Part 6

Masa ihan ponnahti koholle, haparoitsi käsillään ja painui jälleen olkiin.

Siellä on joku riihen edessä. Tuleekohan se tänne?

Jännittyneenä jäi hän kuuntelemaan, ja kuuli selvään, kuinka siellä joku asetteli rekeä. Nyki ja ähki. -- Nyt ähkiminen loppui. Sen sijaan alkoi kuulua viheltämistä.

Tuleekohan se tänne, vai ottaako se ruumenia ruumensuojasta? ajatteli Masa. Kohoavasta vihellyksestä hän ymmärsi, että luuvaan se tulee. Yht'äkkiä vihellys katkesi ja kuului hiljainen älähdys.

Masa tiesi, että nyt se on luuvan ovella. Hän kyyristyi syvemmälle olkiin.

-- Mikäs per--? kuului luuvan ovelta hiljainen ihmettely. Kuka --?

Vähään aikaan ei kuulunut muuta kuin hengittelyä. Sitten kuului ihmettelevä hengähdys ja jotain liikettä.

-- Ämmä aa saari, kuului sitten.

Se on löytänyt minun kirjani, säikähti Masa ja yritti painua lattian sisään.

-- Mikäs saakeli nyt oikein on? kuului luuvan ovelta vapautuneesti. Hoi! Onko siellä ketään? Hei?

Masa tunsi äänestä, että se on Ratulan Jussi.

-- Hoi! huusi Jussi vielä. Sitten hän kuului tulevan luuvaan ja menevän yli lattian olkiladon ovelle.

-- Hoi! Onko siellä ketään? huusi Jussi olkilatoon. Kuunteli hetkisen ja tuli takaisin ihmetellen, että: "mikäs mikäs -- mikäs nyt oikein on?"

Masa ei nähnyt, mutta kuuli, että nyt se tulee suoraan häntä kohti. Jo kuului, kuinka oljet kahisivat, kun se kumartui niiden ylitse katsomaan häntä.

-- Hoi poika! Mitä sä täällä olet?

Masa ei liikahtanut jäsentäkään.

-- Onko se kuollut? pääsi Jussilta.

Masa vavahti. Jussi huomasi sen ja uskalsi tulla olkien ylitse hänen luokseen. Masaa olasta puistaen kysyi:

-- Mitä sä täällä olet?

Masa riuhtasi, murahti ja kääntyi toisin.

-- Mikset sä ole koulussa? tiukkasi Jussi.

Masa ei puhunut mitään.

-- Mitä sulle nyt sanotaan! Kun täällä vain olet etkä ole mennyt kouluun! -- Opettajakin -- kuule! torui Jussi.

Masan hartiat nytkähtivät, hän tyrskähti ja alkoi nyyhkiä.

Jussi katsoi avuttomana.

-- Onko sinulle oltu ilkeitä? kysyi sitten. Varsanniemessäkö? Vai koulussako?

Masa nyyhkytti vain.

-- Älä nyt itke, koetti Jussi lohdutella. Pääset minun kanssani hevosella. Minä vain panen olkikuorman, niin sitten heti lähdetään.

Jussi meni heittelemään lyhteitä rekeen. Eikä Masa ehtinyt vielä ajatella mitään, kun Jussi jo huusi:

-- Tule nyt!

Masa totteli ja silmiään pyyhkien tuli ovelle.

-- Ota kirjasikin! huomautti Jussi.

Masa otti ja sitten laskeutui luuvan kynnykseltä kuorman päälle.

-- Istu nyt sitten niin, ettet putoa! sanoi Jussi ja suitsista nykäisten vielä sanoi:

-- Noh! Mennään nyt.

Juuri kun he olivat tulossa koulun tienhaaraan, sylkäisi koulu melakoivan oppilasparvensa pihalle. Huutaen ja hälisten juoksivat ne maantietä kohti.

Masa hätääntyi. Kääntyi toisaanne ja koetti painautua kuormaan. Kuitenkin ne huomasivat hänet.

-- Ka hei! Saari! huusi joku.

-- Missä?

-- Olkikuormassa!

