Part 4

HERTTUATAR. Lauenburgilainen? Hän Ruotsin liitoss' on, ei keisarin!

WALLENSTEIN. Ken keisarin on vihollinen, nyt ei ole mun.

HERTTUATAR (kauhistuneena katsellen herttuaa ja kreivitärtä). Siis totta? Ne siis teidät kukisti? Päällikkyydest' eroittivat? Oi taivaan Luoja!

KREIVITÄR (syrjästä herttualle). Jääköön siihen luuloon! Totuutta[63] näät ei jaksaisi hän kestää.

VIIDES KOHTAUS.

KREIVI TERZKY. EDELLISET.

KREIVITÄR. Oi, Terzky! Mikä häll' on? Kauheaa! Hän on kuin oisi nähnyt kummituksen!

TERZKY (vieden Wallensteinin syrjään, salavihkaa). Kroaatit määräsitkö lähtemään?

WALLENSTEIN. En.

TERZKY. Meidät on siis kavallettu!

WALLENSTEIN. Mitä?

TERZKY. He ovat yöllä menneet, jääkäritkin; on autioina kaikki lähikylät.

WALLENSTEIN. Ja Isolani?

TERZKY. Hänet lähetithän.

WALLENSTEIN. Minäkö?

TERZKY. Etkö? Deodatiakaan et sinä käskenyt? He ovat menneet.

KUUDES KOHTAUS.

ILLO. EDELLISET.

ILLO. Oletko[64] Terzkyltä --

TERZKY. Hän tietää kaiken.

ILLO. Maradas että myös ja Esterházy, Colalto, Kaunitz, Götz on poissa? --

TERZKY. Piru!

WALLENSTEIN (viittaa). Vait!

KREIVITÄR (on heitä tuskan vallassa syrjästä tarkannut ja astuu esille). Terzky! Taivas! Mit' on tapahtunut?

WALLENSTEIN (lähtemäisillään). Ei mitään. Lähtekäämme!

TERZKY (aikoen seurata Wallensteiniä). Ei se mitään, Teresia.

KREIVITÄR (pidättää häntä). Vai ei! Mä enkö näe kasvoinne elotonta kalpeutta? Vain teeskenneltyä myös veljen[65] maltti.

HOVIPOIKA (tulee). Teit' ajutantti kysyy, kreivi Terzky.

(Poistuu. Terzky seuraa hovipoikaa.)

WALLENSTEIN. Kuulusta viestinsä -- (Illolle.) Tää salalähtö kapinaa tietää -- Kenen sotamiehet on porttein vartijoina?

ILLO. Tiefenbachin.

WALLENSTEIN. Ne heti poistukoot ja sijaan tulkoot nyt Terzkyn krenatierit -- Kuule, Illo! Tiedätkö Buttlerista?

ILLO. Hänet näin. Hän koht' on täällä itse. Hän ei luovu.

(Illo menee. Wallenstein aikoo häntä seurata.)

KREIVITÄR. Hänt' älä päästä, sisko! Pidätä -- Onnettomuus se on --

HERTTUATAR. Oi! Mitä on?

(Pysyttelee kiinni Wallensteinissä.)

WALLENSTEIN (Horjuen häntä luotaan). Rauhassa olkaa! Päästäkää nyt minut! Leirissä ollaan, sisko, rakas vaimo! Piankin täällä vaihtuu myrskyt, poudat, kiivaita luonteita on työläs johtaa, ei koskaan lepo suosi johtajaa -- Jos haluatte minun tänne jäävän, niin teidän pitää mennä pois! Ei sovi näät miesten töihin vaimoin valitukset.

(Aikoo mennä. Terzky tulee takaisin.)

TERZKY. Jää tänne! Ikkunast' on katsottava.

WALLENSTEIN (kreivittärelle). Pois, sisko, pois!

KREIVITÄR. En koskaan!

WALLENSTEIN. Minä tahdon.

TERZKY (vie puolisonsa syrjään, tarkoittavasti viitaten herttuattareen). Teresia!

