Part 4

Toisen vankeuskauden perästä hänet lähetettiin Permin lääniin. Sieltä hän karkasi. Taas saivat hänet kiinni, ja pidettyään vankilassa seitsemän kuukautta lähettivät Arkangelin lääniin. Sieltä hän karkasi toistamiseen ja joutui jälleen kiinni; nyt hänet tuomittiin siirtolaisvangiksi Jakutskin piiriin; niin että hän vietti puolet miehuudenikäänsä vankilassa ja maanpaossa. Kaikki nämä retkeilemiset eivät vähimmässäkään määrässä heikontaneet hänen terveyttään eikä tarmoaan, vaan päinvastoin virittivät hänen tarmoaan. Hän oli virkeä ihminen, mainio oli hänen ruuansulatuksensa, aina oli hän yhtä topakka, aina iloinen ja reipas. Ei koskaan hän mitään katunut, ei liioin kovin kauas tulevaisuuteen tähtäillyt, vaan järkensä koko voimalla, ketteryydellä ja käytännöllisyydellä toimi nykyisyydessä. Ollessaan vapaana hän työskenteli sen tarkoituksen eteen, minkä oli itselleen asettanut, siis kansan, erittäinkin talonpoikaisen työväen sivistyttämiseksi ja yhteenliittämiseksi; mutta kun vapaus oli häneltä riistetty, hän toimi yhtä tarmokkaasti ja käytännöllisesti yhteyttä varten ulkomaailman kanssa ja laittaakseen elämän niin siedettäväksi kuin olevissa oloissa suinkin oli mahdollista, eikä ainoastaan itselleen, vaan lähimmille tovereilleenkin. Hän oli ennen kaikkea yhteiskunnallinen ihminen. Itseänsä varten hän ei luullut mitään tarvitsevansa, ja hän saattoi löytää tyydytystä vaikka tyhjästä, mutta toverikuntaan nähden hän vaati paljon ja saattoi tehdä kaikkea työtä, sekä ruumiillista että henkistä, pitkät ajat herkeämättä, unetta ja ruuatta. Talonpoika kuin oli, hän oli työteliäs, kekseliäs, varovainen, sukkela töissä ja luonnollisella tavalla kieltäytyväinen ja ilman vaivaa kohtelias, huomaavainen sekä muiden tunteita että myöskin mielipiteitä kohtaan. Hänen vanha äitinsä, lukuataitamaton talonpoikainen leski, täynnänsä taikauskoa, oli vielä elossa, ja Nabatof auttoi häntä ja vapaana ollessaan kävi häntä tapaamassa. Semmoisissa tilaisuuksissa kotona ollessaan hän otti selvän hänen elämänsä yksityisseikoista, auttoi häntä töissä eikä laiminlyönyt entisiä talonpoikaisia tovereitansa: poltteli kotitekoista tupakkia satunnaisesta, paperista kääräistystä piipusta, veti käsikarttua ja koetti selittää heille, kuinka he kaikki olivat petetyt, ja kuinka heidän oli irtautuminen siitä valheesta, jossa heitä pidettiin. Kun hän kuvaili mielessään ja puhui siitä mitä kaikkea vallankumous oli saava aikaan kansan hyväksi, hän kuvaili aina eteensä juuri tämän saman kansan, jonka lapsi hän oli, melkein samoissa olosuhteissa, ainoastaan omistavana maata ja ilman herroja ja virkamiehiä. Vallankumouksen ei hänen mielestään pitäisi muuttaa kansan elämän perusmuotoja--siinä asiassa hän ei ollut yhtä mieltä Novodvorofin ja tämän seuraajan Markel Kondratjefin kanssa,--vallankumouksen ei ollut hänen mielestään särkeminen koko rakennusta, vaan sen oli ainoastaan uudella tavalla järjestäminen tämän ihanan, luotettavan, suunnattoman suuren ja hänen tulisesti rakastamansa rakennuksen sisäisiä asumuksia.

