Part 6

Ja igloo rakennettiin sen mukaisesti, niin suuri, että se voitti Klosh-Kwaninkin igloon. Keesh ja hänen äitinsä muuttivat siihen, ja se oli Ikeegan ensimmäinen ylennys Bokin kuoleman jälkeen. Eikä siitä koitunut vain aineellista etua hänelle, vaan hänen merkillisen poikansa takia häntä kunnioitettiin koko kylän ensimmäisenä naisena, ja naiset olivat halukkaat tulemaan hänen luoksensa kysymään hänen neuvoaan, ja he kertasivat hänen viisaita lauseitaan, kun syntyi väittelyitä heidän keskensä ja heidän ja heidän miestensä kesken.

Mutta Keeshin salaperäinen metsästysonni oli kaikilla ainaisena päänvaivana. Ja eräänä päivänä Ugh-Gluk syytti häntä noituudesta vasten kasvoja.

"Se on selvää", sanoi Ugh-Gluk pahaenteisesti, "että sinä olet liitossa paholaisten kanssa, josta syystä metsästysonni on sinulla palkkiona."

"Eikö liha ole hyvää?" vastasi Keesh. "Onko kukaan kylässä vielä tullut sairaaksi sitä syötyään? Kuinka sinä tiedät, että noituutta on pelissä? Vai arveletko sinä vain umpimähkään sen kateuden takia, joka sinua kalvaa?"

Ja Ugh-Gluk vetäytyi nolona syrjään, naisten nauraessa hänelle hänen poistuessaan. Mutta neuvottelussa eräänä iltana, pitkän harkinnan jälkeen, päätettiin seurata Keeshin jälkiä, kun hän lähti metsästämään, jotta saataisiin tietää hänen tapansa. Niinpä seuraavalla retkellä Bim ja Bawn, kaksi nuorta miestä ja kätevintä metsästäjää, seurasivat hänen jälkiään saadakseen selville hänen keinonsa. Viiden päivän kuluttua he palasivat silmät pullistuneina ja sammaltavin kielin kertomaan, mitä olivat nähneet. Neuvottelu käskettiin kiireesti koolle Klosh-Kwanin luokse, ja Bim otti puheenvuoron.

"Veljet! Kuten käskitte, kuljimme me Keeshin jälkiä ja viekkaasti, ettei hän voinut nähdä. Ja ensimmäisen päivän vaiheilla hän kohtasi suuren uroskarhun. Se oli hyvin suuri karhu."

"Ei ole suurempaa", vahvisti Bawn ja jatkoi puolestaan: "Kuitenkaan ei karhu ollut halukas tappelemaan, sillä näimme sen kääntyvän pois ja lähtevän löntimään jään poikki. Tämän me näimme kalliolta maissa, ja karhu tuli meitä kohti sekä Keesh sen perässä, hyvin rohkeana. Ja hän huuteli karkeita sanoja karhulle ja heilutti käsivarsiaan ja piti suurta melua. Silloin karhun kiukku yltyi ja se kohosi takakäpälilleen muristen. Mutta Keesh astui aivan karhun eteen."

"Niin teki", jatkoi Bim kertomusta. "Aivan karhun luo hän käveli. Sitten karhu ryntäsi hänen peräänsä ja Keesh juoksi pois. Mutta juostessaan hän pudotti pienen, pyöreän pallon jäälle. Ja karhu pysähtyi haistelemaan sitä ja nielaisi sen suuhunsa. Keesh jatkoi juoksuaan, viskellen pieniä, pyöreitä palloja, ja karhu jatkoi niitten nieleskelemistä."

Alkoi kuulua huudahduksia ja epäileviä ääniä, ja Ugh-Gluk ilmaisi epäuskonsa.

"Omin silmin sen näimme", vakuutti Bim.

Ja Bawn: "Aivan niin, omin silmin. Ja tätä jatkui, kunnes karhu nousi äkisti pystyyn ja karjui kovin tuskissaan ja löi etukäpäliään mielettömästi yhteen. Ja Keesh jatkoi juoksuaan jään poikki pelastaakseen itsensä. Mutta karhu ei pannut häneen huomiota, vaan sillä oli kyllin huolta pyöreistä palloista, joita se oli niellyt."

"Niin juuri, niellyt sisäänsä", keskeytti Bim. "Sillä se raapi itseään ja loikki ympäriinsä jäällä, kuten leikkivä penikka, jota paitsi se murisi ja kiljui niin, että näkyi, ettei se ollut leikkiä, vaan tuskaa. En koskaan ole nähnyt sellaista näkyä."

"Ei, koskaan ei ole nähty sellaista näkyä", toisti Bawn. "Ja vieläkin sanon, se oli kovin suuri karhu."

"Noituutta", vihjasi Ugh-Gluk.

