Part 5

-- En tiedä. Äitini ei koskaan käynyt rukoilemassa, hän teki aina työtä.

Bock pudisti päätään ja kääntyi Konradin puoleen:

-- Tiesittekö, herra tohtori, että tyttö oli seemiläistä alkuperää?

-- Kuulin sen niinkuin tekin, nyt vasta.

-- Kun kristityt papit kokoontuvat neuvottelemaan turvattomista lapsista, niin kai ei voi olla kysymystäkään muista kuin kristinuskoon kuuluvista lapsista. Sen toki tietänette.

-- Se ei muuta asiaa, herra hovisaarnaaja. Olisin kohdellut tätä lasta aivan samoin, jos olisin tietänytkin hänen uskontonsa. Sellaisissa tapauksissa en anna muuta kuin kristitynvelvollisuuteni, jota samalla pidän ihmisvelvollisuutena, johtaa itseäni. Sielunpaimenvirkani ulkopuolella ovat uskontunnustukset minulle aivan sivuseikkoja. Jumalan palvelijan korkein tehtävä on mielestäni harjoittaa rakkaudentöitä eikä kylvää vihaa. En mielestäni olisi oikeutettu pukeutumaan papin pukuun sinä päivänä, jolloin olisin toiminut päinvastoin. Saarnastuolissa vaiko elämässä, se on yhdentekevää.

-- Minuako tämä tarkoittaa, herra pastori? Tiedättehän, että minua pidetään juutalaisten pahimpana vihollisena, että minä täällä Berliinissä olen saanut aikaan niinkutsutun juutalaiskysymyksen, jonka pidän oikeutettuna.

Hän astui pyöreän pöydän eteen, jännitti molemmat kätensä levyä vastaan ja painui Konradia kohti. Hänen äänensä oli käynyt kovaksi, vaivoin koetti hän salata vihansa. Tohtori Baldus istui levollisena paikallaan; hänen kasvoissaan ei muuttunut ainoakaan piirre.

-- Minä tiedän sen, herra hovisaarnaaja, yhtä hyvin kuin koko maailma sen tietää ja siitä pelotta puhuu.

-- Sitte pyydän selitystä, herra pastori, miten teidän sanojanne tulee ymmärtää?

-- Sillä tavalla, herra hovisaarnaaja, että minua kaikissa toimissa johtaa yksinomaan vakaumukseni ja omatuntoni. Olen vain sanonut miten _minä_ toimisin, enkä kuinka muitten _tulee_ toimia.

Julius astui molempien väliin.

-- Olen vakuutettu, herra hovisaarnaaja, sanoi hän rakastettavalla hymyllä, -- että tämä ristiriita johtuu vain väärinymmärryksestä. Veljeni tarkoitus ei varmaankaan ollut millään tavalla loukata.

Konrad teki siinä myöntävän liikkeen ja Julius jatkoi:

-- Herrojen sisimmät vakaumukset näyttävät olevan räikeästi vastakkaiset. Ehkä minun onnistuu...

-- Ne eivät yksin _näytä olevan_, vaan ne _ovat_ sitä, herra pastori, keskeytti hänet hovisaarnaaja, kääntyen pois ja ottaen esiin kellonsa. -- Pidän asian täten päättyneenä... On jo myöhäistä. Lienee parasta että lakkautamme kokouksen ja määräämme toisen päivän, jolloin pikemmin pääsemme päämaaliin.

Mieliala uhkasi tulla sietämättömäksi, jonkatähden ehdotus ilolla otettiin vastaan, vaikka tosin useat mielellään olisivat nähneet molemminpuolisen vihan kehkeytymistä. Pastori Julius pahoitteli, että päivän kokouksen tarkoituksesta oli poikettu niin kauvas. Hiljaisella äänellä pyysi hän moninkerroin hovisaarnaajalta anteeksi veljensä avomielisyyttä ja lupasi pitää siitä huolta, ettei tällaisia häiriöitä tulevaisuudessa tapahtuisi.

