Chapter 18

_Buddenbrock._ Jokainen sana on kuitenkin tosi. Jos suomalaiset tahtovat pysyä rauhallisina ja erota Ruotsista, saavat he itse vapaasti määrätä heille soveliaimman hallitusmuodon. Voivat sen tehdä täysin turvattuina, sillä keisarinna lupaa heille suojeluksensa ja apunsa.

Maria tuijotti sanattomana parooniin. Hän ei tietänyt mitä sanoa, vielä vähemmän mitä ajatella, ja Buddenbrock jatkoi: -- Teidän säätynne kutsutaan kokoon. Ratkaisu riippuu sitten Suomen säätyjen vastauksesta Hänen Majesteettinsa esitykseen. Te ymmärrätte minua paremmin kuultuanne tämän asiakirjan.

Hän veti esille paperin taskustaan ja ojensi sen Attilalle käskien häntä lukemaan sen heille.

Attila oli asettunut huoneen ovipuoleen, ja hän näytti Mariasta kalpeammalta kuin koskaan ennen, astuessaan likemmäksi ja pysähtyessään vähän loitommalle noista molemmista nojatuolissa istuvista. Attila alkoi lukemisen vähän epävarmalla äänellä, huomattavasti liikutettuna, mutta mitä edemmäksi hän pääsi, sitä suuremmalla voimalla ja elävyydellä hän jatkoi.

-- Keisarinna tekee manifestissaan jokaiselle semminkin säädyille ja asukkaille Suomen suuriruhtinaskunnassa tiettäväksi, että kun tuo Ruotsin puolelta kauvan mietitty ja valmistettu jumalaton sota nyt on ulotettu, on Jumala siunannut Venäjän aseet voitolla. Keisarinna, joka aina on halunnut elää rauhassa kaikkien naapuriensa, ja semminkin Ruotsin valtakunnan ja sen asukasten kanssa, on sydämmellisellä huolella nähnyt sodan tuottamaa häviötä ja viattoman veren vuodatusta ja on kaikilla keinoilla koettanut estää sen syttymistä ja saada rauhan palautetuksi. Hän oli ehkäissyt vihollisten joukkojensa marssin odottaen rauhanehdotuksia Ruotsin puolelta, vaikka turhaan, ja hän on kohdellut Ruotsin alamaisia kaikella lempeydellä taivuttaaksensa Ruotsin kruunua samanlaiseen menettelyyn. Sitä mieluummin on hän tämän tehnyt, kun hän tietää, ettei tätä väärää sotaa suinkaan ole alotettu kaikkien säätyjen suostumuksella. Semminkin ovat suomalaiset, kuten luonnollista onkin, vastustaneet sotaa ja toivovat sen pikaista lopettamista, koska heidän etukädessä täytyy kärsiä suurta vauriota. Heidän kärsimyksiänsä keisarinna säälii sitä enemmän, kun hänen sotajoukkonsa eivät ole samonneet Suomeen valloituksen aikomuksessa. Jos siis suomalaiset pysyvät rauhallisina eivätkä ryhdy mihinkään vihollisuuksiin, eivätkä millään tavoin auta ruotsalaista armeijaa, vaan osoittavat, että todellakin tahtovat elää naapuriystävyydessä Venäjän kanssa, niin vakuuttaa keisarinna, ettei heille mitään vahinkoa tehdä, että saavat pitää ja nauttia omaisuutensa ilman mitään sortoa keisarinnan suojeluksen alla. Lisäksi tahtoo keisarinna mielellään myöntyä ja kaikin tavoin olla avullisena siihen, että Suomen suuriruhtinaskunta, jos se tahtoo vapautua Ruotsin vallasta, voidakseen vastedes välttää semmoista turmiollista sotaa, joka nyt raivoo muutamien henkilöiden omanvoitonpyynnön tähden, saattaa itsenäisenä, kenestäkään riippumattomana maana asettaa semmoisen hallitusmuodon, joka sen omaksi eduksi ja ikuiseksi vahvistukseksi sopii. Siinä tapauksessa lupaa keisarinna sen suojelukseksi niin suuren sotajoukon kuin tarvis vaatii. Sillä tavoin saattaa Suomi, kun sillä on oma valtiolaitos ja hallitusmuoto, tulla väliaidaksi Venäjän ja Ruotsin rajalle, joka on Ruotsillekin eduksi, koska se siten pääsee kaikesta vaarasta Venäjän puolelta, jos se vast'edes tahtoo olla Venäjän kanssa ystävällisissä väleissä.

-- No, mitä arvelette siitä? kysyi Buddenbrock, kun Attila oli lopettanut.

