Part 14

Naisten pukeutuessa hän tuli vielä kahdesti tai kolmesti koputtamaan heidän ovilleen kehoittaakseen heitä kiirehtimään, koska Lady Catherine ei kernaasti nähnyt vieraittensa viipyvän. Sellaiset hirvittävät ennakkotiedot hänen jalosukuisuutensa mahdista ja ärtyisyydestä panivat aran pikku Maria Lucasin pahoin säikähtymään, hän kun ei ollut vielä tottunut isoisten elämään; ja hän odotteli esiintymistään Rosingsissa yhtä pamppailevin sydämin kuin hänen isänsä aikanaan Lontoon kuningashovissa.

Ilma oli kaunis, joten heillä oli hauska puolen mailin kävelymatka puiston läpi. Jokaisella puistolla on oma viehätyksensä, ja Elizabeth nautti täysin siemauksin raittiista talvi-ilmasta korkeitten puiden keskellä, antamatta hra Collinsin paljonkaan häiritä häntä arviolaskelmillaan, mitä summia kaikki tämä ihanuus oli tullut Sir Lewis De Bourgh vainajalle maksamaan.

Kun he nousivat eteishalliin vieviä valtaportaita ylös, vapisi pikku Maria parka hermostuksestaan, eikä Sir Williamkaan kyennyt täysin säilyttämään kylmäverisyyttään. Elizabeth sen sijaan ei antanut rohkeutensa masentua. Hän ei ollut kuullut yhtään mitään hirvittävää Lady Catherinen erinomaisista luonteen- ja hengenominaisuuksista, ja pelkän rikkauden ja korkean säädyn kohtaaminen ei pannut hänen hermojaan lainkaan väräjämään.

Eteishallista, jonka kauniita mittasuhteita ja hienoa koristelua hra Collins hurmautuneena ylisteli, palvelijat veivät heidät välihuoneen läpi saliin, jossa Lady Catherine, hänen tyttärensä ja rva Jenkinson istuivat. Hänen jalosukuisuutensa nousi todella sangen alentuvaisesti tervehtimään vieraitaan; ja kun rva Collins oli ennakolta sopinut miehensä kanssa, että hän itse saisi esittää ensikertalaiset, kävi tämä tärkeä toimitus niinkuin pitikin ja ilman niitä monia kursailuja ja anteeksipyyntöjä, joilla arvoisa kirkkoherra olisi ehdottomasti koristellut puheensa.

Mutta vaikka Sir William olikin käynyt kuninkaan hovissa, oli hän antanut vävynsä ylistyspuheiden siihen määrään vaikuttaa hermoihinsa, ettei hän pystynyt muuhun kuin tekemään juhlallisen kumarruksen ja sitten istahtamaan aivan tuppisuuna; ja hänen tyttärensä hermojännitys oli korkeimmillaan, kun hän arkaillen istuutui tuolinreunalle, tietämättä minne rohjeta kääntää silmänsä. Elizabeth sitävastoin tunsi itsensä hyvin rauhalliseksi ja vaarinotti levollisesti emäntäväkeä. Lady Catherine oli kookas ja lihava nainen, ja hänellä oli voimakkaat kasvonpiirteet, joissa vielä näkyi muinaisen kauneuden jälkiä. Hänen sävynsä ei ollut omiaan saamaan vieraita unohtamaan alemman säätyarvonsa. Hän ei tosin suinkaan istunut tuppisuuna, mutta mitä hän sanoikin, se lausuttiin erinomaisen itsetietoiseen sävyyn, mikä oitis palautti Elizabethin mieleen hra Wickhamin sattuvan kuvauksen tästä jalosta vallasnaisesta.