"En tiedä", vastasi Bawn. "Kerron vain mitä silmilläni näin. Ja hetken kuluttua karhu heikontui ja uupui, sillä se oli hyvin painava ja se oli loikkinut ympäriinsä kovin rajusti, ja lopulta se läksi kulkemaan pitkin jäätikön laitaa ravistaen päätään jäykästi puolelle ja toiselle ja istahti vähän väliä, karjui ja kiljahteli. Ja Keesh seurasi karhun jälkiä, ja me seurasimme Keeshin jälkiä koko sen päivän ja kolme päivää lisäksi. Karhu kävi heikoksi, mutta ei lakannut karjumasta tuskissaan."

"Tämä on satua", huudahti Ugh-Gluk. "Varmasti satua."

"Voipa hyvinkin olla."

Ja taas Bim puhui: "Karhu harhaili milloin sinne milloin tänne; edestakaisin, risteili jälkiänsä kulkien ympyrässä ja tuli vihdoin samaan paikkaan, missä Keesh oli sen ensin tavannut. Tällöin karhu oli jo hyvin sairas eikä voinut enää ryömiä kauemmas. Silloin Keesh meni lopettamaan sen ja keihästi karhun hengettömäksi."

"Entä sitten?" tiedusti Klosh-Kwan.

"Sitten me jätimme Keeshin nylkemään karhua ja riensimme kertomaan, mitenkä karhuja uudella tavalla tapetaan."

Ja sen päivän iltapuolella naiset hääräsivät karhunlihan kimpussa, sillä aikaa kuin miehet kokoontuivat neuvotteluun. Kun Keesh saapui, lähetettiin lähettiläs hänelle sanomaan, että hän tulisi neuvotteluun. Mutta hän lähetti vastauksen, sanoen olevansa nälkäinen ja väsynyt; sitäpaitsi hänen igloonsa oli kyllin tilava ja mukava, että sinnekin voisi paljon miehiä mahtua.

Ja miesten uteliaisuus oli niin suuri, että koko joukko läksi Klosh-Kwanin luota Keeshin iglooseen. Hän oli syömässä, mutta otti miehet arvokkaasti vastaan ja asetti heidät istumaan arvonsa mukaiseen järjestykseen. Ikeega oli ylpeä ja hämmästynyt tämän käänteen johdosta, mutta Keesh oli tyyni ja rauhallinen.

Klosh-Kwan toisti Bimin ja Bawnin kertomuksen ja lopetettuaan sanoi ankarasti: "Niin että selitystä vaaditaan, oi Keesh, sinun metsästystapasi johdosta. Onko siinä noituutta?"

Keesh katsoi häneen ja hymyili. "Ei, oi Klosh-Kwan. Sitä ei ole, sillä eipä ole nuoren pojan lupa tietää mitään noituudesta, enkä minä tiedä. Olen vain keksinyt tavan, millä voi tappaa jääkarhun helposti, siinä kaikki. Se on viekkautta eikä noituutta."

"Ja voiko kuka tahansa tehdä sen?"

"Ken hyvänsä."

Seurasi pitkä äänettömyys. Miehet silmäilivät toinen toisensa kasvoja, ja Keesh kävi syömään.

"Ja ... ja ... ja tahdotko kertoa meille, oi Keesh?" kysyi Klosh-Kwan lopulta aralla äänellä.

"Miksei, tahdon kertoa teille", vastasi Keesh, lopetti syöntinsä imien mehun luusta tarkkaan ja nousi. "Aivan yksinkertainen juttu. Nähkääs!" Hän otti esille ohuen valaanluisen suikaleen ja näytti sitä heille. Sen päät olivat terävät kuin neulan kärjet. Sitten hän taivutti sen varovasti sormillaan. Äkkiä hän päästi päät irti, jolloin ruoto ponnahti suoraksi. Sitten hän otti valaanrasvapalan.

"Niin", sanoi hän, "otat valaan ihrapalan, näin, ja koverrat sen ontoksi. Sitten asetat valaanruodon tähän onttoon kohtaan, tiukasti jännitettynä, ja peität sen toisella ihrapalalla. Sitten se pannaan ulos, missä se jäätyy pieneksi, pyöreäksi palloksi. Karhu nielee pienen, pyöreän pallon, ihra sulaa, teräväpäinen ruoto oikenee suoraksi haavoittaen karhun sisuksia, ja kun karhu tulee hyvin heikoksi -- mikäs, ettei sitä voi keihästää. Sehän on aivan helppoa."

Ja Ugh-Gluk sanoi: "Ah!" Ja jokainen sen jälkeen sanoi jotakin, kukin omaan tapaansa, ja Klosh-Kwan sanoi: "Ooh!" ja kaikki ymmärsivät.

Tämä on kertomus Keeshistä, joka eli hyvin vanhaksi napameren äärellä. Koska hän harjoitti viekkautta eikä noituutta, kohosi hän kurjimmasta igloosta kylänsä päälliköksi, ja kautta niitten vuosien, jotka hän eli, kerrotaan hänen heimonsa olleen hyvinvoipaa, eikä yhdenkään lesken tai yksinäisen tarvinnut yöllä vaikeroida sitä, ettei ollut heillä lihaa.

End of Project Gutenberg's Yllätys y. m. kertomuksia Alaskasta, by Jack London