Part 1

WALLENSTEIN I: WALLENSTEININ LEIRI. PICCOLOMINIT

Runomittainen näytelmä

Kirj.

FRIEDRICH von SCHILLER

Suomensi Vilppu Koskimies

HELSINKI 1920 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1920.

SKS:n Kirjapaino O.-Y.

ESISANA.

Kun tämä "Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahaston" teettämä Schillerin pääteoksen suomennokseni nyt tulee julkisuuteen, pyydän lausua kunnioittavimmat kiitokseni professori _O.E. Tudeerille_ koko käännökseni käsikirjoitukseen kohdistuneista, arvokkaista asiallisista ja tyylillisistä huomautuksista, lehtori _O. Manniselle_ -- jonka mestarillista "Wallensteinin leirin" VIII kohtauksen suomennosta olen hyväkseni käyttänyt -- käsikirjoitukseni alkupuolen, kirjailija _Eino Leinolle_ sen keskiosan ja tohtori _A.V. Koskimiehelle_ sen loppupuolen runoasua koskeneista, arvokkaista neuvoista, jotka kiitollisesti olen ottanut huomioon.

Helsingissä, huhtikuulla 1920.

WALLENSTEININ LEIRI.

Suomentaja.

HENKILÖT:

RATSUVÄENUPSEERI, | Erääseen Terzkyn karabinieri- TORVENSOITTAJA, | rykmenttiin kuuluvia sotilaita. TYKKIVÄENALIUPSEERI. TARKK'AMPUJIA. Kaksi Holkin RATSUJÄKÄRIÄ. Buttlerin RAKUUNOITA. Tiefenbachin rykmentin MUSKETTISOTUREITA. Erään valloonilaisrykmentin KYRASSIERI. Erään lombardilaisrykmentin KYRASSIERI. KROAATTEJA. ULAANEJA. REKRYYTTI. PORVARI. TALONPOIKA. TALONPOJANPOIKA. KAPUSIINIMUNKKI. LEIRIKOULUMESTARI. LEIRIKAUPUSTELIJATAR. TARJOILIJATAR. SOTILASPOIKIA. OBOENSOITTAJIA.[1]

_Pilsenin kaupungin edustalla Böömissä_.

PROLOGI,

joka lausuttiin Weimarin teatterin jälleenavaustilaisuudessa lokakuussa 1798.

Taas pilaatekevä ja vakaa leikki,[2] korvanne, silmänne jost' usein nautti ja jota herkin aistein seurasitte, uudestaan kokoo meidät tähän saliin -- Ja katso, huone tää on nuortunut, kauniiksi temppeliksi loi sen taide, ylevä henki, sopusuhtainen jalosta pylväistöstä meille haastaa ja nostaa mielen juhlatunnelmiin.

On tämä sentään vanha näyttämömme, useiden nuorekkaiden voimain kehto ja varttuvien kykyin kilparata. Viel' olemme ne vanhat, jotka innoin lämpöisin edessänne kehittyivät. Paikalla täll' on seissut mestar' jalo,[3] luovalla hengellänsä nostain teidät taiteensa valoisihin korkeuksiin.

Oi, tämän huoneen uusi arvokkaisuus keskeemme tuokoon kaikkein arvokkaimmat, ja kauan tuntemamme toive[4] käyköön myös täällä loistokkaaseen täytäntöön. Herättää aina suuri esikuva halua päästä yhtä korkealle, arvostelulle korkeemmat luo säännöt. Piirinne saakoon kyvyt täydelliset uudella tällä nähdä näyttämöllä. Mieluummin missä koittais voimiansa, mainetta vanhaa tahtois nuorentaa kuin edessä tään piirin valitun, jok' altista on taiteen joka lumoon ja hengen ilmestyksen haihtuvimman herkällä tunteellansa tavoittaa?