Uskonnollisessakin suhteessa hän oli yhtä tyypillinen talonpoika: ei hän koskaan ajatellut metafyysisiä kysymyksiä, kaiken alkua, haudantakaista elämää. Jumala oli hänelle sitä mitä se oli Aragolle,--hypoteesi, jota hän ei siihen asti ollut vielä tarvinnut. Ei hänellä ollut mitään tekemistä sen kysymyksen kanssa, miten maailma oli alkunsa saanut: Mooseksenko vai Darvinin mukaan, ja Darvinin oppi, jota hänen nykyiset toverinsa pitivät niin tärkeänä, oli hänen mielestään samallaista ajatuksen leikkiä kuin luominen kuudessa päivässä.

Tämä maailman luomisen kysymys ei huvittanut häntä, juuri siksi, että kysymys, kuinka saattaisi maailmassa parhaiten elää, oli aina hänen edessään. Tulevaisesta elämästä hän ei myöskään koskaan perustanut, sillä sisimmässä sydämmessään hänellä oli esi-isiltä peritty luja, rauhallinen, kaikille maanviljelijöille ominainen vakaumus, että niinkuin eläin- ja kasvimaailmassa ei mikään lopu, vaan alituisesti muuttuu yhdestä muodosta toiseen,--lanta jyväksi, jyvä kanaksi, pääkkö sammakoksi, mato perhoseksi, siemen tammeksi,--niin ihminenkään ei häviä, vaan muuttuu. Hän uskoi näin, ja sentähden hän oli katsonut reippaasti ja iloisestikin kuolemaa silmiin ja lujamielisesti kesti kärsimyksiä, jotka sinnepäin veivät, mutta hän ei rakastanut eikä osannut puhua tästä. Hän rakasti työtä ja puuhasi aina käytännöllisissä asioissa ja yllytteli näihin käytännöllisiin toimiin tovereitaankin.

Toinen tähän joukkokuntaan kuuluva valtiollinen vanki, Markel Kondratjef, oli aivan toisenlaatuinen ihminen. Viidentoista vuotisesta asti hän oli joutunut tehdastyöhön, ja alkanut tupakoida ja juoda tukehuttaakseen hämärän loukkaantumisen siitä, että hänelle tehtiin vääryyttä. Loukkaantunut hän oli ensi kerran silloin kuin he pojat olivat jouluaattona käsketyt tehtaanisännän kotiin, jossa rouva oli toimittanut joulujuhlan. Hän ja hänen toverinsa olivat saaneet kopekanmaksavan pikku torven, omenan, kullatun pähkinän ja rypälemarjan, mutta tehtailijan omat lapset saivat lahjoja, jotka näyttivät todellisen joulupukin tuomilta ja maksoivat, kuten hän myöhemmin sai tietää, yli 50 ruplaa. Hän oli noin kolmenkymmenen ikäinen, kun heidän tehtaaseensa pestautui kuuluisa vallankumousnainen, joka huomasi Kondratjefin luonnonlahjat ja alkoi antaa hänelle kirjoja ja lentokirjasia ja puhua hänen kanssaan, selitellä hänen tilaansa, syitä siihen ja keinoja sen parantamiseen. Kun hänelle tuli ihan selväksi että oli mahdollista vapauttaa itsensä ja muut siitä sorronalaisesta asemasta, jossa hän oli, näytti hänestä tuon aseman vääryys vielä julmemmalta ja kauheammalta kuin ennen, ja hän rupesi intohimoisesti toivomaan ei ainoastaan vapautumista vaan myöskin niiden rankaisemista, jotka olivat tähän vääryyteen syynä ja ylläpitivät sitä. Tuon mahdollisuuden antoivat, kuten hänelle selitettiin, tiedot, ja Kondratjef rupesi intohimoisesti tietoja hankkimaan. Tosin hänelle oli epäselvää, millä tavalla sosialistinen ihanne on toteutuva tietojen avulla, mutta hän uskoi, että koska tieto oli hänelle selvittänyt sen vääryyden, jota hän asemassaan kärsi, niin sama tieto oli tuon vääryyden korjaavakin. Paitsi sitä tieto ylensi hänet hänen omissa silmissään muita ihmisiä ylemmäksi. Ja sentähden, jätettyään juomisen ja tupakanpolton, hän käytti lukuihin kaiken vapaan aikansa, jota kyllä riitti sittenkuin hänestä tehtiin varastohuoneen hoitaja.