HERTTUATAR. Pois tule, hän kun käskee.

(Menevät.)

SEITSEMÄS KOHTAUS.

WALLENSTEIN. KREIVI TERZKY.

WALLENSTEIN (astuen ikkunan ääreen). Siis mitä siell' on?

TERZKY. Kaikki juoksevat ja ryhmittyvät. Syyt' ei tiedä kukaan, vaan umpimielin, synkän-äännetönnä lippuinsa luokse käyvät joukkueet, on uhkaavina Tiefenbachin miehet, valloonit yksin leiriosastossaan erillään ovat, muit' ei laske luokseen, pysyvät vakavina niinkuin aina.

WALLENSTEIN. Näkyykö siellä Piccolominia?[66]

TERZKY. Hänt' etsitään, mut löydetä ei mistään.

WALLENSTEIN. Millaisen viestin toikaan ajutantti?

TERZKY. Mun rykmenttini hänet lähettivät; uskollisuutta sulle taas ne vannoi ja taistoonkutsua vain ikävöivät.

WALLENSTEIN. Vaan kuinka leirissä tuo melske syntyi? Ei joukkoin tullut tietää mistään, kunnes Praagissa onnemme ois ratkaistu.

TERZKY. Oi, miks' et uskonut? Me rukoilimme sinua eilen, että portist' ulos Octaviota, hiipijää, et päästäis; hänt' itse hevosillas autoit pakoon --

WALLENSTEIN. Entistä virttä! Kerta kaikkiaan: pois tykkönään tää hullu epäluulo!

TERZKY. Myös Isolaniin olet luottanut, ja hän on hylännyt sun ensimäisnä.

WALLENSTEIN. Äskettäin nostin hänet kurjuudestaan. Hän menköön! Toivonut en ole koskaan kiitollisuutta.

TERZKY. Niin myös toisten laita.

WALLENSTEIN. Ja väärinkö hän tekee luopuissaan? Hän sitä jumalaansa seuraa, jot' on palvellut pelipöydäss' elinkauden. Onneeni liittyi hän ja eros siitä, ei minusta. Mit' olin hälle _minä_, hän _minulle_! Vain laiva olin, johon hän toiveensa ol' lastannut ja jossa vapaata merta tyytyväisnä kulki; hän näkee luotoin uhkaavan ja pian pelastaa tavaransa. Niinkuin lintu auliilta pesäoksaltansa, niinpä helposti hänkin lentää tyköäni; ei mikään side ihmisellinen[67] katkennut väliltämme. Pettyköön, ken etsii, ajattelemattomalta sydäntä! Viivoin pian haihtuvin elämän kuvat piirtyy silo-otsaan, ei mitään painu poven tyyneen pohjaan; iloisuus herkät nesteet liikuttaa, sisintä lämmitä ei mikään sielu.

TERZKY. Mieluummin sentään otsaan sileään kuin syväuurteiseen[68] mä turvaisin.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

WALLENSTEIN. TERZKY. ILLO tulee raivostuneena.

ILLO. Kavallus, kapina!

TERZKY. Haa, mitä taaskin?

ILLO. Pois Tiefenbachin miehet käskin, vaan ne -- velvollisuuden unhottaneet konnat --

TERZKY. No?

WALLENSTEIN. Mitä siis?

ILLO. Ne eivät totelleet.

TERZKY. Niin ammuta ne![69] Anna määräys!

WALLENSTEIN. Pois kiihko! Minkä aiheeks sanovat?

ILLO. Kenraaliluutnanttia yksin muka he tottelevat, Piccolominia.

WALLENSTEIN. Mitenkä?

ILLO. Hän niin kuuluu määränneen ja ohjeet saaneen suoraan keisarilta.

TERZKY. Siis keisarilta, ruhtinas!

ILLO. Ja eilen everstit luopui, hänen yllytteestään.

TERZKY. Kuuletko?

ILLO. Myöskin Montecuculia, Caraffaa, kuutta muuta kaivataan kenraalein joukosta -- ne viekoittain hän mukaan sai. Häll' ammoin kuului olleen jo kirjallinen valtuus keisarilta. Sanotaan myöskin Questenbergin kanssa keskusteluita hällä äsken olleen.

