Part 3

MIILI: Sitte oli minulla jo ymmärrys varpaissa. Läksin juoksemaan, katselin, viheltelin. Eikös ollutkin "Vihuri" tienhaarassa, ait'vieressä, syömässä?! -- Joku rosmon apuri kai sen sinne oli ajanut. -- Päätään heti ori nosti, kun ääneni kuuli, tunsi, näetsen, minun, -- sanoinhan sen, että tuntee.

JANNE: Ei ole päästä pilattu tyttö eikä hevonenkaan.

ÄÄNIÄ JOUKOSTA: Viisaita molemmat.

JUSTIINA: Entä sitte? Entä sitte?

MIILI: Ajattelin: vuotanpahan kotvan piilotellen, mikä tästä tulee. Eikä tarvinnut kauvan vuottaakaan, niin jo tulla viilettää itse rosvo -- Niki -- äskeinen vieraamme, rokanpopsija ja laulutaituri, ensimäisen luokan hevosvaras. (Naurua.)

JANNE: No? No? Anna tulla!

MIILI: Lähestyy, kuin isäntä ainakin, kutsuu, sohittaa. "Vihuri" katselee, hirnahtaa, mutta sitte pärskähyttää äkkiä vihaisesti sieraimillaan, kääntää takapuolensa ja lennättää ilmaan semmoisen potkun molemmilla takajaloillaan, häntä ojona, että osuapa siihen lähemmäksi Niki, niin olisipa jo taitanut laulu häneltä jäädä ikipäiviksi. (Naurua.)

JANNE: Olisipa sen ansainnutkin, potkun.

JUSTIINA: Entäs sinä? Mitäs sinä?

MIILI: Minä silloin piilostani esiin eikä aikaakaan, niin jo "Vihuri" minut selkäänsä laski -- vanhan tuttavansa. Että siitä mustalainen käpälämäkeen lähti, kun minun huutoni: "vai sinä se varas olet?!" kuuli, sen saattaa itsestään arvata pitemmittä puheittakin.

JANNE: Pentele, kun pääsi, vallesmannissa käymättä!...

JUSTIINA: Toden perään! Kyllä ei se enää kiinni saatavissa liene.

MIILI: Ja kuinka "Vihuri" minut sitte kotia toi...

JANNE: ... se kyllä nähtiin! "Vihuri" poikaani!

JUSTIINA: Niin! Se kyllä nähtiin!

KAIKKI MUUT (Samalla): Se kyllä nähtiin! Se kyllä nähtiin!!

MANJA (Itkun sekaisella äänellä, ryskyttäen aitan ovea): Päästäkää jo! Päästäkää minut jo!

MIILI ja JANNE (Yht'aikaa): Kuka siellä?

JUSTIINA: Sielläkö? Niin vainkin: tehän ette tiedä. Se on se vieras ilolintu, joka muitten pakoonlentäessä sulettiin tänne häkkiin piipattamaan.

JANNE: Manjako?

JUSTIINA: Se sama. Niin että ei se varastamisyritys vielä ole loppuun sovitettu, jos niin tahdotaan.

MANJA (Kuin äsken) Päästäkää! Päästäkää!

JANNE: Kyllä, kyllä -- sitte, jahka Holopainen tulee.

MIILI: Elä viitsi, Janne! Päästä hänet!

NASTJA ja MIIHKA (Tulevat samassa aitan takaa esille ja puhuvat rukoilevasti yht'aikaa): Rakas emäntä! Rakas isäntä! Olkaa niin hyvät! Päästäkää tyttömme pois! Ei hän ole syypää! Emme mekään ole pahaa tehneet! Olkaa laupiaat! Antakaa anteeksi! Päästäkää hänet! Päästäkää hänet!

MANJA (Samalla myös sisältä) Minä rukoilen, minä rukoilen. Päästäkää! Päästäkää!

JANNE (joka mustalaisten huutaessa ja nuorten nauraessa ei ole saanut suun vuoroa, huutaa lopulta, jalkaansa polkien): Hiljaa sitten, senkin... pakanat, että minäkin saan haastaa.

NASTJA ja MIIHKA (Yht'aikaa): Haasta, haasta, hyvä isäntä, haasta!