Sitte alkoi hyvästijättö.

-- Paras on että hän antaa kastaa itsensä, sanoi seminaarintirehtori pitkälle kandidaatille. Tämän kuuli mustahuntuinen nainen ja intti paikalla väliin: "parempi olla juutalainen kuin katolilainen". Hän avasi laukkunsa ja laski pöydälle muutamia kirjasia. Sen hän aina teki sanoessaan hyvästi. Mutta ennenkuin hän seurasi muita, painoi hän huomaamatta rahan Josefan käteen ja sanoi; "hyvää yötä, lapseni, Herra Jumalamme on luonut meidät kaikki alastomina".

Hovisaarnaaja oli viimeisiä huoneessa. Juliuksen avustamana veti hän ylleen päällystakkia, jonka tämä oli etehisestä tuonut, ja kysyi vanhalta Baldukselta:

-- Aiotteko siis todellakin ottaa tuon tytön kristittyyn taloonne?

Julius, joka tunsi Bockin ärtyisän luonteen ja vielä viime hetkessä pelkäsi kiusallista yhteentörmäystä, puuttui kiireesti puheeseen:

-- Tulemme vielä tarkemmin ajattelemaan asiaa, herra hovisaarnaaja. Kaikissa tapauksissa tulee se huomispäivänä ratkaistuksi.

-- Niin, herra pastori, päivällä näyttäytyy kaikki toisessa valossa.

Hän painoi ohimennen vanhan Balduksen kättä, kumarsi kylmästi Konradille ja läksi isännän saattamana ovelle.

-- Te tiedätte, herra hovisaarnaaja, mitä isästäni olen teille kertonut, huomautti Julius puoliääneen, kun he olivat tulleet etehiseen, jossa muut vieraat Klaudinan ja palvelustytön avulla tyhjensivät vaatenauloja.

-- Veljenne laita ei näy olevan parempi, tuli lyhyeksi vastaukseksi. -- Sellaiset ihmiset ovat vaaralliset. Mutta toiste siitä enemmän.

Klaudina saattoi vieraat portille. Kun hän palasi, virkkoi hänelle pastori tyynesti.

-- Pidetään lapsi tänä yönä täällä meillä. Nainen seisahtui ikäänkuin ei hän olisi ymmärtänyt. Sitte kysyi hän hiljaa:

-- Mitä? Aiotko sinä todellakin tuon ihmiskurjan...?

-- _Haluan_ sitä, neiti Schaff, lausui pastori ääneen, heittäen katseen oveen, joka vei työhuoneeseen.

-- Vai niin, te _haluatte_, herra pastori, no se on toinen asia... Voihan hän maata takakamarissa, jota ei kuitenkaan käytetä. Kummallista -- mutta hän näkyi sen tuntevan. Tyttö mahtaa nähneen unta tästä talosta.

Pastoriin katsomatta kumartui hän ottamaan avainkimppua, joka kilisten oli pudonnut permannolle ja läksi taakseen katsomatta astumaan käytävää, joka oli kuin holvikäytävä kirkossa.

Liikkumattomana silmäili pastori hänen jälkeensä, kunnes hän oli kadonnut viimeisen oven taa; silloin hän palasi takaisin työhuoneeseensa.

Astuessaan sisään, näki hän isänsä ja veljensä seisovan Josefan edessä. Samassa huomasi hän myöskin tytön miellyttävät kasvonpiirteet. Hän oli noussut ja silmäili iloisena ympärilleen. Suuren seuran mukana oli hänen ujoutensakin kadonnut ja kaikki hänen ajatuksensa keskittyivät kysymykseen: mitä sinulle nyt tehdään? Otettaisiko hän kristittyyn taloon asumaan? Se tuntui hullunkuriselta. Mutta näitä tunteita ei hän näyttänyt. Hän valmisti itselleen määrätyn suunnitelman. Vanha herra veisi hänet varmaankin vielä tänään asuntoonsa. Silloinpa hän käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja karkaisi ensi kadunkulmassa. Mutta vastaanotto kotona, lyönnit ja velipuolet!... Ei, siitä ei ollut! -- Mutta miksei hän itse asiassa kerran koettaisi olla vieraitten ihmisten luona? Varmaankin antaisivat hänelle hyvää ruokaa ja juomaa. Ja sitäpaitsi uudet vaatteet. Ehkä tekisivät hänestä hienon neidin. Johan hän tarpeekseen olikin nähnyt mustalaiselämää... Mutta taas nousivat hänen eteensä pikkusiskojen kasvot kotoa. He tulevat Josefaa huutamaan, kun aamulla heräävät eivätkä häntä näe. Niin, miten hän oikeastaan tekisi?