Sielumme pianhan ja jäljetönnä sivuuttaa näyttelijän ihmetaide, vuostuhannet kun elää teos, jonka luo kuvanveistäjä tai runoniekka. Kuollessaan näyttelijä hautaan viepi taiteensa lumon, ja kuin kaiku häipyy kiireinen silmänräpäyksen luomus, ei mikään pysyväinen teos kanna mainetta näyttelijän. Vaikeata on taide _tää_, sen palkka katoovainen, ei jälkimaailmalta seppelettä saa otsallensa näyttelijä; siksi ajaltaan hänen sit' on toivottava ja tulee hänen täyttää kokonaan se silmänräpäys, mi hänen on, valloittaa valtavasti omakseen nykyisyys, muistomerkki pystyttää elävä tuntehissa arvokkainten, parhaitten. -- Niin hän valtaa ennakolta nimensä ikuisuuden, sillä ken aikansa parhaimmat on tyydyttänyt, ajoille kaikille on elänyt.

Uus ajanvaihe, jonka tänään alkaa Thalian taide[5] tällä näyttämöllä, rohkaisee runoniekankin, hän jättää nyt vanhan väylän teidät viedäksensä piiristä elon porvarillisen[6] ahtaasta korkeemmalle näyttämölle,[7] sen ajankohdan jalon[8] arvoiselle, miss' uurastaen eespäin ponnistamme, Vain suuri aihe näet liikuttaa syvintä ihmisyyttä; surkastuu ahtaassa piiriss' sielu, ihminen päämääriensä suurten kanssa kasvaa.

Kun nyt on vuosisadan vakaa loppu,[9] todellisuuskin runoksi kun muuttuu ja silmiemme eessä kamppailevat päämääräin suurten vuoksi valtaluonteet[10] ja ihmisyyden suurten asiain, vapauden, vallan tähden otellaan -- myös taiteen varjoleikin sopii, täytyy ylemmä nousta, ettei sen ois tarvis hävetä eessä elon näyttämön.

Hajoovan näinä päivinä me näämme sen vanhan lujan muodon, joka kerran puol'toistasataa vuotta sitten antoi Euroopan valtioille rauhan suodun, tuskaisen kolmikymmenvuotis-sodan hedelmän kalliin. Vielä nähdäksenne suvaitkaa runoilijan haaveen siirtää tuo aika synkeä ja iloisemmin katselkaa nykyaikaa sekä myös kaukaista, toiveikasta vastaisuutta.

Keskelle tuota sotaa teidät nyt vie runoilija. Tuhon, ryöstön vuotta kuustoista mennyt on,[11] ja tummin pyörtein maailma kuohuu vielä, etäältäkään ei rauhantoivetta viel' yhtään loista. Aseiden melskepaikk' on valtakunta, kaupungit hävitetyt, Magdeburg on raunioina, taideaherrus lamassa on ja kaikki elinkeinot, ei porvar' enää minkään arvoinen, kaikk' kaikess' sotur' on, ja röyhkeys tapoja pilkkaa ilman rangaistusta, ja pitkän sodan raaistamat laumat tuhottuun maahan asettuvat leiriin.

Tämmöistä synkkää ajantaustaa vasten kuvastuu hanke uhman pelottoman ja luonne hurjapää.[12] On teille tuttu tuo luoja sotajoukkoin uljasten,[13] leirinsä jumaloima maiden vaiva, tuo keisarinsa tuki sekä kauhu, tuo seikkaileva onnen kantamoinen, mi nostamana aikain suosion nous pian kukkulalle kunnian ja tyytymättä yhä eelleen rientäin rajusti kunniata etsein kaatui. On puolueiden suosion ja vihan väärentämänä tämä luonnekuva sivuilla aikakirjain horjunut; nyt ihmisellisesti lähemmäksi tuo hänet teidän nähdäksenne sekä lähemmä myöskin sydäntänne taide. Näät kaiken mik' on liikaa, taide vie, rajoittain kaiken sekä sitoen, takaisin luontoon. Taide näkee vain elämän ahdistaman ihmislapsen ja turmantähtein syyksi vierittää suurimman osan hänen syyllisyyttään.