(Wallenstein vaipuu tuolille ja peittää kasvonsa.)

TERZKY. Voi, jospa oisit mua uskonut!

YHDEKSÄS KOHTAUS.

KREIVITÄR. EDELLISET.

KREIVITÄR. En tätä tuskaa -- en, en enää kestä. Sanokaa, Luojan tähden, mit' on tää!

ILLO. Rykmentit luopuu meistä. Kavaltaja on tullut kreivi Piccolominista.

KREIVITÄR. Sit' aavistin!

(Syöksyy huoneesta.)

TERZKY. Jos uskottu ois _mua_! Nyt näet tähtein sulle valhetelleen!

WALLENSTEIN (nousee seisomaan). Ei tähdet petä, _tämä_ tapahtunut on vastein tähtiä ja kohtaloa. Ei tähtitaito petä, viekas sydän vain petosta tuo taivaan varmuuteen. Totuuteen yksin nojaa ennustus; vaan missä luonto horjuu rajoistaan, siin' eksyy kaikki tiede. Harhaluulo jos oli ihmist' olla loukkaamatta moisella epäluulolla, niin koskaan en tätä heikkouttani mä häpee! On uskontoa vaistoss' eläinten; ei raakalainenkaan juo uhrin kanssa, jonk' aikoo miekallaan hän lävistää. Octavio, et tehnyt urhon tavoin! Ei älys voittanut mun älyäni; suorasta sydämestäni sun kehno sai voitonriemun häpeällisen. Ei kilpi ollut murhaniskus tiellä, häijysti pistit suojattomaan rintaan; aseita _niitä_ vastaan oon vain lapsi.

KYMMENES KOHTAUS.

EDELLISET. BUTTLER.

TERZKY. Kas! Buttler! Ystävä on siinä vielä!

WALLENSTEIN (astuu avosylin häntä vastaan ja syleilee häntä sydämellisesti). Syliini tule, vanha sotaveikko! Armaammat silmää kevätauringon hetkellä täll' on kasvot ystävän.

BUTTLER. Kenraali -- Minä tulen --

WALLENSTEIN (nojautuen hänen olkaansa). Tiedät siis? Kavalsi ystävä mun keisarille. No mitä sanot sinä? Olimmehan jo kolme vuosikymment' yhdess' olleet, _samassa_ telttavuoteess' uinuneet, _samasta_ lasista myös juoneet sekä ruokamme jakaneet ja häneen olin nojannut, niinkuin _sinun_ uskolliseen olkaasi nyt ma nojaan; mutta juuri kun sydämemme sykki vastatusten, hän näkee etunsa ja vitkaan pistää, viekkaasti väijyin, puukon mulle rintaan.

(Painaa kasvonsa Buttlerin rintaa vasten.)

BUTTLER. Se pettur' unhoon! Mik' on aikeenanne?

WALLENSTEIN. Niin, oikein! Menköön vaan! On mulla vielä runsaasti ystäviä; eikös niin? Rakastaa mua kohtalo viel' yhä, kosk' ihan teeskentelyn paljastaissaan toi mulle uskollisen sydämen. Hän jääköön sikseen! Älkää luulko, että mä suren hänen lähtöään, oi, suren petostaan. Pidin heistä molemmista, Max totisesti mua rakastikin, ei pettänyt hän mua, hän ei -- Olkoon se sillään! Nyt on tarpeen nopsa neuvo -- Praagista kreivi Kinskyn pikaviesti voi vaikka millä hetkell' olla täällä. Min tiedon tuoneekin, ei saa hän tulla kapinamiesten käsiin. Häntä vastaan lähetti varma jouduttakaa, joka mun luokseni tois hänet salatietä!

(Illo aikoo lähteä.)

BUTTLER. (pidättää häntä). Päällikkö, sanokaa ket' odotatte?

WALLENSTEIN. Odotan viestiä, jok' antaa tiedon, mitenkä Praagin laita.

