# Ylösnousemus I

## Part 9

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/ylosnousemus-i-12379/index.md

Esimies kantoi juhlallisen näköisenä listaa, tuli puheenjohtajan luo ja antoi sen hänelle. Puheenjohtaja luki sen ja nähtävästi kummastuneena levitti kätensä ja kääntyi vierustoveriensa puoleen neuvottelemaan. Puheenjohtaja oli ihmeissään siitä, että valamiehet, vaikka olivat lisänneet ensimäiseen ehtoon sanat: ilman ryöstämisen aikomusta--eivät lisänneet toiseen sanoja: ilman tappamisen aikomusta. Nyt kävi valamiesten päätöksestä esiin, että Maslova ei ollut varastanut, ei ollut ryöstänyt ja kuitenkin oli myrkyttänyt ihmisen ilman mitään näkyvää tarkoitusta.

--Katsokaas mitä järjettömyyksiä ne ovat sieltä tuoneet, sanoi hän vasemmalla puolellaan istuvalle jäsenelle.--Siitähän seuraa pakkotyötä ja kuitenkin hän on syytön.

--No kuinka hän nyt olisi syytön,--sanoi ankara jäsen.

--On kun onkin syytön. Minun mielestäni tähän tapaukseen voi soveltaa 817 pykälä. (817 §:ssä puhutaan siitä, että jos oikeus huomaa syytöksen perättömäksi, se voi kumota valamiesten päätöksen).

--Mitä te arvelette,--kääntyi puheenjohtaja hyväntahtoisen jäsenen puoleen.

Hyväntahtoinen jäsen ei vastannut heti, vaan katsahti ensin edessään olevan paperin numeroon ja laski numerot yhteen,--luku ei ollut tasanjaollinen kolmella. Hän päätti, että jos menee tasan niin hän suostuu; mutta vaikka ei mennytkään tasan, niin hän hyvänluontoisuutensa vuoksi kuitenkin suostui.

--Minunkin nähdäkseni se olisi paikallaan,--sanoi hän.

--Entäs te?--sanoi puheenjohtaja kääntyen vihasen jäsenen puoleen.

--Ei missään tapauksessa,--vastasi tämä päättävästi.--Muutenkin sanomalehdissä kirjoitetaan, että valamiehet vapauttavat rikoksellisia, mutta mitäs sitte kirjoitetaan, kun oikeus alkaa vapauttaa. En mitenkään voi suostua.

Puheenjohtaja katsoi kelloonsa.

--Ikävä kyllä, mutta mikä tuumaksi,--sanoi hän ja antoi kysymykset esimiehen luettaviksi. Kaikki nousivat ja esimies, muutellen jalkojansa, ryki äänensä selväksi, luki julki kysymykset ja vastaukset. Kaikki lakimiehet: sihteeri, asianajajat, jopa syyttäjäkin ilmaisivat kummastuksensa.

Syytetyt istuivat levollisina, nähtävästi ymmärtämättä vastauksien merkitystä. Taas asetuttiin istumaan ja puheenjohtaja kysyi syyttäjältä: minkä rangaistuksen alaisiksi hän katsoi syytettyjen olevan saatettavat.

Syyttäjä, ilostuneena odottamattomasta menestyksestään. Maslovaan nähden ja laskien tämän menestyksen kokonaan kaunopuheliaisuutensa ansioksi, nousi katsahdettuaan kirjaan ja sanoi:

--Simon Kartinkiniin sovelluttaisin 1,452 pykälän ja 1,453 pykälän neljännen kohdan, Jefimia Botshkovaan 1,659 pykälän ja Katariina Maslovaan 1,454 pykälän.

Nämät rangaistukset olivat kaikkein ankarimpia, mitkä vaan saattoivat tulla kysymykseen.

--Oikeus poistuu päätöksen tekemistä varten,--sanoi puheenjohtaja nousten seisaalleen.

Kaikki nousivat hänen jälkeensä ja tuntien tyytyväisyyttä, kuten hyvän työn suorittamisesta, alkoivat mikä lähteä ulos, mikä liikkua salissa.

