Part 8

WALLENSTEIN. Jo kauan kestivätkin. Anna tänne! (Vitjoja katsellen.) Se keisarin ol' _ensi_ suosiota. Friaulin sodass'[151] antoi hän ne, oli viel' arkkiherttuana, siitä asti niit' tottumuksest' olen pitänytkin. -- Lie taikauskoa se. Niiden tuli niin kauan olla suojakeinonani, kuin niitä pidin luottain niiden voimaan, ja liittää minuun häilyväinen onni, jonk' ensi suosiota olivat -- No hyvä! Onneni siis uudistukoon, kun tämä taika nyt on voimaton.

(Kamaripalvelija poistuu vaatteet mukanaan. Wallenstein nousee seisomaan, astuu salin poikki ja jääpi vihdoin mietteissään seisomaan Gordonin eteen.)

Kuink' entisaika mua lähenee! Nään Burgaun hoviss' itseni mä jälleen; siell' oli meillä hovipojantoimi. Useinhan kiistelimme, tarkoitit parasta, olithan myös mielelläsi siveyssaarnaajana, mua toruit, kun luottain rohkeoihin unelmiin tähtäilin määrättömän korkealle, ja kehuit mulle oivaa keskitietä. -- Oi, huonoks näyttäytyi viisautes, se varhain teki sinust' elähtäneen ja kurjaan soppeen antaisi sun kuolla, tähteini jalous jos sit' ei estä.

GORDON. Oi ruhtinas! Niin tyynnä rantaan kytkee ruuhensa pienen köyhä kalastaja, kun suuren merilaivan myrsky ruhjoo.

WALLENSTEIN. Oletko, vanha mies, jo satamassa? En minä. Elämäni aalloill' liitää tuoreena, uljaana viel' edelleen nuorekkaan murtumaton rohkeus, ja toivo viel' on jumalattareni. Nuor' on mun henkeni, ja itseäni jos sinuun vertaan, voisin kerskaella kiireisten vuotten voimatonna menneen ylitse ruskeoiden hiusteni.

(Astuu pitkin askelin huoneen poikki ja jääpi seisomaan toiselle puolelle, vastapäätä Gordonia.)

Ken vielä sanoo, että onni pettää? Se uskollinen oli mulle, nosti joukosta minut rakkaasti ja kantoi jumalankäsillänsä voimakkailla minua ylös elon astuimia. Eloni tiet ei ole tavalliset, ei kätenikään viivat.[152] Kuka voisi selittää elämäni ihmismitoin? Nyt näytän syvään suistuneelta, mutta kohoan taaskin; vankka nousuvesi piankin seuraa tätä pakovettä --

GORDON. Muistanpa sentään vanhan sananlaskun: ei päivää pidä kiittää ennen iltaa. En toivoani tahtois perustaa semmoiseen onneen, joka kauan kestää; onnettomuudelle on toivo suotu. Liihottaa pelko kohdall' onnellisen, iäti kohtalon näät horjuu vaaka.

WALLENSTEIN (hymyillen). No entinenpä Gordon haastaa jälleen. -- Muuttuuhan kaikki, mikä maallist' on, veronsa[153] vaatii pahat jumalat; pakanakansat vanhat sen jo tiesi, senvuoksi itsellensä valitsivat onnettomuuden vapaaehtoisen kateista jumaluutta lepyttääkseen, ja Tyfon[154] veriset sai ihmisuhrit. (Hetkisen vaiettuaan, vakavasti ja hiljemmin.) Minäkin hälle olen uhrannut -- Kaatuihan rakkain ystäväni, kaatui, ja minun oli syy. Ei mulle enää niin paljon iloa tuo mikään onni, kuin tämä isku tuottanut on tuskaa. -- Kateus kohtalon on tyydytetty, se hengen hengest' ottaa: rakkaaseen, puhtaaseen päähän salama se sattui, jonk' oli määrä murskaks lyödä minut.

VIIDES KOHTAUS.

EDELLISET. SENI.

WALLENSTEIN. Senikö tulee? Aivan suunniltaan! Mik' asia sun tänne tuo näin myöhään?

