Part 2

Hra Bingley oli oitis tehnyt saapuvilla olevien huomattavien henkilöiden tuttavuutta; hän oli vilkas ja vapaa, oli mukana joka tanssissa, harmitteli juhlan liian varhaista päättymistä ja puhelipa panevansa itsekin toimeen tanssiaiset Netherfieldissä. Sellaiset miellyttävät ominaisuudet puhuivat itse tarpeeksi puolestaan. Mikä vastakohta hänen ja hänen ystävänsä välillä! Hra Darcy tanssi ainoastaan kerran rva Hurstin ja kerran nti Bingleyn kanssa, kieltäytyi tulemasta esitellyksi kellekään muulle naiselle ja vietti lopun iltaa kävellen ympäri salia ja vaihtaen sanan tai pari jonkun oman seurueensa jäsenen kanssa. Hänen luonteenominaisuutensa luettiin salissa kuin avoimesta kirjasta. Hän oli tosiaankin kaikkein koppavin, kaikkein epämiellyttävin mies koko maailmassa, ja jok'ikinen toivoi, ettei häntä tarvitsisi täällä enää koskaan nähdä. Kaikkein tuimin oli rva Bennetin äkeys, sillä tämän arvon rouvan ylimalkaista harmia vielä terästi tuon kelvottoman miehen kehno käyttäytyminen hänen omaa tytärtään kohtaan.

Elizabeth Bennetin oli täytynyt kavaljeerien käsittämättömän hupsuuden takia "koristaa seinää" kahden tanssin ajan; ja tällöin oli hra Darcy sattunut seisomaan niin lähellä neitoa, että tämä voi kuulla hänen ja hra Bingleyn välisen keskustelun, viimemainitun tultua vaatimaan ystäväänsä mukaan tanssimaan.

"Tulehan nyt sinäkin, Darcy, minun täytyy saada nähdä sinunkin pyörivän lattialla. Minua harmittaa nähdä sinun jurottelevan tuolla tavoin itseksesi kuin mikäkin pölkky. Sinä viihdyt paljon paremmin kun itsekin tanssit."

"En totisesti viihdykään. Tiedäthän kuinka inhoon tanssimista, jollei toverinani ole jokin aivan läheinen tuttava. Mutta tällaisessa oudossa karjassa pyörähteleminen on aivan vastoin luontoani. Sisaresi ovat jo lattialla, eikä koko salissa ole ainuttakaan muuta naista, jonka kanssa voisin seurustella tuntematta kidutuspenkin tuskia."

"Minä en vain tahtoisi olla tuollainen jöröpää kuin sinä", huudahti Bingley, "en vaikka perisin siitä kuningaskunnan! Kautta kunniani, enpä luule koskaan eläissäni tavanneeni niin paljon hauskoja tyttöjä yhdessä kuin täällä tänä iltana; ja monet heistä ovat, kuten itsekin voit nähdä, erinomaisen sieviä."

"_Sinä_ tanssit äsken ainoan kauniin tytön kanssa mitä täällä on", sanoi hra Darcy, katsellen vanhinta Bennetin neideistä.

"Ah -- hän on todellakin ihanin tyttö, jota koskaan olen pidellyt käsivarrellani! Mutta tuolla aivan sinun takanasi istuu yksi hänen sisaristaan, joka on myöskin hyvin sievä ja varmasti sangen miellyttäväkin. Annahan kun pyydän tanssitoverini esittelemään sinut hänelle."

"Ketä sinä tarkoitat?" ja kääntyen ympäri katsahti ylpeä nuori mies välinpitämättömästi Elizabethiin, mutta tokaisi sitten hartioitaan kohauttaen. "Mukiinmenevä, mutta ei tarpeeksi sievä _minua_ houkutellakseen; enkä minä ole muuten tällä kertaa sillä päällä, että kävisin lohduttelemaan neitosia, joita toiset miehet hyljeksivät. Teet paremmin kun palaat tanssitoverisi pariin nauttimaan hänen hymyistään, sillä minun kanssani haaskaat aikaasi aivan hukkaan."