--Olemmepa, veliseni, päästäneet häpeällisen valheen,--sanoi Pietari Gerasimovitsh tullen Nehljudofin luo, jolle esimies kertoi jotakin.--Olemme teljenneet hänet kuritushuoneeseen.

--Mitä sanottekaan?--huudahti Nehljudof, tällä kertaa ollenkaan huomaamatta opettajan epämiellyttävää tuttavallisuutta.

--Kuinkas muuten,--sanoi hän. Emmehän lisänneet vastaukseen sanoja: syyllinen, mutta ilman tappamisen aikomusta. Sihteeri sanoi minulle juuri, että syyttäjä vaatii hänelle 15 vuotta pakkotyötä.

--No niinhän oli päätetty, sanoi esimies.

Pietari Gerasimovitsh alkoi kiistää vastaan, sanoen olevan päivän selvää, että kun Maslova ei kerran ollut rahoja ottanut, niin ei hänellä voinut olla tappamisen aikomustakaan.

--Mutta luinhan minä vastauksen, ennen kun meidän oli lähteminen huoneesta,--puolusteli esimies itseänsä.--Kukaan ei silloin mitään sanonut.

--Minä olin siihen aikaan ulkona,--sanoi Pietari Gerasimovitsh.--Mutta en ymmärrä kuinka se teiltä jäi huomaamatta?

--Enhän saattanut ajatellakaan,--sanoi Nehljudof.

--Siinäpä se, ette ajatellakaan.

--Se täytyy saada korjatuksi,--sanoi Nehljudof.

--Ei kuulu mitään,--kyllä se nyt jo pysyy.

Nehljudof katsahti syytettyihin. Siellä ne istuivat nuo samat, joiden kohtalo oli ratkaistu, istuivat yhä vaan liikkumattomina aitauksensa takana sotamiesten edessä. Maslova hymyili jollekin asialle. Ja Nehljudofin sydämmessä liikahti huono tunne. Tätä ennen hän, pitäen mahdollisena Maslovan vapauttamista ja jäämistä kaupunkiin, oli kahden vaiheilla mille kannalle asettua hänen suhteensa ja oikea suhtautuminen häneen tuntui vaikealta.--Mutta kuritushuone ja Siperia olisivat kerrassaan tehneet lopun kaikista suhteista häneen.--Kituva lintu herkeisi räpyttelemästä metsästyslaukussa ja muistuttamasta itseänsä.

XXIV.

Pietari Gerasimovitshin otaksuminen oli oikea.

Palattuaan neuvoshuoneesta otti puheenjohtaja paperin ja luki:

»Vuonna 188' 28 päivänä Huhtikuuta on Piirioikeus Hänen Keisarillisen Majesteettinsa asetuksen mukaisesti rikososastonsa kautta, perustuen herrain valamiesten tekemään päätökseen, rikoslain 771 §:n 3:nen kohdan, 776 §:n 3:nen kohdan ja 777 §:n nojalla tuominnut: 33 vuotiaan talonpojan Simon Kartinkinin, 27 vuotiaan kaupunkilaisnaisen Katarina Maslovan paitsi kansalaisoikeuksiensa menettämistä, lähetettäväksi pakkotöihin: Kartinkinin 8:ksi vuodeksi, ja Maslovan 4:ksi vuodeksi, sekä molemmat kärsimään rikoslain 25 §:ssä mainittuja seurauksia; 43 vuotiaan kaupunkilaisnaisen Jefimia Botshkovan, paitsi kaikkein erityisten persoonallisten ja kansalaisoikeuksien ja etujen menettämistä, suljettavaksi vankilaan 3 vuoden ajaksi ja kärsimään rikoslain 48 §:ssä mainittuja seurauksia.--Oikeuskulut tästä jutusta ovat syytettyjen tasan keskenään suoritettavat ja varattomuuden tapauksessa pantavat kruunun laskuun.

Tähän juttuun kuuluvat todiste-esineet ovat myytävät, sormus jätettävä takasin, lääkepullot hävitettävät.