SENI. Sun tähtes pelkään, ruhtinas.

WALLENSTEIN. Mit' uutta?

SENI. Pakene ennen päivää! Älä luota sa ruotsalaisiin!

WALLENSTEIN. Mitä mielees sattuu?

SENI (ääntänsä koroittaen). Äl' luota ruotsalaisiin!

WALLENSTEIN. Mitä siis?

SENI. Äl' odota sa heidän saapumistaan! Kavalat ystäväs sun pian tuhoo; nyt taivaan merkit ovat kauheat, läheltä kiertää sua tuhon verkko.

WALLENSTEIN. Uneksit, Baptista, sun pelko huumaa.

SENI. Äl' usko tyhjästä mun pettyvän! Oi, tule, kiertotähdist' itse lue, sun että tuhoo väärät ystäväsi.

WALLENSTEIN. Vääristä ystävistä kokonaan onnettomuuteni on alkuisin. Ois neuvo saanut tulla aikaisemmin, en tähtiä nyt kaipaa tähän enää.

SENI. Käy katsomaan! Oi, omiin silmiis luota! Elämän huoneessa[155] on hirmumerkki, läheinen vihollinen[156] tähtes loisteen takana vaanii -- Kuule varoitusta! Äl' yhdy noihin pakanoihin, jotka sotivat pyhää kirkkoamme vastaan!

WALLENSTEIN (hymyillen). Kaikuuko ennuslause sieltäpäin? -- Niin! Nytpä muistan -- Tästä ruotsalaisten liitosta pitänyt et ole koskaan -- Käy maata! Niitä merkkejä en pelkää.

GORDON (näiden puheiden ankarasti järkyttämänä kääntyy Wallensteinin puoleen). Oi valtaruhtinas! Ma saanko haastaa? Myös halvan sana saattaa hyödyks olla.

WALLENSTEIN. Vapaasti puhu!

GORDON. Ruhtinas! Mut jospa ei tämä oiskaan turha kauhukuva, kaitselmus jospa teitä pelastaakseen ihmeellisesti käyttäis tätä suuta!

WALLENSTEIN. Kuumeessa puhutte nyt kumpainenkin. Tuhonko mulle toisi ruotsalaiset? Liittooni pyrkivät he eduksensa.

GORDON. Jos sentään juuri ruotsalaisten tulo -- jos juuri se nyt tuhon jouduttaisi päätänne luottavaista kohti -- (heittäytyen maahan hänen eteensä) Vielä on aika, ruhtinas --

SENI (polvistuu). Oi, kuule häntä!

WALLENSTEIN. On aika; mihin? Nouskaa, tahdon.

GORDON (nousee seisoalleen). Viel' on etäällä Reinin-kreivi. Käskekää -- ja tähän linnoitukseen hän ei pääse. Jos tahtoo piirittää, niin koittakoon! Sanonpa: ennen eessä näiden vallein hän joukkoinensa joutuu perikatoon, kuin povessamme uupuu urhokkuus. Hän nähköön, mihin pystyy sankarparvi, jot' innostuttaa sankarjohtajansa vakaasti ryhtyin syytään sovittamaan. Se keisaria liikuttais, hän leppyis, mielellään näät hän taipuu lempeäksi, ja Friedland katuvana palatessaan suuremman suosion on hältä saava kuin saanut ois hän koskaan luopumatta.

WALLENSTEIN (katselee häntä kummastellen ja hämmästyneenä sekä on jonkun aikaa vaiti, osoittaen voimakasta sisällistä liikutusta). Oi Gordon -- kiihko johtaa teitä kauas, nuoruudenystäväll' on lupa siihen. -- On verta juossut, Gordon. Koskaan mulle ei keisar' anteeks anna. Hän jos voisi, niin anteeksantoonsa en suostuis minä. Jos tiennyt oisin, kuink' on käynyt, että rakkaimman ystävän se mulle maksais, ja näin jos puhunut ois sydämeni -- olisin kenties arvellut -- tai kenties en olisikaan -- Turhaa surku nyt! On alku vakava, ei tyhjään pääty. Siis menköön kaikki vaan nyt menoaan!