Äidistä, jonka pöyhkeä ilme ja käyttäytyminen tästä teräväsilmäisestä tarkastelijasta jonkin verran muistutti hra Darcya, hän käänsi huomionsa tyttäreen ja voi mielessään aivan yhtyä Marian eiliseen ihmettelyyn tämän tavattomasta hentoudesta ja laihuudesta. Nti De Bourghin ulkomuodossa ja kasvonpiirteissä ei ollut vähintäkään yhteistä äidin mahtavasti tehoavien muotojen kanssa; hän oli hyvin kalpea ja kivuloisen näköinen, eikä hän ottanut muuta osaa seurusteluun kuin vaihtaen matalalla äänellä muutamia sanoja rva Jenkinsonin kanssa.

Muutamia minuutteja istuttua Lady Catherine lähetti heidät akkunaan katselemaan näköalaa, jonka hän sanoi olevan kesäiseen aikaan paljon kauniimman, mutta jossa hra Collins nytkin huomasi paljon ylistelyn aiheita.

Päivällinen oli erittäin upea ja levitti nähtäväksi hra Collinsin ennakolta lupaamat korulautaset ja pönäkät palvelijat; samoin kävi toteen hänen ennustuksensa, että hänen täytyi korkea-arvoisen emännän vaatimuksesta istuutua pöydän toiseen päähän tätä vastapäätä, (isännän paikalle), missä hän punoitti onnesta ja ylpeydestä ylen autuaana. Hän leikkeli paistia ja syödä maiskutteli ja kiitteli ihastuneena miltei joka suupalaa; ja tällöin olivat Sir Williaminkin hengenvoimat jälleen siksi paljon vironneet, että hän kykeni kaikuna toistelemaan vävynsä vakuutteluja niin nöyristelevään sävyyn, että Elizabethia ihmetytti, kuinka Lady Catherine sitä oikein voi sietää. Mutta Lady Catherine kuunteli ilmeisesti mielissään vieraiden kiitosta, varsinkin kun pöytään tuli jokin ruokalaji, joka näytti näille olevan ennestään tuntematon. Muuten ei pöydässä paljon puhuttu. Elizabeth olisi kyllä ollut valmis puhumaan kenen kanssa hyvänsä, mutta hänet oli asetettu Charlotten ja nti De Bourghin väliin, joista edellinen kuunteli hartaasti Lady Catherinen haastelua, ja jälkimmäinen ei virkkanut halkaistua sanaa koko aterian aikana. Rva Jenkinsonin huomio oli tykkänään kääntynyt nti de Bourghiin, jolle hän tyrkytteli ja suositteli milloin mitäkin ruokalajia ja lausui tavantakaa pelkäävänsä, että neiti ei voinut tänään oikein hyvin. Maria Lucas ei olisi suurin surminkaan tohtinut avata suutansa, ja herrat tyytyivät syömään ja ihailemaan.

Naisten palattua saliin kuului puheenvuoro miltei yksinomaan emännälle, joka tiedusteli läpikotaisin Charlotten taloudellisia oloja ja ahtoi paljon hyvää tarkoittavia neuvoja hänen kotinsa, lehmäinsä ja kanatarhansa hoitamisessa ja hallitsemisessa, vakuuttaen että pienikin ja alhaisarvoinen talous vaatii emännältä mitä tarkinta silmää. Puheensa lomassa hän teki ahkerasti kysymyksiä myöskin Marialle ja Elizabethille, nimenomaan jälkimmäiselle, jonka kotioloja hän vähimmin tunsi ja joka hänestä oli sangen sievän ja kiltin näköinen tyttö, kuten hän suvaitsi mainita rva Collinsille. Hän tiedusti tavantakaa, montako sisarta hänellä oli, olivatko ne häntä vanhemmat vai nuoremmat, naimisissako vai naimattomia, olivatko nekin sieviä, minkälaisen kasvatuksen kaikki sisarukset olivat saaneet ja mikä heidän äitinsä tyttönimi oli ollut. Elizabethista tuo kyseleminen tuntui aika tunkeilevaiselta, mutta hän vastasi kuitenkin sävyisästi kaikkeen. Sitten Lady Catherine jatkoi huomautuksiaan:

"Teidän isänne tilahan siirtyy hänen kuoltuaan perintönä herra Collinsille, kuten olen kuullut? Teidän takianne", sanoi hän Charlotteen kääntyen, "olen siitä iloinen; mutta muuten en lainkaan huomaa tarpeelliseksi, että sukutiloja siirretään pois naispuolisten perheenjäsenten hallittavista. Ainakaan ei Sir Lewis De Bourghin suvussa ole sitä pidetty välttämättömänä. -- Osaatteko te soittaa ja laulaa, neiti Bennet?"