Koko parvi rähähti nauramaan ja tavoitti olkikuorman.

-- Onko Saari ollut Harjukylän koulussa vaihteen vuoksi?

-- Tiinaliisan koulussa se on ollut.

-- Kuinka tuo hevonen jaksaa vetää, kun koko "saari" on kuorman päällä!

Sellaista sateli perästä tulevasta joukosta. Korpisen Rikku yritti kiivetä kuorman päällekin ja nauroi niin, että suu levisi korviin asti.

-- Tuu tänne, senkin mullosilmä, ärjäsi Jussi ja yritti lyödä Rikkua ohjasperillä.

Rikku väisti lyönnin ja päästi irti kuormasta. Siellä Jussin ulottuman ulkopuolella hän jatkoi räkättämistään ja pani kaikkensa matkaan. Ja kun Masa Varsanniemen tien haarassa laskeutui pois kuorman päältä, oli Rikku jo siinä höristelemässä. Jussi kuitenkin huomasi sen ja huusi:

-- Jos perkeleen räkäkuono menet sinne, niin mä tulen ja näytän sulle!

Rikun täytyi taas kieltäytyä mieliteostaan. Vahingon koetti hän korvata entistä rähisevämmällä naurulla.

Masa pääsi rauhassa menemään. Mutta melkein samassa, kun hän ehti kotiin, oli Rikkukin jo siellä.

Masa jäykistyi penkille istumaan.

Rikku jäi muurin viereen seisomaan ja naureskeli niin, että emäntäkin, lankavyyhtiä orteen asettaessaan ihmetteli:

-- Mikäs sitä Rikkua nyt niin kovin naurattaa?

Sitä juuri Rikku odottikin ja äänekkääseen nauruun yltyen hän sanoi:

-- No kun Masa tuli Ratulan Jussin olkikuormassa, kun me --

Enempää ei Rikku ehtinyt sanoa, kun Masa villisti karjaisten hyppäsi hänen kimppuunsa, löi hänet alleen ja korahdellen mukiloitsi hänen päätään laattiaan.

Rikku repesi rääkymään.

-- No mutta Masa! Mikä Jumalan tähden sun nyt on tullut? siunasi emäntä ja tarttui Masan takin helmaan.

Kuin tappeleva kissa, jonka hännästä otetaan kiinni, pyörähti Masa ja puri emäntää käteen.

-- Jumala siunatkoon! parahti emäntä. Niinpä sä oot kuin hullu! huudahti vielä ja sysäsi Masan menemään.

Rikku hyppäsi heti ulos. Porstuassa hän törmäsi turkit päällä tulevaan isäntään niin että tämä horjahti. Rikku säikähti.

-- Masa meinasi mun tappaa! rääkyi hän ja kiireesti pyrki pihalle.

-- Tappaa sun olisi saanutkin, tuollaisen tappisilmän! ärjyi isäntä, pui nyrkkiä ja tömisti jalkaa Rikulle, joka takana silmin mennä nuoletti jo tallin sivulla.

Masa seisoi kuin sakeassa sumussa siinä kamarin oven ja sängyn jalkopään kulmauksessa, johon emäntä hänet tyrkkäsi. Hämärästi hän kuuli, kun isäntä porstuassa mellasti Rikulle, ja hämärästi hän näki, kun emäntä pöydän luona pyyhki voita kipeälle kädelleen ja Mikku pyöri ympärillä kysellen:

-- Onko äitin täti pipii?

Hämärästi näki Masa senkin, kun isäntä tuli tupaan sellaisella touhulla, ettei ollenkaan huomannut häntä. Vasta turkit naulaan saatuaan hän emännän käden voitelupuuhatkin huomasi.

-- No -- mikäs sun käteesi on tullut? kysyi ja etusormella ohjaten syöksäytti liman nenästään lattialle, hankasi sen siitä saappaansa pohjaan ja sormiaan housunkaulukseen pyyhkien meni emännän luo.

Emäntä vain naurahteli eikä tehnyt mitään selkoa. Eikä Mikkukaan osannut sanoa muuta kuin:

-- Äitin on täti pipii.

