Part 7

Mutta ah! Polly ei ollut Dolly, ei se lemmetyinen, joka oli tehnyt heidän pimeän kotinsa Lontoossa niin valoisaksi ja iloisaksi. Hän oli mennyt kotiinsa taivaallisen isänsä huoneesen ja nyt odotteli heitä sinne. Tony oli vielä kauan, ennenkuin hän pääsi ainaisesti yhteen lemmetyisensä kanssa, mutta vanha Oliver erosi kohta täältä.

Kun hän hiljaan ja tyytyväisesti suloisena kesäiltana istui lastensa ja ystäväinsä keskellä ja Susanna lauloi Pollya nukuttaaksensa, kuuli Tony hänen puoliääneen sanovan, miten tavallisesti: "vähän ajan perästä tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, ja missä minä olen, siellä pitää teidänkin oleman. — Niin, tapahtukoon siten, rakas Herra Jesus!"