Hra Bingley noudatti hänen neuvoaan. Hra Darcy jatkoi kävelyään, ja Elizabeth katseli hänen jälkeensä silmin, jotka eivät kuvastaneet kovinkaan ystävällisiä tunteita. Hän kertoi kuitenkin koko jutun ilkamoiden ystävättärilleen; sillä hänellä oli vilkas, leikkisä mielenlaatu, joka helposti keksi hullunkurisia piirteitä harmillisissakin tilanteissa.

Ilta kului muuten koko perheeltä sangen rattoisasti. Rva Bennet oli nähnyt vanhimman tyttärensä saavan suurta ihailua Netherfieldin vierasseurueen taholta. Hra Bingley oli tanssinut Janen kanssa kahdesti, ja hänen sisarensa olivat lausuneet tälle kohteliaisuuksia. Jane riemuitsi voitostaan yhtä paljon kuin äitinsäkin, vaikka levollisemmalla mielellä. Elizabeth nautti sisarensa mielihyvästä. Mary oli kuullut nti Bingleyn kiittävän häntä koko seudun somimmaksi tytöksi; ja Catherinen ja Lydian ei ollut tarvinnut kertaakaan kaivata tanssikavaljeereja, mikä heille vielä oli tanssi-illan pääilo. Kaikki palasivat siis tyytyväisin mielin kotia Longbourniin ja tapasivat hra Bennetin vielä ylhäällä. Saatuaan kirjan käteensä ei perheenpää välittänyt ajan menosta; ja tällä kertaa hän oli koko lailla utelias kuulemaan juhla-illasta, jota hänen perheensä jäsenet olivat odotelleet niin sykähdyttävin toivein. Hän oli oikeastaan toivonut, että hänen vaimonsa uuteen naapuriin kiinnittämät toiveet olisivat osoittautuneet pettäviksi harhakuviksi, mutta pianpa hän huomasi saavansa kuulla aivan toiseen suuntaan käyvän selostuksen.

"Ah sentään, rakas Bennet", puuskahti hänen arvoisa puolisonsa astuessaan huohottaen sisään, "et arvaakaan kuinka hauska ilta meillä on ollut! Toivoisin, että sinäkin olisit ollut siellä mukana. Janea ihailtiin niin, ettei paremmasta apua. _Jok'ikinen_ ihmetteli, kuinka suloiselta hän näytti; ja hra Bingleystä hän oli kerrassaan ihastuttava, ja hänpä tanssikin kahdesti tyttäremme kanssa. Aattelehan _sitä_, rakkaani -- hän tanssi kahdesti hänen kanssaan! Jane olikin ainoa tyttö koko salissa, jota hän tanssitti kahteen kertaan. Kaikkein ensiksi hän pyysi neiti Lucasia. Minua niin harmitti nähdä hänen tanssivan tuon tytön kanssa; mutta keksinpä kohta, ettei hän ihaillut tätä ollenkaan -- eihän häntä kukaan voikaan ihailla, se on tietty; ja sitten hän tuntui tulevan aivan haltioihinsa nähdessään meidän Janemme pyörivän lattialla. Heti hän tiedustelemaan, kuka se tyttö oli, ja esityttämään itsensä hänelle, kerran hän tanssi neiti Kingin kanssa, ja neljännen kerran Maria Lucasin kanssa, ja viidennen jälleen meidän Janen kanssa, ja kuudennen meidän Lizzyn kanssa, ja katriljin..."

"Jos hänellä olisi ollut hituistakaan sääliä _minun_ hermojani kohtaan", huudahti hänen miehensä kärsimättömästi, "niin hän ei olisi tanssinut puoleksikaan niin paljon! Älä Herran nimessä luettele minulle enää hänen tanssitettaviaan. Oh, oh -- kunpa siltä keikarilta olisi nilkka nyrjähtänyt jo ensi tanssissa!"