Vallankumousnainen opetti häntä, ihmetellen hänessä sitä suurta kykyä, jolla hän koskaan kyllikseen saamatta nieli kaikenlaisia tietoja. Kahdessa vuodessa hän oppi algebran, mittausopin ja historian, jota hän erikoisesti rakasti, ja hän luki läpi myöskin kaiken esteettisen kirjallisuuden, mutta erittäinkin sosialistisen.

Vallankumousnainen vangittiin ja yhdessä hänen kanssaan myöskin Kondratjef, koska tältä oli löytynyt kiellettyjä kirjoja, ja pistettiin aluksi linnaan, mutta sitten karkoitettiin Vologodskin lääniin. Siellä hän tutustui Novodvorofiin, luki lisäksi paljon vallankumouksellisia kirjoja, pani kaikki mieleensä ja vahvistui vielä enemmän sosialistisissa vakaumuksissaan. Maanpakonsa jälkeen oli hän suuren työlakon johtajana, joka lakko päättyi tehtaan häviöön ja tirehtörin tappoon. Kondratjef vangittiin ja tuomittiin oikeutensa menettäneeksi ja siirtolavankilaan lähetettäväksi.

Uskontoon nähden hän oli yhtä kieltoperäisellä kannalla kuin oleviin taloudellisiinkin oloihin. Ymmärrettyään sen uskon järjettömyyden, jossa hän oli kasvatettu, ja suurella voimainponnistuksella, aluksi peläten mutta sitten innostuneena vapauduttuaan siitä, hän ikäänkuin sen petoksen kostamiseksi, jossa häntä ja hänen esi-isiään oli pidetty, ei väsynyt myrkyllisellä vihalla nauramasta pappeja ja uskonkappaleita.

Hän oli tottumuksestaan askeetti, tyytyi vähimpään ja niinkuin jokainen lapsuudestaan työhön tottunut ihminen, jolla oli kehittyneet jäntereet, saattoi helposti, paljon ja sukkelasti tehdä kaikkea ruumiillista työtä, mutta rakasti ennen kaikkea joutoaikaa, voidakseen vankiloissa ja majoituspaikoissa jatkaa opintojansa. Hän tutki nyt Marxin ensimäistä nidosta, ja suurenmoisella huolella niinkuin kalliinta aarretta, säilytti tätä kirjaa säkissään. Kaikkia tovereitaan kohtaan hän käyttäytyi töykeästi, välinpitämättömästi, lukuunottamatta Novodvorofia, jolle hän oli erittäin altis ja jonka mielipiteitä kaikista aineista hän piti kumoamattomina totuuksina.

Naisia kohtaan, joita hän piti vaan turhina häiritsijöinä kaikissa tärkeissä asioissa, hänellä oli voittamaton ylenkatse. Mutta Maslovaa hän sääli ja oli tälle ystävällinen, koska Maslova oli hänen mielestään esimerkkinä siitä tavasta, millä yläluokka sorti alaluokkaa. Samasta syystä hän sitävastoin ei rakastanut Nehljudofia, ei antautunut hänen kanssaan puheisiin eikä puristanut hänen kättään, vaan tarjosi puristettavaksi oman ojennetun kätensä, kun Nehljudof häntä tervehti.

XIII.