Kartinkin seisoi niinkuin ennenkin eteenpäin ojentuneena, pitäen käsiään sormet hajalla housunpoimuja myöten ja poskiansa nytkytellen. Botshkova näytti aivan rauhalliselta. Kuultuansa päätöksen Maslova meni tulipunaseksi.

--En ole syyllinen, enkä ole,--huusi hän äkkiä yli koko salin.--Tämä on syntiä. Syytön olen. En ole tahtonut, enkä ole ajatellut. Totta puhun. Totta.--Ja laskeutuen penkille hän purskahti ääneen itkemään.

Kun Kartinkin ja Botshkova tulivat ulos, istui hän yhä vielä paikallansa ja itki, niin että santarmin oli nykäseminen häntä mekon hihasta.

--Ei, tätä ei voi enää jättää,--sanoi Nehljudof itseksensä kokonaan unohtaen tuon inhon tunteen, ja itsekään tietämättä miksi, kiirehti käytävään vielä kerran nähdäksensä Maslovaa.

Ovissa tunkeili vilkas joukko ulostulvailevia valamiehiä ja asianajajia tyytyväisinä jutun päättymiseen, niin että Nehljudof viipyi muutamia minuuttia ovella. Päästyänsä käytävään oli Maslova jo kaukana. Mutta Nehljudof, ajattelematta sitä huomiota, joka häneen kääntyi, nopein askelin saavutti Maslovan ja pysähtyi hänen edellensä. Tämä oli jo herennyt itkemästä ja vaan ajoittain nyyhkytteli, pyyhkien punottavia poskiansa liinan nurkkaan. Hän meni Nehljudofin ohitse katsahtamatta sivulleen. Päästettyään hänet ohitse, Nehljudof palasi kiireesti takasin tavatakseen puheenjohtajaa, vaan puheenjohtaja oli jo mennyt ja Nehljudof saavutti hänet vasta eteisessä.

--Herra puheenjohtaja,--sanoi Nehljudof lähestyen häntä juuri sinä hetkenä kun tämä puki päällensä vaaleata palttoota ja otti vastaan vahtimestarilta hopeapäistä kävelykeppiänsä:--saanko puhua kanssanne asiasta, joka äsken päättyi? Minä olen valamies.

--Kyllä, tietysti, ruhtinas Nehljudof. Hauskaa nähdä, olemme ennen tavanneet toisiamme,--sanoi puheenjohtaja, katellen häntä ja mielihyvällä muistellen, kuinka hyvin hän oli tanssinut,--paremmin kuin yksikään nuorista--sinä iltana, jona oli Nehljudofin tavannut.--Millä voin teitä palvella?

--On tullut erehdys vastaukseen, joka koski Maslovaa. Hän on syytön myrkytykseen ja kuitenkin on hän tuomittu kuritushuoneeseen, sanoi Nehljudof totisen ja synkän näköisenä.

--Oikeus on tehnyt päätöksensä teidän omien vastauksienne perustuksella,--sanoi puheenjohtaja läheten ulko-ovea:--vaikka vastaukset kyllä oikeudenkin mielestä tuntuivat ristiriitaisilta.

Hän muisti aikoneensa selittää valamiehille, että jos he vastaavat: »on syyllinen», eivätkä lisää sanoja: »vaan ilman tappamisen aikomusta», niin tappo katsotaan tahalliseksi, mutta kiireessä jättäneensä sen tekemättä.

--Niin, vaan eikö tätä virhettä voi korjata?

--Syytä kassatsiooniin voi aina löytää. Täytyy kääntyä jonkun asianajajan puoleen,--sanoi puheenjohtaja pannen lakin vähä kallelleen päähänsä ja yhä lähestyen ovea.

--Mutta tämähän on hirmuista.

--Nähkääs, Maslovalla oli edessään kaksi mahdollisuutta,--sanoi puheenjohtaja haluten olla erittäin ystävällinen ja kohtelias Nehljudofille. Hän selvitti poskipartaansa palttoon kauluksen päälle ja ottaen Nehljudofia kevyesti käsikynkästä ja suunnaten ulko-ovea kohden, jatkoi:--olettehan tekin lähdössä?