"Vähäsen."

"Ahaa -- jolloinkin ehkä saamme huvin kuulla teitä. Meillä onkin niin mainio piano, ettei sen vertaista ole mailla ja halmeilla -- saatte koetella itse sitä jonakin päivänä. Entä osaavatko sisarenne soittaa ja laulaa?"

"Ainoastaan yksi heistä."

"Miksi ette kaikki ole opetelleet? Olisihan se kuulunut kasvatukseenne. Webbsinkin tyttäret täällä naapuristossa osaavat kaikki soittaa, vaikka heidän isällään ei ole edes sellaisiakaan vuosituloja kuin teidän isällänne. Entä piirustatteko te?"

"Emme, ei yksikään meistä."

"Mitä -- eikö yksikään?"

"Ei, valitettavasti."

"Sehän on merkillistä. Mutta arvaanpa, ettei teillä ole ollut tilaisuutta oppia sitä taitoa. Teidän äitinne olisi pitänyt viedä teidät joka kevät Lontooseen hyvien oppimestarien luo."

"Äidilläni ei kai olisi ollut mitään sitä vastaan, mutta isäni inhoo Lontoota."

"Sepä merkillistä. Teillä ei kai enää ole kotiopettajatarta?"

"Sellaista meillä ei ole koskaan ollutkaan."

"Eikö lainkaan kotiopettajatarta! Onko se mahdollista? Viisi tytärtä kasvatettavana kotona ilman kotiopettajatarta! Voi minun päiviäni! Enpä ole kummempaa kuullut. Teidän äitinne on sitten täytynyt orjailla näännyksiin saakka teitä opettaessaan."

Elizabethin oli vaikea pidättyä hymyilemästä, kun hän kielsi tuon pöyristyttävän mahdollisuuden.

"Kuka teitä sitten kasvatti ja opetti? Olettehan lapsirukat jääneet aivan takapajulle ilman kotiopettajatarta."

"Verrattuna vallasperheisiin luulen meidän todella jääneenkin; mutta ken meistä todella halusi oppia, häneltä ei suinkaan keinoja puuttunut. Meitä kehoitettiin alati lukemaan ahkerasti, eikä meillä ollut opettajistakaan koskaan puutetta. Mutta joka halusi laiskotella, hän sai siihenkin vapaan vallan."

"Ah, epäilemättä; mutta juuri sitä estämään olisi kotiopettajatar ollut tarpeen; ja jos vain olisin tuntenut äitinne, olisin varmasti lukenut hänelle lakia. Minä olen aina sanonut, ettei kasvatuksesta ole mihinkään ilman ankaran säännöllistä ja hyvin järjestettyä opetusta, jollaista ainoastaan kotiopettajatar pystyy antamaan. Käy oikein ihmeekseni kun ajattelen, kuinka monet perheet olen tässä asiassa ohjannut oikealle tolalle. Minua aina ilahduttaa, kun saan nuoret ihmiset hyvin varustetuksi elämän taipaleelle. Ajatelkaas -- neljä rouva Jenkinsonin veljentytärtä on minun avullani saanut mainiot paikat; ja vasta eilen kuulin erään perheen olevan erinomaisen mielistynyt erääseen nuoreen tyttöön, jota olin edellisenä päivänä suositellut heille, tuntematta häntä itsekään muuten kuin kuulopuheelta. Kuulkaas, rouva Collins, joko minä kerroin teille, että Lady Metcalf kävi eilen kiittämässä minua turvatistani? Hänestä neiti Pope on oikea aarre. 'Lady Catherine', hän sanoi, 'te hankitte minulle oikean aarteen'. Kuulkaahan, neiti Bennet, joko jotkin nuoremmista sisaristanne ottavat osaa seuraelämään?"