Pilkallinen hymy näkyi Marian huulilla ja tuntui hänen äänessään kun hän vastasi: -- Onko se ajatus syntynyt keisarinnassa ruotsalaisen ja venäläisen parooni Buddenbrockin välittelyjen johdosta?

-- Ettekö siis ymmärrä, huudahti Buddenbrock ärtyneenä ja punastuen, että Venäjän keisarinnan sydän haluaa luoda kansanne onnen, että hän on myötätuntoinen teidän suruillenne ja tahtoo säästää teitä vastaisesta kurjuudesta. Venäjän mahtavan valtikan alla, mutta ainoastaan sen alla, odottavat Suomea rauhallisemmat ajat. Tässä näette -- hän viittasi Attilaan -- ensimmäisen lähettilään tämän sopimuksen toteuttamiseksi. Suojelijanne on nyt kapteeni, ja huomenna hän lähtee Suomeen neuvotellakseen tästä ehdotuksesta sikäläisten johtavien miesten kanssa. Hän samassa voi olla saattajananne sinne, jos suvaitsette.

Maria oli kuunnellut Buddenbrockia ikäänkuin uneksiva, ja hänen lopetettuaan tuijotti hän puhujaan mykkänä. Mutta äkkiä leimahti salama hänen silmissään, hän hypähti ylös, kasvot hurmausta säteillen huudahti hän riemuiten: -- Uskon teitä! Ette voi pettää minua! Oi, kunpa hänen majesteettinsa olisi täällä, jotta saisin heittäytyä hänen jalkainsa juureen ja vakuuttaa hänelle, että tämä lupaus antaa hänelle Venäjän rajalla vartijan, joka ei koskaan petä, ja hänen kruunulleen ystävän, johon hän voi kaikessa luottaa. Sallikaa meidän rientää täältä julistamaan tätä tietoa kaikissa kirkoissamme, kaikissa kodeissamme, niin että Suomi saa sen siunattuna joululahjana!

Molemmat miehet pitivät katseensa kiinnitettyinä häneen, kun hän onnen hurmaamana seisoi siinä; mutta ikäänkuin uhkaavana pilvenä astui äkkiä Leena esiin, posket tuhkaharmaina ja huulet mielenkiihkosta väristen.

-- Niinkö te pysytte uskollisena Ruotsin kuninkaalle? kysyi hän terävästi ja huolimatta vieraista herroista, joille hän muutoin aina oli kunnioitusta osottanut. Tiedättekö mihin saman kruunun ja saman lipun alle kuuluminen velvoittaa? Ja tiedättekö mitä se tekee, joka rikkoo uskollisuusvalansa? En tahdo sanoa mitä te ansaitsette ja mitä saatte, jos sen teette, mutta varoitan teitä, neiti. Peruuttakaa petolliset sananne.

_Maria._ Väärin teette kun soimaatte minua ja sanotte minua petolliseksi. Älkää luulko että aion peitellä tekoamme tahi salaa sitä esittää. Ei toki! Julkisesti ja riemuiten on kansa kutsuttava kokoon, ja avonaisesti miettikööt miehemme maan tarpeita.

_Leena._ Mitkä miehet?! Luuletteko yhdenkään suomalaisen miehen antautuvan moiseen tekoon. Meillä ei yksikään rehellinen mies kuule tätä kehotusta eikä siitä kiitä.

_Maria._ Niin te luulette, Leena, koska Löfving on semmoinen. Hän ei muuta ymmärrä kuin taistella ja kuolla Ruotsin edestä, sama se kaadutaanko miekkaan vai tallaavatko Hattujen ylpeät miehet meidät kuoliaaksi. Mutta minä teille sanon: isonvihan ajoista kytee toinenkin mieli Suomessa, ja viimeksi olen kuullut sitä lausuttavan niiden kesken, jotka vietiin Lappeenrannasta.

_Leena._ Heidän sanansa jääkööt heidän itsensä varalle. Tähän ne eivät kuulu.

_Maria._ Mutta ne kuuluvat tähän, sillä he sanoivat, että Ruotsi jo on liian heikko puolustaaksensa Suomea. Ehkä olette sitä itsekin kuullut.

_Leena._ Monasti, ennenkin kuin te. Mutta uskon, että Jumala on se, joka päästää meitä valastamme, emmekä me itse.

_Maria._ Eikö siis Jumalan ääni puhu keisarinna Elisabetin kautta? Muistakaa kuinka Jumala käski Moosesta viemään Israelin lapset Egyptistä, kun aika oli tullut, että heille oli annettava oma isänmaa. Jumalan käsi johti heitä, ja samoin on Kaikkivaltias johtava meitä, kunpa vaan meillä on miehuutta ja näytämme että tunnemme oman tiemme.

