai aniharvoin alentui vierailemaan.

Wickhamista matkailijamme sen sijaan saivat paljon ikävämpiä kuulumisia. Hänen maineensa täällä hänen kotiseudullaan ei ollut lainkaan hyvä, sillä poistuessaan sieltä maailmalle hän oli jättänyt jälkeensä suuren joukon velkoja, jotka hra Darcy oli saanut perästäpäin suorittaa.

Elizabethin ajatukset pyörivät tänä iltana Pemberleyssä enemmän kuin koskaan ennen; ja vaikka ilta tuntuikin pitkältä, ei se kuitenkaan ollut hänelle kylliksi pitkä, jotta hän olisi sen kuluessa voinut määritellä yhden _ainoankaan_ Pemberleyn asukkaan herättämää mielenkiintoa; ja hän makasi yölläkin vielä monet tunnit valveilla koettaen päästä siitä täyteen selvyyteen. Varmastikaan hän ei enää vihannut tuota miestä. Ei -- viha oli sammunut ja haihtunut jo kauan sitten, ja melkein yhtä kauan häntä oli hävettänyt tuntea edes vastenmielisyyttäkään häntä kohtaan. Darcyn arvokkaiden ominaisuuksien -- jotka hänen alussa oli ollut niin väkinäisesti tunnustettava -- herättämä kunnioitus oli jo jonkin aikaa lakannut vaivaamasta hänen tunteitaan; ja nyt tuota kunnioitusta koroitti joka taholta Darcyn osaksi tulevat hyvät arvostelut, jotka asettivat hänen vakavat luonteenominaisuutensa entistä mieluisempaan valoon. Ja kaiken lisäksi tulivat eilisen ja tämän päivän hellyttävät ja järkyttävät kokemukset. Mutta yläpuolella kaikkea muuta, yläpuolella kunnioitusta ja ehdotonta arvonantoa, tunsi hän omalta puoleltaan vapaaehtoisesti syntynyttä kiitollisuutta -- syvää kiitollisuutta sekä siitä, että tuo mies kerran oli niin palavasti tunnustanut rakastavansa häntä, että myöskin siitä, että hän yhä edelleenkin rakasti häntä siksi hartaasti, että voi antaa hänelle anteeksi hänen töykeän kieltonsa ja kaikki siihen liittyvät väärät syytökset. Sen sijaan että hän olisi, kuten Elizabeth oli koettanut uskotella itselleen, vältellyt häntä kuin pahinta vihamiestään, hän tuntui olevan mitä innokkain säilyttämään ja jatkamaan heidän ystävyyttään; ja sen merkiksi hän pyrki hänen omaistensakin suosioon ja taivutti sisarensa tekemään hänen tuttavuuttaan. Sellainen muutos niin ylpeäluontoisessa miehessä ei ainoastaan ihmetyttänyt, vaan velvoitti myöskin kiitollisuuteen. Elizabeth kunnioitti häntä ja oli hänelle syvästi kiitollinen -- hänen rakkaudestaan, hänen tulisesta rakkaudestaan, se hänen täytyi lisätä; hän tunsi totista osanottoa ja harrastusta hänen persoonalliseen onneensa; ja hän halusi vain tietää, missä määrin hän itse toivoi, että Darcyn onni olisi hänestä riippuvainen; ja olisiko heidän molempien onneksi, jos hän käyttäisi vaikutusvaltaansa -- jota hän yhä vielä kuvitteli omaavansa Darcyyn nähden -- saadakseen tämän uudistamaan kosintansa.

Täti ja sisarentytär olivat illalla sopineet keskenänsä, että niin suureen kohteliaisuuteen nti Darcyn puolelta -- hänhän oli saapunut vieraisille oitis kotiatulonsa jälkeen -- oli vastattava yhtä kohteliaasti, ja että heidän oli siis mentävä Pemberleyhin jo seuraavana aamuna. Elizabeth tunsi mielihyvää tästä päätöksestä, vaikka hänen olisi ollut vaikea selittää itselleen miksi.

Hra Gardiner erosi heistä kohta aamiaisen jälkeen. Darcy oli edellisenä päivänä uudistanut kalastuskutsunsa, ja hänen oli määrä saada joku Pemberleyn herroista kumppanikseen.