Ei _itse hän_ nyt tällä näyttämöllä näyttäydy tänään.[14] Joukot rohkeat nuo, joita hänen henkens' elähyttää ja käskynsä joit' ohjaa valtavasti, ne kuvastavat hänen varjoaan, kunnekka hänet arka runotar uskaltaa teille näyttää elävänä; tuo hänen valtansa se harhaan johtaa näät hänen sydäntään, ja rikoksensa vain hänen leiristään saa selityksen.[15] Runoilijalle siksi anteeks suokaa, _kerrallaan_ ettei teitä nopeasti toiminnan määrään vie, vaan rohkenee vierittää nähdäksenne suuren aiheen vain kuvasarjoin.[16] Tämänpäiväinen näytäntö korvanne ja sydämenne uusille soinnuillensa[17] voittakoon; takaisin vieköön teidät tuohon aikaan, oudolle tuolle sotanäyttämölle, teoillaan jonka pian sankarimme on täyttävä.

Jos tänään runotar, tuo tanssin, laulun jumalatar vapaa, taas vanhaa saksalaista oikeuttaan, runoilla loppusoinnuin,[18] pyytää, älkää nuhdelko häntä; mutta kiitos suokaa, todellisuuden että synkän kuvan iloiseen siirtää taiteen valtakuntaan ja vilpitönnä itse hävittää luomansa kuvitelman eikä peitä todellisuutta harhakuvallansa; on elo vakaa, taide iloinen.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Leirikaupustelijantelttoja, niiden edessä uuden ja vanhan rihkaman kauppakoju. Kaikenlaisiin aselajeihin kuuluvia ja joukkonsa väreihin pukeutuneita sotilaita tunkeilee sekaisin; kaikki pöydät vallatut. Kroaatteja ja ulaaneja ruokaansa hiiloksella keittämässä, kaupustelijatar kaataa viiniä, sotilaspojat heittävät noppaa rummunkansi pelipöytänään, teltassa lauletaan.

TALONPOIKA ja hänen POIKANSA.

TALONPOJANPOIKA. Isä, tässä voi käydä pahoin, jos jäämme noiden soturein luo. Kovinpa röyhkeitä ovatkin nuo; hyvä on, jos pääsemme ehjin nahoin.

TALONPOIKA. Mitä tyhjää! Ei toki syö ne meitä, vaikk' ovat kylläkin öykkäreitä. Kas, uutta väkeä äskettäin on tullut Saalelta, Mainilta päin -- ja semmoista saalista muassaan! Se on meidän, jos olemme nokkelat vaan. Eräs kapteeni lävisti tuonnottain toisen ja vainaalta peruksi sain nämä peijausnopat. Nytpä voin koittaa, osaako näill' yhä vielä voittaa. Sinä heittäy oikein surkeaksi, pian antaa ne kumppanit almun ja kaksi. Ja heitä kiittää, kehua muista: ihme, jos saalis ei pussiisi luista! Mitä meiltä he kaappaavat karpioittain, sen heiltä me lipimme lusikoittain; ja heillä jos huiskaa miekankärki, niin meill' on näpsä ja sukkela järki. (Teltasta kuuluu laulua ja ilonpitoa.) Taivas, kuinka ne temmeltää! Sen maamies tuntee nahassansa. Kaikissa nurkiss' on kolunneet nää jo kahdeksan kuukautta valloillansa. Kaiken vievät ne kiertäissään, ei maass' ole höyhentä, kynttäkään, ja luitaan maamies jyrsiä saa. On semmoinen nälkä ja hätä. Oi, taivas! Ei ollut olomme kurjempaa, kun Saksin joukot seutuja vaivas.[19] Ja tämä on elämää "keisarin väen"!

TALONPOJANPOIKA. Isä, keittiöst' astuvan näen pari miestä, mut tuskinpa hyödymme näistä.

TALONPOIKA. Täält' ovat, väkeä böömiläistä, Terschkan[20] joukkoa kunnotonta, karabinierejä. Aikaa monta jo leirissä tääll' ovat rehennelleet ja rintaansa mokomat röyhistelleet, niinkuin ei heidän arvonsa soisi, että he kanssamme lasinkaan joisi. Vaan nuotion ääressä istuvan näen kolmen tarkka-ampujan, tyroolilaisilta näyttävät nuo. Lähtään, Emmerich, niiden luo! Ne miekkoset ne ovat puheliaita, reiluja myös sekä rahakkaita.