(Astuen ikkunan ääreen.)

Kas, yö jo on, jo hiljaa linnass' ovat -- Kamaripalvelija, näytä tulta!

(Kamaripalvelija, joka sillävälin on hiljaa astunut huoneeseen ja ilmeisen osanottavaisena seisonut taampana, astuu mieli kuohuksissa esille ja heittäytyy herttuan jalkoihin.)

Sinäkin? Tiedän kyllä, miksi _sinä_ sovintoon toivot mun ja keisarin. Tuo ihmisparka! Häll' on Kärntenissä maatilkku, ja hän pelkää, että sen ne vie, kun hän on _minun_ tykönäni. Olenko liian köyhä korvaamaan, min palvelijat menettää? No! Ketään en minä tahdo pakottaa. Jos luulet mun onneni jo menneen, jätä minut! Viimeisen kerran vaatteeni nyt riisu ja sitten liittyä saat keisariisi -- No, Gordon, hyvää yötä! Nyt pitkään aion maata, sillä suuri on ollut viime päiväin tuska. Älkööt minua liian varhain herättäkö!

(Poistuu. Kamaripalvelija näyttää tulta. Seni seuraa. Gordon jää pimeään seisomaan, katseillaan seuraten herttuaa, kunnes tämä on kadonnut käytävän päähän; sitten hän ilmeillään osoittaa tuskaansa ja murheen vallassa nojautuu erästä pylvästä vasten.)

KUUDES KOHTAUS.

GORDON. BUTTLER, alussa näyttämön takana.

BUTTLER. Täss' seiskaa hiljaa, kunnes annan merkin!

GORDON (kavahtaa pystyyn). Hän on se, murhaajia tuo jo.

BUTTLER. Valot on poissa. Syvää unta nukkuu kaikki.

GORDON. Mihinkä ryhdyn? Häntä pelastamaan? Mä hälytänkö talon sekä vahdit?

BUTTLER (tulee näkyviin taustalta). On käytävässä valoa. Tie selvä nyt ruhtinaan on makuusuojaan.

GORDON. Mutta valani eikö rikkoudu, jonka tein keisarille? Jos hän pakoon pääsee, lisäämään vihollisen voimaa, eikö minulle koidu hirmuseuraukset?

BUTTLER (hiukan lähemmä tullen). Vait! Kuule! Kuka haastaa?

GORDON. Ah, on sentään parempi niin, saa ratkaista sen taivas. Minäkö voisinkaan niin suurta tehdä? En _minä_ ole hänen surmaajansa, jos kaatuu hän; vaan jos hän pelastuisi, työ _minun_ ois ja raskaat seuraukset.

BUTTLER (esille astuen). Tuon äänen tunnen.

GORDON. Buttler!

BUTTLER. Se on Gordon. Mit' etsitte te täältä? Näinkö myöhään tyköä herttuan te tulla saitte?

GORDON. Siteessä kätenne on?

BUTTLER. Siin' on haava. Se Illo taisteli kuin hurja, kunnes iskimme hänet maahan --

GORDON (kauhun vallassa). Ne on kuolleet!

BUTTLER. Niin kävi. -- Vuoteess' onko hän?

GORDON. Ah Buttler!

BUTTLER (tiukaten). No onko? Tämä työ ei salass' säily.

GORDON. Hänt' ei saa tappaa. Te sit' älkää tehkö! Ei teidän kättänne nyt taivas käske. Se saihan haavan.

BUTTLER. Eipä tarvitakaan nyt _minun_ kättäni.

GORDON. On syylliset jo kuolleet, oikeus on tyydytetty. Voi nämä uhrit sen jo sovittaa.

(Kamaripalvelija tulee käytävää pitkin, sormi suulla käskien äänettömyyteen.)

Hän nukkuu. Säästettäköön pyhää unta!

BUTTLER. Valveillaan saa hän kuolla.[157]

(Tahtoo mennä.)

GORDON. Sydämensä, ah, maallisiss' on vielä, eikä hän viel' ole valmis käymään Luojan eteen.