XIV LUKU.

Ollen jokseenkin vakuutettu siitä, että nti Bingleyn hänelle osoittama nurjamielisyys perustui mustasukkaisuuteen, ei Elizabeth voinut olla arvailematta, kuinka epämieluinen yllätys hänen saapumisensa Pemberleyhin tuli olemaan tälle neidille, ja hän oli utelias näkemään, kuinka halukkaasti tämä tulisi uudistamaan Hertfordshiren aikaisen tuttavuuden hänen kanssaan.

Taloon tultua vieraat ohjattiin eteishallista pohjoisen puolella olevaan saliin, joka kesällä pysyi mieluisen vilvakkana. Sen lattiaan saakka ulottuvista akkunoista avautui mitä raikkain näköala kartanon takana kohoaville korkeille metsäharjuille, ja edessä olevalle ruohokentälle loivat komeat vanhat tammet ja kastanjat suloista siimestä.

Tässä huoneessa heidät otti vastaan nti Bingley, joka istui siellä rva Hurstin ja nti Darcyn ynnä jälkimmäisen lontoolaisen seuranaisen kanssa. Georgiana tervehti heitä hyvin kohteliaasti, vaikka hänen ujoutensa ja harvasanaisuutensa olisi nytkin saattanut oudon arvailemaan häntä ylpeäluontoiseksi ja kylmäkiskoiseksi; hän näkyi tuskallisen tarkasti arkailevan, ettei vain sanoisi eikä tekisi mitään väärin. Rva Gardinerin ja hänen sisarentyttärensä, jotka olivat jo oppineet hänet paremmin tuntemaan, kävi häntä sääliksi.

Rva Hurst ja nti Bingley kunnioittivat tulijoita vain väkinäisellä niiauksella; ja istumaan käytyä syntyi pitkällinen äänettömyys, niin painostava kuin sellainen pakotettu äänettömyys yleensä on. Siitä seuran vihdoin pelasti nti Darcyn seuranainen, rva Annesley, ystävällinen ja miellyttävän näköinen nainen, joka sai vireille puhelun rva Gardinerin kanssa, Elizabethinkin ottaessa siihen toisinaan osaa. Nti Darcy näytti toivovan itselleen kylliksi rohkeutta liittyäkseen hänkin puheluun osalliseksi; jopa hän rohkeni jolloinkin virkkaa sanasen, mutta niin hiljaa, ettei juuri kukaan sitä kuullut.

Elizabeth voi kohta panna merkille, että nti Bingley piti häntä tarkasti silmällä ja ettei hän voinut lausua sanaakaan -- nimenomaan nti Darcylle -- ilman että toinen heti heristi korviaan. Se ei olisi kuitenkaan estänyt häntä puhelemasta paljonkin ujolle uudelle ystävättärelleen, jos välimatka olisi ollut lyhyempi; mutta tätäkään hän ei surrut, sillä hänellä oli itsellään paljon ajateltavaa. Hän odotti joka hetki herrain astuvan huoneeseen; hän toivoi ja hän pelkäsi, että talon isäntä olisi heidän joukossaan; ja itsekään hän ei ollut selvillä, toivoiko vai pelkäsikö hän enemmän. Istuttuaan täten neljännestunnin ajan Elizabeth havahtui mietteistään kuullessaan nti Bingleyn viimeinkin puhuttelevan häntä ja tiedustavan kylmäkiskoisesti hänen omaistensa vointia. Hän vastasi yhtä lyhyesti ja välinpitämättömästi, ja siihen heidän keskustelunsa turtui.

Ensi vaihtelun tuohon kankeaan seuranpitoon toi palvelijain saapuminen, jotka kantoivat sisään kylmää ruokaa, kakkuja ja vuodenajan hienoimpia hedelmiä; mutta näidenkään jakeleminen ei tahtonut päästä alkuun, ennenkuin rva Annesley oli monin silmäniskuin ja päännyökkäyksin saanut nti Darcyn punastuen muistamaan emännäntehtävät. Siitä sai koko seura askaretta; sillä vaikka kaikki eivät välittäneet tai rohjenneet puhella, saattoivat kaikki toki syödä; ja komeat rypäle-, persikka- ja päärynäpyramiidit kokosivat kohta kaikki yhteen pöydän ympärille.