(Menevät telttoja kohti.)

TOINEN KOHTAUS.

EDELLISET. RATSUVÄEN ALIUPSEERI. TORVENSOITTAJA. ULAANI.

TORVENSOITTAJA. Mitä haluat, moukka? Roisto, pois!

TALONPOIKA. Suupalan, ryypyn jos herrat sois! Lämmintä tänään syöty ei hiukkaa.

TORVENSOITTAJA. Hoh, sitä juonnin ja syönnin tiukkaa!

ULAANI (lasi kädessä). Murkina jäänytkö? Koira, juo!

(Vie talonpojan teltalle, toiset tulevat etualalle.)

RATSUVÄENALIUPSEERI (torvensoittajalle). Luuletko, että ne suotta suo tänään suuremman palkan meille? Jottako päästäis hummausteille?

TORVENSOITTAJA. No, kun tänään tulee herttuatar ja prinsessa neiti --

RATSUVÄENALIUPSEERI. Ei sen vuoksi mar. On joukkoja tullut jo kaukaa aivan Pilseniin tänne; maksaapa vaivan näyttää leirimme viehätystä, kuinka on juomaa kyllin ja kystä, että he kohta jo hyvillään oisi ja lujemmin meihin kiintyä voisi.

TORVENSOITTAJA. Niin, on jotain tekeillä taasen!

RATSUVÄENALIUPSEERI. Nuo herrat kenraalit, komentajat --

TORVENSOITTAJA. Ei laita oikein, jo nähdä saa sen.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Niin miehissä tulivat. Kummat ajat!

TORVENSOITTAJA. Ei tulleet ne laiskana olemaan.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Ja kuisketta, touhua perhanasti --

TORVENSOITTAJA. Niin! Niin!

RATSUVÄENALIUPSEERI. Ja se peruukki[21] Wienistä asti kunniavitjat kaulassaan tääll' eilispäivästä kiertelee. Se jotain varmasti merkitsee.

TORVENSOITTAJA. Taas vainukoira, se huomatkaa, vaanimassa on herttuaa.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Kas, eivät ne meihin luotakaan, pelkäävät Friedlandin[22] umpimieltä. Muka liiaksi pääsi hän kohoomaan, ne hänet kernaasti raivaisi tieltä.

TORVENSOITTAJA. Vaan tukena olemme Friedlandin me soturit. Olkootpa toisetkin!

RATSUVÄENALIUPSEERI. Voi meidän rykmentin poikihin ja toisiinkin Terschkan joukkoihin luottaa; ne joukot ne leirille kunniaa tuottaa. Kaukana herttuasta on hätä: hän meidät nosti, me hänt' emme jätä. Hältä myös päälliköt virkansa sai, ovat henkeen ja vereen ne alttiita kai.

KOLMAS KOHTAUS.

KROAATTI helminauha kaulassa. TARKK'AMPUJA seuraa. EDELLISET.

TARKK'AMPUJA. Kroaatti, keltä tuon nauhan riistit? Myö mulle! Se sulle on tarpeeton. Povipistoolit siitä mä annan ja siistit.

KROAATTI Ehei! Pettääkö, ampuja, mielesi on?

TARKK'AMPUJA. Sinimyssynkin saat ihan mainion, juur' onnenpyörä sen mulle toi. Se se miestä niin reimasti koristaa.

KROAATTI (välkyttäen kaulanauhaa). Nämä helmet ja kranaatit, katsokaa, miten päivänpaisteessa salamoi!

TARKK'AMPUJA (ottaa kaulanauhan). Annan myös sotapullonkin, (katselee kaulanauhaa) vain välkkeen vuoks tätä toivoilin.

TORVENSOITTAJA. Kroaatti pettyy! Ampuja sinä, puolet jos saan, en hiisku, sen takaan.