--Olen,--sanoi Nehljudof ja kiireesti pukeutuen läksi hänen kanssansa.

He tulivat kirkkaaseen, iloiseen auringonpaisteeseen ja täytyi heti ruveta puhumaan kovemmalla äänellä rattaiden räminän tähden kadulla.

--Asema nähkääs on kummallinen,--jatkoi puheenjohtaja korottaen ääntänsä:--hänellä, tuolla Maslovalla, oli edessään yksi kahdesta: joko melkein täydellinen vapautus, vankilarangaistus, johon saattoi tulla lukuunotetuksi se, että hän jo oli istunut, jopa vaan aresti,--taikka sitten kuritushuone; mitään keskiväliä ei ole. Jos te olisitte lisänneet sanat: »vaan ilman tappamisen aikomusta», niin hän olisi vapautettu.

--Minä anteeksiantamattomasti unohdin sen,--sanoi Nehljudof.

--Siinäpä koko asia onkin,--sanoi puheenjohtaja hymyillen ja kelloonsa katsoen.

Jäljellä oli vaan kolme neljännestä Klaran määräämään hetkeen.

--Nyt jos niin haluatte, kääntykää asianajajain puoleen. On löydettävä joku kassatsiooni-aihe. Sen voi aina löytää. Dvoranskin kadulle,--vastasi hän ajurille:--30 kopeekkaa, en maksa koskaan enempää.

--Teidän ylhäisyytenne, tehkää hyvin.

--Nöyrin palvelijanne. Jos voin olla jotenkin avuksi, asuntoni on Dvornikofin talo Dvoranskin kadulla, se ei ole vaikea muistaa.--Ja ystävällisesti kumartaen hän ajoi pois.

XXV.

Keskustelu puheenjohtajan kanssa ja raikas ilma vähän rauhoittivat Nehljudofia. Hänen päähänsä tuli ajatus, että tunteensa ehkä oli liioiteltu, hän kun oli viettänyt koko aamun niin tavattomissa olosuhteissa.

»Tietysti vaan kummallinen ja merkillinen sattuma! Ja välttämätöntä on tehdä kaikki, mikä on mahdollista keventääkseen hänen kohtaloansa ja tehtävä pian. Tässä paikassa. Niin, täytyy nyt jo täällä oikeudessa saada tietää, missä asuu Fanarin tai Mikishin.» Hän muisti kahta kuuluisaa asianajajaa.

Nehljudof palasi jälleen oikeuteen, riisui palttoonsa ja meni ylös. Ensimäisessä käytävässä hän jo, tapasi Fanarinin. Nehljudof pysäytti hänet ja sanoi olevan asiaa. Fanarin tunsi hänet sekä näöltä että nimeltä ja sanoi olevansa iloinen, jos saattoi tehdä voitavansa.

--Vaikka olenkin väsyksissä ... vaan jollei kestä kauan, sanokaa minulle asianne,--mennään tänne.

Ja Fanarin vei Nehljudofin johonkin huoneeseen, joka oli arvatenkin jonkun tuomarin työhuone. He istuivat pöydän ääreen.

--No, mikä on nyt asianne?

--Ennen kaikkea pyydän,--sanoi Nehljudof,--ettei kukaan saisi tietää minun ottavan osaa tähän asiaan.

--Sehän on itsestään selvää. Siis?...

--Olin vastikään valamiehenä ja me tuomitsimme pakkotyöhön erään naisen, joka oli syytön. Tämä vaivaa minua.

Nehljudof odottamattansa punastui ja takertui puheeseensa, eikä tiennyt mitä sanoa.

Fanarin vilkasi häneen, mutta painoi silmänsä jälleen alas, ja jäi kuuntelemaan.

--No ja sitten?--sanoi hän vaan.

--Tuomitsimme viattoman ja minä haluaisin tehdä valituksen asiassa ja siirtää jutun korkeimpaan instanssiin.

--Senaattiin,--oikasi Fanarin.

--Ja pyytäisin nyt teitä ottamaan tämä asia ajaaksenne.