"Ah, mitä nyt, rakkaani? Minä puolestani oikein mielistyin häneen", jatkoi hänen aviosiippansa ylistysvirttään. "Hän on niin ihmeen hyvän näköinen nuori mies! Ja hänen sisarensa olivat ihastuttavia. Enpä vielä eläissäni ole nähnyt mitään niin hienoa kuin heidän tanssipukunsa. Olen varma, että pitsi rouva Hurstin hameessa..."

Jälleen hänen täytyi keskeyttää. Hra Bennet kieltäytyi kivenkovaan kuulemasta enää sanaakaan koko hienoudesta. Siksipä hänen vaimonsa oli pakko vaihtaa puheenaihetta, ja hän kuvasi sangen katkerasti ja jonkin verran liioitellen hra Darcyn tyrmistyttävää töykeyttä.

"Mutta sen voin vakuuttaa sinulle", hän lisäsi, "ettei Lizzy kärsinyt suurtakaan tappiota joutuessaan _tuon_ miehen ylenkatseen alaiseksi; sillä totta tosiaan hän on mitä inhoittavin ja karkeatapaisin junkkari, joka ei miellyttänyt sitten niin ketään. Niin ylpeä ja nokka pystyssä mukamas, ettei häntä kehdannut edes katsellakaan! Käveli ja tepasteli, tepasteli ja käveli vain ympärinsä, luulotellen jotakin olevansa! Ei edes sen näköinen, että olisi viitsinyt tanssia hänen kanssaan! Kunpa sinä olisit ollut siellä antamassa hänelle pisteleviä sukkeluuksiasi. Minä sitä miestä oikein inhoan!"

IV LUKU.

Kun Jane ja Elizabeth olivat jääneet kahdenkesken, niin edellinen, joka siihen asti oli ollut vaitelias hra Bingleyn suhteen, rupesi tunnustamaan sisarelleen, kuinka suuresti hän ihaili tätä nuorta miestä.

"Hän on aivan sellainen kuin nuoren miehen pitääkin olla: järkevä, hyväluontoinen ja vilkas, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään osaavan käyttäytyä niin hyvin! Hän on niin luonnollinen ja saanut ilmeisesti erinomaisen kasvatuksen."

"Hän on myöskin kauniin näköinen", sanoi Elizabeth, "jota nuoren miehen myöskin pitäisi olla, mikäli mahdollista. Hän on siis joka suhteessa täydellinen."

"Minä tulin niin hirveästi mieliini, kun hän pyysi minut toisen kerran kanssaan tanssimaan. Niin suurta kohteliaisuutta en olisi osannut odottaakaan."

"Etköhän vain? _Minä_ ainakin odotin sitä. Mutta siinä suhteessa me olemmekin niin erilaiset. _Sinä_ joudut kohteliaisuuksista aina ymmälle, mutta _minä_ en milloinkaan. Mikä olisi voinut ollakaan sen luonnollisempaa, kuin että hän pyysi sinua uudelleen? Eihän hän voinut olla huomaamatta, että sinä olit ainakin viisi kertaa kauniimpi kuin kukaan muu nainen koko salissa. Ei siis kannata liiaksi kiitellä hänen kohteliaisuuttaan. No niin, hän on varmastikin sangen miellyttävä, ja minun puolestani sinä saat pitää hänestä. Olethan ennen pitänyt paljon kömpelömmistäkin ihmisistä."

"Mutta, rakas Lizzy!"

"No, tiedäthän itsekin, että sinulla on taipumus pitää ihmisistä yleensä. Sinä et koskaan näe vikoja kenessäkään. Koko maailma on sinun silmissäsi niin hyvä ja miellyttävä. En ole koskaan kuullut sinun sanovan pahaa sanaa yhdestäkään ihmisolennosta."

"En tahtoisi mielelläni arvostella ketään liian hätiköivästi; mutta yleensähän minä aina puhun mitä ajattelenkin."