Uuni oli palanut loppuun ja lämminnyt, tee oli saatu kiehumaan ja kaadettiin laseihin ja ruukkuihin, ja vaalistettiin maidolla, esillä oli rinkilöitä, tuoretta hiiva- ja vehnäleipää, koviksi keitettyjä munia, voita ja vasikan pää ja jalat. Kaikki siirtyivät lavitsan ääreen, jota nyt käytettiin pöytänä, ja juotiin ja syötiin ja juteltiin. Rantseva istui laatikon päällä kaataen teetä. Hänen ympärilleen kokoontuivat kaikki muut paitsi Kryiltsof, joka oli ottanut kostean puoliturkkinsa yltään, kääriytynyt kuivaan vaippaansa ja loikoi nyt paikoillaan jutellen Nehljudofin kanssa.

Kylmän, kosteuden, lian ja epämukavuuksien perästä, joita he olivat saaneet kokea, niiden vaivojen perästä, joita heillä oli ennenkuin saivat kaikki järjestykseen, ja syötyään ja juotuaan kuumaa teetä,--olivat kaikki mitä parhaimmalla ja iloisimmalla tuulella.

Se seikka että seinän takaa kuului töminää, huutoa ja haukkumasanoja vankien keskuudesta, ikäänkuin muistuttaen heitä siitä, mikä oli heidän ympärillään, lisäsi vielä enemmän kodikkuuden tuntoa. Niinkuin pysähdysasemassa keskellä merta nämä ihmiset tunsivat hetkeksi olevansa vapaat siitä alennuksien ja kärsimyksien tulvasta, joka ympäröitsi heitä, ja senvuoksi he olivat ylentyneessä ja eloisammassa mielentilassa. Puhuttiin kaikesta muusta, ainoastaan ei omasta asemasta eikä siitä mikä heitä odotti. Paitsi sitä kuten on tavallista nuorten miesten ja naisten välillä, erittäinkin kun heidän on pakosta oleminen yhdessä, niinkuin olivat yhdessä kaikki nämä ihmiset, syntyi heidän välillänsä myötäisiä ja vastaisia, monella tavalla kutoutuneita suhteita toinen toisiinsa. He olivat melkein kaikki rakastuneita. Novodvorof oli rakastunut nättiin, hymyilevään neiti Grabetsiin. Tämä Grabets oli nuori kurssilainen, hän oli hyvin vähän ajatellut ja oli aivan väliäpitämätöin vallankumouskysymyksistä. Mutta hän otti vaarin ajan hengestä, teki jotain valtiollisesti luvatonta ja passitettiin Siperiaan. Niinkuin hänen päätarkoituksensa vapaudessa ollessaankin oli viehättää miehiä, oli juuri sama hänen vaikuttimensa sittemminkin tutkinnoissa, vankilassa ja maanpaossa. Nyt tämän matkan aikana hän löysi tyydytystä siinä, että Novodvorof oli häneen kiintynyt ja että hän itse puolestaan oli rakastunut Novodvorofiin. Vera Jefremovna, jolla oli suuri taipumus rakastumiseen, mutta ei mitään viehätysvoimaa, vaikka kyllä alituista vastarakkauden toivoa, oli rakastunut milloin Nabatofiin milloin Novodvorofiin. Jotain rakastuneen tapaista oli myöskin Kryiltsofin puolelta Maria Pavlovnaa kohtaan. Hän rakasti tätä niinkuin miehet rakastavat naisia, mutta tietäen mitä hän ajatteli rakkaudesta, peitti Kryiltsof tunnettansa tavalliseen ystävyyteen ja kiitollisuuteen siitä, että Maria Pavlovna erityisellä hellyydellä häntä hoiti. Nabatof ja Rantseva olivat yhdistetyt hyvin monimutkaisilla rakkaussuhteilla toisiinsa. Niinkuin Maria Pavlovna oli täydellisesti siveellinen neito, niin oli Rantseva täydellisesti siveellinen nainut nainen.