Näistä ajatuksista riisti hänet pastori Julius, ilmoittaen vanhukselle pitävänsä Josefan yötä talossaan.

-- Olen tähän jo väsynyt. Paras lienee, että jätämme loput huomiseksi, lausui hän. -- Mihin sinä näin myöhään panisitkaan lapsen, isä? Hedvig kovin hämmästyisi, kun näkisi sinut tässä seurassa tulevan kotiin. Täällä hänelle toimitetaan niin hyvä sija kuin suinkin... Muuten en tänä iltana tahdo puhua sanaakaan. Mutta olisi tarpeellista, että, rakas veli, huomenna tulisit luokseni kello yhdentoista aikaan. Silloin olemme aivan häiritsemättöminä. Olet tänään hankkinut itsellesi pahan vihamiehen. Ja kai sinä nyt olet hyvä ja saatat isän nämät muutamat askeleet kotiin.

-- Kiitän sinua avomielisyydestäsi, rakas veli. Menen nyt ja palaan huomenna... Ja mitä lapseen tulee, niin kyllä olet osannut oikeaan. Toivottavasti kirkko vielä huomennakin seisoo tuossa, samalla vanhalla paikallaan.

Pastori Julius vain kohautti olkapäitään. Mutta vanha Baldus veti vaivalloisesti henkeään ja virkkoi:

-- Niin, Hedvigiä en ensinkään ajatellut. Hyvää yötä sitte poikani. Nuku makeasti, lapsi, tämän katon alla.

Konrad auttoi häntä pukeutumaan raakaa ulkoilmaa vastaan, otti hänen käsivartensa ja läksi, ystävällisesti nyökäyttäen päätään Josefalle, pois hänen kanssaan. Julius saattoi heidät portille. Kun ukko oli kietonut korviinsa suuren huivin, niin pastorin tuskin tarvitsi alentaa ääntään hyvästi jättäessä lausuakseen veljelleen:

-- Kuule -- ehkä hän nytkin rupee puhumaan kaikellaista. Hän puhuu usein vallan sekaisin.

Samassa lisahti ovi lukkoon.

-- Eikö hän vielä sanonut jotakin? kysyi ukko, kun he käsi kädessä astuivat toria kohti, jolla kirkko oli.

-- Näyttää siltä kuin ette olisi hyvässä sovussa, isä, huomautti Konrad. Hän ei tahtonut antaa suoraa vastausta, jottei tekisi itseään syypääksi valheeseen.

-- Niin, niin, se naishenkilö, se on kaikkeen syypää. Hän tietää, etten häntä kärsi. Hänen vaikutuksensa veljeesi on arvaamaton. Ajattele, hän on levittänyt sen huhun, ettei minulla enään olisi jäljellä kaikkia järkeäni... Muutoin luulin kuulleeni veljesikin sanoneen sinulle jotakin sentapaista. Eikö ollut niin?

-- Minun täytyy sanoa totuus, isä. Kyllä. On ihmisiä, jotka eivät voi ymmärtää muutamia asioita.