Vähitellen sai isäntä kuitenkin selville, mitä tuvassa oli tapahtunut.

-- No -- missäs se Masa nyt on? tohahti hän ja samassa jo huomasikin Masan.

Pitkin ja painavin askelin harppasi hän Masan luo.

-- Sun veljesi tapettiin Korpisessa, eikä siitä joudu kukaan kärsimään. Sua ei meillä tapeta. Mutta Ratulainenkin sanoi, jotta mun pitää tehdä sinusta mies. Ja minä teen! Sä et saa meillä oppia mitään huonoja konsteja, jylisi isäntä ja molemmin käsin vanui Masan tukkaan.

XIV.

Puoliääneen pyrskähti oppilaista joku nauramaan, kun Masa seuraavana aamuna tuli kouluun. Toiset katsoivat häneen säälimättömästi, toiset säälivästi hymyillen. Vain joku oli, joka ei nauranut eikä hymyillyt, ihmetellen vain kysyi silmillään.

Masa kesti sen kaiken ja pääsi paikalleen istumaan. Avasi kirjan ja syventyi sitä lukemaan.

-- Katso sen tukkaa, kuuli hän takanaan kuiskattavan ja huomaamattaan vei hän käden päähänsä. Tukka tuntui olevan vanukkeinen. Eiliseltä.

Takaa kuului pidätetty hihitys. Se sai Masan poskilihakset nytkähtämään ja silmät välähtämään.

Opettaja tuli luokalle. Veisattiin virsi ja opettaja luki rukouksen. Loi sitten tarkastelevan katseen yli luokan. Pysähtyi Masaan ja kysyi:

-- Missä Saari oli eilisen päivän?

Koko luokka hiljeni.

Masa katsoi pulpettiin eikä vastannut mitään. Opettaja odotti. -- Mikset sinä vastaa? kysyi sitten. Masa katsoi vain pulpettiin eikä vastannut.

-- Mikset sinä vastaa? uudisti opettaja tiukemmin.

Masa ei vastannut.

-- Olitko sairas? Masa ei vastannut.

-- No mutta -- miksi et sinä sano mitään? ihmetteli opettaja. Nouse seisomaan ja selitä missä olit eilisen päivän. Sairastitko vai miksi et tullut kouluun?

Masa nousi seisomaan, mutta ei sanonut mitään.

-- Tämähän on merkillistä! hymähti opettaja ja loi kummastelevan katseen yli luokan.

Oppilaista toiset ihmetellen, toiset pelokkaina katsoivat Masaan. Joidenkin kasvoilla väreili ivahymy. Korpisen Rikku nauroi melkein ääneen, pyöri ja heittelehti tuolillaan kuin olisi istunut elohopean päällä. Vuoroin avasi suunsa kuin jotain sanoakseen; vuoroin levitti sen leveään naurun virniin.

-- Mitäs se Korpinen siellä? Istu rauhassa! sanoi opettaja kiusaantuneesti.

-- No, kun Masa -- Saari -- tuli eilen Ratulan Jussin olkikuormassa, rähähti Rikku.

Opettajan katse naulautui Rikkuun.

-- Mitä? Olkikuormassa! -- --?

-- Niin. Ratulan Jussin olkikuormasssa se tuli, kun me menimme kotiin, kielitteli Rikku.

Opettajan puolittain hämmästynyt, puolittain epäilevä katse viipyi vielä Rikussa. Vähitellen se kuitenkin lipui Masaan.

-- Mitenkä se asia nyt oikein on Saari? Sanopa, missä olit eilispäivän.

Masa ei sanonut mitään. Poskilihakset vain nytkivät ja silmät välähtelivät Rikkuun päin.

-- Oletko sinä tullut Ratulan olkikuormassa? Mistä? Ja minkätähden? Selitäpäs nyt!

Masa ei sanonut mitään.

-- Miksi et sinä vastaa?

Opettajan äänessä kuului jo nousemassa olevaa kiukkuakin.

Luokalta ei kuulunut hiiskausta. Rikkukin oli jäänyt nauru kasvoilla odottamaan.

Opettaja odotti vähän aikaa.