Jo kuudentoista vuotiaana, vielä koulussa ollessaan hän oli rakastunut herra Rantseviin, pietarilaiseen ylioppilaaseen, ja 19 vuotiaana mennyt naimisiin tämän kanssa hänen vielä ollessa yliopistossa. Neljännellä kurssilla ollessaan hänen miehensä oli sekaantunut johonkin ylioppilaslevottomuuteen, karkoitettiin Pietarista ja muuttui vallankumoukselliseksi. Silloin Rantseva jätti lääketieteelliset opintonsa ja matkusti hänen perässään ja myöskin muuttui vallankumoukselliseksi. Jos hänen miehensä ei olisi hänestä ollut kaikkein parhain ja maailman kaikkein viisain ihminen, niin hän ei olisi rakastunut häneen eikä siis myöskään mennyt naimisiin hänen kanssaan. Mutta kun oli kerran rakastunut ja mennyt naimisiin hänen mielestänsä parhaimman ja maailman viisaimman miehen kanssa, niin hän luonnollisesti ymmärsi elämää ja sen tarkoitusta juuri samalla tavalla kuin maailman parhain ja viisain mies sitä ymmärsi. Tämä mies ymmärsi aluksi elämää niin, että täytyi oppia, ja siis Rantsevakin ymmärsi elämää niin. Kun toinen tuli vallankumoukselliseksi, niin tuli toinenkin siksi. Nyt Rantsevakin osasi varsin hyvin todistaa, että oleva järjestys oli mahdoton, ja että jokaisen ihmisen velvollisuus on sotia tätä järjestystä vastaan ja koettaa luoda sitä valtiollista ja taloudellista elämänmuotoa, jossa yksityinen ihminen voi vapaasti kehittyä--ja niin edespäin. Ja hänestä näytti, että hän todellakin ajattelee ja tuntee niin, mutta oikeastaan hän ajatteli ainoastaan sitä, että kaikki mitä hänen miehensä ajattelee on totta ja oikein, ja hän haki siis vaan yhtä ainoata:--täydellistä sopusointuisuutta, sulautumista miehen sieluun, mikä yksin antoi hänelle siveellistä tyydytystä.

Ero miehestä ja lapsesta, jonka äiti oli ottanut käsiinsä, oli hänelle ollut hyvin raskas. Mutta hän kesti eron lujamielisesti ja rauhallisesti, tietäen kestävänsä sitä miehensä ja sen asian nimessä, jonka totuudesta ei ollut epäilemistä, koska mies kerran sitä asiaa palveli. Hänen ajatuksensa olivat aina miehessään, ja yhtävähän kuin hän ennen ei ollut rakastanut ketään, niin ei hän nytkään voinut rakastaa ketään muuta kuin miestänsä. Mutta Nabatofin altis ja puhdas rakkaus liikutti häntä ja teki hänet levottomaksi. Tämä Nabatof, siveellinen ja lujaluontoinen ihminen, hänen miehensä ystävä, koetti kohdella Rantsevaa niinkuin sisartaan, mutta heidän suhteeseensa pujahti jotakin muutakin, joka pelotti heitä molempia samassa kuin se kaunisti heidän nykyistä vaikeaa elämäänsä.

Niin että tässä piirissä olivat rakastumisesta aivan vapaat ainoastaan Maria Pavlovna ja Kondratjef.

XIV.

Toivoen pääsevänsä, kuten tavallisesti, kahdenkesken Katjushan puheille, istui Nehljudof yhteisen teenjuonnin ja illallisen jälkeen Kryiltsofin vieressä, keskustellen tämän kanssa. Muun muassa hän kertoi, miten Makar oli kääntynyt hänen puoleensa, ja mimmoinen tämän rikos oli ollut. Kryiltsof kuunteli tarkkaavasti, kiiltävin silmin herkeämättä katsoen Nehljudofiin.