Nehljudof tahtoi heti päästä kaikkein vaikeimmasta ja sentähden siinä samassa sanoi:

--Kulut tästä asiasta otan suorittaakseni, olkoot ne mitkä tahansa,--sanoi hän punehtuen.

--No siitä kyllä sovimme,--sanoi asianajaja, anteeksiantavasti naurahtaen hänen kokemattomuudelleen.

--Mistä siis on kysymys?

Nehljudof kertoi.

--Hyvä on, huomenna otan asiapaperit luokseni ja luen ne läpi. Ja ylihuomenna, ei, torstaina, saatte tulla luokseni kello 6 illalla ja minä annan teille vastauksen. Kuinka siis? Emmekö mene, minulla on täällä vielä muutamia asioita.

Nehljudof jätti hyvästi ja läksi ulos.

Keskustelu asianajajan kanssa ja se seikka, että hän siis jo oli ryhtynyt toimenpiteisiin Maslovan puolustukseksi, rauhoittivat hänen mielensä vielä enemmän. Hän tuli kadulle: ilma oli erinomainen, hän hengähti syvään keväistä ilmaa. Ajurit tarjoilivat palvelustansa, vaan hän läksi jalkasin ja heti rupesi hänen päässänsä pyörimään kokonainen parvi ajatuksia ja muistoja Katjushasta ja hänen menettelystään tätä kohtaan. Ja hänen tuli ikävä ja kaikki näytti synkältä. »Ei, tätä asiaa minä ajattelen toisen kerran», sanoi hän itsekseen, »nyt sitävastoin pitää ruveta iloiselle tuulelle ja päästä raskaista ajatuksista.»

Hän muisti Kortshaginien päivällisen ja katsoi kelloonsa. Ei ollut vielä myöhäistä ja saattoi kyllä ehtiä päivälliselle. Raitiovaunu kulki helistäen ohitse. Hän antausi juoksuun ja hypähti vaunuun. Mutta torille päästyä hän laskeutui pois, otti hyvän pika-ajurin ja 10 minuutin kuluttua oli Kortshaginien suuren talon portailla.

XXVI.

--Tehkää hyvin, teidän korkeutenne! teitä odotetaan, sanoi ystävällinen, lihava ovenvartija Kortshaginien suuressa talossa, avaten melutta englantilaisilla saranoilla liikkuvan ulko-oven.--Herrasväki syöpi parhaallaan, ainoastaan teitä on käsketty pyytää sisälle.

Ovenvartija tuli toiseen kerrokseen vievien porraskäytävien luo ja soitti.

--Onko muita? kysyi Nehljudof riisuen palttoonsa.

--Herrat Kolosof ja Mihail Sergejevitsh, muuten kaikki kotolaisia,--vastasi ovenvartija.

Yläkerroksen rappusilta katsahti alas kaunis lakeija hännystakissa ja valkosissa hansikkaissa.

--Tehkää hyvin, teidän korkeutenne,--sanoi hän.--Käskevät pyytää sisälle.

Nehljudof nousi yläkertaan ja kulki tutun erinomaisen ja tilavan salin läpi ruokasaliin. Ruokasalissa istui koko perhe pöydän ääressä, lukuunottamatta äitiä, ruhtinatar Sofia Vasiljevnaa, joka ei koskaan tullut ulos huoneestansa. Pöydän päässä istui ukko Kortshagin, hänen vieressään vasemmalla puolella tohtori, oikealla vieras Ivan Ivanovitsh Kolosof, entinen lääninesimies ja nyt pankinjohtokunnan jäsen, Kortshaginin vapaamielinen toveri; sitten vasemmalla puolella,--miss Reder, Missin pienen sisaren guvernantti, ja itse nelivuotias tytär; vastapäätä oikealla puolella oli Missin veli, Kortshaginien ainoa poika, kuudesluokkalainen lyseossa, Petja, jonka tähden koko perhe, hänen tutkintojansa odotellen, oli jäänyt kaupunkiin; sitten kotiopettaja, ylioppilas; sitten vasemmalla Katariina Aleksejevna, 40 vuotias neiti kansallisherätyksen ajoilta, tätä vastapäätä Mihail Sergejevitsh taikka Mischa Telegin, Missin serkku, ja pöydän alapäässä Missi itse, sekä hänen vieressään tyhjä paikka.