JANNE: Me ehkä päästämme sitte, mutta yhdellä ehdolla.

NASTJA ja MIIHKA (Yht'aikaa) Kaikki täytämme, kaikki täytämme! Vaikka koko yön tässä vielä laulamme teille.

MANJA (Sisältä): Koko yön, koko yön laulan sinulle. (Naurua).

JANNE (Avaten aitan oven): Kyllä tulee teidän laulustanne nietua nyt (MANJA tulee ulos Jannen häntä pidellessä käsivarresta) ja iäksi päiviksi. Sillä ehtomme on se, että jos ette halua Holopaista nähdä, niin on teidän heti paikalla ennenkuin aurinko nousee lähdettävä täältä tipposen tiehenne ja niin, ettei teistä koko maassa enää hajun haamettakaan tunnu kuuna kullan valkeana.

NASTJA ja MIIHKA (Tarttuen Manjaan): Lähdetään, lähdetään!

JANNE (Pidellen vielä Manjaa, jota Nastja ja Miihka vetävät pois): Kiitoksia sinulle nyt tästä laulusta! Sitä en unhota koskaan, se on varma.

MANJA (Välähyttäen hänelle vihaisesti silmiään): Ei kestä kiittää! (Riuhtaisekse irti.)

NASTJA ja MIIHKA (Vieden Manjan mukanaan, huutaen jälkeensä): Kiitoksia kiittämästä! Kiitoksia kestistä.

NIKI (juoksee samassa salaman nopeudella poikki näyttämön, perältä, sinne päin, jonne edelliset mustalaiset poistuivat.)

MIILI: Kas! Kas!

JUSTIINA: Niki! Nikihän se oli.

JANNE: Niki, Niki. Eipäs tahtonut jättää omaansa pulaan viimeiseltäkään, kun vielä uskalsi tänne tulla.

JUSTIINA: Kunpa sen ei vain vieläkin olisi "Vihuriasi" mieli tehnyt.

JANNE: Taisi se jäädä nyt tekemättä -- ainiaaksi.

MIILI: Rautahan siihen kyllä oven poikki lukittiin yhdessä.

JANNE (Ottaa Miilin kainaloonsa): Mutta yhdessä se jo huomenna avataan, Miili, ja "Vihuri" vie meidät nyt aika kyytiä pappilaan, eikö niin, häh?

MIILI (Veikeästi, vienosti): Saattaahan se nyt -- viedä.

JUSTIINA: Vie, vie, nyt se vie, rakkaani. (Nuorille muille.) Kuulitteko, mitä tässä nyt tapahtui?

NUORET: Kuulimme! Kuulimme!

MUUAN JOUKOSTA: Ei se ihan veres uutinen kuitenkaan ollutkaan.

JUSTIINA: Vaikk'ei, niin saattaahan näille siltä onnea toivottaa, kah!

NUORET (Huutavat): Eläkööt! Eläkööt! Eläkööt! (Ja keikuttelevat Miiliä ja Jannea käsillään.)

JANNE: Kiitoksia, kiitoksia -- meidän molempien puolesta -- sydämen pohjasta!

JUSTIINA: Mutta nyt pitää meidän vielä lopuksi saada kuulla Miilin ja Jannen yhdessä laulavan. Siitä se varmaan nyt oikea sydämen laulu kaikuu. Laulakaa!

MIILI ja JANNE (Yht'aikaa): Lauletaan -- tietysti! (Laulavat laulun N:o 11: Melartin, "Kansanlauluja Käkisalmelta" N:o 25.)

JANNE: Ja nyt -- kun tämä lyhyt kesäyö näin on kulunut ja aurinko tuolla nousullaan tämän jutun lopettaa, niin pyörikäämme, tanhutkaamme, tanssikaamme, ennenkuin eroamme, kukin ottaen oman kultansa, niinkuin minä omani. (Asettuu Miilin kanssa tanssimaan, korottaen hänet vyötäisestä korkealle ilmaan.)

NUORET: Tanssitaan! Tanssitaan!

JUSTIINA: Tanssikaa, iloitkaa, ja minä, vanha, istun ja ihaelen.

(Nuoret tanssivat esim. purpuritanssin.)

Esirippu.