# Ylösnousemus III

## Part 9

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/ylosnousemus-iii-13259/index.md

»Mutta mahdotonta on, että asia olisi näin yksinkertainen», sanoi Nehljudof itsekseen, mutta samassa hän kuitenkin ehdottoman selvästi näki, että niin oudolta kuin se oli hänestä alussa tuntunutkin, tottunut kuin hän oli päinvastaiseen, siinä sittenkin oli kysymyksen yhtä varma järkiperäinen kuin käytännöllinenkin ratkaisu. Tuo alituinen vastaväite, että voiko muka pahantekijöitä noin vaan jättää rankaisematta, ei saanut häntä enää tolalta. Tuolla vastaväitteellä olisi ollut merkitystä, jos olisi ollut todistettua, että rangaistus vähentää rikoksia, parantaa rikoksentekijöitä; mutta kun on todistettu ihan päinvastaista, ja kun on selvä, ettei toisten ihmisten oikaiseminen ole toisten vallassa, niin ainoa järjellinen teko, mihin te pystytte, on, että herkeätte tekemästä sitä, mikä on sekä hyödytöntä että suorastaan vahingollista ja sitäpaitsi sekä siveetöntä että julmaa. Te olette usean vuosisadan kuluessa ottaneet hengiltä ihmisiä, joita pidätte rikoksellisina. Mitäs, ovatko ne hävinneet? Eivät ole hävinneet, vaan niiden luku on ainoastaan kasvanut. Niiden lisäksi on tullut, paitsi noita rikoksentekijöitä, joita rangaistukset turmelevat, vielä ne rikoksentekijä-tuomarit, -syyttäjät, -lainvalvojat, vanginvartijat, jotka tuomitsevat ja rankaisevat ihmisiä. Nehljudof ymmärsi nyt, että yhteiskunta ja järjestys yleensä eivät ole senvuoksi olemassa, että löytyy noita lain määräämiä rikoksentekijöitä, jotka tuomitsevat ja rankaisevat muita, vaan sen vuoksi, että tästä siveellisestä sekasorrosta huolimatta ihmiset sittenkin säälivät ja rakastavat toisiaan.

Toivoen löytää samassa evankeliumissa tukea tälle ajatukselleen Nehljudof alkoi lukea sitä alusta. Luettuaan vuorisaarnan, joka oli aina ennenkin häntä liikuttanut, hän nyt ensi kerran oivalsi tässä saarnassa jotakin muuta kuin pilventakaisia, kauniita ajatuksia ja enimmäkseen liioteltuja ja mahdottomia vaatimuksia. Nyt hän näki yksinkertaisia, selviä ja käytännössä toteutettavia käskyjä, jotka, jos ne täytettiin (mikä oli aivan mahdollista), rakensivat hämmästyttävän ja hänelle ihan uuden inhimillisen yhteiskuntamuodon, jonka ohella itsestään katosi koko se väkivalta, joka niin kauhistutti Nehljudofia, ja tuli saavutetuksi korkein ihmiskunnalle mahdollinen onni--Jumalan valtakunta maan päällä.

Näitä käskyjä oli viisi.

_Ensimäinen käsky_ (Mat. V, 21-26) oli se, että paitsi tappamisen kieltoa ihminen ei saanut suuttua veljelleen, ei saanut pitää ketään mitättömänä, »rhaka», vaan jos hän jonkun kanssa riitautuu, hänen on sopiminen ennenkuin menee lahjaansa uhraamaan jumalalle, s.o. rukoilemaan.

_Toinen käsky_ (Mat. V, 27-32), oli se, että paitsi huorintekoa, ihminen ei saa pitää naisen kauneutta nautintonsa esineenä, ja kerran yhdyttyään jonkun naisen kanssa hän ei saa tätä milloinkaan hylätä.

_Kolmas käsky_ (Mat. V, 33-37) oli se, ettei ihminen saa mitään valalla luvata.

_Neljäs käsky_ (Mat. V, 38-42) oli se, että vaatimatta silmää silmästä ihmisen oli päinvastoin kääntäminen toinen poskensa, kun häntä oli toiselle lyöty, hänen oli antaminen vääryydet anteeksi ja nöyrästi kantaminen ne, eikä keltään kieltäminen, mitä häneltä toiset tahtoivat.