Virvokkeiden ääressä askarrellessa oli Elizabethilla edelleen hyvää aikaa aprikoida, toivoiko vai pelkäsikö hän hra Darcyn saapumista; mutta kun tämä viimein yksinään astui ovesta sisään, hän jo rupesi toivomaan, että tulija ei olisi tullutkaan, vaikka hän juuri silmänräpäystä aikaisemmin oli toivotellut häntä tulevaksi.

Darcy oli ollut jonkin aikaa hra Gardinerin kanssa, joka parin kolmen kartanon vieraan seurassa oli joella onkimassa; mutta hän oli jättänyt hänet oitis kun oli saanut tietää, että Gardinerin naiset aikoivat tulla aamupäivällä Georgianaa tervehtimään. Kohta hänen saavuttua seuraan päätti Elizabeth olla viisaasti varuillaan ja koettaa näyttää aivan häiriytymättömältä -- välttämätön ja viisas päätös todellakin, mutta sitä työläämpi noudattaa, kun hän huomasi koko pöytäseuran epäluuloisen tarkkaavaisuuden kohdistuneen heihin molempiin, ja että tuskin ainutkaan silmäpari jätti seuraamatta Darcyn katseita, liikkeitä ja tekoja siitä lähtien kuin hän oli tullut huoneeseen. Kaikkein selvimmin kuvastui tuo tarkkaavainen uteliaisuus nti Bingleyn kasvoilta; sillä mustasukkaisuus ei ollut vielä tehnyt tätä neitoa sokeaksi, ja hän koetti yhä edelleenkin voittaa hra Darcyn suosiollista huomaavaisuutta osakseen. Nti Darcy kävi oitis veljensä tultua paljon puheliaammaksi; ja Elizabeth voi hyvin huomata, kuinka halusta veli tahtoi valmistaa hänelle ja sisarelleen tilaisuutta tutustua toisiinsa yhä paremmin ja koetti parhaansa mukaan vetää molempia yhteiseen keskusteluun. Mutta myöskin nti Bingley pani sen merkille; ja ärtymyksensä puuskassa hän käytti ensi tilaisuutta hyväkseen sähähtääkseen hänelle ivallisen kohteliaasti:

"Kuulkaas, neiti Eliza, eikö ----n miliisirykmentti ole jo poistunut Merytonista? Siitä tuli arvatenkin hyvin suuri tappio _teidän_ perheellenne."

Darcyn läsnäollessa hän ei rohjennut mainita Wickhamin nimeä; mutta Elizabeth ymmärsi oitis vaistomaisesti, että kysymys oli yhtä paljon tarkoitettu vetämään edellisen huomiota tähän kiusalliseen puheenaiheeseen. Hilliten väkisin närkästyksensä tuosta ilkeämielisestä hyökkäyksestä hän vastasi siihen niin laupiaaseen sävyyn kuin taisi. Puhuessaan hän vilkaisi varkain sisaruksiin ja näki Darcyn tuijottavan jäykästi eteensä ja hänen sisarensa olevan perin onnettomana ja aivan kuin tietämättä, minne oikein loisi katseensa. Jos nti Bingley olisi arvannut, mitä tuskaa hän tuotti rakkaalle ystävättärelleen, olisi hän epäilemättä pidättänyt ilkeän viittauksensa, jolla hän oli tahtonut vain kiusoitella Elizabethia ja alentaa hänen ja hänen perheensä arvoa Darcyn silmissä; mutta hän ei ollut koskaan kuullut hiiskaustakaan nti Darcyn karkausyrityksestä. Elizabethia lukuunottamatta oli asia näet pidetty mahdollisimman salassa syrjäisiltä; ja nimenomaan oli Darcy koettanut salata sitä kaikilta Bingleyn omaisilta ja tuttavilta -- juuri siitä syystä, jonka Elizabeth oli jo kauan sitten arvannut, nimittäin halusta naittaa sisarensa ystävälleen.