"Kyllä, rouvani, kaikkikin."

"Kaikkiko? Mitä -- kaikki viisikö yhdellä kertaa? Sepä vasta eriskummallista! Ja te olette vasta toinen järjestyksessä. Nuoremmat tyttäret mukana seuraelämässä, ennenkuin vanhemmat ovat päässeet naimisiin! Teidän nuorempain sisartenne täytyy vielä olla aivan nuoret?"

"Niin ovatkin, nuorin ei ole vielä täyttänyt kuuttatoistakaan. Ehkäpä hän todella _onkin_ vielä liian nuori olemaan paljon mukana toisten kanssa. Mutta minusta nähden on jokseenkin kovaa kieltää nuoremmilta sisarilta kaikki elämänhupi ja seuranpito senvuoksi, ettei vanhemmilla ole ollut tilaisuutta tai ehken ei haluakaan mennä naimisiin. Viimeksi syntyneellä pitäisi olla yhtä suuri oikeus nuoruuden iloihin kuin ensiksi syntyneelläkin. Ja joutuappa sitten toisten iloitessa teljetyksi makuusuojaan _mokomasta_ syystä! En luule, että sellainen pakkotila olisi omiaan synnyttämään rakkautta sisarusten kesken ja vapaasti kehittämään itsekunkin yksilöllisiä taipumuksia."

"Kaikkea minun pitää kuuleman", huudahti hänen jalosukuisuutensa perin ällistyneenä; "te lausutte todellakin niin nuoreksi ihmiseksi sangen jyrkästi mielipiteenne. Saanko tietää, kuinka vanha te olette?"

"Koska minulla on kolme nuorempaa sisarta jo mukana seuraelämässä, niin tuskinpa teidän jalosukuisuutenne voi odottaa, että minä ilmaisen oman ikäni", vastasi Elizabeth hymyillen.

Lady Catherine ällistyi yhä enemmän, kun häneltä evättiin suora vastaus; ja Elizabeth arveli olevansa kenties ensimmäinen ihminen, joka rohkeni lyödä leikiksi niin arvossapidetyn vallasnaisen häikäilemättömyyden.

"Kaikkea -- kaikkea pitää kuulemanikin", virkahti emäntä toinnuttuaan. "Olen varma, ettette ole vielä paljon yli kahdenkymmenen -- voitte siis huoleti ilmaista ikänne."

"En ole vielä yhtäkolmatta."

Herrojen saavuttua naisten seuraan sijoituttiin korttipöytien ääreen. Lady Catherine, Sir William ja Collinsin aviopari kävivät pelaamaan whistiä, ja kun nti De Bourgh suvaitsi panna pasianssia, täytyi molempain tyttöjen avustaa rva Jenkinsonia kolmen miehen nakkipelissä. Heidän pelinsä muodostui mitä ikävimmäksi; vaihdettiin tuskin sanaakaan, paitsi milloin rva Jenkinson puoliääneen valitti hoidokillaan olevan liika kuumaa tai liika kylmää, liiaksi valoista tai liiaksi pimeää. Toisessa pöydässä oli pelinmeno paljon virkumpaa. Lady Catherine tietysti johti puhetta -- milloin soimaten kanssapelaajiaan heidän erehdyksistään, milloin kertoillen kaskuja omasta mahdikkaisuudestaan. Hra Collins yhtyi riemuiten kaikkeen, mitä hänen jalosukuisuutensa suvaitsi virkkaa, kiittäen nöyrimmästi joka voitosta, jonka tämä salli hänen saada, ja pyydellen hartaasti anteeksi, jos sattui voittamaan liian usein. Sir Williamilla ei ollut paljon sanomista. Hän kokosi vain muistinsa kellareihin pelipöydässä kuulemiaan ylhäisiä nimiä ynnä kaskuja niiden kantajista.