"Sen tiedän, rakkaani; ja _sehän_ se juuri ihmetyttääkin minua. Niin järkevä kuin _sinä olet_, ja kuitenkin niin vilpittömän sokea toisten hullutuksien ja typeryyksien suhteen! Vilpittömyyden hyve on kyllä sangen yleinen; kenpä kieltäisi tahtovansa kernaasti olla kaikessa vilpitön! Mutta ollapa vilpitön aivan luonnollisesti ja ilman vastaavan hyödyn toivoa -- suodattaa joka ihmisen luonteesta kaikki mahdollinen hyvä näkyviin ja kirkastaa se vieläkin paremmaksi ja ummistaa silmänsä pahoille puolille -- kas, siihen vain sinä yksin pystyt! Ja sittenhän sinä pidät tuon miehen sisaristakin, eikö totta? Heidän käyttäytymisensä ei kuitenkaan ollut yhtä sulavan luonnollista kuin hänen."

"Ei ollutkaan, ainakaan ensi alussa, mutta kun antautuu heidän kanssaan puheisiin, niin ovat he koko miellyttäviä ihmisiä. Neiti Bingley tulee asumaan veljensä luona ja hoitamaan hänen talouttaan; ja erehtyisinpä suuresti, jollemme saa hänestä hyvin hauskaa naapuria."

Elizabeth kuunteli vaieten, mutta ei lainkaan vakuutettuna. Vierasten naisten käytös tanssi-iltana ei suinkaan ollut tarkoitettukaan voittamaan ympäristön mieliä heidän puolelleen; ja ollen sukkelampi tekemään havaintoja ja vähemmän mukautuvainen kuin sisarensa sekä varustettu terävällä arvostelukyvyllä, jota älykäs liehittelykään ei kyennyt samentamaan, oli hänellä sangen vähän halua hyväksyä heidät ilman muuta. Totta kyllä, että he olivat hienoja naisia, eivät suinkaan säästeliäitä osoittamaan hyväluontoisuutta, milloin he sitä todella tunsivat ja suvaitsivat näyttää; mutta sittenkin ylpeitä ja itseluuloisia. He olivat sangen sievän näköisiä; olivat saaneet kasvatuksensa eräässä Lontoon parhaassa yksityisessä naisopistossa; olivat kumpikin perineet vanhemmiltaan kaksikymmentä tuhatta puntaa, mutta tottuneet kuluttamaan vuodessa enemmän kuin korkonsa seurustellessaan ylhäisissä seurapiireissä; ja kaiken tuon nojalla he luulivat olevansa joka suhteessa oikeutetut ajattelemaan itsestään pelkkää hyvää ja katselemaan toisia yli olkainsa. He kuuluivat erääseen Pohjois-Englannin vanhaan mahtisukuun, mikä seikka heillä pysyi paremmin muistissa kuin se tosiasia, että heidän isänsä oli koonnut varallisuutensa kauppakeinotteluilla.

Hra Bingley oli perinyt isältään lähes satatuhatta puntaa, ja isä oli ollut aikeissa ostaa maatilan ja muodostaa siitä sukukartanon, mutta oli kuollut ennen aikeensa toteutumista. Hra Bingleyllä oli myöskin sama aikomus, ja joskus hän oli jo suunnitellut, mihin kreivikuntaan[2] asettuisi; mutta kun hänen nyt oli onnistunut vuokrata itselleen kelpo talo ja siihen kuuluva tila ja maatalous, niin arvelivat monetkin, jotka parhaiten tunsivat hänen keveän ja mukavuutta rakastavan luonteensa, että hän hyvinkin pesiytyisi koko loppuiäkseen Netherfieldiin ja jättäisi oman tilan ostohommat seuraavan sukupolven asiaksi.