-- Jahah! Vai et sinä aio sanoa, missä olit eilen, sanoi sitten kylmästi, laskeutui alas kateederilta ja hitaasti tuli pitkin käytävää. En minä jouda tässä koko tuntia sinulta vastausta onkimaan.

Masan luo tultuaan tarttui opettaja hänen otsatukkaansa ja käski tulla peremmälle. Vastaanpanematta antoi Masa viedä itseään. Se sai Korpisen Rikun nauramaan koko suullaan. Käsiään polviin takoen ja takapuoltaan nostatellen hän nauroi ja yritti saada toisiakin nauramaan. Siellä täällä joku koettikin väkinäisesti hymyillä.

-- Seiso siinä ja muistele, missä olit eilisen päivän, sanoi opettaja ja asetti Masan seisomaan kateederin viereen luokkaa vastapäätä. Itse nousi hän kateederille, koputti sormillaan pöydänkanteen ja käski olla hiljaa.

-- Hiljaa! uudisti vaativammin ja katsoi Rikkuun, joka yhä vain riemuitsi, kuin olisi saanut siihen jonkinlaisen erikoisoikeuden.

-- Korpinen tulee myös tänne, sanoi opettaja kuivasti.

Rikun nauru jähmettyi ja hän jäi tuijottamaan opettajaan kiittämättömyyden ja väärinymmärryksen uhrina.

-- No! Tule vain, tule! kiristi opettaja. Vai pitääkö minun tulla sinuakin tukasta taluttamaan.

Itkua tehden vääntäytyi Rikku seisaalleen ja läksi laahustamaan.

-- Seiso tuossa! käski opettaja ja viittasi kateederin toiselle puolelle. --

Vihdoinkin päästiin alkamaan tunti.

Sen loputtua käski opettaja Masan ja Rikun mennä paikalleen. Masan hän määräsi illalla jäämään.

Masa jäi.

Likemmä tunnin sai hän istua illan hämyisessä koulusalissa, ennenkuin opettaja tuli ja alkoi jälleen tutkia, missä hän oli eilispäivän ollut.

Masa ei vastannut mitään. Härkäpäisesti vain altakulmain mulautti, kun opettaja uhkasi rangaistuksella.

-- No seiso sitten siinä! tiuskasi opettaja ja hermostuneesti liikehtien meni omalle puolelleen.

Masa seisoi.

Illan hämy yhä tummeni ja hiljaisuus tiheni. Pyöreänaamainen seinäkello vain yksitoikkoisesti tikutti.

Vihdoin kuului taas ovenkäynti. Voimistelusalista alkoi kuulua luokkasaliin suuntautuvia askeleita. Ovi avautui ja opettaja tuli luokkasaliin.

-- Koko ajanko sinä olet seisonut! ihmetteli hän, kun tapasi Masan seisomassa samassa asennossa, mihin hänen lähtiessään jäi.

-- Niin, sanoi Masa hiljaa.

Opettaja hymähti itseään syyttävästi ja asettui istumaan pulpetille Masaa vastapäätä.

-- En minä sinulle mitään pahaa tahdo, alkoi hän puhella. Päinvastoin. Minä olen aina toivonut sinulle kaikkea hyvää ja myötätunnolla ottanut osaa kohtaloosi. Varsinkin sen jälkeen, kun se veljesi, Jukka, vai mikä hänen nimensä oli --

Siihen katkesi opettajan lause ja hän jäi katsomaan Masaan, joka tärisi kuin ylimääräisesti kuormitettuna, ja jonka silmistä tipahteli kyyneleitä pulpetille -- -- --

Opettajankin alkoivat huulet nytkiä ja posket vavahdella. -- -- Hiljaa pani hän kätensä Masan pään päälle ja vapisevalla äänellä kuiskasi:

-- Saat mennä kotiin.

Masa etsi tarpeelliset kirjat pulpetin laatikosta ja läksi hissuttamaan pois.

Opettaja seurasi hänen menoaan. Vielä sittenkin, kun Masa jo oli sulkenut oven takanaan, istui hän pulpetilla miettivän hiljaisuuden täyttämässä luokkasalissa, ja raskain ilmein katsoi sinne, johon Masa hänen näkyvistään katosi.