Kun Lady Catherine ja hänen tyttärensä olivat saaneet pelaamisesta tarpeekseen, noustiin pöydästä ja rouva Collinsille tarjottiin vaunut (kuten hra Collins oli aivan oikein ennustanutkin), jonka tarjouksen hän kiitollisesti otti vastaan. Vaunuja odotellessa istuttiin tulen ääreen kuulemaan, mitä toimia Lady Catherine määräsi itsekullekin huomispäiväksi. Sitten ilmoitettiin vaunujen odottavan valtaportaiden edessä, ja monin hartain kiitospuhein hra Collinsin puolelta ja monin pönäköin kumarruksin Sir Williamin puolelta seurue lähti kotimatkalle. Kohta vaunuihin noustua hra Collins kävi kyselemään serkkunsa mielipidettä kaikesta Rosingsissa näkemästään ja kuulemastaan, ja Elizabeth lausui Charlotten vuoksi mielipiteensä edullisemmassa muodossa kuin mielensä teki. Mutta sekään ei tyydyttänyt hra Collinsia, jonka oli pian pakko ottaa Lady Catherinen ylistely omiin harjautuneihin käsiinsä.

XXX LUKU.

Sir William joutui viipymään Hunsfordissa vain viikon päivät; mutta sekin lyhyt aika riitti tekemään hänet vakuutetuksi siitä, että hänen tyttärensä olo ja elämä oli kaiken ylistyksen yläpuolella ja että hänelle oli siunattu sellainen aviomies ja sellainen naapuri, joita vain aniharvoille ihmisille oli suotu. Sir Williamin vielä viipyessä hra Collins omisti aina aamupäivänsä apelleen ja vei hänet rattaillaan katselemaan seutua; mutta hänen lähdettyään perhe palasi arkielämään, ja Elizabeth oli sydämessään kiitollinen, kun heidän ei enää kovinkaan usein tarvinnut nähdä hänen serkkuaan, joka vietti suuruksen ja päivällisen väliajan joko askaroiden puutarhassa tai omassa huoneessaan lukien ja kirjoitellen ja katsellen akkunasta ulos maantielle.

Naiset istuivat salissa, joka antoi pihalle päin, joten he olivat kiitollisia hra Collinsille saadessaan tietää, mitä ajopelejä milloinkin ajoi tietä pitkin ja milloin varsinkin neiti De Bourghin pienet avovaunut vierivät ohi. Tämä pysähdytti usein hevosensa pappilan eteen jutellakseen Charlotten kanssa, mutta ei koskaan alentunut pistäytymään sisään.

Harva päivä meni ilman ettei hra Collins kävellyt Rosingsiin, jonne hänen vaimonsakin teki hänelle usein seuraa; ja silloin tällöin kunnioitti hänen jalosukuisuutensakin perhettä vastavierailulla -- tosin lyhyellä, mutta sittenkin tarpeeksi pitkällä, jotta hän ennätti tarkoin nuuskia joka nurkan heidän pienessä taloudessaan. Mikään seikka ei välttynyt hänen terävältä silmältään: hän jakeli heille neuvoja, löysi vikoja huonekalujen asettelussa tai keksi palvelijattaren laiskottelemassa; harvoin hän ennätti ottaa osaa perheen murkinaan, mutta havaitsi silloin yhtä ja toista huomautettavaa leikkelyn ja tarjoilun suhteen.