BUTTLER. Armahtaa Luoja!

(Tahtoo mennä.)

GORDON (pidättää häntä). Yö vain hälle suokaa!

BUTTLER. Voi lähin hetki antaa meidät ilmi.

(Tahtoo pois.)

GORDON (pidättää häntä). Vain yks' hetki!

BUTTLER. Minut päästäkää! Mit' auttaa häntä lyhyt lykkäys?

GORDON. Oi, aik' on jumala, jok' ihmeit' tekee! Yhdessä hetkessä voi hietajyvät[158] tuhannet juosta, liikkuu yhtä joutuin aatokset ihmisen. Vain yksi hetki! Kentiesi muuttuu _teidän_ sydämenne, tai _hänen_ -- Saattaa tulla tieto -- taikka taivaasta onnen seikka ratkaisten, pelastain -- Oi, mit' yksi hetki voikin!

BUTTLER. Te muistutatte mulle, kuinka kalliit minuutit ovat.

(Polkee jalkaansa lattiaan.[159])

SEITSEMÄS KOHTAUS.

MACDONALD ja DEVEROUX astuvat esiin pertuskamiehiä mukanaan. Sitten KAMARIPALVELIJA. EDELLISET.

GORDON (heittäytyen Buttlerin ja toisten väliin). Julmuri, et saa! Ruumiini yli vasta pääset, sillä en tahdo nähdä sitä hirmutyötä.

BUTTLER (työntäen hänet tieltään). Höperö ukko!

(Etäältä kuuluu torventoitotusta.)

MACDONALD ja DEVEROUX. Ruotsalaisten torvet! Siis he jo porteill' ovat! Rientäkäämme!

GORDON. Jumala!

BUTTLER. Paikallenne, linnanvanhin![160]

(Gordon syöksyy ulos.)

KAMARIPALVELIJA (kiiruhtaa huoneeseen). Pois melu! Hiljaa, herttua nyt nukkuu!

DEVEROUX (kovalla, kauhistavalla äänellä). Nyt, ystävä, on juuri melun aika!

KAMARIPALVELIJA (ruveten huutamaan). Apua! Murhaajia!

BUTTLER. Surmaa hänet!

KAMARIPALVELIJA (Deveroux'n lävistämänä suistuen käytävän suulle). Oi Jeesus Maria!

BUTTLER. Nyt murskaks ovet!

(Menevät ruumiin yli käytävään. Kuullaan kahden oven taampana kaatuvan -- Kumeita ääniä -- aseidenkalsketta -- sitten äkkiä syvä hiljaisuus.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

KREIVITÄR TERZKY.

KREIVITÄR TERZKY (kynttilä kädessä). On Theklan makuuhuone tyhjä. Missä hän lie -- ja Neubrunn, joka hänen luokseen jäi valvomaan --? Hän paennutko lie? Minnekä lieneekään hän paennut? On jälkeen riennettävä, kaikki on liikkeelle pantava. Tää kauhuviesti mitenkä herttuaan on vaikuttava! Kun mieheni vaan oisi saapunut pidoista takaisin jo! Valvookohan nyt herttua? Niin tuntui, kuin ois täällä puheltu, kävelty. Käyn kuuntelemaan ovelle tuonne. Ken se? Nyt se rientää portaita tänne ylös.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

KREIVITÄR. GORDON. Sitten BUTTLER.

GORDON (kiireissään, hengästyneenä syöksyen huoneeseen). Erehdys -- ei ruotsalaisia ne ole. Älkää te pitemmälle menkö -- Buttler -- Luoja! Miss' on hän? (Samassa kun hän huomaa kreivittären.) Ilmoittakaa, kreivitär --

KREIVITÄR. Linnasta tuletteko? Missä on mun mieheni?

GORDON (kauhistuneena). Oi, miehenne! Ei pidä kysyä sitä! Menkää huoneeseen --

(Tahtoo poistua.)

KREIVITÄR (pidättää häntä). En ennen kuin te mulle ilmaisette --

GORDON (mitä hartaimmin pyytäen). Maailma riippuu tästä hetkestä! Jumalan tähden, menkää -- Sillävälin kun puhumme -- oi, taivas! (Kovasti huutaen.) Buttler! Buttler!