XV.

Seuraavana aamuna ei kukaan nauranut, kun Masa tuli kouluun. Eikä opettajakaan enää tutkinut, missä hän oli ollut silloin toissapäivänä. Jonkinlaisella melkein kunnioitukseen vivahtavalla pidättyväisyydellä kaikki suhtautuivat häneen.

Sitä seuraavana aamuna tuli Ylikarpin Tussu Masaa vastaan maantiellä.

-- Menetkö sä nyt Ratulan luuvaan? kysyi Tussu.

Masa ei vastannut mitään. Sieppasi vain jäätyneen kokkareen tieltä ja sinkautti sen Tassulle vasten naamaa.

-- S--nan ruotikee! kiljaisi Tussu ja toisella kädellä silmäänsä painaen yritti toisella tavoittaa jo hyvässä matkassa menevää Masaa.

Illalla tuli Tussu Varsanniemeen. Kysyi isäntää. Isäntä oli ulkometsätorpparilta sysiä hakemassa, ja emäntä sanoi, ettei hän tule kotiin ennen puolta yötä, jos tulee vielä silloinkaan.

Tussu meni penkillä läksyjään lukevan Masan viereen istumaan.

-- Mitäs se Masa nyt tietää? kysyi.

Masa ei sanonut mitään. Silmiään vain mulautti vihaisesti.

-- Kun viskasi mua aamulla jäätelillä, jotta mun on vieläkin toinen silmä melkein kiinni, toimesi Tussu emännälle ja näytti silmäänsä.

-- Masako? ihmetteli emäntä ja koetti piilottaa sidottua kättään.

-- Niin. Aamulla tuolla maantiellä.

-- Mikä sen Masan sitten on tullut, päivitteli emäntä.

-- Enkä mä ainakaan sille mitään tehnyt, totesi Tussu. Mikäs emännän käteen on tullut, kun pitää kääre olla?

-- Ehen mä tiedä. Se on vain vähän kipeä, sanoi emäntä torjuvasti.

-- Missäs poika-Masa on? kysyi Tussu pitemmäksi venähtäneen äänettömyyden jälkeen.

-- Missä lie kylillä. Tussu läksi pois.

Emäntä jatkoi askarettaan ja Masa lukemistaan. Tussusta ei puhuttu mitään koko iltana.

Kylällä siitä kuitenkin puhuttiin. Ja kun Masa taas aamulla tuli kouluun, otettiin hänet jo eteisessä vastaan merkitsevin hymyin ja naurunrähinällä.

-- Sankari saapuu! huusi joku ja avasi eteisestä luokkasaliin vievän oven selkiselälleen. Joku toinen työnsi hänet luokkasaliin, jossa myöskin puhkesi naurunrähinä. Masan takinhelmaankin joku tarttui, ja taakseen katsomatta Masa huitaisi nyrkillään ja potkaisi. Kuului heikko rymähdys ja rähinä katkesi. Ja kun Masa tahtomattaan katsahti taakseen, näki hän Mattilan Väinön, koulun hennoimman ja viattomamman pojan, verta vuotavaa nenäänsä pidellen nousevan lattialta.

Masan mieltä purasi vihlova itsesyytöksen tunne. Eihän Väinö ollut koskaan tehnyt hänelle pienintäkään pahaa -- --

Mutta kuka sen käski repiä minua -- kuka jo -- -- -- Ja kylmästi kuin ei olisi mitään tehnyt, meni Masa paikalleen.

Koulun ylijärjestäjä kirjoitti Masan nimen luokkataululle. Masa kohotti hiukan päätään. Näki nimensä taululla ja painautui jälleen lukemaan.

Opettaja tuli tunnille. Silmäsi tauluun. Piti rukoukset. Katsoi uudelleen tauluun ja kysyi:

-- Mitäs Saari on tehnyt?

Masa ei sanonut mitään.

Opettaja uudisti kysymyksensä.

Masa ei sanonut nytkään mitään.

Ylijärjestäjä sai selittää.

Vielä kysyi opettaja, oliko Saarella mitään sanomista ylijärjestäjän selostukseen.