_Leena._ Israelin lapset olivat orjia Egyptissä, eikä heiltä otettu mitään valaa, mutta Suomen kansa on vapaa, vaikkakin lapsipuolen asemassa. Minkä arvoisina uusi hallitsija meitä pitää, se riippuu siitä millä tavoin sanomme jäähyväiset entiselle.

_Maria._ Olkoon! Lähden itse Tukholmaan. Teidän majesteettinne, minä sanon, iloitkaa köyhän Suomen kanssa, sillä kohta nousee aurinko surevien erämaittemme ylitse. Olemme monet vuosisadat suojelleet valtakuntaanne, mutta nyt on vartija-aikamme päättynyt ja niinikään taistelujen päivä, sillä Suomi on nyt elävä omia tarkoituksiaan varten ja sen pojat ovat vapaina seisovat oman ruhtinaansa kanssa. Me käännymme nyt pois Sveanmaasta Venäjän puoleen, joka tarkoittaa parastamme. Jäähyväisiksi ojennamme uskollisen käden. Ystävyytemme on oleva luja niinkuin uskollisuutemmekin oli. Kiitos, oi Svea, siitä mitä meille olet antanut, vapaan yhteiskuntalain ja Jumalan sanan! Niiden puolesta olemme taistelleet ja niiden puolesta kaatuneetkin. Nyt ne meitä seuraavat uuteen aikaan oikeutettuna perintönämme. Sinä, oi kuningas, riemuitse, kun näet onnen kasvavan kansassa. Se ei halua miekan kunniaa eikä loistoa. Niiden tähden on se liiaksi kärsinyt. Ei, Suomi sitoo voittoseppeleensä rauhallisten kotien laakereista.

_Leena._ Voi sinua onnetonta lasta!

_Maria._ Tätä onnea ei Ruotsi eikä sen kuningas meiltä kiellä palkinnoksi siitä, mitä olemme heidän puolestaan tehneet.

_Leena._ Parempaa emme saa, mutta kyllä --

Buddenbrock nousi kyllästyneenä. -- Jättäkäämme nuo sikseen, sanoi hän. Neiti Sprengtport ymmärtää keisarinnaa, ja minä jätän tuon suuren tehtävän hänen käsiinsä, kun manifesti julaistaan Suomen kansalle.

Parooni kääntyi Marian puoleen: -- Huomenna tähän aikaan on kaikki valmiina lähtöänne varten. Ennen iltaa palaan tänne sanoakseni teille jäähyväiset.

Keveästi kumarrettuaan lähti Buddenbrock huoneesta, mutta Maria oli yhä kuin haltioissaan. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä, niin odottamattomasti ja pyöri nyt hänen päässään kuin sekava unennäkö. Hän ei liikahtanut, ja katse puoleksi suljetuista silmistä harhaili avaruudessa.

Leena oli vetäytynyt pois kuohuksissa kaikesta mitä oli kuullut. Attila katseli milloin Mariaa milloin sitä hienoa lankavyyhteä, joka oli ollut Marian käsivarrella, mutta joka nyt unohdettuna riippui tuolin selässä.

-- Oletteko nähnyt keisarinnaa? tunnetteko häntä? kysyi Maria vihdoin ikäänkuin herättyään.

_Attila._ Olen nähnyt Hänen Majesteettinsa ja puhunutkin hänen kanssansa.

_Maria._ Todellakin!

_Attila._ Keisarinna käski minua luoksensa. Hän tahtoi tarkasti tietää tapahtumat Valkjärvellä ja Lappeenrannassa kun pelastin teidät. Kerroin hänelle kaikki ja vakuutin sen ohessa, että vaikka ei kukaan muu Suomessa ymmärtäisi keisarillista manifestia, niin ainakin te sen ymmärrätte.

_Maria._ Miksi ette kohta sanonut, että kaikki kotolaisemme riemuitsevat ja siunaavat hänen majesteettiansa.

_Attila._ Suokoon Jumala sen todeksi.

_Maria._ Kukapa epäilisi kun on valittava, tahdommeko rauhan omassa, itsenäisessä maassa vai lakkaamattoman sodan kirousta ja lopullista perikatoa.

_Attila._ Niinpä teistä. Mutta mitä nuo muut sanovat, kun täytyy toimia. Suomen täytyy olla yksimielinen toimiakseen pontevasti ja osoittaakseen, että se osaa itse ottaa ohjakset käteensä.