KREIVITÄR. Hän sekä mieheni he linnass' ovat.

(Buttler tulee käytävässä.)

GORDON (joka huomaa Buttlerin). On erehdytty -- Eivät ruotsalaiset, vaan -- keisarilliset ne ovat tulleet -- Kenraaliluutnantti[161] mun käski tänne -- hän itse tääll' on heti -- Pitemmälle hän kieltää menemästä --

BUTTLER. Tuli myöhään.

GORDON (heittäytyy seinää vasten). Oi Luoja laupias!

KREIVITÄR (aavistusten vallassa). Mi' myöhäist' on jo? Ken itse tääll' on heti? Egeriin Octavioko tullut? Kavallusta! Miss' on nyt herttua?

(Kiiruhtaa käytävään.)

KYMMENES KOHTAUS.

EDELLISET. SENI. Sitten PORMESTARI. HOVIPOIKA. KAMARIROUVA. PALVELIJOITA juoksee kauhun vallassa näyttämön poikki.

SENI (joka kovin kauhistuneen näköisenä tulee käytävästä). Oi verityötä hirmuista!

KREIVITÄR. Mit' on, Seni, tapahtunut?

HOVIPOIKA (tullen esiin). Oi kauhistava näky!

(Palvelijoita soihtu kädessä.)

KREIVITÄR. Mitä on se? Jumalan tähden!

SENI. Kysyttekö vielä? Huoneessaan ruhtinas on surmattuna, miehenne linnassa on lävistetty.

(Kreivitär jää kauhun hyytämänä seisomaan.)

KAMARIROUVA (rientää huoneeseen). Apua herttuattarelle!

PORMESTARI (tulee kauhuissaan). Mikä valitus tästä talost' unen häätää?

GORDON. Sai talonne nyt ikikirouksen! Surmansa tääll' on saanut ruhtinas.

PORMESTARI. Varjelkoon siitä Luoja!

(Syöksyy ulos.)

ENSIMÄINEN PALVELIJA. Paetkaa! Ne surmaa meidät kaikki!

TOINEN PALVELIJA (kantaen hopea-astioita[162]). Tästä ulos! On alakäytävät jo miehitetty.

(Näyttämön takaa huudetaan.)

Kenraaliluutnantille tehkää tilaa!

(Tätä sanottaissa herää kreivitär kauhunkankeudestaan, tointuu ja nopeasti poistuu.)

(Näyttämön takaa.)

Portille vahdit! Kansa takaisin!

YHDESTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET, mutta ei kreivitärtä. OCTAVIO PICCOLOMINI astuu huoneeseen seurue mukanaan. DEVEROUX ja MACDONALD tulevat samalla taustalla pertuskamiesten kanssa. Wallensteinin ruumista kannetaan punaisessa peitteessä[163] taustan puolta näyttämön poikki.

OCTAVIO (joutuisasti astuen sisään). Ei niin saa käydä? Mahdotonta! En sit' uskoa voi! Buttler! Gordon!

GORDON (vastaamatta viittaa kädellään taustalle päin. Octavio katsoo sinne ja seisoo kauhun valtaamana).

DEVEROUX (Buttlerille). Täss' on kultainen talja,[164] ruhtinaan myös miekka!

MACDONALD. Käskette ehkä, että kanslian[165] --

BUTTLER (Octaviota osoittaen). Vain häll' on valta käskyjä nyt jakaa.

(Deveroux ja Macdonald astuvat kunnioittavasti taapäin; kaikki poistuvat hiljaa, niin että ainoastaan Buttler, Octavio ja Gordon jäävät näyttämölle.)

OCTAVIO (Buttlerin puoleen kääntyneenä). Tätäkö tarkoitit, kun erosimme? Vanhurskas Luoja! Käteni mä nostan: en syypää ole tähän hirmutekoon.

BUTTLER. On teillä käsi puhdas. Käytittehän te minun kättäni.