Masa ei sanonut mitään.

Opettaja määräsi hänelle tunnin jälki-istunnon.

Masa ei värähtänyt. Suu tiukasti suljettuna vain katseli välinpitämättömän näköisenä.

Seuraavana aamuna hän ei ollut minkäänlaisissa kouluunlähtöpuuhissa. Oleskeli vain ja seisoskeli eikä avannutkaan kirjoja.

-- Jassoo! Eikö nyt olekaan koulua? kysyi isäntä sen huomatessaan. Ja kun ei Masa sanonut siihen mitään, käski isäntä hänen ottaa kintaat ja hakoraudan ja mennä tunkion viereen havuja hakkaamaan.

Masa meni.

Itse meni isäntä poika-Masan kanssa Karipohjasta pärepuita hakemaan.

Iltapäivällä käski isäntä poika-Masan pysyä tämän illan kotona hevosia ruokkimassa. Itse sanoi menevänsä kintaita hakemaan Rantin suutarilta, ja samalla lupasi käydä Ylikarpissa katsomassa, minkälaisen hevosen ne ovat nyt markkinoilta tuoneet.

Pikemmin kuin osattiin odottaakaan tuli hän kuitenkin takaisin.

-- Missäs Ruokko-Masa on? kysyi heti, kun sai oven auki. Ka siellä. Onpa nyt ollut koulua, ärjäisi hän Masaa kohti mennen. Mitä sä aamulla sanoit, jotta ei oo? Häh?

Masa kyräili altakulmain.

-- Ja mikset sä oo toissa, kolmantena päivänäkään ollut koulussa? Ja ollut arestissakin jo ainakin kahtena päivänä! Ja tapellut --! Ja -- ja -- -- Ryökäleen ruokko!

Isäntä vapisi kiukusta.

-- Sun tähtesi tässä saa hävetä silmänsä maalle, kun ihmiset hyppivät niin, ettei pian kehtaa tuvasta pihalle mennä! Missä sä olit silloin, kun Ratulan Jussi sua olkikuormassa toi? Häh? Sano! Ja mitä varten sun sitä Ylikarpin Tussua piti silmään nakata? Ja mitä se Mattilan Väinö sullen on tehnyt, kun sun on sitäkin pitänyt lyödä ja potkia kuin hullu koni? Häh? Sano!

Isäntä meni ottamaan takasta piippuunsa valkeaa.

-- Sano! minä sanoin, karjaisi hän ankarasti savuavan piipun takaa, niin että Mikkukin peloissaan piiloutui äidin taakse.

-- Älä nyt siinä taas niin kovin -- --! supatteli emäntä. Poikakin sua pelkää.

-- No mitäs saat -- -- Tulen sun tukkaasi! sähisi isäntä ja silmät kiiluen ja sormet harallaan hyökkäsi Masaa kohti. Masan luo päästyään kuitenkin pysähtyi, niinkuin olisi jotain muistanut. Pyörähti ja meni ulos.

Tupaan jäi tavallista syvempi äänettömyys. Isäntä meni suoraa päätä Ratulaan.

-- Onkos isäntä kotona? kysyi heti, joutamatta tervehtääkään.

-- Tuolla se on kamarissa. Menkää sinne, käski kahvinkeittopuuhissa häärivä emäntä.

Kamarissa oli opettajakin.

-- Jassoo, opettajakin on täällä! Hyvää iltaa -- tuota --.

-- Iltaa! Istukaa! käski isäntä.

-- Tiedä tuota -- ole niin istumisestakaan väliä. Mä tulin vain sanomaan, jotta sen Masan pitää muuttaa heti paikalla meiltä pois!

-- Pois! Mitä varten? ihmetteli Ratulan isäntä.

-- No en minä kehtaa sitä pitää. Kun se tuollaiseksi rupesi, sanoi Varsanniemen isäntä leveä ja syvä halveksinnan sävy äänessään.

Toiset näyttivät ällistyneiltä.