KROAATTI (on pannut lakin päähänsä). Tähän lakkiisi olenkin mieltynyt minä. Tarkkampuja (viittaa torvensoittajalle). Herrat on nähneet vaihtomme vakaan.

NELJÄS KOHTAUS.

EDELLISET. TYKKIVÄENALIUPSEERI.

TYKKIVÄENALIUPSEERI (astuu ratsuväenaliupseerin luo). Karabinieri, kauanko saa joukkomme hautoa käsiänsä? Jo vihollisjoukot on retkillänsä!

RATSUVÄENALIUPSEERI. Herra aliupseeri, kiirettä miksi? Tiet jahka on kunnossa, malttakaa siksi.

TYKKIVÄENALIUPSEERI. En hätäile. Täällä on parempaa olo mulla; vaan viestipä äsken kiisti: jo Regensburgin ne meiltä riisti.

TORVENSOITTAJA. Hei, kohta siis nousemme ratsuillemme!

RATSUVÄENALIUPSEERI. Ja Baijerin herraako[23] auttaaksemme? Vihamiestäkö kiivasta ruhtinaan? Tuskinpa liioin tulistunemme.

TYKKIVÄENALIUPSEERI. Vai niin? -- No paljon te tiedätte vaan!

VIIDES KOHTAUS.

EDELLISET. KAKSI JÄÄKÄRIÄ. Sitten KAUPUSTELIJATAR. SOTILASPOIKIA. KOULUMESTARI.

TARJOILIJATAR. Ensimäinen jääkäri. Kas, kas vaan! Tuossa lystikäs seurue kohdataan!

TORVENSOITTAJA. Mitä vihreätakkeja nuokin lie? Koreita, komeita, perttuli vie.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Jääkäreitä Holkin.[24] Ei hopeita rintaan ne ostaneet Leipzigin markkinahintaan.

KAUPUSTELIJATAR (tulee tuoden viiniä). Tervetuloa, herrat!

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. No hiis! Blasewitzinkö Gustel siis!

KAUPUSTELIJATAR. Se on tietty. Ja tuntenen herrankin, sen Itzehön pitkän Pietarin! Kyll' isänsä kultaiset kolikot haihtui, kun rykmentin tultua Glückstadtiin yön muutaman siellä hän hummaili niin --

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Myös kynänsä luodikkopyssyyn vaihtui.

KAUPUSTELIJATAR. Täss' ollaan siis -- tutut vanhastansa!

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Jotka Böömissä yhtyvät matkoillansa.

KAUPUSTELIJATAR. Nyt täällä ja huomenna muuanne tie -- mihin milloinkin meitä työntää ja vie sodan karkea luuta -- niin se on laita; tapaamastamme nähnyt oon maita.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Uskon neitiä! Selvää se on.

KAUPUSTELIJATAR. Temesvariin mukana kuormaston sain matkata, silloinkuin mansfeldiläistä[25] ajoimme Unkariin seuduista näistä. Tulin Stralsundin luo kera Friedlandin, siellä mun liikkeeni sortuikin. Apuväkeä seurasin Mantuaan, toi sieltä mun Feria[26] joukossaan, ja espanjalaiset kun Gentiin meni, minä mukaan. Nyt olen liikkeineni ma saapunut Böömiin kaupitsemaan, myös vanhoja velkoja karhuta saan -- jos auttaa ruhtinas rahoihin. Ja tuossa mulla on telttakin.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Kaikk' yhdessä siellä te tapaatte kai! Vaan minne skottilaismiehenne sai, kera jonka te ennen matkustelitte?

KAUPUSTELIJATAR. Se lurjus! Se petti mun aikaa sitte. Se karkasi. Myös minun säästöni meni sitä tietä. Hän jätti vain harmikseni tuon riiviön. Hyvästit semmoiset!

SOTILASPOIKA (tulee hyppien). Isästäkö, äiti, nyt haastelet?

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Noo! Kyllähän keisari ruokkii ja huoltaa, armeijan uudestasyntyä puoltaa.