OCTAVIO. Sa halpamainen! Pitikö sinun keisarisi käsky niin väärinkäyttää, julma salamurha tuon pyhän nimen syyksi vierittää?

BUTTLER (levollisena). Vain keisarinhan tuomion mä täytin.

OCTAVIO. Oi kuningasten kirous, jok' antaa elämän julman heidän sanoilleen ja kytkee katoaviin ajatuksiin paikalla teon, jot' ei tyhjäks saada! Pitikö totella niin heti? Miks et armolliselle[166] armahtamis-aikaa sa suonut? Enkel' ihmisten on aika -- päätöksen äkkitäytäntöhän sopii vain muuttumattomalle Jumalalle!

BUTTLER. Soimaatte mua! Miksi! Mitä rikoin? Tein hyvin, vapautin hirmuisesta vihollisesta tämän valtakunnan ja teostani vaadin palkintoa. Töillämme, _teidän_ sekä _minun_, on vain _tämä_ erotus: te teroititte sen nuolen, jonka minä lennätin. Kylvitte verta, pelästytte nyt, kun tuli verisato. Mutta _minä_ ain' olen tiennyt, mitä olen tehnyt, ja siks en säiky seurauksiakaan. Mukaani muuten oisko asiaa? Paikalla lähden Wieniin laskemaan verisen miekkani mun keisarini istuimen eteen, vuottain suosiota, jommoista nopsa, tarkka kuuliaisuus voi oiva tuomarilta vaatiakin.

(Poistuu.)

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET, mutta ei Buttleria. KREIVITÄR TERZKY astuu esiin kalpeana ja oudonnäköisenä. Hänen puhelunsa on heikkoa ja verkkaisaa, kiihkotonta.

OCTAVIO (mennen kreivitärtä vastaan). Oi kreivitär, näin pitkällekö tultiin? Tää seuraust' ol' onnettomain tekoin.

KREIVITÄR. Vain teidän työnne hedelmiä -- Kuollut on herttua ja mieheni; jo on myös herttuatar liki loppuansa ja siskontyttäreni kadoksissa. Tää kunnian ja loiston huone on nyt autio, ja kaikkein porttein kautta pois syöksyy kauhistunut hoviväki. Min' olen viimeinen, sen lukitsin; täss' saatte avaimet.

OCTAVIO (suuren tuskan vallassa). Oi, kreivitär, minunkin huoneeni on autiona!

KREIVITÄR. Ket' uhkaa vielä surma, kidutus? On kuollut ruhtinas, voi tyytyväinen kostoonsa keisar' olla. Pyydän, että sais vanhat palvelijat armon, jott' ei myös heidän uskollista rakkauttaan tultaisi rikoksena pitämään! Ei voinut veljeni[167] heit' ajatella, kun kohtalo löi hänet yllättäin.

OCTAVIO. Ei sanaa pahoinpitelystä eikä kostosta, kreivitär! On raskas syy raskaasti rangaistu, on sovitettu nyt keisari, ei siirry tyttärelle isältään muu kuin ansio ja maine. Ja keisarinna pitää kunniassa onnettomuuttanne ja osaa ottain sylinsä äidillisen teille avaa. Ei pelkoa siis enää! Luottakaa, turvatkaa armoon keisarilliseen!

KREIVITÄR (katse taivasta kohti). Suuremman herran armoon turvaudun -- Minnekä hautansa saa ruhtinas? Lepäähän kreivitärkin Wallenstein karteusiluostarissa, jonka on miehensä perustanut Gitschiniin; ja tämä aina tahtoi, kiitollisna onnensa perustajaa muistellen, hautansa saada _hänen_ rinnallensa. Oi, sinne suokaa hälle hautapaikka! Ja miehenikin jäännöksille pyydän ma samaa suosiota. Keisar' onhan linnaimme herra,[168] meille suotakoon vain hauta viereen esivanhempaimme.

OCTAVIO. Te vapisette -- Olette niin kalvas! Oi, mitä tarkoitatte,[169] kreivitär?