-- Joo. Niin se on, jotta en minä Masaa enää pidä, vahvisti Varsanniemi, otti lakin pois päästään niinkuin toistenkin oli, pudottautui tuolille istumaan ja lakin pudotti tuolin viereen lattialle. Tänä aamunakin, kun olisi pitänyt kouluun lähteä, ei se ollut niitä miehiäkään. Istuskeli vain ja oleskeli. Minäkin luulin, jotta ei nyt olekaan koulua, ja käskin sen mennä havuja hakkaamaan -- kun mä olen aina koettanut katsoa sen, jotta ei se vain laiskottelemaan oppisi. Vasta nyt illalla sain kuulla, jotta tänä päivänä on ollutkin koulua.

-- Kyllä nyt koulua on ollut, totesi opettaja.

-- Niin. Nyt sitten jo huudetaan, jotta minä pidän Masaa vain töissä enkä päästä kouluun. Mutta, vaikka mä sen itse sanon, niin sellaista minä en ole koskaan tehnyt. Enkä tule vastakaan tekemään. Kyllä se kouluun saa vapaasti tulla aina kun koulua vain on. Tänä iltana minä olen vasta senkin kuullut, jotta ei se oo ollut koulussa silloinkaan toissapäivänä vai koska se lie ollut. Ja tänä iltana minä olen vasta kuullut sen muistakin koiruuksista. Opettajanhan on pitänyt sitä rangaistakin?

-- Onhan sitä vähän pitänyt, myönsi opettaja.

-- Joo. En minä sitä enää pidä. Tiedä mikä karvoo vielä tuleekaan, kun oikein ehtii. Se toisen lapsen kurittaminenkin on niin ilkeää, jotta kyllä se mun puolestani saa jäädä tekemättä, sanoi Varsanniemi ja sylkäisi matolle.

-- Niin, onhan se niinkin, myönsi Ratulainen. Meillä olikin tässä opettajan kanssa juuri puhetta siitä Masasta, että mikä sen on tullut, kun se tuollaisia tekee. Eihän siinä ennen ole sellaisia merkkejä näkynyt?

-- No ei sitten vähääkään, ennenkuin nyt nämä, joista tässä on juuri puhe ollut. Minäkin olen luullut, jotta ei sillä ole sisua ollenkaan. Mutta näkyy vain olevankin. Silloin mä sen tulin jo näkemään, kun se sitä meidän emäntää käteen puri.

-- Mitä? Puri!?

-- Joo.

Varsanniemi kertoi koko asian.

-- Emäntä on kyllä kieltänyt, jotta ei sitä saa kellenkään sanoa, eikä tarvitsekaan sitä tämän leveämmälle levittää. Emäntä kovasti kummasteli. Ylikarpin Tussuakin, jotta kun kehtaa tulla täysiaikainen mies porajamaan, lopetti Varsanniemi kertomuksensa.

-- Hm hm, hymähteli Ratulainen. Mikähän kumma siihen Masaan on oikein mennyt?

-- No en minä ainakaan ymmärrä, tunnusti ja ihmetteli Varsanniemi.

-- Joistakin seikoista olen minä johtunut ajattelemaan, että se on yhteydessä hänen veljensä kuolemantapauksen kanssa, sanoi opettaja. Se on jollain tapaa koskenut häneen niin ankarasti, että hänen hermostonsa on ärtynyt eikä toimi enää oikein normaalisesti. Enkä minä usko, että tässä kuri mitään auttaa. Pikemmin --

-- No ei mitään se auta, innostui Varsanniemi. Silloin mä tulin senkin näkemään, kun minä -- tuota -- Varsanniemi hämmentyi hiukan.

-- Kun se siihen meidän emännän käteen puri, niin mä menin niin luontooni, jotta mä otin ja tukistin sitä, alkoi hän tyynemmin. Ja vaikka mä ravistin sitä oikein noin kätevänlaisesti, niin se ei urahtanut. Hampaitten ritinä vain kuului ja suusta pursusi vaahtoa. Mutta ääntä se ei päästänyt. Äsken mä olin tehdä samoin, mutta sain kuitenkin itseni takaisin. Ja sentähden se pitääkin laittaa meiltä pois, jotta minä en enää toista kertaa sitä tee. Ei siitä mitään hyvää ole. Paatuu se vain. Paatuu ja sappi kasvaa.