Hänen sisarensa hoputtivat ahkerasti häntä hankkimaan itselleen oman kartanon ja asettumaan vakituisesti maalaisherraksi; mutta vaikka hän nyt ainakin toistaiseksi oli vain vuokrannut sellaisen, ei nti Bingley ollut suinkaan haluton emännöimään siinä, eikä myöskään rva Hurst, jonka aviomiehellä oli enemmän rakkautta hienoon elämään kuin varoja sen ylläpitämiseen, ollut sen haluttomampi pitämään veljensä taloa omana kotinaan, milloin asianhaarat tekivät sen suotavaksi. Hra Bingley oli vasta kaksi vuotta ollut aikamiesten kirjoissa,[3] kun häntä kehoitettiin katsastamaan Netherfield Housea. Hän katsastikin sitä puolituntisen ulkoa ja sisältä; talon asema ja loistohuoneet miellyttivät häntä, omistajan ylistelyt tyydyttivät häntä, ja vuokrasopimus kirjoitettiin oitis.

Hänen ja Darcyn välillä vallitsi vankka ystävyys, vaikka heidän luonteensa olivatkin hyvin erilaiset. Darcya miellytti Bingleyn avomielisyys, hilpeys ja mukautuvaisuus, vaikka nuo ominaisuudet olivatkin mitä suurimpia vastakohtia hänen omilleen, joihin hän ei suinkaan tuntunut olevan tyytymätön. Bingley puolestaan luotti mitä lujimmin ystävänsä teräväsilmäisyyteen ja varmaan arvostelukykyyn. Tietysti syrjäinenkin huomasi, että Darcy oli johtava luonne tässä ystävyyssuhteessa. Bingley ei suinkaan ollut typerä; mutta Darcy oli häntä älykkäämpi. Hän oli yhdellä haavaa ylpeä, hillitty ja oikullinen; ja vaikka hän esiintyikin sujuvatapaisena maailmanmiehenä, ei hänen sävynsä ollut omiaan taivuttamaan toisten mieliä hänen puoleensa. Siinä suhteessa oli ystävä häntä paljon edellä. Missä hyvänsä Bingley näyttäytyikin, tiesi hän sydänten kohta avautuvan hänelle; Darcy sitävastoin oli alituisena loukkauskivenä ja pahennuksen kalliona lähiympäristölleen.

Se erilainen sävy, jolla ystävykset perästäpäin puhelivat Merytonin tanssiaisista, oli hyvin kuvaava heidän luonteilleen. Bingley ei ollut vielä ikänään tavannut niin hauskoja ihmisiä ja niin kauniita tyttöjä kuin siellä; jokainen oli ollut mitä herttaisin ja huomaavaisin häntä kohtaan; muodollisuudesta ja jäykkyydestä ei ollut näkynyt merkkiäkään; hän oli oitis tuntenut olevansa salissa kuin kotonaan; ja mitä nimenomaan nti Bennetiin tulee, niin ei hän voinut kuvitella taivaan enkeliäkään sen hurmaavammaksi kuin tämä tyttö oli. Darcy sitävastoin oli nähnyt vain rykelmän ihmisiä, joiden kauneutta ja hienotapaisuutta ei juuri kannattanut kehua; ei yksikään niistä ollut herättänyt hänessä niin vähäisintäkään mielenkiintoa; ja huomaavaisuutta ja miellyttäväisyyttä hän ei ollut kokenut kenenkään taholta. Nti Bennetin hän myönsi sieväksi, mutta väitti tämän hymyilevän liikaa.

Rva Hurst ja hänen sisarensa myönsivät tuon seikan todeksi; mutta siitä huolimatta he ihailivat Janea ja pitivät hänestä, sanoen hänen olevan kerrassaan suloinen tyttö, johon kannatti enemmänkin tutustua. Nti Bennet oli siis perheneuvostossa tunnustettu suloiseksi tytöksi; ja sellaisen tunnustuksen turvin oli velimies oikeutettu ajattelemaan hänestä mitä parhaaksi näki.

V LUKU.