BUTTLER. Hm!

WALLENSTEIN. Mi teill' on?

BUTTLER. Siis ette tiedä?

WALLENSTEIN. Mitä?

BUTTLER. Miksi melu leirissä syntyi.

WALLENSTEIN. Miksi?

BUTTLER. Viestimies on --

WALLENSTEIN (toivehikkaana). No?

BUTTLER. Tullut.

TERZKY ja ILLO. Tullut?

WALLENSTEIN. Viestimiehenikö?

BUTTLER. Siit' on jo tunteja.

WALLENSTEIN. Ja min' en tiedä?

BUTTLER. Pidätti hänet vahti.

ILLO (polkee jalkaansa). Horna vieköön!

BUTTLER. Kirjeensä avattu, se juuri kiertää nyt kautta koko leirin --

WALLENSTEIN (jännittyneenä). Tunnetteko sisällön?

BUTTLER (epäröiden). Minult' älkää tiedustelko!

TERZKY. Voi meitä, Illo! Kaikki sortuu maahan!

WALLENSTEIN. Ilmaiskaa kaikki! Jaksan kuulla vaikka pahinta. _Mennyt_ meilt' on Praagi? Onko?

BUTTLER. _On_ kyllä. Kaikki rykmentit, jotk' ovat Budweisiin, Taboriin ja Königgrätziin, Braunauhun,[70] Brünniin, Znaimiin[71] sijoitetut, on luopuneet, taas liittyin keisariin -- nyt ootte te ja Kinsky, Terzky, Illo lain turvaa vailla.[72]

(Terzky ja Illo näyttävät pelästyneiltä ja raivostuneilta. Wallenstein seisoo lujana ja tyynenä.)

WALLENSTEIN (lyhyen vaitiolon jälkeen). Selvyys saatu on -- se minult' epäilyksen tuskat poistaa. Taas povi vapaa, henki varjoton. Friedlandin tähdet yöllä vain ne loistaa.[73] Vitkaillen, horjuin olen vetänyt mä miekan, pidätellen itseäni, kun noudattaa sain omaa päätöstäni! Nyt pakko on, nyt väistyy epäilyt, puolustan elämääni, henkeäni.

(Poistuu. Toiset seuraavat.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

KREIVITÄR TERZKY.

KREIVITÄR TERZKY (tulee sivuhuoneesta). En jaksa enää -- Missä on ne? Kaikki on tyhjänä. Ne jätti minut yksin -- näin hirvittävään tuskaan -- Minun täytyi levolliselta näyttää siskolleni ja kaikki ahdistetun poven tuskat itseeni sulkea -- En sitä kestä! -- Jos petymme, jos ruotsalaisten luokse hän tyhjin käsin, pakolaisna saapuis, ei kunnioitettuna liittolaisna armeija mukanaan -- Jos meill' ois pakko kuin Pfalzin Friedrichillä maita kiertää muistoina kaatuneesta suuruudesta -- En sitä päivää sietäis, ja jos voisi hän itse kestää moisen alennuksen, sit' alennust' en jaksais _minä_ nähdä.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

KREIVITÄR. HERTTUATAR. THEKLA.

THEKLA (tahtoen herttuatarta pidättää). Voi, rakas äiti, jääkää tänne nyt!

HERTTUATAR. Mi julma salaisuus tääll' onkaan vielä, jot' ilmaista ei mulle -- Miksi karttaa minua sisko? Miksi tuskaisena hän harhailee ja sinä kauhuissasi? Ja mitä on nuo äänettömät vihjeet, joit' annatte te salaa toisillenne?

THEKLA. Ei mitään, äiti!

HERTTUATAR. Sisko, tahdon tietää.

KREIVITÄR. Auttaako tässä sitten salaaminen? _Voidaanko_ salata se? Ennemmin tai myöhemmin hän saa sen kuulla, kestää! Ei nyt voi heikkoutta noudattaa, uljuutta tarvitsemme, tyyneyttä, ja harjaannuttava on lujuuteen. Siis paremp', että hänen kohtalonsa ratkaisee yksi sana -- Teitä, sisko, petetään. Herttuaa ei erotettu, vaan -- hän on --

THEKLA (astuen kreivittären luo). Tahdotteko hänet hautaan?