_Viides käsky_ (Mat. V, 43-48) oli se, että ihminen ei saanut vihata vihollisiaan ja sotia niiden kanssa, vaan hänen täytyi rakastaa heitä, auttaa, palvella heitä.

Nehljudof rupesi katsomaan palavan lampun valoon ja huumaantui. Muistettuaan meidän elämämme koko surkeuden, hän selvästi kuvaili eteensä, mimmoiseksi tämä elämä voisi muuttua jos ihmiset kasvatettaisiin näiden sääntöjen mukaan, ja kauan sitten sammuksissa ollut riemu täytti hänen sydämmensä. Aivan kuin hän olisi pitkällisen nääntymisen ja kärsimisen jälkeen yhtäkkiä löytänyt rauhan ja vapauden.

Hän ei nukkunut koko yöhön, ja niinkuin käy lukemattomien lukijain, jotka ensi kerran evankeliumiin syventyvät, hän lukiessaan ymmärsi ajatuksen joka kohdassa, semmoisissa sanoissa, joita oli monta kertaa ennen lukenut vaan ei huomannut. Niinkuin pesusieni imee vettä, niin hän imi itseensä sitä tarpeellista, tärkeätä ja iloista, mikä hänelle tässä kirjassa avautui. Ja kaikki mitä hän luki, näytti hänestä tutulta, näytti ikäänkuin vahvistavan, tajuntaan saattavan sitä mitä hän oli jo kauan sitten tietänyt ennenkin, vaikkei ollut täydellisesti tajunnut eikä uskonut. Mutta nyt hän tajusi ja uskoi. Eikä ainoastaan sitä, ei ainoastaan niin, että täyttäen näitä käskyjä ihmiset saavuttavat korkeimman onnensa, vaan nyt hän tajusi ja uskoi, ettei kenenkään ihmisen ollut muuta tekeminen, kuin täyttäminen nämä käskyt,--että siinä on ihmiselämän ainoa, järjellinen aate,--että jokainen poikkeus siitä on virhe, joka heti tuopi mukanaan rangaistuksen. Tämä oli tuloksena koko opista ja se oli erinomaisella selvyydellä ja voimalla sanottu vertauksessa viinamäentyömiehistä. Viinamäentyömiehet kuvailivat, että viinamäki, johon he olivat lähetetyt työtä tekemään isännälle, oli heidän omaisuutensa, että kaikki mitä löytyi viinamäessä, oli tehty heitä varten ja että heidän asiansa oli vaan nauttia elämästään tällä mäellä, unohtaen isännän ja tappaen ne, jotka muistuttivat heitä isännästä ja heidän velvollisuuksistaan tätä kohtaan.

»Juuri samaa mekin teemme», ajatteli Nehljudof, »eläessämme siinä järjettömässä vakaumuksessa, että me olemme itse oman elämämme isäntiä, että se on meille omaksi nautinnoksi annettu. Tämä on ihan selvästi järjetöntä. Sillä jos me olemme tänne lähetetyt, niin se on arvatenkin tapahtunut jonkun tahdosta ja jotakin tarkoitusta varten. Mutta mepä olemme päättäneet, että elämme vaan omaksi iloksemme, ja sentähden meidän onkin tietysti paha olla, niinkuin on paha olla työmiehen, joka ei täytä isännän tahtoa. Mutta isännän tahto on lausuttu juuri noissa käskyissä. Jos ihmiset vaan täyttävät nuo käskyt--niin maan päällä syntyy Jumalan Valtakunta, ja ihmiset saavat korkeimman onnen, mikä on heille mahdollinen.»

_Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, ja kaikki nämät teille annetaan._ Mutta me haemme _kaikkia näitä_ emmekä tietysti löydä mitä haemme.

»Siinä se nyt on minun elämäni tehtävä. Juuri päättyi toinen, niin jo alkaa toinen».

Tästä yöstä lähtien alkoi Nehljudofille aivan uusi elämä, ei ainoastaan siksi, että hän tuli uusiin olosuhteisiin, vaan siksi, että kaikki, mikä hänelle tästä lähin tapahtui, merkitsi hänelle ihan toista, kuin oli merkinnyt ennen.

Mihin tämä hänen elämänsä uusi kausi päättyy, sen tulevaisuus osoittaa.

Moskovassa, Tammikuun 12 p. 1899.

LOPPU.