Lyhyen kävelymatkan päässä Longbournista asui muuan perhe, jonka kanssa Bennetin väki oli läheisessä ystävyyssuhteessa. Sir William Lucas oli varhaisemmin pitänyt kauppaa Merytonissa ja hankkinut melkoisen varallisuuden sekä saavuttanut ritariarvon pitämällä kaupungin mayorina ollessaan puheen kuninkaalle.[4] Tuo arvo oli kenties noussut asianomaiselle vähän päähän. Häntä oli ruvennut inhoittamaan kauppapuotinsa ja talonsa pienessä kauppalassa; ja hyljäten molemmat hän oli muuttanut perheineen erääseen Merytonista mailin[5] päässä olevaan maataloon, joka siitä lähtien sai nimekseen Lucas Lodge. Siellä hän sai täysin määrin nauttia uudesta arvostaan ja liiketointen enää häiritsemättä omistautua yksinomaan osoittamaan suopeaa kohteliaisuutta koko maailmalle. Sillä vaikka arvonsa paisuttikin hänen rintaansa, ei se silti tehnyt häntä turhan pöyhkeäksi, päinvastoin hän oli pelkkää huomaavaisuutta kaikkia ihmisiä kohtaan. Ollen luonnostaankin suopea, ystävällinen ja palvelevainen, oli hän, käytyään hovissa esittäytymässä hallitsijalleen, muuttunut kerrassaan kohteliaaksi maailmanmieheksi.

Lady Lucas oli hyväluontoinen nainen eikä liialla älyllä pilattu, joten hän oli täysin omiaan löytämään armon rva Bennetin silmissä. Heillä oli useita lapsia. Vanhin niistä, järkevä ja sukkela seitsenkolmattavuotias Charlotte, oli Elizabethin paras ystävä.

Päivän selvää oli, että Lucasin ja Bennetin neitosten täytyi päästä yhdessä vaihtamaan mielipiteitä tanssiaisillan johdosta; ja varahin seuraavana aamuna ilmestyi ensinmainittu Longbourniin kuulemaan ja kertomaan.

"_Te_ aloitte illan hyvin, Charlotte", sanoi rva Bennet, voittaen kohteliaana emäntänä katkeruutensa, "_Teidät_ hra Bingley kaikkein ensiksi pyysi tanssiin."

"Niin kyllä; mutta hän näytti pitävän toista tanssitettavaansa parempana."

"Oo, te tarkoitatte Janea, arvaan mä, koska herra Bingley tanssi hänen kanssaan kahdesti. Varmastikin hän _näytti_ tavallaan ihailevan Janea -- totta tosiaan luulen hänen _todella_ ihailleenkin -- kuulin jotain semmoista -- mutta en tiedä mitään tarkkaan -- jotakin mitä herra Robinson lienee maininnut."

"Ehkä te tarkoitatte sitä, mitä satuin kuulemaan herra Bingleyn ja herra Robinsonin puhelevan keskenään; enkö jo eilen illalla maininnutkin teille siitä? Herra Robinson kysyi häneltä, mitä hän piti meidän seurastamme Merytonissa, ja eikö hänestäkin siellä ollut koolla oikein paljon kauniita naisia, ja _ketä_ niistä hän puolestaan arveli kaikkein kauneimmaksi. Ja hän vastasi suoraa päätä viimeiseen kysymykseen: ah, neiti Bennet tietenkin, siitä ei voi olla eri mieltä."

"Voi minun päiviäni! Hm, olihan tuo tosiaankin suoraa puhetta -- tuntuu melkein siltä kuin -- mutta kukapa sen tietää, saattaa hyvästikin kaikki käydä ihan tyhjäänkin."

"_Minun_ kuulemani kannatti paremminkin panna mieleensä kuin _sinun_, Eliza", jatkoi Charlotte Lucas. "Herra Darcya ei ole niin hauska kuunnella kuin hänen ystävätään, vai mitä? Eliza parka -- ollappa vain juuri _mukiin_ menevä!"