--Sepä hauskaa. Istukaahan, me olemme ehtineet vasta kalan kimppuun,--sai ukko Kortshagin vaivoin sanotuksi, varovasti tekohampaillansa vatustellen ja nostaen Nehljudofiin silmänsä veristyneine luomineen, joissa ei eroittanut silmäripsiä.

--Stepan,--kääntyi hän suu täynnä ruokaa lihavan, mahtavan bufettipalvelijan puoleen, silmillään viitaten tyhjään paikkaan. Vaikka Nehljudof hyvin tunsi ja monta kertaa oli päivällisissäkin nähnyt vanhaa Kortshaginia, vaikutti häneen nyt erityisen vastenmielisesti nuo punaiset kasvot hekumallisine, mauskuttelevine huulineen, servietti leuan alla, ja rasvainen kaula; sanalla sanoen koko tuo hyvin syötetty, sotilaallinen kenraalityyppi.

Nehljudofin mieleen ehdottomastikin juolahti, mitä hän tiesi tämän ihmisen julmuudesta, joka, jumala ties minkä vuoksi,--sillä hän oli sekä rikas että tunnettu, eikä kaivannut virka-ansioita,--oli pieksättänyt jopa hirtättänytkin ihmisiä ollessaan sotilaspiirin päällikkönä.

--Tuossa tuokiossa tarjotaan esille, teidän korkeutenne,--sanoi Stepan, ottaen hopeisilla vaaseilla koristetusta bufetista suuren soppakauhan ja antaen päällään merkin poskipartaiselle lakeijalle, joka heti alkoi järjestellä lautasia Missin vieressä olevalla tyhjällä paikalla, mikä oli peitetty taiteellisesti kokoontaitetulla, silitetyllä servietillä, vaakuna ylänurkassa.

Nehljudof kiersi koko pöydän puristaen jokaisen kättä. Kaikki, paitsi vanhaa Kortshaginia ja naisia, nousivat seisaalleen, kun hän heitä lähestyi. Ja tämä pöydän kiertäminen ja läsnäolijain kätteleminen, vaikkei hän enimpien kanssa ollut sanaakaan vaihtanut, tuntui hänestä nyt erittäinkin epämiellyttävältä ja naurettavalta. Hän pyysi anteeksi myöhästymistään ja aikoi istautua tyhjälle paikalle Missin ja Katariina Aleksejevnan väliin, mutta ukko Kortshagin vaati häntä, jos ei viinaryyppy kelvannutkaan, kuitenkin ottamaan voileipää pöydältä, jolle oli asetettu merikrapuja, mähnää, juustoa ja silliä. Nehljudof ei aavistanutkaan olevansa niin nälkäinen, mutta alettuaan syödä juustoa leivän kanssa, ei hän voinut pysähtyä, vaan söi ahnaasti.

--No, mitäs, oletteko nyt järkytelleet yhteiskunnan perusteita?--sanoi Kolosof, ivalla käyttäen erään vanhoillisen lehden sananpartta, joka oli noussut valamiesoikeutta vastustamaan.--Olette siis vapauttanut syyllisiä ja tuominnut syyttömiä, niinkö?

--Järkyttäneet yhteiskunnallisia perusteita... Järkyttäneet yhteiskunnallisia perusteita...--toisti ruhtinas nauraen. Hänellä oli rajaton luottamus oppineen ja vapaamielisen toverinsa ja ystävänsä järkeen.

Nehljudof välittämättä, että oli epäkohtelias, ei vastannut mitään Kolosofille ja, istuutuen esille tuodun höyryävän sopan ääreen, puri yhä suupalaansa.

--Antakaahan hänen nyt ensin syödä,--sanoi Missi hymyillen, muistuttaen sanalla »hänen» omaa läheisyyttänsä Nehljudofiin.