KREIVITÄR (ponnistaa viimeiset voimansa ja puhuu eloisasti ja ylevämielisesti). Te arvokkaammin minust' aattelette, kuin että uskoisitte minun jäävän sukuni sorruttua elämään. Me emme mielestämme olleet halvat kuninkaankruunuakin tavoittamaan -- Ei ollut käyvä niin -- Vaan mepä sentään ajattelemme kuninkaallisesti: parempi meist' on vapaa, uljas kuolo, kuin elämä ois vailla kunniata. -- Niin, otin myrkkyä -- --

OCTAVIO. Oi, auttakaa!

KREIVITÄR. Se myöhäist' on. Kun silmänräpäys on mennyt, täyttyy minun kohtaloni.

GORDON. Oi murhan, kauhun huone!

(Pikalähetti tulee tuoden kirjettä.)

GORDON (astuu häntä vastaan). Mitä on? Ah, keisarillinen on leima.

(Luettuaan päällekirjoituksen hän katse moittivana[170] antaa kirjeen Octaviolle.)

Tämä on _ruhtinaalle_ Piccolominille.

(Octavio pelästyy ja katsoo tuskan vallassa taivaaseen päin. Esirippu laskeutuu.)

(Poistuu.)

Loppu.

SELITYKSIÄ.

(Suomentajan kirjoittamat, etupäässä tohtori Albert Zipperin saksankielisen selitysteoksen nojalla.)

[1] _karttoja_ -- tähtitaivaankarttoja.

[2] _neljänneskaaria_ -- tähtien korkeuden määräämistä varten laadittuja, metallista tehtyjä kojeita, n.s. kvadrantteja (latinan 'quadrans' = neljännes).

[3] _seitsemän ... kiertotähdenkuvaa_ -- Ptolemaioksen järjestelmän mukaan kuuluivat kiertotähtiin Saturnus, Mars, Venus, Mercurius, Jupiter, kuu ja aurinko. Maata pidettiin maailmankaikkeuden keskuksena.

[4] _kolmen suuren_ -- Jupiterin, Venuksen ja Marsin. (Jupiter oli muinaisroomalaisten ylijumala, Venus rakkauden ja Mars sodan jumala.)

[5] _suora-, oikokulma-asennostaan_ -- s.o. 90 ja 180 asteen etäisyydestä.

[6] _mun tähtiäni_ -- Wallensteinille onneatuottavia Jupiteria ja Venusta.

[7] _in cadente domo_ -- "kaatuvassa huoneessa". Niistä 12 huoneesta, joihin tähdistäennustajat jakoivat taivaankannen (kts. I osan "Selityksiä", 97), oli neljä "kaatuvaa", ja niihin joutuneet tähdet katsottiin ihmiskohtaloihin nähden tehonsa menettäneiksi.

[8] _maan povessa_ -- Kts. I osan "Selityksiä", 94.

[9] _ja poistuu_ -- Alkuteoksesta on tämä huomautus epähuomiosta jäänyt pois. (Kts. toht. Zipperin selit.)

[10] _Hän_ -- Sesina. Kts. I osan "Selityksiä", 84.

[11] _hän_ -- Wallenstein.

[12] _lankos_ -- Terzky.

[13] _konsa tapahtuu tuo suuri maanjäristys_ -- kun julkaistaan Wallensteinin eronsaanti.

[14] _Rykmentit eivät tahdo Flanderiin, sain niiltä kirjelmän_ -- Vrt. I osa, muist. 63.

[15] _Kutsutaanko hänet_ -- ruotsalaisten lähetti.

[16] _Riistitte minult' amiraalinhatun_ -- amiraalinarvon merkin. Kun Wallenstein oli 1628 valloittanut Pommerin, nimitti keisari hänet amiraaliksi eli "keisarillisen laivaston sekä valtameren ja Baltianmeren kenraaliksi". Wallensteinin suunnittelemat Itämeren valtaamisaikeet jäivät kuitenkin laivaston puutteen ja ruotsalaisten väliintulon vuoksi toteutumatta. Stralsundin piirityksen epäonnistuminen oli näiden Wallensteinin suunnitelmien tyhjiinmenon alkuna.