Elizabeth tuli piankin ymmärtämään, että vaikka tämä mahtava rouva ei tosin ollut kreivikunnan rauhantuomari, oli hän silti oman seurakuntansa todellinen hallitushenkilö ja hra Collins hänen käskyjensä ja toivomustensa uuras toimeenpanija ja perilleviejä. Missä hyvänsä kyläläiset olivat joutuneet keskinäiseen epäsopuun, tyytymättömyyteen tai köyhyyteen, sinne riensi hovinrouva rakentamaan rauhaa, vaimentamaan mahtikeinoin valitukset ja torumaan ihmisiä yleiseen sopusointuun ja tyytyväisyyteen.

Rosingsiin kutsuttiin pappilan väki edelleenkin päivälliselle kahdesti viikossa; ja paitsi että korttia (Sir Williamin poistumisen vuoksi) pelattiin vain yhdessä pöydässä, kuluivat illat aivan samaan tapaan kuin ensimmäisellä kerralla. Muualla ei käytykään juuri missään, sillä se ei kuulunut Collinsin perheen tapoihin; mutta se ei Elizabethia surettanut, sillä hänen aikansa kului yleensä viihtyisästi ja rauhallisesti. Silloin tällöin oli puolituntinen rattoisaa rupattelua Charlotten kanssa, ja ilmakin pysyi tähän vuodenaikaan enimmäkseen niin ihanana, että hän pääsi ahkeraan jaloittelemaan. Toisten lähtiessä hoviin hän kääntyi syrjäiselle metsäpolulle, jonka päässä hän oli keksinyt sievän laaksonnotkelman; ja sinne päästyään hän tunsi olevansa turvassa Lady Catherinen tungettelevalta uteliaisuudelta.

Tähän rauhalliseen tapaan kuluivat molemmat ensi viikot. Pääsiäinen lähestyi, ja sen edellisellä viikolla odotettiin Rosingsiin huomattavia vieraita. Elizabeth oli jo kohta pappilaan tultuaan kuullut, että hra Darcyn oli määrä saapua jonakin lähiviikkona; ja vaikka hänellä ei ollutkaan erikoista (ei ainakaan mitään ystävällistä) mielenkiintoa tätä herraa kohtaan, tuotti ajatus pienen ja ikävän seurueen lisäytymisestä hänelle jonkin verran vaihtelua; ja erityisesti huvitti häntä saada nähdä, kuinka toivottomia nti Bingleyn unelmat tulivat olemaan tämän herran suhteen, jonka Lady Catherine oli määrännyt tyttärensä puolisoksi. Lady Catherine puhelikin hänestä alituiseen mitä ihailevimmassa äänilajissa ja näytti ärtyvän kuullessaan, että Elizabeth ja nti Lucas olivat jo vanhoja tuttuja hänen kanssaan.

Hänen saapumisensa tuli oitis tiedoksi pappilassa; sillä määräpäivänä oli hra Collins varuilta koko aamun kävellyt edestakaisin maantiellä talonsa edustalla ja ennätettyään tehdä ohikiitäville vaunuille syvän kumarruksen rientänyt kohta sisään sanaa viemään. Seuraavana aamuna hän riensi jo varhain Rosingsiin tervehtimään tulijaa -- tahi oikeastaan tulijoita, sillä niitä oli kaksikin, molemmat Lady Catherinen sisarenpoikia. Hra Darcy oli näet tuonut mukanaan eversti Fitzwilliamin, enonsa lordi ----n nuoremman pojan. Sekä hovin että pappilan perheitten suureksi kummastukseksi olivat molemmat herrat lyöttäytyneet hra Collinsin mukaan, kun tämä lähti paluumatkalle. Charlotte oli miehensä kamarin akkunasta nähnyt heidän tulevan ruohokentän yli ja rientänyt heti perähuoneeseen kertomaan tytöille tuon suuren uutisen.

"Tiedätkö mitä, Eliza", lisäsi hän, "sinun läsnäoloasi saan varmastikin kiittää tästä tavattomasta kohteliaisuudesta. Muuten ei hra Darcy olisi suinkaan jouduttautunut näin pian tervehtimään minua."