--Niin,--sanoi hän äkkiä,--minua usein hämmästyttää ajatus, että tässä me nyt elämme heidän rinnallaan, mutta kenen »heidän»?--Juuri niiden samojen ihmisten, joiden edestä me elämmekin. Ja kuitenkin me emme tiedä heistä niin mitään, emmekä edes tahdokaan tietää. Ja he puolestaan--sen pahempi--vihaavat meitä ja pitävät vihollisinaan. Se on hirmuista.

--Ei siinä ole mitään hirmuista,--sanoi Novodvorof kuulostellen mistä oli puhe.--Rahvas aina jumaloi vaan vallanpitäjiä,--sanoi hän rätäjävällä äänellään.--Tänään on hallituksella valta,--tänään siis hallitusta jumaloidaan ja meitä vihataan; huomenna on meillä valta, huomenna siis jumaloidaan meitä...

Nyt kuului seinän takaa kirouksia, seinää vastaan rymyytettiin jotakin, kahleet kalisivat, kiljuttiin ja huudettiin. Jotakuta lyötiin, joku huusi vartijoita apuun.

--Kuuletteko mitä eläimiä ne ovat! Mitä yhteyttä voi olla heidän ja meidän välillämme?--sanoi Novodvorof rauhallisesti.

--Sinä sanot eläimiksi, mutta Nehljudof kertoi tässä juuri ikään seuraavan tapauksen,--sanoi Kryiltsof hermostuneesti ja kertoi nyt. kuinka Makar oli henkensä kaupalla tahtonut pelastaa maamiehensä.--Se ei ole mitään eläimellisyyttä, vaan urostyö.

--Sentimenttalisuutta!--sanoi Novodvorof ivallisesti.--Meidän on vaikea ymmärtää noiden ihmisten sisällisiä aiheita ja heidän tekojensa vaikuttimia. Sinusta se oli ylevämielisyyttä, mutta ehkä siinä ei ole mitään muuta kuin kateutta tuota pakkotyöhön tuomittua kohtaan.

--Sinäpä et vasta tahdo nähdä toisessa mitään hyvää,--sanoi Maria Pavlovna, yhtäkkiä kiihoittuneena (hän oli »sinä» kaikkien kanssa).

--Ei voi nähdä sitä mitä ei ole.

--Kuinka ei olisi, kun ihminen kerran panee henkensä alttiiksi.

--Minä luulen,--sanoi Novodvorof,--että jos tahdomme toteuttaa omaa asiaamme, niin ensimäinen ehto siihen (Kondratjef jätti kirjan, jota luki lampun ääressä, ja alkoi tarkkaavasti kuunnella opettajaansa)--on, ettemme vajoudu unelmiin, vaan katsomme asioita niinkuin ne ovat. Rahvaan hyväksi on tehtävä kaikki, mutta siltä ei saa mitään odottaa. Rahvaan hyvä--se on meidän toimintamme esine, mutta tämä rahvas ei voi olla itse myötävaikuttamassa meidän asiassamme, niinkauan kuin kansa on voimattomuuden tilassa, kuten nyt,--alkoi hän, ikäänkuin luentoa pitäen.--Ja sentähden on aivan illusoorista odottaa heiltä apua, kun kehityksen prosessi ei ole vielä tapahtunut,--se kehityksen prosessi, johon me heitä valmistamme.

--Mikä niin kehityksen prosessi?--rupesi Kryiltsof punehtuen sanomaan.--Me sanomme olevamme mielivaltaa ja despotismia vastaan, mutta eikö tuo ole juuri kaikkein hirmuisinta despotismia?

--Siinä ei ole mitään despotismia,--vastasi Novodvorof rauhallisesti.--Minä sanon ainoastaan tuntevani sen tien, jota kansan täytyy käydä, ja voin sen tien osoittaa.

--Mutta miksi olet vakuutettu, että tuo sinun osoittamasi tie on oikea? Eikö se juuri ole samaa despotismia, josta oli seurauksena inkvisitsiooni ja suuren vallankumouksen kuolemanrangaistukset? He myöskin tiesivät tieteen mukaan ainoan oikean tien.