Kolosof sillä aikaa kertoi reippaasti ja äänekkäästi erään häntä suututtaneen artikkelin sisältöä, jossa vastustettiin valamiesoikeutta. Häntä kannatteli Mihail Sergejevitsh, sisarenpoika, kertoen puolestaan samassa lehdessä olleen toisen artikkelin sisällyksen.

Missi, kuten ainakin, oli hyvin distinguée ja hyvin puettu, huomaamattoman hyvin.

--Olette arvatenkin hyvin nälissänne,--sanoi hän Nehljudofille, odotettuaan siksi kuin tämä oli nielaissut.

--Ei, enpä erittäin. Entä te, kävittekö tauluja katsomassa?--kysyi hän.

--Ei, me jätimme sen tuonnemmaksi. Mutta me olimme sen sijaan lawn-tennistä heittämässä Salamatofien luona. Ja mister Crouçs leikkii todellakin erinomaisesti, ihmetyttävän hyvin.

Nehljudof oli tullut tänne virkistyäkseen ja aina olikin hänen tässä talossa ollut mieluista olla, ei ainoastansa sen hienon ylellisyyshengen vuoksi, joka miellyttävästi hiveli hänen tunteitansa, vaan sen mielistelevästi hemmoittelevan ilmakehän vuoksi, joka hänen huomaamattansa ympäröitsi häntä. Mutta nyt, kummallista kyllä, kaikki tässä talossa oli hänestä vastenmielistä, kaikki, alkaen ovenvartijasta, leveistä rappusista, kukkasista, lakeijoista, katetusta pöydästä--itse Missiin asti, joka nyt näytti hänestä vähemmän viehättävältä ja epäluonnolliselta. Epämiellyttävä oli hänestä myöskin tuo itseensäluottavainen, inhoittava, vapaamielinen Kolosofin ääni, epämiellyttävä tuo härkämäinen, arvostaan varma, aistillinen ukko Kortshaginin olento, epämiellyttävä nuo kansallisen Katarina Aleksejevnan ranskalaiset lauseet, epämiellyttävät guvernantin ja kotiopettajan hämillä olevat kasvot, ja erittäinkin epämiellyttävä tuo asemasana »hänen», jota oli hänestä käytetty...

Nehljudof oli aina kahden vaiheilla mitenkä suhtautua Missiin, milloin hän ikäänkuin siristäen silmiänsä, taikka niinkuin kuun valossa näki Missin kaikki ihastuttavat puolet: Missi näytti sekä raittiilta että kauniilta, viisaalta ja luonnolliselta. Mutta sitten hän taas äkkiä ikäänkuin kirkkaassa päivän valossa näki,--ei voinut olla näkemättä, kaikkia hänen puutteitansa. Ja nyt oli hänellä tämmöinen päivä. Nyt hän näki pienimmätkin ryppyset hänen kasvoissaan, tiesi, näki, millä tavalla hänen hiuksensa olivat pöyhistetyt, näki hänen kyynäspäittensä terävyyden ja erityisesti näki peukalon leveän kynnen, joka muistutti tämän isän samallaista kynttä.

--Se leikki on sangen ikävä,--sanoi Kolosof tennisistä:--paljon hauskempi oli pallonlyönti, jota lapsena leikimme.

--Ei, te ette tiedä. Se on hirmuisen hauskaa,--väitti Missi, ääntäen erittäin epäluonnollisesti sanan »hirmuisen», kuten Nehljudofista tuntui.

Ja nyt alkoi kiista, johon ottivat osaa sekä Mihail Sergejevitsh että Katariina Aleksejevna. Ainoastaan guvernantti, kotiopettaja ja lapset olivat vaiti; nähtävästi ikävissään.

--Aina vaan sama riita!--sanoi ukko Kortshagin ääneensä nauraen ja ottaen serviettinsä liivin alta, ja jyryyttäen tuoliansa, jonka lakeija heti otti haltuunsa, nousi pöydästä. Hänen perässään nousivat kaikki muutkin ja menivät pienen pöydän ääreen, missä seisoivat vehkeet suunhuuhtomista varten hyvänhajuisine, lämpimine vesineen, ja huuhtoen suitaan, jatkoivat keskusteluansa, joka ei ketään huvittanut.