LEIRIKOULUMESTARI (tulee). Mars, pojat! Kouluun joutukaa!

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Sekin[27] ahdasta huonetta kammoaa!

TARJOILIJATAR (tulee). Täti, aikovat pois.

KAUPUSTELIJATAR. Heti joudutaan.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Ah, ken on veitikkanaama tuo soma?

KAUPUSTELIJATAR. Siskoni laps se on Saksasta vaan.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Hei, siis sisarentytärkö oma?

(Kaupustelijatar menee.)

Toimen jääkäri (pitäen tyttöä kiinni). Ole, tyttönen sievä, nyt seurassamme!

TARJOILIJATAR. Täytyy palvella vieraitamme.

(Irroittautuu ja menee.)

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Tuo tyttö se sokeripulla on vasta! Entäpä täti! No pirhana vie! Mitenhän rykmentin herrat lie tapelleet siitäkin hempukasta! -- Ketä kaikkia tullut on tuntemaan, ja kuinka se aikakin rientää vaan! -- Mitä kaikkea vielä mä kokea saan! (Ratsuväenaliupseerille ja torvensoittajalle.) Hyvät herrat, malja nyt onneksenne! Saammeko istua vierellenne?

KUUDES KOHTAUS.

JÄÄKÄRIT. RATSUVÄENALIUPSEERI. TORVENSOITTAJA.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Monet kiitokset! Tulkaa kernaasti aivan! Tervetultua Böömin maille!

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Hyvä teill' on. Me jäimme paljoa vaille vihollismaassa ja kärsimme vaivan.

TORVENSOITTAJA. Ei teistä se näy, niin pukunne paistaa.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Sai Saalen piiri ja Meissen maistaa sitä käyntiä, tuskin ne kiittänee.

TOINEN JÄÄKÄRI. Vait' olkaa! Mitä tuo merkitsee? Kroaatti se mellasti, kaikki vei, jäi meille rippeet ja muuta ei.

TORVENSOITTAJA. Hyvin kauluspitsinne ommellut, ja housunne käyvät kuin valetut! Liinanne, lakkinne hienot on, asunne kaikk' ihan verraton. Miten heille onkin onnea suotu! Ei meit' ole heidän onneensa luotu.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Siks Friedlandin rykmentin sotilaita me ollaan ja kunniaa vaaditaan.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Ei sananne juur' ole kohteliaita: mekin kuulumme Friedlandin armeijaan.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Sitä suurta joukkoa, totta vie.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Eri rotuunko teidät luettu lie? Tuo eroitus kaikki se takin on syy, ja minä en omaani vaihda, en myy.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Herra jääkäri, säälinpä teitä, talonpoikain keskellä eläneitä; käytöstä hienoa, tahdikasta oppii ruhtinaan seurassa vasta.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Sit' ette pystyneet oppimaan. Kuinka hän sylkee ja kuinka hän rykii, sen kuosin hältä kukin kyllä nykii; vaan neroaan, tarkoitan: henkeään, ei vahtiparaateissa nähdäkään.

TOINEN JÄÄKÄRI. No hitto, eiköhän tunneta meitä "Friedlandin hurjia jääkäreitä"? Nimeä tuot' emme varjoon saata -- emmepä säästä ees ystävän maata, yli kylvösten, oraiden tiemme vie -- hyvin Hoikin torvi kai tunnettu lie! -- Lähellä, kaukana yllätämme, kuin vedenpaisumus syöksähdämme, tai niinkuin valkea raivoten käy yöllä huoneesta huoneesen. -- Ei vastarinta, ei pako auta, on kuri poissa ja riehuu rauta. -- Kourissamme on tyttöä monta rimpuillut -- sota on armotonta -- Kysykää, suott' emme mainetta saa; Baireuth, Vogtland[28] ja Westfaalin maa, minne vaan meidät matkamme toi, ne polvesta polveen tarinoi vuosisatainkin mentyä meistä, Hoikin kuuluista jääkäreistä.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Kas, siitä se nähdään! Hurjistelulla ei kunnon sotamieheksi tulla! On tarpeen tahti ja neuvo ja äly, kyky, selvä katse, ei höly ja häly.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Vapaus tarpeen! Lorunne hullut! No kaikesta tässä on puhetta tullut! Siksikö hylkäsin koulun ja opin, että raatajan vaivat ja kaleerin[29] ja kirjoituskammion, ahtaan kopin, taas täältä leiristä löytäisin? -- Olon tahdon rennon ja joutilaan, joka päivä näyttäköön uutuuttaan. Nykyhetkeen tahdon ma turvautua, ei mennyt, ei tuleva huoleta mua. Siks keisarille mä nahkani möin, että murheeton oisin päivin ja öin. Suoraan tuleen mun viedä saa Reinin vierivän virran taa, joka kolmas siellä kuolkoon; vaan min' en kauan estele, kursaile, en. -- Mut älköön muulla, mä pyydän sen, minua tultako vaivaamaan.