"Pyydän, ettette enää pane Lizzyä harmittelemaan tuon miehen sopimattoman käyttäytymisen takia, sillä hän se sitten vasta on kerrassaan epämiellyttävä mies, ja onneton se tyttö, josta hän rupeisi pitämään. Rva Long kertoi istuneensa eilen illalla puoli tuntia aivan hänen vieressään, ilman että tuo pölkky avasi edes kertaakaan suutansa."

"Oletko varma siitä, äiti? Etköhän vähän erehtyne?" sanoi Jane. "Minä näin omin silmin herra Darcyn puhuvan hänelle."

"Niin, siksi että rouva Long kysyi häneltä, mitä hän piti Netherfieldistä, ja silloin hän ei tietenkään voinut olla vastaamatta; mutta hän näytti samalla kovin ärtyneeltä, kun hänelle oli rohjettu lainkaan puhua."

"Neiti Bingley kertoi minulle", jatkoi Jane, "ettei hän muulloinkaan puhu paljon, paitsi kaikkein läheisinten ystäväinsä parissa; ja _silloin_ hän saattaa olla oikein rakastettava."

"Sitä en hevillä usko, rakkaani. Jos hän tosiaan voi olla niin rakastettava, niin miksi hän ei puhellut rouva Longinkin kanssa? Mutta arvaanpa hyvin, mistä se johtui; jokainen sanoo, että hän on niin hirveän ylpeä; ja minä arvaan hänen kuulleen, ettei rouva Longin kannata pitää omia vaunuja, ja että hän oli tullut tanssiaisiinkin vuokrahevosella."

"En minä sitä sure, ettei hän puhellutkaan rouva Longin kanssa", sanoi nti Lucas; "mutta kernaasti olisin suonut hänen tanssivan Elizan kanssa."

"Toisen kerran, Lizzy", sanoi äiti, "en sinun sijastasi lähtisi tanssimaan _hänen_ kanssaan, vaikka hän pyytäisikin."

"Sen kyllä uskon, äiti, ja olen aivan varma, ettet _sinä_ koskaan joudukaan kiusaukseen tanssia hänen kanssaan."

"Hänen ylpeytensä", sanoi nti Lucas, "ei loukkaa _minua_ niin paljon kuin monien toisten ylpeys, koska siihen on puolustavia asianhaaroja. Eihän ole ihmettä, että niin kaunis nuori mies, sukuisin arvokkaasta vanhasta perheestä, rikas ja omistava kaikki elämän edut, ajattelee itsestään suurta. Jos minun sallitaan niin sanoa, väittäisin, että hänellä on _syytä_ olla ylpeä."

"Tuo on hyvin totta", virkkoi Elizabeth, "ja minä voisin helposti antaa anteeksi_ hänen _ylpeytensä, jollei hän olisi loukannut _minun_ ylpeyttäni."

"Ylpeys", huomautti Mary, joka kernaasti mahtaili syvällisillä mielipiteillään, "on luullakseni sangen yleinen heikkous. Ainakin päättäen kaikesta siitä, mitä olen lukenut, arvelen sen olevan sangen yleisen; ihmisluonto on erityisen herkkä kallistumaan siihen, ja suurin osa meistä on taipuvainen hellittelemään erikoisesti omahyväisyyden tunnetta kymmenien muiden, todellisten tai kuviteltujen luulojen rinnalla. Turhamaisuus ja ylpeys ovat eri asioita, vaikka noita sanoja usein käytetään samankäsitteisinä. Ihminen voi olla ylpeä olematta silti turhamainen. Itse ylpeys kohdistuu enemmänkin siihen, mitä me itse ajattelemme itsestämme; turhamaisuus jälleen siihen, mitä soisimme toisten ajattelevan meistä."

"Jos minä olisin niin rikas kuin herra Darcy", huudahti nuori Lucas-vesa, joka oli tullut sisariensa kanssa, "niin en välittäisi viittä penniä koko ylpeydestäni. Pitäisin silloin kokonaisen lauman kettukoiria ja joisin pullon viiniä joka päivä."