_Maria._ Suuri pohjoismaiden sota opetti meille paljon. Olen kuullut miestemme puhuvan, mitä he vankeina Siperiassa ajattelivat maansa kohtalosta. Ja kun he sitte palattuansa kotia näkivät kaikki raunioina, sanoi moni, että Ruotsin aika oli mennyt. Kun pakolaiset vihdoin palasivat Ruotsista, ei heillä ollut enään muuta tuomisia kuin se, etteivät enään ymmärtäneet kansansa kieltä. Olen kuullut kuinka katkerasti soturimme valittivat isänmaan kohtaloa, ajatellessaan että nuoriso nouseva ei enään ymmärrä toinen toisensa kieltä.

_Attila._ Tähän kokemukseen täytyy meidän perustaa tulevaisuutemme. Vedotkaa isonvihan muistoihin, kun käännytte kansan puoleen. Opettakaa sitä toimimaan miehenlailla. Se kuulee ja seuraa teitä, kun te keväällä levitätte keisarillista manifestia. Oi Maria, jos tietäisitte, mitä tämä ajatus on minulle, joka olen alottanut elämäni vankeudessa ja kaksitoista vuotiaana saanut orjanpolttomerkin hartioihini!

_Maria._ Oi niin!

_Attila._ Mutta Jumalan kiitos, nämät surut ovat laajentaneet sydämmeni niin, että siihen nyt mahtuvat kaikki kärsivät olennot ja että se nyt tykyttää ihmiskunnalle eikä vaan omalle onnellensa ja voitollensa. Se ajatus, ettei vastaisten sukupolvien tarvitse enään kärsiä niinkuin me, antaa hengelleni siivet ja valmistaa minua kohtaamaan mitä vaaroja tahansa, jos vaan sillä voin luoda valoisampia päiviä jälkeläisillemme.

_Maria._ Kiitos!

_Attila._ Mutta teidän puolestanne olen levoton. Minua pelottaa teidän turvallisuutenne, kun ryhdytte tehtäväänne.

_Maria._ Itse tahdotte kaatua, jos siksi käy, mutta minulle ette soisi samaa onnea.

_Attila._ Kansallamme ei ole varaa menettää sellaista kuin te. Tiedän että autatte minua ja voitte saada enemmän aikaan.

_Maria._ Missä ei päästä ajoneuvoilla siellä ratsastan, missä ei voi ratsastaa siellä kävelen. Kaikki jotka tahtovat minua auttaa tekevät samoin, sillä jokaiseen mökkiin on saatettava tieto siitä mikä on tulossa. Pakkanen ei pysty jäseniini, lumi ei sulje tietäni, sillä minä kuljen Jumalan kanssa ja Herran enkeli varjelee minua.

_Attila._ Ja kylvönne ei kuole, vaikka kaatuisittekin ennen aikoja. Jos sorrutte, astuu toinen sijallenne, ja jos hänkin hukkuu, niin nousee hänen verestänsä tuhansia, kunnes työ on suoritettu, sillä se ajatus, johon Jumala on kätkenyt tulevaisuuden, ei voi kuolla, vaikka sen profeetat kaatuvat marttyyreina.

_Maria._ Oi, kun saa elää ijankaikkisen edestä, sen edestä, joka ei voi kuolla.

Attila ei vastannut, katseli vaan Mariaa, joka nyt seisoi hänen edessään niin ylevämielisenä ja puhtaana, jommoisena hän ei ollut vielä nähnyt yhtään naista. Ja Leena sopukastaan katseli näitä nuoria, joita hän ei ymmärtänyt, mutta joita hänen täytyi sinä hetkenä rakastaa.

Innostuneena ojensi Attila käsivartensa Mariaa kohti ja lausui Leenalle: -- Tuossa on se, jonka tulee ensimmäisenä kantaa Suomen kruunua. Sanokaa se kotolaisillenne. Sanokaa heille myös, että Katarina Jagellonikan kruunu odottaa perijäänsä. Vanhat Wolgan rannoilla tiesivät mihin se on kätketty Turun linnassa. Mutta he luulivat, ettei sen aika koskaan tule. Nyt se häämöittää hänelle, joka seisoo tuossa.

Hän lähti huoneesta, mutta Leena oli kuin muuttunut. Attila oli taas Ruotsin vihollinen ja kiusaaja, joka tahtoi vietellä heitä luopumukseen.

Maria huomasi tuon ankaran naisen vastenmielisyyden ja kietoi käsivartensa hänen kaulansa ympäri: -- Älkää vihatko häntä, pyysi hän liikuttavalla hellyydellä.

_Leena._ Hänen valtansa ei ulotu edemmäksi kuin Jumala sallii, mutta kuinka sinulle käy, onneton lapsiparka?