KREIVITÄR. Niin -- herttua --

THEKLA (syleillen äitiään). Oi, kestä, oma äiti!

KREIVITÄR. -- on noussut kapinaan, hän viholliseen halusi liittyä, vaan sotajoukko ei seurannut, ja aie meni hukkaan.

(Näitä sanoja kuullessaan herttuatar horjuu ja vaipuu taintuneena tyttärensä syliin.)

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Friedlandin herttuan asuntoon kuuluva suuri sali.

WALLENSTEIN (haarniskaan pukeutuneena). Octavio, nyt määrääs olet päässyt -- Hylätty olen melkein niinkuin ennen, kun Regensburgin ruhtinastenpäivät mun oli tuominneet. Ei mulla muuta kuin itseni vain ollut -- mutta nyt olette nähneet,[64] minkäarvoinen on _mies_. Te karsitte pois lehvät puusta, täss' seison runkona nyt alastonna! Mutt' ytimessä elää luova voima, jok' itsestään toi esiin maailman. Armeijan vertainen jo olin teistä mä yksityisnä. Oli armeijanne jo ruotsalainen voima tuhonnut, tukenne viimeinenkin, Tilly, mennyt Lech-virran luona; tulvi Kustaan joukot jo Baijeriin, ja hovilinnassansa Wienissä vapisi jo keisarikin. Soturit oli kalliit, sillä joukko se onnellista seuraa -- Silloin minuun, hädässä avun tuojaan, silmät kääntyi, kumartui keisarin jo ylpeys solvaistun edessä: mun tuli muka luovalla sanallani tyhjät leirit kansoittaa. Minä tein sen. Rumpu soi. Nimeni kulki kautta maailman kuin sodanjumala. Niin hylättiin työhuoneet, aurat, riensi jokainen ennestään tuttuin onnenviirein luo -- Samaksi tunnen itseni kuin silloin! Luo henki itsellensä ruumiin, samoin myös Friedland kokoo leirin ympärilleen. Te tuokaa tuhantenne mua vastaan; ne tottuneet on kyllä voittamaan mun kanssani, ei käyden mua vastaan. Toisistaan pää ja ruumis muu jos eroo, niin näkyy, kumpaisessa asui sielu.

(Illo ja Terzky astuvat huoneeseen.)

Uljuutta, ystävät! Ei olla lyödyt. On meillä Terzkyn viisi rykmenttiä ja Buttlerinkin kelpo joukot -- Saamme kuustoistatuhatta myös ruotsalaista huomenna. Joukoll' yhtä suurellahan yhdeksän vuotta tätä ennen[65] läksin mä Saksaa keisarille valloittamaan.

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET. NEUMANN, joka vie kreivi Terzkyn syrjään ja puhelee hänen kanssaan.

TERZKY (Neumannille). Ne mitä tahtoo?

WALLENSTEIN. Mitä?

TERZKY. Kymmenen nyt Pappenheimin kyrassieria nimessä rykmenttinsä haluaa puheilles.

WALLENSTEIN (kiireesti Neumannille). Päästä heidät sisään! (Neumann menee ulos.) Tästä odotan jotain. Ne viel' epäröivät, ne voidaan vielä voittaa puolellemme.

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

WALLENSTEIN. TERZKY. ILLO. KYMMENEN erään korpraalin johtamaa KYRASSIERIA marssii esiin ja asettuu komennon mukaan riviin herttuan eteen, tehden kunniaa.

WALLENSTEIN (heitä jonkun aikaa tarkasteltuaan, korpraalille). Sun tunnen. Flanderista Brüggest' olet, nimesi Mercy on.

KORPRAALI. Niin, Heinrich Mercy.

WALLENSTEIN. Sun marssiessas saartoi hessiläiset,[66] vaan sinä heiltä, tuhannelta, pääsit sadalla kahdeksattakymmenettä.