--Se, että silloiset ihmiset eksyivät, ei todista minun eksyvän. Ja sitäpaitsi on suuri eroitus ideoloogien haaveiden ja positiivisen taloustieteen välillä.

Novodvorofin ääni täytti koko kopin. Hän yksin puhui, kaikki muut olivat vaiti.

--Aina vaan väittelevät,--sanoi Maria Pavlovna, kun hän hetkeksi vaikeni.

Kuinka te sitten siitä asiasta ajattelette?--kysyi Nehljudof Maria Pavlovnalta.

--Minun mielestäni Kryiltsof on oikeassa,--ettemme saa istuttaa väkisin kansaan omia katsantotapojamme.

--Entä te, Katjusha?--kysyi Nehljudof hymyillen, ja peläten, ettei Katjusha vaan sanoisi mitään asiaan-kuulumatonta, odotti hänen vastaustaan.

--Minä luulen, että yksinkertaiselle kansalle tehdään vääryyttä,--sanoi hän sävähtäen tulipunaiseksi,--suurta vääryyttä tehdään yksinkertaiselle kansalle,

--Juuri niin, Mihailovna, juuri niin,--huusi Nabatof.--Kauheaa vääryyttä kärsii kansa. Täytyy laittaa niin, ettei sille tehtäisi vääryyttä. Siinä juuri on koko meidän tehtävämme.

--Merkillisiä käsityksiä vallankumouksen tarkoituksista,--sanoi Novodvorof ja alkoi äänettömänä ja vihaisena polttaa paperossia.

--Sen kanssa on ihan mahdotonta puhua,--kuiskasi Kryiltsof ja vaikeni.

--Paras onkin olla puhumatta,--sanoi Nehljudof.

XV.

Vaikka Novodvorofia kaikki vallankumoukselliset suuresti kunnioittivat, vaikka hän oli hyvin lukenut ja vaikka häntä pidettiin hyvin viisaana, niin Nehljudof kuitenkin luki hänet niiden vallankumouksellisten joukkoon, jotka olivat siveellisessä suhteessa keskinkertaista kehityskantaa alempana ja siis olivat sitä paljon alempana. Tämän miehen järjen voimat--eli hänen osoittajansa olivat kyllä suuret; mutta se arvo, jonka hän antoi omalle itselleen--eli hänen nimittäjänsä--oli mittaamattoman suuri, ja oli jo kauan sitten kasvanut hänen järkensä voimien yli.

Hän oli henkiseen elämäänsä nähden täydellinen vastakohta Simonsonille. Simonson oli noita etupäässä, miespuolisien keskuudessa tavattavia luonteita, joiden teot ovat suoria seurauksia ajatuksen toiminnasta ja ovat sen määräämiä. Mutta Novodvorof taas kuului niihin etupäässä naispuolisien joukossa tavattaviin luonteihin, joiden ajatustoimintaa johtaa osaksi tunteen asettamat tarkoitusperät osaksi tarve järjen kannalta, puolustaa tunteen vaikuttamia tekoja.

