Chapter 7

Mikä onni se oli, että pääsin pois kaikesta tutusta, häiritsevästä ympäristöstä tänne yksinäisyyteen juuri silloin, kun voimani alkoivat väsähtyä. Täällä mahtavan luonnon suuressa hiljaisuudessa kaikki kävi niin luonnolliseksi ja yksinkertaiseksi. Se suuri arvoitus selvisi ja tarkoitus sekä johdonmukaisuus kaikessa tuli esiin. Minä tunsin vihdoinkin syvästi ja kirkkaasti, että olin yksin, aivan yksin.

Mutta samalla valtasi minut ääretön rauha ja sydämeni täyttyi suurella riemulla, sillä minä tunsin että minun yksinäisyyteni oli osa siitä ylimmästä yksinäisyydestä, joka henkii koko luonnosta ja joka on ihmissielun sisimpänä sydämenä. Nyt oli oloni onnellista. Ja rinnassani kasvoi hellyys sinua kohtaan ja kaikkia ihmisiä kohtaan, sillä minä tunsin, että olin yksin enkä pyytänyt muuta. Yksinäisyys tuo sopusointua ja rauhaa. Yksinäisyys sisältää itsessään onnen. Ja juuri yksinäisyyden tieto on auttava minua elämään ihmisten seassa, jotka nyt ovat minua lähempänä kuin silloin, jolloin tahdoin heitä yksinäisyyteni poistajiksi.

Elä luule, Olli, etten tuntenut iloa, suurta iloa kirjeesi johdosta. Ymmärräthän, Olli, millaista riemua ihmissydän tuntee, kun toinen ihminen on valmis uhraamaan oman onnensa luodakseen onnea hänelle. Sillä sitä se juuri oli. Sinä näit kuinka riipuin kiinni sinussa, sinä näit kuinka mahdoton minun oli ajatella elämää ilman sinua, ja siksi sinä tahdoit antaa itsesi minulle. Enkö minä ymmärtäisi antimesi arvoa! Ja enkö minä ymmärtäisi kuinka lähelle itseäsi tahdoit minut liittää, kun pyysit minua rupeamaan vaimoksesi! Tuo tieto on aina oleva lämmittävänä päiväpaisteenani, armaimpana ilonani. En sano, että se on antava minulle voimaa työhön -- voimaa minulla oli sitä ennenkin -- mutta se on antava työlleni sielun.

Olen kiitollinen sinulle siitä, ettet puhunut minulle ennen lähtöäni ja ettet kirjoittanut ennen. Silloin olin niin väsynyt enkä ehkä olisi käsittänyt sitä, että surmaisin meidän molempien onnen, jos rupeaisin vaimoksesi. Nyt sen käsitän ja sinäkin sen tiedät, Olli. Nyt ymmärrän, kuinka varmasti sinut menettäisin silloin, kun maailman edessä sinut omistaisin.

Enkä minä voi antaa pois sitä suurinta iloani. Ole minun niinkuin nyt olet minun. Anna minun olla osallisena iloissasi ja suruissasi niin paljon kuin oma sydämesi käskee. Ja ota vastaan mitä minä voin sinulle antaa. Senkaltaista tunnetta kuin avioliitto edellyttää emme voi toisillemme antaa, et sinä minulle enkä minäkään enää sinulle. Mutta näin onkin hyvä. Ja näin omistamme toisemme enin.

Nyt alkaa minulle työn aika, onnen aika, maailman suurella työkentällä, ihmisten seassa. Ja elämän pyhäpäivät ne saan viettää sinun kanssasi, Olli. Kun väsymys tapaa ja hermostunut hyörinä uhkaa häiritä yksinäisyyttäni, silloin tiedän kenen luona saan levätä. Ja silloin tuntuu pyhä pyhälle.

Olli, minun Ollini, ymmärrämmehän toisemme nyt täydellisesti. Ei ole enää mitään varjoa välillämme, kun taas tapaamme toisemme.

Ja nyt kun olen yksin, omistan kaikki.

Sinun Annasi."

-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --

Hart hengitti syvään. -- -- -- -- -- Yksin! -- Yksinkö? -- -- Särkyikö hänen onnensa nyt -- -- -- vai nytkö juuri se tuli ehyeksi?