_Maria._ Ota henkeni, jos sitä ansaitsen, mutta anna minun nyt olla onnellinen. Minusta tuntuu kuin kaareutuisi pääni ylitse avoin taivas.

_Leena._ Ole varoillasi. Pian saattaa olla liian myöhäistä.

_Maria._ Pyydän yhden vuoden, ehkäpä vaan kuukausia. Sitten saatte musertaa minua tai tehdä mitä tahdotte, vaan ei nyt. Ette tiedä kuinka onnellinen olen.

* * * * *

Buddenbrock palasi illemmällä ja ilmoitti että orjattaret odottavat sivuhuoneessa, jossa Leena saisi valita, mitä matkavaatteita he tarvitsivat kotimatkaa varten. Kapteeninrouva läheni ovea ja Maria aikoi seurata, mutta Buddenbrock pyysi häntä jäämään. -- Rouva Löfving toimittaa sen yksinkin, sanoi hän.

Maria kokosi ajatuksiansa. Nyt hän kai viimeistä kertaa seisoi tämän hyväntekijänsä edessä. Mistä löytää sanoja oikein kiittääksensä häntä. Huomaamatta tätä hajamielisyyttä astui Buddenbrock edestakaisin lattialla. Sitten hän äkkiä pysähtyi Marian eteen, joka puoleksi nojautuneena pöytään seurasi häntä silmillään.

-- Minulla olisi teille kysymys tehtävä, sanoi hän. Puhukaamme avomielisestä. Mitkä kohtalot odottanevatkin isänmaatanne, niin nyt ainakin ovat levottomat ajat. Suomi on köyhä, ja vastainen käänne tulee raskaasti painamaan sen perheitä. Sanotte, että isänne on ennen aikojaan murtunut ja ehkä piankin jättää teidät. Silloin olette turvaton. Minä taas olen jäänyt yksinäiseksi elämässä enkä voi semmoisena viihtyä. Uljaalla Buddenbrockin nimellä on yksi ainoa kannattaja, ja isiemme maatilat joutuvat vieraille, jos sukumme kuolee. Mutta se ajatus minua katkerasti surettaa. -- Te ymmärrätte minua. Tahdotteko ruveta vaimokseni. Rakastan teitä vilpittömästi ja tahdon tehdä voitavani saattaakseni teidät onnelliseksi.

Sanoja liiteli Marian huulilla, mutta hän ei kyennyt niitä lausumaan. Hänen kurkkunsa oli kuin kuristettu. Hän vaikeni kuin kuollut.

-- En tarvitse monta sanaa, sanoi parooni. Jaa tahi ei.

-- Ei! huudahti Maria ja purskahti itkuun. Teidän ylhäisyytenne etsiköön naista, joka sopii teille paremmin kuin minä.

-- Siinä ei ole kylliksi aihetta kieltoonne.

-- En mene koskaan naimisiin, nyyhkytti hän, mutta parooni Buddenbrockin on helppo löytää sellainen, joka häntä rakastaa. Harvalla miehellä on niin paljon annettavana kuin teillä. Hän kohotti kyyneltyneet silmänsä paroonin puoleen ja lisäsi hiljaa: luulin teitä niin onnelliseksi.

-- Loistollakin on surunsa, hymyili Buddenbrock. Minun isänmaani on pirstattuna, ainoa poikani lepää maan mullassa, kaikki nuoruuden-ystäväni ovat poissa. Attila on ainoa, johon katseeni voi ilolla kääntyä, koska hän on ainoa, joka luulee minun ansainneen rakkautta sen hyvän tähden jota olen tarkoittanut. -- Olette nuori, ehkä ette ymmärräkään sellaista, mutta elämä sen teille opettaa.

Maria yhä äänetönnä silmäili surullista miestä, ja hän jatkoi: -- Te olette yksi niitä harvinaisia naisia, jotka ymmärtävät mitään timantteja ja kultaa korkeampaa. Teillä on sydän lihasta ja verestä. Säilyttäkää mitä teillä on. Täältä pääsette turvattuna. Attila seuraa teitä täältä ja on edesvastuussa siitä ettei teille tapahdu mitään pahaa. Jos sitten tahdotte auttaa häntä hänelle annetussa toimessa, niin menettelette oikein ja järkevästikin. Hyvästi.

SISÄLLYS.

I Osa. Johdatus............................... sivu 3 I Luku. Vanhat ja nuoret............. » 10 II » Marttilan leirissä........... » 84 III » Lappeenrannan taistelu....... » 124 IV » Taistelun jälkeen............ » 170 V » Vangit....................... » 206