--Eikö totta?--kääntyi Missi Nehljudofiin, tahtoen häneltä kannatusta mielipiteellensä siitä ettei missään näy niin selvästi ihmisen luonne kuin leikissä. Missi näki Nehljudofin kasvoissa tuon totisen ja kuten hänestä näytti, tuomitsevan ilmeen, jota hän pelkäsi Kohljudofissa ja tahtoi tietää mistä se johtui.

--En todellakaan tiedä, koskaan en ole sitä ajatellut,--vastasi Nehljudof.

--Tuletteko mamman luo? kysyi Missi.

--Kyllä, kyllä--sanoi hän ottaen paperossin, ja sen hän sanoi äänellä, joka selvään ilmaisi ettei häntä haluttanut mennä.

Missi katsahti kysyvästi, sanomatta mitään, häneen ja Nehljudofia hävetti. »Onpa todellakin sopimatonta tulla vieraisiin ikävystyttämään ihmisiä», ajatteli hän itsestänsä, ja ollakseen ystävällinen, sanoi menevänsä mielellään, jos muka ruhtinatar vaan ottaa vastaan.

--Kyllä, kyllä, mamma tulee olemaan iloinen. Polttaa saatte sielläkin. Ivan Ivanovitsh on myöskin siellä.

Talon emäntä, ruhtinatar Sofia Vasiljevna oli aina makuulla. Jo kahdeksatta vuotta oli hän ottanut vieraitakin makuulta vastaan, pitseissä ja nauhasissa, sametin, kullattujen esineiden, norsunluun, pronssin, lakeerauksen ja kukkien keskellä. Hän ei liikkunut missään, ja vastaanotti omien sanojensa mukaan ainoastaan »ystäviänsä», s.o. kaikkea sitä, mikä hänen arvelunsa mukaan jollakin tavoin erottautui laumasta. Nehljudof luettiin näiden ystävien joukkoon siitä syystä, että häntä pidettiin järkevänä nuorena miehenä, ja myöskin siitä syystä, että hänen äitinsä oli perheen läheinen ystävä, ja vielä siitäkin syystä, että olisi ollut suotavaa että Missi olisi mennyt hänen kanssaan naimisiin.

Ruhtinatar Sofia Vasiljevnan huone oli suuremman ja pienemmän vierashuoneen takana. Missi, joka kävi Nehljudofin edellä, pysähtyi suuremmassa vierashuoneessa päättävästi, ja tarttuen kullatun tuolin karmiin katsahti häneen.

Missi olisi hyvin halusta mennyt naimisiin, ja avioliitto Nehljudofin kanssa olisi ollut kylläkin edullinen. Sitäpaitsi Nehljudof miellytti häntä ja hän oli totuttanut itsensä siihen ajatukseen, että Nehljudof oli hänen omansa (ei hän Nehljudofin, mutta Nehljudof hänen), ja tiedottomalla, mutta itsepäisellä viekkaudella, jommoista tavataan henkisesti sairaissa ihmisissä, hän nyt koetti saavuttaa tarkoitustansa. Hän puhutteli nyt Nehljudofia vaatiakseen selitystä.

--Näen että teille on jotain tapahtunut,--sanoi hän:--mikä teidän on?

Nehljudof muisti, kenen oli oikeudessa tavannut, rypisti silmänsä ja punastui.

--Kyllä, on tapahtunut--sanoi hän tahtoen olla rehellinen:--kummallinen, tavatoin ja tärkeä tapaus.

--Mikä sitten? Ettekö voi sanoa mitä se on?

--Nyt en voi. Sallikaa minun olla sanomatta. On tapahtunut semmoista, mitä en ole vielä ehtinyt täydellisesti ajatella,--sanoi hän ja punehtui vielä enemmän.

--Ja te ette siis aijo sanoa minulle?--Jänne hänen kasvoissansa vavahti ja hän liikahutti tuolia, josta piteli.