KORPRAALI. Niin juuri, kenraali.

WALLENSTEIN. Ja mitä tästä uljaasta työstäs sait?

KORPRAALI. Sen kunnian, jot' anoin: pääsin tähän rykmenttiin.

WALLENSTEIN (kääntyy toisen puoleen). Olithan niitä vapaaehtoisia, jotk' Altenbergiss'[67] saivat rynnistää valtaamaan ruotsalaista patteria.

TOINEN KYRASSIERI. Niin olin, kenraali.

WALLENSTEIN. Ne muistan kaikki, joit' olen kerrankaan vain puhutellut. Mik' asianne?

KORPRAALI (komentaa). Pyssy kädelle!

WALLENSTEIN (kolmannen puoleen kääntyneenä). Sin' olet Risbeck Kölnistä.

KOLMAS KYRASSIERI. Niin olen.

WALLENSTEIN. Nürnbergin leiriimme sä vankinasi toit ruotsalaisen Dübald everstin.

KOLMAS KYRASSIERI. En minä, kenraali.

WALLENSTEIN. Niin, oikein! Teki vanhempi veljes sen -- Sull' oli vielä nuorempi veli; minne hän on jäänyt?

KOLMAS KYRASSIERI. Hän keisarin on väess' Olmützissä.[68]

WALLENSTEIN (korpraalille). No, esiin asianne!

KORPRAALl. Tavattiin kirje keisarillinen, se meitä --

WALLENSTEIN (keskeyttää). Ken on teidät valinnut?

KORPRAALI. Jokainen lippueemme arvall' yhden.

WALLENSTEIN. Siis asiaanne!

KORPRAALI. Kirje tavattiin, se oli keisarilta, ja se käskee hylkäämään sinut, muka petturin.

WALLENSTEIN. Ja mitä päätitte?

KORPRAALI. Ne toverimme, jotk' ovat Budweisissa, Olmützissä, Braunaussa, Praagissa, ne taipui, samoin Toscanan, Tiefenbachin rykmentit. -- Vaan mepä emme sua petturiksi, viholliseksi usko, meist' on tämä espanjalaisten[69] valheit' yksistään. (Vilpittömästi.) Ilmaise meille itse, mitä puuhaat, sä aina olet ollut meille suora, on meillä sinuun korkein luottamus, ei vieras suu saa kelpo päällikköä erottaa hänen kelpo joukoistansa.

WALLENSTEIN. Oikeita pappenheimiläisiäni!

KORPRAALI. Ja rykmenttisi sanoo sulle näin: Jos aiot vain tään sotavaltikkasi, jonk' uskonut sun huostaas keisar' on, säilyttää käsissäsi sekä olla vain Itävallan kunnon sotaherra, olemme valmiit sua auttamaan ja suojelemaan oikeuksiasi jokaista vastaan -- Ja jos kaikki toiset rykmentit jättää sun, me uskollisna olemme sulle kuolemaamme asti. Kas, meitä käskee huovinvelvollisuus kernaammin kuolemaan kuin myöntymään sun kukistumiseesi. Vaan jos totta kirjoittaa keisar', että muka meidät vihollisleiriin aiot kavaltaa -- siit' auta Luoja! -- silloin mekin sinut jätämme kirjeen vaatimuksen mukaan.

WALLENSTEIN. Kuulkaahan, lapset --

KORPRAALI. Mont' ei sanaa tarvis. Jos myönnät taikka kiellät, se jo riittää.

WALLENSTEIN. Kuunnelkaa! Tiedän teidät järkeviksi, te itse harkitsette, aattelette, te ette laumaa seuraa. Siksi aina armeijan joukoist' enin olen teitä arvossa pitänyt; vain lippueet voi sotaherran kiire katse nähdä, ei yksityistä -- raudankova käsky sokeena, ankarana vallitsee, siin' ihmist' ihminen ei lukuun ota -- Oon teihin nähden toisin menetellyt; kun raa'ass' ammatissa rupesitte jo talttumaan ja mulle ihmisaatos säteili otsaltanne, aloin teitä vapaina kohdella ja teille myönsin lausunto-oikeuden.