Vanhus ei vastannut mitään, mutta Konrad tunsi, miten hän säpsähti. Vaieten tulivat he vanhaan pappilaan. Ensi kerroksen ikkunat olivat vielä valaistut. Heidän seisahtuessaan löi tornikello yksitoista. Yön hiljaisuudessa kaikuivat kumeat lyönnit niin voimakkaina, että saattoi kuulla metallin värinän. Sade oli lakannut. Pilvet olivat hajonneet taivaalta ja muutamia tähtiä vilkkui. Katu oli vielä musta, kostea ja ilkeä, kylmä, märkä tuuli puhalsi. Vanhus värisi. Hän ei sanallakaan enään koskettanut sitä mistä oli puhuttu.

-- Pyytäisin sinua vielä tulemaan ylös. Saatat arvata miten Hedvig ilostuisi. Mutta on jo myöhäistä -- ja sinä ymmärrät: ikäni. Et enään tänään kuulisi minulta paljoakaan. Mutta huomenna poikani, huomenna tapaamme toisemme. Voi, sisaresi ei tule nukkumaan koko yönä, kun hänelle kerron... Se on kummallista, että hän aina on rakastanut sinua enemmän kuin veljeäsi. Hyvää yötä poikani. Jumala johdattakoon askeleesi päämaaliin.

He lausuivat sydämmelliset jäähyväiset ja erosivat.

Kuudes luku.

Seuraavana päivänä, sovittuun aikaan, läksi Konrad taas tapaamaan veljeään. Noin kymmenen askeleen matkan päässä näki hän rouva Brennerleinin tulevan talosta. Päästyään hänen kohdalleen teki hän niiauksen ja aikoi sanoilla "hyvää huomenta, herra pastori", mennä sivutse. Konrad ei ollut häntä nähnyt siitä, kun hän oli tuonut kahvin hänen huoneeseensa. Hän hämmästyi sentähden suuresti, kun hän nyt näki hänen lähtevän samasta talosta, jonne hän juuri aikoi mennä.

-- No, rouva Brennerlein, sanoi hän, vastattuaan hänen tervehdykseensä, -- miten te täällä olette? Oliko teillä asiaa veljelleni?

-- Ei herra pastorille, mutta neiti Schaffille. Me olemme jo vanhat tutut. Neiti antaa aina minulle työtä. Minä nimittäin joutohetkinä valmistan huntuja ja muita kauniita korutavaroita... niin, kauniita, herra pastori. Neiti tietää sen ja lähettää tuontuostakin minulle työtä... Hyvää Jumalaa sitä kaikesta tulee kiittää.

Hän osoitti laatikkoa, jonka hän veti esiin harmaan, kuluneen viittansa alta. Tämä verhosi hänet kokonaan kantapäästä kiireeseen asti. Raa'an ilman takia oli hän sitäpaitsi kietonut päänsä jonkinlaiseen myssyyn, jotta miltei ainoastaan nenänpää pisti esiin.

-- Vai niin -- olitte neiti Schaffin luona.

-- Kyllä. Vain neljännestunnin. Oi, sillä naisella on tosikristillinen sydän. Hän suosittaa minua missä vaan voi. Taivas sen tietää. Ja miten erinomaisesti hän hoitaa taloutta! Varhaisesta aamusta iltamyöhään liikkeellä! Mutta hra pastori tietääkin panna häneen arvoa. Jumala suokoon, että hän vielä kauvan saisi pitää talossaan tämän uskollisen palvelijan. Hui, mikä ruma ilma tänään on!

-- Niin, ruma on... Hyvästi.

Vastenmielisyyden tunne karkoitti häntä pois. Hänet valtasi Ulrikaa kohtaan sama inho kuin edellisenäkin päivänä. Mutta juuri kun hän oli menemäisillään, alkoi rouva taas puhua. Hänestä ei ollut helppo päästä vapaaksi, kun kerran oli ryhtynyt puheisiin hänen kanssaan.