RATSUVÄENALIUPSEERI. No, ettekö muuta te toivokaan? Tämä takkihan antaisi kaiken tään.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Miten kidutti, vaivasi yhtenään se Ruotsin Kustavi väkeänsä! Kirkon teki hän leiristänsä, piti rukoilla alkaissa päivän työn ja rukoilla myöskin tullessa yön. Ja kun välistä olimme reiluja hiukan, piti satulasta hän saarnan tiukan.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Niin, hurskas herra hän olikin.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Tytöt leiristä pois, sen käskyn hän laati. Jos saapui niitä, hän vihille vaati. En sietänyt moista, vaan karkasin.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Jo eletään sielläkin rennommin.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Minut tieni liigan joukkoihin[30] johti, ne ol' lähdössä Magdeburgia kohti. Heti toinen ääni jo kellossa soi! Jo iloisna, vapaana olla voi, juomia, tyttöjä kosolta ihan! Toden totta, ei ollut se hullumpaa, sillä Tilly se osasi komentaa. Piti kurissa kylläkin oman lihan, tämä kuri ei koskenut armeijaa, ja jos itse ei tarvinnut maksua panna, oli lauseensa: elä ja elää anna! Mut ollut ei onnensa loputon -- Jälkeen Leipzigin tappion[31] ei oltu päästä me paikaltamme, ja kaikki tukkeusi asiamme; jos missä pyrimme huoneisiin, ei tervehdyst', ovet suljettiin. Piti puikkia paikasta paikkaan vaan, nyt meistä ei piitattu laisinkaan. -- Otin silloin pestin mä Saksin väkeen, siell' onni muka potkisi myötämäkeen.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Paraiksi böömiläissaaliille näin te tulitte.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Kävikin pahoinpäin. Oli ankara näät se komennon laatu, vihollisiksi ei elellä saatu, keisarin linnoja vartioivat, tekivät temppuja, liehakoivat, sotivat niinkuin leikillä vain, ei asian vuoksi kuin puolittain, ne kestään ei tahtoneet vihamiestä. Hittopa moisesta kunniantiestä! Olin menettää maltista loputkin ja lähdössä ääreen pulpetin, vaan silloin vastaani sattuivat Friedlandin armeijanpestaajat.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Miten kauan pysytte täälläkään?

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Pila pois! Niin kauan kuin _hällä_[32] on valta, en joukostanne mä karata malta. Missä on vertaista elämän tään? -- Sotatavat tääll' ovat arvossansa ja suurta kaikki on kauttaaltansa. Ja se henki, jok' armeijan innostaa, se myrskyn tavalla mukaansa saa jokaisen, alimpaan huoviin asti. Tääll' esiinnyn minä rohkeasti, saan polkea kaupungin asukkaita niinkuin herttua ruhtinaita. Täällähän aivan muinaistapaan miekka saanut on vallan vapaan. Tääll' yksi on rikos ainoastaan: halu hangoitella käskyjä vastaan! Mit' ei kielletty liene, se sallitaan; saa jokainen pysyä uskossaan. On mailmassa kaksi asiaa vaan: mikä kuuluu ja kuulu ei armeijalle; vain lippua seuraan ma kaikkialle.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Pidän teistä, jääkäri! Hauskaa kuulla, te puhutte Friedlandin huovin suulla.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Hän päällikkyyttään ei hoidakaan keisarin suomana virkanaan! Ei keisarin vuoksi hän ottanut sitä -- Mitä keisar' on hänestä hyötynyt, mitä? Mitä herttuan suuresta mahdista on maan turvaa ollut ja valtion? Soturivaltion loisi hän jalon, sytyttää tahtoisi maailmanpalon, yliherruuden kaapata väkisin --