-- Minä luulen, että kun hän pääsisi jonnekin muualle, toiseen piiriin, jossa ei häntä ja hänen asioitaan tunnettaisi, niinkuin ne täällä tunnetaan, niin se tekisi hänelle hyvää, sanoi opettaja, kun taas sai vuoron.

-- Se voisi olla, myönsi Varsanniemi.

-- Olisikohan hänellä ketään sukulaisia missään muissa kunnissa? kysyi Ratulainen Varsanniemeltä. Tiedättekö te?

-- En mä muita tiedä, mutta setä hänellä on kaupungissa, sanoi Varsanniemi miettien ja lattiaan katsoen. Samassa hän jo innostuneena kohotti päänsä ja löi käsillä polviinsa ja melkein huudahti:

-- Jaa, mutta sinne se sopiikin! Sillä ei ole yhtään lasta. Viime syksynä kuoli ainoa tyttö keuhkotautiin. Sinne se sopii! Ja ne ovat sitten vielä niin aikaan tuleva pari, jotta kun sattuu, niin ottavat Masan ilman maksuakin.

-- Tunnetteko te ne? kysyi Ratula.

-- No, niinkuin sun siinä. Me oomme sen Hermannin -- se on Hermanni sen miehen nimi -- me oomme sen kanssa rippikoulukaverit. Minä oon monta kertaa sen torilla nähnyt, kun oon kaupungissa ollut. Ja oon mä jonkun kerran sen asunnollakin käynyt, kertoi Varsanniemi.

-- Mitenkähän se olisi, tuumiskeli Ratulainen. Jos te ette aijo enää Masaa pitää, niin tekisittekö sen palveluksen että ottaisitte selvän, suostuvatko he ottamaan Masan? Kun te olette tuttavakin niiden kanssa.

-- Niin no -- miksen minä sitä tee, myönsi Varsanniemi. Minä olen muutenkin ajatellut kaupunkiin mennä näinä päivinä. Niin jotta -- kyllähän se sopii.

-- Sittenhän se sopiikin kovin hyvin, ihastui Ratulainen. Ja nyt me juomme kahvit sen asian päälle, koska näkyy juuri tulevan.

-- Harjakaisiksi, naurahti opettaja.

-- Niin. Harjakaisiksi, naurahti Ratulainenkin.

Emäntä asetti kahvitarjottimen pöydälle, siirsi tuoleja pöydän luo ja käski tulla ottamaan kahvia.

XVI.

Setä ei ottanut Masaa hoitoonsa. Eikä oman paikkakunnan ihmisistäkään kukaan siihen suostunut.

-- Hoitakoon Varsanniemi loppuun asti, kun kerran ottikin, sanoivat.

-- Ja kun kerran sen tuollaiseksi on opettanut, sanoivat jotkut, äänessä eräänlaista vahingoniloa. Kärsiköön itse.

Ja vielä jotkut sanoivat:

-- Jopa minä olen sitä ajatellutkin, että saapas nähdä, saako Varsanniemi Hantin Karoliinan pojasta ihmisen. Nyt se on nähty -- --

Nakkasivat nenäänsä ja vetivät sormensa pois pelistä.

Olikin oltu jonkinlaisessa epävarmuudessa, että miten se Masa oikein oli otettava ja mikä se oikein oli. Nyt ei enää tarvinnut olla epävarma. Samanlainenhan se näkyy olevan kuin kaikki muutkin sellaiset. Saa vain ruveta katsomaan, ettei tuo silmille hyppää.

Masa jäi siis edelleenkin Varsanniemeen.

-- Mutta rippikoulua kauemmaksi en minä sitä pidä. Enkä enää sen asioihin itseäni sekota. Saa minun puolestani olla ja tulla ja mennä niinkuin tahtoo, sanoi isäntä, sylkäisi ja käänsi selkänsä sinne ovenpuolisänkyyn päin, jonka puolella Masa tavallisesti lueskeli, kun ei toimissa ollut.

Masa jäi yksin maailmaan. --