[17] _Kruununpa_ -- Böömin kuninkaankruunun.

[18] _Päämiehenne_ -- Akseli Oxenstjerna.

[19] _suuri vainaa_ -- Kustaa Aadolf.

[20] _Hän voi niin sanoa_ -- Kustaa Aadolfin lausumana tämä ei ollut tyhjää korupuhetta; sillä hän ei ainoastaan ollut hallitsija, vaan hän myös _osasi_ hallita.

[21] _toiseksi Attilaksi, Pyrrhokseksi_ -- Wallenstein verrataan tässä "Jumalan vitsaksi" sanottuun hunnien kuninkaaseen, joka hävitti ja kauhistutti koko Eurooppaa, sekä uljaaseen, sotataitoiseen Epeiroksen kuninkaaseen.

[22] _kahdesta herrast'_ -- hallitsijastaan ja Jumalasta.

[23] _Reinin-kreivi_ -- Kts. I osan "Selityksiä", 99.

[24] _rajamaan_ -- Pommerin.

[25] _vanhan puolen_ -- Praagin Stare Mesto (saksaksi: Altstadt) nimisen kaupunginosan.

[26] _Ratschinin ja pienen puolen_ -- Praagin Hradzany ja Mala Strana (saksaksi: Kleinseite) nimiset kaupunginosat.

[27] _herttua Bourbonille_ -- Ranskan konnetabeli (maajoukkojen ylipäällikkö), Bourbonin herttua Kaarle (1490-1527) rupesi 1523 kuninkaan vastustajan, Kaarle V:n, palvelukseen, jolloin tuli tunnetuksi hurjista palkkasotureistaan. Kaatui Rooman muurien edustalla.

[28] _tään keisarhuoneen perustaja Kaarle_ -- keisari Kaarle V.

[29] _Böömille annoin kuninkaan jo kerran_ -- nim. pfalzkreivi Friedrichin ("talvikuninkaan"). Sen osallisuuden, mikä kreivi Terzkyn _äidillä_ lienee ollut mainittua kreivi Friedrichiä Böömin kuninkaaksi valittaessa, on runoilija tässä siirtänyt Terzkyn puolisolle.

[30] _asia häll' on kiireinen_ -- Max tahtoi nim. heti saada Wallensteinin omasta suusta kuulla, oliko totta, että tämä aikoi tehdä valtiopetoksen.

[31] _Kiireinen hänest' on_ -- Kreivitär luulee, että Max maltitonna kiirehtii Wallensteinin luo pyytääkseen tältä Theklaa omakseen.

[32] _Kuningas Unkarin_ -- keisarin poika Ferdinand. Kts. I osan "Selityksiä", 79.

[33] _käy esiin_ -- tulee valtakunnan sotavoimien ylipäälliköksi.

[34] _kulta-avaimia_ -- kamariherranarvon merkkejä.

[35] _Regensburgiss'_ -- Regensburgin ruhtinastenpäivillä.

[36] _Takaisinsuotu arvo_ -- ylipäällikkyyden saanti 1632.

[37] _apunäyttelijät_ -- n.s. statistit, jotka näyttämöllä eivät puhu eivätkä toimi.

[38] _mykän seitsenryhmän_ -- Kts. edellä Selitys 3.

[39] _Kolme lähettiä_ -- nim. yksi Egeriin, yksi Praagiin ja yksi Oxenstjernan luo.

[40] _Kuka kylvänyt on lohikäärmeen hampaita_ -- Vertauskuva on kreikkalaisesta muinaistarustosta: Kadmos kylvi lohikäärmeenhampaita; kylvöksestä nousi aseellisia miehiä, jotka keskenään taistelivat, kunnes kaikki kaatuivat. Kadmoksen lailla teki myös Jason, ja seuraus oli samanlainen.

[41] _Linzist'_ -- Kts. I osan "Selityksiä", 151.

[42] _Frauenbergiss'_ -- Kts. I osan "Selityksiä", 152.

[43] _Tämän_ -- Maxin.

[44] _pysyvän pohjantähden lailla_ -- joka ei koskaan muuta asentoaan taivaalla.