Novodvorofin koko valtiollinen toiminta, huolimatta siitä, että hän osasi kaunopuheliaasti pönkittää sitä hyvin vakuuttavilla selityksillä, näytti Nehljudofista perustuvan ainoastaan kunnianhimoon, haluun olla ensimäisenä muiden joukossa. Aluksi, taipumuksia kun hänellä oli vieraiden ajatusten omistamiseen ja niiden esittämiseen sanoilla, hänellä oli opintojen aikana sekä opettajien että oppivien keskuudessa, missä tälle taipumukselle annetaan suurta arvoa,--lyseossa, yliopistossa, maisterina,--ensimäinen sija, ja hän oli siis tyydytetty. Mutta saatuaan yliopistollisen arvotodistuksen ja päätettyään opintonsa, hän, kun tämä ensimäisyys ei enää ollut näkyvissä, ja päästäkseen nyt ensimäiseksi uusissa piireissä, yhtäkkiä kokonaan muutti entiset mielipiteensä, ja vähittäisvapaamielisestä rupesi punaisimmaksi kansanvaltaiseksi. Näin kertoi Nehljudofille Kryiltsof, joka ei sietänyt Novodvorofia. Kun tämän luonteesta puuttui siveellisiä ja esteettisiä ominaisuuksia, jotka tavallisesti synnyttävät epäilyksiä ja horjumisia, tuli hän vallankumouksellisessa puolueessa hyvin pian hänen itserakkauttaan tyydyttävään johtajan-asemaan. Kerran valittuaan suuntansa hän ei enää milloinkaan epäillyt eikä horjunut ja oli sentähden myöskin varma siitä, ettei hän milloinkaan erehtynyt. Kaikki tyyni näytti hänestä olevan tavattoman yksinkertaista, selvää, epäilemätöntä. Ja hänen kapean ja yksipuolisen näköpiirinsä ohella kaikki todella olikin hyvin yksinkertaista ja selvää, eikä tarvinnut muuta kuin, kuten hän sanoi, olla loogillinen. Hänen luottamuksensa omaan itseensä oli niin suuri, että se saattoi ainoastaan joko työntää luotansa ihmisiä taikka alistaa heitä allensa. Ja kun hänen toimintansa tapahtui hyvin nuorten ihmisten keskuudessa, jotka luulivat hänen rajatonta itseluottamustaan syvämielisyydeksi ja viisaudeksi, niin enimmät alistuivatkin, ja niinpä hänellä oli suuri menestys vallankumouksellisissa piireissä. Hänen toimintansa tarkoitti kapinan valmistamista, jossa hänen oli anastaminen valta ja kutsuminen kansankokous. Kokouksessa oli sitten pantava esille hänen sepittämänsä ohjelma. Ja hän oli täysin vakuutettu siitä, että tämä ohjelma käsitti kaikki kysymykset, ja ettei sitä voinut olla toteuttamatta.

Toverit kunnioittivat häntä hänen rohkeutensa ja päättäväisyytensä tähden, vaan eivät rakastaneet häntä. Hän puolestaan ei rakastanut ketään ja piti kaikkia etevämpiä ihmisiä kilpailijoinansa: hän olisi näille tehnyt samaa mitä vanhat urosapinat tekevät nuorille, jos vaan olisi voinut. Hän olisi temmaissut toisilta ihmisiltä kaiken ymmärryksen, kaikki taipumukset, kunhan he vaan eivät olisi häirinneet hänen taipumustensa ilmaisemista. Hyvin hän kohteli ainoastaan niitä ihmisiä, jotka häntä ihailivat. Näin hän nyt kohteli matkalla hengenheimolaistansa, työmiestä Kondratjefia, Vera Jefremovnaa ja sievää Grabetsia, jotka molemmat olivat rakastuneet häneen. Vaikka hän periaatteessa kannattikin naiskysymystä, niin sisimmässä sydämmessään hän piti kaikkia naisia tyhminä ja mitättöminä, paitsi niitä, joihin hän oli usein sentimenttaalisesti rakastunut, niinkuin nyt Grabetsiin, ja silloin hän piti heitä harvinaisina naisina, joiden ansioita hän yksin osasi huomata.

Sukupuolikysymys näytti hänestä, niinkuin kaikki muutkin kysymykset, sangen yksinkertaiselta ja selvältä, ja se oli täysin ratkaistu sillä että tunnusti vapaan rakkauden oikeutetuksi.

Hänellä oli olemassa yksi nimellinen vaimo, toinen oikea vaimo, josta hän oli eronnut huomattuaan ettei heidän välillään ollut todellista rakkautta, ja nyt hän aikoi rakentaa uuden vapaan avioliiton Grabetsin kanssa.