Elizabethilla ei ollut aikaa kieltäytyä tästä hänen niskoilleen sälytetystä kunniasta, sillä ovikello helähti samassa ja kohta sen jälkeen astuivat kaikki kolme herraa sisään. Eversti Fitzwilliam, joka tuli ensimmäisenä, oli noin kolmikymmenvuotias mies, ei lainkaan niin kaunis kuin uljas serkkunsa, mutta sekä luonteeltaan että käytökseltään kunnianmies. Hra Darcy näytti aivan yhtä kankealta kuin Hertfordshiressä ja tervehti emäntää ylhäiseen tapaansa; ja mitä ajatuksia ja tunteita tämän ystävättären näkeminen hänessä lienee herättänytkin, niin hän säilytti joka tapauksessa täydellisesti mielenmalttinsa. Elizabeth tyytyi niiaamaan hänelle sanomatta sanaakaan.

Eversti Fitzwilliam aloitti oitis puhelun tottuneen ja sivistyneen maailmanmiehen sävyyn ja tarinoi aika hauskasti naisten kanssa; hänen serkkunsa sen sijaan istui hyvän aikaa aivan tuppisuuna, lausuttuaan aluksi rva Collinsille hajamielisen huomautuksen hänen kodistaan ja puutarhastaan. Vihdoin tuntui hänen kohteliaisuutensa kohenevan sen verran, että hän suvaitsi tiedustaa Elizabethilta hänen omaistensa vointia. Tyttö vastasi tavalliseen sävyyn ja lisäsi, hetken vaitiolon jälkeen:

"Vanhempi sisareni on ollut Lontoossa jo kolmisen kuukautta. Oletteko sattunut näkemään hänet siellä?"

Hänellä oli aivan selvillä, että hra Darcy ei ollut nähnyt Janea; mutta hän halusi nähdä, kuvastaisiko toisen ulkomuoto ja vastaus jotain rikollista osallisuutta Janen ja Bingleyn välien särkymiseen; ja todellakin hän oli huomaavinaan jonkin verran hämillistä epäröimistä Darcyn vastatessa, ettei hänelle ollut sattunut onnea tavata kertaakaan nti Bennetiä. Vähän aikaa vielä juteltuaan herrat lähtivät paluumatkalle hoviin.

XXXI LUKU.

Eversti Fitzwilliamin rattoisata luonnetta ihailivat kaikki pappilalaiset, ja nimenomaan naisten mielestä hän oli mitä tervetullein lisä hovin muuten niin jäykkään seuraan. Pappilan perhettä ei sinne kuitenkaan nyt kutsuttu moneen päivään, sillä hovilaisilla oli vieraistaan tarpeeksi seuraa. Vasta pääsiäispäiväksi, viikon päivät nuorten herrojen tulosta, heidät kirkosta palatessa kutsuttiin viettämään iltaa hovissa. Koko viikon aikana he eivät olleet nähneet Lady Catherinea eikä tämän tytärtä; eversti Fitzwilliam oli sen sijaan ahkerasti käynyt pappilassa -- mutta yksin, sillä hra Darcy oli edelleenkin suvainnut sulkeutua kuoreensa.

Kutsua tietysti noudatettiin, ja määrähetkenä pappilan väki saapui Lady Catherinen saliin. Emäntä otti heidät tosin kohteliaasti vastaan, mutta kaikesta näkyi, ettei heidän seuransa nyt ollut hänelle yhtä mieluinen kuin ennen yksin ollessaan; ja koko illan hän puheli melkein yksinomaan sisarenpoikainsa, nimenomaan Darcyn kanssa, aivan kuin ei huoneessa olisi muita ollutkaan.