-- Niin, mitä minun pitikään sanoa?... niin sitä, että on hauska että nyt niin hoidetaan sitä lapsiraukkaa, jota herra pastori eilen armahti. Ja varjelkoon vain hyvä Jumala, ettei herra pastori saisi niittää kiittämättömyyttä rakkaudestaan. Berliini on syntinen kaupunki, ja usein luulee löytäneensä timantin, mutta huomaakin sitte, ettei se ollut kuin tavallinen lasipala. Toivon ettei herra pastori koskaan saa kokea sitä pettymystä. Vaikka ihminen olisikin siksi vaatimaton, ettei hän timantteja käytä -- niin kyllä se kuitenkin harmittaa.

-- Näytte tänään olevan filosoofisella tuulella; se taitaa johtua ilmasta. Kaikissa tapauksissa kiitän teitä neuvoistanne.

-- Ei mitään kiittämistä. Onhan sitä minullakin hiukan kokemusta. Älkää vain, herra pastori, kylmettykö tässä pahassa ilmassa. Tuuli tulee tänään Spandausta päin, ja se on aina tuima.

Hän kiersihe ympäri kuin suuri hyrrä ja läksi sitte liikkumaan jättiläisratin lailla, joka on käännetty ylösalasin. Kohteliaisuudesta oli Konrad antanut hänen puhua loppuun ja käänsi hänelle sitte selkänsä.

Hän tapasi veljensä työhuoneessa syömässä aamiaista. Julius istui pyöreän pöydän ääressä. Hän oli sitonut servietin kaulaansa kuin lapsi; solmun päät pistivät pitkinä esiin korvien takaa. Hän oli juuri tyhjentämässä lautastaan kyyhkyspaistin jätteistä.

-- No, siinähän sinä nyt olet. Hyvää huomenta, sanoi hän, nousten ja hitaasti pureskellen, ojentaen Konradille kätensä.

-- Näyt olevan täydessä työssä. Hyvää ruokahalua.

-- Kiitos, kiitos... Niin, aamiainen se se on oikein iloni. Päivällinen taas on minulle vähemmänarvoinen. Niinkuin tiedät, niin ammoisista ajoista on ollut sillä tavalla, äiti-vainajamme sitä usein harmitteli. Saanko tarjota sinullekin? Klaudina -- neiti Schaff, korjasi hän samassa, -- toimittaa sinulle paikalla uuden annoksen. Riisu päällystakkisi ja tule istumaan.

-- Koska me aina olemme olleet vastakohdat ja minun pääateriani aina on ollut päivällinen, niin pyydän ettet pahastu, jollen ota vastaan tarjoustasi. Olisin iloissani, jollet antaisi häiritä itseäsi. Voinhan minä sillaikaa likemmin katsella huonettasi.

Hän riisui päällystakin yltään ja asteli tarkastellen pitkin suurta huonetta, joka nyt näytti paljon ystävällisemmältä ja hienommalta kuin edellisenä iltana. Varsinkin herätti hänen kunnioitustansa se hyvä aisti, joka kaikkialla ilmaantui.

-- Ole vain aivan kuin kotonasi. Etkö siis todellakaan tahdo?... Mutta ethän toki kieltäydy ottamasta lasia viiniä...? Siitä en minä luopuisi... Se on tosin yksinkertaista Bordeauxta, niinkuin vaatimattomalle papille sopii, mutta se ei ole huonoa, minä juon sitä itse.

-- Tilaatko sinäkin sen Simmeriltä?

-- Vai tiedätkö jo, että hänellä on viinikauppa... Niin, hän antaa pieniä etuoikeuksia... Lasku vasta uudenvuoden jälkeen ja niin poispäin. Mutta hän kostaa sen tärvelemällä kirjani. Maistappas nyt viiniä; se ei ole samaa, jota kirkossa käytämme...

-- Oletpa sinä suora.

-- Opin sinulta eilen yhtä ja toista.

Näitä sanoja lausuessa eivät hänen piirteensä vähääkään muuttuneet, joten oli vaikea kuulla, oliko niiden tarkoitus ivallinen vai totinen. Hän kaatoi molemmat lasit täyteen, nosti tarkastaen omansa valoa vastaan, hymyili tyytyväisesti ja sanoi:

-- Nyt kilahutetaan ja juodaan tulevaisuutesi malja. Prosit!