KORPRAALI. Kenraali, meit' olet arvokkaasti kohdellut ja meihin luottanut, meit' enemmän kuin muita rykmenttejä suosinutkin. Myös emme toimi suuren lauman mukaan, sen näet! Oomme sulle uskolliset. Vain sana sulta ja se meille takaa, petosta ettet mieti etkä aio viholliselle antaa armeijaamme.

WALLENSTEIN. _Minua_ petetään! Mun keisar' onkin uhrannut vihamiehilleni, täytyy mun kukistua, jos ei mua auta mun kelpo joukkoni. Nyt turvaan teihin -- Mun linnanani olkoon sydämenne! Kas, tähän rintaan, tähän vanhaan päähän nyt tähdätään! Niin, niinpä meitä kiittää espanjalaiset, sen me saamme heiltä taistoista Alte Festen, Lützenin! Siks avorinnoin pertuskoita vastaan me syöksyimme ja siksi jäinen maa ja kova paasi oli patjanamme; ei virrat vuolaimmat meit' estäneet, ei metsät ryteikköisimmätkään, mepä ajoimme Mansfeldiä väsymättä pakonsa kiemuroita seuraten, levotta marssimist' ol' elämämme, kuin tuulen humu niinpä koditonna kiisimme sodan kuohuttamaa maata. Ja nyt, kun raskas, epäkiitollinen, kiroinen asetyö on tehty sekä kätemme, aina altis, vierittänyt pois sodan kuorman, saisi nuorukainen,[70] tuo keisarillinen, siis helpon rauhan; oliivinlehvän, joka kuuluis _meille_, vaaleille pojankiharoilleen kietois --

KORPRAALI. Hän sit' ei tee, niin kauan kuin me voimme sen estää. Kukaan muu ei tätä sotaa, hirmuista, päättää saa kuin sinä, joka sit' olet kunnialla käynyt. Sinä kun veitkin meidät kuolintaistoon, itse saat tuoda meidät rauhan sulomaihin, yhdessä jakaa pitkän työmme heelmät --

WALLENSTEIN. Mitenkä? Luuletteko hedelmistä vanhuuden saapuessa nauttivanne? On turhaa luulla. Ette koskaan näe tään taiston loppua! Tää sota meidät jokaisen nielee. Itävalt' ei tahdo ensinkään rauhaa; siksi _minun_, joka juur' etsin rauhaa, täytyy kukistua. Mit' Itävalta huolii, hävittääkö armeijat, maailman tuo pitkä sota; vain kasvaa tahtoo se ja voittaa maata. Olette liikutetut -- jalo viha sotaiset silmänne saa salamoimaan. Oi, jospa henkeni teit' innostaisi, uljaasti, niinkuin ennen taisteluissa! Tahdotte mua auttaa, aseillanne suojella oikeuttani. -- Se kyllä jaloa on -- vaan mahdotonta täyttää vähäisen joukon! Päällikkönne tähden tulette turhaan uhrautuneiksi. (Luottavasti.) Ei! Varmuus meillä olkoon, ystäviä nyt etsikäämme, lupaa ruotsalainen apua meille, heitä näön vuoksi vain käyttäkäämme, kunnes käsissämme, kauhuksi kummankin,[81] me kohtaloa Euroopan kannamme ja maailmalle, riemuitsevalle, leiristämme tuomme ihanaseppeleisen rauhan!

KORPRAALI. Puuhaat vain näön vuoksi ruotsalaisen kanssa? Et pettää aio keisaria etkä meit' tehdä ruotsalaisiks? Sitä yksin sinulta toivoimmekin saada kuulla.