TORVENSOITTAJA. Vait'! Puhe liian on rohkea moinen!

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Mitä mietin, sen myöskin sanoa voinen. Puhe vapaa -- ne sanat on kenraalin.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Niin sanoo, sainpa mä useinkin hänen suustaan kuulla sen. "Puhe on vapaa, teko mykkä ja alttius sokea" -- näin sanat kuului.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Lie olleet ne sinnepäin, mut asia on ainakin sillä tapaa.

TOINEN JÄÄKÄRI. Sotaonnensa sorru ei milloinkaan, muut toista tulleet on kokemaan. Eli Tilly ohitse maineestaan. Vaan Friedlandin lippuja tuho ei kaada, kera niiden voin varmasti voiton saada. Hän mukaansa onnenkin lumoaa. Ken Friedlandin merkeissä sotaan kulkee salaiset voimat sen suojaansa sulkee. Sillä tiedossa kaiken on maailman, että Friedlandin herttua helvetistä on palkannut muutaman auttajan.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Kova[33] on hän, siitä ei epäilemistä. Lützenin leikissä verisessä tuliluikkujen tultansa iskiessä hän ratsasti aivan rauhaisana. Seulaksi ampuivat häneltä lakin ja rei'ille saappaan ja haarniskatakin, oli jäljet selvästi huomattavana; iho naarmuton, suojana voiteen valta, jota hän oli saanut saatanalta.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Joko ihmettä siitä nyt etsitään! Oli haarniska hirvennahkainen,[34] jot' ei luoti puhkaise yksikään.

RATSUVÄENALIUPSEERI. Ei, voimasta johtuu se voiteen sen, jok' on keitetty loitsuja lukien.

TORVENSOITTAJA. Ei oiva keinoja käytä hän!

RATSUVÄENALIUPSEERI. Myös mitä vastedes sattuu, varmaan hänen tähdistä sanovat näkevän; minä asian tarkemmin ymmärrän. Öin nähty on kulkevan miehen harmaan[35] hänen luokseen ovista suljetuista; moni vartija sille on huudellut. Ja aina on suuria seurannut sen harmaatakkisen vierailuista.

TOINEN JÄÄKÄRI. Niin, perkeleen vallassa kenraali on, siks elomme hauska on, huoleton.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

EDELLISET. REKRYYTTI. ERÄS PORVARI. RAKUUNA.

REKRYYTTI (läkkikypäri päässä, viinipullo kädessä astuu teltasta). Tervehdi isää ja tervehdi setää! Sota mun ijäksi mukaansa vetää.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Kas, saammepa uuden kumppanin!

PORVARI. Frans, muista! Vieläpä kadutkin.

REKRYYTTI (laulaa).

Torvet ja rummut taistoa soi! Kaikuvi kummut -- Ratsuille, hoi! Manteret, maat kulkea saat, raisusti juoda, iskuja suoda! Vapaus on loppumaton kuin linnuilla salon loisteessa valon. Friedland, mä seuraan sun lippuas!

TOINEN JÄÄKÄRI. Kas siinä on kumppani kelvokas!

(Tervehtivät rekryyttiä.)

PORVARI. Hänet jättäkää! Kuuluu hyvään sukuun.

ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI. Ja mekö maantielöytöjen lukuun?

PORVARI. Sen sanon: hällä on varakkuutta. Kas nuttunsa kangasta hienoa, uutta!

TORVENSOITTAJA. Enin ruununtakista kunniaa.

PORVARI. Hän lakkitehtaan periä saa.