Konrad joi kulauksen ja jatkoi sitte tarkastustaan huoneessa. Hänen erityistä huomiotaan herätti muutama erinomainen kuparipiirros, marmorinen jäljennös Thorvaldsenin siunaavasta Kristuksesta, joka puolikoossa jalustalla seisoen, täytti huoneen komeron, sekä kopia Rubensin taulusta "alasottaminen ristiltä", joka riippui seinällä sohvan yläpuolella.

-- Sinullahan on arvokkaita taideteoksia, huomaan. Ja hyvää makuasi täytyy kehua... Tuottaako virkasi todellakin niin paljon? Sillä eihän meillä, minun tietääkseni, koskaan ole ollut omaisuutta. Ja kas vain -- akkunoissa tuolla kulmassa oikeaa lasimaalausta, vieläpä vanhalta ajalta, jollen erehdy.

-- Niin, se ei ole halpaa tavaraa, huomautti Julius, kumartuen syömään lautaseltaan. -- Et taida tietää, että minä viime vuonna voitin kuusikymmentätuhatta markkaa raha-arpajaisista.

-- Todellako! Se on minulle kokonaan uutta. Onnittelen sinua, vaikka myöhäänkin.

-- Kiitos. Niin se on. En tiedä minkätähden hyvä Jumala juuri minulle rahat lahjoitti. Tuhat markkaa annoin köyhille ja osan käytin taiteellisiin tarkoituksiin. Jo kauvan olin hartaasti halunnut koristaa tämän huoneen, jossa olen ja elustelen, niin somaksi kuin suinkin. Ja, hyvä Jumala, miksen sitä olisi tehnyt! Minulla ei ole perhettä, en myöskään aio mennä naimisiin... Sitäpaitsi voitin kaksi vuotta sitte kymmenentuhatta markkaa.

-- Sehän on tavatonta. Sinä olet suorastaan onnen suosikki!

Julius pyyhkäsi rasvaista suutaan servietillä, kaasi lasinsa uudestaan täyteen, joi ja jatkoi sitte:

-- Niin, en tiedä, millä sen olen ansainnut. Kaikissa tapauksissa olen utelias näkemään miten tällä kertaa käy. Olen nimittäin nyt vaihteen vuoksi ottanut kokonaisen arvan... Silloin lahjoitin seurakuntani köyhille viisisataa markkaa... Mutta minun on todellakin vielä nälkä. Kahdessa kyyhkysessä ei ole paljonkaan. Suo anteeksi hetkiseksi...

Hän likeni asuinhuoneen ovea ja painoi sähkökellon nappulaa.

-- Niin, minun piti kertoa, jatkoi hän, tuontuostakin tyytyväisesti ähkien, niinkuin ihminen, joka odottaa jotakin mieluisaa -- että Kristus maksoi viisituhatta markkaa, kopia tuolla sohvan yläpuolella kaksituhatta ja lasi-ikkunat kahdeksansataa markkaa; hankin ne huutokaupalla. Sinun pitää myöskin likemmin tarkastaa vanhoja kirkko-isiä tuossa alahyllyllä. Ne ovat sangen hyviä, harvinaisia painoksia. Jos sinä joskus tarvitset jotakin kirjastostani, niin älä ujostele; se on kokonaan käytettävänäsi. Mutta sinä taidat eniten tutkia filosofeja.

Ovea koputettiin samassa ja Klaudina astui sisään. Pastori meni kynnykselle, astui häntä vastaan ja puhui hiljaa pari sanaa hänen kanssaan. Hän katosi äänettömästi niinkuin hän oli tullutkin.

-- Taisitte jo tervehtiä toisianne?

-- Neiti Schaff avasi minulle.

-- Vai niin... Mitä sinä hänestä pidät? En tietysti tarkoita hänen ulkomuotoaan.

-- Hän näyttää olevan kummallinen henkilö.

-- Niin sitä hän on. Hänellä on omituinen luulo. Hän kuvittelee että jokainen, jonka hän ensi kerran näkee talossani, on hänelle vihamielinen.