WALLENSTEIN. Mitäpä mua koskee ruotsalainen? Kuin hornan liejukkoa vihaan heitä ja Luojan avull' ajan heidät kohta kotiinsa Itämeren taa. Ma katson vain yleisetua. Kas, mull' on sydän, säälittää mua kurjuus Saksan kansan. Vaikk' olettekin alhaisarvoisia,[82] niin alhaisesti ette ajattele. Te ansaitsette paremmin kuin toiset minulta sanan tuttavallisen -- On sodansoihtu nyt jo leimunnut viistoista vuotta. Milloin aseet lepää? Ei ruotsalainen eikä saksalainen, ei paavilainen, luterinen kukaan toisensa tieltä väisty! Joka käsi on toista vastaan! Kaikkialla on vain riitapuolia, ei tuomareita! Mihinkä tämä päättyy, sanokaa! Ken purkaa kerän, joka yhä kasvaa -- Se rikki lyötäköön![83] Mä tunnen, että sen työn on mulle suonut sallimus ja teidän avullanne täytän sen.

KUUDESTOISTA KOHTAUS.

BUTTLER. EDELLISET.

BUTTLER (kiihkeästi). Kenraali, teko tää on huono.

WALLENSTEIN. Mitä?

BUTTLER. Sen pahaks ottaa oivamieliset.

WALLENSTEIN. No minkä?

BUTTLER. Tämän julkikapinan!

WALLENSTEIN. Mit' on nyt?

BUTTLER. Kreivi Terzkyn rykmentit paikalle kotkan keisarillisen sun merkkis lippuun nosti.

KORPRAALI (kyrassiereille). Oikeaan!

WALLENSTEIN. Kirottu neuvo ja sen antajakin! (Poismarssiville kyrassiereille.) Seis, lapset -- Se on erehdys -- No kuulkaa -- Rankaisen kovasti sen[84] -- Kuulkaa! Jääkää! Ne eivät kuule. (Illolle.) Joudu jälkeen, kerro, tuo tänne heidät, maksoi mitä maksoi. (Illo kiiruhtaa ulos.) Se tuhoon syöksee meidät -- Buttler! Buttler! Olette paha henkeni,[85] sen miksi sanoitte heidän kuullen! -- Oli kaikki onnistumaisillaan --? He puoleks suostui -- Ne raivoisat[86] ja niiden liika into, niin järjetön! -- Mun kanssani nyt, onni, julmasti leikit! Into ystäväin mun tuhoaa, ei vihollisten viha.

SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.

EDELLISET. HERTTUATAR syöksyy huoneeseen. Hänen jäljessään tulee THEKLA ja KREIVITÄR. Sitten ILLO.

HERTTUATAR. Oi, Albrecht! Mitä teitkään!

WALLENSTEIN. Tämä vielä!

KREIVITÄR. Anteeksi anna, veli! Min' en voinut,[86] he tietävät nyt kaiken.

HERTTUATAR. Mitä teitkään!

KREIVITÄR (Terzkylle). Toivetta onko yhtään? Onko kaikki hukassa?

TERZKY. Kaikki. Keisarill' on Praagi, rykmentit taas on häneen liittyneet.

KREIVITÄR. Octavio, se katala! -- Ja poissa myös kreivi Max?

TERZKY. No missä sitten? Hän isänsä kanssa liittyi keisariin.

(Thekla syöksyy äitinsä syliin ja painaa kasvonsa hänen rintaansa vasten.)

HERTTUATAR (sulkien hänet syliinsä). On onnes kova, kovempi on minun!

WALLENSTEIN (astuen Terzkyn kanssa syrjään). Huolehdi heti yhdet matkavaunut valmiiksi takapihaan (Naisia osoittaen.) näitä varten. Ja mukaan uskollinen Scherfenberg, hän Egeriin ne vieköön, mekin sitten seuraamme heitä. (Palaavalle Illolle.) Etkö niitä[87] saanut takaisin kääntymään?

ILLO. Sä kuuletkos metelin? Kaikki pappenheimiläiset tulevat. Ne nyt everstinsä Maxin takaisin tahtovat, hän tääll' on muka, niin väittävät he, sinun vallassasi, ja jos et häntä päästä, uhkaavat he hänet vapauttaa miekallaan.

(Kaikki seisovat hämmästyneinä.)