Elizabethin tyyni maltti auttoi kuitenkin Darcya rauhoittumaan; ja kun hämilleen joutunut ja pettynyt nti Bingley ei enää sen enempää rohjennut viittailla Wickhamiin, sai Georgianakin jälleen rohkeutta, vaikka hän edelleenkin pelkäsi kohdata veljensä katsetta. Kiitollisena Elizabethin hyvästä ryhdistä Darcy katseli häneen entistä hellemmin; ja siten oli tuo loukkauskiveksi ja pahennuksenkallioksi aiottu syrjäisku päinvastoin laskenut uuden ankkuripaikan hänen toiveilleen.

Vieraat eivät tämän jälkeen viipyneet enää kauan; ja sillä aikaa kuin hra Darcy saattoi heitä vaunuihin, kevensi nti Bingley ärtynyttä mieltään arvostelemalla Elizabethin ulkonäköä, käytöstä ja pukua. Mutta Georgiana ei yhtynyt hänen arvosteluunsa. Hänen veljensä suositus oli kerta kaikkiaan määrännyt hänen kantansa; ja veli ei voinut erehtyä. Kun Darcy palasi saliin, ei nti Bingley malttanut olla toistamatta hänellekin samaa, mitä hän oli juuri puhunut sisarelle.

"Kuinka mitättömältä Eliza Bennet näyttikään tänään, hra Darcy", hän huudahti; "en iki maailmassa ole nähnyt kenenkään siihen määrään muuttuneen kuin hänen viime talvesta lähtien. Hänen ihonsakin on käynyt niin ruskeaksi ja karkeaksi! Louisa ja minä emme olleet enää tunteakaan häntä."

Kuinka vastenmielinen tuollainen pistely lie Darcylle ollutkin, tyytyi hän vastaamaan levollisesti, että hän ei ainakaan ollut huomannut äskeisen vieraansa ulkonäössä muuta muutosta kuin hitusen päivettymistä -- mikä kesähelteellä ei ollutkaan ihmeellistä.

"Omasta puolestani minun täytyy tunnustaa", jatkoi Elizabethin väsymätön vainoojatar, "etten koskaan ole pitänyt häntä erikoisen kauniina. Hänen kasvonsa ovat aivan liian laihat, ihonväri epämääräinen, ja piirteitä ei voi suinkaan sanoa sieviksi. Hänen nenältään puuttuu jaloutta, hampaat ovat mukiinmenevät, mutta aivan tavalliset; ja mitä hänen silmiinsä tulee, joita olen jonkun kuullut kehuvan, niin minä en voi huomata niissä mitään erinomaista. Niissä on terävä ja luihu katse, joka minusta on kerrassaan vastenmielinen; ja muutenkin on hänen ilmeessään ja sävyssään aivan sietämätöntä itsekylläisyyttä."

Koska nti Bingley kerta kaikkiaan oli vakuutettu siitä, että Darcy todella ihaili Elizabethia, niin ei tällainen taistelutapa ollut kovinkaan valtioviisasta hänen oman etunsa kannalta; mutta ärtyneet ihmiset eivät aina malta olla viisaita, ja nähdessään Darcyn katseen sumentuvan hän riemuiten luuli saavuttaneensa voiton. Kun tämä kuitenkin pysyi äänettömättä, päätti rohkea taistelija pakottaa hänet puhumaan ja jatkoi ahdisteluaan:

"Muistanpa, että kun tulimme tuntemaan hänet Hertfordshiressa, jouduimme aivan ihmeisiimme kuullessamme hänen olevan niillä seuduilla kehuttu kaunotar; ja erityisesti muistan teidän sanoneen eräänä iltana, jolloin hänen perheensä oli ollut päivällisillä Netherfieldissä: '_Hänkö_ kaunotar! Yhtä hyvin sanoisin hänen äitiään älypääksi.' Mutta jälkeenpäin hän näytti tehonneen teihinkin, ja luulenpa teidänkin yhteen aikaan pitäneen häntä jokseenkin sievänä."

"Niin kyllä", vastasi Darcy, joka ei jaksanut enää pidättää itseään, "mutta _tuota_ mieltä olin ainoastaan silloin, kun ensin tulin hänet tuntemaan; jo kauan aikaa olen pitänyt häntä yhtenä kauneimmista naisista mitä ylipäänsä tunnen."