-- Siltä minustakin tuntui.

-- Silloin hän on harvapuheinen ja umpimielinen, jatkoi Julius. -- Mutta siihen tottuu. Sensijaan hänellä on muita erinomaisia ominaisuuksia. Siisteyttä rakastaa hän kiusallisuuteen asti, valvoo etuani jokaisessa suhteessa ja osaa ennen kaikkia valmistaa hyvää ruokaa. Voi, millaista ruokaa...! Toivon että piankin saat tilaisuuden itse kokea sitä. Tiedätkö, minä pidän kastekkeesta, joka on hyvin valmistettua. Kasteke on ruuan sielu. Neiti Schaff on siinä suhteessa hämmästyttävän taitava... Ja juurikasveja hän suuremmoisella tavalla ymmärtää käyttää... Missä hän viipynee...

-- Kun kuulee sinun puhuvan tuolla tavalla, niin luulee olevansa tekemisissä suuren kyökkitaiteilijan kanssa.

-- No, no -- ruoka ja juoma kuuluvat ihmiselämään. Pitää koettaa pidentää elämäänsä maan päällä, eikä lyhentää... Ehkä saan tarjota sinulle sikaarin? Suo anteeksi, etten heti huomannut sitä tehdä, mutta niinkuin tiedät, en minä ensinkään tupakoi. Pidän laatikon vain vieraitani varten.

-- Kiitos, sikaarin otan mielelläni. Vastakohtana sinulle olen aina polttanut paljon.

-- Niin, se on kummallista, että taipumuksemme ovat niin erilaiset. Luulisi melkein ettemme ole veljekset.

-- Niin, se on kummallista... Mutta sanoppas, jatkoi Konrad hetken kuluttua, jolloin hän sytytti sikaarin ja nauttien puhalsi ilmaan ensimmäiset savupilvet, -- oletko vain näitten ominaisuuksien tähden ottanut taloosi neiti Schaffin?

Servietti yhä kaulassa käveli Julius hiukan levottomana edestakaisin pöydän ääressä. Äkkiä hän pysähtyi ja kysäsi kiireesti:

-- Onko isä sanonut sinulle jotakin siitä? Johan minä heti huomautin, että hän kuvittelee kaikellaisia, lievinten sanoen.

-- Ei, ei, se oli vain kysymys... Muuten isä mielestäni ajattelee ja puhuu aivan järkevästi.

-- Vai niin. Olet ollut täällä liian lyhyen ajan voidaksesi huomata yhtä paljon kuin minä. Näithän jo eilen tarpeeksi paljon todisteita. Tai pidätkö niitä äänekkäitä hyvähuutoja, joita hän kajautteli kummallisen selityksesi kunniaksi, järkevän miehen työnä, miehen, joka koko ihmisijän on saarnastuolista julistanut Jumalan sanaa? Salli minun kerran puhua suoraan.

-- Ole hyvä -- sitä olen juuri tässä odottanut... Ihminen ei koskaan tule niin vanhaksi, ettei hän ennen kuolemaansa voisi kääntyä.

-- Älä toki puhu sellaisia hullutuksia. Jos joku yleensä saattaa kääntää ihmisiä heidän siunauksekseen, niin voit sinä sen tehdä. Kaikki mitä sinä eilen puhuit, on niin rikollista, että edesvastuu siitä käynee vaikeaksi sinun kantaa.

-- Ei, se tulee käymään vallan helpoksi. Huomaan että jollakin lailla olen ärsyttänyt sinua. Mutta se on tapahtunut aivan tahtomattani.