"Silloin sinä joisit paljon enemmän kuin sinulle on terveellistä", sanoi rva Bennet, "ja jos olisit minun silmäini alla, niin minä pitäisin pullot kauniisti poissa näkyvistäsi."

Poika kinasi vastaan, ettei se vain niinkään kävisi päinsä; rouva Bennet vakuutti, että kävisipä hyvinkin; ja siihen väittelyyn päättyi naapurien vierailu.

VI LUKU.

Longbournin naiset kävivät kohta tervehtimässä Netherfieldin naisväkeä. Vierailuun vastattiin heti kuten tulikin. Nti Bennetin sulava käytös saavutti yhä enemmän rva Hurstin ja nti Bingleyn suosiota; ja vaikka äiti huomattiin oitis mahdottomaksi ja nuoremmat sisaret kerrassaan mitättömiksi, niin pidettiin kahden vanhimman suhteen mahdollisena, että _heidän_ kanssaan ehkä kannatti jatkaa tuttavuutta. Janessa tämä huomaavaisuus tietenkin herätti mitä suurinta mielihyvää, mutta Elizabethin mielestä vierasten käytös oli edelleenkin ylen pöyhkeä, yksinpä sisartakin kohtaan, eikä hän voinut ruveta pitämään heistä; ja arvatenkin oli heidän alentuvaiseen sävyynsä Janea kohtaan aiheena heidän veljensä ilmeinen ja jatkuva ihailu. Sillä se oli jokaiselle selvää, että hra Bingley _todella_ ihaili Janea, missä he vain tapasivat toisensa. Ja yhtä ilmeistä oli, että Jane puolestaan antautui alttiisti tämän ihailun esineeksi ja olipa todenteossa rakastuakin ihailijaansa; mutta sisarta rauhoitti ajatus, ettei maailma ehkä ollut yhtä kerkeä keksimään tuon tunnevyyhdin selviämistä, koska Janella oli väkevän tunneherkkyyden ohella hillitty mielenmalttikin ja alati yhtä sulava ja siloinen esiintymistapa, jotka ominaisuudet voivat varjella häntä uteliaiden epäluuloilta. Tästä seikasta Elizabeth mainitsi ystävättärelleen nti Lucasille.

"Ehkä hänen täytyykin, jos hän vain saa tarpeeksi nähdä mielitiettyään. Mutta vaikka Bingley ja Jane tapaavatkin toisensa jotenkin usein, ei heidän ole sallittu olla montakaan hetkeä toistensa seurassa; ja kun he aina tapaavat toisensa suuressa seurassa, jossa on miehiä ja naisia sekaisin, on heidän mahdoton päästä joka kerta toistensa kanssa puheisiin. Janen pitäisi senvuoksi koettaa käyttää hyväkseen jokaista puolituntista, jolloin hänen onnistuu kääntää Bingleyn huomio puoleensa. Jos hän on aivan varma tästä, niin on hänen sitten helppo rakastua häneen niin monesti kuin vain tahtoo."

"Sinun suunnitelmasi on sangen hyvä", vastasi Elizabeth, "jos ei olisi muusta kysymys kuin joutumisesta hyviin naimisiin; ja jos minä olisin päättänyt hankkia itselleni rikkaan miehen -- tai millaisen miehen hyvänsä -- niin varmastikin menettelisin sen mukaan. Mutta Jane ei tunne sillä tapaa; hänellä ei ole mitään järkeilevää tarkoitusperää. Nyt hän ei voi vielä olla varma edes oman kiintymyksensä kiihkeydestä eikä sen mahdollisuudesta. Hänhän on tuntenut herra Bingleyn vasta parin viikon ajan. Hän tanssi tämän kanssa kahdesti Merytonissa; kerran hän näki hänet hänen omassa kodissaan lyhyenä aamuhetkenä; ja sitten he ovat istuneet neljästi samassa päivällispöydässä. Eihän tuo toki vielä riitä, jotta hän senkautta olisi päässyt täyteen selvyyteen miehen luonteesta."