Eversti Fitzwilliam tuli ilmeisesti iloiseksi heidät nähdessään; mikä hyvänsä vaihtelu oli hänelle mieleen Rosingsissa ollessa; ja kenties sattui rva Collinsin sievä ja hilpeä ystävätär herättämään tavallista enemmän hänen mielenkiintoaan. Hän istahti oitis Elizabethin viereen ja pakinoi Kentistä ja Hertfordshirestä, matkoista ja kotiviihdykkäisyydestä, uusista kirjoista ja musiikista niin hauskasti, että tytöstä ei vielä mikään hänen Rosingsissa viettämänsä ilta ollut kulunut näin rattoisasti. He innostuivat puhelemaan niin eloisasti, että se kiinnitti yksin Lady Catherinenkin huomiota samoin kuin hra Darcynkin. _Tämän_ silmät olivat jo monesti pälyilleet ilmeisen uteliaasti puhelevaan pariin; Lady Catherine puolestaan ei enää malttanut hillitä uteliaisuuttaan, vaan huusi huoneen poikki sukoilematta sisarensapojalle:

"Mitä te siellä juttelette päät yhdessä, Fitzwilliam? Mitä sinä kerrot neiti Bennetille? Puhu kovaa, että minäkin kuulen."

"Me puhelemme vain musiikista, täti rakas", sanoi eversti, kun näki mahdottomaksi vältellä vastaamista.

"Musiikista! Puhukaa sitten kernaasti lujempaa. Siitä puheenaiheesta minä haluankin kaikkein enimmän kuulla. Minun täytyy saada ottaa osaa keskusteluun, kun kerran musiikista puhutaan. Luulenpa, että Englannissa on harvoja ihmisiä, jotka minua vilpittömämmin nauttisivat musiikista tai joilla olisi parempi luontainen musiikkiaisti. Jos olisin oppinut edes vähäsenkään soittamaan, niin luulisinpä olevani suurikin taiteilija. Samaa voisi sanoa Annestakin, jos hänen heikko terveytensä olisi sallinut hänen harjoitella. Kuinka Georgianan musiikkiopinnot menestyvät, Darcy?"

Hra Darcy kiitteli innostuneesti sisarensa soittokykyä ja sanoi hänen harjoittelevan ahkerasti.

"Sen parempi. Harjoittelemista ei voikaan koskaan harrastaa liiaksi, ja kun ensi kerran kirjoitan hänelle, varoitan häntä millään muotoa taukoamasta siitä. Olen tälle neiti Bennetillekin sanonut jo monesti, että hän ei ikinä opi hyvin soittamaan, jollei harjoittele joka päivä; ja vaikka rouva Collinsin piano onkin aika rämä, niin on hän tervetullut tänne soittamaan. Rouva Jenkinsonin puolella hän saa olla aivan rauhassa, eikä hänen soittonsa siellä häiritse ketään."

Hra Darcy näytti olevan hiukan häpeissään tätinsä tahdittomuudesta eikä virkkanut sanaakaan.

Kun kahvi oli juotu, eversti Fitzwilliam muistutti Elizabethille, että tämä oli luvannut soittaa heille; ja kuuliaisesti istahti tyttö oitis pianon ääreen. Lady Catherine kuunteli laulua puoliväliin saakka ja rupesi sitten jatkamaan puhettaan sisarenpoikansa kanssa, kunnes tämä lähti hänen luotaan ja astellen huolettomasti lattian poikki asettui soittokoneen viereen siten, että näki vapaasti kauniin soittajattaren vaihtelevat kasvojenilmeet edessään. Elizabeth pani merkille hänen tarkastelunsa; ja ensimmäisen sopivan lepohetken aikana hän käännähti suoraan häntä kohti, veti suunsa hymyyn ja sanoi:

"Te kai aiotte säikyttää minua, herra Darcy, asettumalla noin mahtavasti kuuntelemaan minua. Mutta minä en aio säikähtää, vaikka tiedänkin sisarenne soittavan paremmin kuin minä. Minun luonteeni on niin uppiniskainen, etten mielelläni anna toisten masentaa itseäni. Päinvastoin ylpeyteni kohottaa aina harjaansa, kun näen sellaista yritettävän."