Juliuksen suopea mieliala oli todellakin käynyt hyvin ärtyisäksi. Yleensä hän siinä suhteessa helposti muuttui. Ja tällä haavaa oli monta syytä, jotka hänessä vaikuttivat mielenmuutoksen. Ensinnäkin antoi Klaudina hänen kauvan odottaa ruokaa, jonkatähden suuttumus nousi vatsasta, ja toiseksi luuli hän Konradin viime kysymyksessään tehneen salaviittauksia hänen ja hänen taloudenhoitajattarensa väliseen likeiseen suhteeseen. Siitä asti kuin hän Klaudinan kanssa vietti vihkimätöntä avioelämää, vältti hän suurimmalla varovaisuudella kaikkea, mikä olisi saattanut paljastaa hänet maailman silmissä. Hän tiesi Klaudinan tekevän samoin, jo sen erinomaisen toimeentulon tähden, joka hänellä tässä talossa oli. Siksi hänet aina valtasi levottomuus kun hän huomasi jonkun epäluulolla katsovan asiaa. Monasti oli hän itsekseen neuvotellut, eikö olisi paras lopettaa koko suhde, sanoa irti Klaudina ja ottaa taloon isä ja sisar. Olihan huoneusto tarpeeksi iso ja eihän vanhuskaan saattanut elää ijankaikkisesti. Mutta hänen aistillinen luontonsa ja tottumus, joka oli tehnyt Klaudinan hänelle miltei välttämättömäksi, saivat kaikki nämät päätökset menemään myttyyn. Tämä herkulesmäinen nainen vaikutti häneen todellakin pirullisella voimalla, jota vastaan hän turhaan taisteli.

Klaudinan majesteettinen rauha, jota ei mikään saattanut täristyttää, välinpitämättömyys, jolla hän häntä katseli jos hän joskus kahdenkesken ollessa oli uskaltanut kohdella häntä sinä mitä hänen maailman silmissä tuli olla, vaikuttivat häneen maneetin tenhovoimalla, jonka alle hän aina uudestaan sortui. Iso, puoleksi harmaantunut mies tuli silloin heikoksi kuin lapsi ja pyysi ja rukoili kunnes hänelle suotiin jalomielinen synninpäästö ja talon väkevä hoitajatar kristillisessä nöyryydessä sulki hänet syliinsä.

Klaudina ei suotta toivonut, että hänen uskollinen palveluksensa kerran runsaasti ja kiitollisesti tulisi palkituksi. Hän oli taitavasti tehnyt valmistukset ja takoi nyt kuumaa rautaa päivä päivältä. Toki kerran koettaisi hetki, jolloin hänen salaisen rakastajansa täytyi määrätä perintönsä ja silloin hän kyllä pitäisi huolta oikeuksistaan. Vaikkapa hänen puolikuolleen miehen rinnalla vielä kerran täytyisi olla rakastavaisena vaimona ja vaikkapa hänen väkivallalla täytyisi liikuttaa vapisevaa kättä tekemään viimeistä allekirjoitusta! Kuinka tuo selkä oli koukistunut, kuinka tuon ankarasti oikeauskoisen miehen jäsenet olivat kuivuneet! Mutta heti aamulla noustuaan osasi hän himolla ryhtyä ylellisen aamiaisensa kimppuun! Ei sitä ihminen sentään vuosikausia ruvennut olemaan varakkaan papin likeisenä ystävättärenä, sitte tyhjänä lähteäkseen maailman kylille, kun siveellisyysnäytelmä vihdoinkin oli loppunut!

Kaikki Klaudinan ajatukset keskittyivät tähän kohtaan. Sen tähden hän vihasi jokaista, joka yritti asettua hänen ja pastorin väliin. Hän oli syypää siihen, että sisaren ja veljen suhde oli vieraantunut, ja eräänä päivänä oli hän ymmärtänyt herättää pojassa epäluuloa isää vastaan. Hän oli nimittäin vakuuttanut ettei vanha pastori enään yrittänytkään salata vanhimman poikansa luvatonta suhdetta. Mikä taas oli yksinkertainen todiste siitä, että häntä täytyi pitää heikkomielisenä. Vanhusta Klaudina vähinten saattoi kärsiä. Ja päänpäätteeksi ilmaantui tämä nuorempi veli nyt tänne, ehkä isänsä avuksi taistelemaan häntä vastaan.